maanantai 29. elokuuta 2016

Lähimatkailua Helsingin saaristoon: rapujuhlat Vartiosaaressa



Loman viimeinen etappi kuljetti meidät Helsingin saaristoon. Tarkemmin ottaen Vartiosaareen. Olin iloinen siitä monestakin syystä.






Vartiosaareen voi tehdä helposti päiväretken kulkemalla sinne yhteysveneellä. On luontopolkua, lampaita, mustikoita, puolukoita ja vadelmia, vuohiakin.


Maisemat merelle ja hiljaisuus ovat kaunis yhtälö.














Skål!


Parin viikon tai parin kuukauden reissullakaan ei ehdi tulla koti-ikävää tai väsymystäkään. Niitä ei myöskään yleensä edellä "koko elämä pahvilaatikoihin ja järjestele koko suomielämä kuntoon" -vaihe.

Meille varsinainen väsymys iski vasta joskus viiden kuukauden kohdalla, vaikka jotkut etapit väsyttivät jo ennen sitä. Koti-ikävä, tai oikeammin ystäväikävä, iski joskus kuuden kuukauden kohdalla. Oli aivan absurdi olo istua maailmanympärimatkalla upeissa maisemissa, kokea aivan ihania asioita ja samaan aikaan pohtia miten mukavaa olisi jos voisikin olla jos saisi vaan mennä kotiin, lösähtää omalle sohvalle, nukkua omassa sängyssä, tavata omia ystäviä silloin kun haluaa.






Erityisesti kaiho iski kun katsoi facebookista kuvia eri tapahtumista vuoden mittaan, sellaisista kun on tapana tehdä ystävien kanssa jotain yhdessä.

Tänä kesänä vuokrasimme ystäväporukalla mökin Vartiosaaresta. Söimme lounasta upeassa elokuisessa auringonpaisteessa, Aperolien mukavasti pirskahdellessa laseissa.





Koristelimme yhdessä terassin. Valmistimme illan ruoat viinilasillisen ääressä.




Saunoimme, uimme, juttelimme, nauroimme.







Sytytimme kynttilät, valaisimme lämpimän elokuisen illan pallovaloilla ja ystävyydellä.

Räpelsimme saksiniekkoja, lauloimme lauluja.
















On ihmeellistä kun on saavuttanut sisäisesti tunteen siitä ettei tarvitse lähteä minnekään lähtemisen takia. Aiemmin se tunne on riivannut sisällä hullun lailla, pakottanut kurkottamaan niin kauas kuin mahdollista.



Joskus hyvä matka voi tapahtua lähelle, kunhan seura on oikea. Ehkä se on ennemminkin matka itseensä.



Olisipa elämässä enemmän tällaisia onnellisia elokuisia iltoja.


-------


Eroon makeanhimosta -kurssin arvonnan voittajaksi osui Vintagella sekä Kaisa. Laitattehan meille meiliä tulemaan matkakuume [a] matkakuume.net 30.8 klo 19 mennessä - jonka jälkeen arvomme nämä uudestaan jos voittajia ei kuulu. Paljon onnea Vintagella ja Kaisa uusien elämäntapojen alkuun yhdessä kanssamme rapujuhlien jälkeen!
Ryhtiliikettä nimittäin tarvitaan.


Jos onni ei suosinut arvonnassa, mutta haluat silti osallistua kurssille, voit tämän linkin kautta ostaa sen -10% hinnalla (norm. 42,50 €, linkin kautta 37,90 €).

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Hyvää yötä, Torassieppi


Harva paikka Lapissa selvisi saksalaisten tuhotöiltä Toisessa Maailmansodassa. Torassiepin kylä samannimisen järven rannalla säilyi. Nykyään sitä asuttaa reilu kaksikymmentä ihmistä. Koostaan huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, se on täydellinen Lapin kohde kenelle tahansa.

Olen saapunut Muonioon Harrinivan, johtavan Lapin matkailutahon ja perheyrityksen vieraaksi Torassiepin järven rannalla sijaitsevaan Torassiepin lomakylään yhdessä kahden muun matkabloggaajan, Lotan ja Saanan kanssa.






Jos jostain syystä olen aiemmin mieltänyt Lapin lähinnä talvikohteeksi, olen ollut väärässä. 



Kesälläkin tekemistä piisaa, itseasiassa niin paljon ettemme viidessä päivässä ehdi tehdä kaikkea sitä mitä halajaisi.


Glampingia, kyllä kiitos!


Eräjormailu on muuten niin kovin mukavaa, mutta eihän ne telttaolosuhteet tai vaikkapa Himalajan kylmät ja heikohkot teehuoneiden majoitukset koskaan erityisesti lämmitä vaikka luonto miten hienoa olisi. Niinpä lähes halkean innosta kun pääsemme majoittumaan Aurora Dome -luksustelttoihin. Molemmat Torassiepin Aurora Domet ovat suoraan järven rannalla. Voisin maata pienen ikuisuuden ihanan pehmeällä sängyllä katselemassa järvimaisemaa.

Ja makaankin.








"Ainutlaatuinen kokemus lumoavassa luonnossa.", kertovat mainoslauseet. Voin olla samaa mieltä.


Olen yöpyny aika monenlaisessakin luksushotellissa (ja myös vähän vähemmän luksusluukuissa :). Tämä vetää kokemuksena listan kärkeen. Lattia on tyylikkäästi kuvioitua, harmaata materiaalia. Talvella kamiinan lisäksi lämpöpatteri ja infrapunalamppu pitävät vieraan lämpimänä ja tyytyväisenä.

Minun telttani sisustus on porohenkinen. Sarvet sängynpäädyssä, tyynyjä samanhenkisillä kuvilla lepotuoleilla. Sängystä on tehty houkutteleva paitsi tietysti ensiluokkaisilla lakanoilla, pehmoisilla tyynyillä, peitoilla, myös pehmeillä torkkupeitoilla. Haluaisin upota siihen ja jäädä olemaan.









Ei epäilystäkään ettenkö tulisi viihtymään täällä. Itseasiassa, tämä on aivan täydellistä; päivät ulkoilma-aktiviteetteja, hyvää ruokaa kokki-Lassen tekemänä ravintolassa, yöpyminen luksusteltassa. Campingia glamourilla, eli glampingia. Ilmeisesti yksi matkailun kuumimpia trendejä. Torassiepin Aurora Domet ovat Suomen ensimmäiset glamping -teltat.

Tämän teltan ainoa miinus on wc:n ja suihkun puute. Niitä varten hiippailaan vieressä sijaitsevaan saunarakennukseen. Oikeastaan se ei kuitenkaan häiritse lainkaan.





Hyvää yötä, Torassieppi

 
Olemme melskanneet päivän ulkoillen. Saunanraikkaana sytytän kamiinan enemmänkin ehkä tunnelman kuin lämmmön takia.












Maisema ja lasi kuivaa valkoista rauhoittavat kehon ja mielen. Hetken kuluttua ilta alkaa hämärtymään. Sytytän kynttilät ja menen vielä hetkeksi laiturilleni kuuntelemaan hiljaisuutta. Koko pieni kylä nukkuu.


Tässä hetkessä Suomen Lappi antaa parastaan.
 



Lue myös:

...enemmän fatbike-kokemuksista Torassiepin ja Harrinivan ympäristössä
...ihanista ruokakokemuksista, ja mm. privaattikokista kodassa
...koskenlaskusta ja melonnasta pohjoisen vesissä ja Muoniossa

----

Aurora Dome -luksusteltassa voi yöpyä vuoden ympäri Harrinivan Torassiepin lomakylässä. Yksi yö maksaa noin 200 euroa sesongista ja kysynnästä riippuen. Syksyisin ja talvisin panoramaikkunasta voi ihailla revontulia ja kesäisin Lapin valkoisia öitä. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, sillä telttoja on lomakylässä vain kaksi. Lomakylässä on myös useampi mökki, joten lomailla voi vaikka molemmissa.

Lisää glampingia minulle, kiitos!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Elämäntaparemontti matkabloggaajan (ja sinun!) arkeen


Minä lihoin maailmanympärimatkalla 4 kg, Gia ehkä 6.

Gia suosii mekkoja, koska kaapissa olevat 14 paria farkkuja eivät edelleenkään mene päälle mukavasti. Minun tyylikkäät, Australiasta ostetut vaaleanpunaiset shortsini kiristävät nekin vyötäröltä ikävästi. Olo ei ole sellainen kuin haluaisi.


Jostain syystä monet kuvittelevat, että olimme vuoden kestäneellä jatkuvalla lekottelulomalla, jossa kaikki toimi kuin rasvattu. 







Todellisuus oli toinen. Matka oli aivan uskomaton elämys, ja olemme todella iloisia että teimme sen.

Se oli kuitenkin myös monella tapaa rankka. Reissun päällä ei aina ehdi tai pysty nukkumaan riittävästi, saati syömään järkevästi. Jatkuva paikan vaihtaminen, säätäminen ja selvittely stressaa kehoa ja mieltä. Seuraavien lentojen googlettelu jatkuu monesti yömyöhään. Kun unet jäävät vähiin, et jaksa suunnitella ruokailua, vaan syöt mitä on helpoimmin ja nopeimmin saatavilla. Kun et ole syönyt kunnolla, eivät aivotkaan oikein toimi. Ja googlettelu ja asioiden selvittely on entistä tuskaisampaa. Ja ikävä noidankehä on valmis. Eikä siellä varsinaisesti riidoiltakaan vältytty.

Gia joutuu ruokarajotteidensa takia välttelemään viljoja, joten hiljaisilla lentokentillä, bussiasemilla ja taukopaikolla matkaa tehdessä harvoin edes löytyi mitään kunnon syötävää. Vaihtoehdoksi jäi usein Snickers.






Vietnam, tammikuu 2015


Lähdemme Hanoista kohti Hoi Ania. Meidän ei pitänyt päätyä Vietnamiin, mutta öiset googlettelut toivat meidät tänne. Takana on jo 3 kuukautta reissua ja väsymyksen jäljet alkavat näkyä ylipäänsä.


Matkustamme 20 tuntia junalla, jossa yöksi hyttiin tulee isomahainen pensselisetä. 


Kuorsaus on niin  kamala ettemme saa nukuttua. Sängyt ovat pienet ja patjat kovat, puhumattakaan niistä ykkösluokan hytin torakoista, joita saamme tappaa. Ravintolavaunun tarjonnan nähtyä alkaa arvostamaan jopa VR:n vakuumipakattuja sämpylöitä tarjoilukärrystä.







Rättiväsyneinä saavumme Hoi Aniin. Paikka osoittautuu Vietnamin kulinarismin mekaksi, ja kunhan väsymyksestä selvitään, niin haluamme maistaa kaikkea. Ja valinnanvaraahan on.





 Uusi-Seelanti, toukokuu 2015


Asuntoautomme Kerttu on parkkeerattu lähelle puhelinkoppia, joka toimii myös wifi hotspottina. Sinänsä se ei lämmitä, koska ostamani wifi-paketti ei toimi, vaikka miten selitän sitä puhelimessa intialaiselle helpdeskille.

"Kyllä, maksu on lähtenyt luottokortiltani. Ei, en ole pystynyt lunastamaan koodiani. Kokeilin sekä koneella että puhelimella. Ai hotspotin osoite? Odotapa, niin kävelen kadunkulmaan tarkistamaan. Eijei, vaan Uudessa-Seelannissa."

Lopulta päätän kärsiä 10 dollarin tappion ja kirjoittaa Sparkille tulikivenkatkuisen reklamaation, joka ei koskaan kuitenkaan johda mihinkään toimenpiteisiin.


Vieressä on sentään Domino's,
josta haen lohdutukseksi pizzat.







Päivän tarjouksena Peri-peri chicken 5,99 dollaria. Jotain hyvää tässä maailmassa. Pimeässä Uuden-Seelannin yössä maistuu viini palan painikkeeksi.

Päivävaelluksille löytyy rajallisesti ruokaa, parhaiten energiaa saa sokeritäyteisistä muropatukoista, jotka Snickersin lisäksi käyvät myös Gialle. Porkkanoita sentään löytyi kaveriksi.





--

Välillä puolestaan avautuu tilaisuuksia, joista täytyy ottaa kaikki irti.

Australia, heinäkuu 2015


Uuden-Seelannin jälkeen vannoimme, että matkailuautoilut on nyt autoiltu. No, teknisesti ottaen tämä farmariauto ei olekaan matkailuauto, ja emmehän me sitä paitsi täällä asustele 'kuin' pari viikkoa.

Olemme lähteneet aikaisin liikenteeseen, että ehdimme ajoissa syöttämään villidelfiinejä. Koukkaamme huoltoaseman kautta hakemaan pikaisen aamupalan. Muutaman hedelmän lisäksi minulla ja Bellalle löytyy sentään leivät.


Gia ruokavammaisena
saa selvitä taas Snickersillä.







Delfiinikohtaamisen jälkeen juhlistamme hyvää fiilistä herkullisilla sandwicheillä, ja täydelliseksi päivä muuttuu viimeistään siinä vaiheessa kun paikallinen leipomo paljastuu gluteenittomien superherkkujen keitaaksi! Kaikkea kahmitaan mukaan kaksin käsin. Nyt ei olla köyhiä eikä kipeitä.







Epilogi: Yöpyminen oli ilmaista, mutta ylinopeudesta muistivat vielä matkan jälkeenkin oikein kuvan kera. Kuudenkympin alueella 67km/h.

--

Ja toisinaan... no, aina ei vaan jaksa välittää.

San Francisco, syyskuu 2015


Juuri vietetty puolentoista kuukauden mittainen pätkä Fijillä ja Kiribatilla osoittautui perheen ruokavammaiselle todelliseksi koetukseksi rajallisen ruokatarjonnan suhteen. Kun siihen ynnää 5 kuukauden Aasian kärsimyksen, San Franciscon Valencia Streetin loputtomien ravintoloiden ohi tulee käveltyä kuola valuen. Täältä saa maailman parhaat arepat, cachapat, tacot ja cookie ice creamit, vaikka kello 02 yöllä.

Ja kaikkea gluteenittomana. Gian (ja oikeastaan kenen tahansa ruoan ystävän) taivas.








Harvoin minäkään olen hyvästä ruuasta kieltäytynyt, mutta Gia tyhjentää pajatson ja kostaa tuon kahden San Francisco -viikon aikana kaiken kehitysmaiden onnettomasta ruokatarjonnasta kärsimisen.

Ja ne drinkkibaarit! Voi veljet.

--


Vaikka kotiuduimme jo 10kk sitten,
reissukilot eivät ole hävinneet minnekään. 


Arki painaa päälle ja on tässä ollut vähän kaikenlaista, kuten muutto takaisin kotiin, töiden aloittaminen, arkeen kiinni pääseminen, asioiden järjestely, itselläni uudet haastavat työt, Gialla vanhat, ja kaikki työmatkustaminen yhdistettynä näihin huvimatkoihin. Kaiken lisäksi ruoka on hyvää. Tänäänkin kävin kaupasta ostamassa sipsipussin.

Tässä pätevät ihan samat lainalaisuudet kuin mitä ihan alussa jo mainitsinkin. Liian vähän unta johtaa huonoihin valintoihin ruuassa, joka johtaa tyhjien hiilareiden naposteluun, joka johtaa...


Mutta! Valoa tunnelin päässä!


Nythän kävi niin onnekkaasti, että elämäntaparemontti saapui kuin tilauksesta. Ihan tässä lähiviikkoina starttaa Eroon makeanhimosta -nimeä totteleva online-kurssi, jossa käydään läpi miksi sokeri koukuttaa, ja miten pienillä muutoksilla ruokavalioon, stressinhallintaan ja uneen on mahdollista päästä tuosta koukusta irti.

Ja tuolle kurssille me aiomme osallistua.






Olemme jo vuosikausia fanittaneet Optimal Performancen esimerkillistä toimintaa, ja kurssin vetäjän Hanskin, eli Hanna-Kaisa Ranisen valmennusosaamisesta on erittäin hyviä kokemuksia. Ennen matkaa Gia on käynyt Hanskin valmennuksessa hyvin tuloksin. Ja mainitsinko jo, että Hanski on loistotyyppi?



Täältä siis tullaan,
tavoiteshortsit!



Mikäli tunnistit itsesi epäterveellisten elämäntapojen väsyttämäksi matkalaiseksi, haluaisit tuoreita ajatuksia tasapainoisen aterian valmistamiseen tai huomaat harhautuvasi liian usein kaupan karkkihyllylle, niin ehkä tämä sopisi sinullekin?



Kaksi onnekasta kuittaa kanssamme pääsylipun syyskuun alussa alkavalle kurssille (arvo ~40 euroa / henkilö), jossa tiedossa reseptikirjaa, fiksuja viikkotehtäviä, vertaistukea, arjen onnistumisia ja vastauksia mieltäsi askarruttaneisiin kysymyksiin.

Jätä siis kommentti, nimi tai jonkinmoinen yhteystieto pe 26.8. klo 21 mennessä,  niin olet mukana arvonnassa!