keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kaikki mitä Kiribatissa jännitän

Aina välillä mietin miten ihmeessä olen ylipäänsä uskaltanut lähteä tälle matkalle. Minä. Kamala jänishousu.

Ja aina välillä se tulee matkakumppaniksi, vähemmän mukavaksi. Jännitys. Tai ehkä oikeammin pelko. Vatsassa tuntuu polte. Melkein huimaa.


Tiistaina on alkanut yksi meidän jännimpiä etappeja tällä matkalla. Kone on noussut klo 23:59 tiistai-yönä Fijiltä kohti Kiribatia [lausutaan Kiribass], tuota maailman 15. köyhintä maata, jossa turisteja käy vuodessa noin 4000. Kaikista maailman maista ainoastaan naapurin Tuvalun näkee harvempi turisti vuodessa. Ja kaikki köyhemmät maat sijaitsevat Afrikassa. Olet siis käynyt Kambodzassa tai Nepalissa? You ain't seen nothing yet.









Hauska yhteensattuma on että muutama vuosi sitten linkitin Miikan facebookseinälle jutun, jossa kerrottiin maista, joita ei kohta enää ole. Jos niissä mielii käydä tulee kiire. Laitoin otsikoksi "Tästäkö meidän seuraava kohde?". Pääaiheena jutussa oli Kiribati. Se oli siellä siksi että se tulee olemaan ennustusten mukaan ensimmäinen maa, joka katoaa kartalta ilmastonmuutoksen vuoksi. Täysin lättänä maa kärsii pahiten merenpinnan noususta. Joitain kyliä on jo hylätty sillä, vesi on noussut niin korkealle ettei niissä enää voi asua.


Kiribati on tehnyt yhdessä Greenpeacen kanssa vetoomuksen kaikille maailman maille lopettaa hiilikaivokset jotta ilmastonmuutos saataisin pysäytettyä ja maa pelastettua. Hiilikaivokset eivät tietenkään yksinään poista ongelmaa, mutta tuottavat niin merkittävän osuuden hiilidioksiidipäästöistä että siitä olisi hyvä aloittaa.



Sillä välin esimerkiksi Australian maanmiehiensäkin suusta vähemmän kehuttu pääministeri Tony Abbott on antanut muun muassa seuraavat lausunnot ihan äskettäin:


"Australian tulevaisuus on kaivoksissa."
"Australia ei tule asettamaan ympäristöä talouden edelle koskaan."


Pelkäänpä ettei Kiribatilla ole paljoakaan toivoa. Jos muuten kiinnostaa antaa maalle toivoa, katso aiheesta lisää Greenpeacen omilta sivuilta.



Siinä onkin asia numero 1. joka jännittää; toivottavasti meidän viikon aikana ilmasto ei keksi heittää parimetristä aaltoa Kiribatin suunnille. Tiedetään, hyvin itsekästä ajattelua. Asukkaathan joutuvat tuolla pelkäämään samaa jatkuvasti. Silti.







Keskiviikkoaamuna klo 06:40 laskeutuu Fiji Airwaysin kerran viikossa Kiritimatille [lausutaan Kirissmass] lentävä kone. Ja se onkin ensimmäinen paikka maailmassa joka aloittaa uuden vuorokauden.

Joulusaarinakin tunnettu Kiritmati (ei se minne Australia lähettää kamaliin oloihin kaikki pakolaisensa) on siis on meidän koti-atolli viikon ajan.


Asia numero 2. joka jännittää
; Kiritimatille lentää tosissaan kerran viikossa kone. Toivon hartaasti ettei tuolla mitään tapahdu kenellekään, sillä en haluaisi lähteä kokeilemaan miten nopeasti vakuutusyhtiö saisi hoidettua evakuointilennon, jos ollenkaan. Kaikki tieto mitä on löytynyt, antaa vahvan suosituksen ettei paikallisia sairaaloita lähde kokeilemaan.







Jonkun pitäisi olla meitä hakemassa meidän hotellille Sunset Horizoniin, joka oli yksi kuudesta hotellista saarella, ja yksi kolmesta, jonne löysimme yhteystiedot. Ja toinen niistä kahdesta, joka vastasi. Tämän verran me siitä tiedetäänkin sitten. Näin kertoo hotellin omat sivut:


Located just meters from the beach (where beautiful sunsets on the horizon with white sandy beach can be enjoyed), in the heart of Ronton Village on Kiritimati (Christmas) Island with a perfect view of the ocean.


Löysin pari blogipostausta, jossa kerrotaan Kiritimatilla olevan ehkä upeimmat rannat koskaan, sekä koskemattomimmat korallit mitä maailmassa on. Ja tosissaan, jos turisteja on 4000 vuoteen, ei niitä samaa tahtia varmasti ehditä tuhoamaan kuin enemmän turistoituneissa kohteissa. Kääntöpuolena saarella on vain yksi sukelluskeskus, ja olen lähes varma että tuo mieheni Miika, joka on puoliksi kala, halajaa sukeltamaan paikkaan, jossa sanotaan olevan maailman koskemattomimmat korallit.


Asia numero 3. jota jännitän; toivon hartaasti että tuo ainokainen sukelluskeskus toimii luotettavasti. Sukeltamisessa voi tapahtua vaikka ja mitä jos sitä ei tehdä turvallisesti. Yleensä keskuksissa on enempi varaa valita. Tähän liittyy tietysti tuo numero 2.







Blogpostauksissa kerrottiin myös hyvin heikosta ravintolatarjonnasta. Ilmeisesti muutaman hotellin lisäksi London -nimisestä saaren pääkylästä löytyy kaksi kiinalaista (!?) ravintolaa. En varsinaisesti pidättele hengitystä innosta odottaessani saarten ruokatarjontaan. Veikkaan leipä, kala- ja kookospainotteiseksi. Bella inhoaa kookosta, ja semitykkää kalasta.

Asia numero 4. jota jännitän; keliaakikkona aina vähän ruokatarjontaa, mutta toivoisin ettei viikkoa tartte nälässä kävellä. Ja ettei jokaisella aterialla tarttisi nähdä pettyneitä pieniä silmiä kun eteen tuodaan - niin - kalaa ja kookosta.






Köyhin maa maailmassa Afrikan jälkeen, ja niin pieni turistimäärä. Voisin heittää pari veikkausta montako pientä blondia kikkaratukkaista tyttöä tuolla on ollut. Aivan. 0.


Jo Nepalissa Bella oli varsinainen turistinähtävyys jonka kanssa haluttiin jatkuvasti kuvaan, hiuksia hiplailtiin ihan vaikka vaan ohikävellessä ja syliin yritettiin ottaa. Paitsi että me jouduttiin sanomaan siitä aika tiukastikin periaatteessa hyvää tarkoittaville ihmisille, myös Bella alkoi heittämään lähestyviä käsiä pois ja huutamaan viimeisten parin viikon aikana.

Asia numero 5. jota jännitän; paikallisten suhtautuminen pieneen, vaaleaan lapseen.







Ja onhan noita liuta muitakin juttuja, mutta vähän pienempiä.

Tämä on se osuus tästä meidän matkasta joka on todella off the beaten track. Toivottavasti ei liikaa.

Luulen tämän olevan kokemuksena ihan omaa luokkaansa, ja taitaa olla paikka missä muut suomalaiset matkabloggarit eivät ole käyneet. Vaikuttaa itseasiassa siltä ettei täällä ole muut suomalaiset käyneet lainkaan, mikä ei tietysti voi pitää paikkansa. Ei me voida olla ainoita hulluja.

Se, mitä kokemus tulee olemaan, selviääkin teille täältä kunhan ensin pääsemme Kiribatin Kiritimatille ja sieltä ehkä löytyy internetti. Tai sieltä pois, mikäli internetistä ei ole siellä tietoa.


Kaikki onnentoivotukset ja peukuttelut on tervetulleita.




Jännitätkö koskaan reissuun lähtiessäsi, vai ovatko kohteet aina tuttuja ja turvallisia?

23 kommenttia:

  1. Ehdottomasti peukkuja matkaan ❤️ Pitäkää huolta toisistanne ❤️ Paikka kuulostaa todella eksoottiselta eikä ihme , jos tottunuttakin matkailijaa jännittää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anneaulikki! ♥

      Eksoottinen se olikin, ja onneksi jännitykset olivatkin, kuten niin monasti aiemmin, turhia. :)

      Poista
  2. Paljon tsemppiä tulevaan reissuun! :-) Kuulostaa samalla todella jännittävältä sekä niin mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan ja turvallisia sukelluksia! Mukavaa päästä matkassanne katsomaan tätäkin kohdetta. Mistä tuo postauksen ensimmäinen kuva muuten on? Siinähän näyttäisi suomalainen matkailija olevan reppu selässä kävelemässä kylän raittia.

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! ♥

      Ensimmäinen kuva on Nepalista, ja tuo tyyppi on ystävämme Elina, joka sattui olemaan samaan aikaan Kathmandussa kun mekin. :)

      Poista
  4. Minä huomasin myös suomalaisen matkailijan reppu selässä kylänraitilla, kuten Johannakin! Mutta tämä paikka. Vau. Tsemppiä teille reissuun ja raportteja odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävämme Elinahan se siinä kuvassa, hauskaa jotenkin että kiinnititte siihen molemmat huomiota. :)

      Kiitos tsempeistä, onneksi kaikki meni sittenkin hyvin!

      Poista
  5. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja vältytte onnettomuuksilta. Turhaan ei kannata liikaa jännittää, jotta voi nauttia olosta. Jänishousuksi olet kyllä ylittänyt itsesi mennen tullen :) Kuulostaa kyllä todelliselta paratiisisaarelta!
    Itseäni alkoi jännittää reilun kolmen viikon päästä oleva Bangkokin matka kun siellä oli se pommi räjähtänyt :( Toivottavasti ei levottomuudet siitä enää kasva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänishousuuskin on tässä matkan varrella ehkä karissut edes hitusen. :)

      Kiitos Maisa tsempeistä ja toivotaan että teidän Bangkok menee hyvin (kyllä se menee)! Oikeastihan on todella pieni todennäköisyys sille että mitään tapahtuisi, ja olet niin oikeassa siinä ettei kaikkea aina kannata niin paljoa jänskätä. Hauskaa matkaa!

      Poista
    2. Kiitos ja aivan mahtavaa Hawaiin reissua teille! :) Kiribati vaikuttaa kyllä hienolta matkakohteelta, kiehtovan erilaiselta ja todella kauniilta.

      Poista
  6. Wau mikä kohde! Onnea ja peukkuja! Todella suurella mielenkiinnolla odotan kokemuksianne tuolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä tulossa nyt ensimmäisen jälkeen kohta lisää! :) Jännä kohde kyllä, monella tapaa.

      Poista
  7. No nyt on eksoottinen kohde, kiintoisaa lukea onko siellä teidän kokemuksella yhtään sellaista kuin mun mielikuvissani. Turvallista ja hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein edes tiedä mikä se mielikuva on ollut ennen vierailua tuolla - mutta kohta tulee lisää juttua Kiribatista tänne!

      Poista
  8. Tsemppiä! Pidetään peukkuja, et kaikki menee hyvin, eikä tule tarvetta sairaalapalveluille tai muulle! Ja onneksi Miika on sen verran kokenut sukeltaja, että osaa niiden näkyvämpien juttujen kohdalla arvioida, jos sukellusfirmalla ei ole homma hanskassa. Minkä listan mukaan muuten katselitte noita köyhimpiä maita? Aika erilaisia listauksia näyttää olevan, kun googlasin katsellakseni, että mitkä Afrikan maat siellä on ensimmäisinä. Ollaan käyty parissa niistä, jotka roikkuvat käytännössä joka listalla ensimmäisten joukossa. Erityisesti Malawi oli todella ihastuttava paikka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listoja löytyi aika monta erilaista, jotkut sanoivat Kiribatin olevan neljänneksi köyhin maa, toiseet 10. ja päädyin käyttämään tuota 15. ihan siitä syystä ettei sitten tule ainakaan liioteltua, ja lähde vaikutti legitiltä.

      Usein nämäkin paikat on mitä parhaimpia kohteita varsinkin niin kauan kun mitään erityistä ei tapahdu ja homma menee kuten elokuvissa. Mulla on täysi luotto Miikan kykyyn arvioida paikkoja, mutta eihän se aina ole pelkästään siitä kiinni ettei mitään tapahtuisi. Onneksi ei tapahtunut. Kiitos kauniista ajatuksista Henna! ♥

      Poista
  9. Tsemppiä! Tästä seikkailusta on superkiinnostavaa lukea:)

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä matkaan!
    Ihana löytää nimi kaima:-)
    terveisin päälle nelikymppinen Bella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten hauskaa! Ei ihan yleisin nimi koskaan - joskin en tiedä miten vampyyrisarjojen myötä yleistyy.

      Kiitos tsempeistä, Salakka! ♥

      Poista
  11. Kuulostaa e r i t t ä i n mielenkiintoiselta paikalta! Postauksia sieltä odotellessa :-)

    Haastan samalla teille Liebster awardin matkatarinahaasteeseen, kun en huomannut että olisitte sitä saaneet&tehneet. Teillä olisi ainakin minitarinoita kerrottavaksi: http://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/2015/08/23/11-minitarinaa-maailmalta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitähän on tulossa!

      Kiitos Rami haasteesta, eipä olekaan meillä vielä ollut (on itseasiassa mennyt vähän ohi koko juttu), mutta paneudutaan nyt siis aiheeseen tässä ehtiessä!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!