tiistai 25. huhtikuuta 2017

Satojen vesiputouksien Plitvice


Kauniista vesiputouksistaan tunnettu Plitvice pitää sisällään myös traagisia tarinoita. Kroatian sodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin täällä, ja siitä lähti käyntiin koko 90-luvun alkupuolen kestänyt tragedia, jonka arvet ovat edelleen näkyvillä - myös ihmisissä.

Mutta ei puhuta siitä nyt.

Jo edellisellä kroatianreissulla jäi harmittamaan, että missasimme Plitvicen, joten tällä kertaa se oli ykkösenä meidän must see -listallamme.





Saavumme isoimman järven rannalla olevaan hotelliimme Jezeroon auringonlaskun koittaessa. Gia ehtii juuri tallentaa kameralle viimeiset auringonsäteet huoneemme parvekkeelta, josta avautuu upea näköala järvelle. Puisto on tältä päivältä jo kiinni, mutta sen enempiä aikailematta lähdemme tutustumaan paikkoihin ja selvittämään seuraavan päivän ohjelmaa. Hotellin ravintolasta tilaamme hieman liian ison ja kelvon illallisen huoneeseen toimitettuna.

Uni tulee tänään helposti.







Seuraavana aamuna kello herättää aamuviideltä. Pakkaamme kamerat mukaan ja hiippailemme vielä hämärän metsän läpi järven rantaan, ja siellä jatkuvaa polkua pitkin eteenpäin, tavoitteena saada ikuistettua aamuauringon pehmeä valo.



 Edes puistonvartijoita ei ole tähän aikaan liikkeellä, ja tunnelma on huumaavan rauhallinen. 











Puolentoista tunnin seesteisen aamureippailun jälkeen palaamme hotelliin aamupalalle, ja sitten onkin aika aloittaa varsinainen kierros oppaamme Ivanin kanssa.

Kevät on täällä huhtikuun alkupuolella jo pitkällä, ja ilma on miellyttävän lämmin. Luonto on vasta heräämässä täyteen vehreyteensä, mutta kirsikka- ja luumupuiden valkoiset kukat näyttävät upeilta.









Alueella liikkumiseen on tarjolla monta vaihtoehtoa. Trekkausvalikoimaa löytyy lyhykäisestä parkkipaikalta kävelystä 18km mittaiseen kierrokseen. Osan reiteistä voi kulkea joko veneellä tai bussilla. Me päädymme päivän aikana kävelemään kymmenkunta kilometriä, ja lisäksi menemme pari pätkää veneellä ja yhden bussilla - tai junaksi he sitä sanovat. Siinä ehtii hyvin katsastaa upeita maisemia läheltä ja kaukaa, ja lounaallekin löytyy aikaa.

Tunnelma puistossa on kuin sadusta. Pitkospuut risteilevät metsän keskellä, ylittävät lampia, kiertävät järvien rantoja. Vesi on kaikkialla läsnä - kristallinkirkkaana lampena, jylisevänä putouksena tai solisevana purona. Karpit ja taimenet uiskentelevat kaikessa rauhassa järvissä, sillä kalastaminen on puistossa kiellettyä. Vesi pulppuaa pohjassa olevista lähteistä uskomattoman kirkkaana ja puhtaana, ja päätyy alueen hotellien juomavedeksi aika lailla sellaisenaan.




Tunnelmia ei voi oikein sanoin kuvata, joten antaa kuvien puhua puolestaan.


























Näin suunnittelet päivän Plitvicessä



  1. Puistosta saa todella paljon irti päivässä, mutta kannattaa yöpyä edellinen yö hotellissa, jotta on heti aamusta valmiina paikan päällä. Hotelleja puistossa tai sen välittömässä läheisyydessä on vain muutama, kauempana löytyy tilaa enemmänkin.
    Yövyimme hotelli Jezerossa, joka on puiston yhden sisäänkäynnin vieressä ja suoraan Plitvicen isoimman järven rannalla. Palvelu pelasi todella hyvin, ja A-luokan huoneissa oli parveke suoralla näköalalla järvelle. Sisustus oli lievästi vanhahko, mutta näköalat korvasivat sen.

  2. Ota etukäteen selvää trekkausreiteistä. Hotellissa osataan kertoa suosituksia, mutta parhaat vinkit kuulee puistonvartijoilta ja oppailta, joiden infopisteet löytyvät puiston sisäänkäyntien yhteydestä.

  3. Päivälippujen hinnat aikuisille ovat sesongista riippuen 7 - 24€. Alle 7v ilmaiseksi, vanhemmat lapset ja opiskelijat alennuksella.

  4. Kävellessä kannattaa suunnistaa alhaalta yläjuoksulle päin, koska tällöin putoukset ovat edessä eivätkä selän takana, ja maisemat palkitsevat paremmin. Useimmat tekevät juuri toisin päin, joten vältät myös ruuhkat menemällä reitin näin päin.

  5. Jos kävely alkaa puuduttaa, niin bussilla ja lautalla voi oikaista. Ne kuuluvat pääsylipun hintaan.

  6. Kesä- heinä- ja elokuu ovat sesonkikuukausia ja tämä näkyy myös kävijämäärissä. Luonto on toki vehreimmillään silloin, mutta huhti-toukokuussa sekä syys-lokakuussa on huomattavasti rauhallisempaa, ja syksyllä voi lisäksi nauttia ruskasta.

  7. Puolitoista päivää on ideaali aika tälle käynnille; saapuminen edellisenä iltana ja seuraavana aamuna ennen klo 10 saapuvia turreryhmiä matkaan, niin pääset nauttimaan vielä rauhasta ja hiljaisuudesta. Kaksi päivää tarvitset vain jos aiot tehdä puistossa muitakin vaelluksia tai panostaa valokuvaamiseen illasta ja aamusta.




Kroatiassa olimme VisitCroatian vieraina. Osa ohjelmasta oli järjestettyä, osan järjestimme itse. Useimmat kohteista oltiin saatu ohjelmaan mukaan omasta pyynnöstämme, jotta kävisimme kohteissa jotka muutenkin meitä kiinnostaisivat.

19 kommenttia:

  1. Upeita kuvia!!
    Tuonne olisi mahtava päästä kesällä vähän pulikoimaan vesiputousten alle :)

    Oliko teillä drone mukana vai miten nuo korkealta otetut kuvat on saatu? Kalliolta?

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksii! Voidaan kyllä lämpimästi suositella kohteeksi! Uintireissusta saattaa tosin saada sapiskaa, sillä Plitvicessä on uiminen kielletty. Krkan kansallispuistossa sen sijaan taitaa päästä putousten allekin uimasille :)

      Kaikenlaista muuta kameraa tuntuu nykyään kulkevan matkassa mukana, mutta drone ei kuulu vielä repertuaariin. Kuten arvelitkin, niin polku kulkee korkeamman kallion reunalla muutamassa paikassa, kuvat on napsittu sieltä.

      Poista
  2. Onhan tuo ihan satumaisen ja epätodellisen kaunis paikka, oon sitä monta kertaa Instagramissa ihaillut. Aika korkeella ämpärilistalla Euroopan kohteista. Se on mietityttänyt, että onkohan tuo miten täynnä turreja? Aamulla aikaisin tietysti välttää pahimmat ryysikset mutta ei siellä varmaan silti ihan keskenään saa olla? Jos vaan ajankohtaan voisin vaikuttaa niin lähtisin ehdottomasti näin keväällä tai syksyllä kun on rauhallisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa pitää ämpärissä! Meidän reissulla oli vielä kohtuuhiljaista, mutta kesäkuukausina tuolla on väkeä tiemmä jonoksi saakka, etenkin suosituimmilla putouksilla. Päiväretkeläiset taitaa tulla kympin aikaan bussilasteittain, joten mitä aiemmin on liikenteessä niin sen parempi.

      Poista
  3. Ihana palata Plitvicen maisemiin postauksenne avulla. Olin viime kesänä. Kesäkuussa turistien määrä oli jo melkoinen ja vain pahenee kohti loppukesää. Sen puoleen ajoituksenne on ollut epäilemättä täydellinen. Mutta miten jotkin puut hehkuivat ihan syksyisen keltaisina? Hieraisin kyllä silmiäni ja hetken mietin, mikä vuodenaika nyt oikein on, mutta kyllä minä kevääseen päädyin. :)

    Plitvice oli kyllä ihana. Niin kaunis. Ja kun luonto siellä muuttuu koko ajan. Uusia putouksia vain syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisellä kroatianreissulla tämä jäi tosiaan välistä, mutta ehkä parempi niin koska se olisi ollut juurikin kesäkuun loppupuolta. Enemmän luonnonpuistoa itselle tällä kertaa, eli hyvä näin!

      Mutta ihan oikeaa vuodenaikaa elät, kyllä ne kaikki kuvat on keväällä otettu. Osa kuvista on auringonnousun aikaan, eli nouseva aurinko valaisee puut keltaisina :)

      Poista
  4. Todellakin mieletön satumaa. Plitvice on kyllä aivan ehdoton vierailukohde, kun jossain vaiheessa saadaan aikaiseksi matkustaa Kroatiaan. Monta postausta olen paikasta lukenut, mutta uuttakin infoa tuli, koska olen jotenkin onnistunut ohittamaan sen tiedon, että alueella voi liikkua myös bussilla ja veneellä. Tuollainen 10 km kävelylenkki noissa maisemissa kuulostaa oikein passelilta. Nyt alkoi hieman houkuttelemaan Plitvice ruskan väreissä, hmm... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljonhan tästä ehti itsekin postauksia lueskella ja kuvia katsella enneks pääsi paikan päälle, mutta hyvä jos löytyi vielä jotain uuttakin tietoa. Liikkuminen on tosiaan aika helppoa tuolla, ja reittien pituuksia pystyy hyvin säätelemään ja valikoimaan. Kartat on selkeitä ja niissä on kerrottu reittien pituudet sekä arvioidut ajat, ja hyvin pystyy välillä skippaamaan siirtymiä. Sinne vaan syysreissua buukkaamaan, et tule pettymään! :)

      Poista
  5. Tämä on mahtava paikka, on nähtävä omin silmin. En ole vielä tuolla käynyt, mutta joka kerta kun siitä näkee kuvia tai lukee, niin tekee mieli entistä enemmän. Kirkasta on vesi ja näyttää teillä olleen varsin mukava päivä! Tykkäsin myös lopun kootuista vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on kyllä huikaisevan hienoja, ja voisin kuvitella että myöhemmin kun puissa on kunnon lehdet ja luonto muutenkin vehreämpänä, niin tuo on varsinainen ihmemaa. Vesi tulee suoraan lähteistä ja oli kristallinkirkasta, kyllä kelpaa kalojen uiskennella siellä!

      Poista
  6. Plitvice on uskomaton paikka! Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei Plitvicen tunnelmia voi oikein sanoin kuvata. Vettä vaan solisee joka puolella, se täytyy itse kokea! En tiedä palaanko koskaan takaisin, mutta jos menen, niin otan teidän vinkit käyttöön. Lähinnä tuo yöpyminen houkuttaa, sillä meille Plitvice oli pitkä päiväretki Istriasta. Omakin kokemukseni oli ikimuistoinen, mutta teidän aamun hiljaisuus näyttää verrattomalta, samoin kuin kirkkaan aurinkoinen sää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samoilla fiiliksillä ehkä itsekin, en tiedä tuleeko tuonne enää uudestaan lähdettyä, mutta aivan huikean upea paikkahan tuo on. Yöpyminen oli hyvä ratkaisu, päästiin jo edellisenä iltana vähän vaklaamaan maisemia, ja aamusta heti aikaisin liikenteeseen. Aamulla oli tosi rauhallista, ihan keskenään saatiin ihmetellä maisemia :)

      Poista
  7. Olemme menossa Plitviceen kuukauden päästä. Haluamme nähdä koko alueen . Onko paras aloituspiste Jezero Hotellin luona vai joku muu. Siis lähtisimme alajuoksulta ylöspäin-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Voit lähteä joko Jezerolta ja ylittää sen kohdalta paatilla, tai sitten voit lähteä ns. ensimmäiseltä portilta, missä on isot vesiputoukset heti kärkeen. Kumpi tahansa oikeastaan toimii ihan hyvin. Jos yövyt Jezerossa niin siitä on ihan hyvä lähteä, jos tulet vasta aamulla (tee se ajoissa), voit lähteä sieltä ensimmäiseltä sisäänkäynniltä ja mennä koko matka sitten ylöspäin.

      Poista
  8. Hyvät kuvat ja hieno kohde. Minuakin kiinnostaisi nähdä nämä vesiputoukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti mennä tänne ja ympätä muutakin hienoa Kroatiaa siihen samaan syssyyn. Aivan huikea maa ja upeita kaupunkeja ja luontokohteita! <3

      Poista
  9. Aivan mielettömät maisemat, kuin sadusta! Ehdottomasti täytyy joskus käydä tuolla. Viimeksi ei ehditty eikä nytkään kesällä olla ihan tuonne suunnille menossa, mutta listalla tämä ilman muuta on. Tajuttoman kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun tämä jäi viime kerralla väliin, niin nyt oli pakko nostaa listan kärkeen. Uskomattoman kaunistahan siellä on, tosiaan aivan kuin sadussa. Varauksettomat suositukset :)

      Poista
  10. Tänään käytiin ja ei ollut ihan älyttömästi porukkaa. Vinkkinä siis - ennemmin viikolla kuin viikonloppuna ainakin kesäkuussa (kroatialaiselta saatu vinkki, vkl kun kroatialaisetkin saattavat tuonne eksyä).
    Ajettiin myös suoraan Zagrebista ja oltiin n. 9.30 parkkipaikalla. Turistibusseja oli tuolloin parkissa jo kymmenkunta. Mentiin alajuoksulta ylöspäin ja niin meni valtaosa muistakin (laivat tulivat joko tyhjinä tahi liki tyhjinä hakemaan ja jonoa oli + ihan täysinä lähtivät). Meillä ei myöskään ollut aurinkoinen päivä, eli varmasti karsi kävijöitä sekin jo pelkästään. Ei myöskään satanut (ja aikuisten oikeasti ei olisi tehnyt mieli vaeltaakaan yli 30 asteen helteessä, tuollain +20 oli oikein passeli keli). Hieno paikka ja koululaisten vanhemmille tosiaan tiedoksi, että voi sinne mennä myös ns. sesonkina ja silti saada kuvia ilman muita turreja ;) Se ihan yläjuoksu oli muuten kaikista rauhallisinta paikkaa, ilmeisesti iskee väsymys ja ei jakseta kävellä, ei ainakaan bussipysäkkipaikalta takas laivalle - siis tänään ainakin näin.

    Skidi tykkäsi erityisesti hauista (näki kolme) ja sammakoista (ja etenkin puussa majailleesta käärmeestä... jaiks!). Sopii loistavasti siis myös skideille (okei, mein nappula on toki vaeltanut ihan reippaasti muutenkin - paskat vanhemmat tjtn :D)

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!