torstai 24. marraskuuta 2016

Sen kerran uin valaan vierellä


"Siis sä haluat mennä tonne uimaan? Noiden kanssa? Meidän vastuu loppuu sitten siihen, vakuutuksemme ei korvaa jos jotain tapahtuu."


Ryhävalaat, nuo merten jättiläiset viettävät kesät Antarktiksen kylmissä vesissä leväten ja keräten ravintoa krilleistä. Syksyn tullen ne aloittavat pitkän muuttonsa lämpimämmille vesille lisääntymään. Ja, niin no, mehän satuimme olemaan samoilla vesillä.






Pääsimme todistamaan iloisten valaiden hyppyjä kaukana horisontissa jo häämatkallamme Mauilla, mutta läheltä emme olleet niitä ikinä nähneet. Sukeltajana minun unelmani (no, yksi niistä) oli luonnollisesti päästä sukeltamaan valaan kanssa - asia, jota Gia maarapuna ei ymmärrä lainkaan. Valaat ohittavat jokavuotisella muuttoreitillään mm. Australian, Fijin sekä Tongan, jota pidetään huippupaikkana valaiden kanssa sukeltamiseen, ja josta näkemäni valaskuvat ovat kirvoittaneet lukemattomia kateellisia haaveiluja.

Australiassa käytiin valasristeilyllä bongaamassa niitä lähempää. Tonga puolestaan ei osunut maailmanympärimatkamme reitille, lähinnä hankalien lentoyhteyksien takia.

Fijillä sen sijaan tarjoutui tilaisuus täysin yllättäen.












Olimme viettämässä Leleuvian paratiisisaarella rentoa elämää, ja tutustumassa paikalliseen kestävään kehitykseen. Paikan omistaja on halunnut kantaa kortensa kekoon merten suojelun merkeissä, ja kyseessä onkin todellinen ekoresortti, missä istutetaan uusia koralleja, pidetään kirjaa kilpikonnista ja valvotaan, että lähisaarten asukkaan noudattavat kalastuskieltoa.

Olin palaamassa varsin mukavalta sukellusreissulta takaisin kohti Leleuviaa, kun kippari pysäytti veneen ja alkoi osoittelemaan kohti merenpintaa. Ja todellakin, vajaan sadan metrin päässä näkyi välillä vesisuihkuja, välillä valaan selkä! Tunnelma veneessä tiivistyi silminnähden, kun tajusimme että valaat ovat tulossa suoraan meitä kohti.









Kun sitten kysyin että olisiko ok jos hyppään uimaan valaiden kanssa, opas hieman häkeltyneenä totesi, että valaiden kanssa uiminen ei kuulu heidän toimintaansa eikä vakuutukset sitä kata, joten aivan täysin omalla vastuulla sitten.

Sen kummemmin miettimättä vedin nopeasti maskin päälle ja pulahdin laidan yli kameran kuvatessa.

Ja se ohikiitävä hetki oli ikimuistoinen. Valasemo vilkaisi minua ohimennen, ennen kuin katosi pienen poikasensa kanssa syvään siniseen.






Yksi rasti elämän bucket listiin, check.


Leleuvia on muuten Fijin erittäin hyvin pidetty salaisuus. Jos olet suuntaamassa Fijille, lue meidän postaus saaresta. Se oli ihana.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Lähtisitkö silloin kanssani Guggenheimiin?


Pari kuukautta takaperin kävin kuuntelemassa Bilbaon turisminedistämiskeskuksen esitystä Helsingin keskustassa. Lähinnä inspiraation vuoksi. Uusia matkakohteita on jatkuvasti hakosessa, ja tätä mainostettiin luonnon ja hyvän ruoan ystäville. Lisäksi Lähtöportti -blogin Mikan ja Walleni.us -blogin Sannan kirjoitukset ovat jättäneet vaikutuksen.


Bilbao on ensisijaisesti kuitenkin tunnettu Guggenheim -museostaan. Ja tottakai sekin vilahti tuolla tilaisuuden esityksessä. Arkkitehtuuriltaan heti tunnistettavissa oleva komea rakennus. Varmasti olet nähnyt siitä kuvia.





En tiedä olisiko Bilbao edes kartallani ilman museota. Olisiko pienestä kaupungista muuten kukaan varmasti alunperin edes kiinnostunut? Guggenheimia käy monet ihastelemassa ulkopuolelta pelkästään, mutta 18 vuoden aikana se on vetänyt myös maksavia asiakkaita sisälleen miljoonia.

Baskimaan omat webisivut kertovat syyskuussa 2015 museon tehneen kesällä kävijäennätyksen pariin vuoteen: 755 000 kävijää elokuuhun mennessä.



Ja että vielä 18 vuoden olemassaolonsa jälkeen se jaksaa houkutella ihmisiä paikalle. Bilbao ei ole kuollut kyläpahanen kiitos Guggenheimin.



"The Guggenheim museum in Bilbao is still just as attractive 18 years on. The summer of 2015 has been the best in history in terms of visitor numbers, recording a total of 317,775 people in July and August, representing a 13% increase on the same season last year.

The busiest day this summer was 4th August, with 7,816 visitors. The daily average for visits over July and August was 5,125.
The success of the museum, no doubt aided by the spectacular architecture of the building itself, by Frank Gehry, meant that by 31st August the Guggenheim Bilbao had already had 757,595 visitors, 8% up on the same date in 2014 and 17% more than in 2013."


Wikipedia taas kertoo taloudellisten hyötyjen olleen mittavat myös muulle turismille. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana oheisturismi generoi 500 miljoonan euron aktiivisuuden talouteen, josta 100 miljoonaa oli veroa:



"The museum was opened as part of a revitalization effort for the city of Bilbao. Almost immediately after its opening, the Guggenheim Bilbao became a popular tourist attraction, drawing visitors from around the globe. In its first three years, almost 4 million tourists visited the museum, helping to generate about €500 million in economic activity. The regional council estimated that the money visitors spent on hotels, restaurants, shops and transport allowed it to collect €100 million in taxes, which more than paid for the building cost."


Bilbaon museo vaikuttaa näiden numeroiden valossa olevan menestys.






Samoin ei kuitenkaan käynyt Berliinin Guggenheimissa, jossa kävijämäärät vuosittain olivat noin 200 000. Berliini on iso kaupunki, jossa voisi kuvitella olevan potentiaalia. Kiinteistö ei kuitenkaan ollut oma, vaan vuokra, ja siitä jäi paljon puhuttu wow-efekti uupumaan. Vuonna 2012 se suljettiin.

Vertailun vuoksi:

Suomessa on museoissa käynyt lipun lunastaneita kävijöitä 0,6 miljoonaa keskimäärin vuosittain 2000 -luvun aikana. Suomalaisittain arkkitehtuurisesti messevät Ateneum ja Kiasma ovat vetäneet noin 200 000 kävijää vuosittain. (Lähde: Tilastokeskus)

Guggenheimin säätiön kanssa tehtävä sopimus Helsingin museosta vaikuttaa saadun tiedon valossa epäilyttävältä. Itseasiassa se vaikuttaa siltä että jos mikään menee vikaan, museon kustannukset, ja puhutaan kymmenistä, ellei sadoista, miljoonista, jää veronmaksajien hoidettavaksi.


Itselleen taloudellisesti riskitöntä kohdetta säätiö tietenkin haluaa ajaa, se on sanomattakin selvää.


Lisää sopimuksesta voi lukea esimerkiksi täältä Uuden Suomen blogipostauksesta. Suomen Kuvalehti taas kirjoitti jo pari vuotta takaperin siitä minkälaiset voimat museon takana on. Kohtuullisen suuret.




Palataanpa Bilbaoon hetkeksi.

Bilbaon turistibyråån esityksessä hurmaannuin erityisesti pyöräily- ja patikointimahdollisuuksista. Lisäksi kaupungissa on suuri määrä Michelintähditettyjä ravintoloita ja vielä erityisen kohtuullisen hintaisia. Vaikutti siltä että rantabulevardeilla on mukava samoilla. Rannat eivät ehkä ole parhaita mahdollisia uimiseen, mutta hengailuun ja surffaamiseen kylläkin. Erityisesti luonto, aktiviteetit ja ruoka houkuttelisi minut sinne. Katsokaa nyt vaikka näitä Walleni.us -blogin Sannan kuvia 38 euron michelinlounaalta tästä alta. Bilbaon tiedän vain koska siellä on tämä eräs museo.






Kävisinkö Guggenheimissa samalla? Varmasti. Just to tick it off my list.
Menisinkö pelkän museon takia? En.


Vaikuttaa siltä että museota ajetaan läpi vaikka väkisin Helsinkiin. Toisiko se kaivattuja tuloja?


Laskelmat perustuvat arvioon, jonka mukaan siellä kävisi vuodessa 550 000 ihmistä. Enemmän kuin Ateneumissa ja Kiasmassa yhteensä. 

Turismin odotetaan myös hyödyntävän Helsingin mainiota palveluntarjontaa ja sen myötä kasvattavan muita turismista saatavia tuloja. Pohjaavatko arviot realismiin? En tiedä.

Meillä Helsingissä onkin muuten erittäin hyvä ravintola- ja baariskene, joka kasvaa koko ajan. Luonto on niin lähellä että täälläkin voi yhdistää aktiviteetit samaan. Ilma lienee yksi maailman puhtaimpia vaikkei Muoniossa ollakaan.

Tulisiko meille useampi turisti Guggenheimin takia? Laittaisiko se meidät maailmankartalle näkyvämmin, ratkaisu maan markkinointiongelmiin? Onko Guggenheim se juttu vai pitäisikö meillä mielummin olla oma Eiffel tai Vapaudenpatsas? Voisimmeko luottaa ihan muihin matkailuvaltteihin? Onko sopimus edes veronmaksajia kohtaan oikeudenmukainen? Onko tämä Helsingille voitto vai tappio?

Lähtisitkö silloin kanssani Guggenheimiin?


(Bizkaia -vesileimatut kuvat Bilbao-Bizkaia -turisminedistämiskeskuksen sivuilta. Iki-ihanat ruokakuvat Sannalta Walleni.us -blogista.)

perjantai 18. marraskuuta 2016

Näin saat ilmaisia matkoja - matkabloggaajan unelmaelämä!


Pahoittelen jo heti kättelyssä klikkiotsikkoa. Alkoi vaan risomaan niin älyttömästi Ilta-Sanomien samanlainen otsikko asiaa käsittelevässä artikkelissa, joka tällä viikolla julkaistiin.

Jutussa kerrotaan miten muutama kansainvälinen matkabloggari elää unelmaelämää matkustamalla ilmaiseksi ja juomalla ja syömällä myös muiden piikkiin. Yksityiskoneita, tajuttomia elämyksiä ja ties mitä. Ja rahaa! Paljon!

Jotta asiasta ei jää ihan väärä kuva, ajattelin avata teille vähän sitä minkälaisia nämä "ilmaiset" matkat ovat kulissien takana.





Myytti nro 1: Matka on ilmainen


Englanninkielisillä blogeilla on hieman erilainen lähtökohta kun meillä kotosuomalaisilla matkabloggaajilla. Koska Suomessa ihmisiä kiinnostaa huomattavasti matkablogeja enemmän esimerkiksi lukea äitiblogeista lapsiperheen elämästä tai sisustusblogeista millaisia tyynyjä sohvalle kannattaa ostaa, matkablogien lukijamäärät ovat vaatimattomampia kuin kollegoidensa.

Tämä väistämättä johtaa siihen että ihan kokonaan ilmaisia matkoja ei usein tarjota. Monasti joku osuus jää itselle kustannettavaksi, sillä monet yhteistyötahot katsovat vain ja ainoastaan lukuja, ei ns. miten hyvin kampanjaa saa kohdennettua. 100 000 lukijan blogissa on varmasti volyymiä, mutta onko kaikki lukijat ihan oikeasti potentiaalista kohderyhmää? No, se on eri keskustelu.

Matkabloggaajista lähestulkoon kaikki tekevät päivätöitä. Se tarkoittaa siis sitä, että samalla kun lähdet ns. ilmaiselle matkalle, kulutat todennäköisesti lomapäiviäsi. Jos perhe ei ole mukana, menetät myös yhteistä aikaa. Tai ehkä pitää ajatella niin että saat omaa aikaa.

Bloggaajan pitää lisäksi nykyään myös maksaa saaduista tavaroistaan verot, joka sikäli on ihan okei, mutta tekee tästä taas vähän vähemmän ilmaista.





 Myytti nro 2: Se ei ole työtä


Edellisen myytin kohdalla mietit varmasti että no mitäs se haittaa vaikka pari lomapäivää menisi? Pääseehän sitä ilmaiselle matkalle.

Bloggaajamatkat ovat yleensä aikataulutettuja. Se tarkoittaa sitä, että matkalla seuraat annettua aikataulua, käyt katsomassa kohteita jotka eivät kaikki välttämättä kiinnosta, ja saatat tehdä sen ihmisten kanssa joita et tunne etkä edes välittäisi tuntea (ja joskus taas pääset huipputyyppien kanssa reissuun). Jos blogimatkalle on varattu vaikka 3 päivää aikaa, isännät haluavat että näet mahdollisimman paljon, et suinkaan lekottele uima-altaalla mojito kädessä jatkumolla.

Lisäksi kukaan, joka on ollut bloggaajan kanssa missään tietää ettei paikkojen valokuvaaminen ole ihan läpihuutojuttu jos aikoo kirjoittaa hyvän postauksen. Ja kaikki myös tietää ettei ruoka-annoksiin kosketa ehkä 10 minuuttiin sen jälkeen kun ne on kannettu pöytään, jotta kuvat saadaan otettua.

Siinä mielessä on mukavaa olla bloggaajien kanssa matkassa, koska kukaan ei valita siitä että "ootko sä nyt jo ottanut tarpeeksi kuvia, voitaisko me nyt vaan syödä".

Jos erehtyy ottamaan ei-bloggaavan kaverin mukaan tapahtumaan tai reissuun, aika vähän löytyy ymmärrystä sille että ne kuvat tosissaan ovat matkablogin tärkeintä antia ja niiden pitää olla hyviä. Hyvien kuvien ottamiseen menee aikaa.








Myytti nro 3: "Joku blogipostaus, sähän nopeesti täräytät pari tekstiä, eiks niin?"


Hyvän tekstin kirjoittamiseen menee useita tunteja. Taino, ainakin meillä. En ole nyt lainkaan varma, mutta epäilen että lifestyleblogeilla ei ehkä mene ihan yhtä pitkään, koska uusista sohvatyynyistä ei ehkä ihan kilometritolkulla löydy sanottavaa.

Mutta yritäppä kuvailla vaikkapa hotellia laaja-alaisesti lyhyellä tekstillä asiantuntevasti. Tai kertoa vaikka yhdestä matkakohteestasi jotenkin parilla sanalla. Jos joudut (ja todennäköisesti joudut jos haluat olla vakavammin otettava media kuin MV-lehti) tarkistamaan faktoja paikoista, ajoista ja hinnoista, tai mahdollisesti historiasta, se on sama kun kirjottaisit pienen esseen. Jos siis haluat tehdä asioita laadukkaasti.

Ja tottakai haluat, koska lukijasi ansaitsevat sen.

Sen lisäksi valitset sadoista tai tuhansista kuvista ne mitä aiot postauksessa käyttää ja käsittelet ne. Aikaa laadukkaaseen postaukseen menee helposti 5-6 tuntia. Miikan kirjoittamaan "Mitä hengität jos puolet hapesta katoaa?" -postaukseen miehellä meni varmaan yhden viikon kaikki illat, kun tarkistettavia faktoja oli niin paljon. Mutta se postaus oli tärkeä saada kirjoitettua yleisen hyvän nimissä.

Montako tuntia kulutat muuten oman harrastuksesi parissa viikottain?




Myytti nro 4: Pari somejuttua, kuinka vaikeaa se oikeastaan voi olla?


No riippuu vähän ambitiotasosta. Jos julkaiset mitä tahansa hutaisuja tililläsi niin todennäköisesti ei kovinkaan vaikeaa. Mutta kuka oikeasti jaksaa seurata tiliä jossa on jotain sinne päin tehtyjä hutaisuja? Ei, jos puhelimen kamera on tarpeeksi laadukas, kuva kuitenkin rajataan, laitetaan väreiltään kuntoon, siis sen jälkeen kun olet ensin etsinyt oikean kuvakulman ja ottanut parikymmentä otosta.

Todennäköisesti teet päivityksen Instagramiin, Facebookiin ja Twitteriin, ehkä myös Snapchatiin. Kyllä siihen saa kuulkaa aikaa kulumaan jos teet sen kaiken vielä ajatuksella. Ja jos kuvat tulee kameralta, kuten monen mitenkään ammattimaisesti bloggaavan käsistä tulee, teet peruskuvankäsittelyn.

Lisäksi sinun bloggaajana kuuluu tietää esimerkiksi millaisiin Facebook -ryhmiin postauksia kannattaa jakaa, minkälaisia hashtageja käyttää Twitterissä ja Instagramissa ja jollain keinoilla olet ne lukijasikin ansainnut. Tuskinpa ainakaan näillä "ilmaisilla" matkoilla heti alusta alkaen.







Myytti nro 5: Bloggaajille maksetaan hyvin


Näille Ilta-Sanomien jutussa mainituille staroille ehkä saatetaan maksaakin. Moni tunnetuista, kansainvälisistä matkabloggaajista kuulemma käyttää nykyään freelancereita kirjoittamaan bloginsa jutut, ja palkkaavat kuvaajia ottamaan kuvat. Oma anti jää ehkä heikommaksi, mutta toisaalta oma brändi rakennetaan erittäin hyvin.

Suomalaisia matkabloggaajia ei taida olla yhtä ainutta joka elättäisi itseään pelkällä bloggaamisella. Skenessä on muutama, jotka tekevät paljon bloggaamisen ja vaikuttajamarkkinointiin liittyviä asioita freelancerina bloggaamisen lisäksi. Monet ovat myös toimittajia taustaltaan eli kirjoittavat myös muualle elääkseen.

Suomessa on harva bloggaaja ylipäänsä, joka saisi kunnollisia ansioita pelkällä blogilla, mutta siihen suuntaan ollaan täälläkin menossa.

Huutonauraisitte jos saisitte kuulla millaisia ehdotuksia tulee viikottain. Esimerkiksi että satasella pitäisi mainostaa teille jotain nettikasinoa, perustelulla "olisihan se teille kuitenkin kaikki plussaa".

Kiitosta kuitenkin siitä että monet tahot ymmärtävät jo että bloggaajillekin kannattaa maksaa jos haluaa laatua. Yhteistyön tekemisestä hieno kiteytys Valeäidin blogissa.








Myytti nro 6: Bloggaajat tekevät mitä vaan kun saavat jotain ilmaiseksi


Jotkut saattavat ehkä tehdäkin. Me olemme sanoneet ei monellekin tällaiselle ilmaiselle matkalle, koska ne eivät ole osuneet meidän intresseihin ylipäänsä, emmekä todennäköisesti menisi omalla rahalla sellaiseen kohteeseen ja kirjottaisi siitä.

Miksikö? Kaiken sen takia mitä tässä on kirjoitettu. Se vie paljon aikaa, lomapäiviä, sinulla ei välttämättä ole lainkaan omaa aikaa näillä järjestetyillä matkoilla, joskin poikkeuksia on. Fiksu taho antaa bloggaajalle vapaat kädet, sillä sen myötä tulee myös parhaat tarinat kun ne osuvat lähelle sitä mikä bloggaajaa itseään kiinnostaa.

Fiksu bloggaaja taas ymmärtää vastuunsa myös lukijoitaan kohtaan. Te siellä ruudun toisella puolella olette paljon tärkeämpiä kuin kaikki "ilmainen" mikä tarjotaan. Oman integriteettinsä ja uskottavuutensa voi myydä vain kerran. Meidän linja on siksi ollut se, että otamme vastaan vain sellaisia yhteistöitä, mistä maksaisimme myös rahaa itse. Ja se, että kirjoitamme rehellisesti. Jos kaikki ei mennyt kuten elokuvissa, se myös kerrotaan. Hyviä kehutaan ansaitusti.







Eivät ne kuvat ja tarinat kuitenkaan valehtele. Matkoilla ja elämässä on aina niitä kauniita hetkiä, joita on mukava jakaa, kokemuksia mistä on kiva kertoa muillekin.

Se mitä ruudun toiselle puolelle näkyy on kuitenkin nimenomaan hetket. Kukaan ei kerro koko elämäänsä missään sosiaalisen median kanavassa ja se on hyvä muistaa kun kadehtii näitä asioita. Tuskinpa teitä niin kiinnostaisi livelähetys siitä miten makaan läppärin kanssa sohvalla useamman tunnin näitä juttuja kirjoittamassa hikisenä bodycombat -tunnin jälkeen. :)









Ilmaiset matkat, tavarat ja tapahtumat ovat siis suhteellinen käsite. Jos oikeasti on kateellinen, mikään ei estä kokeilemasta itse millaista bloggaajana on. Ennen kuin alkaa jetsettailevaksi, jatkumolla matkustavaksi matkabloggaajaksi, jolla ei ole kotia mihin palata, kannattaa myös miettiä onko se oikeasti se elämä mitä haluaa elää.

Kaikella on hintansa. Myös ilmaisilla aterioilla, juomilla, tavaroilla ja matkoilla.



Erityiskiitos lopuksi meidän kanssamme yhteistyötä tehneille tahoille, kuten  Ruka, Ruka Safaris, Harriniva, Sokos Hotels, Ritz-Carlton, Holiday Club, Mura Sushi ja Visit South Coast Finland, muutaman mainitaksemme, ja joiden ilmaisilta matkoilta kaikki postauksen kuvat ovat. Niitä on ollut ilo tehdä kun intressit ovat menneet niin hyvin yksiin. Ja kanssabloggaajille kiitos hyvästä matkaseurasta. :)

tiistai 15. marraskuuta 2016

Gluteeniton Pariisissa


Muistan vieläkin ensimmäisen höyryvän crêpesini Pariisissa. Viileä ja syksyinen Pariisi oli hieman sumuinen ja sateinen, mutta yhtäkaikki kaunis. Olin juuri nähnyt ensimmäistä kertaa Eiffelin yhdessä ystävättäreni kanssa ja kuljin noita ihania lettuja myyvän kärryn ohi. Hetken kulutta crêpes höyrysi lämpimästi kädessäni ja nutellan höystämä sokeripiikki kulki adrenaliinishotin lailla lävitseni. Tunsin olevani ihanasti elossa.


Sitten tuli aika jolloin minä ja Pariisi emme sopineet lainkaan yhteen ruoan osalta gluteenittomuuden takia. Muistan laatineeni ruokalistan mitä kaikkea haluaisin syödä kun taas pääsen kotiin eräänkin Pariisin visiitini aikana.

Ranskanpullat eivät ole erityisen tunnettuja toisten huomioon ottamisesta, enkä odottanut paljoa tältä äiti-tytär -kaupunkilomalta ruoan suhteen. Onneksi olin väärässä.





Paris sans gluten


Kun pariisilainen työkollegani vinkkaa minulle ranskankielisestä Gluten free in Paris -blogista, alan jo hiljaa elättelemään toiveita että tästä ehkä sittenkin tulee ruokamatka. Heitän bloggaajalle mailia, ja huomaan sopineeni hänen kanssaa treffit heti saapumispäivänä gluteenittomaan kahvilaan.


Chambelland -kahvilassa Soraya ottaa minut vastaan lämpimästi, ja käyn syynäämässä jumalattoman hyvän kahvilan valikoiman lävitse. Kaksi lounasannosta salaatilla, leivällä ja jälkkärillä, ekstrakolmioleipä (koska aamuherätys oli jo viideltä ja nyt on jo lounasaika), joista kaikki osoittautuvat herkulliseksi, muttei ylivertaiseksi.









Pieniä piiraita, paljon erilaisia leipiä ja leivoksia, terveellisiä mehuja saa tässä paikassa gluteenitonta tarvitseva. Kun kello on puoli kaksitoista, jono yltää kadulle asti. Ilmeisen suosittu paikka, eikä ihan suotta.

Osoite: Chambelland, 14 Rue Ternaux, 75011 Paris
www.chambelland.com




Sorayan kauniista blogista olen koonnut itselleni listan erityisesti brunssipaikoista, ja Soraya antaa lisää vinkkejä paikoista, jonne ehdottomasti kannattaa mennä. Lisäksi hän vinkkaa, että ylipäänsä terveysruokakaupoista saa hyvin gluteenitonta, mutta jopa Coopilta yleensä jotain pientä.


Poikkeamme vielä matkalla lähimmässä orgaanisessa ruokakaupassa ostamassa hieman pieniä keksejä ja muuta pientä hiukopalaksi.

Gluteeniton bloggaajakollegani on kirjoittanut Paris sans gluten -kirjan, mutta sitä on harmillisesti tarjolla vain ranskaksi, kuten blogikin. Ihan niin pitkälle ei ranskankielentaitoni taivu, joten vinkeillä mennään. Jätämme hyvästit ja sovimme meilailevamme vielä lisää.





Crepesejä, kyllä kiitos!


Latinalaiskorttelissa pieni ja piskuinen ravintola on ulkoasultaan vaatimaton. Kaikki crepesit kuitenkin luvataan gluteenittomana. Heillä ei ole erikseen gluteenittomille letuille paistinta, mutta levy putsataan huolellisesti aina ennen gluteenittomien lettujen paistamista. Nainen tuntuu ymmärtävän asian tärkeyden, joten uskallan kokeilla. Täällä ei suhtauduttu asiaan huolettomasti.







Alizée Crêperie Gourmet tarjoilee gluteenittomia brunsseja tai ala carteakin, mutta me olemme lounasaikaan liikenteessä ja saamme lounasmenun. Valitsen isoimman luncheonin, joka sisältää yhden kolmen täytteen suolaisen letun, eli galetten ja yhden kahden täytteen makean letun, eli crêpesin sekä lasin kuivaa siideriä. Lastenmenusta löytyy yksi duo-galette ja uno-crêpes mehun kera tarjoiltuna.

Eteeni kannettu kananmunalla, vuohenjuustolla ja kinkulla täytetty galette saa silmäkulmaan nousemaan kyyneleen. Niin hyvää se on. Herraisä sentään mikä maku! Tämä on täydellistä.

Pieni seuralaiseni on yhtä innoissaan letustaan. Hän ei ole kuulemma koskaan syönyt yhtä hyvää.







Galette on niin iso, että minulle jää molemmat jälkkäriletut syötäväksi kun pieni vatsa ei vedä enempää. Ei varsinaiseti haittaa. Olen upgreidannut lisämaksusta oman jälkkärini kolmen täytteen letuksi. Päärynää, kinuskijäätelöä ja suklaakastiketta mantelilastuin. Yksinkertainen on kuitenkin kaunista, ja Bellallta jäänyt yhden täytteen lettu pelkällä kinuskikastikkeella melkeinpä on parempi.






Hetken aikaa olen taas melkein kahdenkymmenen vuoden päässä, ensimmäistä kertaa Pariisissa nutellacrepe käsissäni tuona syyskuisena päivänä. Paitsi useamman asteen onnellisempi, monestakin syystä.

Osoite: Alizée Crêperie Gourmet, 5 rue du Pot de Fer 75005 Paris
(latinalaiskorttelit)

www.alizeecreperie.com/


Täysin gluteeniton Noglu ja shamppanjabrunssi


Olemme kävelleet kujahkolle, sellaiselle pienelle, katetulle käytävälle. Kujahkon keskimailta löytyy Noglu, pariisilainen, täysin gluteeniton ravintola. Ajattelen ensin Tallinnan Kivi Paber Käärid -ravintolaa, ja seuraavaksi sitä miksei Helsingissä ole kokonaan gluteenitonta ravintolaa. Agata Bakery on jo hyvä alku.







Päädymme pienen seuralaiseni kanssa ottamaan molemmat brunssimenut, minä shamppanjalla ja hän ilman. Kolmen ruokalajin brunssin ensimmäinen laji on tarjottimellinen erilaisia leipiä herkullisten hillojen ja voin kanssa. Tytär huudahtaa spontaanisti ensimmäistä maistettuaan "Äiti, tää on parasta leipää koskaan!".

Nieleskelen vähän leipää ja melkein kyyneliä, koska se on ihan totta. Hulautamme kyytipojaksi vastahurautettua mansikkasmoothieta ja minä vihreää teetä, hän kaakaota.









Pääruoaksi olemme valinneet porkkanarisoton lohella sekä herkkusieni-quichen salaatilla. Molemmat ovat herkullisia, mutta koska pienemmät makunystyrät eivät välitä quichesta, syömme annokset puoliksi. Shamppanja maistuu molempien kanssa oivasti, mutta sitä juon vain minä.






Pieni vatsa ei jaksa jälkiruokaa, jonka saa valita neljästä vaihtoehdosta. Minä sen sijan aion jaksaa, koska jälkkärille on eri vatsa. Otan sitruunaisen meringetortun ja lähes pyörryn sitä maistaessani. Aivan täydellinen maku kirpeää ja makeaa, suussa sulavaa vaahtoa ja piirakkaa ihanana yhdistelmänä.









Noglu pitää kujahkolla ravintolaa vastapäätä leipomoa, josta haen mukaani sen maailman parhaimman leivän, jota syön seuraavana aamuna kotona aurinkoisella pihalla aamiaiseksi. Tekisi mieli ostaa sieltä Kaikkea, mutta ne tuskin selviäisivät hengissä lentokoneen ruumassa kotiin.

Noglu löytyy paitsi Pariisista kahdesta osoitteesta, myös New Yorkista.

Osoite: Noglu, 16 Passage des Panoramas, 75002 Paris
www.noglu.fr/


Hard rock sans gluten, sil vou's plaît!


Ensimmäistä kertaa yrittäessämme Nogluhun, se oli suljettu. Kadun toisella puolella Montmartrella on kuitenkin Pariisin Hard Rock Café, jonne nälkä vatsassa kurnien suuntasimme. Kun 15 vuotta sitten kävin samaisessa paikassa, sain vaihtoehdoksi salaattia tai nachoja. Tällä kertaa eteeni tuodaan Hard Rock sans gluten -menu, josta selviää kaikki gluteenittomat vaihtoehdot, ja ilokseni myös hampurilainen löytyy sieltä.






Olen äimän käkenä, sillä Helsingin Hard Rock ei ole palvellut keliaakikkoja näin. Suomi, tuo keliaakikoiden luvattu sivistysmaa.

Iloisena vetelen purilaisen mahaani ja tilaan jälkkäriksi Hot Fudge Brownien joka sekin on gluteeniton. Päätämme jakaa sen kahteen naiseen. Annos on niin jättimäinen ettemme jaksa kahdestaan edes puolia. Vatsat pullollaan suuntaamme Eiffelille katsomaan auringonlaskua.






Osoite: HRC Paris, 14, boulevard Montmartre 75009 Paris
www.hardrock.com/cafes/paris/


Muut vinkit gluteenittomaan Pariisiin


Huono palvelutaso Pariisissa tuntuu olevan ollutta ja mennyttä ja jokainen paikka, minne eksyimme syömään halusi tehdä parhaansa gluteenittomuuden suhteen. Kaukana olivat ne ajat 15 vuoden takaa jolloin känninen tarjoilija kohautteli hartioita lapun luettuaan ja toi eteeni patonkia. Jos ranska ei taivu edes auttavasti, printtaa lappuja keliakialiiton sivuilta mukaasi Pariisin matkalle, ja työnnä se ruokapaikan tarjoilijan käteen.

Keväällä, kesästä ja syksystä löytää paljon freesiä kaduilta hedelmämyyjien muodossa. Latinalaisten kortteleiden ravintolatarjonta on vähän samanlaista kuin Helsingin Kalliossa; hipstereiden valloittama alue tarjoaa raakaruokaa, vegaania ja etnistä, josta on helpompi löytää gluteenitonta. Paremman tason paikat palvelevat myös jos etukäteen ilmoittaa, kertoi Soraya.




Sorayan muut vinkit Pariisiin gluteenittomalle, joita emme ehtineet testata:


  • Helmut Newcake La Madeleine, 28 rue Vignon, 75009 Paris (leivonnaisia)
  • Thank You My Deer, 112 rue Saint-Maur, 75011 Paris (kahvila, jossa leivonnaisia ja leipiä)
  • Yummy & Guiltfree, 14 rue de Tmple, 75004 Paris (vohveleita, croque-monsieuria)
  • Biosphere Cafe, 47, rue de Laborde, 75008 Paris (crêpsejä & leivonnaisia)
  • Foucade Paris, 17 rue Duphot, 75009 Paris (leivonnaisia)
  • Gâte Sans Gluten, 11 rue Dupuytren, 75006 Paris (leivonnaisia ja kakkuja)


Kaupoista Bio-C-Bon, Naturalia ja Bio-coop, palvelevat gluteenitonta tarvitsevaa parhaiten.

Ja muista lukea Sorayan blogista, jos ei muuta niin Google Translatorin avustamana.


Bon appetit, sans gluten!