Uuden-Seelannin Lake Tekapolla näkee kirkkaana ja kuulaana yönä Linnunradan sen koko komeudessaan. Taivas näyttää kupolilta. Tähtiä on tuhansia, tuhansia, tuhansia, niin kauniita ja kirkkaita. Vieläkin kauniimpi ja mahtavampi se oli Himalajan vuoristossa, kun aamuneljältä kömmimme ylös teehuoneen kylmästä sängystä vieläkin kylmempään aamuun ja lähdimme tarpomaan keskelle vuorenhuippuja pimeässä vain uskomattoman tähtitaivaan loistaessa yllämme.
Joskus pystyn sellaisina hetkinä istumaan ihastelemassa yläpuolellani olevaa näkymää. Joskus tipahdan miettimään mitä tulee avaruuden jälkeen. Se ajatus on niin suuri, valtava ja pimeä, etten kykene ajattelemaan sitä loppuun. Siinä ollaan nopeasti perimmäisten kysymysten äärellä. Mitä on tämä uskomaton elämä, jonka saamme elää?
Onko sen ulkopuolella jossain jotain?
Mikä on kaiken tarkoitus?
Ymmärrätte varmaan yllä olevasta, miksen koskaan ole liiemmin innostunut tähtitieteestä. Se on yksinkertaisesti vain liian pelottava asia.
Kun avaruushommat alkaakin kiinnostaa
Floridan Orlandon kupeessa sijaitseva Kennedy Space Center ei ehkä kuulunut ihan top 10 -kohteisiini, joten hieman skeptisesti pulitin vajaat 50 dollaria per aikuinen ja vain hieman vähemmän per lapsi avaruuskeskuksen lipputiskillä kuumana ja kosteana lokakuisena päivänä. Lisäksi en tajunnut miten tähän pitäisi varata muka koko päivä aikaa. Että niinkun kauanko siihen nyt oikein voi mennä aikaa kun käy kattomassa pari rakettia ja komentokeskusta.
Boy, how wrong was I!
Jenkit ovat osanneet tämänkin tehdä ison maailman tyyliin. Kaikille eri asioille on tehty omat rakennuksensa, ja niitä ei kuulkaa millään pikkurahalla olla itse leikkaamalla ja liimaamalla laitettu kasaan! Mars-keskus, rakettikeskus, sukkulakeskus, IMAX-elokuvarakennus, you name it.
Kierroksen aloitamme Mars -keskuksesta, jossa vähän ensin pääsee tutustumaan NASA:n Mars-tutkimukseen. Tiettyihin aikoihin esitetään mielenkiintoisen näyttelyn lisäksi kaupan päälle lyhyt pätkä, joka keskittyy kertomaan miten joskus ehkä muutaman vuosikymmenen päähän tähtäävää miehitettyä lentoa Marsiin valmistellaan. Supermielenkiintoista! Samalla leffa on kuin NASA:n rekryilmoitus.
Epäilen hieman tosin omaavani
juuri tuolle tutkimukselle
ja kehitysprojektille
tarvittavia taitoja.
Ainoa haaste on se että simultaanitulkkaan Bellalle pätkää samalla kun katsomme sitä. Terminologia ei ole ihan täysin tuttua, mutta onneksi yleisöni ei ole sen suhteen niin vaativa.
Jatkamme matkaa bussille, joka vie meidät seuraavaksi pitkälle ajokierrokselle ympäri tiluksia. Näemme muun muassa sen rakennuksen, missä isoimmat raketit kootaan, sekä niiden laukaisualustat. Rakennus on USA:n kuudenneksi suurin kuutioiltaan. Liikkuvien laukaisualustojen päällä raketit kuljetetaan laukaisupaikalle, joita on "ripoteltu" vähän ympäriinsä. Alustat painavat miljoonia kiloja, ja niiden on tietysti oltava aivan järkyttävän lujaa tekoa kaiken siihen kohdistuvan paineen, kuumuuden ja voiman takia.
Ihminen kuussa ensimmäistä kertaa
Bussi tiputtaa meidät Apollo Centerille tutustumaan siihen, mitä vaadittiin että ihminen ensimmäisen kerran lensi kuuhun. Ensin suuremmassa tilassa pohjatiedot esittävä leffa, jonka jälkeen toiset ovet aukevat suoraan komentokeskukseen - siihen samaiseen ja alkuperäiseen, josta käsin Apollo 8, ensimmäistä kertaa kuun kiertänyt, miehitetty raketti lähetettiin.
Screeneillä alkaa pyörimään uusi pätkä, ja samalla kellossa alkaa kolmen minuutin lähtölaskenta juoksemaan alaspäin. Valot vaihtavat väriä ja intensiteettiä kohdasta riippuen, ja kaiuttimista kuuluu autenttinen nauhoite jossa eri vastuuhenkilöt kuittaavat oman vastuualueensa valmiiksi laukaisua varten. Raketin laukaisuhetkellä kaikki ruudut menevät päälle ja ikkunat alkavat helisemään ja ryskyttämään niin että Bella luulee raketin oikeasti lähtevän. Ja täytyy sanoa että simulointi on hyvin todentuntuinen.
Vasta tämän jälkeen avataan taas uudet ovet ja pääsemme hämmästelemään ihan oikean kokoista rakettia. Saturn V, maailman suurin raketti joka vei Apollo-tehtävien myötä ihmisen kuuhun. Tajusin kyllä aiemminkin että raketit ovat isoja, mutta ne on siis IHAN TOSI ISOJA!
Täällä saa myös koskettaa kuunpalasta!
Olen koskettanut kuuta!
Fly me to the moon!
Kuka lähtee reissulle kuuhun?
Vajaan parin tunnin jälkeen palaamme bussilla Visitor Centerin aluelle ja menemme Atlantis -talolle tutustumaan maailman ensimmäiseen avaruussukkulaan.
Kaikissa leffanpätkissä mitä meille näytetään, on todella vahvasti mukana viittaukset siihen, miten tärkeää kaupallinen toiminta NASA:lle myös on - että ihmisiä viedään jo nyt avaruuteen matkoille.
Matkoja avaruuteen muuten totta tosissaan pääsee jo tekemään. Matka kansainväliselle avaruusasemalle eli ISS:lle kustantaa parisenkymmentä miljoonaa euroa. Avaruuden "rajalle" eli 100km rajapyykin yläpuolelle kaavaillaan päästävän noin 300 000 eurolla, joskin kaupalliset lennot odottavat vielä aloittamistaan.
Jään odottamaan innolla milloin meille tarjotaan tuosta blogiyhteistyötä, tai kuka on ensimmäinen avaruudessa käyvä suomalainen matkabloggaaja! Jos kuitenkin pätäkkää on ekstraa ja tuollainen suunnitelmissa, kerro ihmeessä, tekisin mielelläni haastattelun tänne meidän blogiin!
Atlantis-keskuksessa sama meno jatkuu. Ensin pohjustava leffa omassa tilassaan, siitä ovet avautuvat uuteen tilaan, ihan jumalattoman makeaan, ja siellä päästään vasta itse asiaan. Tämän näytöksen loppu veti täysin häikäistyneeksi, sillä kankaan takaa alkaa pikkuhiljaa näkymään se oikea Atlantis -sukkula, jota keskukseen tullaankin ensisijaisesti katsomaan. Tähtitaivaan takaa se siellä vilkkuu, kunnes kangas nostetaan, ja meidät päästetään kaikki huikean isoon tilaan, joka on monikerroksinen. Ja siinä on myös Atlantis koko komeudessaan.
Sillä ehdittiin kaikkiaan tehdä 33 lentoa avaruuteen 26 vuoden aikana, ennen kuin se pääsi eläkkeelle tänne. Se kesti moninkertaisesti alkuperäisen arvioidun määrän käyttöä. Atlantis ehti lentää yli 200 miljoonaa kilometriä, eli jotakuinkin 5000 kertaa maapallon ympäri.
Ai että nämä jenkit. Ihailen tätä esillepanotaitoa. Ja lisäksi asioista on tehty supermielenkiintoisia! Atlantis-keskuksen rakentamiseen oli tiettävästi laitettu sata miljoonaa dollaria, ja sen kyllä huomaa. Tässä vaiheessa olen ollut jo neljä tuntia keskuksessa, ja tajuan että aika tulee loppumaan kesken.
Hetkeäkään en muuten ole ehtinyt suoda ajatusta sille universumin päättymiselle, ja mitä sen jälkeen onkaan. (Jos kiinnostaa, niin tässä muutama teoria. Varaudu päänsärkyyn.)
Atlantis -keskuksessa pääsee testaamaan myös laukaisusimulaatttoria, joka on oikeastaan aika borelame. Lähinnä tärisyttää kuin pahemmassa turbulenssissa ja kulma on jyrkempi, muttei mitenkään maatamullistava kokemus, jota odotin kaikkien ennen simulaatiota näytettävien varoitusvideoiden jälkeen. Jenkkityyliin niitä oli useampi ennen simulaattoriin pääsyä ja seinät täynnä varoituksia. Jonossa käsissä tuntuu näiden takia kylmähiki, mutta ihan turhaan.
Muuttaisitko Marsiin?
Siirrymme vielä viimeiseen etappiin jonka ehdimme tällä keikalla tehdä. IMAX -teatterissa näytetään aivan törkeän hieno avaruuselokuva siitä miten NASA pyrkii toteuttamaan tulevan Mars-lentonsa. Harmittaa että mukaan osui vain Snickers-patukka reppuun leffaherkuksi.
Tätä missiota treenataan niin ääriolosuhteissa kuin vain mahdollista. Astronautit viettävät aikaa ja testaavat pukuja jopa veden alla, asuen siellä parikin viikkoa. Se on lähimpänä avaruuskokemusta mitä maan päältä löytyy. Marsiin pyritään lähettämään jo etukäteen mahdollisimman paljon tavaraa. Kestää nimittäin vuoden verran päästä sinne, ja saman verran takaisin. Radiosignaalilla kestää 40 minuuttia saavuttaa maa sieltä käsin.
En oikein ymmärrä miten pätkän ihka oikea astronautti on niin innoissaan mahdollisuudesta päästä mahdollisesti tuonne.
Henkilökohtaisesti en olisi ihan yhtä
intopiukeena tästä "mahdollisuudesta".
Mikä onni että meitä on niin moneen junaan!
Mars -tutkimusta pidetään äärimmäisen tärkeänä. Vastikään Marsista löydettiin vettä, joka on indikaattori siitä että siellä on aiemmin saattanut olla enemmän elämääkin. NASA:n tutkijat pyrkivät ymmärtämään paremmin mitä Marsille on tapahtunut ja millainen se on ollut, jotta vastaisuudessa pystyttäisiin potentiaalisesti välttämään meidän rakkaan maapallon osalta sama kohtalo. Mikä sai aikaan rajun ilmastomuutoksen ja moiset lämpötilavaihtelut? Osuiko siihen meteori?
Lisäksi Marsia tutkitaan potentiaalisena asutuskohteena. Ei tosin ehkä meidän elinaikana, mutta kenties lastemme tai lastenlastemme elämässä. Tällä saralla on kunnostautunut erityisesti Elon Musk, jonka SpaceX-yrityksen visiona on asuttaa miljoona ihmistä Marsiin, taataksemme ihmiskunnan säilymisen Maapalloa mahdollisesti kohtaavan uhkan varalta. Wait But Why -sivustolta löytyy aiheesta todella kattava artikkeli. Siis todella kattava. Varaa lukemiseen useampi ilta.
Ja niistä uhkista puheen ollen, NASA muuten harjoittelee jatkuvasti myös sitä miten suurempi meteori saadaan tarpeen vaatiessa räjäytettyä tai ohjattua uudelle radalle ettei se törmää maahan.
Uhkakuvat kuulostavat ihan scifiltä, kuten koko toimintakin. Ilmeisesti kuitenkin ihan tosia.
Pitääkö tässä nyt ottaa jänishousun
pelkolistalle vielä maahan
potentiaalisesti osuvat meteoritkin?
Kuuden intensiivisen tunnin jälkeen Kennedy Space Centeristä kävelee ulos aivan hämmästynyt suomalainen nainen. Kaikkea sitä. Ja täällä varmasti tuntuu siltä että tekee työtä jolla on tarkoitus.
Ja tiedättekö mitä? Kamala onnenpotku kävi, sillä vierailua seuraavana aamuna kuudelta laukaistiin raketti avaruuteen. Ja arvatkaapa kaksi kertaa oltiinko me sitä siellä katsomassa? No todellakin!
Ja siitä sitten lisää seuraavassa avaruuspostauksessa!