perjantai 28. elokuuta 2015

Kiribati on rakkautta toisella silmäyksellä

Read the full English version from here.

Ja lue ensimmäinen osa Kiribatin seikkailuista täältä.



Hotellimuuton jälkeen elo ja olo Joulusaarilla alkaa sujumaan suhteellisen mukavasti. Aamiaisella saa jopa jotain tuoreita hedelmiä, ravintolassa on ihan erillinen menu josta valita, vaikka useana päivänä vaihtehtoja on rajatusti. Illallisella tarjoillaan jälkkäriksi jäätelöä. Vaikka ravintolassa on baari, tänne tullessa kannattaa silti ostaa tax freestä oma pullo mukaan. Suurin ero on ihmisten ystävällisyydessä ja yrityksessä jutella, vaikkei englantia kunnolla osatakaan.

Hotellin rantaviiva on lähes vitivalkoista hiekkaa ja laguunin vesi hohkaa turkoosia. Vesi on ihanan lämmintä, siellä jaksaa lillua loputtomiin. Ne kaikki Thaimaan mainoskuvat tyhjistä paratiisirannoista, jotka sittenkään ei koskaan ole tyhjiä ja harvoin edes ihan kuvan kaltaisiakaan, ne rannat löytyvät täältä. Koska kaikki muut ovat kalastamassa, me saamme nauttia tästä ylhäisessä yksinäisyydessä.










Aina siihen saakka kunnes kylän lapset tulevat ensin hieman etäämmälle uimaan, ja Bellan ilonkiljahdusten seuraamana tytön kanssa leikkimään rannalle ja veteen, juosten, meuhkaten, hyppien, roiskien, polskien. Rauha on ehkä kadonnutta, mutta ainakin lapselle on viihdykettä. Ilman yhteistä kieltäkin leikit sujuvat. Hymy, ilo ja nauru on kansainvälistä.













Kiritimatin saari ei ole järin tunnettu turistikohde ylipäänsä, eivätkä sukeltajatkaan ole sitä vielä löytäneet. Saarella on toiminut Dive Kiribati -sukelluskeskus, jonka toiminta ei suoranaisesti vakuuttanut, mutta the Villages -hotelli on myös äskettäin aloitellut sukellustoimintaa. Varusteet ovat uusia ja Zitolla ja Tabilla, dive mastereilla on takana yli tuhat sukellusta. Miehet myös toimittavat tropiikin kaloja akvaarioihin. Aiemmin kaloja on löytynyt sadoittain, nyt hyvänä päivänä 10-20. Kiritimatilla seitsemän muuta firmaa tekee samaa toimintaa. Kerran viikossa kalat lähetetään (sillä ainoalla lennolla) Honoluluun, josta ne myydään eteenpäin.

Me lähdemme eräs aamu yhdistetylle snorklaus- ja sukellusretkelle hotellin uuden sukelluskeskuksen kanssa. Miika hyppää veteen pinnan alle ja minä ja Bella jäämme hotellin naispuolisen työntekijän Watassin kanssa snorklaamaan. Vesi on täysi kirkasta ja pohjaan näkee vaikka alla on 15-20 metriä vettä. Kun ollaan lilluttu meren aalloissa reilu puoli tuntia himputin paholaisrausku tekee yllätysliu'un huomaamatta meitä kohti. Saan pahemman kerran sätkyn kymmenen metrin päässä meitä kohti liitelevästä rauskusta. Kaikki näkevät tilanteen, myös alapuolella olevat sukeltajat, ja naureskelevat kohtaukselleni loppupäivän. Toinen rausku ui sentään rauhallisesti pohjassa.








Matka jatkuu seuraavalle sukelluspaikalle, sivuilla näkyy välillä autioita saaria, Bella huomauttaa veden värin olevan kuin maalipurkista kaadettua. Se on, ihan uskomattoman väristä, ja niin kirkasta! Syvän, syvän sinistä.

Ja sitten yhtäkkiä kuuluu molskahdus - delfiiniparvi tulee kisailemaan meidän veneen viereen! Ihan siinä meidän silmien edessä, veneen vieressä ne hyppivät parin metrin loikkia ilmaan! Ja niitä on NIIN monta!

Vene ajaa sukelluspaikalle ja Miika aloittaa dive masteriensa kanssa virtausukelluksen. Me jäämme veneelle, ja delfiinit löytävät tiensä paikalle taas. Ensin vähän kauempana, missä yksi toisensa perään loikkii iloisena kohti taivasta, ja kun ajamme veneen lähemmäs, ne lähtevät kisailemaan veneen kanssa. Niitä on ihan älyttömästi!











Miika kehuu sukelluskohteiden kuuluvan oman, kohtuullisen kattavan listansa kärkipäähän.

Paluumatkalla kotiin käymme vielä laguunissa moikkaamassa kahdeksaa paholaisrauskua, joista yksi tulee niin liki Bellaa että tyttö voisi heittää yläfemmat rauskun kanssa. Viime hetkellä molemmat tekevät tiukan käännöksen. Vain toinen huutaa.

Vielä illasta olen ihan liekeissä päivän snorklailuista ja delfiineistä, kun istumme iltaa kalastajien kanssa juttelemassa päivän tapahtumista.


Myös kalastajista osa on aivan tulessa. Australialainen Sydney on saanut narrattua trigger fishin kiinni, ja se on kuulemma harvinaista. Nämä harrastekalastajat vapauttavat kalan kun siitä on saatu otettua ensin kuva. Tyypit heräävät ennen auringonnousua ja lähtevät oppaidensa kanssa veneillä, seisovat päiväntasaajan polttavassa auringossa kymmenkunta tuntia kalastamassa, ja kun saavat jotain kiinni, päästävät sen takaisin.










Vaikka toiminta tuntuu jotenkin hassulta näin ei-harrastajan korviin, nämä ihmiset selvästi ovat ihan koukussa. Sen sijan kaikki harmittelevat muualta tulleita, huikean isoja aluksia, joiden liikakalastuksen merkkejä täällä vakiona asioivat kalastajat ovat jo huomanneet vähentyneen kalakannan muodossa. Alukset maksavat toki lisenssejä kalastuksesta Kiribatille, mutta se raha ei paljoa lohduta jos kalat loppuvat merestä. Viljely on hankalaa joten paikalliset elävät yleensä riisistä ja kalasta.


Pääosin vähän vanhemmista miehistä koostuvasta porukasta löytyy uskomattomia tarinoita. Jos joskus olen tituleerannut itseäni seikkailijattareksi, näiden juttujen rinnalla meidän matkat kalpenee ihan tyystin. Joudun ehkä downgreidaamaan titteliä tämän jälkeen. Saatte kuulla näistä joskus lisää myöhemmin, sillä osa tarinoista on sellaisia, etteivät ne saa jäädä kertomatta.


Sunnuntai on täällä yhtä hiljainen kuin Fijin perinteisellä kylävierailulla. Kalaharrastajat ovat aamulla lähteneet jälleen kalaan, me päätämme piipahtaa ihan hotellin vieressä olevassa kylässä. Käymme vierailemassa sunnuntaikirkossa ja lasten pyhäkoulussa. Bellan ympärille ilmestyy nopeasti lapsikatras. Mielenkiintoista on se, että ihmiset usein asuvat kirkon vieressä olevassa avoimessa rakennuksessa, jonka lattialle illan tullen rahdataan patjat, aamulla ne nostetaan pois. Kohtuullisen vähän yksityisyytttä. Yhteisöllisyys tuntuu olevan vahva - ja miten se voisi olla olemattakaan.










Päivät lipuvat ohi yllättävän nopeasti rannalla, snorklatessa ja kylään ja toimintaan tutustuessa. Hotelli järkkää välillä illasta ohjelmaa. Erityisen vaikutuksen tekee paikallisten poikien bändi, joka on tehnyt putkenpaloista itselleen soittimet eri oktaaveissa, ja joita soitellaan varvastossuilla. Luit oikein, varvastossuilla. Uskomatonta miten jonkun viemäripalasista ja vanhoista läpsyköistä joku keksii tehdä musiikkia. Sovitukset pojat tekevät itse.

Heistäkö seuraavat tähdet Maailma kylässä -festareille?










Musiikki on kaunista. Kuunnelkaa vaikka alla olevan videon alusta itse. Ja nauttikaa maisemista muutenkin. Tai edes uskomattomista delfiineistä.








Jokseenkin haikeana jätämme Kiribatin Joulusaaret taaksemme ja lähdemme jatkamaan matkaa Havaijille. Mutta olen nähnyt paikan missä aurinko nousee maailmassa uuteen päivään ensimmäisenä. Olen myös hieman iloinen pääsystä Havaijille, sillä keliaakikkona on ollut vähän vähemmän mukavaa ruoan osalta sekä Fijillä että Kiribatilla 6 viikon ajan.


Kiitos Kiribati - I love you sittenkin!






Erityiskiitos Rupertille, Sydneylle ja Shanelle osasta postauksen kuvamateriaalia.

Kiribati - love at second sight

Read the Finnish full version here.

First part of our Kiribati adventure in here.


After moving to another hotel our life in Kiritimati - or Christmas Island - begins to go on smoother. There's even fresh fruits available in the breakfast and restaurant has a menu even though options are limited on several days. Ice cream is served as a dessert after dinner. There's also a bar but it might be worthwhile to still buy a bottle overseas before heading here. The biggest difference is seen on people's friendliness even though their English might be limited.

The beach is made of bright white sand and water in the lagoon is astonishingly turquoise. Water is so warm that one could stay there forever. Know those photos from Thailand's empty paradise beaches, that in the reality aren't empty at all and maybe even not that beautiful? Those beaches, they can be found from here. As all the other guests are fishing, we have the whole beach to ourselves.










...until children from the nearby village come to swim. At first they stay further away but gradually move closer. Before long they're all playing, running, jumping and splashing water with Bella. Serenity might be gone but at least our child is happy. Playing doesn't ask for common language. Anybody can understand the language of smile, joy and laughter.












Kiritimati isn't by any meters a known destination so divers haven't found it yet. There's a dive shop called Dive Kiribati which has been on business for some years and The Villages hotel are also ramping up their diving business with brand new equipment and experienced dive staff.

The divemasters Zito and Tabi have over thousand dives on their belt and they also deliver tropical aquarium fishes to an agent in Honolulu. Back in the days they might have caught over 100 fishes on a good day.Now there are also seven other companies doing the exact same thing and the catch is between 10 and 20 if they are lucky.

We decide to go for an combined diving and snorkeling trip organized by the newly established dive center. Miika goes scuba diving while I snorkel next to boat with Bella and Watass, a girl from hotel reception.Water is crystal clear and after one can see the bottom 15-20 meters below. After snorkeling a while damn manta ray surprises me big time by gliding straight toward me and scares the crap out of me. Everyone sees the situation, including the divers below. Needless to say but they'll laugh at me for the rest of the day.









As we drive towards the second dive site we pass by inhabited islands. Bella says that the color of the water is like it's poured from a paint bucket. It is so beautiful. Deep, deep, blue.

All of a sudden we hear a splash- a pod of dolphins comes to race with our boat! Just next to our boat they put on a good show by jumping just few meters away. And there are so many of them!

Miika gets in the water for the second dive with his dive masters and we follow above where the current takes them. The dolphins come back to race with the boat, and this time they seem to be even happier! They do high jumps, somersaults, spins, twists and there are dozens of them! I've never seen anything like this!








On our way back we stop for quick snorkeling in the lagoon with eight manta rays. One comes so close to Bella that they could've high fived. On a last possible second they both turn away. Only one of them screams.

In the evening we gather once again the fishermen and us to chatter about the day. We're on fire of our experiences and so are they. The australian guy Sydney has caught an unusual trigger fish and it was big!

These guys play catch and release, so after a nice pose with the fish, they are let back in the water to swim away.










As a non-fishing person it sounds a bit strange. This weird cult of people gets up before sunrise to leave for 10 hours of fishing in the extremely hot sun - and they never bring anything home! This is however supposed to be a world top fish site for fly fishing, we are told. And so it really seems.

Everyone is a bit sad because of the big fishing vessels looming in the horizon. The overfishing they do already has an effect on the fish population around here as some of the fishers who've been here several times have noticed. The fishing vessels of course pay fees for fishing permits but the money is peanuts if the sea is becoming empty of fishes. Farming is nearly nonexistent in here so the locals' main diet is rice and fish.

Sundays are just like in the Fijian traditional village we visited earlier - quiet. The whole village attend service and kids go to Sunday school. We visit them and Bella is soon surrounded by a lot of happy kids.


Everybody is so friendly and welcoming.

We learn that people sleep in a big, open building next to church. They just put their mattresses on a floor for a night and tuck it away in the morning. There's very little privacy and the sense of community feels strong.










Days go by surprisingly fast. Some evenings we get some entertainment at our little hotel. And sometimes I'm totally mesmerized about it. A group of young boys plays pipes with their flip-flops and it's amazing! Yup, you read it right, flip-flops and pipes. I can't believe something this incredible comes out from something so simple.

Have a go and listen to it in the video below, just before you can watch the dolphins there too.












Somehow it seems like Kiritimati managed to get me fall in love after a difficult beginning. There's much it has to offer, and it's still a pristine destination where not that many have found their paths going.








Even if I've sat on the beach of Kiritimati to watch the sunrise as the first country in the world, I'm still moderately happy to leave to Hawaii after a week here and more than 4 weeks in Fiji. As a celiac traveling isn't always that delicious.

But you got me Kiribati. 

I am in love.






A special thanks to Rupert, Sydney and Shane for some of the footage used in this post.