lauantai 9. tammikuuta 2016

Budjettimopo karkasi Yhdysvalloissa

Meillä on ollut Ameriikan ihmemaasta aina kovin kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta sieltä on erittäin lämpimät muistot, koska vietimme satumaisen kauniit salahäät Mauilla. Toisaalta jenkeistä on jäänyt kovin... ulkokultainen kuva. Tiedättekö, kaikki on ihanaa ja small talkia heitetään hyvällä fiiliksellä. Mutta sitten taas on fiilis, että kaikki on kovin pinnallista, ihmiset eivät tiedä maailman menosta mitään, kaupunkimaastureilla ajetaan joka paikkaan ja maissipeltojen keskeltä löytyy punaniskojen laajalle levinnyt yhdyskunta.

Maailmanympärimatkamme viimeinen maa oli Yhdysvallat, josta lensimme pitkän vuoden päätteeksi kotiin. Ja voi veljet, ette usko miten silmämme avautuivat tuon puolentoista kuukauden mittaisen jenkeissä kiertelyn jälkeen.




Otetaanpa nyt vaikka small talk. Saattaa vaikuttaa pinnalliselta, mutta oikeastaanhan se on ihmisten tapa sanoa, että "hei, minä olen ihminen, yksilö, ja tässä me nyt kohtaamme toisen ihmisen kanssa." Ja sitä toivoisi Suomeenkin. Että huomattaisiin toinen. Vaikka edes pienellä nyökkäyksellä, hymyllä tai katseella. Avattaisiin ovi ja tervehdittäisiin naapuria rappukäytävässä.

Fijin ja Kiribatin jälkeen aiemmin karsastamamme Honolulu näyttäytyi yllättävän mukavana kaupunkina - eikä ihan vähiten länsimaisten standardiensa ja juttujen yleisten toimivuuden takia. Ja mainitsinko Jamba Juicen smoothiet ja acai berry bowlit! En edes yritä laskea, miten monta näitä tuli vedettyä.

Harmittaa edelleen, ettemme tajunneet ottaa kanta-asiakaskorttia.







Havaijin jälkeen vuorossa oli Kalifornia ja etenkin pitkään haaveena ollut San Francisco. Emme ole varsinaisesti suurkaupunkien ystäviä, mutta rakastuimme palavasti San Franciscoon, ja sillä oli kunnia nousta yhdeksi niistä harvoista kaupungeista maailmassa, missä oikeasti voisimme kuvitella asuvamme. Eikä vähiten gastronomisten elämysten takia. Ja Whole Foodsin! Ei jumankekka miten loistokas kauppa voikaan olla!

Se, mikä meidät kuitenkin lopullisesti vei mennessään, oli aivan valtavan upea luonto. Luulimme nähneemme kaiken, varsinkin Uuden-Seelannin aivan eeppisten maisemien jälkeen. Silti Yosemite ja Grand Canyon loksauttivat leukamme auki. Aivan taianomaisia paikkoja, joiden tunnelmaa voi vain yrittää etäisesti kuvailla kuvien ja sanojen avulla.








Reissumme grande finalen eli Floridan tarjonta oli etenkin perheen pienimmän mieleen, sillä olimme jo kuukausia aiemmin luvanneet palkita Bellan vuoden mittaiset koettelemukset visiitillä Walt Disney Worldiin. Siellä jenkkien showmeininki pääsi oikeuksiinsa, eikä kohde todellakaan jättänyt meitä aikuisiakaan kylmiksi. Puisto oli aivan uskomattoman taitavasti toteutettu, ja ihmeteltävää riitti kaiken ikäisille ja kokoisille.

Mutta se, mikä oli varsinainen piste showmeiningin iin päälle, oli Kennedy Space Center. Aivan. Huikea. Paikka. Sinne lähti yksi innostunut aikuinen, yksi epäilevä aikuinen ja yksi vastentahtoinen lapsi. Takaisin tuli kolme aivan täysin myytyä ihmistä.

Ei voi liikaa hehkuttaa.







Mutta mennäänpä kupletin juoneen, eli kustannuksiin.


Kuinka kauan oltiin?

47 päivää


Missä käytiin?

Vajaa viikko sohvamajoituksessa paikallisen perheen luona ja sittemmin hotellissa Honolulussa, Havaijilla. Pari päivää San Josessa paikallisen perheen AirBnb-majoituksessa Piilaaksoa ihmetellen, puolitoista viikkoa San Franciscossa ystäviemme Pirkan ja Samulin luona ja kuuluisan Herkules-koiransa vahteina. Tavattiin Raisa, Roosa ja Mirka, jotka sattuivat lomailemaan samaan aikaan San Franciscossa. Pari piipahdusta Napa Valleyn viinitiloille ja outleteihin.

Supermukavan asuntoauton relocation neljässä päivässä San Franciscosta Yosemiten kautta Las Vegasiin. Siellä autonvaihto ja Flagstaffiin motellimajoitukseen. Kiertelyä Jeromen aavekaupungissa ja upeilla mutkateillä Sedonan liepeillä. Huikean Grand Canyonin ihmettelyä, legendaarista Route 66:a pitkin takaisin Las Vegasiin viettäen matkan varrella yksi yö Seligman-nimisessä sympaattisessa pikkukaupungissa. Las Vegasissa luksusta Hard Rock Hotelissa, yhdet polttarit Sannan ja Johanna-morsmaikun kanssa ja muutamat outletit.

Lentäen Denveriin moikkaamaan kymmenen tunnin välilaskulla ystäväämme Robinia, sieltä jatkolento Orlandoon. Auto alle ja motellimajoitukseen. Viimeistenkin itsehillinnän rippeiden menettäminen outleteissa, Walt Disney World, Kennedy Space Center ja uskomattomalla tuurilla nähty raketin laukaisu seuraavana aamuna. Autolla Miami Beachille, jossa viimeinen reilu viikko allashengailua, art deco -ympäristöstä nauttimista ja päivän mittainen piipahdus Evergladesille.


Mitä tehtiin?

Nähtiin Yhdysvallat täysin uudessa valossa. Syötiin toinen toistaan herkullisempia ruokia (kiitos Missionin Pica-pican arepat ja cachapat, +5kg), tutustuttiin pornostudioon, käytiin Alcatrazissa, trekattiin uskomattomissa maisemissa, tavattiin ystäviä, autoiltiin paljon, maisteltiin viinejä, todistettiin miten saadaan kunnollinen show aikaiseksi, halattiin Mikkiä ja Elsaa, nähtiin raketin laukaisu, hengailtiin altaalla, nähtiin monta alligaattoria ja juotiin järkyttävän isot Miami Vice -drinkit. Elettiin viimeisenä iltana koko tunteiden kirjo läpi muistellessamme kulunutta vuotta.

















Miten asuttiin ja syötiin?

Ihmisten sohvilla, kavereiden nurkissa, autoissa, motelleissa, luksushotelleissa, keskinkertaisissa hotelleissa. Syötiin hyvin ja paljon! Ihana maa kertakaikkiaan. San Franciscon kortteerimme sattui sijaitsemaan Missionissa, mistä löytyy maailmassa eniten ravintoloita asukastiheyteen nähden. Kaikkia ei ehditty testaamaan, mutta parhaamme tehtiin.


Miten liikuttiin?

Vuokra-autoilla, Uber-kyydeillä, paikallisjunilla, metroilla, lentäen, matkailuautolla, airboatilla. En tiedä mikä se on suomeksi. Ilmavene?


Parhaat jutut?

Ystävien jälleennäkeminen, luonto, ruoka, elämykset.


Majoitus: 2108.15 €
Ostokset: 4094.72 €
Ravintola: 1838.53 € (josta 265.88€ Jamba Juiceen...)
Palvelut: 2047.98 €


Palvelut pitävät sisällään kaikki liikkumiset, aktiviteetit, vuokra-autot, pääsyliput yms yms.


Kokonaiskulutus: 10089.39 €
Päiväbudjetti: 214.67 €



Ka-ching! Viimeinen etappi matkalla, ja siellä sitten elettiinkin ilman huolta huomisesta. Garderoobia pistettiin huolella uusiksi outleteissa, ruoka ja viini maistuivat ja kaikenlaisiin elämyksiin sijoitettiin myöskin. Takana oli 10kk budjetin seuraamista tarkasti, joten loppumetreillä ei enää jaksettu välittää :)






Ei liene vaikea arvata, että pala sydämistämme jäi Yhdysvaltoihin. Niin monta paikkaa jäi vielä näkemättä, niin monta seikkailua kokematta ja arepaa syömättä. Haaveissa on pidemmät trekkailut sekä Yosemiten että Grand Canyonin maisemissa, muutamien muidenkin luonnonpuistojen haltuun ottaminen sekä parin viikon mittainen melontaretki Grand Canyonin halki virtaavan Colorado-joen pärskeissä. Noin niinkun aluksi.

We'll be back.

20 kommenttia:

  1. Haha :D Meille kävi vähän samoin. Ei kylläkään ihan yhtä pahasti kuin teille (ei ollut varaa), mutta tuli tehtyä reilusti ostoksia kahdeksan kuukauden sniiduilun jälkeen. Jenkit on kyllä upea juurikin luonnon monimuotoisuuden vuoksi. Onneksi muutaman kuukauden päästä pääsee tutustumaan teidän lempparikaupunkiin ja Yosemiteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla ihan varmoja oliko meilläkään varsinaisesti varaa. :D

      Tässä vaiheessa ei vaan enää jaksanut. Ja kun tiesi että loppu häämöttää ja kohta on paluu kotiin ja sorvin ääreen, pystyi vähän rennommalla otteella menemään.

      Jenkkien luonto tosissaan pääsi yllättämään meidät ihan totaalisesti. San Francisco ja Yosemiten on ihan huippuja! Oi vitsit mikä kade (hyvässä mielessä) että pääsette sinne! Ei tässä ole ollut kaukana klikkaus itsellekään niihin überhalpoihn lentoihin sinne.

      Meiltä tulee muuten vielä ainakin ruokapostauksia San Franciscosta, niistä kannattaa olla kuulolla. Ruoka on niin jär-kyt-tä-vän hyvää siellä!

      Poista
  2. Näitä on kyllä mahtava lukea ja kasvattaa taas omaa matkakuumetta :) Meillä on aika hyvin reissuissa pitänyt budjetti (siis mitä suomesta lähtiessä on otettu käyttörahat mukaan), paitsi nyt viimeisimmällä reissulla, ausseissa, piti jo käydä automaatilla että sai uusia elämyksiä luotua eikä ole harmittanut vaikka suunniteltu budjetti ylittyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei herää sellainen kysymys että miten olette uskaltaneet kantaa moisia summia mukananne käteisenä? :o

      Budjetointi on ollut välillä ihan kamalan vaikeaa kun tietoja ei ole ollut kohdemaista saatavilla, ja myös koska ei aina tiedä mitä summien taakse piiloutuu. Kustannuksethan on aina riippuvaisia siitä miten sitä rahaa kuluttaa. Jenkeissä kyllä lähti vähän lapasesta, mutta ei se mitään, sillä kyllä niitä elämyksiäkin tuli sen edestä!

      Ausseissakin helposti paukkuu budjetit jos ei satu löytämään passelia asuntoa. Meillä kävi todella hyvä tuuri kun päästiin ihmisten omiin koteihin väliaikaisvuokralle. Ihanaa vaihtelua hotelleihin, autoihin ja muiden nurkkiin verrattuna.

      Poista
    2. Ei meillä hirveän suuria summia ole ollut mukana reissuissa. Hotellit ja lennot on maksettu joko kortilla tai etukäteen ennen reissua, joten rahaa on vain mennyt ruokaan ja nähtävyyksiin (joihinkin on tullut hommattua liput jo etukäteen netin kautta). Mitään shoppailijoita emme ole joten meillä ei siihen mene edes rahaa. Reissumme ovat kestäneet 4pv-3vk.

      Mieheni mummo asuu ausseissa, joten pystyimme hänen luonaan majoittumaan puolet ajasta, joten säästimme siinä :) Lisäksi pääsimme sitä kautta tutustumaan paikalliseen elämään ja hänen ystäviinsä. Kävimme myös pohjoisessa ja palasimme Sydney:n jossa meillä oli suht halpa majoitus keskustasta johon ei kuulunut aamupalaa jne.

      Poista
    3. Enpä tullut tosissaan ajatelleeksi että hotellit voi maksaa myös etukäteen. ;) Jotenkin siis kun meillä ei ollut koko reissulta kun ne kaksi ensimmäistä yötä varattuna Kathmandusta niin on kadonnut sellainen normimatkan ajatustapa kokonaan päästä. :P

      Ja tosissaan, tuon mittaisille matkoille sitä ei ihan samalla tavalla tarvitsekaan sitä käteistä.

      Sukulais- ja kaverimajoituksilla säästää kyllä Ausseissa pitkän pennin. Meilläkin säästyi ihan hirveä summa rahaa kun Melbournessa saatiin asua kavereiden nurkissa kolme viikkoa. Siellä oli yllättävän kalliit majoitushinnat.

      Sydney on muuten aivan ihana. Voi että, kyllä sinne mielellää menisi takaisin. ♥

      Poista
    4. Meille hotelli on oikeastaan vain nukkumista varten, joten sen ei tarvitse kuin olla siisti. Mitään ylimääräistä luksusta ei kumpikaan kaipaa, aamupala on tietenkin plussaa mutta sekään ei ole pakollinen. Siinäkin säästää pitkän pennin kun jaksaa vertailla ja etsiä edullisia majoituksia ennen reissua. Lisäksi minussa on "hieman" tarjoushaukan vikaa ja jaksan etsiä hyviä tarjouksia :D Kahdestaan on helppo lähteä vielä reissuun, muutamia nähtävyyksiä/paikkoja on yleensä lyöty lukkoon minne mennä ennen reissua, mutta sitten mennäänkin reissussa fiiliksen mukaan (ei tiukkoja aikatauluja tai joka päivälle nähtävyyksiä).

      Sydney oli kyllä mukava paikka, viihdyin kyllä siellä :)

      Poista
    5. Kuulostaa siltä että tiedätte mitä haluatte ja millä tavalla. :)

      Me usein sekoitellaan tyylejä, välillä mennään ihan luksuksella, välillä haetaan seikkailua, välillä rentoutumista, välillä aktiviteettia, aina kohteesta ja mielentilasta riippuen. Ja sehän on tietysti ihan erinomaista jos vaan sattuu saamaan hyvän tarjouksen käyttöönsä! :)

      Poista
  3. No, eihän se ihan halpaa ollut. :D Mutta olitte tuolla kuitenkin pitkään ja kyllä mielestäni on ihan oikein teidän pitkän rupeaman lopuksi oikein kunnolla irrotella budjetista liikaa stressaamatta. Päästäpä taas pian itsekin tuonne. Erityisesti kaikki noi terveysruokahommat kiinnostaa. Viimeksi kun olin Jenkeissä olin nuorempi ja köyhempi (siis vielä köyhempi kuin nyt opiskelijana, heh) ja siskon kanssa vedettiin USA-viikko suunnilleen Mäkkärillä ja Burger Kingillä läpi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut joo :D Näillä kuitenkin nyt mentiin, ja oltiinhan siinä aika tarkan euron elämää jo elelty pidemmän aikaa. :P

      Meillä kun toinen on pakosta gluteenittomalla niin automaattisesti tulee syötyä vähän terveellisemmin. En tosin ole ihan varma onko Whole Foodsin täytetyt sämpylät erityisen terveellisiä, mutta onhan ne kyllä tosi hyviä ainakin. :D San Franciscossa ruoka on muutenkin niin saakelin hyvää, ettei sitä oikein tahdo kestää, edes näin ajatuksena. Todellakin, päästäppä tuonne taas pian takaisin.

      Poista
  4. Onneksi olkoon, hieno reissu ja hienoja kuvia. Tärkeintä reissussa ovat kokemukset ja ihmisten kohtaamiset, avartaa maailmankatsomusta paremmin, mikä on tärkeää tälle Suomen maalle.
    Whole Foods: hieno ja kallis kauppa, eli muista olevasi etuoikeutettu, kun teit ostoksesi siellä. Minimipalkalla eikä edes tupla/tripla minimeilläkään ole varaa käydä WF:ssa.
    Ostoksissa säästä pitkän pennin (12%) jos keskittää outletostokset osavaltioihin missä ei ole Sales tax, tai on pienimmät. Muuten ostoksilla käyminen Marshalls/Ross/TJ Maxx -kaupoissa säästää myös rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kokemukset ovat kotiinpäin, kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja joskus se nyt sitten tulee vähän isomman rahanmenon kanssa. :P

      Whole Foods on aivan mahtikauppa! Menee ihan missä päin tahansa maailmaa niin ettei minimipalkoilla sitä kaikista terveellisintä tai eksklusiivisinta ruokaa saa. Se, miten etuoikeutettu on vain kun on syntynyt länsimaalaiseen hyvinvointivaltioon on kyllä käynyt selväksi jo aiemmilla matkoilla, mutta erityisesti reissun alkupäässä Aasiassa. Ja päälle vielä Kiribatilla sekä Fijillä.

      Hyviä vinkkejä kuitenkin säästäväisille reissaajille, kiitos kun jaoit ne lukijoillekin! :)

      Poista
  5. Me oltiin reilu vuosi sitten kuukausi Jenkeissä ja ihan samat ajatukset itselläkin. Ennen reissua meille sanottiin negatiiviseen sävyyn pinnallisesta small talkista, mutta hyvänen aika. Missään muualla ei ole kukaan tullut niin ystävällisesti auttamaan ja juttelemaan, jos on hiemankin sellainen ilme, että on eksyksissä. New Yorkissa oli ekana reissuiltana iltana metrojärjestelyt poikkeukselliset ja pyörittiin siinä ihmeissään niin oli heti iso tumma kaveri neuvomassa mihin suuntaan kannattaa mennä. Pois ne ennakkoluulot vaan jos jollain on. Todella mukava, että voi jutella huolettomasti paikallisten kanssa. Saatiin monia kullanarvoisia neuvoja jne. Puhumattakaan siitä upeasta monimuotoisesta luonnosta ja juuri SF ja NY vei kaupungeista täysin sydämen. Täällä siis myös haaveillaan paluusta Jenkkeihin. Hieno reissu on ollut teilläkin, en siis ihmettele yhtään fiiliksiänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä asioissaon on puolensa ja puolensa. Joidenkin mielestä pinnallista, mutta me kyllä jäimme sitä ystävällisyyttä ja toisen huomioimista kaipaan enemmänkin. Tuntui todelliselta kulttuurishokilta tulla Suomeen missä hymyä saa välillä metsästää ihan urakalla. USA on upea maa, vaikka sielläkin on ne varjopuolet - kodittomat kaduilla, huumeongelmat jotka tulevat suoraan eteen, turvallisuus, vahva luokkajako. Ne ovat vain osa sitä maata kuitenkin.

      Meillä oli aivan upea lopetus matkalle täässä. USAhan halajaa kummatkin takaisin.

      Poista
  6. Minäkin olen viiden Yhdysvaltoihin suuntautuneen reissun jälkeen sitä mieltä, että aivan huikea reissumaa! En sinne silti asumaan haluaisi, ainakaan pitkäksi aikaa, mutta ihan vaan noita luontokohteita koluten voisi viettää tovin jos toisenkin. Jos saisi valita lopuksi elämäkseen vain yhden reissukohteen, niin Yhdysvallat olisi kyllä kärkisijoilla, se on niin järjettömän monipuolinen.

    Harmillisen huono kurssi on tällä hetkellä euro/dollari, reissaaminen tuolla on joskus ollut halvempaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidät saattaisi kyllä kohtuullisen helposti saada houkuteltua esimerkiksi San Franciscoon tai Denveriin ihan asumaankin. :) Erityisesti Denveristä olisi todella lyhyt matka kaikkiin huikeisiin luontokohteisiin.

      Olet muuten ihan oikeassa siinä että USA olisi loistava reissumaa juuri monipuolisuutensa takia! Niin paljon kaikkea ja erilaista.

      Muistan eräänkin aiemman USA-keikan, jolloin kurssi oli huomattavasti edullisempi meille eurooppalaisille ja maa tuntui suorastaan halvalta. Noh, kaukana on ne päivät. :P

      Poista
  7. Aamen! Jenkeistä kaipaan eniten ihmisten puheliaisuutta, avoimmutta ja ihan vaan muiden huomioimista. Puhumattakaan luonnosta, joka saa mut palaamaan mun toiseen kotimaahan aina vaan. Teillä on ollu ihan älyttömän upea reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se luonto on aivan tajuton. Siellä riittää nähtävää vaikka koko pieneksi ihmiselämäksi. Nyt mekin tajutaan NIIIN paljon paremmin miksi siellä niin monet juoksee jatkuvasti. Jatkossa juostaan varmaan mekin.

      Reissu oli kyllä ihan priceless. Eihän sille edes löydy sanoja. ♥

      Poista
  8. Kennedy Space Center pitää sitten käydä näköjään. Olen itse reilannut Yhdysvalloissa 8 kertaa ja olen sitä mieltä että se on loistava maa reissata pienten lasten kanssa. Me olemme menneet junilla ja joskus busseilla ja huomanneet sen meille sopivaksi matkantekotavaksi. Mahtavien suurkaupunkien ja upean luonnon kontrasti on upea ja junan ikkunasta voi rauhassa syventyä maisemiinkin.

    Tuttujen suurkaupunkien lisäksi Yhdysvalloissa on hieman tuntemattomiakin loistokohteita: San Diego (lapsille upea), Portland ja Seattle (kulttuuria, kahvia ja maisemia), Chicago, Memphis, Nashville, Austin (kaikissa musiikkia ja varsinkin Chicagossa kaikkea muutakin) sekä muuten vain miellyttäviä kaupunkeja kuten Boston, Washington DC (paljon ilmaisia nähtävyyksiä!), Indianapolis (jossa upea lastenmuseo), St. Louis, Cleveland, Raleigh, Cincinnati, Denver, Sacramento, Pittsburgh, Minneapolis + hurmaavia pikkupaikkoja kuten Savannah, Charleston, Asheville, Eugene jne.

    Huhtikuussa seuraavan kerran...sekä aikuiset että lapset innoissaan: edessä 37 vrk seikkailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille kyllä tuo Kennedy Space Center oli aivan loistava kohde, vaikka itse vähän avaruuden epäfanina sitä epäilinkin. Mutta oli, rahansa väärti, ehdottomasti.

      Teilläpä onkin takana aikamoinen summa eri paikkoja USA:ssa! Enkä ihmettele että veri vetää sinne takaisin. Se on ihanan helppo, monella tapaa. Olisi joskus mahtavaaa päästä vetää USA:ta pitkin poikin rennolla aikataululla.

      Ja aivan mahtavaa matkaa, ja kohtuullisen pitkääkin sellaista, teille huhtikuulle! ♥

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!