tiistai 10. toukokuuta 2016

Kengurupicnic Sydneyssä



Parhaat kokemukset tulevat matkalla yleensä pyytämättä ja yllättäen. Ja monasti niin, että pääsee paikallisten vieraaksi. Niin tämäkin kengurupicnic, jolle päädyimme jänniä reittejä.






Menkäämme pari askelta taaksepäin.

Uuden-Seelannin Lake Wanakassa yövymme erittäin mukavassa camping parkissa, jossa on jopa suomalainen sauna, löylykauhanaan jäätelökauha. Aamupäivästä laitamme tavaroita kuosiin ja päästämme skidin vapaaksi mellastamaan paikan leikkipuistoon, muutaman kymmenen metrin päähän Kerttu-karavaanaristamme. Pian pitäisi ottaa kevyt lounas ennen liikkeellelähtöä ja lähden hakemaan tyttöä autolle. Lasta ei näy leikkipaikalla. Lähden campingalueen talolle katsomaan menikö tyttö katsomaan esimerkiksi telkkaria. Ei näy, ei kuulu, ja jo alkaa palaamaan mieleen katoamistemppu Indonesian Gili Trawanganilla.

Huhuilen lasta ja yhtäkkiä asuntoautojen keskeltä kuuluu miehen ääni:

"Are you looking for a blonde, little girl, with curly hair? She's here!"


Päädyn kahden brasilialaista alkuperää olevan sydneyläisperheen kanssa siemailemaan teetä, sillä välin kun perheiden kaksi Bellan kanssa samanikäistä tytärtä, Mia ja Sophia, sekä hyvin omatoiminen tyttäreni katsovat toisen perheen asuntoauton sängyssä, niin, Frozenia.


Bella on ilmestynyt jotenkin autoille,
kävellyt muina naisina sisään tyttöjen
kanssa katsomaan leffaa,
ja asettunut taloksi.


Viihdyn niin pitkään, että Miikakin on lähtenyt meitä etsimään ja saapuu paikalle. Jäämme yli tunniksi juttelemaan Vinnien, Robin, Claudian ja Giulian kanssa. Lopuksi vaihdamme yhteystietoja, ja sovimme tapaavamme, kunhan pääsemme Sydneyyn saakka.


Tapaaminen Sydneyssä


Kuinka ollakaan, molemmat perheet asuvat meidän majapaikkamme Manlyn läheisyydessä, ja tapaamme heidät sattumalta Sydneyssä Manlyn ruoka- ja viinifestareilla, missä iloisesti kävellään lasin kanssa kadulla, kaikki sikin sokin, lapset ja aikuiset, ja kaikki viihtyvät. Tekisi mieli kirjoittaa siitä pari hyvin valittua sanaa peilaten Suomen sääntöviidakkoon, joka kaataisi samankaltaiset yritelmät satavarmasti.


Sovimme perheiden kanssa picnicistä
The Basinissä meidän toiseksi
viimeisenä päivänä Sydneyssä.



The Basin


Claudia kaartaa SUVillaan noutamaan meidät sinä lauantaiaamuna, ja ajamme noin 1,5 tuntia kohti The Basinille menevää lauttaa. Ajomatkan kesto riippuu paljon liikenteestä, joka Sydneyssä saattaa olla ihan hullu. The Basin on luonnonpuistoalue, jonne pääsee kuka tahansa puistomaksua vastaan.

Autot jätetään parkkipaikalle satamaan ja astutaan pieneen paattiin, maksetaan muutaman dollarin lippuhinta ja istutaan alas nauttimaan matkasta, joka kestää ehkä 15 minuuttia. Rannassa meitä on ensimmäisenä vastassa pelikaaneja.








Alueella voi paitsi viettää grillikatoksen kupeessa picniciä, myös jäädä telttailemaan tai lähteä patikoimaan. Virallisesti tämä on kansallispuisto - ja säännöt roskaamisen, käytöksen ja yöpymisen suhteen sen mukaan tiukkia, kuten kaikkialla Australiassa. Meillä on reippaasti ruokaa mukana, ja pistämme leirin pystyyn grillin läheisyyteen.













Luonnonvaraisia vallabeita,
noita kengurun pienempiä serkuksia,
on koko nurmikenttä täysi. 



Ne ovat vähän säikkyjä, eikä parane kävellä kohti jos haluaa tehdä tuttavuutta. Useammalla on pieni poikanen, eli joey, pussissaan. Ovat ne silti vähän uteliaita, hivuttautuvat pieni loikka kerrallaan aina vähän lähemmäs, omaa tahtiaan.










Kengurua grillillä



Grillaamme, poksauttelemme skumppia, nautimme ruoasta ja seurasta. Lapset juoksevat keskenään ja käyvät välillä isien kanssa uimassa, vaikka vesi on jo näin Sydneyn syksyssä viileää.















Vallabit tulevat aina lähemmäs kun löytävät maasta ruoan jäämiä, ja viimeistään rypäleillä niihin saa kontaktin. Pienet käpälät nappaavat nopeasti kädestä vihreän rypäleen. Kun ne ovat tottuneet meihin, ne tulevat jopa turhan tuttavallisiksi. Grilliin on unohtunut muutama lihanpala, ja yksi vallabeista hyppää grillin päälle noukkimaan ruoat itselleen. Muutama lähestyy meitä ihan viereen picnicviltille.


Mietin vähän mitä pitäisi tehdä.
Kuten kunnon bloggaaja,
pyydän kuitenkin vain kavereita
ottamaan kuvan, tietenkin.









Istun viltillä Claudian ja Giulian kanssa pitkään auringossa paistatellen, skumppalasi kädessä. Päivä lipuu ohi mukavasti. Olen saanut kuulla miten ja miksi Vinnie, Rob, Giulia ja Claudia ovat päätyneet Sydneyyn asumaan, miten Rob on muun muassa kidnapattu Brasiliassa ja meinannut päästä hengestään, miksi Australia on heistä niin ihana paikka asua ja olla, on vertailtu millaista elämä on Suomessa.

On syöty Robin, ammatiltaan leipurin, superherkullista gluteenitonta suklaakakkua.










Kaikki hyvä loppuu aikanaa. Aurinko alkaa laskemaan, ja on aika lähteä kohti kotia, pakkaamaan rinkkoja ennen lähtöä lentokentälle matkan seuraavaa etappia kohti.


Kun Claudian SUV kaartaa meidän Manlyn asunnon eteen iltapimeällä, vaihdamme iloisilla mielin poskisuudelmia ja halauksia. Toivotamme molemmat perheet lämpimästi tervetulleeksi Suomeen ja lupaamme hostata jos koskaan selviävät sinne, vaikkei meillä kenguruita olekaan tarjota. Paljon muuta hienoa kylläkin.



Tämä kengurupicnic jää
meille muistoksi, yhtenä
parhaimpana päivänä matkasta.










Kenguruihin törmäsimme jo aiemmin matkalla. Niitä voi bongailla Anglesean golfklubilla Great Ocean Roadilla. Katso aiempi postaus täältä.


Suklaakakku á la Rob


Poimi myös talteen Robin jumalaisen hyvän, gluteenittoman suklaakakun resepti tästä. Teimme tästä vastikään puolikkaan, joka riitti kuudelle hengelle enemmän kuin hyvin.

IngredientsMethod

You need a deep tray about 30 cm x 40 cm grease and line with baking paper on the bottom.

840 grs of butter melted
425 grs of dark chocolate
425 grs of milk chocolate
240 grs of Polenta
150 grs of cocoa powder
675 grs of sugar.

17 unit eggs


Whisk your eggs with sugar with electric mixer for about 2 minutes, at the same time melt your butter and add the dark and milk chocolate and stir until well combine. Add the polenta and the cocoa powder into egg mixture , mix to combine and add the chocolate mixture together. Spread onto the tray and cook for about 40 minutes in oven at 160 grades Celsius. The middle can be a bit wobbly.


(toim.huom. Paistoimme kakkua 50 minuuttia, ja olisi voinut olla vielä hitusen pidempäänkin. Kakun voi koristella millä tahansa. Me päädyimme makeisiin mansikoihin.)


12 kommenttia:

  1. Hieno kokemus ja varmasti mukava nähdä läheltä kengurunpoikanen pussissa :-) Otsikko sitä vastoin nosti karvat pystyyn, että sitä on syöty kengurua kenguroiden seassa... no ei sentään.

    Australia tarjoaa kyllä paljon matkailijoille ja parhaat kokemukset syntyvät tällaisista kaukaisista sukulaissieluista!

    P.S. Hauska tuo Bellan katoamistemppu - lapset löytävät niin helposti seuraa ja viattomasti voivat mennä toisen autoon ja osallistua porukan toimintaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan sitä kengurua kyllä tarjolla ravintolassa jo toisessakin tuolla Down Under, mutta meiltä se jäi maistelematta. :)

      Vähän kauhistuttaa miten viattomisti lapset saattavatkin mennä minne tahansa, vaikka miten on mieleen terotettu ettei mennä. Onneksi tälläkin kertaa meni kuitenkin mukavaan paikkaan, josta poiki meille sitten näinkin hauskoja juttuja myöhemmin reissussa!

      Poista
  2. onpas teillä tuuri käynyt! Tajusin juuri, ettei minulle ole itse asiassa koskaan selvinnyt, mikä se vallabi oikein edes on. No nytpä tiedän :-)

    Suurkiitos myös tuosta kakkuohjeesta - tälle tulee varmatsi käyttöä. Itse olen erinäisin viritelmin yrittänyt vastaavaa, mutta polentaa ei ole vielä tullut mieleen laittaa. Olen sillä kyllä aikaisemmin kakkuja tehnyt, mutta mites on -jääkö tuo rakenne vähän silleen ryynimäiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuohje on ihan paras - sitä kehui viime viikon ruokavieraatkin ylistyssanoin, eikä suotta. Ei tuosta kakusta meille ainakaan mitenkään ryynimäistä ole tullut. Lieko sen verran rasvaa että sulavat mukavasti yhteen ilman paakkuroita.

      Ja hyvä että saatiin tuo vallabin menevä aukko sivistyksessä nyt paikattua!

      Poista
  3. Kiva postaus! Parhaimmat kokemukset kokee yleensä paikallisten kanssa, kun näkee paikkoja jonne ei itse tajuaisi edes mennä. :) Noin pikkukenguruita on ollut varmaan ihana katsella. Koko päivä aika tehdä tuttavuutta, ai että kuinka kiva piknik paikka!

    Mua nauratti tuo Bellan katoaminen ja muina naisina kodiksi asettautuminen. Lapset ovat niin aitoja. :D Oppiko Bella muuten matkalla puhumaan englantia vai pärjäsikö elekielellä muiden lasten kanssa?

    Mekin oltiin jossain holidayparkissa Wanakassa! Ei nähty saunaa missään! Toivottavasti ei ollut sama, koska muuten alkoi harmittaa, että ei päästy saunomaan! Olis kyllä huvittanut heittää muutama jätskikauha kiukaalle! ;)

    Titta & Thomas / IKILOMALLA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olisi itsellä tullut edes mieleen yrittää Sydneystä löytää paikkaa missä vallabit vallattomasti paimentavat vapaana - juuri paikallisilta tuntuu useimmiten löytyvän parhaat vinkit. :)

      Bellahan puhui enkkua kuin vanha tekijä Aasian etapin jälkeen jo. Pakko oli oppia, jos halusi muiden lasten kanssa kommunikoida mitenkään heti kun lähdettiin Thaimaata pidemmälle ja suomalais- ja ruotsalaislapset katosivat ulottumattomiin, lähestulkoon. Nyttemin taidot vähän ruosteessa, mutta ei me pystytä keskenään keskustelemaan englanniksi jos halutaan ettei tyttö ymmärtäisi mitään.

      Siellä Wanakassa tais olla pari holidayparkia, osuitte ehkä siihen toiseen, jossa ei ollut saunaa. Vähän me juhlittiin kun nähtiin se sauna siellä, ja poreammekin oli! Se löylykauha vähän nauratti, kuin myös kielto ovessa ettei saunaan saa viedä alle 18-vuotiaita. :D Vietiin sitten kuitenkin. Ens kerralla tiedätte sitten!

      Poista
  4. Ihania! <3 Ja pointsit Bellalle, varsin reipas tyttö kun sillä lailla painelee sisään ja tutustuu toisiin lapsiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varsinainen sosiaalitapaus, erittäin avoin ja helposti suhteita muihin lapsiin luova. Ei ole tarvinnut jäädä rannalle ruikuttamaan yksin. :)

      Poista
  5. Pikkukenguru pussissa <3 Mä en kestä! Nousee söpöysasteikossa aika korkealle.

    Itse olen tosi huono reissussa ottamaan kontaktia ihmisiin. Jos ollaan kaksin, on matkakaverissa seuraa, ja milloin olen yksin, vetäydyn helposti omiin oloihini. Mutta pitäisi olla avoimempi. voi tosiaan päätyä vaikka mihin. Okei, en ehkä ota Bellan taktiikkaa käyttöön ja vain muina naisina asetu taloksi. :) Tulevana kesänä olen sen verran pitkään yksin reissussa, että oma seura alkaa epäilemättä jossain vaiheessa tympiä. Vähän salaa jo toivon, että minäkin päätyisin ihanien ihmisten piknikille tai jotain, kuten viime kesänä päädyin illalliselle ladyboyn seurueessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooooooo, niin nousee! Ne oli ihania. <3

      Mua aina vähän jää naurattamaan kun yksinmatkaavat julistavat miten hienoa on matkata yksin ja aina tutustua uusiin ihmisiin - ihan niinkun se pätisi jotenkin kummallisesti vain siihen genreen. Enemmänhän se on nimenomaan ihmisestä ja persoonasta kiinni.

      Itse olen niin sosiaalinen, että tutustun välillä liiankin helposti ihmisiin, on helppo luoda kontaktai, ja olen aika aidosti kiinnostunutkin ihmisten tarinoista. Miika on meillä se, joka enemmän on omissa oloissaan. Bella on selvästi perinyt ulkonäkönsä isältä, ja luonteens äidiltä. ;)

      Ehkä sun pitää vaan tulevalle kesälle ottaa Bellan taktiikka käyttöön ja asettua mukavasti muiden nurkkiin, ylittää vähän omaa comfort zonea ja alkaa seurustelemaan ihmisten kanssa. Just tollasia ladyboy -tapaamisiahan siitä saatta poikia! :)

      Poista
  6. Mahtava kokemus teillä ollut! Olisipa muuten kiva kun saisitte vieraita Australiasta jonain päivänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kyllä kovasti odotetaan että saataisiin hostata näitä perheitä vastavuoroisesti Suomessa! Ja kyllä, nämä kokemukset on ihan parhaita.

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!