maanantai 24. lokakuuta 2016

Minilomalla Clarion Helsingissä - mitä hypen jälkeen?


Jos jotain uutta rakennusta ja sen konseptia on Helsingissä viime vuosina hehkutettu, niin uutta Clarion Helsinkiä, jonka komea torni on kohonnut kuin varkain Helsingin Jätkäsaareen. Eikä sitä ihan syyttä olla tässä muodossaan hypetetty; se on yksi merkki uudenlaisesta ajasta ja arkkitehtuurista, siitä millä tavalla Helsinkiä ja sen kaupunkikulttuuria kehitetään.








Hotelli on jonkinlaisessa hiljaisuudessa tehnyt soft launchin, ja avannut ovensa ilman sen suurempia hypetyksiä. Kutsu avajaisbileisiin kilahti marraskuulle. Hieman hämmentyneenä tartuin siis facebookissa vastaan tulleeseen tarjoukseen 50 € / yö / kahdelta hengeltä, sillä en ollut tajunnut että hotelli on tosissaan jo avannut. Ja koska meillä oli kokonaan lapsivapaa viikonloppu, mikäpä sen parempi ajankohta kuin kahden päivän päähän testaamaan tämä uutuus kaksistaan.


Clarionin konsepti meillä ja muualla


Ehkä kymmenisen vuotta sitten päädyin työmatkalla Tukholmassa Clarioniin yöksi. Muistan mainostoimiston jamppojen kehut yöpymisvalinnastani; 'paras aamiainen koskaan', 'prameat ja mukavat huoneet', 'oikein hyvä lokaatio', yksinkertaistettuna hyvä valinta, vähän jotain muuta, 'lite bättre'.

Huone oli ehkä hieman pienehkö, mutta oikein mukava ja moderni, uudenlainen. Jos oikein muistan, niin kylppärin seinä oli lasia ja muuten huone oli kohtuullisen valkoinen. Yläkerrassa oli messevä saunaosasto näköaloin, jonka jacuzzi jäi kuitenkin kokeilematta alastoman ja kännisen miesporukan takia.








Oletan, ettei Helsingin hotellin konseptia olla ainakaan heikommaksi tehty - siitä olivat lupauksena kuvat ja tarinat 16. kerroksen ulkouima-altaasta ja Sky Room -baarista.


Tästä on hyvä aloittaa, ajattelin.


Täyttyvätkö lupaukset, Clarion?


Huonevarauksen tehtyäni lähetän meiliä ilmeisesti hotellin respaan. Haluaisin yllätystreffeillä huoneeseen jonkinlaisen tervehdyksen, kenties shamppista, hedelmäkorin tai muuta vastaavaa. Laitan tietoni, varausnumeron ja toiveen ja pyydän olemaan yhteydessä. En koskaan saa vastausta tähän, joten käyn itse hätäisesti hakemassa meille jotain kaupasta.

Hotellin aula on kaunis ja rauhallinen kun saavumme sinne. Check-in sujuu moitteettomasti, sunnuntaina ei tunnu olevan kiire, ja kaikki paikat ammottavat tyhjyyttään. Kyselen miten uima-altaalle kannattaa varustautua ja saan kuulla ettei huoneesta tarvitse mukaan pyyhkeitä, sillä ne löytyvät ylhäältä, kuin myös kylpytakit.









Respa on buukannut meidät 5. kerroksen standard -tason huoneeseen. Avaamme oven ja pääsemme täysin pimeään huoneeseen, sillä verhot on vedetty eteen. Ei mitään valoisaa ja viehkeää tervehdystä tässä huoneessa. Voin nopeasti lisäksi todeta huoneen olevan yksi pienimpiä kahden hengen huoneita missä olen missään Pohjoismaissa yöpynyt. Huoneesta aukeaa näköala suoraan Jätkäsaaren rakennustyömaalle. Ikkunan edessä oleva mukava nojatuoli ei juuri houkuttele istahtamaan nauttimaan näkymistä.









Sisustus on sellaista remontoitujen Scandicien tasoa. Ihan hienoa, muttei säväyttävää - ei, vaikka kahvikuppeina on Marimekkoa. Kaikissa hotelleissa ihmettelen aina petivaatteiden kuohkeutta, eikä tämä ole poikkeus.


Hotellisängyt ovat melkein aina vaan niin ihania.


Kylpyhuone on myös verrattain pieni, joskin siisti. Tottakai. Kaikki hohkaa uutuuttaan. Uinnin jälkeen huomaamme, että kuivattamista varten on todella vähän tilaa. Isot pyyhkeet mahtuvat vain suihkukaapin reunaan, uima-asut ja märät pipot saavat mennä pöntön yläpuolella olevalle ritilälle, josta pelkään niiden tippuvan suoraan pönttöön. Seuraavana aamuna otettu suihku paljastaa myös ettei vesiä ole säädetty vielä kunnolla, sillä tasalämpöistä vettä sieltä ei saa kunnolla tulemaan.

Lisäksi huoneen ilmanvaihto pitää todella kovaa ääntä, kovempaa kuin mihin hotelleissa olen normaalisti tottunut.

Pienet tekstit ja oivallukset saavat vieraan kuitenkin hyvälle tuulelle. Kuten esimerkiksi vaateripustimeen rustatttu ajatus.







16. kerroksen Sky Room ja uima-allas


Päätämme lähteä kokeilemaan näköalabaarin ja uima-altaan tarjontaa. Uikkarit alle, pipo mukaan ja huoneessa olevat tohvelit jalkaan. Ylhäällä kun on pyyhkeet ja kylpytakit niin niitä ei tarvitse huoneesta.

Sky Room on mukava ja toimiva. Sisustukseen olisi voitu panostaa hieman enemmän. Maisemat yli Helsingin huikaisevat. Drinkkilistakin on ihan kelpo. Kaikki cocktailit maksavat 13 €, ja valitsemme omamme. Maukkaita, vaikkei ihan tajunnanräjäyttäviä. Mutta kyllä niitä kelpaa siemailla näissä maisemissa mukavissa tuoleissa.

Tänne en kuitenkaan tule drinkkien takia uudestaan, vaan lähinnä näköalan.











Yläkerran yleiset alueet ovat täynnä pahvilaatikoita ja muovia, siivous on jäänyt yhtä kesken kuin hotellikäytävällä, missä on roippeiden lisäksi myös siivoustarvikkeita.

Siirrymme pukukoppeihin mennäksemme uimaan. Pukukopeista puuttuu paitsi minkäänlaiset naulakot, myös ne luvatut pyyhkeet ja kylpytakit. Tulee keikka huoneeseen, mistä ei myöskään löydy kylpytakkeja. Soitto respaan kertoo etteivät ne itse asiassa edes kuulu standard -huoneen varusteluun. Ilmeisesti niitä ei myöskään voi lisämaksusta vuokrata (vinkki hotellille!). Tämä info olisi tietysti auttanut vähän eri tavoin varustautumaan, mutta lähtökohtaisesti kylpytakit saisivat kuulua ihan kaikkiin huoneisiin tämän tason hotellissa, varsinkin kun tarjolla on uima-allas ja sauna. Ja naulakot pukuhuoneisiin, kiitos.

Sauna muistuttaa lähinnä ruotsalaista versiota siitä itsestään, eli lämmintä huonetta. Kunnon löylyjä siellä ei saa. On Suomi ja lokakuu, hotelli on suoraan meren rannalla ja allas ulkona, joten siellä tuulee ja kovaa. Onneksi Siveltimellä -blogin Sanna ehti etukäteen vinkata piposta, jotka meillä on päässä. Viihdymme lämmitetyssä altaassa varmaankin puoli tuntia rajusta tuulesta huolimatta.

Kaksi pariskuntaa käy kokeilemassa allasta ilman pipoa, ja lähtevät nopeasti pois pään jäätyessä.


Allas on käytännössä meidän kahden.










Allasalue on varmasti kesällä ja vähemmällä tuulella superviihtyisä. Pieni ulkonema altaassa on muun rakennuksen ulkopuolella, ja lasipohjan läpi näkee suoraan 16 kerrosta alaspäin. Tai näkisi, jos olisi päivä. Suomen lokakuinen ilta vähän estää tämän. Allasalueelle saa ottaa juoman, mutta se pitää itse hakea Sky Roomin puolelta.

Koska altaasta ei huvita nousta hyytävän kylmään tuuleen, jää drinksut poolissa meille yhteen.


Entäpä ruokatarjonta?



Illallista kokeilemme hotellin Kitchen & Table -ravintolassa. Ruotsalainen huippukokki on kasannut menyn, joka vaikuttaa erittäin maukkaalta. Päädyn ottamaan Kimchi Burgerin (18 €), jonka ilokseni saan gluteenittomana, ja Miika Hot Fish Tacon (28 €). Molemmat ovat hyviä, mutta lopputulos on ettei hinta/laatu ole ihan kohdillaan. Esimerkiksi kivenheiton päässä sijaitseva Naughty BRGR tarjoaa parempaa purilaista edullisemmin. Hot fish taco ei jätä suurta säväystä.

Annokset eivät ole huonoja, mutta hieman liian kalliita. Hinta ja laatu ei muihin verrattuna kohtaa. 


Viinit sen sijan toimivat oikein hyvin. Itävaltalainen Riesling ja Napa Valleyn Chardonnay olivat molemmat positiivisia yllätyksiä.











Aamiainen tarjoillaan samassa ravintolassa. Se on laadukas perusbuffet, josta ei jää mieleen suuria makuja tai erityisyyksiä. Valitsen lautaselleni kasviksia, leikkeleitä, munakasta, juustoa, hedemäsalaattia ja maitorahkaa pähkinöillä. Kyytipojaksi pieni mangosmoothie ja tablettimehukoneesta Rynkebyn appelsiinia ja pinkkiä greippiä.








Isoksi miinukseksi lasken sen, että gluteeniton nurkkaus on laitettu yhteen gluteenillisten tuotteiden kanssa, jolloin kontaminaatioriski on huomattava. Lisäksi esimerkiksi tavallinen jälkkäripulla on suoraan gluteenittomien tuotteiden vieressä, josta syystä keliaakikko saattaa hämmentyä ja ottaa kohtalokkaasti vääränlaista syötävää ja kärsiä jälkiseuraamuksista.

Myös erityisruokavalioiden merkinnät ovat puutteellisia tai puuttuvia ja niiden perään joutuu kysymään.


Riittääkö hype, Clarion?



Minilomakokemuksen perusteella Clarion Helsinki kärsii lastentaudeista vielä tässä vaiheessa. Lisäksi muutama asia tuntuu tämän tason hotellille laadultaan ja palvelultaan liian matalalta. Viidenkymmenen euron tarjoushintaan tämä tietysti oli hintansa väärti, mutta normihinnalla kääntyisin Helsingin muiden hotelllien puoleen.


Jäin pohtimaan myös miten pitkälle hypetys jaksaa tätä hotellia kantaa. 






Sen sijainti ei nimittäin ole erityisen ideaali. Tänne on lyhyt matka iltadrinkille oikeastaan vain jos sattuu olemaan töissä tai asuu Ruoholahdessa, Hietalahdessa tai Jätkäsaaressa.

Ravintolatarjonnan pitäisi olla jotenkin erityisen loistavaa, erikoinen tai hinta/laatu -suhteeltaan mahtava, jotta keskustasta jaksaisi tulla varta vasten tänne. En näe tilannetta, missä olen tavannut ystävän Stockan kellon alla ja jaksamme lähteä siitä kutosen ratikalla Jätkäsaareen syömään tai drinkeille, kun lähempänäkin on niitä aivan loistavia vaihtoehtoja sekä hinnaltaan, että laadultaan. Kilpailu Helsingissä on nykyään kovaa.

Sijainti on hyvä lähinnä Tallinnaan matkustaville. Lentokentälle menijät tai sieltä pois tulevat joutuvat pahimpiin ruuhkasumiin Helsingissä matkalla tänne.





Jätkäsaari on kuitenkin kasvava alue. Toivoisin kovasti, että Clarionista tulee vielä menestystarina, sillä se lisäisi kaupunkikulttuuria Helsinkiin, se toisi paljon kaivattuja euroja talouteen, ja töitä monelle. Ehkä siitä voisi tulla se kaupunkilaisten olohuone, kuten se jo nyt lupailee.


Mitä tapahtuu kun hypetys on hiipunut, Clarion?



31 kommenttia:

  1. Hyvä arvio. Tätä hotellia olen odottanut ja olen suunnitellut, että sen testaan, kunhan saavun Suomeen seuraavan kerran joskus ensi vuoden alkupuolella. Puutteita tuntuu toistaiseksi ainakin olevan. Hirmu pieni tuo kahden hengen huone. Viidelläkympillä toki hyvä diili, mutta mikä on normaalihinta?

    Toivottavasti puutteet korjaantuvat pian ja pääsee kokeilemaan muutaman kuukauden päästä jo enemmän hiottua hotellia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoneen koko oli tosissaan yllättävä. Vaikkei standard -tason huoneelta paljoa ylipäänsä voi odottaa, tämän kaiken hypetyksen jälkeen olin ajatellut sen tarjoavan vähän muuta. Kuivautsmahdollisuudet oli myös kylppärissä täysin alimitoitettu. Sisustuskaan ei ollut erityisen wow. Juuri tuolla tarjoushinnalla tämä oli kannattavaa, mutta normihinta ilmeisesti on satasen tai ylikin, jos oikein ymmärsin. Sillä rahalla saa jo lähempänä keskustaa parempia vaihtoehtoja.

      Toivon myös että kiinnittävät puutteisiin huomiota, mutta juuri huoneiden koolle ja sisustukselle tai rakenteellisiin ongelmiin tuolla tuskin pystytään ihan heti mitään tekemään. Kannattaa kuitenkin kokeilla, ehkä se on jo vuoden vaihteen jälkeen paremmalla tolalla.

      Poista
  2. Kiitos! En ole vielä majoittunut, mutta piipahdin katutasossa eräänä iltana. Kaipasin koukkuja wc-koppeihin. Mainitsin siitä somessa ja lupasivat käydä töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti laittavat muutkin asiat kuosiin, ja saavat myös pukuhuoneisiin ne koukut. :)

      Poista
  3. Mun olis tehnyt mieli kokeilla tuota avajaistarjousta mutta tämän luettuani, ei kiitos! Jo pelkästään riski siitä, että saan aamupalalla kontaminoitunutta ruokaa saa ärsytyksen nousemaan uusiin sfääreihin. Ja tuo asiakkaan juoksuttaminen pyyhkeiden takia, naurettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo gluteenittomien tuotteiden holtiton sijoittelu ja merkintöjen puute oli oikeasti sellainen miinus, että sillä saattaa keliaakikoille olla pidempiaikaisetkin seuraamukset. Siihen sietäisi kiinnittää huomio ihan ensisijassa.

      Jos tänne joskus palaan niin tuon Sky Roomin takia, ja silloinkin pääasiassa näköalojen, ei drinkkien takia.

      Mietin pienessä mielessä kun lähdettiin ylös että pitäisikö kuitenki ottaa pyyhkeet, mutta ajattelin että nääh, on kivempi kun on kuiva sitten huoneessa. Meni sitten juoksuksi. 'Arvasin'. ;)

      Poista
  4. Juu me käytiin tuolla myös hengaamassa yksi päivä viime viikolla, kun äitipuoli majoittui hotellissa. Hänen huoneessaan oli ilmatoinnin kanssa ongelmia, lämpötila huoneessa ei meinannut laskea alle 25 asteen ja kerran hän joutui vaihtamaankin huonetta. Pistin myös merkille huoneen pienuuden, mutta isoimmat miinukset näin vauvan kanssa oli kaikista julkisista vessoista puuttuneet vaipanvaihtotasot ja ravintolasta puuttuneet syöttötuolit. Oli aika mielenkiintoista koittaa syödä illallista ja juosta samalla konttaavan lapsen perässä. Jos olisi ollut se syöttis, poika olisi viihtynyt pöydässä meidän kanssa vallan mainiosti. Tarjoilijathan siinä pääsivät sitten lapsenvahdeiksi lopulta, jotta saatiin rauhassa syötyä ja nautiskeltua jälkkärit - jotka talo halusi tarjota. Eiköhän siitä vielä hyvä tule, kun saavat fiksattua puutteet! Hyvin ottivat ainakin palautetta vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ilmastointi oli kummallisen kovalla. Jokaisessa huoneessa on itse säädettävä lämpötila, mutta käytännössä en esimerkiksi kylppärissä säädöistä huolimatta huomannut eroa. Ääni oli myös tosissaan yllättävän kova tuossa ilmanvaihdossa. En ole varma toimiko se ihan kuten piti, koska aamusta heräsin kohtuullisen hikisenä.

      Vauva- ja lapsijuttuihin ei tullutkaan kiinnitettyä huomiota. Muistan miettineeni kuitenkin että tämä olisi voinut tosissaan lähteä konseptoimaan nimenomaan tuota ravintola-aluetta enemmän myös perheille suunnatuksi, ottaen huomioon että Jätkäsaaressakin on perheasuntoja kohtuullisesti, ja tilaa olisi vaikka millaiselle leikkialueellekin tuolla. Sellaisia Helsinkiin kaivattaisiin enemmän.

      Toivotaan että hotelli pääsee tästä vielä jaloilleen ja saa fiksattua näitä lastentauteja kunnolla kuntoon. Hienoahan se olisi saada menestystarina tästä Helsinkiin.

      Poista
    2. Toiset saavat huonoa palvelua, kun jotkut kehtaa alentaa muutenkin varmasti kiireisen ravintola-ammattilaisen lapsenlikaksi. Tuskin kuuluu palveluun kuitenkaan. Itsekästä much?! Pitäis tajuta pysyä poissa, jos ei pelimerkit riitä ryömimis-ikäisen kaitsemiseen.

      Poista
    3. Moikka Anonyymi!

      Ongelmaksi taisi Lauran osalta muodostua se ettei ravintolassa ollut syöttötuoleja - joka on ihan olennainen osa minkä tahansa ravintolan varustelua lähtien fast foodista aina fine dining -paikkoihin.

      Clarioniolla oli aika paljon kaikenlaista pientä, joka ei mennyt putkeen, ja tämä lie osa niitä lastentauteja. Lapset kannattaa totuttaa niin pienestä pitäen kuin mahdollista ulkona käymiseen, ettei niistä tule kaikkea ympäristöä terrorisoivia kakaroita, joiden kanssa ei koskaan voi lähteä minnekään.

      Kun me tuolla kävimme, henkilökunnalla ei varsinaisesti ollut mikään kiire kun asiakkaita oli todella vähän. En tiedä mikä tilanne oli kun Laura perheineen siellä kävi. Kovassa kiireessä tuskin olisivat ottaneet lasta hoitaakseen, mutta kiireettömämpänä aikana tämä on hyvää palvelua - erityisesti jos syöttötuolit puuttuvat.

      Kiitos kuitenkin osallistumisestasi keskusteluun aiheen tiimoilta!

      Poista
  5. Hyvinhän te näytätte viihtyvän, ainakin tuolla poolilla :) Tekin saitte kivasti privapoolin, koska meilläkään ei varsinaisesti tunkua sinne ollut, hihhh :) Kesällä asia on varmasti toisin.
    Hmmm, jäin miettimään, että mua ei siis oikeasti haitannut että aivan kaikki ei välttämättä ollut vielä valmista. Kyllähän muutamiin kohtiin silmä osui, mutta ei aiheuttanut mulle pahaa mieltä. Kylpytakit ja tossut kun saisivat kaikkiin huoneisiin, niin se olis minunkin mielestä erittäin jees! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpäs siinä hengaillessa kun oli pää lämpimänä, joten kiitos vaan Sanna vinkistä. :)

      Meitä tervehti huoneen käytävällä ensimmäisenä isot roskaröykkiöt pahvia ja lisäksi siivoojan tarvikkeet, jotka eivät siitä ihan heti kadonneetkaan. Se jätti vähän huonon fiiliksen. Lisäksi ylhäällä poolilla oli myös aika paljon kaikenlaista ylimääräistä tavaraa, ja se lievästi häiritsi kun oli odottanut häikäistyvänsä kaikin puolin.

      Suuremmat ongelmat ovat tosin enemmän juuri huoneiden koossa, palvelun tasossa (kylpytakit, pyyhkeet yms.), yksityiskohtien puutteessa ja siinä ettei hinta ja laatu kohtaa kun siinä että käytävillä on roipetta, joka on vain yksi asioista joka vaikuttaa yleiskuvaan.

      Toivon mukaan saavat ainakin osan asioista korjattua, joihinkin lie vaikeampaa tässä vaiheessa tehdä mitään.

      Poista
  6. Olen selvästi ollut jossain pimennossa, kun en ole nähnyt muuta hypetystä kuin sen lentodiileissä olleen viidenkympin tarjouksen. :D Mutta pienoinen järkytys, miten minimaalinen huone! Suomessa kun kuitenkin yleensä on hotellihuoneet ihan ok kokoisia, mutta tuohan on mallia New York... Uima-allas on kyllä kiva juttu, mutta tosi harmi, että teillä oli säätöä pyyhkeiden ja kylpytakkien kanssa. Toivottavasti tosiaan nämä monet tässä postauksessa ja kommenteissa mainitut asiat tulevat kuntoon. Me mietimme, että tämä olisi kiva hotelli yhdistää joku kerta Tallinnan reissuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas tuntuu että tätä on tuutattu jos mistä kulmasta ja vaikka missä paikassa. :) Saattaa olla myös tekemistä sillä minkälaisessa media- ja somemaailmassa sitä itse kukin suunnistaa.

      Huoneen koko oli tosissaan lievä järkytys myös meille kun avattiin huoneen ovi. Ihan ensin sitä ei tosin nähty, koska verhot oli kiinni ja kaikki ihan pimeää. :D

      Toivon mukaan tosissaan nuo pyyhkeet ja kylpytakit ensi kerralla ovat joko huoneessa tai vuokrattavissa, eikä kukaan joudu turhaan juoksemaan edes takaisin. Ja juuri Tallinankävijällehän tämä sijainti on varsin ihanteellinen.

      Poista
  7. Kattava arvostelu, itse olen mielenkiinnolla odottanut hotellin valmistumista ja pitäis itsekin käydä koenukkumassa Clarion! Kuvat oli tosi kivoja, harmi että pieniä puutteita ollut - toivottavasti saavat fiksattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenteelliset puutteet olivat noita muita puutteita harmillisempia, mutta toivottavasti nyt edes jotain saadaan korjattua tuolta.

      Näkymät sentään ovat hyvät, ja pooli varmaan kesällä. :)

      Poista
  8. Clarion on tosiaan vaivihkaa avannut ovensa. Huomasin sen tässä yksi päivä, kun ajelin Jätkäsaaren suunnalla. En ole nähnyt siitä vielä mitään hypetystä (ilmeisesti liikkunut väärillä sivuilla :)) Kuulostaa siltä, että on bygattu kovalla kiireellä ja nyt se sitten näkyy. Ei tuon tasoisessa hotellissa saisi olla tuollaista palvelua ja kömmähdyksiä heti alkumetreillä. Taidan odotella, että saavat asiat kuntoon, ennenkuin menen kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen tainnut liikkua sellaisessa some- ja mediamaailmassa että se on tunkenut silmille pakostakin joka tuutista. :)

      Tietynlainen brändilupaus hotellille on rakennettu jo tässä vaiheessa, joka nyt jäi pahasti täyttymättä. Kannattaa tosissaan odottaa ennen kuin sinne menee, ja ottaa jokin muu kuin standarditason huone.

      Poista
  9. Ai tuota on hypetetty hotellinakin? Olen ollut siinä uskossa että hype on lähinnä ollut sitä, että Helsinkiin on uskallettu (lue: saatu) rakentaa yli 7 kerroksinen talo.

    Tuo ketjuhan on "Ruotsin Scandic ilman perhematkailu-imagoa" ja näyttäisi menevän sen mukaan. Hgin hotellien hinnoittelu on muutenkin aika mielenkiintoinen, Lontoon dormin hinnalla, jossa on vessa käytävällä, asuu Kämpissä. Ytimen hyvät hotellit ovat varsin edullisia laatuun nähden -- toivottavasti myös pysyvät niin, ulkomaalaisten iloksi. Lilla Roberts, Kämp, Haven, Glo't, Fabian yms.. Kämp Collection on tehnyt hienoa työtä, jota ei ole perisuomalaiseen tapaan kukaan Suomessa juuri viitsinyt tuoda esiin.

    Olimme pari vuotta sitten New Yorkissa juuri avatussa hotellissa, edullisesti kun sai. Oli mielenkiintoista lukea tripadvisorin ensimmäisiä arvosteluja paikasta, joita majoittumisen aikana alkoi tulla, ja ihmetellä onko porukka ollut eri hotellissa. Aamiainen oli viritys koska sitä ei vielä ollut, hotellin palvelut puuttuivat kokonaan, kuntosalit, aula- kattobaari ja muut kesken, huone oli järkyttävän pieni mutta onneksi myös niin meluisa, että saimme valitettua itsemme parempaan huoneeseen (ja tuttavat, jotka tulivat seuraavana päivänä, saivat suoraan paremman huoneen..).
    Hommaa kompensoitiin sentään sillä että hissien luona oli liki päivittäin alkoholitarjoilu mutta tuon majoituksen jälkeen en juurikaan ole innostunut alle pari kk avoinna olleista hotelleista (ne avataan aina liian aikaisin), uskon tripadvisoriin entistä vähemmän, ja ko. hotellia en ole sittemmin NYC:issä edes harkinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä tietyissä kanavissa kyllä kovaa puskettu. Osa hypestä on tietysti juuri tuo rakennuksen ainutlaatuisuus Helsingissä...

      Ruotsin Scandic on siis normiScandicia hieman parempi, siellä kun on kaikki aina lite bättre. :) Helsingin hotellitaso on viime vuosien aikana noussut kovasti, ja silti vielä kohtuuhintaisenakin, juuri noiden mainitsemiesi tulokkaiden takia. Ja myös Sokos -hotellit ovat mielestäni nostaneet profiiliaan, ainakin tietyt. Tornissa mekin ollaan jo useampaan otteeseen oltu, varsin tyytyväisenäkin vielä. Ja Kämpi tosissaan tekee erinomaista työtä.

      Osa ihmisistä tietysti on vain niin innoissaan kaikesta uudesta, tai ei ehkä edes ole niin paljoa matkaillut, että erottaisi hyvän hypetetystä. Tripadvisoria pitää osata lukea, jos haluaa että siitä on hyötyä.

      Mekin melkein toivoimme että huoneessa olisi ollut joku varsinainen vika, että olisi voinut valittaa siitä, mutta se oli vain liian pieni, sen näkymät olivat huonot ja ilmanvaihto oli äänekäs, kuten varmaan kaikkialla muuallakin. :P

      Alkoholitarjoilu muuten varmaan toimisikin aika hyvin Suomessa kompensaationa! :D Muttta taidan itsekin välttää vasta avattuja hotelleja jatkossa. Balilla meillä oli tosin hyvä kokemus ihan uudesta hotellista, jossa viimeistelytöistä huolimatta homma pelasi oikein hyvin.

      Poista
  10. Hei, mielenkiintoinen kirjoitus ja kauniit kuvat.
    Mä kävin kaveriporukalla SkyBarissa drinkeillä viime viikolla. Signature menulta valittu drinkki oli vähän haparoiden tehty, baarimikko tavasi reseptiä sitä tehdessään, se vähän huvitti. Maisemien takia sinne voisin mennä uudestaan.
    Mulla on varattuna se 50 euron tarjous parin viikon päähän, joten katsotaan onko lastentauteja paranneltu siihen mennessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi se meidänkin drinkkejä sieltä vähän selailla. Yritti nimittäin ihan ensi kärkeen ehdottaa mojitoa molemmille. :)

      Toivottavasti ainakin palvelu on petrannut vaikka huoneiden koolle ei paljoa voikaan tehdä. Eikä sille yläkerran uima-altaan tuulelle.

      Poista
  11. Länsiterminaalissa työskennellessäni seurasin hotellin rakentumista ja vähän harmitti, että ehdin lähteä pois, ennen kuin hotelli valmistui. Pitää joku kerta Suomessa käydessä käydä katsastamassa paikka.

    "Jätkäsaari on kuitenkin kasvava alue."

    No tässähän oikeastaan vastaat jo kysymykseen liittyen tuohon sijaintiin. Ei sinne keskustaan voida enempää tunkea, vaan kaupunki alkaa levittäytyä ja Jätkäsaari on todellakin uusi, nopeasti kehittyvä alue, jossa varmasti esimerkiksi vuoden päästä on paljon enemmän palveluita. Länsiterminaalin uusi terminaalirakennus poikii kasvavasta laivaliikenteestä, ja turisteja tulee niin Ruotsista, Virosta kuin Venäjältä, joista osa varmasti mieluusti majoittuu myös sataman lähettyvillä, varsinkin jos alueelta löytyy muutakin mielenkiintoista ja hotelli on hyvätasoinen.

    Harmi, että homma ei ihan vielä suju, mutta eiköhän tämäkin blogipostaus antanut hotellille hyviä vinkkejä, missä kannattaisi vähän tsempata ;) Hyvä ja asiallinen kirjoitus! :) Clarionissa olen muuten itse yöpynyt kerran, Tukholmassa blogimatkalla viime vuoden alussa. Huonehintaan piti sisältyä kylpylä (tai siis se uima-allas), mutta sinne marssittuani niin eipä vaan sisältynyt.. ei edes vaikka olimme "kutsuttuina". No jätin sitten väliin, koska en halunnut maksaa erikseen ja menin kylpyyn huoneessani. Osa meistä oli päässyt kuitenkin maksutta sinne. Ilmeisesti pientä sekoilua ketjun muissakin hotelleissa!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti alueen kehtitys jatkuu siihen suuntaan että hotellillekin riittää asiakkaita. Itse olen seurannut kymmenen vuotta oman asuinalueeni kehitystä, ja siinä ajassa siitä on ehtinyt tulla aivan mahtava, joten toivoa on. Helsingistä on kasvamassa, tai oikeastaan se on jo, aivan uudenlainen kaupunki.

    Ja toivon mukaan Clarionkin saa fibansa korjattua ja ottavat palautteen vastaan, jonka heille myös laitoin. Niin täällä kuin Tukholmassakin. :)

    VastaaPoista
  13. Olin kyseisessä hotellissa viime yön ja tosiaan huomasin samoja pikkupuutteita omassakin huoneessa. Ilmastointi humisi aivan hullun äänekkäästi, vessan kattopaneeli roikkui auki kun tulimme, ovi naarmutti lattiaan naarmua avatessa/suljettaessa. Tv jumahti aina jos vaihtoi kanavaa liian nopeasti. Ruokalista puuttui jos olis halunnut tilata jotain. Jääpalakippo olis myös ollut kiva sillä käytävältä sai jääpaloja. Mutta mikä parasta!! Vessanpönttövesi oli kiehuvaa! Oikeasti tulikuumaa :D olikohan jossain menny putket sekasin? Illalla klo 22 alkoi palohälytin soimaan, sammui heti 5 sekunnin päästä, joten turha hälytys. Aamulla klo 6 sama palohälytin alkaa soimaan mutta vielä lujempaa ja vielä pidempään, urgh. Viimeistään klo 8 oli mahdotonta jatkaa unia, koska kerroksissa 12-15 näytti olevan vielä remontti täydessä tohinassa ja porausäänet kaikuivat huoneeseen. Samoin ulkona oleva raksa aloitti päivänsä. Kaikesta tästä huolimatta uima-allas ja sauna oli niin ihana piristysruiske tähän arkeen etten edes välittänyt pienistä fiboista ympäri hotellia. Voisin mennä uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipahan kokemus! :D

      Joskus vähän lämpimämmällä tuota uima-allasta voisi kokeilla uudestaan. Ja näköalojen takia tuonne voi mennä myös drinkille, jos ei niiden itse drinkkien takia. :)

      Poista
  14. Rakennus on upea ja uusi Ruoholahden maamerkki. Mutta, kuten sanoit, niin tavalliselle tallaajalle ja turistille aivan väärässä paikassa. Liikematkailijalle, joka suhaa paikasta A paikkaan B aina taksilla ruuhkasta riippumatta, toimiva konsepti tulevaisuudessa. Ruoholahteen työmatkalaisille voisin kuvitella olevan hieman liian kallis, sillä tällä hetkellä mennään aika säästöpolitiikalla työmatkojen majoituskustannuksissa. Ainoa onni on se, että ei Holiday Inn eikä Radisson Blu ole sieltä halvimmasta päästä eli sen puolesta pahoja kilpailijoita (Cumulus, Sokos & Scandic) ei aivan lähistöltä löydy.

    Ilman muuta haluan tuonne yöksi ja sinne aion kyllä tässä mennäkin lähiaikoina. Toivottavasti silloin on lastentaudit selätetty ja itsellä on tarpeeksi paksu pipo matkassa mukana :-)

    P.S. Mulle huoneen koko ei ole niin merkittävä, mutta kivat näkymät kyllä. Pienestä huoneesta huippunäkymät riittää, kunhan sänky on tarpeeksi laadukas. Mutta hei, oli tosi kiva lukea tästä uudesta hotellitulokkaasta Helsingin kartalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikematkailijakin arvostaa kuitenkin helppoja yhteyksiä ja mahdollisimman vähäistä ruuhkaa, eli jos joskus vielä tuo juna saadaan kunnolla toimimaan, niin se todennäköisesti on ensisijainen väline liikkua myös bisensmatkailijalle. Nythän se ei vielä aja asiaansa.

      Luulen, että tämä toimii ihan hyvin juuri Ruoholahden työmatkailijoille, koska Holiday Inn ja Radisson on varmaan aika nähty. Lisäksi muistan itse että siellä suunnalla työskennellessä nuo hotellit olivat usein aika täyteen buukattuja.

      Kyllähän sitä nyt missä tahans yöpyy, ja on yöpynytkin, mutta lähinnä kai tuo huoneen koko jäi ihmetyttämään koska odotus oli jotain muuta tältä hotellilta. Ja näkymät ei tosissaan palkinneet... Ota pipo kainaloon ja jossain välissä tuonne testaamaan uima-allasta. :)

      Poista
  15. Hmmm... ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Harvoinpa sitä tulee vietettyä hotelliyötä Helsingissä, mutta jos joskus, niin valinta ei taida kohdistua ainakaan tähän hotelliin. Ainoastaan tuo ulkouima-allas edes vähän säväytti, mutta ei taida sen vetovoima riittää, jos hinta-laatusuhde on muuten tuota luokkaa. Ja voi miten pieni tuo huone on, todellakin! Eihän hotellien perushuoneiden tarvitse mitään lukaaleja olla, mutta kyllä siellä pitäisi mahtua esim. matkalaukku olemaan ilman, että se on välttämättä tiellä jne.

    Voih. Ja hauskaa muuten lueskella matkablogeista tästä hypetetystä hotellista... en ole ennen tätä koko hotellista kuullut sanaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ole tuon uima-altaan ja näköalabaarin perään niin itsekin valitsisin jonkun muun. Tai jos tämä ei sijainniltaan olisi jostain syystä juuri täydellinen illan/päivän menoihin.

      Olen itse vähän samaa mieltä siitä että erityisesti täällä Pohjoismaissa on tottunut siihen että standardhuonekin on kuitenkin sellainen että sinne mahtuu laukkujen kanssa. Nythän meillä oli pelkät reput, joten tilaongelmaa ei tullut.

      Hassua miten osalle tämä on osunut silmään enemmänkin, ja osalle ei lainkaan. :)

      Poista
  16. Kiitos hyödyllisestä postauksesta! Olen juuri kartoittamassa Helsingin majoitustarjontaa joulun ja uuden vuoden välipäiville ja tämä Jätkäsaaren Clarion kiinnostaa kovasti. Altaalta on melko mukavannäköiset maisemat, mutta joulukuussakin saattaapi olla jokseenkin kylmät kelit, ääks. Yhtä kaikki, mielenkiinnolla seuraan uuden hotellin alkutaipaletta :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!