keskiviikko 5. elokuuta 2015

Minkä pituinen se? 5 vinkkiä maailmanympärimatkalle!

Joka maanantai matkabloggaajat twiittaavat Twitterissä ennalta sovitusta aiheesta klo. 20 Suomen aikaa aina seuraavat 30 min. Juttu jatkuu tietysti pidempäänkin, niin kauan kun ihmisillä on asiaa. Tähän saa osallistua ihan kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.

Homman on laittanut tulille Globe called homen Jenni, London and Beyondin Leena sekä Tarinoita maailmalta Annika. Meillä on valitettavasti aikavyöhykkeiden ja huonojen yhteyksien takia ollut vähän haasteita osallistua, mutta jahka päästään fiksuille vyöhykkeille niin mukana ollaan, aktiivisemmin.

Tämän viikon maanantaina aiheena oli maailmanympärimatka. Ai kas miten sopiva aihe meille, täällähän me ollaan, maailmanympärimatkalla!





Aihe on itsessään jo todella kattava, ja mukana visertämässä oli paljon meitä matkabloggaajia, sellaisia jotka jo ovat tehneet matkan, joilla se on suunnitteilla tai haaveissa ja ihan muuten vaan aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Aikavyöhykkeet tekivät taas tepposen ja myöhästyin tunnilla. Kaikki keskustelut löytyvät hashtägillä #matkachat Twitteristä, jos kiinnostaa lukea. Jennin blogista löytyy myös maanantain chatin yhteenveto.


Yksi keskustelunhaara tässä oli se miten pitkäksi aikaa maailmanympärimatkalle kannattaa lähteä. Tähän on ihan suoriltaan todella vaikeaa antaa yksinkertaista vastausta sillä kaikki riippuu ja roikkuu niin monesta asiasta. Yritän tähän alle jäsennellä niitä tekijöitä, mitä kannattaa ottaa huomioon jos päättää tällaisen unelman toteuttaa.







1. Millainen matkailija olet? 

Mieti hieman millä tavalla tyypillisesti matkustat.

Keräätkö eri maiden leimoja passiin maabongarin tavoin vai koetko maat enemmällä ajalla. Riittääkö se että näet turistinähtävyydet, vai haluatko koluta jokaisen maan ja kulttuurin syvempiä soukkia? 

Matkustamisessa ei ole oikeita tai vääriä tapoja, on erilaisia tapoja tehdä asioita. Jos tykkäät fiilistellä, tarvitset enemmän aikaa. Maabongarina pärjäät pienemmällä aikataululla. Me kierrämme maailman vuodessa, Meriharakan Pirkko kiersi maailman miehensä kanssa viidessä viikossa.



2. Montako maata haluat nähdä? Onko se tärkeää? Mitä haluat kokea?

Riippuen siitä paljonko maita haluat nähdä, ja minkä tyyppinen matkailija olet, sen mukaan määräytyy myös se paljonko saat tiettyyn aikamäärään maita ja kokemuksia mahdutettua.

Me jotenkin naiivisti, kuvittelimme että kokonaisessa vuodessa ehtisi nähdä Kaiken. Varmasti ehdittäisiinkin jos budjetilla ei olisi mitään rajoja, joku hoitaisi kaikki lento-, hotelli- ja retkivaraukset puolestasi ja voisit keskittyä vain kokemiseen ja hengailuun.

Ja siihen pitäisi vielä yhdistää se ettei tykätä ravata paikkoja kamalalla vauhdilla läpi. Siitä ei tässä perheessä nauti kukaan. Olemme päätyneet tutustumaan niihin maihin mihin mennään ajan kanssa.

Jotkut asiat vaativat myös enemmän aikaa, esimerkiksi sukeltaminen, Miikan intohimo. Riippuen syvyyksistä, sukellusta seuraavaan 24 tuntiin ei saa yleensä lentää. Parhaat sukelluspaikat, mielenkiintoisimmat paikat muutenkin, löytyvät myös muualta kuin lentokenttien välittömästä yhteydestä.







3. Minkälainen on budjettisi? 

Pienellä rahalla näet vähemmän, isommalla enemmän. Toki pienelläkin budjetilla voi päästä moneen paikkaan. Tiettyjen lentoetappien hinnat ovat lähestulkoon aina korkeat (pitkät merten ylitykset), ja asuminen on halvempaa mitä pidempään yhdessä paikassa viihtyy.

Yhden tai kahden hotelliyön hinta on aina korkeampi kuin kahden viikon tai kuukauden. Lisäksi on maita jotka ovat vielä Suomeakin kalliimpia. Toisin sanoen kustannukset saattavat yllättää.

Aina voi sniiduilla ja säästää, ja ollaan me sitäkin tehty. Aina ei kuitenkaan huvita ja sitä kaipaa huonetta, jossa on lämmin suihku, sitä kaipaa jotain kaunista ympärille, sitä kaipaa hyvää sänkyä missä nukkua, oikeita lakanoita. Tai oikeasti ravintopitoista ruokaa. Kannattaa siis miettiä minkälaisiin maihin lähtee vierailemaan, miten kauan budjetti niihin riittää ja mihin kaikkeen on valmis.

Käytäntö on osoittanut että rahalla saa ja hevosella pääsee. Jotenkin meille on tässä matkan varrella kiteytynyt rajallisella budjetilla se, ettei paikkoja kannata liian tiuhaan vaihtaa jos haluaa pitää talouden jonkinlaisessa balanssissa, sillä mitä enemmän lentoja, sen isompi budjetti tarvitaan. Uusissa paikoissa haluaa aina käydä katsomassa ja kokemassa asioita, ja se vie rahaa. Kun viihtyy paikassa pidempään, pääsee halvemmalla majoituksella, vähemmillä liikkumiskustannuksilla ja pääsee mukaan paikallisten menoon eri tavoin.








4. Oletko valmis sitoutumaan suunnitelmaan vai haluatko pitää mahdollisuudet avoinna? 


Monet ostavat valmiiksi lentolippupaketin maailman ympäri. Koska meillä oli kokonainen vuosi aikaa, emme olleet valmiit sitoutumaan siihen että päätetään vuosi etukäteen siitä missä halutaan olla vuoden kuluttua syyskuussa..

Lisäksi haluttiin antaa sattumalle mahdollisuus. Siinä on ollut sekä hyvät että huonot puolet. Esimerkiksi Vietnamin ei pitänyt olla meidän listalla lainkaan alunperin, ja kuinka kävikään? Löysimme sieltä yhden maailman lempikaupungeistamme, Hoi Anin, jonne mieli tekee jo tässä vaiheessa takaisin.

Kääntöpuolena en halua edes laskea kuinka monta päivää ja iltaa olemme viettäneet etsien seuraavaa kohdetta, lentoja sinne, asumista siellä ja tärkeimpiä tekemisiä. Viimeisimmäksi mainituissa asioissa on onneksi ollut ihania matkabloggaajakollegoita auttamassa jutuillaan.







5. Kauanko kestät kiertolaiselämää?

On tullut pienenä yllätyksenä kaikenlaiset asiat mitä seuraa siitä että lähtee yksi rinkka selässä kiertämään vuodeksi maailmaa. Vaikka ne kaikista rakkaimmat ihmiset on mukana 24/7 (hyvässä ja huonossa :P), saattaa yllättäen iskeä iso kaipuu muiden tärkeiden ihmisten luo. Ystäväikävä.

Lisäksi on yllättävän haastavaa löytää rinkasta aina se tarvitsemansa vaate, rasvaputilo tai puhtaat alushousut. Ja tosissaan, se vaatekaappi vuoden verran on se yksi rinkka joka kotoa on lähtenyt mukaan.

Et saa blendata omia aamiaissmoothieita, et pääse treenaamaan, et näe pyörääsi, et voi hakea Hakaniemen hallista gluteenitonta berliininmunkkia, et voi heittäytyä sohvalle katsomaan Netflixiä ja syömään Ben & Jerrysiä vuosikertaviinisi kanssa, monessa maassa voit vain haaveilla hyvästä juustosta TAI edes juustosta ylipäänsä. Hotellihuoneesta joudut ehkä häätämään torakoita, lämmintä suihkua ei ole tarjolla, sinua yritetään huijata joka käänteessä, joudut neuvottelemaan kaikki hinnat aina ja jatkuvasti.

Kaunko ihan oikeasti kestät sitä? Viikon? Kuukauden? Kuusi kuukautta? Vuoden?

Lue lisää Jennin Unelmatrippi -blogista kehitysmaaraivareista.







Mitä tekisin jos tekisin kaiken uudestaan?


Olemme olleet tasan 9 kuukautta reissun päällä. Meillä on vielä kolme kuukautta edessä niin halutessamme. Tai sitten voi olla että palaamme aiottua aiemmin kotiin.

Riippuu paljon fiiliksestä.


Meillä on ilman tarkkoja suunnitelmia mahdollisuus valita. Jos nyt tietäisin kaiken sen minkä tiedän matkustamisesta vuoden verran, matkustamisesta maailman ympäri, ja kaikesta siitä mitä olen itsestäni oppinut, olisin luultavasti matkalla noin 7 kuukautta. Siitä tekisin 4-5 kuukautta ripeää liikkumista kohteesta toiseen, kokisin, näkisin, eläisin, vetäisin ihan satasella.

Sen jälkeen asettuisin pariksi kuukaudeksi palautumaan jonnekin paikkaan missä viihtyisin, johonkin johon saattaisin rakastua totaalisesti.






Kadunko?

En hemmetissä. Tämä on parasta mitä elämässäni on tehnyt, heti sen jälkeen että menin naimisiin maailman parhaimman miehen kanssa ja synnytin maailman rohkeimman ja reippaimman pienen tyttären.

Tämä on ollut aivan mahtava seikkailu ja on aivan uskomatonta mitä kaikkea ollaan saatu nähdä ja kokea, ja mitä ollaan opittu itsestämme ja toisistamme, ja niin... elämästä. Mutta kannattaa silti ottaa näistä vinkeistä vaariin ja pohtia syvemmän kautta kuinka kauan mitäkin jaksaa, ja minkälaisissa olosuhteissa. Mikä on itselleen tärkeää.


Tämä on meidän maailmanympärimatka. Äskettäin ajan tasalle saatetulta Reitti -sivulta voit katsoa miten se on tähän asti edennyt. Se kestää enimmmillään vuoden, mutta ainakin yli 9 kuukautta. 

Millaiselta sinun maailmanympärimatkasi näyttäisi?

18 kommenttia:

  1. Olipa tosi mielenkiintoinen postaus! Toivoisin joskus kokevani maailmanympärimatkan jos sille tulee sopiva hetki elämässä. Joka tapauksessa pidän jo sitä luksuksena, että tunnen nykyisin monia maailman ympäri matkanneita livenä ja näin blogien kautta. On niin huikeaa oppia näistä jutuista teiltä. Toimistoarjessa sitä kaipasi vain vapautta ja maailmanympärimatkaa parempaa ajatusta ei juuri voinut olla. Sitten kun kerran vähän vakavamminkin pohdittiin mahdollisuutta pitkään reissuun, huomasimme ettemme olleet siihen silloin kumpikaan ihan valmiita. Irtiottoon kyllä, muttei kehitysmaaraivareihin jne :D Mutta se miten tulevaisuudessa on, voi olla taas eri juttu.

    Ihanaa loppumatkaa teille ja kiitos taas huipusta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa kuulla miten joku on tätä pohtinut syvemmän kautta, niitä hyviä ja huonoja puolia! Meillä polte oli niin kova päästä lähtemään ettei ihan edes tajuttu kaikkea sitä mitä tällainen matka tarkoittaa. Ja ihan hyvä niin, sillä täällä onkin paitsi kokenut ihan huikeita juttuja, myös oppinut ihan hirmu paljon itsestään ja elämästä. Ja kehitysmaaraivareista. ;P

      Toivottavasti pääsette lähtemään joskus irtiotolle ja toteuttamaan maailmanympärimatkan juuri sellaisilla ehdoilla kun itse haluatte. Selkeästi teillä on ollut jo hyvää pohdintaa aiheen ympärillä.

      Kiitos ihan hirmuisesti palautteesta Ulla, ja ihan superia että matkaat meidän kanssa! ♥

      Poista
  2. Kiitos linkkauksesta! Samoja teemoja pyörii näemmä päässä puolin ja toisin. :) Hyvä postaus!

    Minä olisin vielä mielelläni jatkanut matkustamista 8 kuukaudenkin jälkeen. Toisaalta se oli siinä mielessä tarpeeksi pitkä aika, että kotiin tuleminen ei tuntunut nihkeältä vaan ennemminkin neutraalilta - että ehdimme jo nähdä yhtä matkaa kohti niin paljon eikä matka tuntunut jääneen "kesken". Koti-ikävä minulla ei ollut missään vaiheessa hetkeäkään.

    Tuo järjestelyihin mennyt aika olisi ehkä ollut sellainen, jonka mittaaminen olisi ollut mielenkiintoista (mutta aika mahdotonta). Sitä ei äkkiseltään uskoisi, kuinka paljon kaikki googlaaminen vie aikaa! Yhdistettynä vielä huonoihin yhteyksiin niin välillä vähän saattaa kiristellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sain mobiiliongelmista huolimatta luettua sen! Vieläkään en tosin tiedä miksei se toiminut kunnolla, mutta syytän yhteyksiä :)

      Ystäväikävä ja miten kotoa poissaoleminen vaikuttaa riippuu varmasti paljon ihmisestä ja olosuhteista. Ja ei, ei todellakaan voi sanoa että matka jää nyt ainakaan kesken mitenkään! :)

      Sitä on varmasti monen vaikea ymmärtää paljonko googletteluun ja arpomiseen menee aikaa - ihan todella paljon. Ja jos se oliskin se pelkkä googlettelu mutta kun pitää jatkuvasti tehdä päätöksiä kuin liukuhihnalta siitä minne menee, minkä lennon ottaa, mistä löytää asumisen jnejne. Lista on loputtoman pitkä. Täytyy sanoa että päätöksentekokyky, jos se aiemminkin oli hyvä, nyt se on päässyt ihan uusiin sfääreihin!

      Hauskaa muuten, tehän siis lähditte ihan tasan samoihin aikoihin liikenteeseen kun me? Miten en ollut sitä aiemmin tajunnut. Me jäätiin vaan himmailemaan ajan kanssa pidemmäksi aikaa Aasiaan jossain kohti.

      Poista
    2. Sanopa muuta, päätettäviä asioita oli reissussa joka päivä hirveä litania odottamassa! Mutta ne ovat sellaisia päätöksiä, joita on kiva tehdä. :)

      Me lähdettiin reissuun syyskuun ekana päivänä. Kohta siitä on jo vuosi, ihan uskomatonta...

      Poista
    3. Hahaa, todo-listat! Kyllä vain!

      Sitten huomaa senkin että tärkeimmät niistä tulee tehtyä sutjakasti ja vähemmän tärkeät jäävät roikkumaan kuukausiksi. :)

      Poista
  3. Teillä on kyllä varmasti ollut (ja on) ihan mieletön reissu!! Itsestäni ei vaan taitaisi olla maailmanympärimatkaajaksi, jäisin heti ekaan paikkaan jumiiin koko ajaksi... :) Tai niinhän sitä vähän kävikin sen jälkeen kun jätin Suomessa työt ja hyppäsin "tuntemattomaan". Kiva uudistunut ilme muuten blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä tuntea omat rajansa tässäkin asiassa eikä edes yrittää mitään mikä ei tunnu omalta! :) Täytyy sanoa että tämän jälkeen mekään ei varmaan tällaisia rupeamia tehdä, muutamia kuukausia maksimissaan. Norja ei ole muuten yhtään paha paikka jäädä jumittamaan!

      Kiitti myös palautteesta! Koska massat eivät ole lähteneet totaalisesti liikenteeseen poispäin, vedetään johtopäätös ettei tämä pienoinen muutos mennyt ihan syteen.

      Poista
  4. Kiva postaus :) Minä olen väsynyt ja kyllästynyt matkustamiseen tai edes sen suunnitteluun. Mutta en matkablogeihin. Reissasin vuosia pienen perheeni kanssa, parhaassa seurassa. Nähtiin ja koettiin paljon ja olen siitä kiitollinen.Onneksi ei ole pakko matkustaa työn takia. On helppoa lukea muiden matkoista ja kokemuksista. Erityisesti tällaisten pitkien matkojen eteneminen ja matkaajien fiilikset muuttuvissa tilanteissa on tosi mielenkiintoisia. Välillä unohdan blogit viikoiksi ja sitten luen monta juttua kerralla. Maabongaus on jotenkin höpöltä kuulostavaa, en lue sellaisia blogeja. Mutta se on vain mun mielipide. En käsitä miksi joku tuulettaisi vain sillä, montako maata on kierretty. Kohteet ja ne ainutlaatuiset hetket ovat tärkeämpiä.

    Teidän blogissa on ollut mukavaa se, kun ette aina ole itsekään tienneet minne menette seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan vallan mainiosti tunnelmiasi matkustamisen suhteen - liika on liikaa. Työskentelin itse jonkin aikaa positiossa jossa matkustamista tuli todella paljon. Työmatkat on välillä ihan kivoja, mutta viikossa 2 ulkomaanmatkaa on aika paljon. Hakeuduin tehtäviin jossa ei tarvittu niin paljoa reissaamista. Ja vaikka meillekin on ollut hauskaa se ettei aina olla tiedetty minne mennään, se on myös ollut todella suuri työnsarka tällä matkalla. Jos koskaan uudestaan, erilaisella suunnittelulla liikenteeseen. Jossain välissä se suunnittelu pitää näemmä silti tehdä. :D

      Matkustustyylistä on varmasti monia mielipiteitä, toiset tykkää maidosta, toiset piimästä, jotkut molemmista. Meistäkään ei maabongareita tule useammastakin syystä, mutta joillekin sellainen matkustustapa toimii oikein hyvin.

      Kiitos lämpimästi palautteestasi, tosi kivaa että olet matkaamassa meidän mukana! ♥

      Poista
  5. Mihin tää aika menee, vastahan te lähditte?? :) Mä oon nyt muuttanut vähän liikaa viimeisen vuoden sisään lähteäkseni heti nyt maailmanympärimatkalle, mutta uskon että kun hetken taas on paikoillaan niin pidemmät reissut kiinnostavat taas. Nyt on ihana, että päästään lokakuussa muuttamaan yhteen paikkaan pidemmäksi aikaa ja reissaamaan sieltä. Saksa on sen verran keskellä Eurooppaa että on ihana päästä reissaamaan sieltä käsin:) Teillä on kyllä ollut ihan huikea reissu, on välittynyt tänne blogia seuraavalle ihan mahtavana irtiottona. Nauttikaa loppuajasta ja jos haluatte palata aiemmin kotiin, niin sekin on mainio ratkaisu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Vaikka vuosikin on pitkä aika ja matkaan on mahtunut monenlaista fiilistä, ihmettelen itsekin minne se 9 kuukautta katosi!

      Muuttaminen on kyllä sen verta tylyä puuhaa ettei sitä ihan huvikseen viitti tehdä. Oli aikamoinen rupeama pakata oma koti ja elämä laatikoihin ja samalla valmistella tätä vuoden matkaa, ensimmäiset kuukaudet tuntui menevän jonkinlaisessa stressinpoistotilassa. Luulen ettei mekään viitsistä ihan heti lähteä matkoille kun kotiudutaan mutta kirjoittamista, kuvia ja materiaalia videoon on onneksi pitkäksi aikaa eteenpäin.

      Olen lievästi kade tuosta Saksasta, sillä paitsi että se on maana aika kiva, juuri se sijainti on aivan mahtava! Oi te pääsette käymään vaikka miten ihanissa paikoissa sieltä käsin ja vieläpä niin helposti!

      Kiitos Lena palautteesta, ihana kuulla että fiilikset on välittyneet sinne! ♥

      Poista
  6. Kiitos Miika & Gia linkkauksesta! Tuon meidän 5 viikon reissun "tavoitteena" oli tosiaan edes kerran kiertää maapallo - ja se tuli tehtyä, tietysti. Ja tarjolla olevista valmiista reiteistä valitsimme sen, jossa oli meille eniten uutta ja Uusi-Seelanti niistä "puuttuvista" ihan must.
    Viidessä viikossakin, kun ei ahnehdi älyttömästi pysähdyksiä ehtii ihan inhimillisessä retmissä näkemään ja kokemaan paljon, kun kaikki on valmiiksi järjestetty ja koko reittikin testattu jo aikaisemmilla toteutuksilla.
    Meidän ikäluokassamme ja ystäväpiirissämme jo useampi pariskunta on kiertänyt pallon näillä Aventuran maailmanympäripaketeilla ja kaikki ovat tykänneet ja edelleen niitä suositelleet ja taitavatkin useimmat olla varattuja jo lähes vuosi etukäteen.
    Rahaa per päivä kuluu tietysti paljon, mutta kun päiviä on vaan tuon viiden viikon verran, niin summa ei ole kuitenkaan niin mahdoton. Eikä töistä tarvitse olla poissa, eli palkka juoksee koko ajan, jos käyttää tähän yhden vuoden kaikki lomansa kerralla.

    Meille on sopinut tämä tyyli, että käydään jossakin, yleensä max pari viikkoa, maksetaan palveluista ja hyvistä hotelleista ja sitten palataan taas kotiin - emme haaveile kuukausista palmun alla, etenkään kun emme tapaa enää auringossa juuri oleilla paitsi pakosta, on sen verran kovan kautta opittu sen harrastuksen epäterveellisyys :-(

    Eli tyylinsä kullakin, vaihtoehtoja riittää ja saattaa itse kullakin tyyli vaihtua vuosikymmenien vaihtuessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri on - on paljon erilaisia tapoja matkustaa eikä yksi ole enemmän oikein kuin toinen. Kukin valitkoon sen minkä sopivalta tuntuu! Ja tuo on muuten hyvä lisä tuo tavoite, ne ovat eri matkoilla erilaisia.

      Näissä on kaikissa puolensa ja puolensa, lyhyemmillä matkoilla voi juurikin matkustaa isommalla budjetilla (tai jos tulot vaan lähtökohtaisesti on pienemmät niin ylipäänsä toteuttaa tämänlaisen matkan!), ja todennäköisesti vähän mukavammin. Lisäksi järjestetyillä matkoilla on omat puolensa, kuten helppous. Ei tarvitse miettiä seuraavaa lentomatka, seuraavaa hotellia, seuraavaa retkeä minkä haluaisi tehdä.

      Meillä on ollut tapana tehdä pidempiä matkoja Euroopan ulkopuolelle, sellaisia 3vkoa - 2kk ihan jo lentomatkojen takia. Luulen, että jatkossakin pysyttäydytään niissä lukemissa, ja Euroopan sisällä sitten lyhyempiä.

      Auringosta tuli muuten mieleen, meilläkin on ihan suorassa paisteessa makoilu vähentynyt ihan toden teolla. Jos jokus aiemmin haluis ottaa jokaisen auringonsäteen talteen, nyt tuntuu paremmalta olla palmun katveessa varjossa kuumimmat tunnit, ja muutenkin suojautua todella hyvin. Ja ajan kanssa matkustamisessa on vielä se hyvä puoli että jos muutama päivä oliskin huonompaa keliä jossain, se kaivattu aurinko yleensä näyttäytyy jossain vaiheessa kuitenkin, eikä pari viileämpää päivää haittaa, tuntuu vaan mukavilta ""välipäiviltä".

      On muuten tullut huomattua että ikä todellakin tekee tehtävänsä. Mekään ei enää haluta yöpyä ihan missä tahansa, vaan paikkojen tasolla on väliä. Jos nyt ei tällä matkalla kyetä jokaista yötä viettää viiden tähden paikoissa, niin jonkinlainen taso pitää olla. Halvimman mukaan ei enää mennä, eikä onneksi tarvitsekaan aina. Juuri todettiin että tämän matkan jälkeen voi hyvin ottaa pari jotain mahdollisimman helppoa matkaa ettei tarvitse säätää niin paljon, ja mieluiten jossain hulppeassa hotellissakin yöpyen. :)

      Minusta on kiva seurata eri tyylisiä matkoja, nähdä mitä itse kukin niistä saa irti ja millaisia ne ovat. Aina ei tarvitse myöskään lokeroitua yhteen tietyn tyyppiseen matkustustyyliin, meilläkin on tapana sekoitella kaikkea tarpeesta, kohteesta ja budjetista riippuen.

      Poista
  7. Tosi kiva postaus ja käsitteli aihetta monipuolisesti, koska meitä matkaajia on tosiaan niin moneksi. Mutta kaikista kohdista löysin itseni ja osasin vastata noihin ajatuksiin. Ja sehän on jokaiselle reissaajalle tärkeintä!
    Ihan hurjaa ajatella että meidänkin reissu alkoi viime syyskuussa, eli ihan vasta. Aika on niin suhteellinen käsite. Parasta on vaan nauttia matkasta :)
    ps. Mäkin tykkään uudesta lookista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, eri tavoin mennään, eikä ole kaikkien tarvetta uppoutua samaan muottiin. Lisäksi monasti tulee sekoteltua matkustustyylejä, ei Euroopan kaupunkilomalle yleensä lähdetä roikkumaan kuukausiksi vaan muutamiksi päiviksi. :)

      Sitä on jotenkin vaikea ajatella etukäteen sitä pitkää matkaa ja sen koko aikaa, mutta yllättäen ne päivät vaan lipuvat ohitse ihan huomaamatta! Vaikka aikaa on paljon vuodessakin, silti sitä on jotenkin vähän. Pitää osata elää hetkessä ja ottaa kaikki mahdollinen irti!

      Kiitti palautteesta, ei mitään suuria muutoksia kun blogger ei niihin oikein taivu. Pitää katsoa joski sitä joskus jaksaisi vaihtaa kokonaan alustaa joustavampaan. :)

      Poista
  8. Olipa kiva lueskella ajatuksianne tästä aiheesta. Mulle on iskenyt kova maailmanympärimatkakuume, joten ahmin tällaisia postauksia :) Mulle realistisin matka olisi kaikkien erityisjärjestelyjen vuoksi tällä hetkellä sellaiset 1,5-2 kk. Siinä ajassa ehtisi nähdä useammalta mantereelta jotain, mutta tärkeintä olisi kuitenkin tarpeeksi rauhallinen eteneminen ja fiilistely. Teidän matkaa on ollut ihanaa seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsit Sanna, tämä on ihan kokonaan jäänyt vastaamatta kaikessa häsässä!

      Ihanaa kun olet jaksanut meidän kanssa matkata tätä matkaa täällä blogissa! Blogisi takia olen muuten alkanut kiinnittämään paljon enemmän huomiota siihen miten esteettömiä kohteet ovat. Australiassa kaikki onnistuisi varmaan todella hienosti, mutta näissä enempi kehitysmaissa olisi ihan varmasti tekemistä. Ja tietysti jos pystyy valitsemaan vähän missä asuu niin monessa paikassa kalliimmat hotellit tarjoaa kyllä esteettömätkin puitteet.

      Minusta kannattaa pitää tuo maailmanympärimatka haavelistalla ja aktiivisesti yrittää tehdä sen eteen jotain, sillä joku kaunis päivä sen avulla sinäkin varmasti pääset sen tekemään. :)

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!