torstai 12. helmikuuta 2015

3 syytä miksi Phnom Penh on Aasian helmi // 3 reasons why Phnom Penh is the pearl of Asia

Lonely Planet on ristinyt Phnom Penhin Aasian helmeksi. Vertaa kaupunkia Aasian muihin keskuksiin - Kuala Lumpuriin, Bangkokiin, Ho Chi Minh Cityyn, Singaporeen tai Manilaan - ja voit todeta älppärin olevan jälleen kerran täysin oikeassa. Kyllä. Phnom Penh on helmi.






Vain harva sanoo lähtevänsä erityisesti Kambodzaan Phnom Penhiä katsomaan. Maan päänähtävyys on Siem Reap ja Angkor Wat. Se on harmi, erityisesti niille jotka eivät vanhan ja kovia kokeneen khmer-kulttuurin nykyistä pääkaupunkia pääse kokemaan Kambodzan käynnistään huolimatta.

Saavuimme Phnom Penhiin Vietnamin vähemmän hurmaavasta Saigonista 6 tunnin kohtalaisen ok:n bussimatkan jälkeen. Odotukset 15 USD:tä maksavasta bussimatkasta ei lähtökohtaisesti olleet kovinkaan korkeat, mutta homma toimi kuin rasvattu. Bussi oli mukava, kuski ajoi ihan näpsästi, teiden kunto ei nyt ehkä ihan Suomitasoa ollut, mutta ei kyydissä tarvinnut samaistua lukihäiriöisen pomppiviin riveihin ja lauseisiin jos kirjaa halusi lukea, eikä myöskään pelätä henkensä edestä. Jotkut meistä otti matkalla jopa päikkärit. Vielä kun pohjalla ja kohtuullisen tuoreessa muistissa Nepalin 9 tunnin bussimatka helvetistä, tämä bussiosuus oli ihan a walk-in-the-park.







Odotettu kusetusyritys tuli Kambodzan rajavartioston virkamieheltä, joka yritti 4-vuotiaan ilmaisesta viisumista penätä 10 USD:tä. "For some paperwork" kuului epämääräinen vastaus uteluihimme maksun tarkoituksesta. Tiesimme kuitenkin, että alle 12-vuotiaat eivät maksa mitään viisumista. Eikä maksettu mekään, ja silti tyttärellä on taas uuden maan leima passissa.

Ja sitten saavuimme Phnom Penhiin. Se on perheen, kaupunkifiilistelijän ja kulinaristin unelmakaupunki - eli ihan täydellinen meille!

1970-luvun lopussa punakhmerien ja hullun diktaattorin Pol Potin hallinnossa kärsinyt Kambodza on rakentanut itsensä hämmästyttävän nopeasti mukavaksi kaupungiksi. Arkkitehtuurissa näkee entisen Ranskan siirtomaan vaikutteita vahvasti. Ja ne näkyvät myös ravintoloiden menuissa sekä kaduilla, jossa kuulee lähes jatkuvasti Le ranskalaisten pulinaa omalla kotimaisellaan. Vähän niinkun trooppisessa ja edullisemmassa Pariisissa olisi. Viinikauppoja ja -baareja on jokaisessa kulmassa, hotellit hyvätasoisia ja kauniita ja bistroja ja restaurantteja on mistä valita. En pane pahakseni.


Kulttuuri- ja sotahistoriaa on monessa muodossa. Kaikessa kauhuudessaan lomalaisen kannattaa myös viimeksi mainittuun tutustua.

Mutta miksi siis Phnom Penh?







1. Perhe - Aasian lapsiystävällisin suurkaupunki

Jos kaupunki on paitsi ystävällinen ja erityisesti lapsiystävällinen, se on myös aikuisystävällinen. Myös niille, joilla ei ole jälkikasvua mukana matkassa könyämässä.


Jos olisi pitänyt veikata olisin veikannut kaupunkia tältä osin ihan toiseen päähän perheystävällisten kaupunkien listaa. Phnom Penhissä on ainakin kaksi isoa leikkipuistoa - niin isoa etten ole Suomessa nähnyt vastaavia. Ne ovat siistejä ja niissä on jopa vanhemmille kahvilat joko puiston sisällä tai ihan vieressä. Monessa ravintolassa tai kahvilassa on lapsille joko oma leikkialue tai vähintäänkin leluja ja kirjoja. Kaupungista löytyy myös todella iso sisäleikki-/huvipuisto, jossa tosin emme käyneet kun tekemistä ja näkemistä riitti muutenkin. Monella ravintolalla on oma lasten menu, joka on ihan ennenkuulumatonta täällä Aasiassa, tai heiltä voi ainakin tilata puolikkaita annoksia. Tämä pätee ravintoloihin, sillä katukeittiöiden alle dollarin annoksesta ei varmasti kannata lähteä kauppiaan kanssa tinkimään. Ihan pienille lapsille löytyy ravintoloista myös syöttötuoleja. Jos liikenne ei nyt ihan ohjesääntöjen mukaan mene, täällä ei sentään pelota pitää lasta mukana kävelemässä, toisin kuin Saigonissa. Monesta kohtaa löytyy jopa jalkakäytävät. Ihmisiä ei ole tungokseen asti ja iltaisin joenvarrellakin on mukavan väljää kävellä.










Eikö välillä hävetäkin omassa päässä olleet stereotypiat ja mielikuvat tietyistä maista ja paikoista? (Meitä ainakin hävettää.)



2. Fiilis - samoile, hengitä kaupunkia, koe ja näe

Phnom Penhin kaduilla voi samoilla loputtomiin, kävellä puistosta tai temppelistä toiseen, etsiä sivukujilta kahviloita ja ravintoloita, toinen toistaan parempia, löytää ihania pieni kauppoja tai vaan fiilistellä joenrannan bulevardilla aurinkoa. Täällä voi ostoksia tehdessä monessa paikassa tukea eettiseltä pohjalta toimivaa paikallisjärjestöä, sillä monella hyväntekeväisyysjärjestöllä on omat kauppansa joissa myydään huono-osaisten tekemiä tuotteita. Näin tulot ohjataan oikeaan paikkaan ja ihmisten auttaminen luo kestävää kehitystä. Ihmiset saavat oikeaa työtä ja oppivat toimimaan osana yhteiskuntaa.








Jos markkinahenki oikein kutkuttaa, kaupungin keskellä on huimaavan suuri Central Market, vähän laidemmalla elektroniikkaan erikoistunut Russian Market ja perjantaista sunnuntaihin Wat Phnom -temppelin lähellä jyllää iltaisin Night Market.










Koska hotellit ovat kohtuullisen edullisia, täältä semi-reppureissaajallakin on varaa ottaa valikoimasta uima-altaalla oleva majoitus, jossa viettää päivän kuumimmat tunnit. Phnom Penhin kaduilla kävelee munkit auringonlaskuun. Phnom Penhissä huomaat yhtäkkiä olevasi keskellä buddhalaista temppeliriittiä, jossa takarivin rumpalipoika tekee sitä samaa kuin kaikki muutkin nuoret maailmassa - pelaa Candy Crushia heti kun tulee pieninkin tauko. Phnom Penhissä kadunvarrella ihmiset vetävät lonkkaa jos väsyttää tai kokoontuvat juttelemaan päivän kuulumiset. Varo ettet astu kengässä nukkuvan kissanpennun päälle!















Kun samoilu riittää, mene museoon tai Royal Palaceen. Ja yksi päivä, pyhitä se historian pimeälle puolelle - ota tuktuk kaupungin ulkopuolelle Killing Fieldsille ja kävele se audio-oppaan kanssa läpi. Maailma näyttäytyy sen jälkeen erilaisena.









3. Ruoka - maista niin monta kun mahdollista

Khmer-keittiö on yhtä suurta fuusiota; vaikutteita naapurimaista ja ranskasta. Se on myös äärimmäisen herkullinen. Kun olet ensin ihaillut auringonlaskua Phnom Penhin yllä jostakin rooftop-baarista, valitse joko katukeittiöstä dollarilla tai ravintolasta viidellä dollarilla vatsallesi herkkuja. Kaupungista löytyy high-end ravintoloita, jotka luonnollisesti ovat vähän kalliimpia, mutta kotimaan hintatasoon nähden ei riistohintaisia. Myös pienellä tai keskibudjetilla pääsee nautiskelemaan uusia ja maukkaita makuja. Katukeittiöistä saa perinteisten riisi-kana/kasvis/sika/kala -annosten lisäksi muun muassa khmer-keittiön omaa lettua, johon tulee erinäinen määrä herkullinen sekoitus kasvista ja kastiketta mukaan. Ravintoloista voi etsiä jopa uppopaistettuja tarantelloja, muurahaisia ja sammakkopuuroa enemmän perinteisten ruokien sijan. Jokaiselle jotakin. :)











Koska Phnom Penh näyttäytyi meille niin kauniissa ja lämminhenkisessä valossa, jäätiin viettämään kaupunkiin jopa viisi päivää. Alunperin tarkoitus oli nukkua yö tai kaksi ja jatkaa matkaa eteenpäin. Onneksi meidän joustava suunnitelma ja joustavat aikataulut sallivat nämä poikkeamat niin ei jää hampaankoloon enää mietityttämään jäikö jotain kuitenkin kokematta.

Fiilis kertoo kun matkaa voi lähteä jatkamaan.







//


Phnom Penh outnumbers its fellow cities in Asia. Bangkok, Kuala Lumpur, Saigon, Singapore and Manila aren't able to fight this battle and win. We arrived to Phnom Penh after an okayish 6 hour busride from our previous spot Saigon. And we liked it immideiately. There's at least three reasons why Lonely Planet has named Phnom Penh the pearl of Asia.


1. Amazingly child-friendly

Totally opposed to our prejudice Phnom Penh appeared to be highly child-friendly city. There are bigger playgrounds than any of we've seen in back home in Finland, restaurants have toys to play with and kids' menu and the general atmosphere is something that only a city that cares about its children can offer.

A city that loves kids is also a city that loves people.


2. The feeling - just stroll around, breathe , see and experience it

Restaurants offering delicious meals, beautiful temples and parks, lovely cafes on small alleys, countless little shops, ethical businesses to support local mistreated people - this city has it all. Phnom Penh is also budget friendly whether it comes to getting yourself a treat in a restaurant, bargaining clothes in various markets or finding a decent accommodation with swimming pool to dip in to after a hot day of experiencing the city. Learn also about the dark and sad history by taking a tuk tuk to the Killing Fields outside the city. It is devastating, it fills you with disbelief and moves you to tears but it'll also make you appreciate present day Cambodia even more.

See the monks walk right in to sunset, find yourself in the middle of a buddhist rite and watch out for that little kitten sleeping on the street in a sandal!


3. Taste the city

The food! Absolutely fabulous. Khmer kitchen has number of delicious dishes. For the culinaristically adventurous there is a selection of fried ants and spiders or frog porridge available but we sticked into more traditional dishes. There are quite a few very good restaurants which support and employ e.g. former sex industry workers or street kids and therefore giving them a fresh start to new life. So, in addition to having a fantastic meal you'll also give a hand to someone who truly deserves any help available.

Our initial plan was to spend only one or two nights before continuing the journey but we ended up staying five as our flexible plans gives us the opportunity to do if we so wish. The city felt right in so many ways.


The feeling will tell you when it's time to move on.

11 kommenttia:

  1. Ihan käsittämättömän hienoja kuvia, mutta erityisesti tuo ykköskohdan viimeinen kuva, jossa on kuutamo ja (vähintään) kaksi maailmaa sulassa sovussa. Aivan huikea!! Teidän täytyy järjestää valokuvanäyttely, kun pääsette kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Tykkäsin siitä myöskin, kaikessa ristiriitaisuudessaan. Munkit, Phnom Penhin jättikasino ja turistit iltakävelyllä joenrannassa. Vain vähempiosaiset paikallist puuttuu.

      Valokuvanäyttelystä en tiedä mutta jos nämä kaikki tuhannet ja kohta kymmenet tuhannet kuvat saisi jollain ilveellä edes järjestykseen. :D

      Poista
  2. Jännä, miten erilailla jokainen kokee kaupungit. Kaikki on niin tuurista ja sen hetkisestä olotilasta kiinni. Itselle Phnom Penh oli ehkä vähiten suosikki kaikista paikoista missä me Kaakkois-Aasiassa käytiin ja Saigonista tykkäsin tosi paljon. Ei Phnom Penhissä mitään suurta vikaa sinänsä ollut, keli oli vaan kuuma ja ahdistava, koko ajan joku oli myymässä jotain, tuk-tuk-kuskit ajoi vierellä korttelikaupalla, ei löydetty hyvää ruokaa, hotellista (ihan hienosta ja hintavasta) oli sähköt pois monta kertaa päivässä, jne. Mutta pitääpä ehkä antaa sille vielä uusi mahdollisuus :) Niin ja nuo Kuoleman kentät oli kyllä todella ravistava kokemus, vielä nytkin kahden vuoden jälkeen nousee iho kananlihalle sitä ajatellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaikki on niin tuurista ja sen hetkisestä olotilasta kiinni." -- Spot on! Phnom Penhistä ei ole kokemusta muualta kuin lentokentältä mutta joskus ihmetellyt kuinka eri tavalla eri ihmiset kokevat ihan länsimaisetkin kaupungit, eksoottisemmista kohteista puhumattakaan.

      Poista
    2. No jopas! Onpa Mirje yllättävää että kaupungista jäi tuollainen kuva? Montako päivää ehdit olla kaupungissa? Keli oli kyllä kuuma, mutta kun kuumimmat tunnit vietti muualla kun kävellen, ei ahdistanut - samalla kaavalla kun muuallakin Aasiassa. :) Hotellin suhteen teillä lie käynyt tosi huono tuuri, meillä kun oli kaksi eri hotellia ja molemmat toimivat todella hyvin, toinen vähän paremmin. Ja ruokapuolikin ihmetyttää - meillä oli jopa omassa hotellissa tosi hyvät murkinat.

      No, nyt kun olet lukenut tämän, ehkä niiden vinkkien avulla paremmin ensi kerralla? :) Meillä tulee Phnom Penhitä joskus, jossain vaiheessa vielä erillisiä postauksia ruokapaikkasuosituksista, hotelleista ja nähtävyyksistä!

      Petri, jos ihan loogisesti miettii, niin tottakai eri ihmiset kokee eri paikat eri tavoin - mutta paljon on myös kyllä tuurista ja hetkestäkin kiinni. Siksi mekin otetaan etukäteen mahdollisimman paljon selvää ettei tartte tehdä missään paikassa sellaisia sudenkuoppia mihin joku on aiemmin törmännyt. Kiva siis kun käytte täälläkin kartoittamassa tietämystä! :)

      Poista
    3. Oltiin 3 + 3 päivää, eli kahteen otteeseen. Ekalla kerralla vähän paremmassa hotellissa, jossa siis sähköt usein poikki. Halvemmissa naapurihotelleissa hyrräsi heti generaattorit, mutta jostain syystä meidän hotellissa sellaista ei ollut. Ja eikä se lomaillessa niin iso juttu olisi (baarissa oli aina happy hour sähkökatkoksen aikana) mutta kun meidän piti saada töitäkin tehtyä. Toisen visiitin halvempi hotla oli tässä suhteessa parempi. Eikä siinä ruuassakaan mitään vikaa ollut, ei vaan tullut vastaan mitään huomattavan hyvää (toisin kuin taas Saigonista löytyi vaikka mitä herkullista). Kuten sanoin, moni asia riippuu myös ihan tuurista, mitä sattuu tulemaan vastaan ja millainen päivä kokilla/kuskilla/jne. sattuu olemaan. Mutta ensi kerralla otetaan sun ohjeet käyttöön, josko sitten löytyisi tuo Phnom Penhin hurma :)

      Poista
    4. Oli teillä siis aikaa kuitenkin kokea kaupunkia. Harmi tosissaan että noin huonot kokemukset jäi päällimmäiseksi fiilikseksi kun kaupungilla on niin paljon parempaakin tarjota. Saigonissa mekin saatiin hyvää ruokaa, mutta kaupungissa ei muuten ollut mitään puhuttelevaa. Meidän ruokapaikat olivat Phnom Penhissä vain jotenkin potenssiin niin paljon parempia vielä Saigoniin verrattuna, tunnelmallisia ja yllättäviä. Toivottavasti siis ensi kerralla kaupunki toimii teillekin paremmin. :)

      Poista
  3. Sammakkopuuro, melkoista. Ei ihan heti menis omaan ruokavalioon...

    Ihania kuvia jälleen kerran. Erityisesti tuo missä Bella on munkin kanssa on sykähdyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätettiin välistä myös tarantellat ja muurahaisetkin. Eilen olisi Siem Reapissa saanut lisäksi silkkitoukkia! :D

      Bella se osaa sykähdyttää niin monella tapaa. ;)

      Poista
  4. Ihania kuvia, varsinkin nuo auringonlaskukuvat (: Matka Aasiaan kutkuttais kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasiaan kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan itsekin mitä kaikkea täällä on! Nähtävää on niin paljon että meitä vaivaa Missin Out On Things -syndroomaa, kun tekisi mieli nähdä kaikki mutta samalla pitäisi vaan olla myös jossain relaamassa ja hengailemassa valkoisilla hiekkarannoilla ja turkooseissa vesissä. :) Kamalan vaikeaa!

      Itsekin tykkään noista auringonlaskukuvista, joten kiitos kaunis. Taidan olla ikuinen kauniiden auringonlaskujen metsästäjä. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!