maanantai 28. maaliskuuta 2016

Viiden tähden free flow -skumppabrunssi Dubain Kempinskissä


On perjantai, ja Dubaissa on lepopäivä. Perjantaisin kaikki kotiapulaiset pitävät vapaata, eikä valkokaulustyöntekijöillä ole töitä. Kukaan ei halua tehdä kotona ruokaa, ja siihen markkinarakoon ovat ravintolat ja hotellit iskeneet.

Perjantaisin Dubai on pullollaan brunsseja, enkä minä aio jättää sellaista väliin - etenkään kun kyseessä on ns. free flow -brunssi, eli hintaan kuuluu niin paljon juotavaa kun sielu sietää. Vaarallinen konsepti suomalaisille noin geneerisesti ottaen. Onneksi tällä iällä on jo oppinut omat rajansa.

No, ainakin yleensä.






Kempinskin prameat puitteet


Valintamme osuu muutamastakin syystä Kempinski Palm Jumeirah -luksushotellin brunssiin. Sinne Dubain palmusaarelle siis.








Brunssipaikkaa valitessa kriteerit ovat olleet seuraavat; 1. ulkoilmapaikka 2. lapsille ohjelmaa 3. samppanjaa. Harmittelen vähän, sillä näillä kriteereillä ei löydy paikkaa jossa olisi free flow -samppanjabrunssi. On ulkoilmaa ja on lastenohjelmaa, muttei molempia shamppiksen kanssa. Joudun tyytymään laadukkaaseen cavaan, ulkoilmaan ja lastenohjelmaan. Tämän verran siis joutuu perheellisenä tekemään myönnytyksiä.



Mutta ei nyt syytä vaipua synkkyyteen tällaisen pienen takaiskun takia!



Porschemme karauttaa Kempinskin pihaan, jossa on - kuten kaikkialla Dubaissa - toinen toistaan ärhäkämpiä autoja.









Sisustus on marmoria, kiveä, yleellisiä tekstiilejä, vanhan ajan tyylikkyyttä mukaillen. Kun olemme maksaneet noin 140 € hinnan per aikuinen, sisältäen juomapaketin, meidät ohjataan pöytään.

"Haluaisiko rouva istua sisällä vai ulkona? Mitä rouvalle saisi olla juotavaa ensi alkuun? Rouva on hyvä ja seuraa hovimestaria." 

3-5 -vuotiaista mukana olevista lapsista ei veloiteta mitään.


Kempinskin buffet on runsas, ja gluteeniton ruokavalio voittajavalinta


Kempinskin buffet näyttää suomalaisen silmään yltäkylläisyyden huipentumalta.

On alkupalabuffet, jossa tuntuu löytyvän mitä tahansa tahnoista ja salaateista ostereihin ja katkarapuihin, siemeniä, kasviksia erikseen, mitä kuvitella voikaan. Leipiä on tarjolla useampaa laatua, croissantteja, hilloja, levitteitä, you name it.









Lämpimässä buffet'ssa on useampaa eri lajia mistä valita; erilaisia curryjä, lihaa, perunoita eri muodoissa, munakasta, kasviksia. Lisäksi tarjolla on erillinen juustopöytä. Kuunnelkaa siis nyt tarkkaan: erillinen juustopöytä! Kaikenlaisia eri brie'tä, goudaa, kermajuustoa ja sinihomejuustoa, pähkinöitä, viikunoita, hilloja, ihan mitä tahansa niiden kanssa.












Ja huipentumana jättimäinen jälkkäribuffa. Jo pelkästään katsomalla sitä alkaa kuola valumaan. Jos olisin normaaliruokainen, alottaisin varmaankin tästä, ihan vaan jotta jaksaisin maistaa kaikkea.






Sen sijan ystäväperheeni aikuiset kertovat buffet'n olevan kovin vaatimaton Dubain normaaliin tasoon nähden.



Selkeästi odotukseni eivät ole olleet 
tarpeeksi korkeat tämän suhteen.



Selvittelen gluteenittomuutta ensin hovimestarin, ja sitten ravintolan johtajan kanssa. Runsaasta buffet'sta en saa varmuuden vuoksi syödä yhtään mitään, mutta saan tilata rajattomasti á la carte -listalta mitä tahansa. Well, well, tämähän avaa ihan uusia mahdollisuuksia!

Kempinski haluaa olla ehdottoman varma etten saa hitustakaan gluteenia, ja keittiössä saattaa olla kontaminaatioriski. Käyn silti hakemassa juustobuffet'sta juustoja ja ihan tavallisia katkarapuja, sillä en jotenkin usko että nämä olisivat käyneet minkään gluteenin läheisyydessä.






Á la carte -listankin kanssa tulee vähän runsaudenpula, sillä saan lähestulkoon kaiken gluteenittomana, alkaen hummerista kaikkeen pastaan ja risottoon. Hummerin jätän välistä (vähän hölmöä kyllä näin jälkikäteen ajateltuna), mutta tilaan risoton ja pastan, alkuun mozzarella-tomaattisalaatin, jonkinlaisen juustopalleron (ullatus!) ja carpaccion. Annokset ovat jättimäiset. Lisäksi minulle tarjoillaan 12 (!) lämmitettyä gluteenitonta sämplyää.

Pyydän pienempiä annoksia risottoa ja pastaa mutta eteeni tarjoillaan yhtä suuret annokset niitäkin. Onneksi ystävät auttavat näissä, ja sanovat myös että brunssin taso nousee gluteenittomuuteni takia uudelle tasolle.








Pyydän jälkiruoaksi jotain pientä ja eteeni kannetaan kahta erilaista sorbettia sekä pannacotta.




Hämmästyksekseni täytyy sanoa, etteivät maut ole mitenkään erityisen hyviä tai yllättäviä. Ihan kelpoa perustavaraa siis, muttei mitään erityisen ihmeellistä. Raaka-aineet ovat toki ihan kunnossa.  Kanssaruokailijani Aku vahvistaa tämän fiiliksen ja kertoo että vaikka hienoja ja hyviä ravintoloita on pilvin pimein Dubaissa, ne eivät kuitenkaan ole koskaan mitenkään erityisiä. Ihme juttu.



"Rouvien tyytyväisyyden takia teen juomissa poikkeuksen"


Brunssiin kuuluu tosissaan juomaa niin paljon kuin vaan jaksaa vetää, mutta juomat ovat rajatulla valikoimalla. Cava, jota meille tarjoillaan on ihan kelpoa tavaraa, Espanjasta. Yritämme tilata ensin mojitot, mutta ne eivät kuulu valikoimaan. Näytämme molemmat hieman nyrpeää naamaa, ja valitusta tehdessämme ravintolan johtajalle hymyilemme valloittavasti.


Meidän takia hän tekee poikkeuksen, 
jotta rouvat olisivat tyytyväisiä.


Erittäin mukavaa.






Ja niin alkavat myös mojitot virtaamaan pöytään. Ja rouvat alkavatkin olemaan varsin tyytyväisiä.


Kummallista on kuitenkin se että koska kuskimme, eli Aku, ei ole maksanut juomapakettia, ei hänen pakettiinsa kuulu edes kahvi. Voisi nyt jotenkin kuvitella että kahvi kuuluu laadukkaaseen brunssiin. Jälleen pieni valitus, niin kahvi saapuu Akulle maksutta eteen.

Vielä on konseptissa kuitenkin hiukan kehitettävää.


Hei, missä meidän lapset on?


Ainiin, ne lapset, olihan meillä niitäkin mukana. Ihan ensimmäisenä paikalle tulevat tervehtimään parit maskotit. Ruokailunsa jälkeen lapset juoksevat edestakaisin meidän pöydän ja leikkialueen väliä. Ensimmäisenä tulevat supersankarit ja -sankarittaret kasvomaalauksineen. Poniratsastuksen jälkeen he hyppivät pomppulinnassa ja tulevat näyttämään piirrustuksiaan ja askartelujaan, joita ovat filippiiniläisten työntekijöiden kanssa tehneet.









Harmillisesti työntekijät eivät oikein valvo leikkejä, ja isommat, huonommin käyttäytyvät muksut liiskaisivat pienemmät alleen, ellei joku meistä - yleensä Aku - olisi välillä valvomassa hommaa.

Lapset kuitenkin viihtyvät erittäin hyvin, ja saamme brunsseilla varsin rauhassa.



On se kumma, ettei tällaista voi olla Suomessa?



Kokonaisuudessaan tämä olisi toimiva konsepti, jos joko työntekijät pitäisivät vähän parempaa jöötä, tai ihmiset kasvattaisivat lapsistaan hieman enemmän toisia huomioon ottavia yksilöitä.


Kannattaako?


Päätämme brunssin vielä skumppalasit kädessä rannalla leikkien, joka tosin on aikuisille lievästi vaikeampaa ylensyönnin takia.






Dubain free flow -brunssi hulppeissa puitteissa, tällä kertaa Kempinskissä, oli ihan toimiva setti, erityisesti kun kertoo olevansa ruokavammainen ja tarvitsevansa gluteenitonta. Yleisesti ottaen alkoholi on islamin valtionuskonnon takia kallista, joten brunssin hinta kaikkine juomineen on siihen nähden kohtuullinen. Juuri tähän paikkaan saattaa muuten saada myös Groupon -etuja, jos niitä jaksaa metsästää.

Kokonaisuuden huomioon ottaen erityisruokavalion huomioimisesta, johtajan halukkuudesta täyttää meidän kaikki toiveet ja lasten huomioon ottamisesta tämä setti on ok, arvosanaksi 8+. Kokemuksena voin suositella.


Ja näin suomalaisittain:
mitä enemmän juo, sen kannattavampi diili. ;)

18 kommenttia:

  1. Voi, miten herkullisen näköistä! Varattiin juuri äsken äkkilähtölennot Dubaihin, lähtö huomenna aamulla. Tuli siis hyvään saumaan tämä fiilistely :) Täytyy varmaan alkaa ottaa vähän muutakin selville Dubaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, sitten ei muuta kuin oikein hyvää Dubaita! Kantsii katsoa vaikka Mövenpick vaihtoehdoksi, siellä on kuulemma erinomainen valikoima - mutta ei tosin tuota ulkoilmatarjoilua.

      Poista
  2. 140 euroa? Per henki? No huh. Ymmärrän (jotenkin) sen alkoholin kalleuden, mutta todella sääli jos ruoan e-kovinkaan-kummoinen taso on tuolla noinkin yleisesti hyväksytty normi. Luulisi, että laadulle ja innovatiivisuudelle löytyisi arvostajia niin paikallisista kuin vierailijoistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olin odottanut ruoalta jotenkin vähän enemmän. Siellä ei ollut mitään erityisen yllättävää - kaikki ihan makoisaa, mutta en ollut mitenkään erityisen taivaissa sen suhteen.

      Voisi tosissaan kuvitella että enemmänkin löytyisi innovatiivisuutta. Luulen, etteivät kokit ole länkkäritaustaisia, ja osaavat paremmin yllättää, jos saisivat tehdä omien maidensa ruokia.

      Poista
  3. Paikan haluaisin kyllä nähdä, mutta toi brunssi ei olisi mun juttu. Itselle sopii ainoastaan paikat, missä ruoka tuodaan pieninä vaikka hyvinkin useina fine dining -annoksina eteen. Toissa viikon Karibianristeilyllä juuri nuo buffet-kattaukset parina kertana sai minut niin turvonneeksi, kun ei tajua olla maistamatta kaikkea mahdollista :-D Siihen kun lisätään vielä alkoholi mukaan all-inclusive meiningillä, niin ei sovi mulle ;-)

    Hauska idea muuten toi, että lapsille järkätty ohjelmaa, niin saa aikuiset syödä rauhassa! Risteilyllä käytimme välillä hyväksi laivan lastenhoitokerhoa, niin sai syödä itse rauhassa. Hyviä palveluja tuollaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin tuohon rahaan itsekin mielummin kyllä fine dining -kokemuksen, jossa ruokakin olisi sitten ihan huippuluokaa. Täytyy silti sanoa että itselläni säilyy näissä kyllä kohtuus _yleensä_. Nyt ruokaa oli niin tajuton määrä ettei sitä voinut edes kuvitella syövänsä. Kuka kantaa kenenkään eteen 12 sämplyää! Ihan oikeast!

      Helsingissä oli joskus muutama brunssipaikka missä lapsille oli omat leikkitädit ja ohjelmaa. Oli muuten huisin toimiva setti! Kaikki viihtyi. Ulkomailla tämä on aika normijuttu, en oikein tajua miksi Suomessa lapsen kanssa ruokaileville tarjoillaan joko ABC:tä tai Rossoa ja muuten ei sitten oikein mitään.

      Onneksi tuo meidän pieni kulinaristi on kasvatettu ravintoloissa ja tietää tasa miten niissä käyttäydytään + taitaa tykätä parempien paikkojen ruoistakin. :D

      Poista
  4. Melko messevä hinta! Mutta niin on tietysti sekin, että saa tilata a la carte -listalta mitä vaan... Hirmuinen takaisku tuo shampanjan puuttuminen, mutta onneksi selvisitte :D Ei tosiaan toimisi Suomessa... eikä sekään, että ainakin eräässä yökerhossa, jossa kerran Dubaissa kävin, oli koko illan ilmaiset skumpat naisille...

    Olen omilla Dubain reissuillani syönyt melko edullisesti, ihan perusravintoloissa ja todella hyvin. Olisihan se mukava kokea joskus tuollainen luksusbrunssi, mutta vähän ahdistaa tuollainen laadun puuttuminen - tai siis sen superhyvän ruuan. Ilmeisesti palvelu ja puitteet olivat kuitenkin kovinkin laadukkaita. Mutta jotenkin sitä tuolla hinnalla odottaisi, että ruokakin olisi hieman maistuvampaa kuin perusmättö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muissa maissa muuten noita ilmaisskumppia naisille harrastetaan monasti. Muistan eräänkin Kanadareissun... eikä siitä sen enempää. :D

      Omat laatuvaatimukset on tietysti jokseenkin korkealla, ja tuohon hintaan olisin olettanut saavani jotenkin vain vähän yllättävämpää. Ei tämä ruoka ollut pahaa, eikä huonoa, muttei mitenkään erityisen hyvääkään. Sellaista "paremman tason perusmättöä". :D

      Dubaissa on tosissaan vaihtoehtoja. Rakastuin libanonilaisiin paikkoihin tuolla, aivan älyttömän hyvää settiä!

      Poista
  5. Hassua, että juuri tuo perjantai on vapaapäivänä :) mutta mikäs toisaalta olisikaan parempi vaihtoehto lähteä lipittelemään kuplivaa herkullisen ruoan ääreen.

    Mikä hinta ruoalla oli jos ei ottanut juomapakettia siihen mukaan? Hyvältä näyttää sapuskat, tulis vaan ahmittua ihan liikaa, itseni tuntien ;)

    Vaikuttaa oivalta paikalta, jos on lapsia mukana. Kaikki viihtyvät kun on hupia ja ohjelmaa tarjolla :)

    Titta / IKILOMALLA matkablogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sanoa etten muista lainkaan mikä hintataso oli ilman juomapakettia - mutta oli se merkittävästi halvempi kuitenkin.

      Palvelut olivat tosissaan kuosissa, ja olihan tarjontaa ainakin PALJON. :D Lastenohjelma on kaikkien etu ravintolassa, ei ole myöskään levottomia, vieraita mukuloita juoksemassa keskellä pöytiä. :)

      Poista
  6. Kyllähän se äkkiseltään kovin kalliilta kuulostaa, etenkin kun itsellä on suomalaisuudesta poiketen alkoholin kulutus melko rajallista. Konseptina kuitenkin kuulostaa kiintoisalta ja varmasti etenkin lomalla moni haluaa tuollaisesta nauttia. Me syötiin muistaakseni Dubaissa pääasiassa sellaisissa keskihintaisissa paikoissa, joissa oli maut kohdallaan. Reissun viimeisenä iltana sitten mentiin hotellin buffettiin, ja sieltä jäi ihan sama fiilis, että vaikka valinnanvaraa oli niin maut jätti kylmäksi. Tämä siis mimun suusta kun en mikään varsinainen kulinaristi ole. :D Kyllähän tuollainen buffa on ihan yltäkylläinen, varmaan vähempikin riittäisi jos kaikki olisi sitten ihan priimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuolla tosissaan hintaa. Se kompensoituu vain jos tosissaan juo tarpeeksi - tai tässä voi kyllä ottaa ilman juomapakettiakin.

      Olihan maut tavallaan kohdillaan - mutta ei hintaansa nähden. Olisin odottanut niiltä paljon enemmän. Parasta hintalaatua sain Dubaissa libanonilaisista ravintoloista, joissa lähes poikkeuksetta oli aivan loistavat safkat hintaansa nähden. :)

      Poista
  7. Ruoat näyttävät kuvien perusteella oikein houkuttelevilta. Harmi jos maut eivät vastanneet ihan niitä odotuksia, mitä tuolla hinnalla voisi odottaa. Jos tämä buffet oli vaatimaton Dubain normaaliin tasoon nähden, niin mitähän ne paremmat sitten mahtaa maksaa ja sisältää? Hinnan lisäksi hirvittää myös hävikki, paljonkohan noista pöydillä notkuvista herkuista menee roskiin...

    Kuulostaa kyllä oikein nautinnolliselta päivältä. Herkkuja, mojitoja, cavaa, mukavaa seuraa, hyvää palvelua, auringonpaistetta kivassa ympäristössä, ohjelmaa lapsille... ei kai sitä paljon muuta enää ihminen voi toivoa. Tai jos ihan mitä vaan saa toivoa, niin tuo sininen autokin voisi olla hyvä idea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senpä olisin tosissaan halunnut nähdä mikä on se hulppea buffa Dubaissa. :D Ja kyllä, mietitytti itsekin todellakin tuo ruokahävikki, siksi pyysin _pieniä_ annoksia. Oikeastaan sanoin haluavani vain joko risoton tai pastan alkuun, mutta toivat sitten kuitenkin molemmat. Pari pientä annosta molemmista olisi ollut oikein riittävä, samoin noista alkupaloista.

      Kyllä tuo konseptina toimii, mutta ruoan tasoa voisi tosissaan hieman parantaa.

      Ja kyllä, tuo auto todellakin olisi hyvä idea! :D

      Poista
  8. Juuri juttelin ystäväni kanssa eilen, ja hän kertoi, että jos miehensä kanssa käy Helsingissä syömässä, ei 300 enää tahdo riittää. Olen itse tosi huono maksamaan ruoasta kovin suuria summia, mutta vaikka nyt tähän esimerkkiin verrattuna hinta oli ihan jossakin rajoissa. Minulla kyllä saattaisi silti jäädä menemättä. :) Palvelu todella vaikutti pelaavan! Jonkun kympin luultavasti äiti-ihminen saattaa olla valmis maksamaan siitäkin, että voi nauttia aikuisten kesken ja tietää lapsen olevan hyvin viihdytetty (vaikka välillä jäi isompien jyräämäksi...). Vähän minua yllätti, kuinka arkisesti osa vieraista oli pukeutunut. Ehkä mikrosortsiväelle 140 euron buffa on ihan arkea, mutta sen kerran jos itse moiseen investoisin, panisin vähän parempaa päälle (kuten teilläkin oli).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu vähän millaisissa paikoissa käy, mutta vähän enempi upscale paikka, menu ja viinimenu, niin kyllä tuo 300 ihan helposti hulahtaa. Kallein ateria taisi olla noin 600 euroa meiltä kahdelta, mutta tiedätkö, se oli niin hyvä että maksettiin mielellään se silmää räpäyttämättä.

      Maksaisin mielelläni Suomessakin siitä jos ravintoloilla olisi lastenhoitopalveluita, vaikka siis toki tuo meidän pienin kulinaristi on totutettu toimimaan ravintoloissa. Ja se on tosissaan kyllä ihan kaikkien vieraiden etu - pitää lapset poissa juoksentelemasta pöytien välistä tai muuten vaan kiukuttelemasta, varsinkin jos eivät ole tottuneet pitkiin ruokailuihin.

      Ystävistäni en ole varma, mutta juu, itse en yleensä perjantaisin käy 5-tähden hotelleissa luksusbrunsseilla missä kuplajuomaa ja muuta drinkkiä on tarjolla rajattomasti. :D

      Poista
  9. Huuuh, minkä hintainen, mutta jos pätäkkää piisaisi, niin mikä jottei. Niinhän se on vähän kaiken suhteen. Tosi kivaltahan tuo kuulostaa, että lapsille on ohjelmaa ja aikuiset saa syödä ja nauttia juomingeista ajan kanssa. Kyllä Dubaissa kaikki todella on suurta. Suomessa ei vastaava konsepti tuolla hintaa varmasti toimisi, mutta siellä missä maksukykyä löytyy, osataan siitä ottaa hyöty irti. Me ei olla oikein brunssikulttuuriin päästy käsiksi, kun lomalla eli reissussa on aina muka niin kiire, ettei ehdi istua alas ajan kanssa ja Suomessa taas meidän lähellä ei ole kovin hyviä vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubaissa ei nyt ollut ihan niin paljoa tekemistä, ja näin ruoka- ja viinifanaatikkona tämä oli tietysti pakko kokeilla. :) Lisäksi: rakastan brunsseja! Aina kun vaan mahdollista, käyn niillä, Suomessakin.

      Ei tällä hinnalla tosissaan toimisi täällä kotona, ei edes tällä tarjonnalla. Ei free flow'lla, ei lastenkaitsennalla. Markkinat taitavat yksinkertaisesti olla liian pienet jotta se olisi kannattavaa.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!