keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Fjällräven Abisko trekking tightseista tuli luottovaate


Ne jotka ovat meidän blogia seuranneet pidemmän aikaa, ovatkin ehkä huomanneet että usein erityisesti minä vaellan ihan tavallisissa jumppa- tai juoksutrikoissa, kuten tässä, tässä ja tässä postauksessa näkeekin. Miika taas ei trikoista niin ole välittänyt missään urheilumuodossa.

Minä olin siis enemmän kuin innoissani kun treffasin Fjällrävenin vuodenvaihteessa ja sain kuulla heidän kuumimmasta kevätuutuudestaan, Abisko trekking tightseista, jotka ovat juuri vaellukseen suunnitellut. Miika ehkä hieman kauhuissaan, kun kuuli että joutuu vetämään trikoot jalkaan yhteistyön merkeissä.

Ja sitten saapui se maaliskuinen päivä kun postissa oli paketti odottamassa. Seuraavaksi kaksi tarinaa näistä vaellustrikoista.





"Jokapäiväinen luottovaate"

- Gia (171cm), naisten Fjällräven Abisko trekking tightsit, mustat, kokoa M

Trikoista huomasi heti paketin avatessa että ne ovat normaalia paksumpaa ja laadukkaampaa materiaalia, kun mihin trikoissa olen yleensä tottunut. Seuraavaksi kiinnitin huomioita pepun ja polvien vahvikkeisiin. Vaikka ne ovat vahvempaa kangasta kuin muu housuosa tightseista, päällä ne eivät kuitenkaan tunnu sen kummemmalta.

Vetoketjullinen reisitasku ja vyötärönkauluksen vetoketjullinen tasku ovat todella tervetullut lisä normitightseihin verrattuna, sillä esimerkiksi puhelimen, kartan ja avaimet saa kätevästi kulkemaan mukana niissä.






Testasimme näitä ensimmäisen kerran maaliskuisen Helsingin Lammassaaressa. Sen verta rapsakka keli oli että pitkät kalsarit piti vetää alle. Kiitos peppu- ja polvivahvikkeiden, ei tarvinnut miettiä voiko istua kivillä ja kiipeillä puissa.

Kroatia oli ensimmäinen paikka, missä näitä pääsin testaamaan kevyeen vaellukseen. Plitvicessä ja Paklenican kansallispuistossa nämä toimivat aivan täydellisesti. Tauoilla ei tarvinnut miettiä tuleeko tikkuja läpi peppuun vanhoista puista, tai repeääkö kangas Paklenican erittäin terävistä kivistä.






Trikoot ovat malliltaan pitkät, joten nilkat eivät jää paljaaksi edes normisukilla, ellei sitten ole pitkäsäärinen olemukseltaan. Ainoa mitä jäi mietityttämään olisiko sittenkin pitänyt ottaa ne turkoosi-mustat näiden kokomustien sijan...


Erityisesti olen käyttänyt näitä nyt työmatkapyöräilykauden alettua fillaroidessa. Ne ovat siihen erinomaiset, kiitos vahvikkeiden ja vankan laadun. Se mikä ilahduttaa on, että näistä on tullut lähes päivittäin käyttämäni luottovaate, joka ei käytössä näytä ihan heti kuluvan huonoksi.





"Epäilin, mutta hyvä siitä sitten tuli"

- Miika (184 cm), miesten Fjällräven Abisko trekking tightsit, mustat, kokoa L:

Trikoot miesten päällä ovat aina näyttäneet mielestäni vähän epäilyttäviltä. Myönnetään, että poikkeuksia kuitenkin on - huippuunsa treenatuilla ammattiurheilijoilla varusteet saattavat tarkoittaa ratkaisevaa sekunnin osaa tai ylimääräisiä millejä, joten sen pystyn vielä hyväksymään. Sen sijaan sunnuntailenkkeilijöillä en ole niitä ikinä oikein ymmärtänyt.







Itse yhdistän siis trikoot joko huippu-urheilijaan tai wannabe-sellaiseen. Itse olen lähinnä hasbeen-sellainen, enkä loistoni päivinäkään harkinnut trikoita käyttäväni, koska ajattelin näyttäväni niissä naurettavalta. En siis varsinaisesti hihkunut innosta kun kuulin Gian tilanneen trikoot testikappaleiksi - ei paitsi itselleen, vaan myös minulle. Taisin itse asiassa kieltäytyä laittamasta niitä jalkaani julkisella paikalla.

Koska ennakkoluulot on kuitenkin tehty rikottaviksi, nielin ylpeyteni ja kiskoin pöksyt jalkaan. Ensiahdistuksen jälkeen tunnustelin varovaisesti liikeratoja ja tarkkailin itseäni peilistä edestä ja takaa. Ja hitto vie, minähän näytin urheilulliselta näissä! Mukavatkin ne penteleet olivat.

Didn't see that coming.

Ensimmäisellä vielä lievästi kylmän sään aikaan tehdyllä päiväkävelyllä muistan miettineeni, että miten ihmeessä naiset voivat viipottaa legginseissä tai sukkahousuissa. Nämä sentään olivat edes vähän paksut, mutta jalat olivat silti jäässä. Kylmyydestä huolimatta fiilis oli paikallaan, ja minulle polkua tasoittaneet trikoomiehet olivat tehneet asuvalinnastani sen verran arkipäivää, ettei kukaan edes tuntunut tuijottavan, kuten olin varma että tulisi käymään.





Kroatiassa trikoita tuli testattua lämpimämmissä olosuhteissa, ja ne toimivat erinomaisen hyvin. Taskut ovat sen verran pienet että niihin saa vähän tavaraa, mutta ne ovat myös napakat eivätkä tavarat heilu holtittomasti jokaisella askeleella, kuten vaikkapa shortsien kanssa. Normitrikoista ja niiden kestävyydestä/kestämättömyydestä kun ei ole kokemusta, niin polvi- ja takapuolivahvikkeista on paha mennä sanomaan oikein mitään. Mutta ihan tuntuvat jämäkkää tekoa olevan.

Vaikka edelleen trikoita jalkaan kiskoessa tulee vähän kummallinen fiilis, täytyy myöntää että olen oppinut varovaisesti tykkäämään niistä. Itse asiassa trikoot tuntuvat siltä, ettei olisi housuja jalassa ollenkaan.

Ehkäpä ne sunnuntailenkkeilijät sittenkin tiesivät jotain, mitä minä en.








Lue myös Rimma+Lauran postaus samoista tightseista Espoossa Haukankierroksella!


Vaellustrikoot ovat saatu Fjällräveniltä blogiyhteistyönä. Niitä saa ostaa Fjällrävenin verkkokaupasta ja muun muassa Partioaitan myymälöistä ja verkosta. Miehille löytyy omansa ja naisille niin täyspitkät kuin 3/4-osaiset. Trikoot ovat olleet kevään kuumin uutuus, ja pikkulinnut lauloivat niin suuresta menekistä, että kannattaa olla nopea jos haluaa itselleen samanlaiset.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Satojen vesiputouksien Plitvice


Kauniista vesiputouksistaan tunnettu Plitvice pitää sisällään myös traagisia tarinoita. Kroatian sodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin täällä, ja siitä lähti käyntiin koko 90-luvun alkupuolen kestänyt tragedia, jonka arvet ovat edelleen näkyvillä - myös ihmisissä.

Mutta ei puhuta siitä nyt.

Jo edellisellä kroatianreissulla jäi harmittamaan, että missasimme Plitvicen, joten tällä kertaa se oli ykkösenä meidän must see -listallamme.





Saavumme isoimman järven rannalla olevaan hotelliimme Jezeroon auringonlaskun koittaessa. Gia ehtii juuri tallentaa kameralle viimeiset auringonsäteet huoneemme parvekkeelta, josta avautuu upea näköala järvelle. Puisto on tältä päivältä jo kiinni, mutta sen enempiä aikailematta lähdemme tutustumaan paikkoihin ja selvittämään seuraavan päivän ohjelmaa. Hotellin ravintolasta tilaamme hieman liian ison ja kelvon illallisen huoneeseen toimitettuna.

Uni tulee tänään helposti.







Seuraavana aamuna kello herättää aamuviideltä. Pakkaamme kamerat mukaan ja hiippailemme vielä hämärän metsän läpi järven rantaan, ja siellä jatkuvaa polkua pitkin eteenpäin, tavoitteena saada ikuistettua aamuauringon pehmeä valo.



 Edes puistonvartijoita ei ole tähän aikaan liikkeellä, ja tunnelma on huumaavan rauhallinen. 











Puolentoista tunnin seesteisen aamureippailun jälkeen palaamme hotelliin aamupalalle, ja sitten onkin aika aloittaa varsinainen kierros oppaamme Ivanin kanssa.

Kevät on täällä huhtikuun alkupuolella jo pitkällä, ja ilma on miellyttävän lämmin. Luonto on vasta heräämässä täyteen vehreyteensä, mutta kirsikka- ja luumupuiden valkoiset kukat näyttävät upeilta.









Alueella liikkumiseen on tarjolla monta vaihtoehtoa. Trekkausvalikoimaa löytyy lyhykäisestä parkkipaikalta kävelystä 18km mittaiseen kierrokseen. Osan reiteistä voi kulkea joko veneellä tai bussilla. Me päädymme päivän aikana kävelemään kymmenkunta kilometriä, ja lisäksi menemme pari pätkää veneellä ja yhden bussilla - tai junaksi he sitä sanovat. Siinä ehtii hyvin katsastaa upeita maisemia läheltä ja kaukaa, ja lounaallekin löytyy aikaa.

Tunnelma puistossa on kuin sadusta. Pitkospuut risteilevät metsän keskellä, ylittävät lampia, kiertävät järvien rantoja. Vesi on kaikkialla läsnä - kristallinkirkkaana lampena, jylisevänä putouksena tai solisevana purona. Karpit ja taimenet uiskentelevat kaikessa rauhassa järvissä, sillä kalastaminen on puistossa kiellettyä. Vesi pulppuaa pohjassa olevista lähteistä uskomattoman kirkkaana ja puhtaana, ja päätyy alueen hotellien juomavedeksi aika lailla sellaisenaan.




Tunnelmia ei voi oikein sanoin kuvata, joten antaa kuvien puhua puolestaan.


























Näin suunnittelet päivän Plitvicessä



  1. Puistosta saa todella paljon irti päivässä, mutta kannattaa yöpyä edellinen yö hotellissa, jotta on heti aamusta valmiina paikan päällä. Hotelleja puistossa tai sen välittömässä läheisyydessä on vain muutama, kauempana löytyy tilaa enemmänkin.
    Yövyimme hotelli Jezerossa, joka on puiston yhden sisäänkäynnin vieressä ja suoraan Plitvicen isoimman järven rannalla. Palvelu pelasi todella hyvin, ja A-luokan huoneissa oli parveke suoralla näköalalla järvelle. Sisustus oli lievästi vanhahko, mutta näköalat korvasivat sen.

  2. Ota etukäteen selvää trekkausreiteistä. Hotellissa osataan kertoa suosituksia, mutta parhaat vinkit kuulee puistonvartijoilta ja oppailta, joiden infopisteet löytyvät puiston sisäänkäyntien yhteydestä.

  3. Päivälippujen hinnat aikuisille ovat sesongista riippuen 7 - 24€. Alle 7v ilmaiseksi, vanhemmat lapset ja opiskelijat alennuksella.

  4. Kävellessä kannattaa suunnistaa alhaalta yläjuoksulle päin, koska tällöin putoukset ovat edessä eivätkä selän takana, ja maisemat palkitsevat paremmin. Useimmat tekevät juuri toisin päin, joten vältät myös ruuhkat menemällä reitin näin päin.

  5. Jos kävely alkaa puuduttaa, niin bussilla ja lautalla voi oikaista. Ne kuuluvat pääsylipun hintaan.

  6. Kesä- heinä- ja elokuu ovat sesonkikuukausia ja tämä näkyy myös kävijämäärissä. Luonto on toki vehreimmillään silloin, mutta huhti-toukokuussa sekä syys-lokakuussa on huomattavasti rauhallisempaa, ja syksyllä voi lisäksi nauttia ruskasta.

  7. Puolitoista päivää on ideaali aika tälle käynnille; saapuminen edellisenä iltana ja seuraavana aamuna ennen klo 10 saapuvia turreryhmiä matkaan, niin pääset nauttimaan vielä rauhasta ja hiljaisuudesta. Kaksi päivää tarvitset vain jos aiot tehdä puistossa muitakin vaelluksia tai panostaa valokuvaamiseen illasta ja aamusta.




Kroatiassa olimme VisitCroatian vieraina. Osa ohjelmasta oli järjestettyä, osan järjestimme itse. Useimmat kohteista oltiin saatu ohjelmaan mukaan omasta pyynnöstämme, jotta kävisimme kohteissa jotka muutenkin meitä kiinnostaisivat.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Päivämme ovat lasketut, mutta muistot jäävät


Vähän sen jälkeen kun olemme alkaneet seurustelemaan, Miika alkaa puhua kesästä ja Puumalasta. Suvun kesänviettopaikasta, isänsä kodista, paikasta, jossa lähemmäs satavuotias Elsa-mummo elelee. En ole erityisen viehtynyt ajatuksesta joutua suvun ja isomummon syyniin ja arvosteltavaksi. Miika lupaa ettei se niin menisi.

En vielä silloin osannut aavistaa että siitä paikasta ja niistä ihmisistä tulisi meille molemmille niin tärkeitä ja rakkaita.






Kesäpäivät Puumalassa toivat mieleen lapsuuden loputtoman pitkät, ihanat lomat. Paitsi että toisin kun silloin, nyt niiden ei toivoisi loppuvan koskaan vain jotta pääsisi kotiin kavereiden luokse.


Järven pehmeä ja lämmin vesi ihoa vasten, lämpimät ja valkoiset kesäillat laiturilla, nuotiolla, aitassa, rantasaunan hellät löylyt, vastaleivottu mustikkapiirakka oman metsän mustikoista, vattupensaikkojen jättikokoiset marjat.


Mummon leipomat karjalanpiirakat suoraan punaisen mökin leivinuunista.








Elsa



Mummo istuu kiikkustuolissa kun tulemme sisään. Siinä hän istuu niin monasti muulloinkin, kärpäslätkä kädessään, lätkimässä tupaan lentäneitä vitsauksia. Tervehdin huonokuuloista mummoa. Jännittää jotenkin hirveästi.

Mummo sekoittaa nimeni silloin, ja usein myöhemminkin, erään pojanpoikansa entiseen tyttöystävään. Se sallittakoon - tarpeeksi lähellä se kuitenkin on. Istun välillä mummon kanssa kahden mökissä ja jutustelemme niitä näitä.


Eniten hän rakastaa kertoa menneestä elämästään kun joku kysyy. Lähemmäs 100-vuotiaalla on kertynyt paljon tarinoita. Minä kuuntelen mielelläni.





Elsa päätyi pienenä tyttönä piiaksi maataloon. Vuosien karttuessa talollisen poika Eemil iski silmänsä Elsaan. Nuoripari päätyi yhteen, tilalle asumaan. Tilat kävivät pieneksi useammalle perheelle ja niin Eemil ja Elsa suuntasivat järven toiselle puolelle yhteistä elämää rakentamaan siihen paikkaan, joka nyt on meidän kesäparatiisi. 10 lasta ja maatila pitivät huolen siitä etteivät työt loppuneet kesken. Liittoon mahtui hyviä ja huonoja hetkiä, kuten avioliittoon monasti. Mummo kertoo minulle niistä molemmista.

Eemilistä aika jätti jo kymmeniä vuosia sitten, Elsa jäi lasten kanssa pitämään torppaa pystyssä. Pikkuhiljaa kaikki lapset etsiytyivät omien elämiensä pariin.

Yhteiseksi asiaksi jäi Puumala. Sinne kaikki kerääntyvät aina aika ajoin lastensa, lastenlasten, lastenlastenlasten ja jopa lastenlastenlastenlasten kanssa.






Elsassa eniten hämmentää se, että kun me kaikki muut makaamme pihalla aurinkoisena päivänä, mummo kulkee tuvan ja pihasaunan väliä mankeloimassa lakanoita.


"Ei sitä ehdi makoilemaan", mummo vastaa kun kutsumme hänet mukaan kesäpäivää lekottelemaan.


Kun vietämme Bellan ristiäisiä ja avioliittomme siunausta elokuun kuumimpana päivänä Puumalan pihalla, olen edellispäivänä leiponut mummon opissa ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita vieraille. Ilman Elsaa olisi sekin taito jäänyt oppimatta, vaikka gluteenittomat versioni ei ihan kauneuskilpailua voittaneetkaan.

Hän tosin ihmettelee miksi annamme Bellalle tuttipullosta maitoa.

"Eikös noin isoista rinnoista riitä maitoa", hän kysyy. Hymähdän hieman mielessäni suorasukaisuutta pahastumatta.








Elsa paljastuu myös varsin ennakkoluulottomaksi. Kun valmistamme sushia, mummo vetelee sitä maireasti mahaansa kesäisenä päivänä pihalla, jonne olemme pöydän kattaneet.

"Kyllähän tätä syöpi", hän huikkaa. Rehut, eli vihreä salaatti, ei sen sijan ole koskaan maistunut. Lihaa, perunaa ja punaista maitoa on kulunut vuosien varrella. Päädymme itse syömään eräänkin aterian salaatit.

Jossain keskustelussa pilkahtaa mietintä siitä pitäisikö pakolaisperheelle antaa Puumalasta väliaikainen koti. Ja meidän ystävät ovat aina tervetulleita mukaan Puumalaan. Niitä käykin siellä kanssamme tasaisin väliajoin. Mummo painottaa aina että kuka tahansa saa tulla hänen luokseen.


Ja on mummo ulkomaillakin käynyt, muttei viimevuosina.
Matkavakuutuksen saaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi iän takia. 

Puumalassa on sitäpaitsi Elsan sydänpaikka.

Häviän aina kilpailun mummolle siitä kuka ui järvessä ensimmäisenä. Mummo on siellä yleensä heti kun jäät lähtevät. Viimeistään vappuna, monasti aiemminkin. Rollaattorillaan hän könkkää kinttupolun rantasaunalle ja käy heittämässä talviturkin pois. Minä uskallan veteen vasta heinäkuun lopussa jos vesi on lämmintä. Nauramme yhdessä makeasti tälle.




Mummon luona on aina ollut niin lämmin ja tervetullut olo, että olen huomaamatta alkanut ajattelemaan mummoa omana mummonani.


Olemme täysin eri maailmoista, mummo ja minä, mutta meillä on hyvä yhteissävel.


Ne päivät


Ehdimme juhlia Elsan 100 vuoden merkkipaalua. Suomeakin vanhempi mummo on kohtuullisen hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. Järki leikkaa edelleen.

Eräänä päivänä 101-vuotias Elsa kaatuu. Luumurtumia siitä seuraa ja mummo joutuu sairaalaan. Me elämme keskellä muuttoa ja remonttia. Puhumme siitä että mummoa pitäisi mennä katsomaan sairaalaan. Ilman autoa ja keskellä härdelliä se on vaikeaa. Bella ehtii pitkällä joululomallaan isovanhempiensa kanssa sairaalaan käymään.


Sitten eräänä aamuna saamme viestin ettei Elsa enää leivo karjalanpiirakoita kanssani, tai istu kiikkustuolissa toivottamassa meitä tervetulleeksi kesäparatiisiin kärpäslätkineen.


Ne päivät, jotka meille on laskettu, tulevat joskus täyteen. Meidän on aika sanoa Elsalle hyvästit.

Jäljelle jää ne kauniit muistot, ja se lämpö, joka ajatuksista kumpuaa.