sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Auringonnousu Himalajalla // Sunrise at the Himalayas


Instagramin ja Facebook -sivujen seuraajat saivatkin jo esimakua meidän matkan ensimmäisestä wow-kokemuksesta.

Jumalattoman aikainen herätys klo 4:30 ja lähtö viideltä kohti Sarangkotin auringonnousun bongauspaikkaa tuntui kellon soidessa vähän huonolta idealta. Taksi kyyditsi meidän pienen perheen ylös mutkaisia, pomppuisia ja tietenkin myös katuvalottomia vuoristoteitä pilkkopimeässä kohti Himalajan huippujen näköalapaikkaa. Autolla pääsee tiettyyn pisteeseen asti vuorilla, josta noustaan vielä todella jyrkät portaat - pimeässä ja ilman valoja sekin.













Vaivanpalkkana on kuitenkin aivan huikeat maisemat jotakuinkin 1600 metrin korkeudessa. Edessä Sarangkotin näköalahuipulla siintää Dhaulagirin, Machhapuchhren ja Annapurnan parhaimmillaan yli kahdeksaan kilometriin kohoavat lumiset huiput. Paikalliset äidit lapsineen myyvät teetä lämmikkeeksi turistien odotellessa ensimmäisiä auringonsäteitä nousevaksi. Maisemat ovat jo sarastuksessa huikeat.











Odotus palkitaan vuortenhuippujen takaa, pilvipeiton alta nousevalla palavan punaisella auringolla. Näkymä on henkeäsalpaava. Massiiviset vuorenhuiput kylpevät auringossa. Niitä ympäröivät ja laaksoja täyttävät pilvet näyttävät aivan höyhenenkeveiltä untuvapeitoilta.

Ilman niitä kurjia matkaosuuksia tätä ei olisi koskaan saanut nähdä. Toivottavasti tämä oli vasta alkua. Kohta meidän matka jatkuu vaellusreiteille Annapurnalle ja sen omiin maisemiin.












//



Our Instagram and Facebook followers already had a glimpse of what was to be the first wow experience of our journey.

Wake up at 4:30 a.m. didn't seem like such a good idea when the clock started ringing. At 5 a.m the taxi driver took our little family through dark, bumpy and curvy mountain roads up to the view point of Sarangkot at approximately 1600 meters above the sea level. The car can only drive to a certain point, from where a small hike up some very steep stairs was to be conducted to the actual view point. The peaks and amazing views of Dhaulagiri, Machhapuchhre and Annapurna opened up in front of our eyes after the morning work out.

When the sun eventually starts rising, all the trouble for getting to that very place on Earth is totally rewarded. The burning red sun arises from behind the mountains up from the cotton-look-a-like clouds. The peaks are bathing in the rays of sun.

Hopefully this is only the beginning. In a few days we'll start our trek to Annapurna Basecamp.

8 kommenttia:

  1. Mä voin uskoa, että sata kertaa kauniimpi paikan päällä kun jo kuvissa upean näköistä!! <3

    VastaaPoista
  2. Aah- sydän huokaa ja sielu lepää , on teillä upeat maisemat !

    VastaaPoista
  3. Voi voi Miika, ei Machhapuchharea saa huiputtaa, se on pyhä vuori! :D :D :D

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!