keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kroatia on täydellinen lomakohde!


Paras aika lähteä Kroatiaan on huhti-toukokuu sekä syys-lokakuu. Näin kertovat paikalliset, jotka joka kesä seuraavat ruuhkia kesä-, heinä- ja elokuussa, ja keräävät näiltä kuukausilta parhaan tilin samalla kun katselevat miten polttavan kuuman auringon alla turistit hikoilevat jonoissa.






Nyt huhtikuussa Kroatian aurinko lämmitti bikininlämpöisesti paistaessaan, ja hämmästytti laskiessaan upeissa väreissä mereen illasta. Reissaajaa joutui vetämään villatakin päälleen kun auringonlaskun värejä oltiin tarpeeksi ihailtu. Paikalliset tietysti kulkivat pääasiassa myös päivisin pitkähihaisissa, ja -lahkeisissa sekä kevytuntuvatakeissaan. Suomalaiselle oli jo lämpimät kesäkelit. Muuten passelit, mutta merivesi oli vielä kuin heinäkuun alun Suomessa. Vuoren rinteessä sijaitsevan villan lämmitetty uima-allas kompensoi tämän kuitenkin täydellisesti.

Vietimme yhden parhaista lomistamme. Valehtelematta. Tällä hetkellä onnellisuusmittarit näyttävät täyttä ja riittävät toivottavasti aina kesälomaan saakka.


Mikä tekee Kroatista loistavan lomakohteen?


Kroatiasta tekee houkuttelevan monikin asia. Lentoaika on kohtuullinen ja hintataso maassa edullinen. Erityisesti meitä on aina lämmittänyt kroatialaisten lämminhenkisyys, ystävällisyys ja rehellisyys. Asiakaspalvelussa on todellakin yritystä. Vaikka yhteistä kieltä ei aina olisi, he yrittävät. He todella yrittävät kaikkensa. Ja se tuntuu aidolta. Maa on lisäksi monipuolinen ja siellä saa helposti sekoitettua kaupunkia, luontoa, herkuttelua ja rantaa yhteen lomaan kun välimatkat ovat niin pienet.

Maisemat ovat uskomattomat. Lisäksi maa on turvallinen.




Aloitimme lentämällä Zagrebin huikaisevaan, vastapuhjenneeseen kukkaloistoon, nauttimaan vanhan kaupungin fiiliksestä ja ruoasta. Croatian Airlines aloittaa suorat lennot Zagrebiin Helsingistä 21. toukokuuta. Sen myötä Zagreb tulee varmasti kilpailemaan muiden Euroopan pääkaupunkien kanssa kaupunkilomakohteena, ja varteenotettavana sellaisena. Vielä kaikki eivät ole löytäneet sitä, joten nyt on oikea hetki mennä.






Valkoisen ratsumme nokka ohjautui tulppaanikaupungista kohti legendaarista Plitvicen kansallispuistoa ja uskomattomia vesiputousmaisemia. Niitä näkymiä on vaikea kuvailla sanoin, mutta yritämme parhaamme sitä käsittelevässä, tulevassa blogipostauksessa. Parhaat vinkit myös kuinka reissu sinne kannattaa toteuttaa löytyy sitten samasta postauksesta!






Kun Plitviceä oltiin ihailtu reilun päivän, ajoimme halki uskomattomien maisemien vieläkin henkeäsalpaavampien maisemien ääreen rannikolle. Zadarin hurmaavasta vanhasta kaupungissa on kuulemma maailman kauneimmat auringonlaskut. Se on myös hyvä base camp tekemiselle sen ympäristössä sijaitseville kohteille, kuten Paklenican kansallispuistolle, jossa kävimme vetämässä 6 tunnin vaelluksen varsin haastavissa maastoissa. Paklenica on myös varsinainen kiipeilijöiden mekka, ja ihan syystä.






Kylämäisen Zadarin jäädessä taakse, suunnistimme elegantin Bibichin viinitilan kautta tutustumaan Splitin vanhaan kaupunkiin ja sen ruokatarjontaan. Samaan syssyyn kävimme lähistöllä sijaitsevassa Omisissa roikkumassa 180 metrin (!!) korkeudessa Cetina Canyonin yllä ziplinessa. Siitä todellakin lisää vielä myöhemmin.










Saman joen ja kanjonin kävimme katsastamassa vielä myöhemmin lintupersepektiivistä ystäväporukalla ja lasten kanssa uudestaan, mutta myös kanjonin pohjalta extreme canoyningin tiimoilta. Molemmat kokemukset olivat huikeita.







Muutaman päivän Splitissä hengailun jälkeen sinne saapui 6 ystäväämme lapsineen ja toivat meille omammekin mukanaan. Jatkoimme sillä porukalla kylään nimeltä Baska Voda, joka nimestään huolimatta oli kaukana baskasta. 5 päivää luksushuvilassa, privaattikokkia, syntymäpäiväyllätyksiä, huikaisevan hienoja auringonlaskuja, vaellusta ja vaikka mitä.







Nämä kaikki on teille tulossa omina postauksinaan. Kaipaisitteko käytännön vinkkejä esimerkiksi autoiluista, hotelleista, ruokapaikoista, tai jostain muusta? Ajattelimme nimittäin yhdistää teille vinkit vielä edelliseltäkin Kroatianmatkalta, jolloin kävimme Dubrovnikin, Mali stonin, Orebicin ja Mljetin kansallispuiston läpi. 

Kroatiasta kyllä löytyy!




PS. Facebookisivuillamme on aimo määrä Kroatiasta tehtyjä livevideoita eri paikoista. Käy kurkkaamassa jos et vielä ole niitä nähnyt!


Tällä kertaa olimme Kroatiassa VisitCroatian vieraina. Osa ohjelmasta oli järjestettyä, osan järjestimme itse. Useimmat kohteista oltiin saatu ohjelmaan mukaan omasta pyynnöstämme, jotta kävisimme kohteissa jotka muutenkin meitä kiinnostaisivat.

26 kommenttia:

  1. Jeee. Kesäkuussa menossa :)

    VastaaPoista
  2. Kesällä pohjoisosaan (Pula-Rijeka) asuntoautolla kiertelee. Kuulisin siltä alueelta vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ainoa alue missä ei olla oltu, että saat sieltä heittää meille vinkit! :)

      Mutta autoilusta noin geneerisesti heitetään kyllä vinkit. Ihanaa kun pääsette tuonne!

      Poista
  3. Kroatia vei myös palan sydäntäni, vaikka vain viikon vietin Splitissä ja Hvarissa. Uutena matkakohteena Kroatia yllätti positiivisesti. Kun katsoin noita sun kuvia, tässä kohtaa ruokahalu vain syödessä kasvaa. Ai, että toukokuussa suorat lennot Zagrebiin.... Pakko jakaa tää sun juttu blogini FB-sivuilla. Kiva antaa lukijoille lisää Kroatia-hehkutusta. Mielenkiinnolla odotellaan uusia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroatia on kyllä aivan mahtava. Me haluttaisiin vielä purjehtimaan loppukesästä tuonne Hvarin ja muiden saarten tykö, sitä ei olla kokeiltu.

      Kantsii olla haukkana Zagrebin lentojen osalta! Kyllä siellä pitkän viikonlopun helposti viettää ja iisisti pääsee rannikollekin ajamaan. Me ollaan ihan myytyjä Kroatialle ja sen monipuolisuudelle. <3

      Poista
  4. Kroatia on ihana maa! Olen käynyt Splitissä, Dubrovnikissä ja Hvarin saarella. Kaunis maa, ystävällinen palvelu ja upean kirkkaat vedet. Zagrebin matka kiinnostaisi minua kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se onkin niin pitkään pysynyt salaisuutena monelta! Ihanissa paikoissa olet ehtinyt sinäkin käydä siellä.

      Zagrebista on julki ensimmäinen postaus nyt, vielä tulee yksi sen lisäksi. Ollaan tykästytty ihan samoista syistä Kroatiaan kun sinäkin!

      Poista
  5. Kroatia on niin ihana!!!! Mekin ollaan lähdössä kesällä tutkimaan uusia kulmia Kroatiasta ja en malta odottaa sitä lomaa minimimmin kanssa :) Zagreb ei oikein iskenyt muhun, vaikka majoituin siellä paikallisten luona. Ehkä pitää antaa toinen mahdollisuus. Teidän loma on kyllä ollut niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taasko te sinne pääsette, lievä kateus! :) Ei vaan, ihanaa että menet minimimmin kanssa reissuun, siitä tulee varmasti ihan huippua.

      Minä olisin halunnut vähän pidempään olla Zagrebissa, jotta sen todellinen luonne olisi paljastanut, sillä ehdin luvattoman vähän samoilla yläkaupungin vanhoilla kujilla. Ehkä kannattaa tosissaan käydä vielä toiste siellä! Me ajateltiin ottaa joku pitkä viikonloppu sinne vielä.

      Poista
  6. Ah tulipa ikävä takaisin! Näin kyllä omalla reissullani vuosia sitten vain pienen osan Kroatiaa ja olen siitä asti haaveillut paluusta. Joku island hopping tyylinen reissu olisi varmasti aika ihana. Olis kiva kuulla vinkkejä etenkin auton vuokraukseen tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joohei, toi island hopping olis todellakin kova! Varsinkin purjehtien! Sellaiselle mekin vielä halutaan. Ja aiotaan palata ihan varmasti kolmannen ja varmaan neljännen ja viidennenkin kerran tähän maahan.

      Mä laitan korvan taakse tuon autovuokrauksen ja ajamisen ylipäänsä, joten tulossa on!

      Poista
  7. Vaikuttaa todellakin täydelliseltä lomalta - äksöniä ja rentoilua sopivassa suhteessa. Kroatia näyttää niin mukiinmenevältä reissumaalta, että onhan meidänkin pakko päästä sinne pian - asia, jota olen hokenut varmaan jokaisessa matkablogien Kroatia-aiheisessa postauksessa... mutta aina näistä herää sellainen fiilis :) Odottelen postauksia monestakin näistä, erityisesti kiinnostaa vielä kuulla mietteet ziplinepuuhasta :D Itsehän olen siihen touhuun jo ehtinyt hurahtaa 12 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän saa ite just määritellä että makaako makkarana rannalla, vai harrastaako kulttuuria vai äksöniä, vai kaikkea sekaisin kuten me yleensä.

      Kyllä teidän nyt varmaan tarttee vaan se loma sinne varata (voidaan vinkkaa tosi kivasta huvilasta, jonne kannattaa ottaa kaverit mukaan *vinkvink*).

      Kai ehdit jo nähdä tooooosi hienon ziplinen livevideon? :)))

      Poista
  8. Olipa onnellisuutta ja energiaa pursuava postaus! Varsinkin kun nyt samaan aikaan hieman samalla suunnalla oltiin, niin on helppo allekirjoittaa nämä kaikki syyt matkustaa Kroatiaan. Lähellä, edullinen, ystävällinen, ilmastoltaan mainio ja uskomattoman monipuolinen. Myös montenegrolaiset puhuivat samaa, että keväällä tai syksyllä kannattaa tulla (syksyllä tietenkin merivesi lämpimämpää), keskikesä on ruuhkainen ja välillä liiankin kuuma. Odotan mielenkiinnolla postauksia erityisesti Splitin ympäristöstä, sillä se on meillä varmasti seuraava Kroatia-kohde joskus tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montenegro meidän on pakko yhdistää seuraava Kroatianvierailu. Ehkä syksyllä niin saadaan se merivesikin mukaan kuvioon. :)

      Oho, Splitissäkö ette olleetkaan käyneet?

      Poista
  9. Kroatia on mahtava omien kokemusten mukaan! Puoliso sanoi puoli tuntia sitten, että haluaa tänä vuonna vielä Kroatiaan. Mahtava maa, ei voi muuta sanoa. Täytyy lueskella teidän postauksista lisää vinkkejä sinne....

    VastaaPoista
  10. Mä en tiedä onko Zagreb paljon 10 vuodessa muuttunut, mutta minusta se oli aika tylsä ja tyypillinen Itä-Eurooppalainen kaupunki. Ja ainakin silloin oleskelu tuntui paluulta neuvostoaikaan. Meille sattui vielä aika hirveä majoitus. Hotel Internationalin mahtipontinen mutta kulahtanut ruokasali punaisine samettikoristeineen oli kuin Pohjois-Koreasta, ja jossain kerroksissa porattiin päivät läpeensä. No, se on varmaan muuttunut, mutta ainakin itseä kadutti, että kulutimme kolme päivää 10 päivän Kroatia-lomasta Zagrebissa, jonka nähtävyydet (lähinnä se vanhakaupunki) oli tsekattu päivässä. Koska just noin kuin kuvasit: kyllä se paras Kroatia on siellä rannalla. :D Baska Vodasta on samalta reissulta lämpimät muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että sen kulttuuri on kehittynyt aika paljonkin. Se tuntui avoimelta ja lämpöiseltä, kovin eurooppalaiselta - kunhan oli ensin selvinnyt läpi neuvostolähiöiden vanhaan kaupunkiin. :)

      Itse olisin voinut antaa hyvin kolmekin päivää tuolle kaupungille, sillä meiltä jäi museot näkemättä ja varsinaiset parhaimmat fiilistelyt tekemättä. Mutta sittenkin yhdistäisin sen kyllä muuhunkin samalla reissulla!

      Baska Voda on ihan helmi. :)

      Poista
  11. Samalla tavalla aloitin viime kesänä ensin Zagrebista ja sitten Plitviceen, josta jatkoin kiertelemään Istriaa.

    Zagreb oli minusta mielenkiintoinen. Osallistuin kahdelle Secret Zagrebin retkelle, joista kaupunkikierroksesta olen kirjoittanut mutta kummituskierros on vielä jäänyt kirjoittamatta. Kun illan pimeässä ja lyhdyn valossa kuljettiin vanhalla hautausmaalla, oli siinä jotain aika aavemaista. :)

    Ihan samanlaista Kroatia-kuumetta pari visiittiäni maassa ei ole herättänyt. Kiva se on, ehdottomasti, mutta oma sydämeni sykkii samojen kulmien maista enemmän esimerkiksi Slovenialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istria jäi meiltä harmillisesti välistä, mutta jääpähän jotain ensi kertaankin.

      Secret Zagreb kuulostaa tosi hauskalta! Kirjoitappa se niin voidaan täältä linkittää siihen! Meillä on jäänyt jo ensimmäisestä kerrasta todella hyvä fiilis maasta - varmaan paitsi koska seura on ollut hyvää, majoitukset ihan nappiin ja samoin ruoka, mutta myös koska aktiviteettia on riittänyt meidän makuun. Sloveniaan ei harmillisesti osata verrata, vaikka sekin todella hyvältä on vaikuttanut! =)

      Poista
  12. Hyvään aikaantulevat nämä Kroatia-vinkit, olemme nimittäin lähdössä syyskuussa Splitiin ja mukana on ensimmäistä kertaa myös tuolloin pikkuisen vajaa vuoden oleva tyttäremme. Jännittävää reissata ensimmäisen kerran lapsen kanssa, mutta luulen että kaikki sujuu omalla painollaan. Jos siis löytyy hyviä vinkkejä Splitiin ja sen lähimaastoon niin luen mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa todella hyvältä reissulta!

      Teillä ei ole hätäpäivää lapsen kanssa tuolla. Samahan se lapselle on, onko se kotona vai muualla, tuskinpa edes tajuaa varsinaisesti tuossa iässä eroa. Lapsihan vaatii samanlaisen hoidon oli se kotona tai ulkomailla. :) Ainoa, missä saattaa tulla jotain on lento, mutta loppupeleissä 3 tunnin lento on lyhyt aika elämästä, vaikka se juuri sillä hetkellä pitkältä tuntuisikin. :)

      Splitistä ja sen lähistöltä seuraa tarinaa hieman myöhemmin!

      Poista
  13. Hei, yritin täältä blogista jo selailla mutta ei tullut vielä vastaab. Teittekö Kroatiaan liittyen tuollaista hotellisuositus postausta?

    Kroatia kutsuu toukokuun lopussa ja nyt pitäisi jo äkkiä varata majoitukset. Tuo plitvicen postaus pitää myös opiskella tarkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Susanna,

      tiedätkö, tuo postaus onkin päässyt unholaan, eli sitä ei olla tehty... vielä!

      Voin tähän alle listata ne hotellit, joille voimme antaa suositukset:

      Plitvice - Hotel Jezera
      Zadar - Hotel Bastion
      Orebic - Hotel Adriatic
      Split - Cornaro Hotel
      Baska Voda - Villa Prestige
      Dubrovnik - Guest house Bokun

      Ihan mahtavaa Kroatiaa teille! Muista tsekata myös Cetina Canyonin kanjoinointi jos luontoaktiviteetit kiinnostavat! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!