perjantai 20. tammikuuta 2017

Päiväpatikointi korkeuksiin ja tunteellisia kupoleita Yosemitessa


El Capitan on ehkä Yosemiten kuuluisin kallio. Joskus sitä pidettiin ihan mahdottomana kiivetä. Nykyään sen katsotaan olevan jonkinlainen standardi kiipeilijöiden piirissä - kaikki gurut käyvät sen valloittamassa.




Vaikka kiipeilystä pidänkin, El Capitan lie omalle taitotasolleni vielä turhan haastava. Päätimmekin Yosemitessa satsata lähinnä päiväpatikointeihin.

Ihanan rauhallisen aamun jälkeen Glacier Pointissa päätimme ottaa jalat alle ja tehdä pieni patikkaretki ihailemaan El Capitania korkeammasta kulmasta kun mitä olimme sen aiemmin nähneet. Eväät mukaan reppuun ja suunta kohti Taft Pointia siis!

Tämä reitti on äärimmäisen helppo. Polku on suhteellisen tasaista, nousuakin on kaikkiaan vain noin 60 metriä, eikä haastavaa maastoa ole missään. Reitti valittiin myös muun muassa siksi, että vaelluskenkäni oltiin Fijillä pöllitty, enkä ollut ehtinyt hankkimaan uusia. Sellaisten valinta kun ei ole ihan läpihuutojuttu. Ja paljasjalkakenkien kanssa tämä tuntui sopivan helpolta.








Parkkipaikalta kyltit ohjaavat kahteen suuntaan. Toisesta pääsee Taft Pointille. Toisesta Sentimental Domelle. Tai siis Sentinel Domelle, jos kyltin lukee kerralla oikein. Kerrankos sitä silmät sen verta harittaa että nimestä tulee tunteellisempi kupoli.

Taft Point tarjoaa luontointoilijalle mahdollisuuden tarkistaa miten paljon korkeita paikkoja pelkää. Kävi ilmi, että pelkään niitä aivan tajuttomasti. Oikeastaan se ei ollutkaan minkäänmoinen uutinen.

El Capitan nousee vertikaalisti ylös kaikessa jylhyydessään. Uskomatonta. Ja tuon jotkut tosissaan kiipeää!

Kallionreunaa on näköalapaikalla vaikka ja kuinka. Uskaliaimmat meistä kurkkivat reunan yli. Minä päätin pysytellä visusta useamman metrin reunasta. Kyllä siitäkin näki miten korkealla oltiin. Korkeimmillaan Taft Point kohoaa 2345 metrin korkeuteen. Kuten Glacier Pointissa, myös täältä on hyvä näkymä suoraan Yosemiten Valleyn kylään.










Pieneen railoon on kaksi kiveä tipahtanut niin, että voin uskoa monenkin uhkarohkea turistin kokeilleen sinne hyppäämistä. Muutama on henkensä menettänytkin hyppäämällä BASEjumpia alas juuri tältä paikalta.

Syömme eväät näissä maisemissa ja uskaltaudun sittenkin kurkkaamaan hätäisesti kaiteen yli. Kun palaamme Winnie -matkailuautomme suuntaan, polulla meidät yllättää jälleen peurat.








Kaikkien näkymien jälkeen harmittaa ettemme voi antaa Yosemitelle kahta päivää ja kahta yötä enempää. Olemme nähneet vain pienen raapaisun siitä upeasta luonnosta, mitä sillä on tarjota. Mutta matkan on jatkuttava, ja se jatkuu yön läpi kestäneellä ajolla kohti Las Vegasta ja sen jälkeen Grand Canyonia.

Mutta katso nyt meidän parin minuutin hienon hieno video Taft Pointin ja tunteellisen kupolin patikoinnilta ensin. :)


50 kommenttia:

  1. Oijoi, onpa hurjan näköisiä jyrkänteitä. Voin vaan kuvitella millainen kokemus olla "livenä" niiden huipulla.

    Ja postaukseen liittymättömänä: Olin matkamessuilla kuuntelemassa Gian esitelmää. Kiitos siitä, oli tosi informatiivinen ja kannustava ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisen lähelle reunaa ei viitsinyt mennä. :)

      Hei mahtavaa, kiitos paljon palautteesta ja kiva kun tulit paikalle!

      Poista
  2. Tuo olisi kuumottava paikka myös tälle korkeanpaikankammoiselle. Kiipeily ei ole ollenkaan meikäläisen laji, voi olla että lyhyet patikoinnit riittäisi tuolla meillekin. Miestä pitää aina käskeä pysymään kauempana kun se aina menisi roikottamaan jalkoja jyrkänteeltä ja leikkimään kuolemalla. Itse pysyttelen myös suosiolla aina kauempana. Mutta siis ihan älyttömän upeita maisemia taas, ja onpas tuo korkealla! Metsä näyttää myös upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meistäkin minä aina kiellän Miikaa tekemästä kaikkea tuollaista turhan uskaliasta. Ihan turhaa mennä leikkimään jyrkänteiden ja reunojan kanssa.

      Yosemitessa kyllä palkitsee maisemat, ihan kaikkialla.

      Poista
  3. No nyt on huimat korkeudet! En voisi varmaan vastustaa kuvaamista reunalta... juuri sellainen josta saisi sitten lukea lehdistä kun turisti halusi vähän valokuvata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on just näitä. :) Jossain olikin jotain tilastoja siitä kuinka paljon ihmishenkiä selfiet maksaa nykyään, eikä se määrä ollut erityisen pieni.

      Annoin Miikan käydä reunalla kurkkimassa ja keskityin pysymään itse useamman metrin päässä. :)

      Poista
  4. Eikä oo metsäpeura, vaan muulipeura, eikä niitä varten tarvitse paljon ääntä hiljentää, olen ruokkinut sellaista kädestä ja niitä on ihan riesaksi asti. Ihan kuin rubiinihippiäinen olisi äänessä. Tuolta voi kokeilla kutsuääntä ja laulua: http://www.xeno-canto.org/species/Regulus-calendula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten puhut, mule deer oli se oikea nimi. Meidän lähelle ne eivät kyllä tuulleet, hyppivät karkuun minkä kerkesivät.

      Linnut on meille sen verta tuntemattomia ettei osattukaan niitä tuolta bongata, onpas sinulla tarkka kuulo!

      Poista
  5. Hauska nähdä, mitä siellä toisen polun päässä on, me nimittäin päädyttiin huiputtamaan se tunteellinen kupoli ;) Oli aika hienot maisemat sielläkin, mutta erilaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteellinen kupoli. <3

      Luulen, ettei Yosemitessa mitään huonoja maisemia olekaan. Valitse ihan mikä tahansa reitti, etkä pety! :)

      Poista
  6. Kääk, mikä paikka! Siis aivan järisyttävän upeita maisemia! Ja ihan järkyttävän hienoja kuvia, joita katsoessakin kourasee mahanpohjasta... En tiedä miten lapsen kanssa on tuntunut paikan päällä, mutta täältä ruudun takaa katsoessa tulee olo, että varmaan olisin pultannut muksun kiinni kallioon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katselin tuota videota niin kieltämättä kouri omaakin vatsanpohjaa.

      Aika visusti pidettiin kiinni ja laadittiin tytölle säännöt kun tuolla oltiin. Pulttaus olisi tehnyt mieli tehdä ihan kaikille! :D

      Poista
  7. Wau, mitkä maisemat! Ja voisin kuvitella, että nämäkin maisemat ovat satakertaisia paikan päällä katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kamera ei koskaan onnistu tallentamaan yhtä hienosti sitä näkymää ja fiilistä mikä paikalla on.

      Poista
  8. Olipas todella upeita maisemia. Jo videolla otti mahasta kun laitoit kameran reunan yli. Mitä lienee sitten paikan päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut meistä katsoivat reunan yli, toiset eivät. Mutta kouri vatsassa editoidessakin tuota. :)

      Poista
  9. Huh, uskomattoman näköistä! Yosemite on ämpärilistalla erittäin korkealla, ja aina välillä tulee katseltua niitä kiipeilyfilmejä tuolta. Itselle kyllä riittäisi ihan patikointi ja reunan ylitse kurkkiminen, mutta mies varmaan lähtisi yrittämään tuota El Capitanin seinämää ylös edes jonkun pätkän verran. :D

    Kengät tuntuvat muuten olevan kummallisen yleinen pöllittäväksi joutuva tavara. Ihmettelen vaan että miksi joku haluaa toisen yleensä aika hikiset vaelluskengät varastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sieltä alusta olisi jotain voinut kokeilla. :)

      Ihmettelin itsekin miten kukaan viitsii toisen hikisiä kenkiä pölliä. Ja nehän on toisen jaloille muotoutuneetkin. Todella, todella kummallista ennenkaikkea ärsyttävää. Onneksi isoimmat patikoinnit oli jo takanapäin.

      Poista
  10. Tuollaiset jutut jäävät väliin silloin kun matkalla on aikaa vaan muutamia viikkoja - Yosemitessakin pistäydyimme parin viikon "Kalifornian kansallispuistot" reissullamme pari vuotta sitten, mutta aika ei tuohon riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa ei kyllä kansallispuistoihin riitä, ei sitten millään. :) Aika paljon valintojahan sitä ylipäänsä joutuu matkaillessa tekemään. Meitäkin harmitti ettei tänne voinut aikataulujen takia jäädä pidemmäksi aikaa. Nähtävää olisi riittänyt. Puiston läpikin kestää ajaa tuntitolkulla ja maisemat ovat todella vaihetelevia.

      Jääpähän syy lähteä uudestaan takaisin. :)

      Poista
  11. Voin kuvitella, miten hienot nuo maisemat ovat livenä. Kuvatkin ovat ihan mielettömiä! Kuka pöllii toisen kenkiä? Yök!

    VastaaPoista
  12. Ihan huikeita kuvia olette ottaneet! Noi maisemat on jotain ihan käsittämättömän hienoa!

    VastaaPoista
  13. Jylhiä maisemia, pelkkä kuvia katsominen hirvittää! Ja samassa satsissa myös niin herkkis kuvia! :)

    VastaaPoista
  14. Hui mitä paikkoja. Varmasti hieno elämys!

    VastaaPoista
  15. Olisi kyllä minullekin sopivaa seutua, mutta varmaan haluaisin fiilistellä tuolla ajan kanssa kaikkea näkemääni ja kokemaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olisi ollut mukava saada vähän enemmän aikaa, mutta ainakin tuli nähtyä. Arvottiin pitkään mennäänkö tänne ollenkaan.

      Poista
  16. Oioi mitä ihania jylhiä maisemia! Hiukan jopa pelottavia mutta samalla niin upeita ja kunnioitusta herättäviä. Viimeisimmästä vuorivalloituksesta onkin jo aivan liian pitkä aika! Tai ylipäänsä patikoinnista....

    VastaaPoista
  17. Voi kauhistus, mikä pudotus! Vatsassa muljahti pelkästään kuvia katsoessa, ja video piti pysäyttää 52s kohdalla kun oli liian hurjaa katsottavaa minulle. Upeat maisemat kyllä muuten, mutta reunan yli en kyllä tuolla voisi kurkkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, itseänikin otti editoidessa aika kovasti vatsaan. Miika sai meiltä hoitaa nuo kurkkimiset. :)

      Poista
  18. Uuh mitä jyrkänteitä. Onneksi olette tuossa kuvassa Bellan kanssa kauempana reunasta. Mua aina hirvittää ne reunalla istujat. Mutta ääk! Miika on aivan liian reunalla tuossa videossa. Ei pysty kattoon! :-D Mut maisemat ovat kyllä upeat. Yosemite on vielä kokematta, mutta ehdottomasti vielä sinne joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans kestä niitä kuvia, ottaa kamalasti vatsanpohjasta. Joku roti ihmisillä pitäis tossa kuvaamisessa olla. :)

      Poista
  19. Hurjat jyrkänteet mutta hyvä että löytyy eritasoisia reittejä. Mulla mielikuva oli että sopii himokiipeilijöille lähinnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todella, jenkit on hyviä tekemään kaikenlaista tasoa vähän kaikille. Eli sinne vaan nauttimaan luonnosta!

      Poista
  20. Mä niin tykkään tuollaisista maisemista. Tuonne olisi ihana päästä :)

    VastaaPoista
  21. Hui mitkä jyrkänteet ja pudotukset! Aika hitsin mahtavan näköinen paikka! Tuolla voisi minullekin korkeanpaikankammo iskeä, vaikka en nyt varsinaisesti sellaista tiedosta potevani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ei paljoa tarvitse potea että vähän vatsanpohjassa tuntuu alas katsellessa. :)

      Poista
  22. Herranjumala, mitkä maisemat! Kylmä hiki nousee pintaan jo kuvia katsellessa!

    VastaaPoista
  23. Jos ottaisi puut pois, olisi maisemassa paljon yhtäläisyyksiä Norjan vuonomaisemiin. Kjeragissahan on se iso kivi, jonne (uhka)rohkeat menevät ottamaan elämänsä kuvaa. Itsellä ei tehnyt mieli mennä, sillä sen verran hurjalta kilometrin pudotus tuntuu. Ihme kyllä, kukaan ei ole tiettävästi pudonnut Kjeragin kiveltä: http://kohteenamaailma.fi/eurooppa/kjerag/

    Yosemite itsellä käymättä ja nämä teidän postaukset eivät matkakuumetta ainakaan vähentäneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kivi on ihan hylly, en tajua miten jengit menevät sinne.

      Olen muuten ymmärtänyt että siellä kyllä onnettomuuksia sattuu. Ja tervemenoa Yosemiteen vaan. :)

      Poista
  24. Tunteellinen kupoli! :----D Mä olisin varmaan lähtenyt nimen perusteella sinne. ;-) Tämä on yhtenä vaihtoehtona listalla tulevan kesän reissuja suunniteltaessa, katsotaan, katsotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi kyllä kieltämättä kiinnosti, mutkun me noita domeja oltiin jo nähty. :)

      Poista
  25. Ihana tuo peura :) Nuo vuorimaisemat aiheutti kyllä lievää korkeanpaikankammoa ihan näin tietokoneen ruudulta ihailtuna, voin vain kuvitella, millaiset fiilikset on itse kohteessa!

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!