perjantai 27. marraskuuta 2015

Maailma antoi lahjaksi perspektiiviä


Kavereiden statuksista luen miten kaivataan aurinkoon, lämpimään jonnekin kauas pois. Jotkut siellä jo ovatkin, viettämässä laatuaikaa, hakemassa marraskuuhun muutosta. Tilanne on varsin epätavanomainen, sillä tämä on ehkä ensimmäinen marraskuu koko elämässäni kun en halua lähteä minnekään omasta kotikolostani.


Juuri tässä on hyvä, juuri nyt, juuri näin.






Hieman kyllä harmittaa että marraskuun flunssa iski pahasti päälle ja Benidormin matka jäi nyt tekemättä, sen auringonsäteet saamatta. Sellaista se elämä välillä on.


Kaikessa tässä työhönpaluutohinassa, kotiutumisessa ja juhlien keskellä, jopa sitä flunssaa potiessa on asiat alkaneet asettumaan perspektiiviin. Väitän ettei näin pitkältä matkalta, näin paljon nähneenä voi tulla takaisin muuttumattomana.


Olen vieläkin se sama nainen joka matkalle lähti, mutta silti ihan erilainen. Rakastan vieläkin varastaa hetken aikaa itselleni, hakea Hakaniemen hallin Keliapuodista gluteenittoman berliininmunkin ja nauttia sen yksin hyvän lehden parissa. Saan edelleenkin sikamaista tyydytystä siitä että vaatekaapin vaatteet roikkuvat siellä kaapissa värijärjestyksessä helposti löydettävissä. Nautiskelen hitaasti heräävistä sunnuntaiaamuista tuntiessani sormien kulkevan pitkin selkääni hellästi silitellen. Salmiakki on edelleen lempikarkkini, shamppanja lempijuomani.



Mutta niin paljon on muuttunut. Ei sitä kaikkea osaa edes sanoiksi pukea.



Saan itseni kiinni niin monasti ajattelemasta miten älytön ajatus on että olen ihan ihka oikeasti tehnyt maailmanympärimatkan. Että olen vaeltanut Himalajalla, katsellut auringon nousevan Angkor Watin takaa, kisaillut kilpikonnien kanssa, elänyt osana fijiläistä kyläyhteisöä. Nukkunut auton takakontissa Australiassa, hengaillut Kiribatilla. Syönyt itseni lihavammaksi San Franciscon herkullisissa ravintoloissa. Katsonut auringon laskevan Grand Canyonilla, bilettänyt aamuun asti polttareita Vegasissa. Tavannut Helinä-keijun Floridassa. Ja miljoona muuta asiaa jotka tulevat kulkemaan aina mukanani.


Erilaisen perspektiivin on saanut koko elämä.








Ihmettelen miksi Suomessa hymyillään niin vähän. Miksi julkisissa pusketaan läpi sanomatta mitään, kuten esimerkiksi anteeksi, hei, kiitos. Ihmettelen miksi kaikki pitää olla niin negatiivista. Aika hyvin meillä asiat täällä pienessä lintukodossa kuitenkin on, vaikka typeriäkin leikkauksia tehdään ja niistä tietysti pitää keskustella.


Ihmettelen miten ihmisten elämä on jatkanut pyörimistä niiden samojen asioiden ympärillä, miten niin harva asia on muuttunut, ja toisaalta miksipä muuttuisi jos niitä ei muuteta. Miten niin moni vaikuttaa tyytymättömältä elämäänsä, työhönsä, parisuhteeseensa, Suomeen, eikä silti ole valmis tekemään muutoksen eteen mitään.


Jatkaa vain sitä samaa rataa ja näyttää lähinnä lyödyltä, kyllästyneeltä, väsyneeltä.


"Elämä on jatkuvaa selviytymistä",
totesi eräs.




Miksi kuvitellaan että maailma kaatuu jos uskallettaisiinkin puhua asioista niiden oikeilla nimillä, sanoa mielipide, vaikka se olisi eriävä. Ajatella vähän laajemmin, oman pienen piirinsä ulkopuolelle. Kaikki asiat eivät ole suuren stressin ja katastrofin arvoisia. Asiat voi ottaa vähän lungimminkin. Kun tarpeeksi pitkään pyörii samassa pienessä ympyrässä, näkökulma helposti jähmettyy. Ei huomaa asioita enää samalla tavalla.

Kaikki pitäisi joskus pakottaa pois omalta mukavuusalueeltaan katsomaan asioita vähän eri tavoin.


Miksi rohkeus tehdä on niin harvassa ja jupiseminen selän takana, käytävillä, milloin missäkin niin yleistä. Maailman mittakaavassa kaikki tuntuu jotenkin niin pieneltä. Ajatukset, piirit, ympyrät, monella kaikki pyörii niin pienesti.


Olen tajunnut muuttuneeni paljon entistä rohkeammaksi, uskaltavammaksi. Pakosta sitä kai muuttuu kun joutuu jatkuvasti kohtaamaan erilaisia pelkoja ja huomaa ettei niihin asioihin kuollutkaan. Näkemykset ovat muuttuneet holistisemmaksi. Ei niin etteikö siihen olisi aiemminkin pyrkinyt, mutta moni asia on asettunut niin paljon paremmin kontekstiin.


Sitä on ymmärtänyt että maailma on suuri paikka, sinne mahtuu kaikenlaista.


Maailma pikemminkin kannattelee kuin kaatuu päälle.




Pitkällä matkalla sitä ymmärtää että on olemassa paljon erilaisia vaihtoehtoja, ei sitä yhtä annettua, jota meille hoetaan heti syntymästä saakka. Sitä myös oppii että vaikka vastoinkäymisiä tulee jos minkälaista, milloin kielimuurina, milloin kulttuurierona, milloin loppuunbuukattuna lentona, hotellina, retkenä, kohteena, aina löytyy vaihtoehto ja elämä jatkuu.


Niin, täällähän mekin taas ollaan, hengissä ja takaisin. Täällä ihmiset ovat jatkaneet eloaan ja oloaan kuten aiemminkin.


Perspektiiviä tähän matkaan luo myös muun muassa Hufvudstadsbladetin meistä tekemä haastattelu. Juttu ilmestyi paitsi lehdessä, myös netissä ja istuimme myös studiossa antamassa videohaastattelun. Kun katsoo ja kuuntelee miten ammattilainen kiteyttää tarinan, iskee uudemman kerran tajuntaan kaikki se mitä tulikaan tehtyä.

Nettijutun ja videon voi katsoa täältä.




En minä vieläkään oikein ymmärrä tätä kaikkea, ja sen merkitystä meille ja koko elämälle. Se on kuitenkin varmaa ettei maailma ole lainkaan pelottava. Etten pelkää tehdä asioita, sanoa sanottavani, jos en ennen niin vielä vähemmän nyt. Aina on olemassa vaihtoehto asioille. Eikä sen elämän tarvitse olla pelkkää selviytymistä. Oikeasti se voi olla aika ihanaa, jopa Suomen marraskuussa.


Elämää ei tarvitse kävellä läpi tylsistyneenä, runneltuna tai tyytymättömänä.


Elä se täysillä. Niitä on jaettu vain yksi.







PS. Jos olet missannut, lue myös ystäväni Anssin kirjoitttama blogipostaus Image -lehdessä siitä miksi hymy ja ystävällisyys kannattaa, etenkin duunissa. Säkin voit olla se kiva työkaveri jonka kanssa on ilo tehdä töitä.


Kuvat on ottanut HBL:n kuvaaja Evy Nickström.

20 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Kiitos tästä! Tuli juuri sopivaan aamuun luettavaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kun olet siellä! ♥

      Mahtavaa viikonloppua S!

      Poista
  2. Voin vain kuvitella, miten maailma tuntuu avartuneen noin pitkän ja laajan matkan jälkeen, sillä omani on tuntunut avartuneen jo lyhyiden matkojen jälkeen. Havahduin suomalaisten tietynlaiseen välinpitämättömyyteen New Yorkin reissun jälkeen ja edelleen tuntuu vaikealta ymmärtää joitain asioita. Mutta vaikea koko kansakuntaa on muuttaa, täytyy yrittää vain mennä itse edellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Be the change you want to see in the world."

      Näinhän se juuri on Irina, viisasta pohdintaa! Maailma ei muutu hetkessä, eikä edes kahdessa, eikä Roomakaan rakentunut päivässä. Jotenkin on haastavaa pukea sanoiksi kaikkia kokemuksia ja miten ne on vaikuttaneet ja muuttaneet. Sen huomaa parhaiten erilaisten ilmiöiden kautta.

      Taisi olla New York taas tulossa sulla uudestaan matka-agendalla? =)

      Poista
  3. Kiitos tästä muistutuksesta. Tuli mieleen omat fiilikset vuosia sitten kun Suomeen palasin tuolta maailmalta.
    Se hymyjen puute, ja negatiivinen ajattelu...
    Itsekin pitää muistuttaa itseään jatkuvasti, ettei solahda mukaan samaan "paatokseen".
    Mukavaa marraskuun loppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin totta! Aamulla jos menee julkisilla, muistutan jatkuvasti itseäni että vaikka kukaan muu ei hymyile tai katso silmiin, sinä voit kyllä tehdä niin silti. Aina joskus saa hymyn takaisinkin. Pienillä askelilla ja voitoilla eteenpäin. :)

      Tosi mukava huomata ettei ole yksin näiden ajatustensa kanssa. Niitä on myös haastavaa muotoilla täysin oikeaan muotoon.

      Mukavaa marraskuuta myös sinne annamari! ♥

      Poista
  4. Kivasti kirjoitettu, hyviä ajatuksia. Matkailu avartaa, niinhän sitä sanotaan. Itse sain varsinkin ensimmäisten pitkien (ja lyhyidenkin) reissujen jälkeen rohkeutta elää vielä enemmän itseni näköistä elämää. Ja vielä aikuisenakin matkustelu opettaa ja tekee entistä kiitollisemmaksi jos maailmalle lähtee mieli avoinna, siksi se virkistävää onkin. Mutta tosiaan, Suomessakin on ja tulisikin olla hyvä. Jos ihminen ei ole tyytyväinen siellä missä suurimman osan elämästään viettää, niin jotain muutoksia tarttis tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kummallista että pitää lähteä kauas nähdäkseen paremmin lähelle. Suomi on hyvä paikka olla, elää ja asua, jos nyt ei lasketa tätä ilmastoa, mutta kaikilla muilla mittareilla kyllä. Elämä on niin erilaista muualla, hyvässä ja huonossa. Me ollaan kasvettu tiettyihin asioihin ja pidetään niissä arvossaan vaikka muuallakin varmasti pärjäisi, erityisesti jos vaan vähän muuttaisi moodia aivoissaan erilaiseksi.

      Ja sitä perspektiiviä on hyvä käydä aina välillä vähän hakemassa muualta, ihan iästä riippumatta. Nuorempana sitä tosin ehkä keskittyi vähän erilaisiin asioihin kuin nykyään, mutta opettavaista se oli silloinkin.

      Olen päätymässä siihen että on olemassa sellainen ihmistyyppi joka nauttii siitä että saa valittaa elämäänsä tyytymättömyyttä. Niihin ei ehkä matkustelukaan tepsisi. Onneksi tiettyyn pisteeseen voi valita millaisilla ihmisillä itsensä ympäröi!

      Poista
  5. Todella hyvin kirjoitettu ja kiteytetty postaus. Olen itsekin tällä mittakaavassa paljon pienemmällä reissullani pohtinut samansuuntaisia ajatuksia, vaikka en ole niitä noin hyvin osannut jäsennellä. Toivottavasti tuo asenne säilyy Suomessakin, eikä vaan turru siihen "elämä on selviytymistä" /"life is a bitch and then you die" -ajatteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nohei, se on kyllä oma valinta antaako sen mennä siihen! Tietysti tulee välillä ajanjaksoja kun kaikki ei ole ihan niin siistiä ja parasta ikinä, mutta perusajatusta nekään ei kadota.

      Todella hienoa kun muutkin pystyy näihin juttuihin samaistumaan, erityisesti jos on käynyt siellä aidan toisella puolella katsomassa millaista elämä on. Näkee miten erilaista eri paikoissa on, millaista elämä voisi olla niin hyvässä kuin pahassakin.

      Poista
  6. Otsikko itsessään on jo niin osuvasti sanottu. Ja se jo yksi on mielestäni maailman paras syy matkustaa! Mainio postaus muutenkin. Oli matka sitten pitkä taikka lyhyt, mutta jos tuliaisena arvostaa omaa kotimaataan edes piirun verran lisää, niin on se kaiken sen arvoista. Hymyilykin on pirun paljon helpompaa, kun arvostaa lähtökohtiaan ja omaa ympäristöään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Sen huomaa erityisesti just kun on pitkään poissa Suomesta - moni asia on sittenkin niin hyvin, ja usein asioita jotka otetaan ihan itsestäänselvyytenä. Ja varsinkin kun elää pitkään suoraan siitä rinkasta, ja tietää siinäkin tilanteessa olevansa todella etuoikeutettu paikallisväestöön nähden.

      Hymyjä mä niin kaipaan ja vähän positiivisempaa asennetta. Pitää aloittaa itsestään ja toivoa että se leviää.

      Jotenkin arvasin että osaat jollain tasolla samaistua näihin ajatuksiin! ♥

      Poista
  7. Niin naseva oli kyllä otsikko! Voin vain kuvitella, miten tahtomattaankin vuosi maailmalla muuttaa itseä ja omaa maailmankuvaa. Voin myös kuvitella, miten karu paluu oli Suomeen. Täällä kun ei tosiaan niitä hymyjä jaella ihan ilmaiseksi. Bussikuskikin välillä säikähtää, jos täräyttä hyvät huomenet. Tuollaisen seikkailuvuoden jälkeen kotona olo tuntuu varmaan aluksi tosi epätodelliselta - tehtiinkö me oikeasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta paluu oli kyllä aivan hirmuisen hieno, kelit oli kohdillaan, ystävät, oma koti, oma sänky, kaikki se. Mutta sitten huomasi myös niin paljon muuta - miksi kaikki on niin negatiivista, miksi hymyä tosissaan saa metsästää ja houkutella esiin. Joskus kiusaan ihmisiä ihan tahallaan puhumalla ja hymyilemällä. Reaktioita on hauska seurata! :)

      En tiedä pääsekö tunteesta koskaan yli että tosissaan kiersi vuoden verran palloa. Ja ehkä ihan hyvä ettei pääsekään. :)

      Poista
  8. Tuttuja tunteita! Ihana postaus. Kyllä tuntui muuten marraskuu huomattavasti siedettävämmältä itselläkin sen maailmanympärirempaisun jälkeen, mut kyllä nyt taas jo pikku pakomatka pimeydestä kiinnostelis... :D Vaikkakin onhan tässä marraskuussa poikkeuksellisesti nytkin jotain ihanaa odotettavaa, hehee :)

    Ja mä muuten teen kans tota joskus et tahallani kiusaan ihmisiä juttelemalla ja hymyilemällä niille! Ihan parasta seurata reaktioita, aahahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, voisihan sitä kieltämättä olla vähän valoisampaa ja vähemmän tuulista täälläkin, ei se nyt haitaksi olisi. :D Vaan enemmän arvostaa kyllä just nyt sitä omaa kotikoloaan.

      Ihan mahtista välillä katsella ihmisten reaktioita kun tekee noita källejä, mutta sitten toisaalta, aina välillä saa kyllä tosi positiivisenkin vastaanoton! Kyllä se sieltä pikkuhiljaa maailma muuttuu, keep up the good work! :)

      Ja ihania loppuodotuksia!

      Poista
  9. Ooh, ihana postaus ja kyynel. Niin tuttuja tunteita ja päällimmäisenä tosiaan se, että ei tätä kaikkea kokemaansa vieläkään oikein sisäistä. Ja siitä kertoo sekin, että en ole vielä saanut omia tunteita paperille saakka. Siispä kiitos tästä avauksesta ja herättelystä aiheeseen :)
    Maailma on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ihan hirveän vaikea pukea sanoiksi ja vielä oikealla tavalla. En lainkaan ihmettele jos tämä postaus vielä omalta osaltasi odottaa, mietin tätä itsekin todella pitkään.

      Jään kuitenkin innolla odottamaan että saat ajatukset jäsenneltyä postaukseksi! Maailma on mesta paikka. :)

      Poista
  10. Voi että miten hieno teksti. Herkistyin kyyneliin asti. Niin viisaita sanoja, tärkeitä kaikille pohdittavaksi. Tekisi mieli tulostaa työpaikan kahvihuoneeseen, että "miettikää tätä, ennen kuin valitatte taas kaikesta". Kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mahtavaa palautetta, kiitos Jenni! ♥

      Mikään ei tietenkään estä printtaamasta - voihan se olla että ihmiset oikeasti lukee ja miettii!. Sanoilla on luodaan merkityksiä.

      Kiitos kun luet näitä!

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!