sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kaikki se, mitä kadun


"Tehdään vielä yksi lasku", sanon Anskulle. "Lähdetään sitten vasta afterskihin muiden kanssa."

"Joo mennään vaan.", Ansku vastaa.

Olihan niitä offareita jo laskettu, mutta silti löytyy vielä puhtaitakin linjoja. Ansku menee edeltä, minä perästä. Metsästän hyvää linjaa puiden välistä ja löydänkin laskemattoman kohdan, kohtuu isolla aukollakin vielä. Miksiköhän kukaan ei ollut siitä vielä mennyt?


Hetken kuluttua pyörin suksineni lumessa ja tunnnen jaloissa että nyt sattuu. 






Kysymys on lähinnä kuinka pahasti. Vauhdin pysähdyttyä ehdin nopeasti luoda katseen kohtaan mistä olen laskenut, vain huomatakseni että siinä on joko kivi tai kanto. Kumpi niistä, en ole varma. Hetkeksi kipu lamauttaa aivot. Haluan kokeilla mahdollisimman nopeasti liikkuvatko jalat lainkaan vai meneekö itkuksi ja hampaiden kiristelyksi.

Molemmat liikkuvat, mutta toiseen sattuu kovemmin. Ilmeisen pahasti ei mikään ole mennyt rikki, mutta jotain on käynyt. Pääsen vielä laskemaan hissiasemalle omin voimin, josta moottorikelkka kyydittää minut rinteestä takaisin hotellille.

Selvää on että sen ja ainakin seuraavan päivän laskut olivat siinä. Mietin lähinnä oliko laskut laskettu koko loppuelämäksi.

Hetkeäkään en ehdi miettiä että kylläpä kaduttaa. 


Että olisipa saanut jäädä tekemättä. En suinkaan. Olen iloinnut jokaisesta hetkestä jonka olen tähän asti saanut suksien päällä.





Kun tapasin idolini


Saman illan klenkkaan kepeillä hotellilla. Tiedättehän ensiavun kolme k:ta (enkä nyt tarkoita kolmea kylmää kaljaa)? Kuusi tuntia jääpussia jalalla pidellen menee yllättävän kivuttomasti.

Seuraavana aamuna on kuitenkin selvää etten lähde mäkeen, vaikka ehdinkin toivoa ihmettä yön aikana tapahtuvaksi. Jalka kestää kuitenkin painoa ja ulkona paistaa aurinko, joten haen lumikengät alle Pyhän suksivuokraamosta ja lähden normisauvoineni kohti Pyhätunturin Iso Kurua. Ei tällaisena päivänä sisälle voi jäädä!







Samaan aikaan laavulle kanssani osuu vanhempi hollantilainen pariskunta. Ovat kuulemma menossa Pyhänkasteelle ja päädymme yksissä tuumin lyömään hynttyyt yhteen. Kuljemme pitkin Isokurun pohjaa minä keskellä, Theo edellä ja Martta perää pitäen. Lumivyöryvaaraa ei ole varoituskylteistä huolimatta. Theo sen tietää, eräopas näillä main kuulemma.

Siinä samoillessa juttelemme niitä näitä. Hyväkuntoinen pariskunta kulkee samaa tahtia kanssani. En ole uskoa korviani kun he kertovat olevansa yli 70-vuotiaita. Paremmassa kunnossa kuin monet ikäiseni - ehkä jopa minä. Viime kuukaudet ovat olleet meille hieman rankkoja, ei vähiten muuton ja remontin takia. Eikä kroppa ja mieli ole ehkä kokonaan palannut vieläkään maailmanympärimatkastakaan.

Palautumiseen huomaan kuluvan yhä enemmän aikaa mitä enemmän tulee vuosia mittariin.







Theo kertoo minulle tarinoita karhun luolasta, Lapin Kullan synnystä ja Lapin kultakuumeesta samalla kävellessä. Hän valitsee kahdesta reittivaihtoehdosta aina vaikeamman.

Molempien kasvot ovat täynnä uurteita, ja niistä näkee hyvällä tavalla, että aurinko on paistanut ja elämästä nautittu.



"We traveled with our motorhome around Europe and later on the Scandics. Even if we visited all countries many times, we somehow always ended up here in Finland. Now we have a cottage here and spend 4 months of the year in this country", Theo kertoo.




Pyhänkasteen putous


Olemme kävelleet Pyhänkasteelle läpi Isonkurun. Theo käskee minun mennä ensin yksin kasteelle jotta saa otettua hyviä kuvia minusta kameralleni. Ihailemme mahtavia jäätappeja hetken ennen kuin käännymme kotimatkalle.








Martta kertoo että he ovat matkustelleet paljon. "Not in every country, but we have traveled a lot. We have seen what we want to see."

Theo kertoo saaneensa 60-vuotislahjaksi pojaltaan hiihdonopettajan kurssin. Ensimmäinen reaktio oli nauru, mutta heti toisella ajatuksella se tuntuikin ihan hyvältä idealta.


"So now I'm both a ski instructor and a wilderness guide. I take Dutch people here out and I also teach them how to ski."

71-vuotiaasta miehestä huokuu elinvoima ja tyytyväisyys. Niin myös hänen vaimostaan.








Kiipeämme vielä liukkaan ja jyrkän mäen puolentoistatunnin lumikenkäilyn jälkeen ylös takaisin Isokurun laavulle ja saamme luntakin niskaamme puista. Kaikkia naurattaa. Pyhätunturi ja sen ympäristö kylpee auringossa ja pakottaa hymyilemään. Theo ja Martta pyytävät minut vielä jakamaan makkarapakettinsa kanssaan laavulla.


"We have done so many things in life, that I can say I can die happy. Of course it has meant sacrifices, but I had everything I wanted. We have always lived in a way that we can say we have no regrets", Martta kertoo siinä istuessamme.





Istun siinä miettimässä että muutto- ja remppakiireiden helpottaessa pitää varmaan vaan jaksaa raahata peffansa salille, body combatiin ja joogaan säännöllisesti taas. Ihan vaan sen takia että vielä yli 70-vuotiaana minäkin kävelen hengästymättä Pyhänkasteelle, toimin hiihdonopettajana ja eräjormana, jaksan tehdä kaikkea sitä mistä elän ja hengitän, ja mitä rakastan.


Voi olla että kaadun tuolloin mäessä uudestaan, ja voi olla että jalka vääntyy taas. Voi olla että joudun vielä monastikin klenkkaamaan kepeillä ennen kuin ollaan siinä iässä. 

Voi olla että joudun elämässäni uhraamaan jotain sen takia, että saan tehdä kaikkia näitä asioita, mistä nautin.


Tärkeintä kuitenkin on ettei jää kaduttamaan kaikki se, mikä jäi tekemättä. "We have always lived in a way that we can say we have no regrets", sanon silloin, ja hymyilen päälle auringon ja elämän ahavoittamilla kasvoillani.





18 kommenttia:

  1. Ajatteleppa sitä, että ilman kurjaa loukkaantumista tämä elämys oli jäänyt kokematta. Toivottavasti edes se lämmittää vähän mieltä.

    Nuorena poikana, kun tuolla Isokurun lähistöllä kannettiin suksia mäkiä ylös, niin jäi siinä vauhdin hurmassa luonnon ihailu välillä liian vähälle. Syy oli lähinnä se, että se suksien kantaminen vei mehut aika mukavasti. Tunti suksia ylös parin minuutin laskun takia, oliko se arvoista? No olihan se! :-)

    Ei muuta kuin kova kuntoutus päälle. Itsellä meni treeneissä nilkka vuosi siten ja urheiluvammoihin erikoistuneen lääkärin tuomio kaksi kuukautta liikuntakieltoa ja epäillys, että hyvällä kuntoutuksella puolen vuoden päästä jonkinlaisessa pelikunnossa. Kaksi kuukautta en urheillut mitään ja tuskaa oli. Kolmen kuukauden päästä pelasin taas ja enää muistuttaa hetkellisesti liikunnan jälkeen tapahtumasta. Toivon, että pääset sinäkin liikkuun taas mahdollisimman pian äläkä laiskottele kuntoutusohjelman suhteen! Näin sitten pystyt seiskakymppisenä vielä vapaalaskuihin :-3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aivan upea päivä, vaikka tietysti olisin mielummin ollut rinteessä. :)

      Katselin vähän haikealla silmällä Isokurussa metsien keskellä alas tulevia laskijoita, mutta ei se näinkään hassumpaa ollut. On muuten vaikea ajatella ettei tässä hetkeen nyt saa tehdä mitään, ja kuinka pitkään aikaan onkin vielä kuulematta.

      Ylipäänsä tarttee tässä tehdä vähän asioita enemmän että pääsee vielä seiskakymppisenä noin rapsakasti liikkumaan. Välillä elämässä tulee tällaisia jaksoja, ja se vaan kuuluu siihen. Niitä elämän jälkiä.

      Kiitos Rami tsempeistä!

      Poista
  2. Ihana postaus!<3 Mä lähden nyt samantein ulos nauttimaan keväisestä auringon paisteesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oikein tehty se! :) Aina kannattaa lähteä, se on usein harmittanut vähemmän kun se ettei lähtenyt.

      Poista
  3. Ihan en vielä ole tuon pariskunnan ikäinen, mutta äsken päättyneellä Nepalin ja Bhutanin reissulla kävi kyllä mielessä, että jotkut reissut olisi pitänyt tehdä nuorempana ja paremmassa kunnossa.
    Niin harjoitusvaellus ylämäkeen Punakhassa kuin varsinainen nousu Tiikerinpesälle (900 metrin nousu, josta osan jo nousin hevosella, sekä kokemuksen, että flunssan takia) teki kyllä vähän tiukkaa.
    No, ehkä tämä tästä, kun taas flunssasta selviän. Tsemppiä Sinulle, taitaa flunssasta selviäminen olla nopeampaa ja helpompaa kuin Sinulla tuosta selviäminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on Pirkko kyllä ihailtava asenne. Niin moni jää kotiin hengailemaan helppouden nimissä, ja teistä ei niin voi sanoa todellakaan. :)

      Aina välillä tulee mieleen kaikenlaisia asioita mitä olisi pitäny tehdä nuorempana, mutta onneksi sitä ehtii myöhemminkin! Aika tiukka kuulemma tuo nousu on nuoremmillekin, olen kuullut, joten hienoa että ylipäänsä teit sen!

      Paranemisia flunssaankin - voihan sitä aina toivoa että selviän yhtä nopeasti tästä. ;)

      Poista
  4. Ihana pariskunta, ihana, ihana, ihana, haluan olla just tuollainen mieheni kanssa vanhana... Kiitos tästä. Joskus kun paskin tapahtuu se onkin ihan parasta mitä olisi voinut tapahtua. Kuulostaa että sun onnettomuudessa oli juuri se kuuluisa onni matkassa kun sen takia tapasit tämän ihanan pariskunnan. Toivottavasti jalka on kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Aivan ihania tyyppejä! Oli taas kerran niin silmiä avaava kohtaaminen, ja jotenkin niin hauska että sattuu törmäämään tällaisiin ihmisiin.

      Jalan toipumisarvio on varsin suotuisa - kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  5. Nyt on maaliskuun kolmastoista päivä ja Vuoden Paras Blogipostaus 2017 -palkinto voidaan jo laittaa jakoon.

    Kiitos tästä ja pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, taisit pelastaa ehkä koko kuukauteni tällä kommentilla. <3

      Kiitos kun olet siellä ja jaksoit kirjoittaa tämän.

      Poista
  6. Mulla samanlaisia fiiliksiä oman matkan jälkeen. Muljautin nilkkani Jackson Holessa lumilaudalla kymmenisen päivää sitten, ja ehkä juuri sen takia päädyttiin jäämään Idahoon paluumatkalla ylimääräiseksi yöksi. Siitä visiitistä jäikin upea kokemus sellasen pariskunnan kotona joiden asennetta ei voi kuin ihailla, vaikkeivat ihan Martan ja Theon ikäisiä vielä olleetkaan. Kyllä sitä haluaa uskoa, että asiat tapahtuvat syystä ja kaikella on merkityksensä. Hieno teksti Gia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä vie mitä ihmeellisempiin kohtaamisiin ja kokemuksiin. Olisi hauska lukea sunkin tapaamisesta!

      Ja kiitos Kea! <3

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus, kiitos!

    Tuli tänään ekaa kertaa töihin ilman kyynärsauvaa, joten heti alkukuva vangitsi huomion. :-) Mun keppikävely oli ihan suunniteltua huoltoa muutaman vuoden juoksemisen takia, kun taas oma tuollainen vastaava oli lumilaudalla Ylläksen maailmancupissa. Venäytin nivelsiteet molemmista nilkoista kertarysäyksellä ja toisesta lisäksi talusluu halki... ^^

    Mukava kohtaaminen sulla, noinhan elämän kannattaakin ottaa, eli hyvät puolet irti elämästä sitä kautta mitä kulloinkin on mahdollista.

    Niin ja tervetuloa mun blogiin, sain sinne juuri aikaiseksi Hobbiton-videon: blog.kytta.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai samperi että kuulostaa todella ikävältä toi onnettomuus! Oma tuomioni paljastui onneksi varsin lieväksi, ja tästä selvitään pienellä. Tuosta tuskin ei.

      Hobbiton! Voihan vinde! Pitää käydä kattomassa, se kun on niin mesta paikka se! :)

      Poista
  8. Olipa inspiroivaa luettavaa! Tuollaisten onnellisten ihmisten tapaaminen saa varmasti ajattelemaan asioita monellakin tavalla. Se muistuttaa kaiken olevan mahdollista ja toisaalta innostaa liikkumaan, jotta pystyisi itsekin elämään tuollaisessa kunnossa vielä kauan.

    Olen käynyt Pyhätunturilla 6-vuotiaana ja nuo maisemat näyttävät kyllä siltä, että olisi korkea aika palata. Ehkä ensi talvena mennäänkin.

    Tsemppiä kuntoutumiseen!

    VastaaPoista
  9. Onneksi ei mäessä käynyt pahemmin. Ja jotain hyvää siis siitäkin haaverista, olisi jäänyt tuokin inspiroiva kohtaaminen kokematta. Hienoa yleensä että viitsit lähteä kenkäilemään, voisin kuvitella että itseäni olisi tuon jälkeen ottanut päähän niin paljon, että olisin jäänyt sisälle mököttämään :)

    Sitä voi vaan toivoa, että voisi joskus olla samanlaisessa asemassa kuin tuo pariskunta, onnellinen ja hyvässä kunnossa, nähnyt kaiken minkä haluaa nähdä ja tekee sitä mitä rakastaa! Mahtavaa, ihailun arvoinen pariskunta <3 Sitä kohti!

    VastaaPoista
  10. Olipa tämä kerrassaan sympaattinen tarina! ���� Ihana pariskunta! Tällaiset kohtaamiset ovat aivan parhaita, kun uudet tapaamasi ihmiset jakavat oppejaan, elämänkatsomustaan ja aitoa positiivista energiaa. Ja kaiken lisäksi saavat ajattelemaan omaa elämäntapaa ja tulevaisuutta.

    Minäkin haluan vielä tuossa iässä tarpoa pitkin metsiä. Täytyy pitää keho kunnossa ja mieli virkeänä.

    Samoissa maisemissa ollaan käyty syysruskan aikaan vaelluksella... Ihana Suomen luonto. ��

    VastaaPoista
  11. Olipa hyvä postaus! Oot ja olette kyllä mun idoleita tuossa elämänasenteessanne! <3 Pikaista paranemista jalalle!

    VastaaPoista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!