tiistai 11. lokakuuta 2016

Vuosi maailmalla, vuosi kotona

Niitä fiiliksiä ei oikein osaa kuvailla. Olet asunut lähes vuoden muiden nurkissa, hotelleissa, autoissa tai milloin missäkin eri puolilla maailmaa. Paikka on vaihtunut jatkuvasti, ja koko omaisuus on kulkenut mukana kahdessa rinkassa. Olet nähnyt paikkoja, joita useimmat eivät tule näkemään koko elämänsä aikana. Olet sukeltanut, kiivennyt, ällistynyt, nauttinut, vaeltanut, nauranut, itkenyt, mutta ennen kaikkea Elänyt. Elänyt täyttä elämää.

Ja sitten, ennen kuin tajuatkaan olet lentokoneessa, matkalla kotiin tuon uskomattoman vuoden jälkeen.







Meillä olisi taas mahdollisuus nähdä ystäviä. Käydä hakemassa maitopurkki lähi-Alepasta. Mennä omaan keittiöön tekemään välipala silloin, kun siltä tuntuu. Herätä omasta sängystä. Laittaa tavarat rinkan sijasta hyllyille ja kaappeihin. Juoda vettä suoraan hanasta. Elää arkea. Sitä ihanaa, normaalia arkea.

Samalla kuitenkin hieman arvelutti. Mille Suomi näyttäisi vuoden poissaolon jälkeen? Tuntuisiko se enää kodilta, vai olisiko minusta tullut pysyvästi hieman levoton maailmankansalainen, joka etsii jatkuvasti omaa paikkaansa?



Tiedättekö sen sanonnan, että
pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle?



Se ei ole lainkaan tuulesta temmattu, vaan harvinaisen totta joka sana. Vuoden mittainen matka opettaa paljon paitsi maailmasta, mutta ennen kaikkea kotimaasta. Ostettuaan kaupasta muovisen vesipullon, oppii arvostamaan hanasta tulevaa puhdasta vettä. Kun on tehnyt tarpeensa lattiassa olevaan reikään ja heittänyt vessapaperin (jos sellaista ylipäätään oli) roskikseen ettei putki menisi tukkoon, kaakeloitu kylpyhuone ja kunnon pytty ilahduttaa mieltä. Terveyskeskuksen jono lakkaa harmittamasta, kun muistelee sitä kerjäläistä, jonka vastikään amputoidusta jalasta vuoti nestettä nepalilaiselle kadulle. Maailman puhtain ilmanlaatu ja koskematon luonto tuntuu luksukselta suurkaupunkien saasteiden ja meressä kelluvien muovijätteiden jälkeen.






Pienen ihmisen maailmankatsomus


Bella kysyi kotiin palaamisen jälkeen vielä monta viikkoa, että saako vessapaperin heittää pönttöön, tai saako hanavettä juoda. Tuo pieni matkalainen oli kuitenkin viettänyt viidesosan elämästään maailmalla, ja muistan vielä elävästi kun hän juoksi silmät kirkkaina Nepalista hieman yllättäen löytyneestä länsimaiset standardit täyttävästä vessasta: "Se oli siistein vessa mitä oon nähny koko tällä matkalla!"

Joskus poden hieman huonoa omaatuntoa siitä, että ollaan raahattu tuota pientä ihmistä ties mihin kehitysmaihin. Samalla olen kuitenkin pohjattoman ylpeä siitä, miten hän on oppinut katsomaan maailmaa avarakatseisesti tavalla, jota ei voisi ikinä oppia lukemalla kirjoja kotisohvalla.

San Franciscon kodittomat, Kiribatin lapset joilla ei ollut varaa edes kunnon vaatteisiin saati leluihin mutta jotka olivat äärettömän iloisia, auringonnousu Angkor Watin takaa, Australian villit delfiinit, Himalajan tähtitaivas, raketin laukaisu Cape Kennedystä... Reissulla kokemamme on jättänyt meihin kaikkiin jälkensä. Pieni reissaaja halusi kiinnostuneena kuulla kaikesta lisää ja imi kaiken näkemänsä ja kokemansa mukaansa sienen lailla - ja Suomeen palattuamme hän vertailee kaikkea tätä kotimaassa kohtaamiinsa ilmiöihin tarkkaavaisuudella, joka ei lakkaa hämmästyttämästä minua.

Maailma ei ole hänelle mikään iso, pelottava ja tuntematon. Se on hänelle valtava, loputon koulu, jonka erilaisiin ihmisiin, kulttuureihin ja tapoihin suhtaudutaan suurella mielenkiinnolla. Siinä olisi oppimista monelle isommallekin.







Perspektiivin tarkistus


Jos Suomi näyttäytyi uudessa valossa maailmalla vietetyn vuoden jälkeen, niin oma ajattelutapa ja suhtautuminen asioihin vasta muuttuikin.


Tärkeimpänä oppina mukaan tarttui ajatus,
että maailma kyllä kannattelee.


Töissä on saattanut olla tiukkoja projekteja. Sellaisia, jotka aiemmin olisivat vieneet yöunet tai vähintäänkin aiheuttaneet valtavan stressin. Reissun jälkeen tämä koko oma, konttorintuoksuinen ja turvallinen työelämä on kuitenkin asettunut täysin uuteen valoon, kun muistelee miten ihmiset maailmalla joutuvat tulemaan toimeen todella vähällä ilman turvaverkkoja, ja millaisia uhrauksia he joutuvat tekemään pitääkseen perheensä ruokittuina.

Että ei tässä oikeastaan asiat niin huonosti sitten olekaan. Samalla huomaa ajattelevansa, että ehkä ihan kaikesta ei vaan kannata stressata.




Kotiinpaluusta on tänään tasan vuosi


Muistan edelleen ajatelleeni, miten masentuisin varmasti nähdessäni lentokoneen ikkunasta pitkästä aikaa Suomen. Mielikuvissani se oli ruma ja harmaa, sellainen kuin syksyinen loska ja räntä voi pahimmillaan olla.

Sen sijaan meitä tervehtikin uskomattoman kaunis syyspäivä - sellainen, joita tänäkin syksynä on ollut ilahduttavan paljon. Viileä ilma tuntui jokaisella sisäänhengityksellä uskomattoman raikkaalta ja puhtaalta. Suomi näytti kauniilta ja tuntui kotoisalta.



Säröjäkin tietysti löytyi.



Ensimmäisenä särähti ihmisten töykeys ja jonkinlainen luovuttamisen ilmapiiri. Kukaan ei hymyillyt - aivan kuin iloisuus olisi ollut pääomaa, jota kannatti vaalia ja piilottaa kaikilta muilta. Kaikki näyttivät vakavilta ja masentuneilta, jopa surullisilta. Kun minä hymyilin kadulla, perääni katsottiin kummeksuen. Mikä tuotakin vaivaa?

Amerikkalaistyyppistä small talkia ja hymyilyä katsotaan täällä todella kieroon. Väheksyen ajatellaan sen olevan pelkkää tyhjää ulkokuorta, kun oikeasti kyse on toisen ihmisen huomaamisesta. Minä huomaan että sinä olet siinä, ja osoitan sen hymyilemällä ja tervehtimällä, kenties sanomalla muutaman mukavan sanan. Muualla maailmassa se on normaalia käytöstä, Suomessa epäilyttävää pinnallisuutta.






Olimme kokeneet aivan järjettömän paljon upeita juttuja. Uiminen fijiläisen vesiputouksen alla, vaeltaminen Uuden-Seelannin henkeäsalpaavissa maisemissa, villien kenguruitten rapsuttelu Australiassa, ystävien kanssa vietetty uusi vuosi Thaimaassa, kuuman teen nauttiminen pitkän vaelluspäivän päätteeksi teetuvassa Himalajalla... Lukemattomia isoja ja pieniä muistoja, jotka kulkevat mukanamme tuosta uskomattomasta vuodesta.

Unelmiemme vuosi, todellakin. Koettavaa ja nähtävää oli niin paljon, että niiden sulattelu jatkuu vieläkin. Myös reissusta palautuminen kesti monta kuukautta. Tarjolla olisi ollut mittavaa remonttia vaativa unelmakoti, mutta virtaa ei ollut riittävästi isoon projektiin. Kotona oli hyvä olla, ja yhä edelleen sitä huomaa ajattelevansa miten helppoa ja toimivaa kaikki on täällä. VR:n myöhästely ei haittaa yhtään, koska täällä ei sentään yritetä huijata lippujen hinnoissa. Lisäksi voi suhteellisen turvallisin mielin luottaa siihen, että juna ylipäätään kulkee, jos aikatauluissa niin sanotaan.


Ei sitä kaikkea ymmärrä vieläkään


Vaikka ollaan oltu jo vuosi kotona, niin yhä edelleen reissussa koetut asiat loksahtelevat paikoilleen ja asettuvat omaan kontekstiinsa. Matkan päällä eli niin siinä hetkessä, niin niiden kokemusten täysivaltaisesti ympäröimänä ja uutta jatkuvasti hengittäen, että ei oikein aina edes tajunnut katselevansa auringonnousua Grand Canyonilla, pelaavansa golfia Himalajalla tai snorklaavansa paholaisrauskujen kanssa Indonesiassa. Usein aamulla herätessäni en heti edes muistanut, missä maassa olemme. Koita siinä sitten orientoitua nauttimaan elämyksistä, joita oli jatkuvasti tarjolla, toinen toistaan upeampina.

Tuli jonkinlainen reissuähky - mieli ei täysin ehtinyt sulattaa sitä jatkuvaa huikeiden kokemusten ilotulitusta.







Noin vuosi sitten, kun kaikki oli vielä kirkkaana mielessä, kuvasimme viimeisen illan videon. Yhä edelleen se vie suoraan takaisin muistoihin, eikä silmäkulma pysy kuivana vieläkään. Meillä oli aivan käsittämätön vuosi. Reissukuvia katsellessa tulee vielä vuoden jälkeenkin pieni epäusko.



"Mieti, me ollaan oikeesti käyty tuolla 
ja tehty näitä juttuja."


Minun ei tarvitse kuin katsoa Giaa, ja toinen ymmärtää pelkästä katseesta, millainen mieletön kokemus meillä kulkee mukana. Nyt ja aina.

--

Ai niin, meidän Facebook-sivullamme tuli muuten tuhat tykkääjää täyteen, jonka kunniaksi arvoimme shamppanjapullon. Käy kurkistamassa suosiko onnetar!

28 kommenttia:

  1. Unelmien vuosi todellakin! Saattoi mennä roska silmään tätä lukiessa, sillä pystyn hyvin samaistumaan noihin samoihin fiiliksiin edelleenkin. Ja kuten sanoit, niin tälläinen mieletön kokemus kulkee mukana aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli sitä! Näitä ajatuksia on vähän vaikea selittää, mutta jos on ite käyny läpi saman niin kyllähän siinä saattaa helposti alkaa silmää kaihertaa ♥

      Poista
  2. Hieno teksti! Tiedän nuo tunteet niin täysin, itsekin pitkään reissanneena ja nyt läpikäyden samaa paluuta ja asettumista. Perspektiivin löytyminen on aina ilahduttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Arto! Matkailu muuttaa kyllä ihmistä, ei siitä pääse mihinkään. Tsemppiä asettumiseen ja itsetutkiskeluun :)

      Poista
  3. Ihanat te! Onnea vuosipäivälle ja nauttikaa mahtavista muistoista. :)

    VastaaPoista
  4. Huh mulla kans meni roska silmään tätä lukiessa. Niin hienosti summattu niin iso kokemus. Oon niin onnellinen teidän puolesta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Olin vähän skeptinen sen suhteen että saako tästä mitään järkevää kokonaisuutta nivottua kasaan, mutta mahtavaa kuulla että sait tästä paljon irti ♥

      Poista
  5. Vaikea on varmasti tuollaisen vuoden jälkeen summata kaikkea kokemaansa. Mahtavaa, että niitä mieltä ilahduttavia asioita löytyy täältä kotoakin :-) Ja ihanaa, kun olette kotona <3
    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalaa on, ja tuskin se asioiden käsittely vielä tähänkään on loppunut. Mutta täällähän on vaikka mitä mahtavaa, mikäs täällä on ollessa! :) ♥

      Poista
  6. <3 <3 <3 Ootte ihania, huipputyyppejä! Hieno teksti. Kiitos kun ootte jakanu meille tämän kaiken! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ida, kiitos jälleen kerran kauniista sanoista. Näitä on ilo kirjoittaa, kun vastaanotto on tällainen ♥

      Poista
  7. Ihana kirjoitus! Itselläni sydän särkyy joka päivä, kun pieni, juuri puhumaan opetteleva 1,5-vuotiaamme moikkailee kaikille ohikulkijoille, ja suomalaisista aikuisista vain pieni murto-osa moikkaa takaisin. Missään muussa maassa ei ole tarvinnut jännittää, tervehtiikö joku takaisin vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualla maailmalla tunnutaan jotenkin järjestään olevan lapsirakkaampia kuin Suomessa. Tai no, tarkemmin kun ajattelee, niin ehkä ennemminkin ihmisrakkaampia. Suomalainenhan kauhistuu jos joku osoittaa huomiota - oli se sitten lapsi tai aikuinen.

      Jotenkin kun aina valitetaan että nuoret eivät osaa käyttäytyä jne. niin kyllä se kuitenkin tuntuu olevan se keski-ikäinen sukupolvi joka on tässä ihan omaa luokkaansa. Toivottavasti ollaan parempaan suuntaan menossa :)

      Poista
  8. Tekstiin on siltä osin vaikea samaistua, kun ei ole ollut kuin kuukauden kerrallaan pois kotimaasta. Mutta silläkin aikaa hieman eksoottisemmista kohteista palattuaan on kiinnittänyt huomiota juuri tuohon ihmisten synkkyyteen. Voikin helposti todeta, että mitä köyhempi kansa, niin sen iloisemmat ihmiset. On todella sääli, että suomalaisia vituttaa mennä töihin useamman tuhannen euron palkalla ja palata lämpimään kotiin ruuan pariin, kun toisaalla taistellaan puhtaasta vedestä ja ravinnosta päivästä toiseen. Silti tällaisilla karuissa oloissa elävillä ihmisillä on usein hymy ensimmäisenä kohtaamassa sinut turistina maailmaa tutkiessa. Kannattaa todella matkustaa kauas ja viedä lapset mukanaan, niin he oppivat elämästä asioita, joita kotimaasta käsin ei huomaa. Bella sai varmasti enemmän oppia maailmaan vuoden reissullanne kuin useampana vuotena Suomessa. Mutta kaiken kaikkiaan, molempi parempi :-)

    Adolf Ehrnroothin sanoin: "Suomi on hyvä maa. Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!" -> Sen arvostaa parhaiten, kun kiertää maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin on, että silmät avautuvat myös kotimaan osalta, kun käy kiertämässä maailmaa. Jotenkin se ihmisten varaukseton ystävällisyys ja vieraanvaraisuus ja vilpitön halu auttaa säväyttävät kerran toisensa jälkeen. Suomalainen mielenmaisema on veistetty niin pitkän ajan saatossa kansallistarinoissa ja -identiteesissä selviytymisen, vaikeuksista nousemisen ja ennen kaikkea luterilaisuuden syyllisyydessä ja nuhteessa elämisen muotoiseksi, että sitä ei ihan pienellä muuksi muovata.

      Oon itekin aivan täysin vakuuttunut, että reissu oli Bellalle aivan huikea kokemus, mitä ei missään koulussa voisi opettaa. Toivon, että se kantaa pitkälle :)

      Poista
  9. Teidän ja muidenkin pitkiä reissuja tehneiden ajatuksia on kiva kuulla, kun Ramin tavoin itsekin olen ollut korkeintaan kuukauden mittaisilla matkoilla. Lyhyessäkin ajassa oppii arvostamaan puhdasta hanavettä, mutta tekisi varmasti hyvää olla pidemmällä reissulla ja selvittää miten se vaikuttaisi omaan ajatusmaailmaan. En oikeastaan haaveile maailmanympärimatkasta, lähinnä tuon mainitsemasi reissuähkyn vuoksi, mutta pidemmästä ulkomailla oleskelusta kuitenkin. Bella on kyllä todella onnekas, kun on saanut kokea näin paljon noin nuorena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Hanavesi jaksaa ilahduttaa lyhyemmänkin turneen jälkeen. Vaikea sitä on ajatella, miten oma ajatusmaailma muuttuisi. En oikeastaan tiedä huomasinko itsekään reissun aikana että ajatukset alkoivat löytää uusia ratoja, mutta nyt kun on pidemmän aikaa ehtinyt jo olla Suomessa, huomaa ettei ajattele monista asioista lainkaan samalla tavalla kuin ennen reissua. Jos jotain opin matkalla, niin stressinhallintaa. Pienet asiat eivät vain ole hampaankiristelyn arvoisia, eikä suuretkaan jaksa samalla tavalla ahdistaa kuin aiemmin.

      Bella on kyllä monin tavoin onnekas, mutta toisaalta hauskaa ajatella, miten tämä koko reissu oli hänelle osa normaalia elämää - kun ei oikein muutakaan ollut ehtinyt paljoa opettelemaan. Globetrotteri jo pienestä pitäen :)

      Poista
  10. Hienosti laitettu paperille nuo itsellenikin tutut tunteet... matkustaminen järisyttää ajatusmaailmaa niin valtavan paljon, olen hyvin kiitollinen, että meillä on ollut mahdollisuus kokea kaikki se, joka tavalla tai toisella on kovin syvältä koskettanut tässä viime vuosien aikana.

    Meidän pitkältä reissulta palatessamme Suomi ihan tosissaan oli ruma ja harmaa keskellä marraskuuta, ja voi että se näytti silti kauniilta ♥ Mutta teitä kyllä hemmoteltiin hienojen säiden ja ruskan suhteen, muistan ne päivät itsekin.

    Ei tähän oikein osaa edes mitään sanoa. Onnelliset te. Onnelliset me. Ja erityisesti onnellinen Bella, miten hieno ihminen hänestä kasvaakaan, ja on jo! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan miten itekin oot sanonu ettet lähteny reissuun oppimaan mitään, mutta jotenkin ne opit sieltä hiipivät mukaan - niitä ei välttämättä vaan itsekään tiedosta ihan pian.

      Suomi osaa kyllä näyttää monenlaisia kasvoja, ja omasta mielenmaisemasta on pitkälti kiinni, miten sen kokee. Muistan ettei reissun jälkeen mikään marraskuinen pimeyskään ahdistanut yhtään, kun pystyi vain nauttimaan raikkaasta ilmasta, ja siitä että kaikki toimii. Tämä seuraava marraskuu sen sijaan jo vähän jännittää etukäteen, en vielä tiedä tuleeko meistä ystäviä :D

      Ollaan onnellisia, me kaikki ♥

      Poista
    2. Olen edelleen aika samaa mieltä tuosta sanomastani, mutta jyrkemmin siinä merkityksessä, kun osa porukasta lähtee reissuun ns. etsimään itseään ja hakemaan suuntaa elämälle. Harvemmin kumpaakaan kai sieltä reissun päältä löytää, jos ei kotonakaan, epäilen. Lähdin reissuun nauttimaan ja kokemaan, mutta kyllähän siinä sen sijaan, että olisin löytänyt maailmalta itseni (jota en siis lähtenyt sieltä etsimään), löysin maailman, ja tuli siitä opittua yhtä sun toista, noin niinkuin sivutuotteena :) Ja se on just näin, ettei sitä välttämättä heti reissusta palanneena edes tajua, vaan vähitellen asiat avautuvat omassa päässä, ja osa on ehkä ehtinyt unohtuakin.

      Poista
    3. Joillekin ehkä saattaa jokin asia reissussa kirkastua, mutta kuten totesit, harvemmin sitä mitään pakottamalla löytää. Parempi lähteä kokemaan ja nauttimaan, ymmärtämään maailmaa vähän paremmin. Alitajuisesti ihminen kuitenkin prosessoi paljon asioita. Kaikki reissussa koetut asiat on alkanut vasta vuoden kuluttua paluusta asettumaan oikeaan asentoon, mittasuhteisiin, laskeutumaan ymmärrykseen. Kokemuksia kantaa mukana varmaan koko loppuelämän, jos ei muuten niin jossain syvällä alitajunnassaan.

      Poista
  11. Jättimäinen kiitos tästä päivityksestä ja kaikista ihanista blogeista, kuvista, videoista :).

    Makoilen tätä kirjoittaessani aucklandilaisessa lähiössä sängylläni lintujen kevätviserrystä kuuntelemassa. Ollaan täällä kahden teinityttäreni (17 v ja 16 v) kanssa WWOOFaamassa (tosin meidän WWOOF-emo halua lähinnä tarjota meille leppoisan Aucklandin-loman, ei olla vielä parin ekan pvn aikana edes nähty ihanan mummelin organic gardenia :)).
    Me aloitettiin puolen vuoden reissumme heinäkuun alussa, palataan kotiin tammikuun alussa. Nyt siis enää kolmasosa reissusta jäljellä - alkaa jo tuntua kurjalta, kun enää 2 kk on jäljellä! Aluksi reissulla oli mukana vanhinkin tyttäreni (20 v), mutta parikuukautisen Afrikka-jakson jälkeen palasi Suomeen poikaystävän kainaloon, ihan omaa elämää aloittamaan (iso snif!). Ollaan kierretty Zimbabwe - Sambia - Botswana - Namibia - Etelä-Afrikka - Qatar - Intia - Singapore - Bali - Australia - nyt siis menossa Uusi-Seelanti. Ensi viikolla jatkuu: Fiji - Kiina - (Laos - ) Vietnam - Kambodza.

    Kun suunnittelin reissuamme, luin ahkerasti blogianne, se vaikutti paljon meidän reissuun. Esim Gileillä ei oltaisi muuten käyty, eikä muuten mentäisi ensi viikon lopulla Leleuvialle, ei ehkä ollenkaan koko Fijille :)! Mahtavia vinkkejä annoitte ja annatte, olette todelle auttaneet tämän reissun suunnittelussa <3! Tarkoitukseni oli laittaa apu kiertämään kirjoittamalla ahkerasti blogia, mutta ymmärrän hyvin, mitä Miika tuossa videolla sanoi: aika kuluu enemmän googlessa kuin blogin ääressä. Vaikka teinkin etukäteen tosi paljon pohjatyötä, varasin etukäteen ihan kaiken, mitä varata voi.. Mutta googletettavaa riittää, koska olen porukan ainoa aikuinen - minä olen se, joka, paitsi hoitaa teinien sielunelämän ja käytännön asiat, myös ajaa autoa, maksaa kaiken ja on ylipäänsä ihan kaikesta vastuussa. Aivan uskomattomia asioita tulee koko ajan googletettua; tiellä loukkaantuneen kengurun hoivaamisesta Mugaben hallinnon kuvioihin, ubudilaisten orgaanisten ravintoloiden ruokalistoista Franz Josef Glacierin kävelyreitiltä poikkeamisen vaaroihin - you know :)! Jos kiinnostaa, löytyy meidän alkureissun blogi täältä: unelmatka.blogspot.com. Tuo blogiosoite meni mykkyrään jo heinäkuun lopussa, joten aloitin uuden blogin: unelmatka.wordpress.com. Mutta tosiaan: en ole montaa juttua ehtinyt kirjoittaa.

    Olen lukion ja yläasteen musa- ja draamaope ammatiltani, nyt puolen vuoden vuorotteluvapaalla. Reissullamme teemme vapaaehtoistyötä lähes joka maassa, yleensä workshoppeja antamalla. Tänäänkin pidettiin 2 draamaworkshoppia aucklandilaisella yläasteella. Koko workshop-ruljanssin tärkein päämäärä on tehdä Imagine-biisistä musavideo; joka maassa lapsoset laulavat eri pätkän Imaginesta, ja palattuamme Suomeen joku fiksu kamuni saa kasata sen yhteen, ja laitetaan se youtubeen. (Ainakin, jos Yoko Ono antaa luvan, kääk, se taitaa olla tarpeen..) Juuri Imagine siksi, koska se kiteyttää aika lailla koko matkustamiseenkin kuuluvan silmienavaamis-maailmaanluottamis-elämänkokemus-arvomaailman :).

    Mutta siis: todella paljon samoja fiiliksiä on jo tässä 4 kk:n reissaamisen jälkeen kuin teillä reissuvuotenne lopussa. Päällimmäisenä juuri tuo: maailma kannattelee! Ihan KÄSITTÄMÄTÖN määrä hyviä kokemuksia, apua ventovierailta, ihmeellisiä hyviä sattumuksia, valoa ja iloa! Aina on meidän perheen kaikki rahat menneet ulkomailla reissaamiseen, mutta tämä reissu vei homman ihan uudelle tasolle. Niinpä tiedän jo vuorenvarmasti, että teinini lennähtävät lukion jälkeen maailmalle, niin paljon tämä reissu heitä maailmalle avaa. Taidanpa itsekin hakeutua töihin jonnekin muualle kuin koti-Pohjanmaalle..vaikka olenkin jo 53 v. Ei se ikä haittaa, kun matkustuspalo roihuaa!

    Summa summarum: kiitos! On todella, todella upeaa, että jaksoitte & jaksatte edelleen kirjoittaa blogia. Annatte iloa (ja apua) monelle :))

    Hanne (joka löytyy fb:stäkin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Hanne.

      Huomattiin kommentti vasta nyt, jostain syystä ilmoitus siitä oli jäänyt matkalle. Kyynel vierähti silmäkulmasta tästä kommentista, tuli niin lämmin ja mukava fiilis siitä. Kiitollinen kaikesta siitä mitä ehti itse kokea, ja myöskin siitä hyvästä ettei näiden juttujen kirjoittaminen yömyöhään sittenkään ollut turhaa.

      Aivan totaalisen mieletöntä että lähdit tyttöjen kanssa reissuun! Meistä molemmat toivoo sydämensä pohjasta että suhden omaan tyttäreen on teini-iässä vielä tuolla tolalla - että sitä voisi harkita puolin ja toisin lähtevänsä vastaavalle reissulle yhdessä. Siinä siis esikuvaa meille kerrakseen!

      Tuo googlettelu on kyllä aivan syvältä, mutta homma joka vaan on hoidettava. Sitä ei oikeastaan tajuakaan kuinka paljon aikaa sellaiseen menee jos aikoo tehdäkin jotain asioita matkalla. Eri juttu tietysti jos ei paljoa vaihda maisemia ja pysyy vain muutamassa paikassa. Että kaikki sympatiat sinne vaan! Vieläkään ei hirveästi tee mieli suunnitella mitään reissuja, ja mennäänkin aika ex-tempore -meiningillä. Jotain sentään ollaan opittu eikä jäädä enää arpomaan lentoja tai hotelleja päiviksi, vaan jos joku hyvä löytyy niin otetaan se. Harvoin se arpomalla kamalasti on siitä muuttunut. Pitäiskin tehdä vielä sellainen koostepostaus ihmisten iloksi, minne listaa kaikki hotellit matkalta ja kertoo kannattaako vaiko eikö. Ehkä se jonkun googlettelua taas vähentäisi. :)

      Toivottavasti Gilit oli teille mieleen, ja toivottavasti myös viihdytte Leleuvialla! Se oli meistä aivan mielettömän hieno paikka erityisesti koralliensa ja fiiliksensä takia. Paljon kivempi kuin niin moni muu saariresortti, missä ollaan käyty. Se Yasawa -saarien Navotuan kylä olisi muuten teidän workshopeille ollut juuri oikea paikka. Voihan vinde, sentään. Paijailkaa sitä Whitey-kissaa meidänkin puolesta Leleuvialla jos se siellä vielä on!

      Kiitos Hanne tästä kilometrikommentistasi, koska se saa kaiken sen vaivannäön, minkä blogin eteen näkee, tuntumaan arvokkaammalta. <3 Ja kiitos inspiraatiostasi! Alettiin heti keskustelemaan että kun tuo oma tyttö tuosta kasvaa, niin pitää ottaa vielä uusintakierros tätä mukaillen. Ei mene rahat hukkaan ja antaa vahvemman pohjan miettiä vaihtoehtoja koko elämälle.

      Pitäkää mahtava loppumatka. Me jäädään sitä seurailemaan. ♥

      Poista
  12. KIitos:)! Teinien kanssa matkustamisesta vielä tämän verran: ei se helppoa ole. Teinit tarvitsee aina tuuletuskanavan, ja kun reissulla ei ole muita, joihin sen kohdistaa, niin oma aikuinen saa kyllä joka päivä niskaansa aitoa teiniangstia. Ja nämä minun teinini on keskimääräistä fiksumpaa sorttia, ties, miten rankka palautetta rajumpien teinien vanhemmat sitten saa :/. Kannattaa siis pitää mielessä sitten, kun reissulle lähtee: tulet olemaan teinisi ukkosenjohdatin. Mutta lähtekää, ilman muuta!

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!