torstai 11. kesäkuuta 2015

Sikakallis Queenstown edullisesti

Postaukset vähän hyppivät, pahoittelut siitä. Tässä välissä on tullut fiiliksiä Australiasta, missä olemme jo muutaman viikon viettäneet. Nyt otetaan kuitenkin askel taaksepäin ja palataan takaisin Uuteen-Seelantiin ja karavaanarielämään. Tässä seuraa pohdintaa hintatasosta, Queenstownista, sekä tekemisistä siellä.

Onko Uusi-Seelanti halpa? No ei ole. Ei tosin yhtä kallis kuin Norja, päättelin Journey Diaryn Jennan Oslopostauksen luettuani. Uuden-Seelannin hintataso on osittain sama kuin Suomessa, mutta osittain myös kalliimpi. Esimerkiksi elintarvikkeet kaupoissa ovat hinnakkaampia, samoin ulkona syöminen, ellei sitten syö roskaruokaa. Laatuviinejä saa halvemmalla, mutta palveluista saa maksaa reippaita summia. Bensa on halvempaa. Merinovillavaatteita jos jotain täältä kannattaa hankkia, sillä niissä on hinnat huomattavasti Suomen hintoja edullisemmat.






Erityisen kallista aluetta Uudessa-Seelannissa on eteläsaaren vuorinen ja mäkinen Queenstown. Välillä oikein hirvitti ajella Kerttua noissa mäissä, mutta hienosti meidän vanha rouva jaksoi kiivetä ylös. Hinnat ovat Queenstownissa paikallistietona noin 30% enemmän kuin muualla Kiweissä. Paikallisten saattaa olla halvempaa lähteä ihan muualle esimerkiksi talvilomailemaan, vaikka vieressä olisi miten hienot laskettelupaikat.







Miksi Queenstownin hinnat sitten ovat pompsahtaneet korkemmalle? Syitä voi kuulopuheiden mukaan hakea epätasapainoisesti tehdyistä maakaupoista valtion ja yksityisten välillä. Joitakin kymmeniä vuosia takaperin valtio myi maitaan yksityisille, aika pitkälti pilkkahintaan. Kymmeniä hehtaareita sai ostaa alta miljoonalla. Näistä saattoi lohkoa pieniä palasia ja myydä eteenpäin muutama miljoona per lohkottu maapalanen. Kotiutettu voitto oli kymmenkertainen ostohintaan nähden. Tämä taaseen johti ylipäänsä hintojen nousuun pikkuhiljaa kaikessa ja asuntomarkkinoiden ylikuumenemiseen alueella, johon loppua ei vieläkään näy. Ilmeisesti suurin ostajakunta on aasialaiset.

Eeppisen Milford Soundin jälkeen Kerttu ohjattiin kuitenkin toukokuun alussa öisin nolliin painuvan, mutta päivisin mukavasti lämpenevän Queenstownin suunnille, jossa ensimmäisen yön vietimme läheisessä Gibbston Valleyssä Gian entisen koulukaverin Rinan Liisa-kälyn ja hänen perheensä pihalla. Saatiin myös parhaat vinkit mitä tehdä. Gibbston Valleyn Pinot Noir viinitiloista bloggasimmekin jo aiemmin.






Queenstown on todellinen extremelajien rakastajan mekka. Legendaarinen AJ Hackett on pistänyt pystyyn useamman bungyhyppypaikan, samoin superswingejä - aikuisten iiiiisoja keinuja, joilla heilahdetaan kanjonin yli kymmenien metrien kiikussa. Vuorilta voi hypätä alas liitovarjolla, Shotover Jet -pikaveneellä kiidetään kanjonin pohjalla virtaavaa koskea pitkin... Ja todennäköisesti muistamme vaihtoehdoista vain murto-osan. Kaikella tosin on näissäkin hintansa, ja koska maailmanympärimatkaajan budjetti on rajallinen, ja yhden nimeltä mainitsemattoman äidin uskalluskin vähän heikossa näiden suhteen, panostimme ilmaiseen tekemiseen. Täältä voi kuitenkin käydä hakemassa vähän osviittaa aktiviteettien hinnoista.









Golfiakin Uudessa-Seelannissa ja Queenstownissa muuten olisi tarjolla, sitä sentään aika lailla kohtuuhintaan, mutta meiltä jäi täällä pallot iskemättä, vaikka Nepalin kierroksen innoittamana nämäkin maisemat olisivat varmasti palkinneet.


Uusi-Seelanti on siitä hyvä paikka, että täällä riittää ulkoilmaihmiselle nähtävää ja tekemistä ilman maksullisia aktiviteettejakin. Ihan ilman pennin pyörylää pääsee ihailemaan lähestulkoon kaikkia mahdollisia luonnonpuistoja ja patikkareitteijä. Department of Conservation Uudessa-Seelannissa panostaa todella hyvin trekkien ylläpitoon, sekä niiden esittelemiseen. Muun muassa täältä voi katsoa mitä kaikkea Central Otagon alueella, missä Queenstownkin sijaitsee, on trekkeinä tarjolla.









Toisena Queenstownpäivänä päätimme ottaa jälleen apostolihevoset alle ja lähteä ihailemaan kaupungin näkymiä yhdelle näistä. Queenstown Hillin patikkareitti on niin helppo, että sen vetää (reippaan) neljävuotiaan kanssa noin kolmessa tunnissa. Koko matka on toki mennessä ylämäkeä, mutta se on leveää polkua, ja reunustoilla on infotauluja paikan historiasta, joita on hauska pysähtyä lukemaan. Suurin osa alkupätkästä on aika tylsää metsikköä täynnä "kummituspuita", mutta kunhan niistä pääsee, avautuu eteen aivan huikeat maisemat yli koko Queenstownin ja Lake Wakatipun.


Patikoinnin voi kiipeämisen osalta lopettaa puoliväliin, alemmalle huipulle, missä Unelmien korissa voi istua ihailemassa maisemia ja mielessään miettiä mitkä ne olivatkaan, ne unelmat jotka oltiin jo toteutettu, tai ne uudet, jotka jossain siellä mielessä siintää. Ehkä tämä on juuri se hetki antaa ajatuksilleen siivet.












Lämmin suositus kuitenkin matkan jatkamiselle ihan huipulle asti, sillä vaikka nousu onkin jyrkkää, näkymät vain paranevat mitä korkeammalle mennään. Näissä maisemissa sitä syö mielellään reppuun pakatut eväät ja hengähtää taas kerran ihailemaan maailman kauneutta.




















Ja mitäpä olisi postaus ilman asiaankuuluvaa videota. Kuvat eivät näille maisemille tee oikeutta, Video ehkä hieman enemmän.







Queenstowniin voi suunnata erilaisilla budjeteilla ja aktiviteetti-innolla. Kannattaa jo etukäteen vähän miettiä mitä kaikkea mielii tehdä ja tarkistella hintoja niihin myöskin. Bookme -saitin kautta saattaa joihinkin juttuihin saada ihan hyviäkin tarjouksia.


 Kaiken ei silti aina tarvitse olla kallista ollakseen niin pirun hienoa.






EN // We found Queenstown probably the most expensive place in New Zealand. It's the mecca of any extreme sports, so you'll find anything you wish to do - but it comes with a price. Even so, also food and lodging are more costly here. There is however a lot of free things to do here as well -mostly enjoying the nature. We took a hike up the Queenstown Hill, a moderately easy hike even with an experienced 4 year old. It had absolutely magnificent views over Queenstown and Lake Wakatipu. Queenstown is a nice little city to visit and it has a nice atmosphere, but be sure to have enough cash in your wallet for anything!

8 kommenttia:

  1. Nuo Queenstownin maisemat olivat kyllä oikeasti henkeäsalpaavia.
    Nousimme myös jollekin kukkulalle kaapelivaunulla maisemia ihailemaan (luultavasti kallista, mutta kun on kaupungissa vaan muutaman päivän ja matkallakin vain 5 viikkoa, niin ei tarvitse laskea niin tarkkaan kaikkea, kaikessa on hyvät ja huonot puolensa). Samalla suunnalla oli myös kiva lintupuisto (linkki kuva-albumiin), jonka ehdottomana helmenä oli mahdollisuus nähdä kiivejä, siis lintuja, elävänä. Kiiviä pääsi katsomaan kun sitä, pimeässä, tai punaisessa valossa, ruokittiin ja ehdottomana ohjeena oli ettei salamalla kuvata, mutta vähänkös jotkut kiinalaiset siitä välittivät. Mutta yllättävän isoja ne olivat, kiivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Queenstown kun oli vielä kaikkien vuorten ympäröivä. Se gondolilla nousu ei vissiin ollut mitenkään älyttömän kallis, vaikka toki kympeistä puhuttiin siinäkin. Pohdittiin tuolla juuri sitä (muun muassa ihan tuossa videolla) että aika eri tavoin sitä varmaan tekisi Kiiweissä juttuja jos olis ollut kyse vain vaikka tuosta kuukauden reissusta sinne. Pitkällä matkalla tosissaan vähän eri tavoin pitää katsoa pennien perään, varsinkin kun tulotaso on tippunut normaalista huomattavasti. Puolensa ja puolensa, tosissaan. :)

      Kivoja noi kuvat! Meillä kävi sikäli tuuri että nähtiin kiivilintuja muutenkin. Kiinalaiset muuten tekivät tuota muutenkin. Jumalattoman ärsyttävä piirre. Muun muassa tuolla hyljekoloniassa, josta aiemmin kirjoittelin, oli kinkkien ihan pakko mennä niin lähelle ottamaan hylkeiden kanssa selfieitä, että suurin osa kaikkosi, ja se jota otti yhtä paljon päähän näiden käytös, yrittikin käydä puraisemassa. Harmillista, höh!

      Poista
  2. Missä suosittelisit ehdottomasti käymään noista teidän käymistä paikoista Uudessa-Seelannissa ja mikä taas ei ollut just niin kauheen kiva, että kannattaa harkita sinne menemistä...? Nimim. suattaapi olla tiedossa kiiwejä, mutta lyhyemmässä muodossa ajallisesti :)

    Niin upeita maisemia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehdään glenni vielä sellainen karttapostaus, missä on laitettu kaikki paikat missä käytiin ja jutut mitä tehtiin yhdelle kartalle, ja jossa on suositukset. Oikeastaan suosittelisin tuolla vähän kaikkea, sillä kaikissa paikoissa on aika makeita juttuja. Jos ja kun aikaa on rajallisesti, pitää tajuta vaan sitten poimia ne itselleen tärkeimmät jutut. Minä menisin esimerkiksi ehdottomasti viinitiloille, ja jotakuta ne taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Lisäksi mekään ei nähty tuolla kaikkea - Uudessa-Seelannissa menisi kuukausitolkulla helposti aikaa jos haluaisi patikoida kaikkia paikat läpi. Oikeastaan, tämän meidänkin vuoden olisi siellä varmasti voinut viettää ilman että olisi tullut tylsää. Rahaongelmia sen sijan luultavasti kyllä. :D

      Poista
  3. Kuten Pirkkokin jo sanoi, maisemat tuolla ovat todella henkeäsalpaavat. Lähtisin mielelläni viettämään jonkinlaista 'retriittiä' tuonne vähän pidemmäksikin aikaa, vaeltelua vain sinne tänne ja maisemien ihailua... :) Joskin joutuu varmaan tovin säästämään ennen kuin moista voi oikeasti suunnitella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on niin vaihtelevat, ja sellaiset, ettei niitä ole toistaiseksi vielä muualla tullut vastaan. Ja on niin paljon kaikenlaista erilaista!

      Ihan halpaa lystiä ei Uudessa-Seelannissa oleminen tosissaan ole, varsinkin jos joutuu vielä ostaa liput Suomesta asti, joten joo-o, säästötili laulamaan mahdollisimman pian, ellei ole pikaista lottovoittoa, perintöä tai palkankorotusta tiedossa. :)

      Ehdottomasti silti kannattaa lähteä!

      Poista
  4. Ah mitä maisemia jälleen kerran! Enpä tiennytkään, että Queenstown on noinkin paljon kalliimpi kuin muut paikat. Mut mikäs siinä, ihanat kun on maisemat ja tekemistä riittää, niin jengi kyllä maksaa! :-p

    Kiitti taas hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätti vähän meidätkin! :D Syistä saatiin kuulla vasta jälkikäteen. Maisemat todellakin palkitsee, ja jos oltaisiinkin oltu ihan vaan kuukauden retkellä Uudessa-Seelannissa, olisi varmaan voinut tarkistaa vähän tekemisiäkin. Juuri nuo extremelajit ei olis ehkä kuitenkaan kiinnostanut, mutta jotain raftingeja ja delfiiniuinteja muissa mestoissa olis voinut harkita.

      Hienoa että näistä on jeesiä!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!