keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Auringonnousun ainoat katsojat Yosemitessa


Aurinko ei ole vielä edes noussut kun varovaisesti yritämme ohjata laivan kokoista luksusmatkailuautoa leirintäalueen ahtaalta parkkipaikalta sysimustassa aamuyössä. Kun selviämme siitä, saamme ajaa tyhjää tietä - ketään muuta ei kiinnosta nähdä auringonnousua Glacier Pointin näköalapaikalta 2200 metrin korkeudesta.

Ulkona on lähes jäätävän kylmä meidän varusteluun nähden. On maailmanympärimatkan viimeinen kuukausi ja kaikki paksut kamat ovat lähteneet aikaa sitten kohti kotia.




Vaelluskengät on pöllitty hostellin tavarasäilytyksestä ja minä vetelen paljasjalkakengilläni, jotka ei erityisen lämpimät ole. Pilvet eivät ota väistyäkseen, mutta yhtä kaikki näky on henkeäsalpaava kun valo alkaa voittamaan pimeän.


Ihailemme legendaarista, haastavaa Half Domea vain etäältä, sillä sen kiivetäkseen tarvitaan rutkasti aikaa ja erityislupa, jota emme tietenkään ole vuotta aiemmin hakeneet. 










Ajamme Winnien hieman alaspäin varsinaiselle parkkipaikalle kunhan olemme viimeistelleet aamupalan. Vaeltelemme hieman edestakaisin eri tasanteilla ja saamme hetkeksi seuraa säikyistä peuroista, mule deer, ainoat mitä Yosemite peuralajeista tarjoaa.









Half Dome ei suinkaan ole ainoa nähtävyys  täältä. Olemme karmaisevan korkealla Yosemiten kylään nähden. Se on suoraan meidän alapuolella, noin kilometrin verran suoraa, jyrkkää pudotusta. Pelottaa pelkkä alaspäin katsominenkin. Iloinen turisti menee istumaan suoraan kielekkeelle.


Miikaa kiellän menemästä sinne istumaan, sillä haluan pitää itselläni aviomiehen ja lapsellani isän.











Yosemitessa ei varsinaisesti ole lomasesonki, mutta ihmettelen silti missä kaikki ihmiset ovat. En uskonut paikan tekevän sellaista vaikutusta kun mitä se teki. Ilmeisesti muut ovat aamusta meitä väsyneempiä. Lähellä ei ole yöpymispaikkoja, vaan Glacier Pointille ajaa pakostakin ainakin puolisen tuntia leirintäalueelta, jos saapuu kylästä, lähemmäs tunnin. Mutta Glacier Point on sen arvoinen.

Me ehdimme vielä hetken aikaa istua henkeäsalpaavissa maisemissa ennen kuin pysäköintialueelta alkaa kuulumaan muidenkin ääniä. On aika lähteä kohti päivän vaellusta ja jättää näköalat muille.

Aikainen lintu madon nappaa, sanotaan, ja niin se taitaa totta tosissaan ollakin.







PS. Olethan tulossa Matkamessuille? Olen puhumassa maailmanympärmatkailusta Mondo-lavalla lauantaina 21.1 klo 16.30. Lisäksi on hyvä sauma juuri lauantaina treffata meidät Blogipaviljongilla siinä TUIn lavan vieressä, jonne emme remppamuuttohässäkän keskellä ole ehtineet antamaan tarkkoja aikoja.

Katso messujen ohjelma tästä, ja lisää Blogipaviljongista tästä!

19 kommenttia:

  1. Aivan mielettömät maisemat! Ja aika luksusta kyllä, että pääsitte ihan keskenänne noita maisemia ihastelemaan ilman isompia turistimassoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yosemite oli jotenkin aivan käsittämättömän hieno, niin paljon enemmän kun oltiin koskaan kuviteltu! Eikä yhtään niin ruuhkainenkaan mitä pelättiin. :)

      Poista
  2. Yosemite är en fantastisk fin plats. Vi avnjöt utsikterna av Half Dome i solnedgången, men då var vi dock inte ensamma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solnedgången var säkert också superfin! Vi fick ju inte så mycket sol i uppgången, men hela atmosfären var fantastisk. Hit behöver man komma igen!

      Poista
  3. Mahtavat maisemat! Ja etenkin nuo kaksi vikaa kuvaa susta ovat upeita, kyllä vain ihmisestä välittyy onnellisuus kun pääsee tuollaiseen paikkaan. :) Tuo on ihan totta, että kun vain vaivautuu lähtemään ajoissa liikkeelle niin pääsee usein nauttimaan jopa itsekseen jostain muuten suositusta mestasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisesti se luonnossa oleminen ja tällaiset maisemat vaan saa ihmisen hymyilemään ja sielunmaiseman loistamaan.

      Hitsit kun aina jaksaisi vaivautua ajoissa hereille näitä ihmeitä katsomaan!

      Poista
  4. Oliko aamun sarastus noin violetti? Jännän värinen aamu. Noita sävyjä on joskus näkynyt illalla, mutta harvinaista.

    Maisemat ovat kyllä jylhät! Vuoristoista ei saa millään samaa käsitystä kuvista kuin paikan päältä. Minullakin oli käsitys, että Yosemite on aina tukossa, hulluna porukkaa, mutta ehkä aamuvarhainen sesongin ulkopuolella on sitten se paras aika. :) Omaa haluani Yhdysvaltojen kansallispuistoihin hillitsee nimenomaan ruuhkaisuus ja melkein pakko varata kaikki yöpymishommat tuhottomasti etukäteen (jos olen oikein ymmärtänyt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tekikö pilvet tuon väin tuonne, vähän ennen nousua oli tosissaan violettia ja sinistä paljon.

      Ei vuoria jotenkaan koskaan saa ikuistettua kameralla niin kuin ne oikeasti luonnossa on. Hirveää ruuhkaa tuolla ei muuten ollut, mutta kyllä meitäkin varoiteltiin saapumasta myöhässä leirintäalueelle - paikkoja ei voinut etukäteen varata ja joudut kääntymään takaisin jos tilaa ei ole. Onneksi ainakin tuohon aikaan paikkoja oli! Varmasti jos menee sesonkina niin pitää olla varattuna ajoissa. Puistosta ajaa poiskin pitkään jos yösijaa ei saa.

      On melkein silti sen arvosita.

      Poista
  5. Huikeita maisemia! Yosemite on ollut jo kauan haavelistalla ja joskus sinne on päästävä. Tuollaiset hetket on varmasti upeita elämyksiä paikan päällä koettuina.

    Aikaisin herääminen kannattaa aina, jos on hyvä paikka auringonnousun ihailemiseen. Viime lokakuussa Granadassa nousin ihmettelemään, kuinka päivän ensimmäiset valonsäteet ilmestyivät Sierran Nevadan lumihuippuisten vuorten ja Alhambran palatsin takaa. Sain olla suositulla näköalapaikalla ihan yksikseni, illalla auringonlaskun aikaan olisi ollut ihan erilaiset tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joskus päädytte tuonne, ja mekin toistamiseen!

      Aina silloin kun jaksaa ajoissa ylös, sitä kiittelee itseään. Harmi kun ei vaan aina jaksa ja kykene, varsinkin jos on pitkä patikkapäivä takana. Vaan kyllähän se Himalajallakin oli jotenkin aivan uskomaton se auringonnousu keskellä maailman korkeimpia vuoria, täysin kirkas, miljoonatähtitaivas, ja se hetki kun se aurinko sitten nousi oli taianomainen. :)

      Poista
  6. Ei nuo teidän kuvat matkakuumetta ainakaan parantaneet :D Ollaan matkalla myös tuonne Yosemiteen syys-lokakuun tienoilla ja näyttää ihan unelmapaikalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole tarkoituskaan parantaa. :D

      Me oltiin samoihin aikoihin tuolla, joten saatte todennäköisesti kohtuuhyvässä rauhassa siellä hengailla. Yöpymiset kannattaa varata etukäteen jos menee johonkin hotelliin/lodgeen!

      Onnekkat te, kun pääsette tuonne takaisin. :)

      Poista
  7. Ei jestas... tänään tämä postausten lukeminen on ollut yhtä tuskaa, sillä olen halunnut ihan hirmuisesti about joka paikkaan, josta olen lukenut. Tuonne Yosemiteenkin, vaikka vasta viime keväänä siellä kävimme. Tai ehkä juuri siksi, sillä tiedän, miten upea se on.

    Oli varmasti hieno kokemus odotella auringon nousevan ilman ympärillä parveilevaa ihmispaljoutta. Me olimme aamu-unisia ja kampesimme itsemme Glacier Pointille silloin, kun autolle sai jo hieman etsiä parkkipaikkaa. Ei kuitenkaan tarvinnut kilometri tolkulla jonottaa, kuten ilmeisesti pahimpaan sesonkiaikaan.

    On se aika taianomainen paikka. Kauniita muistoja ♥

    VastaaPoista
  8. Yosemite on aivan upea paikka! Kahdesti käynyt siellä, 2014 ja 2015 ja jälkimmäisellä kerralla todistettiin Glacier Pointin kauneutta auringon laskiessa, lentokoneiden sammuttaessa metsäpaloa vastapäisellä puolella Yosemite Valleyta. Tänä vuonna päästään taas takaisin sinne, ihana fiilistellä muistoja näiden teidän kuvien ja muistojen avulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, se olikin varmaankin elämys katsoa samalla metsäpaloa!

      Lähdettäisiin tuonne uudestaan koska vaan. Mukavaa kun voi olla näin avuksi. ;)

      Poista
  9. Yosemite on ehdottomasti listalla sitten kun joskus lähdetään road trippailemaan Jenkkilään. Jostain olen lueskellut, että se on aina täynnä ihmisiä, joten lohduttavaa lukea, että tällaisiakin hetkiä siellä on mahdollista kokea :) Kuumottava kieleke, tuollaisissa paikoissa aina hirvittää kun ihmisiä menee ihan reunalle. Half Dome alkoi tietenkin kiinnostaa, vaikka tuskin mekään vuotta ennen mitään lupaa oltaisiin hakemassa. Taitaa olla muutenkin liian pelottava kiipeäminen meikäläiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä kyllä ihmisiä aina, ja ihan syystä. Yöpymiset kannattaa varata ajoissa.

      Mä en kanssa kestä kun ihmiset menee noille kielekkeille. Eikös niistä ole raportoitu useampia kuolemantapauksiakin kun jengit haluaa selfiensä hinnalla millä hyvänsä aina samanlaisista paikoista?

      Meitäkin kiinnostaisi tuo Half Dome, mutta pitäisi jaksaa olla hirmuisen suunnitelmallinen asian suhteen. Globe Called Homen Jennihän tuon kävi kiipeämässä taannoin. Näytti huisilta!

      Poista
  10. Kattelin just hiljattain yhden dokumentin tuosta Half Domesta. Muuten maisemat toi mieleen pitkälti oman viime kesän Norjan vaellukset Trolltungineen ja muineen. Yosemite on jäänyt vielä käymättä, mutta suunnitelmissa on. Ekalla kerralla "vierestä" mentäessä ei ollut aikaa, kun piti suunnatta kiireellä Las Vegasiin. Mieli teki silloin mennä, mutta oli aika rajallinen coast to coast reissulla aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mietittiin pitkään mennäänkö ja onko sen arvoista. Nyt on helppo sanoa että kyllä oli ja on, ja että kannattaa mennä. Toivottavasti vielä joskus ehdit!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!