lauantai 28. maaliskuuta 2015

Unelma, paratiisi ja hotelli - Sunrise Gili Air - a dream, a paradise and a hotel

// Full English version beneath Finnish


Luitko jo aiemman postauksemme Gili Airista? Ihanasta pienestä saaresta Indonesiassa, jossa vesi on turkoosia ja kirkasta, ihmiset ystävällisiä ja mieli lepää? Paikka, jonne päätimme jäädä lähes kolmeksi viikoksi koska viihdyimme niin hyvin? Gili Airille olisi helppo unohtua, jäädä sinne katsomaan auringonnousuja ja - laskuja, tai miksei kilpikonnia - kuten nykiläinen Jess joka on jo toista vuotta jämähtänyt opettamaan joogaa aiotun viiden viikon sijan.

Meidän majapaikka saarella on vilahtanut nimeltä ja muutamissa kuvissakin aiemmissa postauksissa Gili Airilta, mutta se ansaitsee ihan kokonaan oman postauksensa. Lukeminen kannattaa ehkä jättää tähän jos aikoo matkailla matalalla budjetilla, sillä sitä saa mistä maksaa, ja Sunrise Gili Airissa ei ihan halvimman budjetin mukaan pääse yöpymään - vaikkei paikka törkykalliskaan ole. Ja onhan tästä tietysti unelmaksi, vaikkei tämän hetkinen budjetti sallisikaan yöpymistä.

Lisäksi kannattaa asettaa perspektiiviin mitä näissä olosuhteissa tarkoittaa luksus, sillä olemme Indonesiassa kaukana saarella, jonne on vähän vaikeampi saada tavaroita tuotua ja jossa esimerkiksi sähkökatkot ovat ihan päivittäisiä juttuja - koko saarella. Näiltä saarilta katoaisi myös se saarihenki, joka tekee näistä niin uniikkeja sillä hetkellä kun Hilton tai Hyatt näihin pistettäisiin pystyyn. Saaressa on aina sunnuntai ja pidetään se niin jatkossakin.








Kuten aina saapuessamme pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan, hotellia ei ollut Airillekaan saapuessa buukattu. Pyöräilimme saaren ympäri ja kartoitimme vaihtoehdot. Meillä ei ole enää tässä vaiheessa elämää jaksaatia yöpyä kaikista halvimmassa luukussa ja kärsiä huonoja yöunia tai huonoa palvelua, joten minimikriteerinä hotellivalinnalle on ilmastointi, lämmin vesi ja mukava sänky. Rantakohteissa haluamme helppouden takia läheltä rantaa olevan asutuksen, ja myöskin koska näissä on yleensä hyttysiä vähemmän kuin sisämaan majoituksissa ja tuulenvire pitää terassinkin kelpoisissa olosuhteissa riippumattohengailuun. Ihan venesataman tai pahimpien bilerysienkään vierestä ei majoitusta oteta äänihaittojen takia. Ja kukapa ei arvostaisi estetiikka ja kaunista ympäristöä.

Itäisellä, suoraan Lombokin Mount Rinjanin suuntaan olevalta rantaviivalta bongasimme Sunrise Gili Airin. Hotelli oli paitsi Gili Airin paras, myös ainoa, jolla oli merinäköalallisia bungaloweja, sillä Airilla rantaviiva on varattu ravintoloille. Merinäköalan tarjosi eturivissä olleet kaksikerroksiset luksusbungalowit, joissa majoitumme ensimmäiset 8 yötä Gili Airilla olosta.








Resortin omistavat hurmaava saksalais-brittiläinen pariskunta Neil ja Kirsten, jotka pienten lastensa kanssa ovat asettuneet Balille asumaan ja vuorottelevat hotellin johtamisessa paikan päällä. 23 vuotta sitten reppureissaava Neil istui nykyisen resorttinsa rannalla katsomassa auringon nousua Rinjanin vuoren takaa, ja mietti mitä tekisi äskettäin saadulla perinnöllään. Ei huvittanut laittaa sitä nuorten brittimiesten tapaan vain elämiseen. Neil osti sen palan maata jonka päällä istui, se paikka missä hyvinhoidettu resortti nyt on, tietämättä mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Jossain vaiheessa mies rakennutti ensimmäiset bungalowit paikalle. Tästä alkoi resortin värikäs ja vaiherikas tarina, jatkuen aina siihen mitä Sunrise Gili Air nyt on - paikka missä sielu, silmä ja keho lepää yhdessä maailmanluokan rantakohteessa.








Merinäköalallisilla luksusbungaloweilla on alakerrassa kohtuullisen kokoinen makuuhuone, "daybed", eli päiväsohva, eteinen, jossa yhdistyy pukeutumis- ja kampaamistila jääkaapilla ja vedenkeittimellä varustettuna, sekä suuren suuri kylpyhuone, jossa on tilavan kahden hengen peiliallaspöydän lisäksi paitsi suihku, myös jykevä, kivinen kylpyamme. Makkarissa Bella sai nukkua daybedillä ja me valloitimme kaksin ison ja erittäin mukavan sängyn. Oli ihanaa pitkästä aikaa levittäytyä pukeutumistilaan tavaroidensa kanssa, niin että niistä oikeasti löysikin jotain.

Koska siitä on hetki kun ollaan viimeeksi saatu ihan ajan kanssa mukavasti kylpeä, perheen tytöt viettivät yhteisen, rauhallisen kauneusillan kylpyammeessa lillutellen. No, toinen meistä oli ehkä rauhallisemmin kuin toinen. ;) Lisäksi kuulemma näytän kauneusmaski päässä "ihan kamalalta, äiskä", enkä kuulemma tartte niitä. Onhan se aika ihanaa kun joku katselee kasvoja pelkällä rakkaudella eikä näe pikkuhiljaa ilmestyviä uurteita silmäkulmissa ja otsassa. Saatan silti jatkaa maskien käyttöä.
















Yläkerran merinäköalaterassille noustaan eteisestä portaat, jotka johtavat suoraan terassin suuren lekottelusohvan pehmoiseen syliin. Vaihtoehtoisesti voit viettää päiväsi riippumatossa loikoillen, tai katsella yöllä tähtitaivasta rentoutuen. Tilasimme laiskuuttamme usein aamiaisen ja illallisenkin terassille hotellin huippuhyvästä ravintolasta ja lekottelimme letkeästi terdellä.

Rakkausvinkkipostauksessa olikin muutama kuva myös siitä kynttiläillallisesta jonka Miikalle terdellä järkkäsin menestyksekkäästi.
















Resortilla on useampia majoitusvaihtoehtoja aina pelkällä kylmällä vedellä ja tuulettimella varustetuista standardbungaloweista, suurempaan täysin varusteltuun villaan kaikilla hienouksilla. Koska saavuimme paikalle ilman varausta, vaihdoimme toisen varauksen alta kesken vierailun luksusbungalowista superior bungalowiin, josta uupui merinäköala, mutta joka oli fasiliteeteiltaan toimiva ja mukava. Olimme kotiutuneet Sunriseen jo niin hyvin ettei huvittanut yhtään vaihtaa resorttia, mielummin huonetta. Hinnat bungaloweista liikkuvat 45 USD:n ja 330 USD:n välillä riippuen siitä mennäänkö high seasonia vai low seasonia.

Resortin muut bungalowit on rakennettu ihanan allasalueen ympärille. Tarjolla on paitsi lastenallas, myös aikuisille sopiva allas poreosioineen sekä kuriositeettina 3 metrin syväpäädyllä, jota käyttää paitsi Bella sukellustreeneissään, myös resortin vieressä oleva dive shop aloittelevien sukeltajien kouluttamiseen. Hyvin rauhassa sai altaalla viettää aikaa, mutta Bellalle löytyi useina päivinä myös seuraa muista lapsista ja me aikuisetkin treffattiin tosi mukavia tyyppejä from Down Under, jotka toivottavasti tavataan vielä kun matka kohta jatkuu! Samoin erilaisia hengailualueita löytyy paitsi altaan läheisyydestä, myös respan vierestä sekä rannalta.















Erityismaininta myös hotellin superystävälliselle henkilökunnalle, joka paitsi jaksoi leikkiä Bellan kanssa, myös hoitivat meille jatkoviisumit pidennettyyn Indonesiahengailuun helpomman kautta.

Hotellin rannalla sijaitseva ravintola Le Cirque on aivan helmi. Ravintolan menun on nimittäin tehnyt entinen sveitsiläisen orgaanisen Michelintähditetyn ravintolan kokki, joka päätti muuttaa Gili Airille tekemään vähän DJ:n hommia. Mies paitsi kursi kasaan maittavan listan, koulutti myös henkilökunnan valmistamaan ruoan oikeaoppisesti, vaikkei itse niitä keittiöhommia jaksanutkaan, vaan keskittyi levyn pyörittämiseen rannoilla. Ruoka ravintolassa on aivan to-del-la herkullista, ja lämmöllä muistelen viikko sitten taakse jääneitä munakoiso-fetarullia ja ehkä maailman parasta hummusta. Hintataso on varsin siedettävä saaren muihin ravintoloihin verrattuna, sillä annoskoot ovat tarpeeksi isoja että nälkä lähtee - asia joka oli ongelma monessa muussa ravintolassa saarella. Myös juomapuoli saa suuren kiitoksen - paitsi mojitoista, myös alkoholittomista drinksuista jäi viilennetty olo ja lämmin mieli. Kokeile aloe vera - minttu - hunaja -smoothieta jos osut paikan päälle! Täältä saa muuten myös kaiken maailman herkkujälkkäreitä, joista oman vyötärön takia onneksi useassa käytettiin vehnää jossain muodossa, joten itseltäni moni jäi näistä maistamatta. Kuola kyllä valui kun tuijottelin mehevännäköistä suklaakakkua, mutta ei se valkosuklaamousse vadelmilla huono ollut sekään...















Hotellin rantaosuus on yksi saaren parhaita, paitsi hiekaltaan, myös snorklausnäkymiltään. Suoraan eteen tuodaan välillä veneillä muita turisteja ihailemaan kalaparvia ja hyväkuntoisia koralleja, joten hotellin vieraana tarvitsee vain lätkäistä maski ja snorkkeli päähän ja uida muutama kymmenen metriä rannalta. Bonuksena hotelli pitää rantaviivan siivottuna ja siistinä, joten jos yön aikana rannalle ajautuu roskia, ne haravoidaan pois heti aamusta. Rannalle voi tulla myös päiväasiakkaaksi hengailemaan säkkituoleille, aurinkotuoleille, kansituoleille tai ravintolan suurille sohvaryhmille ostamalla ruokaa ja juomaa ravintolasta. Varsin hyvä vaihtoehto jos kaipaa oikein hyvää ruokaa mutta ei ole varaa majoittua hotellissa.













Jos tämä ei ihan viiden tähden Hyattiin yllä olosuhteiden pakosta, niin on tämä parasta mitä tältä saarelta löytyy ja huiman hyvä paikka viettää paratiisirantaloma auringossa. Sunrise Gili Air ei ole reppureissaavan budjettimatkailijan vaihtoehto, mutta aivan täydellinen parille tai perheelle joka kaipaa kaunista, rauhallista ja vähemmän turistoitunutta ihanaa rantakohdetta hyvällä majoituksella. Länkkärijohdetuissa hotelleissa homma myös ns. toimii yleensä paremmin. Jos fyffeä on taskunpohjalla tarpeeksi, kannattaa ehdottomasti ottaa eturivin bungalowi merinäköalalla. Sunrise Gili Airilta ei välttämättä tarvitse poistua jos ei halua, sillä tältä hotellilta saa kaiken tarvittavan rantalomaansa ilman että tuntuu kuin lomailisi kuplassa.

Lämmin suositus meiltä. Paratiisi paratiisin keskellä.



Tämä postaus on tehty yhteistyössä Sunrise Gili Airin kanssa.


//


Did you already read our previous post about Gili Air? A lovely small island in Indonesia, where water is turquoise and pristine, people friendly and mind relaxed? A place where we got stuck for three weeks since we enjoyed it so much? It's a place where one could easily forget herself, stay to enjoy the sunrises and the sunsets or just for the amazing underwater life - just like Jess from New York, who's 5 week holiday is continuing at Gili Air for already more than a year teaching yoga at a beautiful sea view hut at the beach every day.

Our accommodation in Gili Air has popped here and there in previous posts but it deserves a post of it's own. If you're a backpacker traveling on budget, you might want to  quit reading here - the deal is you get what you pay for and Sunrise Gili Air is not thee cheapest option on the island, though it's entirely fairly priced and offers great bang for buck. Or maybe you just want a place to day dream about for your next trip...







We usually don't book an accommodation upfront when we're about  to stay longer in one place. This was also the case with Gili Air. We hired bikes and bicycled around the island looking for ideal place to stay. At this point of life we're not keen on finding the cheapest shack there is yet of course we want to get good value for money. We want to have a good night's sleep and therefore especially in the tropics we value air condition highly. Also a comfortable bed and hot water are high on the list. On beach destinations we are looking for beachfront bungalows, as it's not only nice to get directly to the beach from your doorstep but there are also less mosquitoes than in the inland accommodations. There's only a few more nicer things than a gentle breeze from the ocean when your relaxing at the hammock on your terrace. Accommodation next to busy harbors or beach discos are out of options. And hey, who wouldn't appreciate some aesthethics and serene scenery?

We found the resort to meet our criteria, Sunrise Gili Air, on the eastern side of the island that faces Lombok's Mt Rinjani. The hotel was not only the best in Gili Air but also one of the very few that had bungalows with direct beachfront view. At Gili Air the beachfront is reserved for restaurants while accommodation is build behind the sandy road (or more likely path) that goes around the island. We had a lovely view to the beach from the 2-storey luxurious bungalow where we spent the first eight nights.

You also need to have an understanding in what luxury means out on an island in Indonesia, far away from mainland. But the spirit of the islands would disappear the minute a Hilton or Hyatt is built there, and it would lose a part of its identity and tranquility.


The resort is owned by the lovely British-German couple Neil and Kirsten who are settled in Bali with their kids and take turns in running the resort in Gili Air. 23 years ago Neil was on a backpacking trip, sitting on the beach looking at the sun rising behind Mt Rinjani wondering what to do with his life and the capital he had recently inherited. Unlike other British youngsters he didn't feel like spending it all on so called living. Neil bought the piece of land where he was then sitting and where the excellently run resort nowadays lays. At some point he had the first bungalows built and thus began the color- and eventful story of Sunrise Gili Air - a place where mind, eyes and body relaxes on one of the world's top class beach destinations.







The two-floor luxury bungalows with sea view has a decent sized bedroom downstairs with a daybed, a hall combined with a dressing room with fridge and water boiler and a huge bathroom equipped with double sinks, wide mirror, shower and a sturdy bathtub built of stone. In the bedroom Bella had the daybed for herself while we pampered ourselves in a soft bed just the two of us. It was luxurious to have enough space for a long time and to be able to spread your things in a manner that actually made it possible to find anything.

And because it's been already a while since we had a bubble bath, we girls spent a lovely, peaceful afternoon pampering ourselves in a bathtub wearing beauty masks. Or at least one of us was peaceful ;) In addition to that I apparently look "really horrible, mom!" with a beauty mask and I don't even need them. Truly heart-warming when someone looks at your face with pure love and misses all the minor wrinkles in the corners of the eye or on the forehead. I might however still continue using the beauty masks..

A stairway from the hall leads to the second floor's terrace equipped with a huuuuge sofa made for relaxing. You'll also have the option to take it easy on a hammock, relaxing on daytime or stargazing at night. We were lazy enough to order food to our terrace from hotel's excellent restaurant just to make it possible to stay on the lovely terrace. Our previous post about how to keep the love strong while traveling had few photos of a candlelight dinner that I successfully arranged for Miika on our terrace, have a peak unless you didn't before!






The resort has various accommodation options beginning from standard bungalows with cold shower and a fan all the way up to fully equipped villa with all amenities one can think. As we arrived without any pre-bookings we had to change at some point from the luxury bungalow to superior bungalow which lacked the sea view but was very comfortable and convenient. We had already found our home away from home at Sunrise so we didn't feel like moving anywhere else. The prices of the bungalows vary from USD 45 to 330 depending whether it's low or high season.

Other bungalows in the resort are built around lovely pool area. There is a small pool for kids and a bigger pool with jacuzzi and a three meters deep end for not only Bella's freedive training but also training the scuba divers from the dive shop next door. The pool area was usually really quiet but luckily Bella found some company from other kids every now and then and we also met some really nice people from Down Under whom we'll hopefully see once our journey continues! Different kinds of lounging areas are not only by the poolside but also next to the reception and on the beach.

Resort's superfriendly staff deserves also special credits since they were tirelessly playing with Bella and they also took care of our visa extensions making it possible for us to enjoy Indonesia even longer, not to mention all the special requests we made and they took care of (like cooking my gluten free pasta to an awesome dinner!).









The beachfront restaurant Le Cirque is one true pearl. The menu was designed by a Swiss chef from an organic Michelin restaurant. He decided to move to Gili Air and start a new career as a DJ but agreed to create the delicious menu and also train the staff to prepare the meals as supposed even though he didn't want to stay in the kitchen any longer himself. The food is delicious and I long for the eggplant-feta rolls and probably world's best hummus that we left behind a week ago while moving forward.

Price level is on par with other restaurants on the island and the dishes were big enough so that one wouldn't leave the restaurant hungry (which was bit of a problem with some other restaurants.) Drinks were also excellent - not only mojitos but also the non-alcoholic choices. If you're there give a try to your next favorite smoothie, aloe vera, mint and honey. Soooo good! The desserts were as good as everything else yet I was blessed to not having to try everything due to my gluten intolerance, as some of them contained wheat. So, the delicious looking chocolate cake didn't end up straight expanding my waistline, but the white chocolate mousse with raspberries wasn't bad either...

The beachfront of the hotel is one of the best on the island, not only because of the white sand but also for it's underwater marine life. It's usual to see glass bottom boats that bring tourists on a snorkeling trip to have a look at excellent corals and diversity of fishes, so as a hotel guest one needs just to put the mask on and swim a short distance and find oneself in the middle of the aquarium. Staff also keeps the beach free of debris and they clean it every morning. Even if you're not staying in the resort it's of course also possible to grab a meal or drink from the restaurant and take it easy relaxing on bean bags, sunbeds or comfy couches. Very good option if you're after good food but cannot afford to stay in the resort.






This resort might not be the first choice for a backpacking budget traveller but just about perfect for a couple or a family looking for beautiful, idyllic and less touristy beach destination with good accommodation. If there's enough dollars to spend in your wallet, it's absolutely worth the money to take a luxurious seafront bungalow at Sunrise Gili Air. If you don't want to there's not much need to step outside the hotel as there's everything you'd need for a perfect beach holiday without the feeling of living inside a bubble.

We can only give our warm recommendations for a stay here. A paradise within paradise.


This blog post has been done in partnership with Sunrise Gili Air.

12 kommenttia:

  1. On kyllä oikein kivanoloinen bungalowi ja jestas mitkä auringonlaskukuvat <3 Indonesia on alkanut kiinnostaa aiempaa enemmän näiden teidän postausten myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bungalowi toimi kyllä todella hyvin, oli harmi ettei se ollut vapaana pidempään. Mutta nuo kuvat on auringonnousukuvi suoraan Sunrisen rannalta, ei auringgonlaskuja! Ihmettelin kyllä itsekin miten sain itseni ylös niin ajoissa, mutta jotkut aamut vaan on sellasia, että pyytämättä ja yllättäen ei väsytäkään. :)

      Indonesia ja Gilit toimii kyllä todella hyvin rantahengailuun ja snorklailuun, mutta saarissa on erojakin, ja kahdesta muusta on piakkoin postauksensa. Näistä kolmesta saarivaihtoehdosta löytyy kyllä jokaiselle jotakin!

      Poista
  2. Haluan tuonne omaan kuplaan nyt heti! Tai no viimeistään vaikka ensi talvena. Ihanan näköinen paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Sitten vaan seuraavaa biitsilöhöreissua suunnittelemaan ja lentoalertit päälle! Kuplassakin on välillä ihan hyvä olla. ♥

      Poista
  3. Noniin. Miten tuonne pääsee? Nimim. lunta sataa ja lapsi kuumeessa. Kiitos värikkäistä kuvista, kyllä nekin jo helpottaa. Ihania oloja, muruset, on teitä jo ikävä <3 /M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kovinkaan vaikeeta, mutta tarvitaan mielummin vähän pidempi loma. Hei, mä olen ihan valmis suunnittelemaan yhteisloman tonne... kunhan ensin tullaan takaisin!

      Tsemppiä sinne päähän, sekä kelien että lapsien sairastelun kanssa jaksamiseen, mulla on ihan hirveä ikävä teitä, ja meidän kaikkia supermukavia, pitkiä iltoja. Mutta täältä lisää ideoita niiden teemoihin. :)

      Poista
  4. Upean näköistä. Mä oon ollut joskus viitisen vuotta sitten Trawanganilla bilettämässä, mut nyt kelpais vähä rauhallisempi meno ja varsinkin toi majoitus, näyttää ihanalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trawangihan on tosissaan vähän menevämpi mesta edelleen, oltiin siellä muutama päivä myös ja siitäkin on tulossa postaus, kuten Menostakin. Air oli jotenkin just sopiva sellaseen löysään hengailuun, mutta kuitenkin paikka missä palveluita oli ja ihmisetkin kaikista ystävällisiä noista kolmesta saaresta. Ja majoitus... *sigh*, se oli vaiks kuin ihana. ♥

      Poista
  5. Voi että on kaukokaipuu! Vuosi siinä näköjään meni :D Lähtisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän nopeesti se kaukokaipuu tuli silti! Ettei vaan olis se takatalvi, joka teidät taisi siellä Suomessa yllättää. :)

      Mutta lähde! Suunnitelmat pystyyn ja mars Gili Airille heti ens talvena! ♥

      Poista
  6. Hieno allasalue ja upea ranta myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, harvinaisen hienosti tehty ja todella viihtyisä. Ja rantakin on ♥. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!