torstai 15. lokakuuta 2015

Helsinki, hengähdän hetken kanssasi



Helsinki on käpykylä.






Se on niin pieni, niin söpö ja hallittavissa oleva kaupunki moneen muuhun pääkaupunkiin verrattuna. En ole sitä aina rakastanut palavasti. Joskus tuntui siltä ettei sillä olisi minulle mitään tarjottavaa, vaikka se minut onkin kasvattanut ensin vauvasta lapseksi, sitten nuoreksi ja vihdoin aikuiseksi.


Viime vuosina Helsinki on kuitenkin herännyt elämään ihan eri tavoin. On tapahtumia, on ravintoloita, ihania kahviloita, on elämää. Ihmisiä. Helsingillä on nykyään ihan oma sykkeensä. Syke, jota olen oppinut rakastamaan ja kaipaamaan aina kun sen jätän taakseni.






Olen ollut hengästynyt maailmasta. On oma taiteenlajinsa oppia jatkuvalla syötöllä aina uuden kaupungin vibat. Tuntea sen rytmin, yrittää tanssia sen mukaan. On etuoikeutettua, että saa luvan kyllästyä ja tylsistyä uusiin paikkoihin, hämmästyä niiden suuruudesta, löytää uusia ihastuksia. Rakastuakin.


Sunnuntaina Helsinki antoi meille parastaan:

aurinko paistoi niin kauniisti heti kun nuo maailmaa tallanneet jalkamme osuivat Helsinki-Vantaan kentän kamaralle, ilma oli juuri sopivan raikasta. Syksy on ihanaa aikaa. Olin lähes ehtinyt unohtaa sen.








Meidän ensimmäiset päivät koto-Suomessa ovat vieneet meidät lähes juhlasta juhlaan. Itku jos toinenkin on tullut tirauteltua kun näkee pitkästä aikaa taas ystäviä. Lentokentällä, hotelliaamiaisella, iltaskumpilla Helsingin yllä. Puistoissa samoillessa. On vaikea olla rakastamatta Helsinkiä taas. Niinhän se on, että koti on siellä missä sydänkin, ja sydän on siellä missä rakkaat ihmiset ovat. Suomessa. Helsingissä.






Oli helppo tuntea olonsa tervetulleeksi, tuntea olonsa kotoisaksi vaikkei vielä ole päässytkään omaan sänkyyn nukkumaan. Hotelli Torni, ihan siinä Helsingin sydämessä on ihana. Vajaan vuorokauden matkanteon jälkeen meidän tilavassa, pehmeässä, mukavassa, Superior -huoneessa oli vastassa kylpyvaahtoa, karkkia ja pinkki kylpyankka tervehdyksen kera.

Ne on ne pienet jutut, niin hotelleissa kuin uusissa paikoissakin, jotka tekevät sen eron.









Hymyilytti, sillä huone taisi olla juuri se sama missä puolisentoista vuotta sitten vietettiin hääpäivää, vähän niinkun turistit konsanaan, ihan kaksin. Mahtui sinne huoneeseen näemmä kolmekin ihan hyvin.


Vaahtokylpykuplien keskellä sitä yritti asettaa itsensä oikeaan aikaan ja paikkaan. Näin neljä päivää paluun jälkeen se ei ole vieläkään oikein onnistunut. Ei vaikka jetlagia on paranneltu pehmoisissa lakanoissa, syöty hyvin, juhlittu, levätty, ja sitten hoidettu apinan raivolla muuttoon ja paluuseen liittyviä asioita.











Aina välillä pysähdyn miettimään oltiinko me tosissaan poissa? Nukuttiinko me tila-auton takakontissa Australiassa, tai auton katolla olevassa teltassa? Kävimmekö perinteisen fijiläisen kylän tahtiin melkein viikon? Sukellettiinko me rauskujen kanssa Indonesiassa, valaiden ja haiden seassa Australiassa ja Fijillä? Käveltiinkö me Uuden-Seelannin eeppisissä maisemissa? Nukuttiinko niin monet unet lentokoneissa, lentokentillä ja ties missä, suuressa seikkailussa? Ja nyt Helsingissä, suuressa pehmeässä sängyssä kaikkien niiden bambumajojen jälkeen?

Hämmentävän vähän asiat ovat täällä ehtineet vuodessa muuttua.

Kummallisinta olossa on että kaikki ympärillä puhuu suomea. Ja niin hiljaistakin täällä on maailmaan verrattuna. Tai oikeammin sopivaa.





Hotellihuoneen parvekkeelta ihailimme aamusta miten Helsinki herää meidän kanssa uuteen päivään.


Vielä vuodenkin poissaolon jälkeen Helsinki näyttäytyy aivan yhtä kauniina Tornin Ateljee -baarin huipulta kun muistankin. Kotikaupunki väreillään, omalla sielullaan ja värähdyksillään herätteli taas sitä tuttua rakkautta kaikesta siitä mitä Helsinki on.

Harmittaa, ettemme vielä ehtineet syömään mihinkään lempiravintoloistamme, edes lähes vieressä olevan Boulevard Socialin kampasimpukoita. Kesää odotan kuin hullu puuroa. Aion ottaa korkojen kera takaisin kesäpäivät Kivinokassa ja Kaivarissa, kokeilla kaikki uudet ravintolat mitä poissaoloaikana ovat kaupunkiin asettuneet.







Tässä hetkessä, Helsinki, hengähdän hetken kanssasi, hengitän taas sinua muusta välittämättä. Olen vain ja yritän sulattaa kaikkea.

Ja hiljalleen kotiutua kokonaan.








Paluuta Helsinkiin, rakkauden uutta syttymistä ja palautumista matkasta helpotti Helsinki-suosikkimme Solo Sokos Hotel Tornin kanssa toteutettu blogiyhteistyö.

79 kommenttia:

  1. Melkeen tuli kyynel täälläkin.. :) Tuntuu varmaan niin hassulta tulla takaisin tänne pikkuiseen kotikutoiseen Suomeen, joka on just sen pienuuden takia niin ihana ja kotoinen. Ystävien näkeminen on varmasti ollut todella huikeaa. Vielä kerran pitää toivottaa teidät tervetulleeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hurjaa jotenkin olla täällä takaisin. Olla samaan aikaan kotona, mutta tavallaan taas turistina, huomata miten kaunista ja kivaa täällä on. Päästä omille hoodeille.

      Kiitos Huli, mahtista olla Helsingissä! ♥

      Poista
  2. Maailmalta kotikaupunkiin, siinä kaikki. Ihanasti kirjoitettu. Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  3. Niin tuttuja fiiliksiä, niin tuttuja! Kokemuksen syvällä rintaäänellä uskaltaisin veikata, että puolen vuoden päästä tuntuu vielä uskomattomammalta, että olisitte ikinä missään olleetkaan. Siksi(kin) on ihanaa, että on blogi. Me luetaan edelleen säännöllisesti meidän maailmanympärimatkajuttuja ja fiilistellään niitä ihania, ikimuistoisia kokemuksia. Ja haaveillaan uudesta maailmanympärimatkasta :).

    Tervetuloa Suomeen! Toivottavasti tavataan pian jossain yhteyksissä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti juurikin näin - kun aikaa kuluu, alkaa tuntumaan yhä kaukaisemmalta se että koskaan tekikään mitään tällaista. Fiilistelen nyt jo välillä blogia ja instafeediä. Ihan uskomattomia juttuja on saanut nähdä ja kokea, ja välillä pitää oikein nipistää itseään että olenko mä todellakin ton kuvan ottanut? Olinko se mä kun tuolla oli? Ihan tosissaan?

      Vielä ei ole tullut hinkua lähteä uudelle my-matkalle, mutta epäilemättä sekin fiilis saattaa joskus tulla! Kunhan nyt päästään ensin omiin lakanoihin kotiin.

      Me treffataan ihan varmasti!

      Poista
  4. Todella upea postaus ja täydellinen lopetuskuva :)! Tosiaankin tervetuloa takaisin! Helsinki on upea kaupunki, jota kutsua kodikseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on hieno paikka, ihan maailman mittakaavassakin. ♥

      Kiitos Jerry, on mahtista olla täällä taas, ja toivottavasti nähdään pian jossain!

      Poista
  5. Sydän on siellä missä kotikin :) Tuli tosi hyvä fiilis tosta viimeisestä kuvasta! ❤

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin kotiin <3 Ihanasti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna, ja hienoa että postauskin ilahdutti. ♥

      Poista
  7. Olipa ihanan koskettava kirjoitus jopa näin epähelsinkiläisen lukemana! :) Tervetuloa takaisin Suomeen. Teillä on takana uskomaton reissu, ja vaikka asettautuminen varmasti onkin täynnä kaikenlaista häslinkiä, tästä postauksesta tuli hauskasti sellainen fiilis, että ihan vaan rennosti pyöritte lakanoissa ilman huolia ja murheita. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin hienous on avautunut vasta viime vuosina, mutta kotiseuturakkaus on syttynyt sitäkin vahvempana - ja heijastuu positiivisesti myös muihin Suomen hurmaaviin kaupunkeihin, joista löytyy mahtavia paikkoja niistäkin nykyään!

      Ollaan me niissä lakanoissakin pyöritty, niin paljon pienemmällä stressikertoimella kun matkalla, että nyt alkaa tuntumaan lomalta. ;)

      Matka oli aivan huikea, mutta on hienoa olla myös takaisin täällä! ♥

      Poista
  8. Klisee, mutta tottahan se on. Ja jollei olisi, eihän se olisi muodostunut kliseeksikään.
    Koti on siellä, missä sydän on.
    Pikkuruinen Suomi. Ytimenään pikkuruinen, mutta siksi niin kodikas Helsinki. Sisempänä lukuisat muut pikkuruiset ihanat kaupungit.
    Me olemme tämän maan kasvatteja, tottuneita kaikkeen mitä tämä lilliputtimaa sisältää. Ja sisältäähän se. Meren, järvet metsät, teknologiaa, muotia, innovatiivisiä ja luovia ihmisiä. This is it. Ei enempää eikä vähempää. Voikaa hyvin, koko porukka. Sitä pinkkiä ankkaa myöden. 🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hienoja asioita tässäkin maassa, mutta tuppaavat unohtumaan monelta jos ei hae perspektiiviä välillä ulkomailta. Ei ole kaikki niin huonosti kun joskus voisi kuvitella.

      Kiitos Iitukka. ♥

      Poista
  9. Vastaukset
    1. On se. Ihanaa olla tutuilla kulmilla, jossa voi pistää autopilotin päälle, ja silti löytää hyvän ravintolan ihan itsestään. ♥

      Poista
  10. Helsinki oli mulle äärettömän ihana, rakas ja olin siitä ylpeä... Juu, olin... Ei, en osaa sanoa mitä oikein tapahtui. Nykyään näen vain, noh, ihan erilaisen Helsingin (vaikkakin viime käynnillä meinasin tipahtaa totaalisesti kun peräti kaksi naista pyysi pientä tönäisyä anteeksi - aiemmin mua on melkein lyöty kun oon anteeksi kehdannut pyytää vastaavassa tilanteessa - Stadi alkaa kansainvälistyä!). Kesällä ihan ok kaupunki (taisitte onnistua valitsemaan parhaimman kesän olla poissa, eikös se ollut vuosisadan huonoin kesä tjtn. viime kesänä - kyllä se elokuussa mein viikon aikana paistoikin, toki satoikin, mutta ei häiritsevästi), talvella... no muuten menis ihan, mut kauhian pimeetä... Jooh, pelottaa jo valmiiks jos sitä takas joutuu muuttamaan, että miten sitä enää sinne kotiutuisi... Alpit ois kaukana ja sillai - mitä me tehtäs vkl kun ei voiskaan noin vaan lähtee vaeltamaan vuorille tahi laskettelemaan niille...

    Kyllä mä vielä hämärästi muistan, millasta oli palata vaihtarivuoden jälkeen, vähän haikeeta kun rakastin Edwardsvilleä missä olin... Mä taidan vaan olla liian herkkä ja ihastua aina uusiin paikkoihin, siis niihin, missä asun pidempään (Heureka! Samalla tavallahan mulle kävis varmasti Stadinkin kanssa!). Niih ja vaihtariksi lähdin toki Kirkkonummelta, minne palasinkin (hassua - pitkään halusin sinnekin takaisin muuttaa, mutta sitten Helsinki vei mennessään - etenkin Laru).

    Ihanaa, että Helsinki on teille vieläkin tärkeä ja uskoisimpa, että osaatte arvostaa sitä vieläkin enemmän teidän reissun jälkeen! Ihanaa paluuta teille - nauttikaa ja iloitkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohteliaisuutta, hymyjä ja muiden huomioimista kaipaan kyllä erityisesti Jenkeistä, joskin täytyy sanoa että Tornin henkilökunta oli aivan mainiota. Olin ällikällä lyöty miten ystävällisesti kaikki asiat hoidettiin.

      Mutta Suomessa ja Helsingissä on paljon hienoja ja hyviä juttuja. Niitä osaa arvostaa kun on vähän käynyt katsomassa muuta maailmaa. Alpit ajomatkan päässä olisi kyllä todellinen bonus! :)

      Poista
  11. Tervetuloa kotiin. Niin totta, pienet asiat❤

    VastaaPoista
  12. Varmasti ihanaa ja outoa olla takas Suomessa, tervetuloa! Mä en kauheesti välitä Helsingistä, mutta noin pitkän reissun jälkeen mikä tahansa Suomen kaupunki tai kunta tuntuis varmasti ihanalta ja niin kotoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Helsingistä, kuten mistä tahansa kaupungista, pitää löytää ne omat juttunsa, paikkansa, ihmisensä, jotta se näyttää parhaat puolensa. Onneksi niin monesta paikasta Suomestakin niitä hyviä juttuja löytyy. Muualla paitsi Turussa ja Tampereella vaivaaa tosin usein esimerkiksi vähäinen valinnanvara ravintoloissa tai niiden eroissa. Parempaan päin mennään kuitenkin!

      Poista
  13. <3. Nauttikaa Suomesta, siellä on paljon hyviä asioita! Ja hei, kohta syttyvät jo jouluvalot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavia! Mutta tänään huomasin ensimmäistä kertaa myös niitä ikävämpiä.

      Kuka kaipaa valoja kun täällä on ruska parhaimmillaan!

      Poista
  14. Palavasti vihaan Helsinkiä, mutta minulle ei ollakaan tarjottu pinkkiä kylpyankkaa. Jos Helsingin voisi välttää, tuskin menisin sinne ikinä, mutta sinnehän ne raiteet väkisin johtavat. Helsinki on Suomen Fucking Åmål, paikka, jossa ihmiset huutelevat törkeyksiä tuntemattomille kadulla. Se on viemäri, joka on tukossa Suomen roskasakista. Helsingissä on kuitenkin myös kulma, jossa viihdyn ja jossa vietin monta vuotta. Se on Vallila. Silloinkin narkomaanit potkivat minun oveani, etten herkistyisi hempeäksi Helsingin suhteen. Silloin työnsin pyörätuolia yli aurauskaluston koskemattomien lumivallien. Kaikki, mikä Suomessa on väärin, jotenkin kulminoituu Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törkeyksiä sitä nyt saattaa tulla kyllä ihan missä tahansa, on tullut tässä elämän varrella todettua. :) Valilla on muuten todella ihanaa aluetta, ja se on entisestään parantunut kun lähelle on rakentunut Teurastamon alue, ja Kallioonkin on tullut vaikka ja mitä lisää. Kesäisin suorastaan idyllistä.

      Toivottavasti joskus vielä pääset kokemaan Helsingistäkin parhaat puolet, sillä on paljon annettavaa kun vaan itselleen oikeat paikat löytyy! Usein tuntuu siltä että monella on turhan jäykkä ennakkoasenne pääkaupunkiin ja sen asukkaisiin.

      Poista
  15. Jes, kylpyankka!!

    Olipa tunnelmallinen postaus. Just tuolta se tuntuu, kun palaa kotiin kun on ollut pitkään poissa. Mua naurattaa, että joskus ajattelin etten vois asua Helsingissä kun se on niin iso. Käpykylä se on.

    Onpa teillä nätti tyttö! Kiva, että pääsitte Torniin vähän fiilistelemään. Sokos Hotellit on kyl näissä blogiyhteistöissä ihan ykköskumppani. Tämäkin postaus on aivan ylettömän hyvää mainosta heille! Alko tehdä mieli Torniin samantien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaikka verrattuna naapuriimme Ruotsin Tukholmaan, Helsinki on pienen, pieni lintukoto, Monasti se tuntuu ajatuksena suuremmalta jos täällä ei ole asunut. :)

      Kiitos hei, perheen pienin on saanut geeninsä ihan muualta kuin äitinsä, ja meitähän ei yleensä edes uskota äidiksi ja tyttäreksi. :D Ja Torni, se on niin mukava paikka se, että siellä tulee käytyä kyllä ihan omallakin rahalla. Millonkohan sitä kehtaisi seuraavan kerran taas varata aikuisten miniloman..

      Poista
  16. Olen seurannut koko vuoden teidän matkaanne maailman ympäri, ja niin monet tunnemylläkät oot postauksilla saanut aikaan, kuten tämäkin. Tervetuloa kotiin! Levollista syksyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kommentteja lukiessa nousee myös tälle puolelle ruutua varsinaiset tunnemylläkät. ♥

      On ollut varsinainen etuoikeus saada matkata teidän lukijoiden kanssa suurta unelmaa, ja toivottavasti jatkossa myös ehkä vähän lyhyempiä reissuja. :) Ihanaa syksyä myös sinne Satu!

      Poista
  17. Onneksi fiilikset kotiinpaluusta ovat tällaiset. Olisi hirveää palata, jos tuntuisi, ettei kuulu mihinkään, ettei halua olla siellä, missä on ikään kuin pakotettu olemaan. Olen itse arjessa liian huono lähtemään kaupungille, mutta ne kerrat, kun pyörin noilla kulmilla, usein ajattelen, että Helsinki on hyvä paikka asua. Toisaalta arjessa inhoan, kuinka kauan täällä siirtyminen paikasta toiseen kestää. Lomalla suurkaupungin ruuhkassa fiilis on toinen. Arjessa pitäisi kaiken sujua tsup tsup!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ollut aivan upea, ja nyt tämä vajaat pari viikkoa on mennyt tosi mukavissa tunnelmissa.

      Helsinki tuntuu juuri sopivan kokoiselta paikalta elää ja olla, oikeasti isoissa kaupungeissa se liikkuminen vasta tuskaista olisikin. Huono puoli täällä tosin on se, että koska ihmisiä ei ole paljon, vähän enempi ihmisiä yhdessä paikassa aiheuttaa automaattisesti sumpun, ruuhkan, tönimistä ja epäkohteliaita ihmisiä kun ei olla sellaiseen totuttu.

      Mutta silti. On hienoa olla taas täällä - ennen seuraavaa reissua! :)

      Poista
  18. Ihana lukea tällainen kotiinpaluupostaus - liian usein joutuu kuulemaan, miten kamalaa ja tylsää ja suoraan sanottuna paskaa on palata maailmalta Suomeen. Tästä tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ehtii vuodessa näyttämään paitsi ihanat, hienot ja huikeat puolensa, myös ne huonommatkin. Helsinki on ainakin vielä toistaiseksi hyvä. Todella hyvä.

      Poista
  19. Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa - ihanaa, kun on hyvät fiilikset palata takaisin kotiin. :) On aina vähän haastavaa palata Suomeen, kun omassa elämässä on sattunut ja tapahtunut niin paljon, mutta kotimaassa kaikki tuntuukin olevan ennallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, yllättävän vähän on mikään muuttunut poissaollessa. Hyvässä ja huonossa tietysti.

      Matka oli niin pitkä että koti tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. :)

      Poista
  20. Hieno kirjoitus ja varmasti monenlaisia tunteita herää, kun on jälleen kotona pitkän matkan jälkeen, näkee ystävät ja tuttavat. Mitäpä tähän voi muuta sanoa...upeita hetkiä olette maailmalla kokeneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huikeita hetkiä! Sitä ei oikein tajuakaan aina kun katselee kaikkia matkalta otettuja kuvia. Oltiinko me tuolla? Tehtiinkö me tota? Ja ollaanko me nyt taas takaisin täällä? :)

      Poista
  21. Ihana, kaunis kirjoitus. Tervetuloa takaiisn koti-Suomeen!

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa täydelliseltä kotiinpaluulta! Vaikka reissun päättyminen on aina omalla tavallaan kurjaa, niin ihana on myös päästä kotiin tuttujen arjen rutiinien keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja saa taas ripustaa vaatteet kaappin ja viikata laatikkoihin tai hyllyille! :D Mahtavaa kun arvostus asioita kohtaa kasvaa. :)

      Poista
  23. Tervetuloa Helsinkiin! Täällä on vaikka mitä kivaa, vaikka tänään on vuorostani mun aika lähteä taas maailmalle. Välillä tekee hyvää lähteä kauas nähdäkseen lähelle ja välillä täytyy palata voidakseen taas lähteä. Kliseistä, mutta mä tosin tykkään kliseistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kliseet on kliseita ihan syystä. :) Jos hetken aikaa taas osaisi toden teolla arvostaa kaikkea mitä täällä onkaan.

      Pidä mahtavaa maailmalla! ♥

      Poista
  24. Ihania Helsinkikuvia ja ihanaa hotellifiilistelyä! Kyllä teillä vaan kävi tuuri kelien suhteen palata takaisin Suomeen. Tää syksy on ollut niin kaunis ja aurinkoa on riittänyt ihan tänne lokakuun loppuun saakka.

    Helsinki on kyllä mukava. Joskus halusin sinne muuttaakin, mutta ainakin toistaiseksi satunnaiset vierailut riittävät. Tapahtumia siellä tosiaankin löytyy vaikka joka päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ollut just paras hetki palata, aivan hulppean hienoja värejä ja maisemia saanut nähdä. Ja se tunne kun pääsee vetämään täysillä fillarilla näissä maisemissa taas! Helsingissä on hyvä, mutta niin on monessa muussakin paikassa täällä.

      Poista
  25. Mulle Helsinki on vähän iso, koska joka puolelle ei pääse pyörällä (tai ei jaksa polkea). Melko neutraalikaupunki, toivon, että tulen joskus pitämään kaupungista enemmän, koska täällä/siellä tulen varmasti taas melko pian asumaan.
    Mutta kuitenkin ihania kuvia. Tuomiokirkko on kyllä aina kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään pyöräilystä kuin hullu puurosta, ja Helsinki tuntuu juuri sen takia sopivalta että täällä on sopivat pyöräilyetäisyydet. Siinä se kunto kasvaa polkiessa! Pyöräillessä tulee niin hyvä fiilis. ♥ Ja täällä on aivan upeita maastojakin!

      Toivottavasti saat paremmat Helsinki-kipinän vielä joskus!

      Poista
  26. Helsinki, suuri rakkauteni, mikä ihana käpykylä sen onkaan! ♥ Oli huippua viettää kanssanne sitä ensimmäistä kokonaista päivää Suomessa, kiva kun olette takaisin kotona ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun olit meitä vastaanottamassa, koko päivän! ♥

      Poista
  27. Tervetuloa takaisin - odotan jo mielenkiinnolla lisää näitä transitiovaiheen juttuja, miten sitä tuollaisen reissun jälkeen pystyykään palaamaan arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mennyt niin kivuttomasti etten tiedä voiko siitä edes kirjoittaa! :D Katsotaan sitten kun työt taas alkavat, sitten iskee arki varmasti eri tavalla ja erilaiset fiilikset. Nyt postaus olisi ihan yhtä hehkutusta. :)

      Poista
  28. Tervetuloa Suomeen. :) Kuulostaa siltä, että te tosiaan odotitte kotiinpaluuta. Meillä paluu meni paljon neutraalimmin, koska oltiin vielä ihan täysissä reissufiiliksissä - siis oltaisiin hyvin mieluusti vielä jatkettu matkustamista - mutta kun paluupäivä oli päätetty jo muutama kuukausi aiemmin, ehdimme tottua ajatukseen paluusta. Ja paluu arkeen solahti todella kivuttomasti. Olen vieläkin hämmästynyt siitä, miten sujuvasti se meni. Tuon fiiliksen kyllä tunnistan, että valokuvia katsellessa käy mielessä, että tapahtuiko tuota koko juttua lainkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuvaiheessa tuli kyllä jonkinlainen luopumisen tuska ja olisi halunnut jatkaa vielä pidempään. Sitten asiaa mietti taas vähän aikaa ja totesi että ehkä kuitenkin ihan hyvä mennä tässä vaiheessa kotiinkin. :)

      Todella kivuttomalta tämä tosissaan tuntuu tämän arkeen solahtaminen. Ja ihan tajutonta selata näitä kuvia!

      Poista
  29. Ihana kirjoitus, upeita kuvia, täydellinen syysää - tervetuloa takaisin Suomeen huikeita unohtumattomia muistoja rikkaampina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On mahtavaa olla taas takaisin vaikka mahtavaa oli olla reissussakin! ♥

      Poista
  30. Tää oli tosi kiva "lopetus" teidän maailmanympärimatkalle, kivasti kokosi kotiinpaluun fiilikset. En oikeastaan voisi ajatellakaan parempaa paikkaa fiilistellä kotiinpaluuta kuin ihana hotelli, ja mä uskon että oli ihana nähdä kaikki ystävät pitkän ajan jälkeen. Sama fiiilis täällä maailmalla itsellä, tosin tiedostaen ettei ole palaamassa heidän luokseen. Onneksi lentokoneet kulkevat ja Saksa nyt on oikeasti tosi lähellä. Tsemppiä kotiinpaluuseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu kodilta päästä takaisin tuttuun kaupunkiin ja tuttuun hotelliin. Ja ne ystävät, oi niiden takia tuli vieritettyä kyynel jos toinenkin!

      Onneksi teillä on noin lyhyt matka näkemään elämän tärkeitä ihmisiä. En muuten aina ymmärrä miten jaksat ja kestät hyppyjä paikasta toiseen niin usein, ja ilman että on ystäviä auttamassa. Kaikkeen tosin kai tottuu.

      Poista
  31. Tervetuloa takaisin Suomeen!
    Ihana postaus Tuli jollain tavalla itsellekin todella hyvä fiilis tätä lukiessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos!

      On hyvä olla täällä, hyvällä fiiliksellä. ♥

      Poista
  32. <3 Aivan ihana postaus! Ihania kuvia ja ihana Helsinki :) Asuin Helsingissä yli kymmenen vuotta ja olihan se kiva, mutta vasta nyt viime vuosina siitä on tullut jotain enemmän. Tai ehkä se johtuu siitä, että nykyään siellä viettää vain muutaman viikon vuodesta ja saa kasata niihin kaikkea mukavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on tainnut vasta viime vuosina jotenkin puhjeta kukkaan kaikin puolin. Ehkä tämä on vielä honeymoonia Helsingin kanssa, mutta muistaakseni kyllä rakastin sitä jo ennen matkaakin, ihan näistä kaikista syistä. :)

      Poista
  33. Upea otsikko, edes viimeinen niin yltiöromanttinen kuvakaan ei onnistunut sitä pilaamaan ;-) Kiva postaus, tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  34. Oltiin juuri samassa huoneessa poikien kanssa yötä reilu vuosi sitten ja kirjoitin samoin siitä blogijutun.

    Tosin meillä ei kyllä ollut kylpyankkaa...

    VastaaPoista
  35. Helsinki on käpykylä, mutta onhan se aika mahtava sellainen :) Näissä kuvissa on samanlainen fiilis kuin joissakin Helsinkiin sijoittuvissa leffoissa, joissa nuoret ja kauniit nauttii elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä mukana onneksi tässä yksi nuori ja kauniskin. :) Pieni, hurmaava Helsinki, jolla kuitenkin on niin paljon annettavaa. ♥

      Poista
  36. Onpa tunnelmallisia kuvia Helsingistä, etenkin viimeinen on ihana <3

    VastaaPoista
  37. Oudointa kotiinpaluussa oli tosiaan ehkä se, että yhtäkkiä ymmärsitkin kaiken, mitä ympärilläsi puhuttiin.
    Kauniisti kirjoitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hämmentää vielä parinkin viikon kotiinpaluun jälkeen kummasti! Ei voikaan ihan mitä tahansa, missä tahansa sanoa. Silti on siistiä olla taas täällä. ♥

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!