sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mitä maksaa kolmen hengen vuoden maailmanympärimatkan valmistelut?

Massikingit tässä terve! Aiemmin ei edes tajuttu että ollaan sellaisia, koska missään vaiheessa ei ole tuntunut siltä että euroja olisi tilillä tai lompakossa mitenkään erityisen paljon. Nyt ei ainakaan enää ole ja tämän postauksen lopussa tiedät sinäkin, rakas lukija, miksi.

Fyrkkaa saa matkustamiseen palamaan ihan niin paljon kun vaan haluaa. Toisaalta matkailu voi olla todella halpaakin, riippuen sitä miten majoituksensa, liikkumisensa ja ruokansa valitsee. On silti aika eri juttu lähteä vuodeksi maailmalle kuin parin viikon, tai edes parin kuukauden matkalle, sillä valmistelut vaativat huomattavasti enemmän paitsi aikaa ja vaivaa, myös rahaa. Kokemuksesta tiedetään, sillä niitä useamman kuukauden matkojakin on tullut tehtyä. Jos ei vielä ole Kroisos Pennonen, tässä vaiheessa alkaa toivoa olevansa.







Meillä valmisteluja hankaloitti hieman se, ettei tehty tarkkaa reittisuunnitelmaa, joten piti varautua ns. pahimman, tai jossain mielessä parhaimman ja laajimman skenaarion mukaan. Se vaati luonnollisesti myös laajempia valmisteluja. Tarkistetaanpa hieman ennen euromäärien laskemista minkälainen itse prosessi oli.



Tarpeiden kartoitus


1. Kohteiden kartoittaminen

Listattiin liuta kohteita jonne haluttaisiin ehdottomasti tai edes tosi mieluusti mennä + lista asioista mitä siellä haluttiin tehdä. Lopputulos tästä löytyy jonkinlaisena versiona Reitti -sivulta, jota päivitämme tässä matkan varrella aktiivisesti. Vieläkään ei ole selvää minne kaikkialle tällä matkalla päädymme! Tämä oli muuten yksi työläimpiä osuuksia, koska hei, haluishan sitä nyt koko maailman mieluiten nähdä, ja jos ei heti, niin mieluiten nopeastikin sitten!

2.  Terveydellisten tarpeiden selvittäminen

Tietyt paikat vaativat joko jonkinlaista peruskuntoa terveydeltä, tai tietynlaisia esivalmisteluja (lue: rokotteita ja lääkkeitä). Kartta ja lista kädessä marssittiin lääkärin vastaanotolle ja saatiin lista ja reseptit tarvittaviin lääkkeisiin ja rokotuksiin. Ei muuten ollut kokonaisuudessaan mitenkään halpa keikka tämä osuus.

3. Tarvikkeiden ja hankintojen selvittäminen

Kun paikat ja tekemiset oltiin selvitetty, alkoi armoton nettisurffaaminen siitä minkälaisia kamoja jengit ovat eri jutuissa käyttäneet, mitä meillä niistä on, ja mitä pitää vielä hankkia. Esimerkiksi hoocee-trekkaamisesta ei meiltä kummaltakaan löytynyt tietoa, joten luojan suoman kaikkitietävän intttternetin keskustelupalstojen ja kaupan suositusten perusteella saatiin kattava lista sitä varten. Loput oli sellaista "aah, meidän lapsi varmaan tykkää juosta rannalla päivät pitkät ja uida, varmaan pari uv-suojapukua olis hyvä saada hankittua", "onks meidän snorkkelit kunnossa", "oliko hyttysverkkoa sängyn päälle". Listasta tuli aika pitkä.

Lisäbonus tuli ihan loppumetreillä. Kun kämppä oli tyhjennetty ja luovutettu meidän ihanille vuokralaisille, huomattiin parin päivän tilapäismajoituksessa ystäväperheen luona että toinen rinkka on auttamatta liian pieni. Haettiin sellainen vauhdilla kaupasta. Pari hunttia sinne tänne...

Ja sitten niitä lukuja.








Valmistelubudjetti ja erittely


Tarvikehankintoihin lukeutui muun muassa seuraavat asiat:


Hankinta
Hinta, €
Lenovo Yoga IdeaPad 
599,00
Radiopuhelimet lapselle unihälyttimeksi
44,90
Sukelluskotelo kameraan Ikelite
433,00
Lisäakku kameraan
49,00
Vedenpuhdistustabletit
21,00
Rinkka Haglöfs
233,10
Vedenpuhdistusfiltteri MSR
111,60
SIGG juomapullo
25,90
SIGG juomapullo
24,90
Juomapullon korkit
19,80
Juomapullon suojatasku
15,90
Päiväreppu
39,90
Hyttysverkko
59,90
Makuupussin sisäsilkkilakana, iso
94,90
Makuupussin sisäsilkkilakana, pieni
59,00
Mikrokuitupyyhkeet
58,00



Tarvikehankinnat maksoivat yhteensä 1889,80 €


Huomautettakoon tähän matkaläppärin ja sukelluskotelon olleen suurimmat kertahankinnat. Nämä tietysti säilyvät pidempäänkin ja palvelevat myös jatkossa. Panostettiin myös monessa asiassa muutenkin laatuun, sillä hyvin kestävät kamat on panostus tulevaisuuteen. Nythän me käytännössä voidaan lähteä patikoimaan minne tahansa kun kamat on kuosissa. Ottaa myös pannuun vähemmän kun joku ei jatkuvasti hajoile jne. etenkin keskellä Himalajan vuoristoa. Mutta nämäkin saa siis luonnollisesti halvemmalla jos haluaa. Lisäksi tässä ei ole mukana esimerkiksi uintivaatteiden hankintaa kenellekään, koska ne olisi joka tapauksessa pitänyt hankkia kesää varten.








Matka-apteekki koostettiin kahdessa erässä. Tarpeellisista ensiapuvälineistä löytyy hyvä ja kattava lista Livingstone -seuran sivuilta. Sen mukaiset tarvikkeet ja lääkärin määrämät apteekkilääkkeet olivat:


Hankinta
Hinta, €
Lihasrelaksantti (Tizanidin)
4,36
Hiivalääke (Fluconazol)
11,40
Turistiripulilääke (Azitromyzin)
14,83
Antibioottivoide (Fusidic)
9,60
Malarialääke (Malarone Junior)
115,38
Malarialääke (Rumbabor)
298,20
Korvatipat
12,03
Pikakylmäpussi
2,62
Kyypakkaus
6,78
Silmägeeli
7,37
Aurinkovoide SPF 30
21.44
Punkkiässä DEET
12,32
Leikattava laastari
3,69
Matkapahoinvointilääke (Postafen)
9,88
Rakkolaastari
13,38
Itsekiinnittyvä tukiside
3,88
Kolmioliina
4,66
Ice Power kylmägeeli roll-on
9,22
Käsigeeli
2,13
Lääkevoide (Pantyson)
1,00


Ja maksoivat kaikkineensa 878,64 €







Rokotuksia
annettiin ihan huolella, eikä valitettavasti vähiten urhealle pikkutytölle, joka vieläkin välillä kyselee tarvitseeko hänelle antaa piikkejä milloin.


Rokotus
Hinta, €
Japanin aivokuume I
 2 x 148,20
Japanin aivokuume II
2 x 148,20
Rabies I (Verorab)
99,50
Rabies I (Imovax)
104,00
Rabies II (Verorab)
2 x 99,50
Rabies III (Verorab)
2 x 99,50
A-Hepatiitti
37,50
B-Hepatiitti
58,60

+ Toimenpidemaksut Mehiläisessä 26,80 € / käynti


Lisäksi suun kautta kotona otettiin:

Rokotus
Hinta, €
Lavantauti (Vivotif)
 3 x 35,97
Kolera (Dukoral)
3 x 59,83
1 x 33,00



Rokotukset yhteensä: 1577,73 €


Bellalle saatiin maksuttomina rokotuksina myös tuberkuloosi sekä MPR. Muuten meidän rokotuksista osa oli jo ennestään voimassa, osaan tarvittiin vain tehosteet.


--


Lennot. Lähtöä varten buukattiin vain menoliput Nepalin Kathmanduun. Koko perheeltä se maksoi 1421,56 €.

Lentoja voi buukata aika monella tapaa maailmanympärimatkalle. Voi ostaa maailmanympärilennot samoin tein, jos tietää mitä haluaa nähdä ja missä olla mitenkin kauan. Me taas halusimme pitää vaihtoehdot avoinna ja ostamme liput yksi etappi kerrallaan. Tässä on monta lähestymistapaa ja sille tulee eri hinta haluamastaan toimintatavasta riippuen. Lentojen osuus voi olla vähemmän, mutta se voi olla myös huomattavasti enemmän tässä vaiheessa.








Matkavakuutus
oli viimeinen ja kaikista työläin, hankalin ja ikävin homma. Sopivanlaista ei meinannyt löytyä. Siitä prosessista löytyy ihan oma postaus täältä. Oli aivan kamalaa skeidaa suoraan sanottuna. Onneksi se kuitenkin saatiin kotimaiselta toimijalta vihdoin ajoiksi, sillä vakuutus on ollut tarpeen turhan monasti täällä matkalla.

Ihan täysiä pisteitä ei vakuutusyhtiöllemme OP-Pohjolalle voi antaa, sillä Thaimaassa hajonnut kamera odottaa edelleen korvauspäätöstä ja prosessi on ihan levällään. OP-Pohjola vaatii kameran korjausta, joka taas on meille täysi mahdottomuus matkan luonteen takia - ei näissä kohteissa mitään kamerakorjauksia ole, ainakaan niissä paikoissa missä viivytään pidempiä aikoja. Ehkäpä tästä aiheesta vielä oma postaus jossain välissä.






OP-Pohjolan vuoden vakuutus koko perheeltä kuitenkin kustansi 932,47 €
Miikalle otettiin erikseen DANin hyväksi havaittu sukeltajavakuutus 198,36 €
Himalajan trekille vuoristotautia varten otettiin Worldnomadsin kahden viikon vakuutus 117 €.

Vuoristotautia ei suomalaiseen vakuutukseen saa edes lisärahasta ja skidin kanssa kaukana avusta halusi tietää että helikopteri hakee jos jotain tulee.


Vakuutukset yhteensä 1247,83 €



--


Koostettuna kustannukset valmisteluista näyttivät tältä:

  • Tarvikkeet 1889,8 €
  • Matka-apteekki 878,64 €
  • Rokotukset 1577,73 €
  • Lennot Hki -Kathmandu 1421,56 €
  • Vakuutukset 1247,83 €



Yhteensä koko valmistelulysti maksoi 6995,56 €.

Notta ristus.


Entäs sitten?


Kokonaishinnalla olisi ostanut itselleen jonkun mukavan pienen kesäritsan ja ajellut sillä ympäri Suomea tai pari kivaa Vespaa ja cruisaillut niillä Helsingin kaduilla tyylikkäästi,  viettänyt 2-3 mukavaa parin viikon etelänlomaa, käynyt kaksi viikkoa Malediiveilla, hankkinut KAHDET silikonit Virosta (molemmille omat!), tilannut aika monta Hesaria tai Suomen Kuvalehteä ja käynyt ~87 keikalla noin 80 euron hintaisella lipulla per keikka. Tai vaikka ihan vaan maksanut asuntolainaa takaisin.

But where's the fun in that?

...silloinhan ei olis päässyt vuodeksi maailmalle. Ihan ilmaista homma ei  ollut, sillä tämä rahamäärä oli mennyt jo kun jalat oli vahvasti vielä Suomen maan kamaralla.

Jos summan jyvittää koko vuodelle, yhden päivän summa näistä kaikista asioista on 19,16 €.


Kallista? Edullista? Jotain siltä väliltä? Asiaa ei oikeastaan tule enää täällä matkan päällä ajateltua. Sen verran maksoi unelman ensiaskeleet.







Varsinainen matkabudjetti onkin sitten vielä asia erikseen. Kiinnostaako kuulla millainen se on, mitä oltiin ajateltu ja miten se on toteutunut tähän mennessä?

Me lähdetään tästä vielä katsomaan Siem Reapin temppeleitä yhdeksi päiväksi ennen kuin matka jatkuu seuraavaan kohteeseen, todennäköisesti Indonesian Gili-saarille Bangkokin kautta. Sekin pitäisi vielä päättää. :)


21 kommenttia:

  1. Ihan hiton hyvä postaus ja aihe kiinnostaa myös jatkossa. Me nimittäin ihan aikuisten oikeasti mietimme Mixun kanssa, kun teinimme on jossain 4-5 vuoden päästä ehkä omillaan, että lähtisimme kahdestaan kiertämään palloa...
    Lisää budjetteja! :D
    Upeita kuvia ja pakko sanoa, että te teitte ihan oikean päätöksen lähtemällä elämänne kierrokselle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsit hei, hyvä että tuli oikeeseen saumaan!

      Kyllä tätä matkaa kannattaa mietiä ihan toden teolla. On se välillä aika rankkaakin ja riippuu paljon siitä että mitä tekee ja missä liikkuu, mutta onhan tää nyt ihan mielettömän hieno kokemus. :) Eli laitetaan me niitä budjetteja tulemaan ja pistäkäähän te jo nyt rahaa jemikseen että pääsette lähtemään!

      Poista
  2. Muistan tuon tunteen, kun vähän kylmäsi rahanmenon määrä ennen kuin matkaa oli päivääkään takana, just noin se on! :) Jotain exceleitä kuluista vielä silloin väännettiin, mutta matkalla se sitten jäi, eikä meillä ole lopullisesta budjetista tietoakaan. Aina mentiin kuitenkin ihan mönkään siitä, mitä oltiin kuviteltu ja suunniteltu :P Kiva, jos jaksatte pitää tarkkaa lukua, siitä on paljon iloa muille jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan väännetty exceliä ihan alusta asti jotta saadaa kaikki kustannukset laskettua. Nytkin päivitetään joka päivä meidän VAPAUDENSYMBOLIA eli LOMAEXCELIÄ, jotta tiedetään joka ikinen sentti. :D Se on oikeastaan vähän pakkokin jotta pysytään budjetissa jatkuvasti ja tiedetään missä mennään.

      Mutta huimaava tunne kyllä toi kun tajuaa paljonko rahaa on laitettu menemään jo ennenks ollaan edes Suomesta päästy pois. Ei sitä onneksi tosissaan täällä matkalla enää ajattele.

      Poista
    2. Mut lomaexcel on musta ihan jees pitkälle matkalle. Meilläkin oli alkuun rahaexcel, mutta sen päivittäminen sitten jossain vaiheessa jäi... edelleen löytyy kuitenkin se varsinainen lomaexcel, josta löytyi kaikki lentojen tiedot ja hotellivaraukset sun muut, ja suunnitelmaa aina vähän pidemmälle, milloin tulee kaverit käymään jne. Eli siis ihan jees. Mut mulla edelleen kummittelee se Gian jostain lehdestä bongaama jouluexcel :D :D :D Siinä on jotain vikaa.

      Poista
  3. aurinkosuojakerroin 30? myö käytetään Alppiloisillakin 50 - aina (no okei, nykyään aina niin, että otetaan vaellukselle mukaan asti... nimim. kerran poltin itteni mojovasti kun rasvasin vaan autolta lähtiessä (SPF 50) - hupsan - aurinkoinen päivä ja sillai...)
    ps. meiltä olisitte saanu ihan ensikäden tietoa mm. vuoristotaudista (teidän vaelluksella helikopterikyytiä olisi voinut tarvita, mutta tuskin vuoristotaudin takia, yleisimmät syyt kopterikyyteihin on kuitenkin erilaiset murtumat, joita tulee epätasaisessa maastossa liiankin helposti, eli ihan ehdoton tuo lisävakuutus oli! suosittelen kaikille vuoristossa liikkuville sitä) ja kaikesta vaeltamiseen liittyvästä (ukko käyny mm. Kiinassa Alppiloisten lisäksi alppivaelluksilla (no okei, vuorikiipeilemässä...) - Kiinassa noilla oli vielä hervoton apteekki mukana ja suurin pelko ei ollut vuoristotauti vaan umpparin puhkeaminen siellä mistä matka lähimpään sairaalaan ois kestänny vähintään pari päivää)
    mä olin pitkään UV-suojavaatteiden puolella, mutta: http://yle.fi/uutiset/t-paita_on_yhta_tehokas_kuin_uv-suojavaate/6161249 - toki biitsillä se on parempi kun on sellasta matskua, että antaa vapauden liikkua
    minusta on myös kiva lukea näitä budjetteja ja huom! saman summan rahaa (todennäköisesti jopa enemmän!) oisitte saanu latoa tiskiin eniveis jossain vaiheessa jos haaveet päästä noihin teidän kohteisiin ois pitänny toteuttaa eniveis jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes lähde avaamaan millaisia varotoimenpiteitä tässä on tehty sitä varten jos ollaan jossain missä sairaalahoitoa ei ole. :D Kolmekymppistä vanhemmille siinä vaiheessa kun on väriä sen verran pinnassa ettei tartte pelätä palamista, viiskymppistä käytettiin aika pitkään, mutta sitä oli omasta takaa pullotolkulla. Helikopterikyytejä tuolta Himalajalta vedetään jatkuvalla syötöllä, kun huonohappiset turret tekee liian vaativia osuuksia. Me vaan haluttiin kaiken olevan varmasti, varmasti, varmasti niin turvallista kun vaan voi kun silmäterä olu mukana. :)

      Poista
  4. Jos indonesiaan päin ootte suuntaamassa niin suosittelen lämpimästi sumatraa! Gilin saaret on kovin turistien tallaamia eikä paratiisisaarilsi voi enää nimittää, korallit surullista katseltavaa. Jos sinnepäin kuitenkin päädytte niin lombok on siinä vieressä! Ja flores!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lombok onkin jo tuttu, ja siitä tykättiin kovasti :) Viimeksi siellä ollessa kävin vain sukellusreissun yhteydessä piipahtamassa Gili Airilla, ja ainakin juuri sen saaren fiilis jätti itseeni niin hyvän vaikutuksen että tarvitsee mennä ajan kanssa katsastamaan. Mielenkiintoisia paikkoja on niin paljon että ei ehdi kaikkialle vaikka miten haluaisi :/

      Miika

      Poista
  5. Hmm 😜 ajattelin heittää oman kommentin tuohon Anonyymin Gili kommenttiin. Niinkuin hyvin tiedätte olette mahdollisesti menossa jollekin niist kolmesta saaresta(Gili T, Gili Meno tai Gili Air) ja totta on että Gili T on aikas turistirysä...mutta noilla kahdella muulla saa olla kyllä rauhassa. Varsinkin Meno on edelleen todella rauhallinen. Olemme olleet kaksi edellistä kesää ko. saarilla ja varsinkin Gili Air oli positiivinen yllätys sekä rauhaa että palveluja👍 gili Menolla on ihan ok snorklaus. Tsekatkaa myös Perhentian Island todella hyvä sukellus/ snorklaus😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkamme suuntautunee todennäköisesti juurikin Airille tai Menolle, kunhan tässä nyt hetki vielä arvotaan... Perhentiania suunniteltiin joku vuosi takaperin, mutta päädyttiin lähistöllä sijaitsevalle Lang Tengahille, joka olikin varsinainen löytö. Pitää katsoa mistä tästä vielä itsensä löytää tällä reissulla :)

      Miika

      Poista
  6. Kul att läsa om era äventyr! Om ni skall till Bali, och Gili kan vi rekomendera ett stopp på Nusa Lembongan "tarcis" ställe var mycket bra och fantastisk mat.

    http://www.tripadvisor.se/Hotel_Review-g1137831-d2183195-Reviews-Tarci_Bungalow-Nusa_Lembongan_Bali.html

    Coola saker att göra på ön, Grym snorkling rakt utanför stranden, bra yoga, snorkling med mantor och koraller såg 8-10 st 95% chans att se dem på "Manta Point", Skräckinjagande Surfning. Sen kan ni bara åka vidare till Gili när ni har lust det är på vägen...

    Ha det bra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Men det låter jättebra! Vi planerar att stanna en månad eller så på Gili -öarna men har bokat nåt än. Nusa Lembongan låtet faktiskt så bra att det antagligen blir vår förta etapp, så tack för tipset! Den där hotellet ser också jättefint ut, det skulle vara den lättaste bokningen på den här resan :D

      Fantastiskt, och tack för sällskapet och allt i Thailand, hälsa hela familjen!

      - Miika

      Poista
  7. Hei, me tehdään lasten kanssa reissua myös, vähän lyhyempää (3kk) ja näköjään kuljetaan tietämättämme teidän perässä. Tällä hetkellä ollaan Railaylla kiipeilemässä ja maaliskuussa jatketaan Indonesiaan sukeltamaan lisää. Kiinnostaa kuulla muilta siellä käyneiltä ja teiltä jos sinne päädytte, mitä oikeasti maksaa matkat Balilsta Gileille, halvimmat mitä ollaan netistä löydetty on suuntaan 50 dollaria/aikuinen/suunta. Eli meno-paluu melkein kahden viikon majoitusbudjetin verran ellei enemmänkin. Että kannattaako sitä tuolla summalla sinne lähteäkään? Ja Gili Airille nimenomaan mentäisiin jos mennään.

    Ensin kuitenkin vielä kiipeillään täällä ja mennään Amediin sukeltamaan :) Meidän blogi löytyy täältä: http://kauaspoissinnemisonlammin.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa jalanjäljissä mestoille! :)

      Meillä on Balille lennot maanantaina, joten kyllä me ollaan Gileille päätymässä - ellei sitten jotain muuta todella hehkeää löydy matkan varrelta. Meillä on myös ensisijaisesti Meno ja Air kohteena, mutta Irtiottoja blogin Maijan postauksista löytyy Trawangista tietoa. Olivat siellä miehensä kanssa juuri kuukauden ja risat.

      Mutta hyviä kiipuiluja teille sinne, palataan aiheeseen piakkoin! :)

      Poista
    2. Muistaakseni speedboat balilta gilin saarille(pysähtyi kaikissa) oli jotain 20€ luokkaa. Ja tais olla edestakas vielä. Paikanpäällä Balilla myyvät lippuja venematkoille ja matka kesti n. 2,5 tuntia. Etäisyydet gilin saarien välillä ovat lyhyet, joten jos ei vaikka air miellytä on helppo katsastaa meno. :)

      Poista
    3. Noihin ilmeisesti kuuluu vielä haku hotellilta. Pitää vähän testata mikä Gileistä tuntuu hyvältä, toistaiseksi vaikuttaa siltä että Meno tai Air on meidän valinta Nusa Lembonganin jälkeen. Trawangilla on ilmeisesti kovin meno.

      Poista
  8. Kirjoittelin teille tuonne Facebookin viesteihin kysymyksiä Gileistä ja Lembonganista, toivottavasti huomaatte viestin ja ehditte vastailla!

    VastaaPoista
  9. Paljon ja kuinka kauan säästitte rahaa vuoden mittaiseen reissuunne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vähän aikaa ja liian vähän, noin kiteytetysti! :D

      Käytännössä meille jäi aikaa säästää noin vuosi tälle matkalle, sillä vuorotteluvapaalakeja tiukennettiin ja jouduttiin laittamaan homma pulkkaan noin vuotta nopeammin kun oltiin ajateltu. Sikäli tietysti vuorottelukorvaukset kattavat sen mitä oltaisiin muuten säästetty vuoden päähän.<

      Säästäminen kannattaa aloittaa ihan heti kun vaan mahdollista, ja se paljonko säästöön jää riippuu paljon tietysti palkasta mutta myös muuten perheen kulurakenteesta - onko asioita mistä voi tinkiä, tai hoitaa jotenkin halvemmalla? Se on myös hyvä hetki tehdä katsaus ylipäänsä rahankäyttöönsä ja vähän budjetoida. Säästöjä oli onneksi aiemmastakin, joten ihan nollista ei tarvinnut aloittaa.

      Toivottavasti tämä valaisee.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!