sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kaikki, mistä tapeltiin


Se kuulostaa niin ihanalta ja helpolta. Lomalta. Lekottelulta. Vuoden maailmanympärimatka.

Kaikkien unelmien täyttymiseltä. Ja kyllä se sitä onkin.

Mutta se on myös paljon muuta. Ilman kokemusta siitä, voi olla vaikea ymmärtää mihin onkaan päätään pistämässä kun sellaiselle lähtee.





Emme me ole koskaan tapelleet juurikaan. Itseasiassa, ennen matkaa tappelut meidän suhteessa on laskettavissa ehkä yhden käden sormilla, ja nekin ovat yleensä olleet ulkoisista tekijöistä johtuvia.


Arki on ollut todella onnellista. Ja miksipä se arki ja onni muuttuisi, ajattelet, kun lähdet toteuttamaan yhteistä unelmaa. Tämähän on yhteinen unelma. Ja siis nimenomaan unelma, eikä kukaan unelmissa tappele. Unelmissa palmut huojuvat valkoisella rannalla ja mangosmoothiet virtaavat pina coladan lomassa, vaelluksella ei palella ja lämmin suihku löytyy joka illan päätteeksi, hotellissa kahisevat lakanat hellivät hipiää ja joku muu tarjoilee valmiiksi tehdyn herkkuruoan nenäsi eteen joka aterialla.



Kaikki muuttuu



Kun lähtee pitkälle matkalle, kaikki muuttuu. Ihmiset, olosuhteet, ystävät, ympäristö, elämä, rytmi.





Mikään ei ole kuten ennen, niin hyvässä kuin huonossakin. Meillä ei ollut muuta kuin menolippu Nepaliin, ja kaksi hotelliyötä varattuna. Niin sen pitikin olla, sillä emme tuolloin tienneet miten haluaisimme reissun tehdä ja halusimme antaa sattumalle mahdollisuuden.

Jos nyt lähtisimme uudestaan maailmanympärimatkalle tekisimme sen eri tavoin. Lue siitä aiemmasta postauksesta täältä.






Parisuhteen kannalta suurimmat muutokset lienevät nämä:


1. Olet puolisosi kanssa lähestulkoon 24/7.


2. Et voi soittaa kaverille jos haluat purkaa fiiliksiä ja lähteä kaljalle, tai vaikka salille.


3. Et tiedä missä nukut seuraavan yön. Tai ainakaan missä nukut 2 viikon kuluttua. Se voi olla lievä stressitekijä.


4. Joudut käyttämään yllättävän paljon aikaa googletteluun ja suunnitteluun tien päällä. Mieti miten paljon saatat tehdä suunnittelutyötä ihan viikon tai parin lomaa varten vertailun vuoksi.


5. Keskimäärin tähän menee paljon enemmän aikaa kuin kotona sillä yhteydet ovat useimmiten suoraan sanottuna paskat. Asia, jonka hoitaisit kotona 30 minuutissa, saattaa viedä monta, monta tuntia. Hermo kiristyy.


6. Käytät todennäköisesti halvimpia lentoja/busseja/junia, jotka ovat halpoja siitä syystä että niiden matkustusajat ovat surkeat. Hinta jonka maksat on väsymys ja jaksaminen.


7. Syöt sitä mitä on tarjolla, et sitä mitä haluaisit tai kehosi kaipaisi. Vaikuttaa jaksamiseen ja mielialaan.


8. Tietyissä maissa sinua yritetään kusettaa jatkuvasti. Käyt jatkuvasti hintaneuvotteluja. Kaikesta. Lisäksi mikään ei ole koskaan kuten on luvattu. Edes niissä paremmissa hotelleissa.


9. Kaikesta johtuen hermostut turhan helposti pienistä asioista, jotka kotona eivät tuntuisi missään.


10. Metatyö. Sitä on järjetön määrä matkalla. Molempien pitäisi osata ja jaksaa tehda omansa.


11. Elämä hotellihuoneissa voi käydä ahtaaksi. Oma tila on todella vähissä.



Ja miten tämä sitten käytännössä näkyy parisuhteessa?





Vietnam, junamatka


Olemme päätyneet matkaamaan Hanoista Da Nangiin yöjunalla. Ei siksi etteikö lentoja menisi, mutta jotenkin ajattelimme ettei junailu olisi yhtä stressaavaa, varsinkin kun kärsin lentopelosta, ja Vietnamin sisäinen lento ei houkuttele.

Ensimmäisenä Hanoin juna-asemalla virallista asiamiestä esittävä mies tarttuu meidän toiseen rinkkaan ja lähtee kantamaan sitä. Käy ilmi että se on vain huijaus, ja mies pyytää rahaa kun on vienyt meidät junan hyttiin. Vituttaa kuin pientä oravaa moiset, annamme jonkun pienenpienen setelin, mies haluaa lisää. Käskemme lähtemään.

Tajuamme myös että junavaunussa on useampi sänky ja että on todennäköistä, että saamme hyttikaverin.





Hyttiin kampeaa isomahainen pensselisetä. Mies menee nukkumaan ja saa valitettavan helposti unta. Paitsi maha, myös pensselit alkavat heilumaan JÄR-KYT-TÄ-VÄN kuorsauksen myötä. Ainoa joka meistä nukkuu siinä konsertissa on erinomaisen hyväuninen Bella.

Junamatka kestää pidempään kuin kuuluisi, pensselisetä herää aamuselta ja jää pois pysäkillä. Hyvien yöunien siivittämänä energiaa täynnä oleva Bella herää myös ja aloittaa show'n. Miika on liian väsynyt tehdäkseen mitään, minä olen hetken kuluttua liian väsynyt hoitaakseni tilannetta yksin. Junamatkaa on jäljellä vielä tuntitolkulla. Mitään järkevää ruokaa ei junasta saa.




Nälkä ja väsymys on huono yhdistelmä. Ja pieni hytti.

Seuraa järkyttävä huutoriita, joka vyöryy kuin lumipalloefekti. Olen about valmis kirjoittamaan avioeropaperit siltä istumalta.

Pääsemme erinomaiseen hotellihuoneeseen 20 tunnin koettelemuksen jälkeen.

Suihkun, unen ja ruoan jälkeen koko maailma näyttää taas erilaiselta. Hoi Anista tulee meidän uusi lempikaupunkimme.



Uusi-Seelanti matkailuautoillessa


Olemme Uudessa-Seelannissa kuukauden matkailuautoillen. Koska on syksy, keleihin mahtuu myös sateita ja kylmää. Kerttu-automme ei ole erityisen tilava, Bella valtaa yläpedin, me teemme omamme keittiöpöytä-sohva-yhdistelmään, joka levitetään parisängyksi. Jossain vaiheessa emme jaksa enää laittaa sitä päivittäin pois. Tila on pieni. Monessa paikassa ei iltaisin ole valoja ja ulkona on pimeää ja märkää, joten vietämme aikaa muutaman neliön kopissa, jossa pitää myös tehdä ruoka ja peseytyä.




Ne riidat alkavat aina pienestä. Siitä miksei toinen ole jaksanut laittaa kamojaan takaisin paikoilleen että sänkyyn mahtuisi heittämällä. Miksei toinen ole viitsinyt kaupassa miettiä että mehuakin tarvittaisiin kun se on loppu. Miksei toinen ole viitsinyt katsoa mitään miten huomenna suunnistetaan, minne mennään yöksi. Miksei se SINUN puhelimen karttapalvelu osaa kertoa missä tuo meidän yöpaikka on. Kello yksi yöllä etsimme vielä leirintäaluetta rättiväsyneinä ajaen tuntemattomassa kaupungissa. Lapsi tietysti nukkuu.

Minä päädyn nukkumaan Bellan kanssa yläpetiin sinä yönä, sillä en vaan jaksa toisen läsnäoloa. En oikeastaan tiedä helpottaako se nyt varsinaisesti että nukkuu 2 metriä kauempana. Ehkä tärkeämpää on se henkinen rako.





Aamulla heräämme upeista maisemista, laitamme aamupalan auringonpaisteeseen ulkona. Varovaisesti kyselemme, kuinka toinen on nukkunut. Päivällä käymme patikoimassa upeassa kelissä.

Seuraavana yönä nukumme taas vierekkäin.



Autoteltassa Australiassa


Olemme taas myöhässä varatessamme autoa road tripille. Mitä pidemmälle matka menee, sen vaikeammalta tuntuu tehdä jatkuvia päätöksiä siitä minne mennä, mitä tehdä, mikä varata. Syyttelemme toisiamme vuorotellen päättämättömyydestä, vaikka oikeasti se on ihan yhtä lailla molempien vika.

Ainoa budjettiin osuva vapaa auto on pieni Peugeot, jonka katolta avautuu teltta. Seuraava vaihtoehto on hulppea seitsemän hengen matkailuauto.




Teltta-auto on sympaattinen, mutta tilat ovat pienet. Keskellä sademetsää palaa hermo kun kaikkea on jatkuvasti kaivettava rinkasta, sitä löytämättä. Mitään ei saa mitenkään fiksusti laitettua takaisin, etenkään jos sitä vielä luulee joskus tarvitsevansa.

"Voisitko pakata nää kamat vähän loogisemmin näihin rinkkoihin, näistä ei koskaan löydä mitään!"




Koko ilta on täynnä pientä nahistelua, suukopua, eikä mikään tunnu menevän oikein. Teltan heppoinen patja yhdistettynä valmiiksi kipeään selkään ei varsinaisesti auta tilannetta.

Selviämme road tripistä hengissä, ja meillä on oikeasti ihan hauskaakin. Vannon etten enää asu tällä reissulla näin (kunnes olemme taas Sunshine Coastilla huomattavasti pidempään pienessä camper vanissa, joka sujuu kahden viikon ajan erittäin hyvin).






Reissutahtimme on selvästi hidastunut alusta. Alamme viettämään enemmän ja enemmän aikaa yhdessä kohteessa, sillä kyllästymme jatkuvaan suunnitteluun, matkantekoon ja rinkan tyhjentämiseen ja täyttämiseen. Tavalliset päivät alkavat tuntumaan houkuttelevalta. Kunpa ei tarvitsisi huomenna taas mennä katsomaan ja kokemaan jotain! Jatkuva uuden kokeminen on turruttanut meitä, ja huomaamme jaksavamme yhdessä paremmin verkkaisemmalla tahdilla vaikka Missing Out On Things, eli MOOT -syndrooma vaivaa vähän väliä mieltä.


USA:ssa San Franciscossa ja Las Vegasissa on ihanaa päästä viettämään aikaa ihan erilleen ystävien kanssa.

Sen jälkeen tuntuu aina mahtavalta jatkaa taas kokemusten kerryttämistä yhdessä vielä hetken.



Kotona


Palaamme kotiin Suomeen. Tuntuu siltä ettei arki asettaudu kunnolla pitkään, pitkään aikaan. Ja kun niin tapahtuu, Miika lähtee kuukaudeksi Indonesiaan vapaasukeltamaan.

Se on monella tapaa hyvä, olemme tiiviin kauden jälkeen erillään, rakennamme taas omia itsejämme. Minun osaltani homman tekee rankaksi se, että joudun pyörittämään arkea yksin, ja kuukauteen mahtuu yksi jos toinenkin lisätyötä aiheuttava asia. Olen todella väsynyt. Silmiä avaava kokemus ja aion sen takia jatkossa auttaa tuttavapiirin yksinhuoltajavanhempia parhaani mukaan, ihan vaan vaikka hakemalla lapsen joskus tarhasta, tai ulos leikkimään.





Miika tulee kotiin, ja heti helpottaa kun ei ole yksin vastuussa kaikesta. On mukavaa kun joku silittää selkää uneen asti.


Vuoden seikkailu yhdessä voi olla todellinen koetinkivi parisuhteelle. Vastikään luin jutun, jossa pariskunta kertoi eronneensa vuoden matkan päätteeksi. Täytyy sanoa etten ole yllättynyt. Ei tässä postauksessa suinkaan kaikkia riitoja ole esiteltynä, ei kaikkia suukopuja, ärsyyntymisiä, nälän ja väsymyksen kiukkupuuskia.

Kotona ne kaikki ovat kuitenkin asettuneet erilaiseen perspektiiviin.






Sen vuoden, tai mikä se aika onkaan, voi kuitenkin ottaa myös oppikouluna. Luulen, että löysimme toisistamme puolia, joita emme olisi koskaan normaaliarjessa nähneet. Tiedän, että olemme molemmat kasvaneet ihmisinä aivan uskomattoman paljon. Uskalluksessa, ymmärryksessä, toisen tuntemisessa. Ja itsensä tuntemisessa.Siitä miten reagoimme erilaisissa tilanteissa itseämme ja toisiamme kohtaan. Siitä mikä on toisen heikkous, mikä on toisen vahvuus. Sen voi kääntää joko parisuhteen tuhoksi tai voitoksi.


Pitkän matkan jälkeen on vielä oma hommansa saada parisuhde omiin uomiinsa kotona. Vaikka palataan takaisin tuttuun, me olemme ihmisinä palanneet takaisin erilaisina. Asiat ovat muuttuneet, niin hyvässä kuin huonossakin.


Olemme kokeneet aivan uskomattomia asioita yhdessä. Kasvaneet yhdessä ja erikseen. Me olemme nyt eri ihmisiä sekä omana itsenämme, että tässä suhteessa kuin ennen matkaa. Ystävänpäivän aamuna on hyvä nauttia yhdessä suklaapitoista aamiaista, ja taas kerran todeta "aivan uskomaton reissu" selaillessa kuvia.





Tällainen unelma ja seikkailu on aivan uskomaton kokemus. Se on mittaamaton arvossaan. En kadu mitään, mutta toteuttaisin seuraavan kerran eri tavoin.

Mutta uskaltaisitko laittaa parisuhteesi tällaiselle koetukselle?

35 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen juttu, sillä näistä puolistahan puhutaan yleensä aika vähän. Takuuvarmasti tuollainen reissu rasittaa mitä tahansa parisuhdetta, mutta niinhän se on, että jos yhdessä pysytään, suhde jatkuu luultavasti entistä vahvempana. Kai tuo on omanlaistaan suhteen kyseenalaistamista vähän rajummalla otteella (kyseenalaistaminenhan on aina hyvä, mutta pelottava asia).

    Pitää käydä lukemassa tuo postaus "mitä tekisitte toisin", mutta kysyn kuitenkin tässä, että jos matka olisi vaikka vain 3 kuukauden mittainen, kaikki olisi suunniteltu ja varattu ennalta ja kyseessä olisi luksusmatka, eli ei tarvitsisi matkustaa huonoina aikoina ja nukkua pikkukopperoissa, tulisikohan näitä samoja asioita esille? Sori, pitkä lause :). Mietin vain, että jos poistaisi useimmat noista ulkoisista ärsykkeistä, jotka aiheuttivat riitoja, olisiko tuo silti omasta mielestäsi vaikeaa suhteelle? Saatoin esittää asian hieman sekavasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös blogeissa ole aina tarkoitus kertoa että kaikki on vain ihanaa ja kaunista ja unelmaa. ;) Nyt tuli tällainen, joka rikkoo sääntöjä. :)

      Mitä tulee noihin kysymyksiisi, niissä täytyy ymmärtää että asiaan vaikuttavia tekijöitä on todella monia. Ensimmäinen on juuri tuo aika. Meillä iski ystäväikävä vasta joskus 5 kuukauden jälkeen. Siinä vaiheessa alkoi olemaan välillä todella kova ikävä muita ihmisiä, vaikka mukana oli ne kaksi kaikista tärkeintä. Kolmessa kuukaudessa sellaista ei samalla tavalla ehdi tulla, ainakaan meille. Eikä ikävä myöskään omaa sänkyä tai sohvaa, kolme kuukautta menee niin paljon nopeammin kuin 12 kuukautta.

      Lisäksi tällä kertaa suunniteltaisiin todellakin enemmän jo kotona - mutta vain johtuen siitä että tiedetään ja tunnetaan enemmän itseämme. Jälleen kerran, kolme kuukautta on kohtuullisen helppo, ja melkein pakkokin suunnitella etukäteen, sillä aikaa on niin vähän, ettei siinä jäädä kuukaudeksi hengailemaan jonnekin jos mielii todella mennä ympäri pallon niin että jotain näkeekin. Kolmessa kuukaudessa ei myös ehdi samalla tavalla väsyä. Ensimmäiset neljä kuukautta mekin jaksettiin ihan ongelmitta mennä 3 päivän - viikon vaihtovauhdilla. Googletteluunkaan ei vielä tuossa ajassa samalla tavalla kyllästy.

      Ja kyllä, luulen että mitä paremmat puitteet, sen vähemmän väsyttää mikään tai harmittaa. Niinhän se on että rahalla saa ja hevosella pääsee, ja mitä paremmat puitteet, sen helpompi on keskittyä olennaiseen. Puitteet olisivat todellakin olleet 3 kuukauden matkalla meilläkin täysin erilaiset kun päiväbudjetti olisi ollut kolminkertainen. :)

      Jos lähdettäisiin uudestaan, matkan pituus olisi todennäköisesti 6-7 kuukautta, ja se olisi ennalta suunniteltu huomattavasti pidemmälle. Koska nyt tiedämme suurin piirtein kuinka pitkään jaksamme tehdä asioita pysähtymättä, kokea uusia asioita, ja minkälaisissa maisemissa viihdymme pidempään.

      Ja sitten se tärkein - koska kaikki olemme omia yksilöitä, näihin asioihin ei ole yhtä ainutta reseptiä. Joillekin vuosi ei tunnu missään, joidenkin mielestä googlettelu on parasta koskaan, jotkut eivät hermostu pienistäkään tiloista, tai kaipaa ympärilleen tilaa, joillekin ei koskaan tule ystäväikävää, kaikkien parisuhteet ovat erilaisia. Tärkeintä olisi osata tehdä itselleen oikeanlainen ratkaisu.

      Poista
    2. Niinhän se yleensä menee blogeissa ;).

      Kiitos kattavasta vastauksesta vaikeaan kysymykseen, koska tiedän, että muuttuvia tekijöitä on niin paljon, ettei tyhjentävää vastausta voi antaa. Itsellä ollut mielessä tuollainen tyyliin 3 kuukauden matka jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa, mutta luksusmeiningillä, eli businessluokassa ja hienoissa hotelleissa :). Ei vaan jotenkin tullut edes mieleen nuo "ongelmat", eli sen takia halusinkin kysyä tässä vaiheessa jo, mitä mieltä olet näistä. Uskon viimeistään vastauksen jälkeen, että lyhyempi aika tarkemmalla suunnittelulla on varmaankin helpompaa suhteelle ja omille hermoille kuin tuollainen enemmän HC-reissu :). Kiitos siis tästä!

      Poista
    3. Piti vielä edelliseen lisätä, että kun vetää sitten homman läpi ns. paremmissa puitteissa ja tarkoin suunniteltuna, jää kyllä aika moni mahtava paikka mahdollisesti näkemättä, ja kokemus kokematta. Eli se on sitten se kääntöpuoli sillä tavalla reissaamisessa. Jos koko homma oltaisiin tarkoin suunniteltu, ei oltaisi päädytty niihin paikkoihin mihin päädyttiin.

      Esimerkkinä mm. tuo perinteinen fijiläinen kylä, jonka puitteet olivat todella alkeelliset, mutta joka kokemuksena oli aivan uskomattoman hieno. Samoin Kiribati - sinne ei oltaisi koskaan keksitty buukata Suomesta käsin lentoja, mutta tilaisuus tuli vastaan. Esimerkiksi Fijille en lähtisi ihan vaan pelkästään huippuhotelliin jonnekin Nadiin tai Suvalle hengailemaan, koska siinä ei ole mitään sen kummallisempaa kun taas vaikka Thaimaassa vastaavassa hengaillessa, joten suoraan vaan rahantuhlausta. Tietysti voi sanoa käyneensä Fijillä noinkin.

      Samoin esimerkiksi tuo Uusi-Seelanti, ja kuukausi asuntoautossa siellä oli puitteistaan huolimatta aivan törkeän siisti kokemus, ja maana se menee meidän listalla aivan kärkeen. Tosin isommalla budjetilla (= lyhyemmällä matkalla) olisi ollut varaa olla hulppeammassa autossa. Unagidonin Lotta taitaa olla vieläkin pienemmissä tiloissa siellä camper vanissa tällä hetkellä. :)

      Näissä on aina puolensa ja puolensa. On hyvä että tehtiin tämä kuten tehtiin, päädyttiin sattumalta uskomattomiin paikkoihin ja koettiin asioita, joita monet eivät saa koko elämänsä aikana kokea. Kukin tosissaan tyylillään, ja riippuu paljon siitä mitä matkalta hakee. :)

      Poista
    4. Hyvä lisäys tämäkin, kiitos :). Ymmärrän, että monet asiat voivat jäädä kokematta tuolla tavalla matkustettaessa, mutta toisaalta kun olen niin erilainen matkailija muutenkin niin minua ei häiritse, jos en koe noita :). Koska jokaisella on omat prioriteettinsa ja mielenkiinnonkohteensa matkoilla, emme varmaankaan lähtisi alkeellisempiin oloihin, vaikka mahdollisuus tulisikin, VAIKKA se on varmasti kokemuksena upea juttu :).

      Poista
    5. Näyttää siltä että olet sisäistänyt ajatuksen juuri kuten pitikin - eli kaikki on mahdollista kun vaan tietää mitä ja miten asioita haluaa tehdä JOS jo valmiiksi sen tietää. :)

      Sittenhän teidän tarvitsee enää suunnitella matka ja tehdä varaukset ja lähteä seikkailulle!

      Poista
  2. Joo hyvin mielenkiintoinen kirjoitus aiheesta, olen itse kuullut matkoillani kumppanin kanssa tätä samaa kun ihmiset on kyselleet että "mites teidän parisuhde nyt sitten" mutta ei se semmosilla parin viikon matkoilla ehdi varmasti eskaloitua.
    Kiitos että jaoit tämän ja ihanaa ystävänpäivää teille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon, tai edes parin kuukauden, ennalta suunnitelluilla matkoilla ei tosissaan ehdi yhtään samanlaista fiilistä tulla. Meilläin on entuudesta takana parin kuukauden reissuja, kaksin ja perheenäkin, eikä niissä ole ollut yhtään mitään samanlaista, koska kaikki vaikuttavat tekijät ovat niin erilaisia. Niitä ei voi laittaa millään tapaa samalle viivalle.

      Kun vielä lisää tähän sen, että ennen tällaista matkaa on kotimaassa ollut todella kovat järkkäilyt kaiken normielämän ja työn ohessa, siinä on jo pohjalla paljon sellaista mitä lyhyen loman yhteydessä ei ole. Monastiko sitä tulee pakattua elämä pahvilaatikoihin ja muutettua, tehtyä töissä maaailma valmiiksi, valmisteltua rokotuksia, vakuutuksia, ihan kaikkea ennen lomaa? Niinpä. :)

      Pyrimme siksi avaamaan vähän kaikenlaisia kulmia tästä, jotta ihmiset todellakin ymmärtäisivät paitsi rahallisesti, myös henkisesti mihin ovat itseään laittamassa likoon kun tällaiseen lähtee.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus, kiva kun toit tätäkin puolta esilla ja sopii tosiaan hyvin ystävänpäivän teemaan :D Ei se reissussa oleminen ole aina vaan ruusuilla tanssimista vaan useasti pinna voi kiristyä pienestäkin niin kuin totesit. Oma parisuhteeni ei kestänyt koko reissuvuotta vaan yhdessä totesimme että on parempi palata kotiin eronneena. Olen kuitenkin äärettömän onnellinen siitä että reissulle tuli lähdettyä ja juuri sen kyseisen ihmisen kanssa. Ilman reissua suhteemme olisi todennäköisesti jatkunut pitempään mutta yhteinen matka auttoi minua ymmärtämään paremmin kuka olen ja mitä haluan ja kaiken koetun jälkeen ero tuntui oikealta ratkaisulta. Teidänkin reissu on ollut ihan mahtava kokemus ja on upeaa että arjessa tukena on se ihminen joka on käynyt läpi saman matkan ja kaikki sen kokemukset. Helpotti varmaan kotiinpaluussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako ihan mielenkiinnosta kysyä mitä päätitte tehdä sen jälkeen kun päätitte reissun päällä erota? Paljonko matkaa oli vielä jäljellä, oliko liput ostettu niin että ne piti vielä käyttää loppuun saakka? Olen kuullut tapauksista, jotka pystyvät vielä eron jälkeen jatkamaan reissua yhdessä, mutta voin kyllä kuvitella ettei se välttämättä erityistä herkkua siinä vaiheessa ole.

      On ihan ilmiselvää että kun kaikki olosuhteet muuttuvat, ja ennen matkaa on kotonakin ollu "vähän kaikenlaista hoidettavaa", pitkä kuormitus näkyy jossain vaiheessa. Molemmat meistä onneksi ymmärsi että kyseessä on olosuhteista johtuvat tekijät joka saa meidät käyttäytymään eri tavoin kuin normiolosuhteissa kotona on koskaan käynyt. Ja kokoemus on ollut aivan uskomaton. Se on tosissaan aivan priceless, eikä sitä pysty mitenkään kenellekään selittämään. Nämä jutut pitää kokea itse.

      Tämä on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja aina kun uskaltaa keikuttaa veneitä, laineitahan siitä tulee. :)

      Poista
    2. Me päätettiin jatkaa matka yhdessä loppuun asti, sitä oli silloin jäljellä kolmisen kuukautta. Vähän jännitti että miten pärjätään mutta kaikki meni tosi hyvin ja tultiin loppumatka oikeastaan paremmin toimeen kuin mitä sitä ennen :D Asiaan tietysti vaikutti se että meidän ero ei ollut riitaisa tai dramaattinen vaan yhdessä harkiten tehty päätös tunteiden haalennuttua. Vieläkin ollaan tekemisissä ystävinä ja on hauskaa kun matkaa voi muistella sellaisen ihmisen kanssa joka tietää tasan tarkkaan mistä puhun :)

      Poista
    3. Onpa tosi kiva kuulla että loppumatka meni sitten kuitenkin hyvin - tuossa kun oli käsillä katastrofin ainekset. Hienoa että välit ovat kaikesta huolimatta säilyneet, tämä kun ei ole mikään itsestäänselvyys.

      Kiitos kun jaoit tämänkin näkemyksen aiheeseen täällä!

      Poista
  4. Mielenkiintoista mutta ei yllättävää! :) me kun mieheni kanssa tapasimme reppureissulla ja ennen lapsia reissasimme kuukausia sekä itsekseen että yhdessä, olemme paljon kuulleet kysymyksiä siitä miten emmeri kyllästy toisiimme. Ei ole niin käynyt mutta ei me kyllä 3kk enempää olla oktu joitain kavereita tapaamatta. Luulen että avain on juuri tuossa että me jo tiesimme itsemme matkailijoita ja jo ekan reilin jälkeen 20-vuotiaan totesin että hitaampi tahti matkustaessa sopii mulle: välipäiviä, samaa aluetta ja paikallisuutta.Mieheni oli päätynyt samaa, eli kun matkailija tuntee itsensä matkailijanA ja matkakumppaneilla on samansuuntaisia odotukset, vähenevät turhaT riidat. Nimimerkki "lennot Helsinki-Queenstown kesti lähes 70h kahden lapsen kanssa eikä riidelty"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuota.

      Reissussa alkoi meidänkin seurustelu ja paljon ollaan reissattu yhdessä ja erikseen. Eikä me tälläkään matkalla toisiimme kyllästytty. En minä ystävieni luokse mene siinä vaiheessa kun kyllästyn siippaan, vaan ihan vaan koska ovat ihania ja tärkeitä tyyppejä. Kun on tottunut siihen että tiettyyn aikaan vuodesta on rapujuhlat, blinijuhlat, vappujuhlat, viikonloppubrunssit ja ties mitkä menot, tulee jossain vaiheessa yllättävä kaipaus. Miettii että "voi ei, nyt missaan heidän kanssa tuon ja tuon hetken, olisipa ihana olla näiden tyyppien kanssa, nauraa yhdessä ja istua iltaa", vaikka se on ihan absurdia kun edessä saattaa olla maailman makeimmat maisemat. Ei se tarkoita sitä että oma puoliso olisi mitenkään huono tai ikävystyttävä. Olemme vain tottuneet siihen että parisuhteen ulkopuolellakin on moniulotteinen, sosiaalinen elämä.

      Mekin ollaan aiemmin tehty parikin kuukautta kestäviä reissuja yhdessä, mutta lähtökohdat tällaiselle matkalle ovat aivan tyystiin erilaiset. Olet ensin laittanut koko elämäsi pakettiin kotona, käytännössä hoitanut yhden muuton, työt valmiiksi, rokotusohjelmat, pankkiasiat, vuokralaiset yms. yms. ja samalla valmistautunut asiaan, josta ei ole harmainta aavistusta, samaan aikaan kun olet pyörittänyt arkea. Aikamoisia stressitekijöitä jo siellä pohjalla. Jo se on asia joka eroaa muutaman kuukaudenkin kestävästä matkasta. Kun matkantekoon lisää jatkuvan epävarmuuden monestakin asiasta, ja jatkuvan paikasta toiseen menemisen, joka aiemmin on, lyhyemmillä, enemmän suunnitelluilla matkoilla aina toiminut hyvin, on siinä jo useampi tekijä, joka ei ole kuten se on aiemmin ollut.

      Lisäksi on aivan eri juttu lähteä yhdelle pitkälle lentomatkalle suoraan koti-Suomesta kohteeseen, jonka tuntee, tietäen että se on kertarykäisy, kuin olla ensin pitkään menemässä pitkin maita ja mantuja rinkan kanssa, kaikkien stressitekijöiden kanssa, ja tuon jälkeen ottaa vielä yksi epäonninen, pitkä siirtymä, erityisesti kun ei tiedä mitä vastassa satamassa ylipäänsä on. Sinällään se aika ei tässä ollut se ongelma, vaan olosuhteet. Ilman ratkiriemukasta pensselisetää mitään riitoja tuskin olisi tullut.

      Olisin voinut kertoa myös siirtymästä Sydneystä Cairnsiin, joka mentiin noin 42 tuntia putkeen yksillä silmillä ilman riidan riitaa. Perillä tosin kaaduin sänkyyn rättiväsyneenä, sillä enempää ei vaan kyennyt. Teillä todennäköisesti oli pysähdyksiä välillä, jossa sai myös kenties hieman unta palloon?

      Koska meilläkin oli alla parinkin kuukauden matkoja yhdessä, jotka ovat toimineet kuin unelma, emme osanneet ollenkaan odottaa reaktioitamme näin pitkään poissaoloon, ja tällaisiin olosuhteisiin. Näihin vaikuttavat niin todella monta tekijää, että niitä on kaikkia edes vaikea avata. Monasti ollaan todettu useammankin pitkien matkojen tekijöiden kanssa ettei sitä reissuväsymystä edes kykene kenellekään selittämään, joka ei vastaavaa ole tehnyt, eikä niitä tunteita ja olosuhteita. Ne on koettava.

      Ja kaikesta huolimatta, joka ikinen näistä on ollut sitä mieltä että matka on ollut kannattava - ettei sitä vaihtaisi pois mihinkään. Se on vaan asia, joka siellä matkalla tulee eteen, lähes väistämättä. Kun lähtee tekemään erityisiä asioita, normista poikkeavia, joutuu myös olemaan normista poikkeavissa olosuhteissa. Se jos joku on todella opettavaista. Nyt kun tiedetään mitä on olla _näin_pitkään_ poissa kotoa, tällaisissa olosuhteissa, tiedetään taas enemmän asioita itsestämme ja toisistamme, ja tietysti tästä suhteesta, osataan taas tehdä eri tavoin valintoja.

      Superkasvattava, huikea kokemus.

      Poista
  5. Hyvä postaus! Kyllähän meilläkin jotain pikkukränää oli, mutta ihmettelin kyllä itse asiassa reissun jälkeen sitä miten vähän me tapeltiinkaan matkan aikana, vaikka oltiin välillä todella kyseenalaisissa oloissa. Kerran muistan lukittautuneeni Uudessa-Seelannissa vessaan itkemään kun vitutti niin paljon se, etten saanu tarpeeks huomiota ja sit piti vähän hakee sitä huomiota :DD Veikkaan, että tulevaisuudessa lapsen kanssa reissatessa saattaa hermot kiristyä helpommin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on just näitä - olosuhteet on niin erilaiset että sitä käyttäytyy itsekin mitä kummallisimmalla tavoilla. Tuskinpa sinäkään usein kotona lukittaudut vessaan itkemään huomionkipeyttäsi. :) Kun kaikki muuttuu ja on erilaista, on täysin luonnollista että parisuhteessakin asiat muuttu. Niinhän se tekee kotonakin jos olosuhteisiin tulee muutoksia, ja ihmiset reagoivat eri tavoin.

      Eikä reissu suinkaan mitään pelkkää hampaiden kiristelyä ollut. Mutta jos aiemmin oltiin riidelty yhdessäolon aikana muutamia kertoja, nyt niitä on ehkä kolmen tai neljän käden sormilla laskettavissa, eli lyhyessä ajassa kerrat lisääntyivät eksponentiaalisesti aiempaan.

      Täytyy sanoa että lapsi ei ole varsinaisesti ollut meillä mikään riidan aihe. Tässäkin kyseisessä tapauksessa syy oli siinä ettei kumpikaan meistä ollut pystynyt nukkumaan lainkaan ja jaksaminen oli todella heikoilla kantimilla. Lapsen käytös oli täysin normaalia. Lyhyemmillä matkoilla, eli noin kahdesta viikosta k ahteen kuukauteen, mitä ollaan ennen tätä matkaa tehty, ei olla riidelty kertaakaan mistään, ei suhteeseen eikä lapseen liittyen.

      Eli jos ette laita itseänne samalla tavalla alttiiksi näin suurille muutoksille, reissut menee todennäköisesti paremmin kuin hyvin. :)

      Poista
  6. Hienosti kirjoitettu postaus aiheesta, joka varmasti koskettaa jollain tavalla jokaista pidemmän reissun tehnyttä ja pyörii sellaista suunnittelevien mielessä. On aina hienoa kun joku uskaltaa olla näin avoin omista tunteistaan ja kokemuksistaan :) Varsinkin kun juuri näistä asioista ei kovin paljon blogeissa kirjoiteta, vaikka ne ovat todella tärkeitä koko matkan ymmärtämisen kannalta; mitä kannattaa ottaa huomioon matkaseuraa valitessa ja matkan päällä, miten matka vaikuttaa ihmiseen, matkalaisten välisiin suhteisiin, koko elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ajattelen itse ettei näissä jutuissa nyt mitään niin ihmeellistä ole jos kertoo että parisuhteessa joskus voi olla joku riitakin (hui, ei kai sentään!). :) Mutta se on kyllä totta, että harvoin ihmiset niitä missään avaavat. Ihan kuten budjetin ja rahan osalta, jotka ovat usein asioita mistä kukaan ei halua puhua, meistä on hyvä jakaa tällaisetkin asiat niiden kanssa jotka ylipäänsä matkaa miettivät. Ihan vaan ettei tule sitten niin yllätyksenä reissun päällä.

      Totuus tosin tästäkin on se ettei tuota reissuväsymystä pysty kuvailemaan, ja sitä miten uusien asioiden jatkuvaan ilotulitukseen mieli turtuu. Sen tunteen tajuaa vasta sitten kun sen saa kokea.

      Mukava kuulla että täällä arvostetaan näitäkin näkökulmia asioihin. Niiden itse reissukertomusten ja ihanien kohteiden raportoimisen lisäksi. :)

      Poista
    2. Niin, totta sekin! Riidat kuuluvat normaaliin elämään siinä missä ilokin. En tiedä onko se joku suomalainen juttu, että tietyistä asioista ei saisi puhua missään julkisesti tai avoimesti.

      Ja niin, kaikkia yksityiskohtia ja tuntemuksia on mahdotonta välittää toisille, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi. Melkein jokaista postausta lukiessani mietin, että vitsit, miten paljon enemmän ymmärrän tätä teidänkin reissustanne sitten kun olen kokenut tai kokemassa jotain vastaavaa itse. Mutta haluan silti kehua teitä: teidän kirjoituksista välittyy oikeasti myös kokemus, tunne ja merkitys todella aidosti :) Osaatte herättää tunnelman henkiin, ja se on jo paljon!

      Poista
  7. Yhtä lailla se pinna kiristyy lyhyemmälläkin reissulla, kun kaupungilla on mennyt monta tuntia, kenkä on hajoamispisteessä, vaatteet hikiset ja mahaan sattuu väärä lounasvalinta. Parasta olisi vain päästä hotellille suihkuun ja sänkyyn potemaan ja toinen alkaa hyvää hyvyyttään selvittää millä metrolla päästään nopeiten ja mistä liput ostetaan. Vastassa on kuitenkin kielimuuri, iltapäiväruuhka, pyöritään ympyrää ja ihmetellään, hermot menee, tilanne ei etene.. Mielummin kävelen hotellille, kunhan jotain tapahtuu. Ja siinä sitä sitten kinkataan puoliksi tippuneen kengän kanssa useamman korttelin matka sauhu päästä nousten, koska ei vain pystynyt käyttämään muutamaa minuuttia metroaikataulujen selvittelyyn.
    Onneksi näistä kuitenkin päästään aika nopeasti yli, kun kumpikaan ei ota itseensä ja tuntee toisen tavat ja hermostumisalttiudet ja osaa tarvittaessa paitsi antaa periksi myös pyytää anteeksi. Tai sitten vain kävellä ne muutamat korttelit hiljaa perässä ja tarjoutua hotellilla hakemaan vatsalääkettä sillä välin kun toinen käy suihkussa, sanomatta sanaakaan siitä, että metrolla oltaisiin oltu kaikkien mutkienkin jälkeen perillä jo kymmenen minuuttia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, vähän naurahdan tätä lukiessa, sillä kuvaus on juuri niin realistinen kuin olla ja voi. :)

      Mutta onhan se niin, kun kaikki menee vikaan niin sitä helposti vähän muuttuu erilaiseksi ihmiseksi kun mitä normioloissa ehkä onkaan. :D Onneksi se menee yli ja ohi, ja kaikki on osa elämää, se kuuluu siihen. Ja parasta toki on kun tuntee ja tietää matkakumppaninsa, ja että kaikki on sittenkin vain ohimenevää.

      Ihana pieni tarina, kiitos tästä Anonyymi! :)

      Poista
  8. Kyllä on reissu todellinen koetinkivi. Allekirjoitan kaikki kymmenen kohtaa täysin! Emme mielestäni tapelleet enempää tai vähempää kuin kotonakaan, mutta aiheet oli monesti aika uusia. Se todella yllättää minkälainen vaikutus 24/7 yhdessä olemisella ja muun sosiaalisen elämän puuttumisella yhtälöön onkaan. Ja siihen on mahdotonta valmistautua etukäteen. Noista fiiliksistä tuli aikoinaan kirjoitettua puolimatkan tunnelmissakin. Tiesin jo ennen lähtöä itseni ja ns. oman ajan tarpeen, mitä yritinkin sitten aina ottaa sopvien hetkien tullen "varastoonkin". Yhtä kaikki kokemus toi meitä näin jälkikäteen ajateltuna yhteen vain entistä tiiviimmin ja vahvisti aivan taatusti parisuhdetta entisestään. Omasta itsestään tuli opittua asioita myös, mikä olikin varsin mielenkiintoista sekin :) Upeinta mitä olemme yhdessä tehneet ja siitä ei voi olla kuin aivan äärimmäisen onnellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hei, teillähän olikin joku loistava postaus siitä miten parisuhdetta hoidetaan matkan aikana! :) Ja nyt kun muistelen niin me taidettiin myös kirjoittaa joku vastaava, jäipä molemmat linkkaamatta, pistä tänne jos vaan suinkin jaksat!

      Kun on ja elää ihan uudenlaisessa tilanteessa niin niissä koettavat tunteet ja reaktiotkin ovat ihan uusia. Todella opettavaista. Matka oli paitsi tärkeä kokemustensa osalta, myös syvällinen retki omaan itseensä ja parisuhteeseen, joka tekisi hyvää itse kullekin. Vitsit että on aina hienoa kun siellä ruudun toisella puolella on joku joka tajuaa millaisista asioista puhuu, kun niitä on vaikea välillä pukea sanoiksi.

      Kamlaa, ihanaa, mahtavaa, ärsyttävää, upeaa, huikeeta, ja ihan kaikkea siltä väliltä, koko reissu! ♥

      Poista
  9. Tosi hyvä kirjoitus – kuten teiltä aina tuppaa tulemaan! =) Tuo reissusta arkeen palaaminen on kyllä hankalaa. Ei erityisesti parisuhteen osalta vaan yleisesti elämän osalta. Just sellaiselta lyhyemmältä 1-2 kk:n reissulta, joita ite oon päässy kokemaan, on tosi vaikee palata Suomen talveen. Kaikki on nii kivaa vielä ton mittaisella reissulla melkeinpä koko ajan. Tällä hetkellä kun on niin hirvee hinku vaan päästä takaisin aurinkoon, niin ihan hyvä lukea että kyllä se arki tulee kaikkialle pidemmällä aikavälillä.

    Teidän matka on kyllä varmasti ollut mahtava kokemus. Niin siistiä lukea siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä todella tuskan palaamisesta. Alkuunsa kun syksy näytti parhaita puoliaan, palaaminen ja sopeutuminen ei tuntunut lainkaan hankalalta. Vaan kun iski pimeät, loska ja sade, alkoi jossain vaiheessa tuntua karummalta. Ja kun ei oikein osannut kokemansa jälkeen asettaa itseään oikeaan moodiin muiden sekaan, eikä edes aina osannut sanoa mikä niin erilaista nyt sitten on, niin on ottanut oman aikansa löytää itselleen oikeanlainen paikka olla ja elää. Lisäksi tietysti koko Suomikin näyttäytyy aina uusien kokemusten jälkeen erilaiselta.

      Ulla, ihan superisti kiitoksia palautteesta. Oot ihan paras. ♥

      Poista
    2. Ite ootte parhaita <3 =) Pus!

      Poista
  10. Mulla eivät sanat riitä ekrtomaan kuinka paljon olen nauttinut olla kärpäsenä reissunne katossa. Niin hyvin olette onnistuneet avaamaan sitä maailmanympärireissun arkea ja todellisuutta eikä tämä todellakaan ole siitä poikkeus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh vau! Mitä mä tähän nyt osaan muuta sanoa kun liikutus, lämmin kiitos ja iso sydän. ♥ ♥ ♥

      Poista
  11. Olipas taas hyvä kirjoitus! Laitanpa tähän kysymyksen joka on mietityttänyt (näin äitinä) ;)
    Tässähän puhuttiin parisuhteen riidoista, mutta alkoiko missään vaiheessa kiristämään se oman lapsen kanssa 24/7 olo? Kuulostipa kauheelta, tottakai oman lapsen kanssa on ihanaa, mutta arjessa saa yleensä myös välillä (töissä, harrastuksissa, ystävien kanssa) sitä omaa aikaa. Mietinpä vain että lapsen kanssa vuoden verran symbioosissa eläminen 24/7 voisi silloin tällöin käydä ainakin omille hermoille :D Otitteko millä tavalla omaa aikaa reissussa? Ja kiinnostaa myös tietää tuliko Bellalla kavereita/isovanhempia/muita sukulaisia ikävä ja olisiko tyttö jossain vaiheessa halunnut kotiin (vaikka ne kaksi maailman tärkeintä olikin koko ajan matkassa mukana)?
    Kiitos vielä blogista, ihan lemppari (vaikkakin tämän lukeminen aiheuttaa kroonista matkakuumetta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän oikein hyvin mitä tarkoitat ja miksi kysyminen on vaikea muotoilla oikein.

      Vastaus on kyllä. Alkoi välillä kiristiämään oman lapsen kanssa oleminen 24/7. Siinä vaiheessa teimme niin, että otettiin vanhempien välipäiviä. Toinen jäi lapsen kanssa ja toinen sai tehdä ihan mitä mieli lystäsi: hengailla huoneessa, altaalla, käydä treenaamassa, vetää vaikka kännit jos niin halusi. Miikalle näitä päiviä osui luonnostaan enemmän sukellusharratuksen takia. Minä panostin joogaan ja kirjojen lukemiseen. Välillä lähdin käymään jossain yksin. Kuitenkin esimerkiksi Uudessa-Seelannissa nämä olivat vaikeammin toteutettavissa kun olimme keskenään autossa.

      Se voi olla aika yllättävääkin millaisia tunteita nousee pintaan kun elämässä muuttuu oikeastaan ihan kaikki muu paitsi oma perhe.

      Bellalla, kuten meilläkin oli välillä hirmuisen iso ikävä sekä ystäviä että isovanhempia. Niistä puhuttiin paljon. Välillä skypetettiin molempien kanssa, juteltiin asioista ja kirjoiteltiin kortteja.

      Vaikka näitäkin tunteita tuli matkalla koettua, kaikki meistä lienee silti aivan äärettömän iloisia siitä että teimme tämän. :)


      Kiitos lämpimästi sanoistasi Annabella! On aina niin kiva kuulla tällaista palautetta. ♥

      Poista
  12. Kiva lukea välillä tällaisiakin matkatarinoita. Voin hyvin kuvitella, että ei tuo helppoa ole asua pienissä neliöissä tai pienessä autossa pitkään pitkällä matkalla. Erityisesti jäin miettimään tuota lapsen kanssa samassa pienessä tilassa olemista pitkään, varmaan vähän hankaloittaa tuota normaalia parisuhde-elämää. Tai ainakin itse kun ollaan miehen kanssa reissattu niin pienet hotellihuoneet ovat kahdestaan ok, mutta jos sinne ottaa vielä lapsen mukaan, niin kyllä se aika lailla enemmän rajoittaa aikuisten suhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä sekin aspekti että yksityisyys on tosissaan paljon heikommissa kantimissa kuin kotona. Lisäksi se ettei lastenhoitoapuakaan ihan samalla tavalla saa matkan päältä, ainakaan ihan yhtä helposti.

      Sanottakoon nyt näin että on suuri siunaus parisuhteen kannalta ihan jokaisessa mielessä että on siunaantunut niin hyväuninen lapsi, joka nukkuu ihan missä tahansa, ympäristön äänistä välittämättä.

      Yksityisyyttä alkoi kaipaamaan paitsi parisuhteen, myös ihan oman itsensä kannalta, siihen kun on kotioloissa niin tottunut. Mutta mitenkäs se vihkikaavakin menee, "kaiken se kestää" jnpp. :)

      Poista
  13. Pienet kahakat kuuluvat ainakin minusta arkeen. Pääasia on kuitenkin, että arki rullaa pääsääntöisesti hyvin. Arkea eletään aika pirusti (myös pitkillä reissuilla), joten on upeaa kun se toimii! Hyvästä ja toimivasta arjesta saa voimia mielettömästi. Ja silloin osaa ottaa myls paremmin irti kaiken arjesta poikkeavan!

    Ja hei, PiPin astiat! IHANAT. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiva arki on ihan aliarvioitua. :) Mutta se on todellakin tärkeää.

      PiPit on ihan parhaita. ♥

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!