Vuosi sitten meidän uuden vuoden lupaus oli tehdä unelmista totta. Päätettiin että molemmat ottavat lomien jälkeen esille työnantajan kanssa vuorotteluvapaan mahdollisuuden. Keskustelut alkoivat tammikuussa, ja samassa käynnistyi myös se valtava henkinen ja fyysinen työ, mitä vuoden matkusteluun valmistautuminen vaatii. Suurin osa työstä oli selkeästi henkisen kynnyksen ylittäminen. Oman pään sisällä olevien rajoitteiden ohittaminen oli haastavinta. Ei mitään mutkutteja ja sitkutteja. Piti ajatella että totta hemmetissä me pystytään ja tehdään tää!
Piirreltiin erilaisia skenaarioita siitä mitä tehdään jos vain toinen saa vuorotteluvapaansa hyväksyttyä, jos kumpikaan ei saa, tai jos molemmat saa. Mietittiin myydäänkö meidän ihana, vastaremontoitu koti Helsingin kantakaupungissa, vai vuokrataanko se. Mietittiin ollaanko valmiita irtisanoutumaan töistä pakon edessä. Aika isoja juttuja. Ja aika paljoon oltiin myös valmiita.
Välillä keskusteluissa oltiin ihan hukassa ja tuntui siltä että sokea talutti kuuroa.
Gian vuorotteluvapaa saatiin sovittua sillä ehdolla että sijainen hänelle haetaan itse. Ja sehän kyllä sopi! Olisi ikävä jättää itselleen niin tärkeä asia muiden hoteisiin, jotka ehkä vähän vasurilla asiaa selvittelisi. Siitä lähti koneisto käyntiin ja alettiin tekemään töitä sijaisen löytämiseen, mitä villeimpiä suunnitelmia, laskemaan budjettia, surffaamaan internettiä apinan raivolla ja kyselemään jo aiemmin pitkään matkanneilta vinkkejä ja neuvoja. Se oli aika rankkaa aikaa, ja tuntui siltä että varsinkin Bellalle jouduttiin sanomaan ihan liian monta kertaa "äiti/isä ei nyt ehdi lukea/pelata/leikkiä, mutta mene sinä pihalle/huoneeseen leikkimään itse".
Suurimman osan aikaa kaikkia järkkäilyjä seurasi vielä huono omatunto lapsen huomiottajättämisestä. Lohduttauduttiin molemmat sillä että kohta olisi vuosi aikaa olla yhtenä yksikkönä, antaa kaikki mahdollinen aika perheelle. Voitaisiin leikkiä apinoita palmuissa, pöristellä haikaloina turkooseissa vesissä ja juoda ehkä miljoona mangoshakea.
Välissä ehdittiin käydä Gian maisteripromootiossa yliopistolla ja tehdä vuoden ainoa matka kaksin Lontooseen Bellan nauttiessa isovanhempien jakamattomasta huomiosta.
Pikkuhiljaa asiat alkoivat selviämään ja syksyllä käynnistyi iso pyörä. Samaan aikaan kun töissä oli kiireisintä koskaan, piti tyhjentää koko koti tavaroista vuokralaisia varten, pakata elämä kahteen rinkkaan, ostaa liput ja hankkia tarpeelliset tavarat. Oltiin välillä niin väsyneitä että koalakarhun päivärytmi alkoi kiinnostamaan ihan toden teolla.
Ja sitten marraskuun neljäs päivä koitti - se päivä kun me parien läksäreiden jälkeen lastattiin rinkat kuljetushihnalle, hyvästeltiin Helsinki-Vantaalla Jorma ja Eila, jotka Lappeenrannasta asti ajoi meille kentälle viimeiset vedyt, ja aloitettiin suuri seikkailu.
Vuosi 2014 oli täynnä järjetöntä kiirettä ja hampaiden kiristelyä, mutta se oli myös kaikkea sitä mitä sen pitikin jotta unelma saatiin toteutettua. Takana on kaksi kuukautta vuoden matkasta ja tämä on NIIIIIIIN ollut sen arvoista.
Kyllä se työtä vaatii. Mutta älkää ihmiset hetkeäkään epäröikö, jos teillä on pieninkin mahdollisuus saada unelmanne toteen!
Parhaimmat matkahetket vuodelta 2014 ovat olleet:
1. Himalajan auringonnousu Nepalissa
1. Himalajan auringonnousu Nepalissa
2. Koko se kamala, ihana, järkyttävä, huikea trekki siellä Himalajalla
3. Norsut ja villieläimet Chitwanissa Nepalissa
4. Sen tajuaminen, että voi jäädä vaikka kahdeksi kuukaudeksi turkoosiin lätäkköön lojumaan aurinkoon jos niin haluaa
5. Perhe. Hengailu. Nauru. Ilo.
6. Toukokuun matkan kotiaamiainen Villen luona Lontoossa
7. Greenwhichin näkymät yli koko Lontoon.
Kiitos kaikille vuodesta 2014, tuesta, ymmärryksestä, ilosta ja onnesta, jonka olette kanssamme jakaneet. Tehdään vuodesta 2015 huikea yhdessä!