maanantai 16. helmikuuta 2015

#ReilutBlogit - hyvän haaste

Kävimme sunnuntaina matkabloggaajien kesken syvällisempää keskustelua aiheesta eettinen ja kestävä matkailu suomalaisen matkatoimiston Iltalehdenkin uutisoiman tiikerikuvan siivittämänä. Siitä enemmän edellisessä postauksessa. Päätimme pistää #ReilutBlogit -kampanjan pystyyn.



#ReilutBlogit




Koska tämä aihe saattaa olla aikamoista synkistelyä välillä, ja mennä jopa sormenheristelyn puolelle varsinaisten ongelmien ratkaisemisen sijan, päätimme hakea niitä positiviisia kokemuksia aiheen tiimoilta. Tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon hyviä kokemuksia eettisestä ja kestävästä matkailusta ja siihen liittyvistä asioista esille. Näin niitä saadaan muillekin, kun tieto hyvistä kohteista leviää. Pienet asiat voivat olla isoja asioita.

Tämä on hyvän haaste.


Tee näin:

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi. Voi olla ettet ole aiemmin suonut ajatustakaan tälle asialle, ja senkin voi hyvin kertoa.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.

3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei todellakaan tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.


Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja jaa FB:n puolella ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvä tarinan! Voit myös osalllistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!



Minä aloitan.



1.  Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.

Pyrin toimimaan aina mahdollisimman reilulla tavalla muita kohtaan. Se tarkoittaa pyrkimystä hankkia tuotteet ja palvelut tahoilta joissa kukaan ei arvoketjussa kärsi, maksaa käypää hintaa tuotteista ja varmistua tuotantoketjun eettisyydestä. En voi väittää onnistuvani sataprosenttisesti, mutta yritän ja tiedostan asioita.


2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.

Tämä on helppo ja esimerkkejä olisi onneksi sylikaupalla. Saatte lisää näitä esimerkkejä lisää vielä tulevissa matkapostauksissa.

Ollaan tällä hetkellä täällä Kambodzassa joka on todellinen kehitysmaa. Kambodzassa on myös yllättävän paljon eri järjestöjä, jotka pyrkivät parantamaan huonompiosaisten asemaa. Yksi näistä on Tree-alliance -järjestö, joka auttaa entisiä katulapsia pääsemään kiinni leivän syrjään kouluttamalla heidät hotelli- ja ravintola-alalle omissa ravintoloissaan. Lapset ja nuoret saavat paitsi koulutuksen, myös ruoan ja asumisen. Lisäksi lapsien vanhempia koulutetaan valmistamaan kierrätystuotteita ravintoloiden yhteydessä toimiviin kauppohin, jotta toimintaa ja koulunkäyntiä saadaan rahoitettua. Hyvää tapahtuu siis monella tasolla.







Ravintoloita on Phnom Penhissä jopa kaksi, Siem Reapissa, Sihanoukvillessä sekä Laosin Vientianessa kaikissa yksi.

Parasta tässä on, että ruoka ravintoloissa on aivan äärettömän hyvää, vaikka se kambodzalaista normiravintolaa hieman kalliimpi onkin. Tuskinpa oltaisiin käyty moneen kertaan jos vastine rahalle ei olisi kohdillaan - huolimatta siitä että hyväntekeväisyyskohde onkin. Hyvillä mielin ollaan maksettu silti useampaan otteeseen se pieni extra tukeaksemme tätä toimintaa jotta lapset saavat pitkällä aikavälillä katsottuna paremman jatkon elämään. Hinnat eivät edes reppureissaajan budjettia kaada, vaikka pienen loven tekevätkin.









Syön hyvin ja nautin, ja samalla autan näitä lapsia. Aivan loistavaa - yhdistelmä joka toimii. Kokeile jos matkasi käy Kambodzaan!


---


Mukaan haluaisin ihan ensimmäisenä haastaa (entisen Fiilistelijän pilvillinnoja) Rimman, Lauran Laura let's go -blogista, sekä iki-ihanan Veera Biancan.

Annikalla on omassa blogissaan myös ensimmäinen haaste heitettynä, käy kurkkaamassa Annikan positiivinen kokemus. Ja muista jakaa omasi jossain kanavassa hashtagilla #ReilutBlogit!


14 kommenttia:

  1. Seurasin lähinnä sivusta käytyä keskustelua viikonloppuna, erinomainen aihe ja mielestäni vieläkin erinomaisempaa on se, että haaste keskittyy tuota kohua vain sivuten positiivisiin kokemuksiin. Haluaisin lähteä haasteeseen itsekin mukaan, mutta saa nähdä miten käy, blogin päivittämiseen löytyvä aika on ollut aika lailla kortilla viime aikoina!! :) Luen kyllä mielenkiinnolla muiden haasteeseen lähteneiden postauksia tulevina päivinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen tartte olla niin kattava, ihan pienikin kertomus siitä mitä kestävä matkailu voi olla riittää! Annika oli käyttänyt niinkin pientä juttua kun hotellin puolikäytetyt shampooppullot, jotka kerättiin kodittomien käyttöön asiakkaiden jäljiltä. Pieni juttu, ja silti niin hyvä. :)

      Olisi tosi hienoa jos saisit kirjoitettua jonkun oman, hyvän kokemuksen!

      Poista
  2. Kiva juttu ja hienoa että pistit aluille tämän koko homman :)


    VastaaPoista
  3. Niin loistava tuo sun esimerkki, mahtavaa että tuollaisia paikkoja on olemassa. Mielelläni tukisin tuollaisia paikkoja ja maksaisin vähän enemmänkin kuin normaaliravintolassa. Ihana, että nyt jo on tullut esille monenlaisia esimerkkejä tässä kampanjassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on, että täällä näitä paikkoja löytyy todella paljon, eli on mista valita. Kaikilla on vähän erilaiset tavat toimia ja erilaiset kohteet mihin tarkoitukseen raha menee, mutta on hienoa että näihin sosiaalisiin ongelmiin yhteiskunnassa on herätty! Itsekin maksan mielelläni hyvää tekevästä ruoasta enemmän kun se tuntuu siltä että on sen arvoista. Huonosta ruoasta en maksaisi vaan kohdistaisin avun toiseen paikkaan.

      Ja hei, ihan mahtava tuo sun esimerkki! Niin pieni juttu, mutta silti niin liikkis!

      Toivon saavani lukea vielä paljon hyviä esimerkkejä aiheen tiimoilta! :)

      Poista
  4. Kestävän matkailun parissa tehtävä työ on edelleen mun haaveammattina, pitää vain kouluttautua lisää. Nyt olen opiskellu ympäristöalaa (kestävä kehitys jne), mutta vielä pitäisi matkailualan opintoja kartuttaa, ja mahdollisimman kestävinä. Tärkeä, tärkeä asia! <3 Mahtavaa että kannatte kortenne kekoon!

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sulla on hyvä koulutustausta tuohon työhön! Kestävän matkailun ja kestävän kehityksen parissa toimiminen olisi kieltämättä todella mielenkiintoinen juttu. Aiemmin näihin asioihin ei ihan niin paljoa olla panostettu, mutta kaikki alat taitavat olla pakotettuja siihen lähitulevaisuudessa.

      Jaa mieluusti myös omat hyvät kokemuksesi jossain kanavassa, jossei muualla niin ainakin täällä kommenttiboksissa! ♥

      Poista
  5. Kiitokset mielenkiintoisesta haasteesta ja huomion kiinnittämisestä tärkeään asiaan. Vastasin haasteeseen:
    http://biologi-jari.blogspot.fi/2015/02/eettinen-matkailu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vastaus Jari, ja kiitos kun halusit osallistua tähän kamppikseen!

      Poista
  6. Ihan mahtavaa, että tämä kamppis saatiin pystyyn! Mulla meinasi vähän lähteä mopo käsistä, kun mieleenpainuvia eettisen matkailun esimerkkejä on (onneksi!) niin paljon. Lopulta rajasin määrän viiteen ja mullakin keikkuu ykkösenä esimerkki Kambodzasta parin vuoden takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia esimerkkejä Laura! Munkin mielestä on hirveän hyvä että ihmiset haluavat lähteä mukaan tähän ja jakaa hyviä kokemuksia. Näitä esimerkkejä olis onneksi mullakin reppu pullollaan, mutta saavat nyt osa jäädä odottamaan tulevia postauksia. Aihehan ei ihan heti vanhene tästä. Kiitos panoksestasi kamppikseen! ♥

      Poista
  7. Vihdoinkin sain oman postauksen tehtyä. Oli niin paljon asiaa, että olisi tullut vaikka kolme juttua. Tosi hankala karsia, että saa kokonaisuuden pysymään luetavana.

    http://tamamatka.pallontallaajat.net/2015/02/19/hanki-sita-tietoa-reilutblogit/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aiheesta voisi kirjottaa kyllä todella paljon. On niin monta asia jotka siihen liittyy, niin paljon aiheita ja kokemuksia.

      Hyvä postaus! Asiat ei tosissaan ole aina niin musta-valkoisia eikä suoraviivaisia, ja monet mieltää koko vastuullisuuden vielä ihan ituhippihommaksi, vaikka käytännössä homma on lähinnä muiden ja ympäristön huomioiminen.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!