tiistai 8. maaliskuuta 2016

Dubai - miksi kaikki kohkaavat sinusta?


Dubai on kohde, joka on viime vuosina ollut kaikkien suomalaisten huulilla. Olen törmännyt monessa matkablogissa juttuihin Dubaista. Useimmat kertovat sen pintapuolisesta kiillosta, eksklusiivisuudesta ja turistin helposta elämästä. Useimmat eivät ole pohtineet mitään siitä mitä ilmiön takana on, ja millä hinnalla se on rakennettu, mitä kaikkea toiminnan taakse pesiytyykään. Useimmat eivät edes halua.

On kirjoitettu miten hienoja hotellit on, miten kivoja ravintoloita tuli vastaan ja miten hyviä shoppailumahdollisuuksia on.

Ja se kaikki pitää paikkansa
.

Mutta otetaanpa pari askelta taaksepäin.




Miksi Dubai?


Dubai on Lähi-idän Las Vegas, jossa muovisuus ja keinotekoisuus on valttia. Koko komeus on pistetty ennätysvauhdilla pystyyn. Olen päättänyt lähteä kuukauden mittaista yksinhuoltaja-arkeani viikoksi karkuun jonnekin helppoon paikkaan, jossa on vähän lämpöä ja aurinkoa, ennenkuin Miika palaa kotiin Indonesiasta vapaasukeltamasta. Ja hyvä että päätin, sillä yksinhuoltajan elämä ei todellakaan ole herkkua, saan oppia tuona aikana.


Dubaista on nopeasti kasvanut suomalaisten keskuudessa suosittu kohde, sillä Finnair ja Norwegian ovat avanneet suorat lennot tänne. Matkan kesto on suurin piirtein sama kuin Teneriffalle, ja Dubailla taitaa ainakin toistaiseksi olla vähän eksoottisempi maine.







Dubai on yksi seitsemästä Yhdistyneiden arabiemiraattien emiraateista (United Arab Emirates, UAE), joka muodostettiin vuonna 1971 kun Britannia vetäytyi maista. UAE nojasi pitkään talouskasvussaan öljyyn, mutta koska se alkaa hiipumaan, uusi kasvustrategia on nojannut vahvasti matkailun kasvattamiseen. Dubai on tässä kaikista emiraateista kärjessä, sillä talous on tasaisemmin jakautunut kuin monella muulla.



Paikalliset eivät maksa veroja,
mutta toisaalta paikallisia
on 
vain kourallinen olemassa -
 joidenkin laskelmien mukaan
vain 20% koko väestöstä.
   


Monet yritykset ovat perustaneet tänne toimistoja hyvän sijaintinsa ja yhteyksien, sekä ns. vapaakauppa-alueen takia, ja töiden perässä on moni expatriaatti, eli expatti, tänne muuttanut. 9 miljoonasta UAE:n asukkaasta suuri osa on myös halpatyövoimaa, pääasiallisesti Sri Lankasta, Pakistanista, Bangladeshista ja Filippiineiltä. Monella näistä työntekijöistä ei ole papereita, ja se hankaloittaa väestönlaskua. Joidenkin lähteiden mukaan näiden ihmisten keskipalkka on jotakuinkin 120 € kuukaudessa. Olen kuullut myös muista, korkeammista summista arvauksina, mutta fakta on kuitenkin se, etteivät ne palkat, joilla pilvenpiirtäjät on rakennettu ja joilla tämän maan infra ja palvelut pyörivät järin suuria ole.






Kolikon kääntöpuoli on, että monelle näistä maista tuleville tienesti on kuitenkin niin suuri, että se takaa kotiin jäänelle perheelle paremman tulevaisuuden. Expateille, eli länsimaisille valkokaulusduunareille, Dubai mahdollistaa mukavan palkan, halvemmat elinkustannukset ja paremman elintason monella tapaa.


Aluksi hätkähdän joka kerta kun vastaani kävelee täysin hunnutettu nainen, mutta aika nopeasti näkyyn kuitenkin tottuu. Islam näkyy vahvasti, vaikka sitä ei täällä erityisen tarkasti seuratakaan. Turistit voivat kävellä ihan millaisissa vaatteissa tahansa kaduilla, eikä kukaan oikeastaan katso pitkään perään.






Dubaissa on myös tiukat lait koskien esimerkiksi avioliiton ulkopuolista seksiä, joka tekee raiskaustapauksista hankalia. Ellei sitten satu olemaan neljää miestä silminnäkijänä, jotka voivat todistaa ettei kyseessä ollut vain avioliiton ulkopuolinen suhde. Alkoholi- ja huumauslainsäädännössäkin tiukka ote näkyy; rangaistukset voivat olla todella kovia eikä missään julkisella alueella löydy alkoholijuomia myynnistä.

Se, että joku kuningashuoneen prinsseistä nyt sattuu kuolemaan kokaiinin yliannostukseen, on vain sivuseikka.



Mitä Dubaissa on?


Dubaissa on ennen kaikkea helppoa.
Turistille kaikki on tehty miellyttäväksi ja soljuvaksi.









Hyvätasoisia hotelleja löytyy varsin kohtuuhintaan, jopa todellista luksusta on tarjolla muutamaan sataan euroon per yö. Spa't, ravintolat ja palvelut ovat kohtuullisen hintaisia, kun osaa suhteuttaa mitä rahalla saa.

Kaikkialta löytyy helposti hyvää ruokaa, englantia osataan kaikkialla. Turistialueet ovat kliinisiä ja puhtaita, turvallisiakin, ja liikkuminen on tehty helpoksi. Metrot vievät paikasta toiseen, ja taksit kuljettavat edulliseen hintaan.

Shoppailufriikeille löytyy suuri määrä toinen toistaan suurempia ostoskeskuksia, myös muun muassa maailman suurin, Dubai Mall, jonne saa helposti uppoamaan päivän jos toisenkin.







Lisäksi Dubaissa on lämmintä ja rantaa. Vahvin turistikeskittymä ravintoloineen ja palveluineen keskittyy The Walkille, jossa spatseerataan näyttäytymässä, mutta jossa on mukavan tunnelmallistakin. Kannattaa huomioida ettei täällä kannata haaveilla rantabaarissa kaljan nauttimisesta - alkoholi on pannassa muuten paitsi hotelleissa tai tietyissä ravitsemusliikkeissä. Expatit tarvitsevat erikseen asuntokohtaisen alkoholiluvan, ja niitä ei muuten sitten myönnetä ateisteille - ihan vain tiedoksi, jos olet aikeissa muuttaa. Iske rasti oikeaan ruutuun.



Nähtävyyksiä täällä piisaa. 



Mitenkäs olisi esimerkiksi maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, aina 828 metrin korkeudessa? Tai Marinan rannassa kilometrejä pitkä kävelykatu, jonka viertä koristaa toinen toistaan mahtavammat luksusjahdit? Maailman ainoaa 7-tähden hotellia, Burj al-Arabia voi myös käydä pällistelemässä, tai miksei palmun malliseksi rakennettua saartakin. Vesipuistojakin löytyy useampia.









Vastuullisuusnäkökulmasta on erittäin harmillista, että muun muassa Dubai Mallissa on suuri akvaario, jonne on ängetty ihan liikaa kaloja, rauskuja, ja kaikenlaisia mereneläviä. Sieltä voittekin katsoa videon aiemmasta #ReilutBlogit vol. 2 -postauksesta.

Lisäksi esimerkiksi The Atlantis Palm -hotellissa olisi varmasti huisin kiva vesipuisto ja ilmeisesti myös jonkin kokoinen ostoskeskus, mutta tuolla hotellissa pidetään myös delfiinejä vangittuina, ja niiden kanssa saa muun muassa mennä uimaan. Ei hyvä. Eli täydellinen no-go meille, sellaiselle toiminnalle en halua rahojani antaa.

Ihmisoikeusasioihin jos paneutuisi, tämä postaus ei loppuisi koskaan.


Joidenkin mielestä Dubai on kallis.
Itse koin hintatason suurin piirtein
samanlaiseksi kuin Suomessakin.

Niin, eihän Suomi erityisen halpa kyllä ole.






Miksi kaikki kohkaavat?


Dubaissa taitaa olla vielä jonkinlaista uutuudenviehätystä suomalaisten silmissä. Ja onhan siellä paljon kaikkea.

Ymmärrän kyllä tavallaan että monet lähtevät Dubaihin aina uudestaan - täällä ei tarvitse lomallaan tehdä erityisesti ponnisteluja jotta saisi asiat toimimaan. Ja se on se mitä viikon tai kahden lomilta useimmiten haetaankin.


On toisaalta aivan ihanaa olla
mukavissa puitteissa,
tietää millaista ruokaa
ravintolasta saa,
mutta suuria seikkailuja
Dubaista lienee turha hakea.


Palaisinko tänne takaisin?

En tiedä. Saattaisin ehkä palatakin. Juuri silloin kun tarvitsen vain helppoa kohdetta ja vähän aurinkoa keskelle Suomen sydäntalvea. Ehkä näyttääkseni Miikalle millaista täällä on. Käydäkseni aavikolla ajelemassa, tutustumassa kameleihin, yöpyäkseni luksuslakanoissa, käydäkseni free flow -skumppabrunssilla viiden tähden hotellissa. Ja erityisesti tapaamassa ystäviäni, jotka tänne muuttivat.







Mutta otetaan näistä kaikista lisää seuraavissa postauksissa. Olkoot tämä pelinavaus Dubain eri aihepiireille, joita seuraavat postaukset tulevat käsittelemään.

31 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea tämä postaus näin lähdön kynnyksellä. Perjantaina siis palataan tänne kaupunkiin 10 vuoden tauon jälkeen! Tästä postauksestakin käy kyllä ilmi, että kaupunki on kehittynyt ja muuttunut tässä ajassa valtavasti. Tulee olemaan siis mielenkiintoista nähdä omin silmin kaikki muutos!

    Dubai on kyllä tosi monitahoinen juttu. Jännä nähdä et mitkä fiilikset kaupunki herättää nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ei muuta kun hyvää matkaa Dubaihin! Siellä on varmasti ainakin lämmintä ja aurinkoa! Olisi muuten mielenkiintoista kuulla millä tavalla se on ehtinyt 10 vuodessa muuttua!

      Dubai on monella tapaa hyvin monitahoinen. Jännä että se herättää monissa niin vahvoja tunteita, toiset vihaa, toiset rakastaa.

      Poista
  2. Mua ei kyllä Dubai voisi vähemmän kiinnostaa. Ensimmäinen syy on lapsellinen ällöähky siitä, että sinne tuntuu menee nyt ihan jokainen muukin (sehän on aina hyvä syy jättää jonnekin matkustamatta, not). Jotenkin vain tulee mieleen sellainen "uusi Kanaria", vaikka ei se nyt sitä kuitenkaan varmasti ole. Mutta minkäs sitä mielikuvilleen tekee.

    Suurempi syy on se, että musta paikka kuulostaa vaan kuolettavan tylsältä. Mä tykkään aidosta ja rosoisesta, ja tuntuu, että Dubai on aivan kaikkea muuta. Mitä mä edes tekisin tuolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas muuten negatiivisen kuuloinen kommentti! :D Lisätään vielä, että postaus aiheesta oli kuitenkin hyvä, ja mielelläni luen niistäkin paikoista, jonne en itse lähtisi :)

      Poista
    2. Hauskaa että mainitset ton Kanarian, koska mietin vaihtoehtoista otsikkoa "Dubai - uusi Kanaria?". Sitten tosin olisin kirjoittanut myös vähän eri näkökulmasta.

      Ajattelin että koska Tenskulla ei ole koskaan tullut käytyä, niin kai edes yksi turistirysä. ;)

      Oli tuolla sitä aitoa ja rosoistakin, mutta ei siellä pilvenpiirtäjien keskellä, sieltä piti lähteä pois. Ja sitten taas, mikä on oikeastaan aitoa ja mikä ei. :)

      Ymmärrän täysin nuo tuntemukset. Ei ole ollut omalla listallanikaan kovinkaan korkealla paikoista jonne mennä. Viikon lomalle etäisyys oli kuitenkin juuri sopiva, ja täältä ei haettu suuria seikkailuja. Pitää tietää millä mentalitetilla lähtee. Niitä seikkailuja kun on tässä ollut lähiaikoina "aika paljon.

      Menisinkö uudelleen? Ehkä menisin, ehkä en. Saa nähdä.

      Poista
  3. Mulla on vähän sama fiilis Dubaista kun Merillä. Jotenkin vaan ei kiinnosta. Toisaalta, jos hakisin lomalta varmaa aurinkoa ja helpoutta, olisi Dubai varmasti just oikea mesta. Ja mä ehkä tunnen itseni jotenkin vaivaantuneeksi kaiken överin keskellä, en osaa nauttia esim. spahoidoista yms. hemmottelusta. Tosin se free flow skumppabrunssi kuulostais aika hyvältä, vaikkakin vähän oudolta tuon kaiken alkoholikielteisyyden keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, se free flow -skumppabrunssi todellakin kuulostaa hyvältä, eikä vain kuulosta, se on! :D Mutta otetaan siitä vähän myöhemmin oma postauksensa.

      Mulla ei ole tuo pokkurointi ongelma, mutta yleensä haen lomamestoiltani vähän erilaisia juttuja. Mutta hei, tulipahan nähtyä!

      Poista
    2. Just näin, tulipahan nähtyä. Voi ainakin muodostaa sen oman mielipiteen paikasta :) Ja sitä free flow -skumppabrunssipostausta jään odotteleen. Innolla. Janoisena. :D

      Poista
  4. Minä toivoisin, että enemmän kiinnitettäisiin huomiota Dubain taustoihin eli ihmisoikeuksiin. Juuri katselin Saksan uutisista dokumenttia Dubain vierastyöläisten oloista. Ei ollut kivaa katsottavaa. Miehiä nukkui surkeissa oloissa kymmenenkin samassa kopissa, vessoja oli muutama sataa miestä kohti ja palkkoja ei oltu maksettu aikoihin :( En matkustaisi Dubaihin lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, tulipa vähän turhan jyrkän kuuloinen tuosta kommentistani. Tarkoitin, että maailmasta löytyy kyllä itselleni lukuisia mielenkiintoisempia matkakohteita, ettei Dubai todellakaan mahdu listalleni.

      Poista
    2. Niistä tosissaan todella harvoin puhutaan. Jos ne vielä tähän olisi lisännyt, postausta ei olisi saanut loppumaan lainkaan. Olot ei tosissaan ole kaikilla kovinkaan kummoiset, ja hyväksikäyttöä tapahtuu monella tasolla.

      Ei tullut tästä nyt mitenkään ykköskohdetta meille, mutta ajoi toki asiansa auringon ja lämmön osalta. Joskus on hyvä nähdä niitäkin paikkoja jotka ei niin puhuttele ymmärtääkseen maailmaa taas vähän paremmin.

      Poista
  5. Me käytiin Dubaissa aika tarkalleen nelisen vuotta sitten. Etsittiin juuri sellaista sopivan lennon päässä olevaa kohdetta, joka olisi vähän eksoottisempi. Siinä samalla Air Finland möi konkurssin kynnyksellä matkoja kaksi yhden hinnall; ei ollut vaikea tehdä päätöstä Dubaihin lähdöstä. Tykättiin kyllä kovasti ja kirjoitin blogiin aika pitkälti alussa kuvailemasi postauksen. Oltiin tuolloin alkutaipaleella meidän yhteisellä matkailutaipaleella, itse asiassa se oli ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka.

    Juuri viikonloppuna juteltiin kohteista missä ollaan käyty ja mihin haaveiltaisi matkaavamme ja mietittiin, että Dubaihin ei enää ehkä lähdettäisi. Tiedostettiin jo silloin neljä vuotta sitten mitä tuon kiillon takana on, mutta nyt asian ehkä ymmärtää vielä syvemmin. Jos Egyptin pyramidit rakennettiin orjatyöllä niin eipä ole ajat siitä paljon muuttuneet, samaa tapahtuu tavallaan tänäkin päivänä. Kaikilla asioilla on kuitenkin kaksi puolta, joten en voisi sanoa ehdottomasti boikotoivani Dubaita. Nämä ovat niin hirveän monisyisiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lähtisi sille linjalle että väärinkäytöksistä aina boikotoisi kokonaan jotakin maata niin aika vähälle jäisi mahdolliset matkustuskohteet. :) On tosin paikkoja minne en itse kovinkaan mielelläni menisi, ihan vaan mm. siksi että naisen asema on siellä niin heikko, ja se saattaa olla jopa turvallisuusriski.

      Dubaissa on tosissaan sitä ihanaa ja helppoa, luksushotellia ja hienoa ravintolaakin. Eihän se ole mikään valhe että siitä kirjoittaa. Jännää että olette kuitenkin sen kulissien takana tapahtuvan jo tuolloin tiedostaneet, siitä ei mielestäni olla niin hirmuisen pitkään kuitenkaan puhuttu.

      Dubai ei mitenkään ole itselläni boikottilistalla, sillä ainahan näissä kohteissa voi tehdä valintoja siihen millaista toimintaa tukee. Pitää vaan vähän valita, ja ymmärtää mikä vallitseva tila on.

      Poista
  6. jään odottamaan, jopa varovaisen innostuneena. Dubai ei kiinnosta muovisuutensa ja ihmisoiokeustilanteensa vuoski kyllä yhtää missään muussa mielessä kuin maabongauksen nimissä, mutta tämä pelinaloitus oli sen varran mielenkiintoinen että tiedän kerrankin olevan tulossa jotain muuta kuin sitä normaalihöttöä "iik mä kuolen ku täällä on niin mahtava shoppaa ja hei täällä on pizzahuttikin..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Ja hei, onhan siellä pizza hut ja ihan SIKANA shoppailumahdollisuuksia, jos ne nyt sattuu olemaan se juttu mikä kiinnostaa. :)

      Muttajuu, tuolla noita juttuja on 5 valmiina kirjoitettuna, kuvitusta odottamassa. Kaikki aika erilaisia. Että tervetuloa vaan uudestaankin, ja siellä on tulossa ainakin yksi joka varmaan eristyisesti kiinnostaa - free flow -skumppabrunssi!

      Poista
  7. Emiraateista Abu Dhabi ja vaikka Ajman ovat jo "normaalimpia" paikkoja kuin Dubai.
    Ja toki monet (ainakin minun tuttavapiirissäni) Dubaissa jo kerran käyneet (ja sen muoviseksi todenneet) käyttävät Dubaita ja sinne meneviä halpoja lentoja vaan hubina muihin alueen kohteisiin.
    Jos Dubai on jo nähty, niin Qatar on yhtä helppo kohde, jossa on samat shoppailumahdollisuudet, mutta myös muuta kiinnostavaa.
    Toki missään näissä Lähi-idän öljyvaltioissa ei ihmisoikeuksista siirtotyöläisten osalta voi puhua, mutta noillakin ehdoilla ihmiset haluavat vapaaehtoisesti tuonne tulla. Kertooko se sitten enemmän lähtömaista vai Dubaista ja Qatarista? Vähän samaan kategoriaan menevät pohdinnat isojen risteilylaivojen miehistöstä. Halvoista risteilyistä pidetään, mutta siinä sivussa sitten tietysti myös siitä, että henkilökunnalle ei makseta kovin paljoa - mutta silti lähtömaissa noistakin paikoista kilpaillaan, eli oloja pidetään kuitenkin parempana kuin kotimaassa, vaikka siellä Pakistanissa ja Bangladeshissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helposti tuolla posotteli autolla etiäpäin Abu Dhabiinkin, että ymmärrän ihan hyvin Dubain pitämistä hubina. Alkoi itseasiassa kuulostamaan ihan fiksulta vaihtoehdolta pidemmillekin lennoille, varsinkin kun tuolta pääsee suoralla lennolla esim. Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

      Nämä palkka-asiat ovat aika montahoinen juttu. Toisaaltahan se on erittäin hyvä että löytyy töitä, ja toisaalta voi keskustella että voisiko se korvaus sitten olla edes vähän enemmän kohtuullinen, tai ainakin työehdot paremmat. Onko se oikein riistää enemmän niitä joilla ei ole vaihtoehtoja? Jonnekin se raha kuitenkin menee jonka asiakkaat maksavat, enkä usko että nuo varsinaisesti tappiolla pyörii kun työvoimaa saa niin halvalla.

      Ja valitettavaahan on että niin kauan kun se hyväksytään, niin kauan sitä tehdään. Eli kun risteilyväki tyytäväisenä vetelee laivan kannella drinksuja, eikä jaksa sormeensa heilauttaa sen takia että olot paranisivat, niin kauan se myös tulee jatkumaan.

      Poista
    2. Ei ole kovinkaan hedelmällistä miettiä, että missä maassa "juuriongelma" on, siirtotyöläisen lähtömaassa vaiko siirtotyömaassa, jos vastaanottavassa maassa siirtolaistyövoimalta varastetaan passit ja näin PAKOTETAAN jäämään työskentelemään pilvenpiirtäjien rakennuksille. Elinolot ovat karmeat, palkkoja ei makseta saatika että ne vastaisivat sitä, mitä LUVATTIIN. Juurikin Arabiemiraattien siirtolaistyömailla tavataan valitettavan usein itsemurhia, koska rakennuksilla työskentelevät siirtolaiset eivät yksinkertaisesti näe työvankilasta muutakaan poistumistietä. Eli siis ei, juurisyy ei ole siirtolaisten köyhissä kotimaissa, syy on siinä, että globaalissa markkinataloudessa vahvempi ottaa hyödyn heikommasta, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa työmaille huijaamista, maahan saapuessa passin varastamista ja lopulta pakottamista orjatyövoimaksi.

      Toki, olen tavannut tätä itse myös monessa muussa paikassa maailmalla, eritoten Aasiassa. Ei ole muissakaan maissa, joissa siirtolaistyövoimaa ahkerasti käytetään (esim. juuri niissä länkkäreiden suosimissa rantalomakohteissa), mitenkään tavatonta, että siirtolaistyöntekijä kalastellaan kotimaastaan huijaamalla muuttamaan kohdemaahan ja jättämään perheensä isomman tienestin toiveissa, ja maahan tullessa henkilöllisyysasiakirjat takavarikoidaan ja sanotaan esimerkiksi jokin summa, jolla passin saa ostettua takaisin työnantajalta (summa luonnollisesti kasvaa aina - toisinaan jopa niin suureksi, ettei työntekijä pystyisi sitä takaisin enää ostamaan, vaikka työskentelisi samalle työnantajalle koko ikänsä..). Siirtolaisille maksetaan lopulta murto-osa sovitusta palkasta, jotka ne vähäisetkin pitää ansaita järkyttävän suurilla työtuntimäärillä, esimerkiksi 16-18 tuntia päivässä työskentelemällä, joka päivä, vuoden ympäri, ilman vapaapäiviä. Usein perheelle ei jää lähetettäväksi juuri mitään, jolloin lopulta työntekijöitä muun muassa karkailee salaa oman synnyinmaan suurlähetystöön, joista he toivovat saavansa uuden passin ja pääsevänsä takaisin perheensä luokse.

      Joten siis ei, syy ei ole siirtolaisten synnyinmaissa. Luonnollisesti köyhyys, kouluttamattomuus ja epävakaat elinolot lisäävät kertoimia siihen, että yhä herkemmin ihmiset tarttuvat tällaisiin "tilaisuuksiin" ja joutuvat orjatyöbisneksen uhreiksi. Joten sillä tavoin syytä on, paljonkin, siirtolaisten lähtömaissakin, mutta suurin syyllinen on se maa, joka muun muassa lainsäädännöllään ja lepsulla politiikallaan mahdollistaa tällaisen toiminnan. Mutta tätä tapahtuu toki Suomessakin, kuten jokainen varmasti tietäneekin. Ei kuitenkaan siinä mittakaavassa, kuin esimerkiksi Dubaissa tai Kaakkois-Aasian massaturismimaissa.

      Poista
    3. Se, mikä kuitenkin on ollut viime aikoina hyvä suuntaus, on se että näitä asioita nostetaan yhä enemmän esiin ja tietoisuus lisääntyy niistä. Valitettavasti näkee kuitenkin vielä usein ihmisten välinpitämätöntä suhtautumista niihin - on vaan helpompi olla ajattelematta asiaa ja mennä siellä mistä aita on matalin.

      Ei maailman kaikkia ongelmia hartioilla kantamalla saa omaa elämäänsä elettyä, mutta lomillakin voi hyvin pyrkiä toimimaan muita kohtaan oikein, ottaa etukäteen selvää mitä sudenkuoppia missäkin maassa on. Harmittelen usein sitä kun niin monet juoksevat totaalisesti vain hinnan perässä, eikä mietitä sitä miksi se hinta niin edullinen on, tai siitä millaisista olosuhteissa tavara tai palvelu on peräisin.

      Jostain syystä moni unohtaa miten etuoikeutettuja satumme olemaan kun olemme syntyneet länsimaalaisiksi ja hyvin toimeentuleviksi, joilla todellakin on aina mahdollisuus valita, eikä siksi että olisimme jotenkin erityisesti "ansainneet" tämän elämän, mitä elämme. Aika pienestä on todennäköisesti ollut kiinni se, ettemme me ole ne jotka siellä hikityöpajoissa tekevät töitä, tai joutuisivat muilla tavoin riistetyksi. Ja mitä me silloin toivoisimme kanssaihmisiltämme?

      Poista
  8. No elämme markkinataloudessa ja palveluja,kokemuksia ja elämyksiä moni matkoiltaan hakee ja kaipaa...Miksi he eivät rakentaisi ja tuottaisi sellaista joka kiinnostaa suurta osaa matkailijoista jos he voivat tehdä niin?Kuten kaikki tietävät niin öljyllä ei rikastuta enää yhtä helposti joten täytyy keksiä uusia tulonlähteitä.Kuten kirjoitit niin työläiset ovat siellä vapaaehtoisesti ja saavat kumminkin elätettyä perheensä kotimaassa niillä tuloilla aivan niinkuin Pirkko tuossa kommentoi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hyvä kysymys on myös saako markkinataloutta ja sen moraalia koskaan kyseenalaistaa? Voiko asioita muuttaa vai vain elää todeten "että tää vähän niinkun on näin". Enpä usko että ihmisoikeuksia esimerkiksi naisten osalta on tullut ihan vaan toivomalla, vaan sillä että niille ollaan aktiivisesti pyritty jotain tekemään.

      Työläisten vapaaehtoisuuskin on vähän miten asiaa haluaa katsoa. Onko se vapaaehtoista lähtemistä jättää lapset suvun huostaan ja tulla asumaan vieraaseen maahan kun vaihtoehto on alkaa vaikka prostituoiduksi tai kerjäläiseksi? Ja sitten on tietysti hyvä miettiä myös mikä on aiheuttanut sen että näitä vaihtoehtoja on näillä ihmisllä niin vähän, että se pakottaa heidät "vapaaehtoisesti" tekemään tällaista.

      Aina voi tietysti vaipua ajatukseen siitä että maailma on valmis sellaisenaan.

      Poista
    2. Kommentoin jo toiseen kohtaankin, mutta painottaisin minäkin sitä, että VAPAAEHTOISUUTEEN vetoaminen on tällaisen mittaluokan asioissa todella naiivia ja taitaa kommentoija itsekin sen tietää. Jos passi takavarikoidaan työnantajan toimesta siirtolaiselta, onko se todella vapaaehtoista työskentelyä? Jokainen meistä tietää, että ei ole.

      Maailmaa ei voi tarkastella juuri "se nyt vaan menee niin"- mentaliteetilla, koska mikään ei nyt vaan mene niin. Tuleepahan mieleeni eräs tapaus Thaimaan ping pong- esityksistä kerran keskustellessani, jolloin vastapuoli sanoi, että "vapaaehtoisestihan ne naiset sitä tekee, ja jokainen meistä haluaa kokemuksia kun menee uuteen maahan, niin kyllä minä ainakin menisin katsomaan ko. esitystä. - Ja sitä paitsi, nehän tekee sitä työkseen, ja jos kukaan ei mene katsomaan esityksiä niin ne ei saa palkkaakaan". Kovinkaan moni meistä ei menisi ihmiskauppaan, prostituutioon tai partaterien vaginasta ampumiseen mukaan, ellei se olisi aivan meidän viimeinen pakkomme TAI että me kuvittelisimme menevämme johonkin muuhun työpaikkaan muuttaessamme Indonesiasta Thaimaaseen, mutta perillä valkenisikin totuus partaterien p*llusta ampumisesta. Suuri osa ko. työtä tekevistä naisista vammautuu pysyvästi, sillä kyllä, naisten sukupuolielimiä ei ole tehty kultakalojen ja lasien ampumista varten. Usein työhön liittyy myös prostituutioon painostamista.

      Nykymaailman vitsaus on se, että usein me ihmiset, erityisesti länsimaalaiset, kuvittelemme, että meillä on oikeus ihan kaikkeen. Meillä on oikeus nähdä pingpongia, meillä on oikeus uida altaassa valaiden ja delfiinien kanssa, meillä on oikeus ruokkia leijonia aidan taakse ja meillä on oikeus nauttia kaikesta, mitä tämä maailma rahanvastineeksi oikein tarjoakaan, unohtamatta sadan kilon tehotuotetun lihakilon tuhoamista per naama per vuosi. Meidän nautinnollamme ja meidän kokemuksilla, selfieillä, matkakuvilla, kertomuksilla ja tunteilla on väliä, mutta ei niiden nautintojen ja kokemuksien taustalla olevilla seikoilla: niillä ihmisillä, eläimillä, asioilla, jotka nyt sattuvat ottamaan aika hyvin turpaansa.

      Mutta pitää saada nähdä.
      Pitää saada kokea.
      Kyllä minulla on oikeus.
      Ja tiukan paikan tullen, se viimeinen "mutta kyllähän nekin vapaaehtoisesti tätä tekee, ja kyllä tästäkin on niille kumminkin hyvää, ja toisaalta tällain tää maailma toimii ja en mä oikeestaan voi mihinkään vaikuttaa ja silleen".

      Ja se todellakin on niin, että jos kaikki olisivat vaan todenneet historian sivuun asti naisista, että "kyllä sen vähän kuuluu olla niin, että nyrkki ja keittiö, ja kyllähän ne kumminkin ite vapaaehtoisesti tekee niin ja kyllähän se näin menee, tämmönen se maailma on" - ei meistä naisista kukaan muuta vieläkään tekisikään, kuin ruokaa ja lapsia.

      Poista
    3. Sepäs oli todella laajasti kommentoitu ja argumentoitut, ja kiitos siitä!

      Maailma ei tosissaan "vain mene" jotenkin, vaan kyllä siellä ihan jonkun tahdon mukaan tanssitaan - vaikkei se aina päälle päin näkyisi. Naisten osalta on Suomessa onneksi päästy jo sille tasolle missä näitä valtarakenteita paljastetaan, ja matkaillessa näkee että monessa muussa paikassa ollaan ihan valovuosia tästä.

      Ehkä meillä kaikilla ei pitäisi olla oikeutta tehdä kaikkea sitä mitä päähän sattuu, vaan pitäisi osata ajatella laajemmin näitä ilmiöitä ja mitä kaikkea sen taustalla on.

      Poista
  9. Mä kai luen aika paljon tietynlaisia blogeja, kun musta tuntuu, että noin 90% Dubaita käsittelevistä postauksista on ollut juurikin sitä kritisoivia. Sellaiseen pelkkään hehkutukseen olen törmännyt harvemmin. Musta se on oikein hyvä juttu, että ihmiset alkaa tiedostamaan näitä puolia enemmän. Vierailin Dubaissa reilut viisi vuotta sitten ja se on kyllä niitä kohteita, jonne ei ole mitään erityistä mielenkiintoa palata. Toisaalta on helppo ymmärtää Dubain suosio, kun matka on lyhyt, lämpö taattua ja yleisesti ottaen ns. helppo, mutta silti eksoottinen kohde kokemattomammallekin matkaajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vaude, olen sitten vaan erilaisessa blogikuplassa selkeästi. :)

      Kommenttisi on ihan ytimessä: sen verta helppo kohde kaikin puolin että ymmärrän kyllä sen suuren suosion. Ei jäänyt palavaa tarvetta päästä heti takaisin, mutta ystäviä kyllä menee ihan mielellään treffaamaan.

      Poista
  10. Makuasioistahan ei voi kiistellä; toinen tykkää, toinen ei. UAE:n vauraus tuntuu kuitenkin olevan se suurin kimmoke kritisointiin, vaikka räikeämpiä ihmisoikeus- ja työsuojelurikkomuksia löytyy esim. Kiinasta tai monen suursuosikki Kaakkois-Aasiasta.

    Dubain ja Arabiemiraattien nykylainsäädäntö pyrkii poistamaan räikeitä väärinkäytöstapauksia sekä parantamaan työntekijöiden oloja; konkreettisia toimia on tehty ja niiden toteutumista valvotaan.

    Maassa työskentelevät siirtolaiset tulevat usein itse huomattavasti huonommista oloista ja UAEssa ansaitsemallaan palkalla he elättävät suvun kotimaassaan. UAE:n kesän kuumuuden esim. rakennustyömailla ei pitäisi kenellekään maahan saapuvalle tulla yllätyksenä. Jo lentokentällä selvitetään saapuvilta työtekijöiltä kenelle he työskentelevät, kenen mukana he ovat maahan tulleet ja miten pitkään heidän on tarkoitus maassa työskennellä. Tällä pyritään selvittämään millaiseen työhön he ovat tulleet ja ennaltaehkäisemään ihmiskauppaa. Julkisuudessa on ollut paljon kertomuksia maahan tulleista työtekijöistä, joiden työnantaja on ottanut haltuunsa heidän passit; UAEn lainsäädännössä tämä on kielletty sekä rangaistava teko.

    Työtekijöille on nykylainsäädännön mukaan otettava sairausvakuutus ja tehtävä kahden kuukauden palkkaa vastava talletustakuu mahdollisia konkurssitapauksia varten, jolloin varmistetaan työtekijän palkan saanti tuolta ajalta. Lisäksi Dubain poliisiin voi ottaa yhteyttä mahdollisissa väärinkäytöstilanteissa joko puhelimitse tai nettipalvelun kautta, näistä asioista tiedotetaan työntekijöiden asuinalueilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itseasiassa sikäli täysin eri mieltä siitä etteikö makuasioista voisi kiistellä. On nimittäin paljon typerämpää kiistellä faktoista.

      Vauraus luo kontrastia, eli ihan oikeutetusti tuolloin ihmetelläänkin miksi toisilla on niin paljon enemmän, ja toisilla niin paljon vähemmän.

      Se on oikein hyvä että näille väärinkäytöksille pyritään tekemään jotain. Vaikka olosuhteet eivät tule yllätyksenä, eikö ole aika kurjaa että se on näiden ihmisten paras vaihtoehto? Olisikohan silloin joku asia jossain muualla vialla, ja mistäköhän se johtuu?

      Työolosuhteet riippuvat varmasti myös työnantajasta, ja esimerkiksi kotiapulaisilla työolosuhteet riippuvat todella paljon perheestä, vaikka laki periaatteessa oliskin kaikille sama. Perheillä on kuitenkin kohtuullisen suuri valta esimerkiksi päättä työsuhde yhdeltä istumalta, ja uuden paikan etsiminen, varsinkin heikolla referenssillä voi olla aika kiven alla.

      Nämä ovat tosissaan erittäin monisyisiä asioita. Se on oikein hyvä juttu että virkavallalla on pyrkimys saada olosuhteet hyväksi ja toimivaksi, sehän olisi kaikkien etu.

      Poista
  11. Dubai tosiaan tuntuu olevan kaikkien huulilla nykyään. Itse olen yhden postauksen tai mielipiteen kuultuani sitä mieltä, että voisin Dubaihin matkustaa ja toisen postauksen osuessa silmiin sitä mieltä että ei, tämä ei olisi minun paikkani. En tiedä miksi näin ristiriitainen tunnelma nousee kun kuulen sanan Dubai :D Kait sitä on joskus mentävä ja katsottava miltä tuntuu paikanpäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, ei ole ollenkaan kummallinen juttu jos tuntuu ristiriitaiselta. Itselläni on siellä käyneenäkin vielä aika ristiriitaiset fiilikset.

      Käymällä paikan päällä selviää sitten onko se oma juttu vai ei. Riippuen vähän mitä paikalta hakee, se voi olla ihan nappivalinta. Tiesin suurin piirtein mitä odottaa joten ei ollut mikään pettymys siltä osin meille.

      Poista
  12. Mielenkiintoinen postaus. Joo Dubaissa on kaksi puolta: uutuutta kiiltävät nähtävyydet ja sitten se työläisten kurjuus ja naisten olot. Jos lähtisin Dubaihin niin voisin kuvitella meneväni risteilylle, johon sisältyisi muitakin eri kohteita. On myös ikävää ettei Dubaissa makseta laisinkaan eläkettä siellä työskenteleville ulkomaalaisille. En sitten tiedä muuttuuko tämä asia joskus vai eivätkö jotkut edes tiedä tätä asiaa. Kaikki edut Dubaissa ovat paljon paremmat vähemmistölle, eli dubailaisille. Heille on paljon ilmaisia lääkäreitä, kouluja yms. muistaakseni heille auto/bensakin taisi olla ilmaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosissaan, kiva että tämä herättää ajatuksia. On hyviä puolia ja huonoja, kuten kaikkialla, ja olo paikasta on jotenkin vähän ristiriitainen, mikä varmaan kirjoituksestakin huokui.

      Eläkeasia ei ole valkokaulutyöntekijöille yleensä ongelma, sillä heille kerrytetään työnantajan puolesta erillistä eläkerahastoa, jonka saa lähtiessään aina mukaan. Näille siirtolaisille asia on hankalampi. Toisaalta, ei siellä kotimaassakaan sitä eläkettä kerrytetä ellei itse kerää. Paikallisten edut ovat tosissaan todella hyvät, ei veroja ja paljon etuisuuksia. Tietysti, tällaisella systeemillä ei sitten tulla huutelemaan että kukaan tulee käyttämään hyväksi systeemiä, kuten Suomessa.

      Jos ei katso pintaa syvemmälle, Dubain helppouteen on tavallaan helppo rakastua. Heti kun raottaa vähän verhoa, näkee erilaisen puolen tarinaan, ja asiat mutkistuvat. Tieto lisää tuskaa.

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!