torstai 30. maaliskuuta 2017

Kulahtanut rakkausloma huoneessa 346


Haikon Kartano on upea näky koko vaaleansinisessä komeudessaan. Se on se kuva millä sitä myydään joka ikisessä markkinointimateriaalissa mitä missään on. Stocka tarjoaa usein kanta-asiakasetuja tai muita tarjouksia tänne. Joskus aikoinaan se on edustanut parasta kylpyläkulttuuria ja tunnelmaa mitä Uudellamaalla on ollut tarjota.






Vähemmän upea näky on sen sijan arviolta 80-luvulla rakennettu kylpylärakennus, joka on aikansa kuva. Se sopisi ennemmin yhteen Kouvolan arkkitehtuurimaiseman kanssa kun tuon vaaleansinisen kartanon. Sisältä käsin sitä on onneksi uusittu jonkin verran sitten avajaispäiviensä. Pääosa hotellin huoneista sijaitseekin kylpylän yhteydessä.







Minä olen saanut Miikalta lahjaksi rentoutumisviikonlopun Haikkoon, ja sen aika on nyt, kun löysin kortin jostain muuttolaatikoiden seasta. Onneksi sentään ajoissa, enkä vasta kun se on on mennyt vanhaksi.


Huoneet


Kirjaudumme sisään hotelliin neljän aikaan, tunti sen jälkeen kun virallisesti on voinut. Hotelli on lähes täyteen buukattu.

Meille annettu huone sijaitsee suoraan kerroksen hissiaulan yhteydessä, ja lisäksi aulan yhteydessä on kaksi tiuhaan käytetty lasiovea, jotka loksahtelevat varsin kuuluvasti joka kerta kun ne avataan ja suljetaan. Olemme ajatelleet ottaa pienet päiväunet ennen kylpylään siirtymistä, mutta se jää ajatuksen tasolle. Huoneen äänieristys on niin heikko, että joka ikinen oven avaus, hissin oven avaus ja jokainen käytävällä vaihdettu sana kuuluu huoneeseen. Arviolta noin 30-40 kertaa puolen tunnin aikana. Näköala huoneestamme 617 on suoraan merelle, mutta huone on äänieristysongelman lisäksi todella pieni.


Kylpylään lähdemme vasta seitsemän aikaan välttääksemme pahimman ruuhkan ja lapsiperheiden melskeen ja käymme samalla respassa kysymässä toista huonetta. Virkailija pahoittelee tilannetta vilpittömästi ja taikoo meille huoneen täydestä hotellista toisesta siivestä.

Se on tuplasti isompi ja täysin hiljainen vaikkei sisustukseltaan mitenkään erityisen hieno, kuten ei edellinenkään. Kylpyhuone on huomattavasti pienempi. Huone 346 olkoot meidän huone.






Sitä jään ihmettelemään miksei meille annettu tätä heti kättelyssä?


Harmittaa ettei hotellista löydy parivuoteellista huonetta. Twin-sängyissä ei koskaan pääse toisen kainaloon kunnolla nukkumaan.




Jokaisessa huoneessa on muhkeat kylpytakit asiakkaiden käyttöön, mutta läpsykät maksavat 3,50/kpl. Ymmärrän tavallaan, sillä ne ovat kertakäyttöisiä, eivätkä päädy pesun kautta asiakkaalle uudestaan käyttöön, mutta kylpylähotellissa sitä melkein toivoisi silti.

Lahjakortista huolimatta huoneista joutuu myös maksamaan lauantailisän kun yöpyy viikonloppuna.



Kylpylä


Muistikuvissani Haikon Kartanon kylpylä on vaatimattomampi. Olen kohtuullisen varma että se on uusittu lähivuosina. Isomman altaan lisäksi tarjolla on kylmävesiallas, lämminvesiallas ja poreallas. Saunoja on infrapunaa, höyrysaunaa ja aromisaunaa pesutilojen normaalisaunojen lisäksi. Löylyt on kaikissa lempeät ja sisustukseen käytetty laadukasta puuta, joka ei kuumene liiaksi.





Tarjoilua tiloissa ei ole, mutta heti pukuhuoneiden ulkopuolelle on rakennettu lounge, jossa saa pientä purtavaa ja juotavaa, mitä tahansa sorttia. Ihan toimiva setti. Iltavuorossa lapsiperheet on ehtineet kaikota, mutta tunkua on muuten sen verran että kuumavesiallas jää meiltä väliin.

Kylpylää saa käyttää seuraavana päivänä vielä senkin jälkeen kun on checkannut itsensä ulos. Sen verta rentoutunut olo kylpylässä tuli, että päätämme hyödyntää tämän vielä ennen kotiinlähtöä. Kahdentoista jälkeen kylpyläosastolla ei ruuhkaa ole. Meidän lisäksi vain kourallinen muita.





Suosittelen lämpimästi käyttämään tätä mahdollisuutta hyödyksi.


Kartano ja sen lähimaastot


Haikon Kartanolla on kohtuullisen hyvät ulkoilumaastot. Kesäisin siellä voi myös pelata frisbeegolfia tiluksilla. Koska Suomen kevät, teimme vain lyhyen maastolenkin ennen aamiaista. Pokemoneja täällä on tarjolla suhteellisen hyvin, niille tiedoksi ketä se nyt kiinnostaa. Minä odotan lähinnä kesää ja aurinkoisempia kelejä, jotta ulkoilu on mukavampaa (vaikka asenteestahan se on lähinnä kiinni).






Aamiainen tarjoillaan (luojan kiitos) kartanon puolella. Buffet'sta löytyy jokaiselle jotakin, mutta erityisen sävähdyttävä se ei ole. Se menee ihan samaa kategoriaan kun Scandic tai Cumulus. Vain interiööri on hurmaavampi.

Vatsan saa täyteen ja gluteeniton tarjontakin on kohtuullinen, joskaan ei erityisen kehuttava. Erillisellä lautasella on yksittäispakattuna yksi leipä, yksi sämpylä, yksi donitsi ja muutami keksejä. Kuolaan normiruokailijoiden croissanttien perään, kuten lähes aina vastaavissa paikoissa.








Illallista emme valitettavasti pystyneet kokeilemaan kartanossa, sillä ensimmäinen vapaa pöytä olisi löytynyt vasta puoli kymmeneltä. Haikosta ei onneksi pitkään aja Porvooseen, jonka ravintolatarjonta taas on huikean hyvää. Ravintola Sinne tai SicaPelle ei esimerkiksi ole meitä kertaakaan pettänyt, eikä pettänyt SicaPellen neljän ruokalajin ateria tälläkään kertaa.

Huonepalvelusta ei ainakaan ole minkäänlaista mainintaa, mutta ainakin kylpylän lounaruokalahenkisestä bistrosta saa otettua huoneeseen mukaan. Palvelu kauttaaltaan on hotellissa ystävällistä ja hyvää.

Lopputulos


Sunnuntaina kylpylöinnin jälkeen suuntaamme nokan kohti kotia. Huoneenvaihdon jälkeen olen nukkunut hyvin, vaikken kiinni Miikan kainalossa kuten olen tottunut kiitos twin-sänkyjen.

Mieli on rento, ja tunnen myös tiukkojen lihasten rentoutuneen hyvin. Syytän siitä kylpylöintiä. Vatsa ja mieli on ilahtunut SicaPellen ateriasta, repussa on Brunbergin ihania toffeepaloja.








Ehkä ensi kerralla suuntaan kuitenkin kokeilemaan jotain muuta, jotain uudempaa ja vähän erilaista. Onhan tämä nähty jo useampaan kertaan. Ihan vähintään varaan huoneen mielummin kartanon puolelta. Mutta kyllä pikaisen ja rentouttavan rakkausloman jälkeen lähtee ihan uusin voimin taas seuraavaan viikkoon.


Vaikka loma olisi vähän kulahtanut, nainen ei!







Onko Haikon Kartano tuttu paikka? Käytkö rentoutumassa, virkistämässä mieltä tai hoitamassa parisuhdetta lähilomilla? Onko suosituksia mitä kannattaisi kokeilla?


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Haamuverkoista sadetakiksi - Rain Jacket From The Sea

Minäpä kerron teille sadetakista. Tai oikeastaan, voidakseni kertoa siitä, tarina täytyy aloittaa hieman kauempaa. Nimittäin merenpohjasta.

Kalastus on yksi maailman merkittävimmistä elinkeinoista. Se takaa toimeentulon sadoille miljoonille ihmisille - arvioiden mukaan kehittyvissä maissa noin 500 miljoonaa ihmistä saa elantonsa joko suoraan tai epäsuorasti kalastusteollisuudesta. Ammattikalastajat vetävät trooleja pitkin merta, ja yhden kalastusaluksen saaliista riittää syömistä isommallekin kylälle.






Mutta ei niin hyvää, etteikö jotain huonoakin. Pohjassa vedettävät troolit aiheuttavat monenlaista harmia. Isoimmat troolit, joita vedetään kahden aluksen välissä, saattavat olla jopa 100 metriä leveitä ja yli kymmenen metriä korkeita.


Pohjaa pitkin vedettäessä ne tuhoavat arviolta 5-25% pohjan elimistöstä, ja niitä kutsutaankin osuvasti merten puskutraktoreiksi. 


Varsinaisen saaliin lisäksi trooliin jää paljon myös sivusaalista, eli kaikkea sitä mitä ei yritetty pyytää. Kauhotaan siis isolla kauhalla, ja otetaan kyytiin mitä sattuu jäämään.

Lisäksi trooleja ja kaikenlaisia muitakin verkkoja katoaa merten syvyyksiin. Joko ne takertuvat kiinni pohjan muotoihin, koralleihin tai laivanhylkyihin, tai sitten ne yksinkertaisesti dumpataan mereen jotta vältettäisiin kalliit hävityskustannukset.

Ja koska verkot on tehty kestävästä nailonista, ne jatkavat kalastusta haamuverkkoina.








Haamuverkkoihin tarttuu ajan myötä kaloja, jotka houkuttelevat paikalle muita saalistajia, jotka edelleen tarttuvat verkkoihin. Hylkyihin tarttuneet verkot ovat vaaraksi paitsi kaloille ja isommille merieläimille, myös sukeltajille. Verkko saattaa jatkaa saalistamistaan vuosia, pahimmassa tapauksessa vuosisatoja. Arvioiden mukaan korkealaatuisen nailonverkon hajoaminen saattaa kestää jopa 700 vuotta. Verkko saattaa painua merenpohjaan vasta kasvettuaan täyteen levää. Siellä se jatkaa hidasta hajoamistaan, luovuttaen samalla mikromuovia ympäristöönsä.

Ongelma ei ole uusi, ja sukeltajat ovatkin raivanneet haamuverkkoja meristä vuosikausia. Esimerkiksi Euroopassa toimivan Healthy Seas -järjestön sukeltajat nostivat vuonna 2016 merestä 152 tonnia haamuverkkoja - pelkästään Hollannissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Kreikassa.








Sadetakkeja haamuverkoista


Vaate- ja kenkämerkki Tretornin Euroopan viestintä- ja kestävän kehityksen johtaja Fredrik Ekström havahtui haamuverkkojen ongelmiin työskennellessään sukellusliikkeessä Malesiassa 17 vuotta sitten. Jo tuolloin he nostivat kalastajien mereen heittämiä haamuverkkoja, mutta ajatus jostain suuremmasta jäi kytemään takaraivoon.

Tänä keväänä tuo ajatus konkretisoitui teoiksi, kun Tretorn tuo yhdessä Partioaitan kanssa markkinoille haamuverkoista valmistetun korkealaatuisen ja innovatiivisen sadetakin. Materiaalina käytetyt verkot kerätään Korean satamista, ja ne päätyvät kierrätettyinä edelleen Rain Jacket From The Sea -sadetakeiksi.









Minun ei siis tarvinnut juurikaan peitellä innostustani, kun kuulin saavani kyseisen sadetakin ennakkotestiin. Ja täytyy sanoa, että laadun kyllä huomaa! Koska verkot ovat kestäviä, samaa voi sanoa myös tästä takista. Materiaali tuntuu pehmeältä, mutta samalla todella jämäkältä - ei siis mikään perinteinen muovista tehty, hengittämätön sadetakki. Itse asiassa, nyt kun tarkemmin ajattelen niin juuri tuon edellä mainitun mielikuvan takia en ole omistanut sadetakkia sitten lukion (tosin, eihän siitäkään vielä montaa vuotta ole...) Siirryin jossain vaiheessa suosimaan säänkestäviä Goretex-takkeja ja sadetakit jäivät unholaan.


Rain Jacket From The Sea -sadetakki onkin
lähempänä teknistä vaatetta kuin perinteistä sadetakkia.


...ja siten puolustaa paikkaansa vaatekaapissani. Takki on kulutusta kestävä, ja kokonaisuutta on maustettu muutamilla toimivilla yksityiskohdilla. Suunnittelussa on siis löytynyt todella onnistuneita ratkaisuja, jotka tekevät takista erittäin monikäyttöisen.

Pyöräilijää ilahduttaa hupun sisään mahtuva kypärä. Rinkkaa selässään raahaava trekkaaja puolestaan arvostanee hengittävyyden lisäksi normaalia korkeammalle, rinkan lannevyön yläpuolelle sijoitettuja taskuja. Cityhiippari puolestaan voi pujottaa kuulokepiuhan näpsäkästi taskujen läpiviennin kautta.









Minulle henkilökohtaisesti itse takkia tärkeämpi asia on kuitenkin kaikki se, mitä se edustaa. Merten alennustilaa monessa paikassa todistaneena en voi riittävästi alleviivata, miten tärkeää merten suojelu on. Vaikka kyse onkin vain sadetakista, siinä kiteytyvät kaikki ne arvot, joiden takana seison - merten suojelu, kierrätys ja eettisesti valmistettu, korkealaatuinen tuote. Tämä sadetakki on todellinen ekoteko, joka lämmittää sukeltajan sydäntä.

Minun lisäkseni muutama muukin onnellinen sai mallikappaleet testiin - lue myös Kean ja Sannan sekä Rimman ja Lauran fiilikset takeista.

Ja hei, tsekkasithan jo oheisen videon?












Ensimmäinen 350 kappaleen erä Rain Jacket From The Sea -sadetakkeja tulee myyntiin 1. huhtikuuta valikoituihin Partioaitan myymälöihin ja heidän verkkokauppaansa 200€ hintaan, ja luulen että nämä eivät kauaa hyllyssä vanhene. Takki on mallia unisex, ja valittavana on viisi eri väriä. Lisätietoa täältä.

Jos ekoteko puhuttelee ja kaapista puuttuu korkealaatuinen tekninen sadetakki, niin tästä ratkaisu ongelmaan. Takki toimii erinomaisena statementina mertensuojelun puolesta, ja lisäksi pitää tietysti sadetta. Win-win!

--

Blogiyhteistyö Partioaitasta, vilpitön hehkutus minulta.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

#ReilutBlogit vol. 3 - Merten hyvinvointi


Pari vuotta sitten starttasimme yhdessä Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan kanssa #ReilutBlogit -kampanjan, jossa haastettiin matkabloggaajia kirjoittamaan vastuullisesta matkailusta ja lukijoita kertomaan omista vinkeistään ja kokemuksistaan asiasta.

Kerran vuoteen heitettävä haaste on saanut isot matkanjärjestäjät tarkastamaan linjauksiaan eettisen matkailun suhteen ja luopumaan muutamista eläinkohteistaan, mutta ennen kaikkea levittänyt tietoa miten valinnoillaan ja teoillaan voi vaikuttaa siihen, että maailma olisi aavistuksen parempi paikka myös jälkipolville.

Nyt tuo haaste on edennyt kolmanteen versioonsa, ja aiheena on tällä kertaa merten suojelu. Täällä on aiemminkin käsitelty samaisia aiheita kriittiseen ja huolestuneeseen sävyyn ja nostettu epäkohtia esiin, mutta nyt on haasteen aika.

Vaan otetaanpa aluksi pari askelta taaksepäin.




Miksi merten suojelu ja vedenalaisen elämän monimuotoisuuden vaaliminen on niin tärkeää?


Muutama esimerkki:
  • Hait ovat uineet maailman merissä 400 miljoonaa vuotta.
    Nykyään noin sadan miljoonan hain evät päätyvät vuosittain lautaselle.
  • Arvioiden mukaan vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kaloja.
    Siinä vaiheessa on kulunut vain sata vuotta siitä, kun muovi löi itsensä läpi.
  • Korallit ovat satoja miljoonia vuosia olleet merten biodiversiteetin ihmemaa.
    Muutaman viime vuoden aikana maailman koralleista on kuollut noin viidesosa ilmaston lämpenemisen myötä.

Huomasitkin ehkä, että edellisissä esimerkeissä yhteinen nimittäjä on ihminen. Meret kärsivät tällä hetkellä monenlaisesta, pääasiassa ihmisistä lähtöisin olevasta ongelmasta. Ilmaston lämpeneminen tuhoaa koralleja, liikakalastus heikentää kalapopulaatioita, pohjatroolaus jättää jälkeensä kuolleen merenpohjan, muovi tukehduttaa merieläimiä... Lista on pitkä ja koruton. Pointtina on kuitenkin, että me emme omista meriä. Siitä huolimatta niitä kohdellaan monin paikoin todella lyhytnäköisesti, vailla ymmärrystä asioiden tasapainosta, saati kestävästä kehityksestä.

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen: miksi merten suojelu on tärkeää? Yksinkertainen vastaus on, että ihmiskuntana meillä on velvollisuus tehdä niin.


Olemme sen velkaa paitsi luonnolle, myös jälkipolville.








Mutta miksi tällaisesta asiasta sitten joutuu lukemaan matkablogista?


Saatat ehkä miettiä miten tämä liittyy matkailuun, tai että onko matkablogi oikea foorumi puhua kestävästä kehityksestä. Matkakohteeseen kuitenkin yleensä lennetään lentokoneella, ja perillä kulutetaan paikallisia resursseja ja riistetään köyhää kansaa, eikö?

Mutta asiassa on toinenkin puoli. Turismi saattaa kuluttaa luonnonvaroja, mutta ihmiset alkavat olla entistä valveutuneempia ekologisuudesta, ja osaavat paitsi odottaa, myös vaatia enemmän palveluntarjoajilta. Etenkin sukellusalalla olen törmännyt paljon vastuullisiin sukelluskeskuksiin, jotka vaalivat kestävää kehitystä ja lisäksi opettavat sitä paikallisille, joille nämä asiat eivät välttämättä ole lainkaan niin itsestäänselviä.


Niinpä paratiisirannoilla järjestetään roskienkeruutalkoita.



Oma katseeni ja toivoni kohdistuu ennen kaikkea tulevaisuuteen. Niin kauan kun meret voivat hyvin, myös matkailu - ja elämä ylipäätään - kukoistaa. Sen lisäksi, että hyvinvoivat koralliriutat houkuttelevat kaloja ja sukeltajia, ne myös suojelevat rantoja eroosiolta, ja pienentävät rantaan hyökyvien aaltojen voimaa. Isommat aallot veisivät mukanaan rantahiekkaa, joka on paitsi oleellinen osa hienoja biitsejä, myös luonnollinen filtteri meriveden ja makean pohjaveden välissä. Hiekkarantojen katoamisen myötä saattaa siis mennä kasteluvesi viljelmiltä ja juomavesi paikallisilta asukkailta. Ja tämä vain yksi esimerkki mertensuojelullisesta näkökulmasta. Omilla valinnoillaan - paitsi matkan päällä, myös kotona - jokainen voi vaikuttaa siihen, miten luontoa ja merta kuormittaa.

Ja hei, en edes päässyt vielä vauhtiin!


Puhutaanpa hetki muoveista


Sukeltajan silmään osuvat helposti merissä leijuvat muovipussit, juomapullot, haamuverkot ja monet muut roskat, jotka kuuluisivat kierrätykseen tai kaatopaikalle. Jätehuolto on monissa turistien suosimissa maissa, etenkin Kaakkois-Aasiassa, valitettavan huonolla tolalla. Gili Airilla törmäsin usein sateisten päivien jälkeen sukeltaessani melkoiseen roskamereen. Juttelin asiasta sukellusoppaiden kanssa, ja he kertoivat että roskat tulevat merivirtojen suunnasta riippuen naapurissa olevillta Balilta tai Lombokilta. Korkeammalla olevissa kylissä ihmiset kasaavat jätteitä joen varteen, ja kun sitten sattuu satamaan tavallista enemmän (mikä on monsuunikaudella kohtuullisen normaalia) ja joen pinta nousee korkeammalle, niin vesi vie roskat mennessään suoraan mereen. Poissa silmistä, poissa mielestä.



Mutta jonnekin nekin roskat päätyvät.



Me kaikki lienemme nähneet surullisia esimerkkejä muoveihin kuristuneista kilpikonnista tai vesilinnuista. Viime aikojen pysäyttävin uutinen aiheesta oli Norjassa rantaan pyrkinyt valas, joka jouduttiin lopettamaan huonokuntoisena. Tutkimuksissa valaan vatsasta löytyi 30 muovipussia.

Tällaiset muoviroskat ovat selkeästi nähtävissä ja sitä kautta helppo ymmärtää ongelmaksi. Niiden torjuntaan on niin ikään helppo vaikuttaa paitsi laittamalla roskat sinne minne ne kuuluvat sekä osallistumalla erilaisiin siivoustalkoisiin (joita on Suomessakin järjestetty).







Varsinainen poissa silmistä -tyyppinen ongelma ovat kuitenkin valtamerten jätepyörteet - paikat, jonne valtaosa muovijätteestä kasautuu merivirtojen kuljettamina.

Greenpeace arvioi, että vuosittain meriin joutuu kymmenisen miljoonaa tonnia muovijätettä. Osa laivoilta, osa kaatopaikoilta, osa ties mistä. Määrä on helpompi laittaa kontekstiin, kun ajattelee että maailman rannikkoalueilla olisi muovipussi kellumassa kuuden sentin välein. Tai että istut rannalla katsomassa, kun jäteauto käy tyhjentämässä lastinsa suoraan mereen.

Molskis vaan.
Minuutin välein.
Vuoden ympäri.

Merivirrat kuljettavat nämä jätetonnit muutamaan valtamerten "jätepyörteeseen". Suurin näistä on Tyynellä valtamerellä, jossa tutkijat ovat keränneet yhden neliökilometrin alueelta 750 000 muovin palasta. Kerääminen kuulostaa helpolta, mutta käytännössä auringonvalo hajottaa muovit yhä pienemmiksi palasiksi, jonka lisäksi osa niistä painuu pohjaan ja osa kelluu muutamien metrien syvyydessä. Jätepyörteissä olevien muovin määrää ei siis voida edes kunnolla arvioida, mutta jotain kertoo se, että NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration) on arvioinut, että 67 aluksen operoinnilla saataisiin pohjoisen Tyynenmeren jätepyörteestä siivottua vuodessa alle prosentti. Ja sitä roskaa siis tulee koko ajan lisää.

Kohtuullisen haastavaa siis, hinnasta puhumattakaan.






Tunnelin päässä on kuitenkin valoa.


Hollantilainen kaveri nimeltään Boyan Slat on ideoinut järjestelmän, joka ankkuroidaan keskelle merta ja kerää merivirtojen mukanaan tuomaa jätettä talteen automaattisesti. Teoria vaikuttaa lupaavalta, ja tämän vuoden alussa on koekäyttö alkamassa Japanin rannikolla. Jos homma lähtee lentoon, niin 2020 asennetaan Havaijin ja Kalifornian välille sata kilometriä pitkä sulkujärjestelmä, joka voi kymmenessä vuodessa poistaa lähes puolet Tyynen valtameren pohjoisosan jätepyörteestä, vain murto-osalla kustannuksia, mitä perinteisistä menetelmistä koituisi.

Mutta ne mikromuovit!

Tällaisen isomman muovijätteen kerääminen on mahdollista, mutta mikromuovit ovatkin sitten varsinaisia penteleitä.

Mikromuovin määritelmä hieman elää sillä asian vakavuuteen on herätty vasta viime vuosina eikä tutkimustietoa ole vielä ylenpalttisesti saatavilla, mutta käytännössä jokaista tupakantumppia pienempää muovijätettä voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua mikromuoviksi. Pienimpiä jätteitä ei näe paljain silmin ja siksi voi olla vaikea hahmottaa miten paljon sitä on, mutta merieläimiä ajatellen se on varsinainen ongelma.

Mikromuovit kulkeutuvat ravintoketjun mukana yhä ylöspäin sairastuttaen eläimiä ja häiriten niiden hormonitoimintaa. Vaikka ihmisistä ei ole vielä löytynyt mikromuovia, ei ole kovin kaukaa haettu skenaario etteivätkö ruokalautaselle päätyvät merenelävät ja niiden sisältämät kemikaalit (jotka saattavat olla ympäristömyrkkyjä) aiheuttaisi vakavia sairauksia myös ihmisille.







No mistä sitä mikromuovia sitten tulee?


Tiedätkö ne hammastahnat, joissa on rakeita jotka hierovat hampaista extrapuhtaita? Mikromuovia. Entä kuorintavoiteet, jotka tekevät ihosta pehmeän? Mikromuovia. Fleece, jonka sait joululahjaksi? Mikromuovia. Auton renkaista tienpintaan jäänyt kulutuspinta? Mikromuovia.



Koska mikromuovin kerääminen on lähes mahdotonta tai vähintäänkin erittäin vaikeaa, on helpompaa estää sen kulkeutuminen vesistöihin alun perinkin.



Heikkolaatuisesta fleecestä saattaa irrota yhden konepesun aikana lähes 2000 mikromuovihiukkasta, jotka pahimmillaan kulkevat jätevedenpuhdistamon läpi vesistöön. Vaatteita valitessa kannattaa siis suosia laatua. Luonnonmukaisempi vaihtoehto on tietysti merinovilla tai muu täysin luonnonkuiduista tehty vaate. Jos fleece on kuitenkin ostoslistalla, niin parempilaatuiset fleecet ovat pitkäikäisempiä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että niistä ei irtoa materiaalia pesujen yhteydessä. Pesussa voi käyttää myös niille tarkoitettuja pesupusseja, jotka keräävät pahimmat talteen, ja ne päätyvät viemärin sijaan roskikseen.

Auton rengaista tienpintaan jäänyt kumi kulkeutuu sadevesiviemäreistä suoraan vesistöihin. Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan juuri renkaista ja tiemerkinnöistä irtoavat hiukkaset ovat merkittävin mikromuovin lähde. Ja mistäs se lähikaupan kirjolohi olikaan peräisin?

Sitten vielä ne kosmetiikat. Poishuuhdeltava kuorintavoide, hammastahnasta nyt puhumattakaan, päätyvät viemäriin. Ja sitä kautta pienimmät hiukkaset saattavat fleecen mikromuovien tavoin livahtaa jätevedenpuhdistamosta läpi.

Merten suojelu on erittäin laaja ja monitahoinen aihe, missä yksittäisen ihmisen keinot saattavat tuntua hyvinkin rajallisilta, tai pisaralta valtameressä. Omaa panostaan ei kuitenkaan kannata väheksyä, sillä yksilön valinnoillakin voi vaikuttaa isoon kokonaisuuteen, ja lisäksi esimerkin voima on valtava.





#ReilutBlogit vol 3. haaste


Asioihin voi vaikuttaa monella tavalla. Tässä niistä vain muutama, jotka on kohtuullisella vaivalla otettavissa osaksi arkielämän valintoja.

  1. Vähennä mikromuovia sisältäviä tuotteita vaikkapa kosmetiikassa. Jätä mikromuovia sisältävä hammastahna ja kuorintavoide kaupan hyllylle. 
  2. Kulje vähemmän omalla autolla, enemmän kävellen, julkisilla tai fillarilla. 
  3. Osta kestäviä vaatteita, mieluiten luonnonkuiduista valmistettuja. 
  4. Laittaessasi pyykkiä peseytymään, mieti olisiko tuulettaminen sittenkin riittävä.
  5. Vältä kertakäyttöisiä juomapulloja, etenkin maissa missä jätehuolto on rempallaan. Oma kestopullo ajaa asian, ja voit myös ostaa matkalle mukaan esimerkiksi vesifiltterin, jonka avulla saat hanavedestäkin puhdasta. Säästät paitsi ympäristöä, myös rahaa. Meillä maailmanympärimatkan vesifiltterinä toimi hienosti MSR -merkkinen. Kun vuoden vedet pystyi itse pumppaamaan ostamisen sijaan, luonnon lisäksi säästyi myös pitkä penni.
  6. Osta ylipäänsä vain sen minkä tarvitset, ja vältä muovia ja muovipusseja.

Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen että olisit edesauttamassa merten suojelua näillä valinnoilla, mutta joillakin arkisilla asioilla saattaa olla yllättävän pitkät seuraukset.




Miten sinä suojelet merta?



Haaste teille, rakkaat lukijat: Kerro kommentissa oma vinkkisi merten suojeluun. Aihe on tarkoituksella jätetty laajaksi, joten tarttumapintaa varmasti riittää.

Ja haaste teille, rakkaat kollegat: Haastan mukaan #ReilutBlogit vol. 3 -kampanjaan Kulkutautiset -blogin Hennan, Vaihda Vapaalle -blogin Elinan, Ikilomalla -blogin Titan ja Thomaksen sekä, hieman out of the box mutta aiheeseen sopien, Kemikaalicocktail-blogin Nooran.

Kerro oma tarinasi merten suojelusta. Yhdessä autamme levittämään tietoisuutta, ja kukapa tietää - ehkä pelastamme kilpikonnan tai merilinnun hengen. Tai ihan vaikka koko planeetan.

--

P.S. Annika on oman postauksensa lisäksi kerännyt listaa kaikista kampanjaan osallistuvista blogeista. Listalla on vielä tilaa ;)