torstai 9. helmikuuta 2017

Sumuisten rinteiden laskijat Levillä



Jotain kosteaa pyrkii nousemaan silmäkulmaani, kun ajamme Levillä lentokenttäbussilla eri hotelleiden kautta kohti majoitustamme, ihan eturinteen kupeeseen. Tienvarsia koristavat komeat hanget, puissa on pakkasen tuoma, jäinen lumihuntu ja tunturia ympäröivät sumuiset pilvet. Ne ovat niin hennot että auringonlaskun säteet värjäävät talven ihmemaan pastellinsävyiseksi.






Levin rinteet ovat tammi-helmikuun vaihteessa kohtuullisen hyvässä kunnossa. Laskijoita on niin vähän, etteivät rinteet ehdi päivän aikana muuttua muhkuraiseksi mössöksi, kuten ruuhkasesongin aikaan ylensä jo puoleen päivään mennessä. Monissa rinteissä saamme viilettää keskenämme. Olen välillä rinteessä kaksin Bellan kanssa, välillä menemme kaikki kolme, hetkittäin olen yksin.

Tyttö on reilussa vuodessa ehtinyt oppia laskemaan niin hyvin ja kovaa, että välillä on tekemistä pysyä perässä. Onneksi myös pysäyttäminen on opittu, ettei tartte pidätellä henkeä jokaisen punaisen ja mustan rinteen juurella.











Ohitamme yleensä kaikki muut laskijat mäessä - silloin kun heitä näkee. 



Oikeastaan olen vähän tyytyväinen tähän kehitykseen, sillä lastenrinteiden ja pelkkien sinisten rinteiden tahkoaminen kävisi nopeasti puuduttavaksi.


Levin rinteissä on mukavasti vaihtelua. Osa niistä on jopa yllättävän pitkiä, pisimmillään 2500 metriä, vaikka eivät ne tietenkään ole kuin Alpit. "Onhan nämä teidän kummut ihan sympaattisia", nauraa eräskin sveitsiläisturisti kanssani.

Olemme yhtä mieltä maisemien kauneudesta.








Etelärinteen helppo sininen mäki on hyvää lämmittelyä, jos edellisestä laskukerrasta on pidempi aika. Erityisbonusta tässä rinteessä lämmitetyistä, kuomullisista tuolihisseistä! Rinne käy kuitenkin nopeasti tylsäksi, jos taitoja on enemmän kuin aloittelijalla. Etelärinteiden näkymät kuuluvat kuitenkin parhaimmistoon, niin aurinkoisella kuin sumuisellallakin säällä.







Vieressä sijaitsee muutamakin punainen rinne. Niille noustaan ankkureilla tai maailmancuprinteen gondolilla. Pientä offarihkoa pitkin lähden laskemaan aamutuimaan kohti ehkä kuuluisinta kuvauspaikkaa: vanhaa, pientää tupaa keskellä rinnettä. Lumikengillä gondolihissiltä tänne varmasti pääsee parhaiten, huomaan miettiväni kun jätän sukset tuvan viereen ja käyn kurkistelemassa sisälle kömpelöillä laskettelumonoillani.

Lisäksi harmittelen yksikseni istuskellessa auringonnousua ihaillessa, etten ottanut reppuun mukaan termarillista lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa.


Mutta se auringonnousu, se on hurmaava! Miten saankin sen vain itselleni?









Laskupäivät lipuvat ohi ja vähenevät melkein huomaamatta. Välillä viihdymme rinteissä kolme tuntia, välillä seitsemän. Välillä haukataan Tuikussa välipalaa ja kaakaota, välillä jäämme istumaan auringonpaisteseen keskelle rinnettä, välillä viiletämme rinteitä ja seikkailemme ylhäällä sakeassa sumussa. Vain muutamana päivänä ylhäällä tuulee kylmästi jäädyttäen varpaat ja sormet. Ylhäällä tunturilla jaksan joka ikinen kerta ihailla maisemia ennen laskua.

Ne muuttuvat valon ja kelin mukaan. Aina ne ovat yhtä hienot.










Jokainen ilta uni tulee nopeasti reippaan ulkoilupäivän, ruoan ja saunan jälkeen. Viikko mäessä hurahtaa ohi turhan nopeasti, vaikka reisien väsymyksestä tuntee viimeisenä päivänä olleensa enemmän liikkeessä kuin normaalisti. Harmittaa jättää maisemat ja Lappi taakse. Levi on ollut meille kaikin puolin hyvä.


Olen niin kovasti nauttinut ulkoilmasta, tuulen viimasta ja auringonsäteistä kasvoillani. Tunteesta, että elää ja hengittää. Parhaat harrastukset ja aktiviteetit antavat niin keholle kuin mielelle ruokaa. Tahdon ulos ja mitä enemmän, sen parempi.


Onneksi ei mene enää kovinkaan pitkään kun kohta pääsee taas pohjoisiin mäkiin ja näihin maisemiin.









Faktaa Levistä


  • Kaikkiaan Levillä on 43 rinnettä ja 23 hissiä. Suuri osa näistä on ankkurihissejä. 
  • Eri rinteiden välillä menee Skibusseja, jotka eivät automaattisesti kuulu hissilipun hintaan, vaan se pitää ostaa erikseen. 
  • Leville on tehty vapaalaskuun oma alueensa vastikään. 
  • Levi tunnetaan myös hyvästä viihdetarjonnastaan, joka ei sesonkien ulkopuolella kuitenkaan ole silmiinpistävä. Myös ravintoloissa löytyy. 
  • Lähes kaikki ravintolat kuuluvat samaan Hullu Poro -ketjuun, mutta jokainen on erilainen luonteeltaan.


Hissiliput alkaen 32 € /3h  aina 7 päivää / 204,50 €. Hissiliput hinnoitellaan sesongin mukaisesti. 6-vuotiaat ja nuoremmat laskevat kypäräpäisenä ilmaiseksi.

Keskuksella on myös runsaasti tarjolla erilaisia aktiviteetteja ja retkiä jatkuvasti.

Lue lisää Levi.fi

49 kommenttia:

  1. Laskettelureissut ovat minulle todella vieraita jos luokkaretkiä ei lasketa, ja itse asiassa taisin silloinkin viihtyä enemmän heppatallilla kuin rinteessä. Jo pelkästään noiden maisemien takia voisin kyllä kokeilla josko laskettelukärpänen puraisisi minuakin. Pidän kuitenkin liikunnasta, ulkoilmasta ja vauhdista, niin miksipä en laskettelustakin? Jos kerran lapsikin oppii niin nopeasti mitä kerroit, niin miksen minäkin. Näin aikuisena minulta tosin taitaa puuttua se ihanan huoleton hurjapäisyys ja rohkeus, mikä lapsilla tuntuu olevan luonnostaan. Aikuisena pupu tuntuu menevän pöksyyn paljon helpommin ja jopa "meidän sympaattiset kummut" voivat tuntua aika hurjilta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne rinteeseen vaan kokeilemaan, eihän sitä tartte jatkaa jos tuntuu mahdottomalta. :) Lapset oppivat aika helposti tosin, mutta jos nyt on yhtään liikunnallinen niin tuskin on mitenkään paha rasti. Ja näistä kummuista lie ihan hyvä aloittaa. :)

      Poista
  2. Hieman on erilaiset laskettelumaisemat siellä kuin täällä Pyreneillä, ja mielestäni Lapin maisemat voittaa (Lapintytön on aina pakko vetää kotiin päin ;)). Minua suuresti harmittaa, että minulta jää laskettelut nyt jo toiselta talvelta väliin jalkavamman vuoksi. Viime talvena kokeilin kerran ja sen verran mojovasti sattui, että tänä vuonna parantelen itseäni ihan rauhassa. Onneksi talvisista vuorista voi nauttia muutenkin, joko terassilla tai vaikka lumikenkäillen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävättäreni lähti juuri Chamonix'hin miehensä kanssa, eikä laske lainkaan. Kertoi panostavansa maisemiin, ruokaan ja spa-elämään. Että onnistuhaan se talvesta nauttiminen niinkin. :) Parantele jalkaa siis rauhassa, riittäähän sitä aktiviteettia näissäkin jo!

      Poista
  3. Mielettömät talven värit vaikkakin sumuisina :) Kaunista <3

    VastaaPoista
  4. Mielettömiä värejä! Me mennään Leville juurikin ruuhkasesonkina, eli pääsiäisenä. Tosin minua ei rinteiden kunto haittaa - en ole mäkeen uskaltautunut sitten lukioaikojen, ja vuosi vuodelta niistä on yhä useampi vuosikymmen aikaa :D En tosin haluaisi tuhlata aikaa rinteessä, kun on mahdollisuus myös hiihtää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kehuvat Levin sivakointia huipuksi, minä taas en ole sen kanssa oikein päässyt sinuiksi. Liian hidasta lykkiminen tälle luonteelle. :) Hikitreenistä pitäisi varmasti sen sijan.

      Oikein ihanaa Leviä teille pääsiäisenä!

      Poista
  5. Ihan hyvä se on, että niitä sinisiäkin rinteitä on :-) Ei vaan lapsille vaan myös osaamattomille aikuisille. Olemme muutamassa laskettelupaikassa käyneet "turisteina", mm. Zell am Seessä aikoinaan ja aloitimme puolen päivän hiihtokoululla ja sitten muutamalla sinisellä rinteellä ja jotenkin niistä sitten selvisimme.
    Sittemmin kyllä valitsimme mm. Davosin talvilomakohteeksi siksi, että siellä on paljon murtsikkalatujakin, joten saatoimme valita meille tutumman vaihtoehdon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon noissa sinisissä rinteissä näkyi brittejä ja japanilaisia. :)

      Hienot ne maisemat on siellä lykkimisladullakin, pääasia että nauttii!

      Poista
  6. Olen viimeksi lasketellut (lumilautaillut) teini-ikäisenä, joten laskettelukohteet eivät ole omalle kohdalle se juttu enää.. Toisaalta olisi joskus kiva lähteä kokeilemaan laskemista uudelleen ja joku viikon reissu pohjoiseen ja lautailukouluun meneminen voisi olla ihan kivaa :) Mieluiten sitten sinne lastenrinteeseen räpiköimään alkuun muiden puolituisten kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuolla onneksi ihan hirveä liuta aktiviteetteja mitä tehdä jos rinteet ei kiinnosta. Ainakin Levillä siis. Ulkkarit taitaa juosta pääasiassa retkillä ja ulkoilemassa kauniissa maisemissa. :)

      Poista
  7. Olen vain kerran käynyt laskettelemassa, lukiolaisena, juurikin Levillä. Kauneuden muistan kyllä rinteissä, sillä meille osui todella hieno päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Levi näytti miten upea se voi olla vähän kaikenlaisissa keleissä. :)

      Poista
  8. Kyllä on kaunista. Siitä on aikaa vuosia, kun myös kävimme tuolla ylhäällä. Meistä ei kukaan laskettele vaan pääasiassa hiihdimme tuolloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet lähtevät ihan sivakoinnin takia tuonne. Meille kelpaa vauhti. :)

      Poista
  9. Nyt häätyy kyllä vähän nolona myöntää etten ole lasketellu moneen moneen vuoteen vaikka Ylläkseltä olenkin kotoisin. Lapsuudessa tuli lasketeltua paljon mutta nyt se on jotenkin jäänyt. Lumikenkäilyä ja hiihtoa tullu sitte harrastettua enemmänki. Välillä tekis kyllä mieli takaisin rinteeseen.. Pitäiski ottaa joku kerta ihan asiaksi ja lähteä kun kotona menen käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pitkä tauko meillekin jossain vaiheessa tuli laskuihin, mutta nyt se on noussut korkealle talvilomaprioriteeteissa.

      Lievästi kyllä kade että olet saanut Ylläksellä laskea lapsena ja nuorena!

      Poista
  10. Mä olen muutaman kerran lasketellut, mutta se ei ollut mikään mun juttu. Kouluaikojen hiihtoinhosta olen sentään varmaan jo päässyt sen verran yli, että noihin maisemiin voisin lähteä vaikka hiihtämään! Voi noita hattarataivaita ja pastellisia auringonlaskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tahansa liikunta näissä maisemissa palkitsee varmasti! <3

      Poista
  11. Upeita värejä ja ihania maisemia! Tällaisia postauksia lukiessani harmittaa, että en ole opetellut laskettelemaan. Vaan ei kai se liian myöhäistä vieläkään olisi... :)

    VastaaPoista
  12. Laskettelu ylipäätään saatika kylmässä, tuulisessa ja märässä rinteessä ei ole ikinä kuulunut omiin unelmajuttuihin, mutta sait sen kuulostamaan ihanan rennolta ja huolettomalta! Maisemat on kyllä kieltämättä kauniit, niiden perässä sinne raaskisi tulla kameran kanssa :) Pukeutumiskysymyshän tuo on loppujenlopuksi miten sen lumen kanssa selviää haha, harmi ettei minulle suotu kovin kummoisia tasapainokykyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin, onhan se mukavaa puuhaa kun vaan on oikein pukeutunut!

      Poista
  13. Kyllä on hienoja kuvia ja maisemia! Eikä muita laskijoita riesaksi asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä aika oli olla juuri pahimpien ruuhkasesonkien väleissä. :)

      Poista
  14. Mä en ole koskaan ollut Lapissa talvella (vain kesällä), kun en harrasta laskettelua. Olen kumminkin suunnitellut, että pitää se Lapin talvi joskus kokea ja toivottavasti saan toteutettua reissun joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä. Vaikka revontulien ja porojen ja maisemien takia jos ei laskettelun. :)

      Poista
  15. Talvilajit eivät ole koskaan olleet se-mun-juttu, mutta nämä pastellisävyiset maisemat ovat sen sijaan aivan ihanat - kauniita kuvia, joista raikas talvi-ilma aivan henkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän moni suomlainen sanoo samaa. Jännä ilmmiö! Jotenkin luulisi että meikäläiset on kasvaneet näihin ilmanaloihin ja sen kanssa elämiseen. :)

      Poista
  16. Lappi on niin kaunis, aina. Ei sitä turhaan puhuta Lapin taiasta. Itse olin Levillä elämäni ensimmäistä kertaa viime pääsiäisenä ja reissun paras retki oli, kun kiipesimme jalkasin tunturille. Monestihan sitä on tullut kesällä kiivettyä, mutta ei koskaan talvella. Laskettelemaan minua ei sen sijaan saisi millään ilveellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samapa tuo miten sinne maisemia menee ihailemaan, pääasia että menee. :)

      Poista
  17. Olen lasketellut yhden ainoan kerran elämässäni parikymppisenä. Se oli kivaa ja homma sujuikin ihan hyvin, (suoraan tuolihissillä ylös Rukalla ja sitten vain rohkeasti alas, eikä edes auraten!) joten en tiedä, miksi ei ole tullut toiste kokeiltua. Nyt uskaltaisin korkeintaan lasten mäkeen, jos siihenkään. Murtsikka on tutumpaa ja pari kertaa on tullut Lapissa käytyä hiihtämässä. Pulkka taitaa kuitenkin olla mulle nykyään paras väline. :-)
    Maisemat on kauniita, nuo huurteiset puut aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäen se saattaisi ehkä ollakin mukavaa jos lähtisi testaamaan - kunhan on oikein varustautunut! Itse kokeilen ennakkoluulottomasti vähän kaikkea mikä vastaan tulee. Eihän sitä voi tietää jos joku onkin tai on alkanutkin tuntumaan mukavalta.

      Poista
  18. Voi että, miten tuli palava halu Lappiin ja hangille! En ole ollut koskaan murtomaahiihdon ystävä, mutta Lapissa tykkäsin siitäkin. Saariselällä käytiin kyllä laskettelemassakin (ääks, Lapin-reissusta on aikaa jo 3 vuotta!) vaikkei se olekaan profiloitunut niinkään laskettelurinteisiin. Lapsena olen ollut innokas laskettelija, mutta sittemmin huristellut rinteitä melko harvakseltaan.

    Pitäisi tuo jälkikasvu kyllä opettaa laskemisen riemuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saariselkä on ilmeisesti laskijoillekin ihan mukava vaikka se murtsikkaan onkin profiloitunut.

      Ja kyllä, jälkikasvulle ehdottomasti opetusta!

      Poista
  19. Upeat ovat näkymät tuntureilta ja etenkin nuo pastellisävyt! Laskettelu on ihan parasta talviurheilua, kun siinä yhdistyy ihanasti vauhdin hurma ja hienot maisemat. Odotan sitä päivää kun pääsen johonkin ihan kunnon hiihtokeskukseen, oli se sitten Lapissa tai vaikka siellä Alpeilla. Tähän asti on joutunut laskemaan näitä Etelä-Suomen nyppylöitä (missä 800 m rinnekin tuntuu pitkältä), mutta kyllä unelma skimbalomasta täytyy joskus toteuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri niin ettei nämä etelän nyppylät kauaa jaksa innostaa. Oli ihan kummallista kun pari kilometriä sai tulla alas ihan kunnon rinnettä. :)

      Vauhtia ja maisemia, niistä mekin nautitaan!

      Poista
  20. Olen ulkoistanut laskettelun pojille. Hehän käy normisti Rukalla, mutta Levilläkin on mökki. Matka on kuitenkin Oulustakin niin pitkä, että eivät jaksa sinne mennä kuin harvoin. Rukalle kun ajaa kolmessa tunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rukakin on kyllä tosi mukava paikka, vaikka kolme tuntiakin on aika paljon. Melkein sama kun Helsingistä hakeutuu sinne. Kolmessa tunnissa kun laskee matkat kentälle ja odottelun ja kentältä hakeutumisen majoitukseen.

      Poista
  21. "Onhan nämä teidän kummut ihan sympaattisia" :D :D Milloinkohan viimeksi olisin käynyt laskemassa? Siitä alkaa olla semmoinen 5 vuotta ainakin. Australian kummut kun ne vasta sympaattisia onkin, ei ole kauheasti huvittanut täällä lähteä mäkeen. Se on vielä niin pirun hinnakasta touhua täällä. Kenties seuraavalla Suomen matkalla! Meikäläinen on kyllä aikamoinen nynny mäessä, siniset rinteet riittää aivan hyvin, jyrkät on liian pelottavia. Mutta luonnossa ulkoilu, oli se sitten raikkaissa talvimaisemissa tai kesällä kansallispuistoissa, se on kyllä parasta terapiaa! Ihana pinkki taivas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kuullut noista Aussien rinteistä. :) Sen sijan teillä olisi siinä naapurissa, Uudessa-Seelannissa aivan törkeän hyvät laskupaikat!

      Kun tarpeeksi pitkään on ollut lämpimässä niin nämä raikkaat talvikelit tuntuu kyllä todella mukavilta!

      Poista
  22. Aivan ihania pastellivärisiä kuvia! Tuota lasketteluakin pitäis joskus taas kokeilla, vaikka uskaltaisko sitä enää näin vanhana ja raihnaisena varhaiskeski-ikäisenä :D

    VastaaPoista
  23. Levillä tuli aikoinaan käytyä, kun lapset olivat nuorempia. Meillä oli Pallaksella mökki ja välillä halusimme vaihtelua rinteisiin, niin suuntasimme joko Leville tai Ylläkselle. Lappiin olis kyllä ihana päästä taas pienen tauon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskuksissa on kyllä eroja. Levillä on onneksi aika kivasti vaihtelua kun rinteitä on niin paljon ja reittejäkin.

      Lapille iso peukku!

      Poista
  24. Miksi mä en vieläkään ole käynyt talvella Lapissa. Joka vuosi mä siitä puhun. Ensi vuonna sitten... Niin. Rinteessä en ole laskenut varmaan viiteentoista vuoteen, joten saa nähdä, miten se sujuisi. Mutta vaikka ei laskemaan, niin ainakin ihailemaan pohjoisen lumista maisemaa. Nykyään kun täällä etelämmässä ei ihan hirveästi saa lumesta nauttiakaan, niin kohtahan se Lappi on entistä eksoottisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kävit sentään kesällä, ja hyvässä seurassakin vielä! :)

      Hassua oli miten tytär oli innoissaan "talven ihmemaasta". Kertoo paljon siitä miten etelä-Suomessa asuva lapsi on talvensa nykyään saanut kokea...

      Poista
  25. Itse olin muistaakseni kolmena peräkkäisen talvena Levillä 25 vuotta takaperin eli olisi varmaan aika shokki, kun kävisi siellä nyt. Mieli tekisi mennäkin ja toivottavasti Levi olisi ohjelmassa vuoden päästä. Olin kyllä menossa Leville taannoin ja kavereiden kanssa oli sovittu treffit Hulluun Poroon. Kävi vaan niin, että meille olikin varattu majoitus Pyhältä, mikä selvisi edellisenä iltana :-D No olihan ne varsin samanlaiset sanat, kun molemmissa kuitenkin neljä kirjainta... Sai varaaja pikkuisen palautetta... :-D

    VastaaPoista
  26. Oi noita maisemia, aivan kuin sadusta! Suomi on kyllä niin kaunis :) Mun pitäisi ehdottomasti opetella laskettelemaan, tuntuu vain, että mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalampaa se olisi.. ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!