perjantai 30. tammikuuta 2015

Kolmen kuukauden opit ja kuulumiset lapsen kanssa matkaamisesta

Meillä on takana kohta kolme ensimmäistä kuukautta, eli neljäsosa vuoden matkasta, joka matkataan näillä näkymin maailman ympäri. Päätettiin kelata vähän läpi näitä menneitä kuukausia ja jakaa kokemuksia muille, jotka aikovat vastaavanlaiseen lähteä. Vloggausta tässä teille siitä vinkkelistä, millaista tämä on ollut lapsen kanssa, mitä me ollaan tehty, miten se on mennyt, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Vaikka Bellakin oli 13:a eri maassa käynyt ennen tätä matkaa ja on kokenut reissaaja, on asioita joita mekin opitaan tässä kantapään kautta.

Ei meidän näin pitkään pitänyt tässä pulista, mutta 20 minuuttia siihen nyt melkein meni. Ja koska leikkausvehkeitä ei just nyt ole, saatte vaan luvan katsoa kaikki, tai sitten kelailla miten haluatte. Kamerakin oli sitä mieltä että jo riittää, ja pisti pätkän kahteen osaan, joten klikkaileppa ensin auki ykkönen ja jatka putkeen kakkosella.

Älkää tehkä kuten me teemme, tehkää kuten me sanomme!








PS. Saatte kohta taianomaisesta Hoi Anista postauksen seuraavaksi, mutta se paikka oli niin hieno että kuvien raakkaamisessa menee hetki!

15 kommenttia:

  1. Siis wow, ootteko jo ollut 3 kuukautta siellä?? Wowowow!Aika menee hurjan nopeesti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kyllä menee! Ei sitä oikein tajuakaan. Ja silti ollaan ehditty tehdä aivan hirveän paljon asioita. Kolme neljännestä vielä edessä, paljonkohan vielä ehditään. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoista oli kuunnella mietteitänne, vaikka lapsia ei vielä olekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä vähän tulevaisuuden varalle jo korvan taakse muutama juttu - ja ennen kaikkea asenne siihen että vaikka saa lapsia, elämän ei tarvitse loppua! :)

      Poista
  3. Hauska video :) Ja Saigon ei todella minunkaan mielestä ole mikään lapsiystävällinen kohde. Hurja liikenne, fiiiiuh! Happy travels! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Saigon ei sykähdyttänyt niinkun yhtään mitenkään, vaikka olisi ollut lapsiystävällinenkin. Siellä ei oikein ollut vaan mitään muuta kun paljon ihmisiä, melua ja iholle kiinni liimautuvia kaupustelijoita. Tätä vastausta voi onneksi jo kirjoittaa paljon mukavammasta paikasta. :)

      Poista
  4. Saigon ja skootterishow... Jaiks! Iha hullua miten äkkiä kolme kuukautta on mennyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pelkästään skoottershow! Koko kaupunkihan on pelkkää spektaakkelia. :D Niin se on, ihan hirveän nopeasti. Ei ole liikaa edes ehtinyt vielä kotiin ikävöimään!

      Poista
  5. Olipas ihana video :) mukavia päiviä teidän poppoolle, olette ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Hirveän pitkä siitä sitten tuli kuitenkin :D Jos olis editointisaumat niin voisi ehkä vähän tiivistääkin. ;)

      Poista
  6. Uus yritys, kommentti hävisi jonnekin avaruuteen.. Eli mahtavia nämä teidän videopostaukset, tykkään kovasti! :) Aika on tosiaan mennyt vauhdilla ainakin täältä omasta näkökulmasta, mutta teillä on varmasti riittänyt monia pysähtyneitä ja rauhallisia hetkiä ja päiviä siellä. Jos biitseihinkin kyllästyy, niin sehän on jo hyvä merkki, ihanaa! :)

    Me ollaan suunnittelemassa Interrailia lasten kanssa kesälle, kylläkin vain 2-3 viikoksi, mutta sitäkin silmällä pitäen oli kiva lukea teidän kokemuksia!

    Ihania elämyksiä teille! :)


    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, tapahtuuko kommenttien katoamista useinkin? Toivottavasti ei!

      Meillä on ollut paitsi rauhallisia hetkiä, mutta myös välillä todella hektistä! Nyt päätettii pysähtyä hetkeksi Phnom Penhiin, kun kaupunki on fiilikseltään tosi mukava, parempi kun odotettiin ja hengähtää hiukan. Eihän meillä kiire ole muuten, mutta Vietnamissa oli vain kahden viikon viisumi, joten siellä piti mennä vauhdikkaammin. Matkan teko on vähän väsyttävää ja samoin MOOT -syndrooma (Missing Out On Things), joka pakottaa aina näkemään Kaiken. :D Biitsien suhteen on tullut sellainen rauha, ettei tarvitse olla metsästämässä sitä hienointa ja kauneinta jatkuvasti. Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa (paitsi Malediiveilla, missä kaikki on vain yhtä paratiisia), joten jos kaipaa vain rauhaa, mikä tahansa hyvätasoinen kelpaa. :)

      Interrail kuulostaa tosi hyvältä - kunhan valitsette vain matkat oikein, eikä mitään 20 tunnin yhtä rupeamaa. Ellei tietysti kyse ole VR:n junasta jossa on hyvät makuuvaunut ja leikkipaikat. :D

      Hyviä matkasuunnitteluja sinne Kati! ♥

      Poista
    2. Tais olla vaan mun kone mikä päätti kadottaa kommentin :)

      Joo, suht lyhyitä välimatkoja aiotaan puksutella ja yritetään yölle ainakin jokunen/pisimmät/maisemallisesti tylsimmät niistä. Euroopassa on upeita maisemareittejä joita täytyy myös ottaa mukaan. Teidän junamatka pensselisetineen kuulosti kyllä aikamoiselta extremekokemukselta! ;)


      Voikaa hyvin ❤️

      Kati

      Poista
  7. Olipa ihan mahtavat videot! Ootte niin ihania. <3
    PS. Ekan videon taustalla näkyvä mummeli jumppaili aika hienosti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumppaavia mummeleita näkyy täällä Aasiassa usein. Mummelit, ne on ihan parhaita. Ja kiitos kaunis! ♥

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!