perjantai 21. huhtikuuta 2017

7 vinkkiä seuraavaan kaupunkikohteeseesi Zagrebiin!



Kaikki tietävät Splitin ja Dubrovnikin. Jos joku on käynyt Kroatiassa, on hän 99% varmuudella lentänyt Helsingistä suoralla lennolla jompaan kumpaan kaupunkiin. Ja vaikka Zagreb on Kroatian pääkaupunki, sen hinnat ovat näitä turistoituneita kaupunkeja halvemmat.





Zagreb on pysynyt suomalaisilta suojassa vain suorien lentojen uupuessa. Toukokuun 21. Croatia Airlines avaa vihdoin suoran yhteyden Zagrebiin Helsingistä. Ei varmasti mene pitkään ennen kuin tästä tulee myös suomalaisten suosima paikka.

Zagreb ei ole rannikolla, joten sinne ei kannata hakeutua rantalomailemaan. Se on nimenomaan kevään tai syksyn kaupunkikohde, jonne lähteä pidennetylle viikonlopulle nauttimaan tunnelmasta, ruoasta ja kulttuurista. Zagrebista ajaa myös puolessa tunnissa Slovenian rajalle, joten se on myös hyvä tukikohta tehdä road trippejä muihin maihin.







Suurin piirtein ikäisemme oppaamme, Martina, kertoo sotavuosista. Hän muistaa ne hyvin. Zagreb ei joutunut yhtä pahojen pommitusten kohteeksi kuin esimerkiksi Dubrovnik, mutta hän kertoo kuinka pommisuojaan juoksemisesta tuli jossain vaiheessa rutiini. Kolmeksi kuukauden hänet lähetettiin Italiaan sukulaisten luoksi pahinten pommitusten ollessa käynnissä. Sodasta on loppujen lopuksi niin vähän aikaa etten lakkaa ihmettelemästä miten nopeasti ihmiset ovat päässeet jaloilleen ja rakentaneet maansa uudestaan. Ja miten he jaksavat olla niin ystävällisiä kaikille. Martina kertoo sodan arpien näkyvän pienissä asioissa, kuten siinä miten kotoa löytyy aina ruokaa varalle ja miten testihälytykset kuukausittain saa aina säpsähtämään.

En voi lakata miettimästä miten jokaisella yli 20-vuotiaalla tässä kaupungissa on sodasta oma tarinansa. Enemmän kahden kukkulan väliin rakennetun kaupungin historiasta voit lukea esimerkiksi täältä.









Kevät ja kukkaloisto


Kun me saavumme Zagrebiin kevät on jo pitkällä. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta, ja saamme kuoria kerroksia pois päältämme. Kun neuvostohenkisten lähiöiden läpi selviää vanhaan kaupunkiin, tervehtii meitä hyvin suunniteltu kaupunki-infra. Se on tehty jalankulkijoille, pyöräilijöille ja julkiselle liikenteelle. Autot halutaan pitää keskustassa minimissään, ja se elävöittääkin kaupungin keskustaa. Ihmiset kokoontuvat puistoihin ja toreille, kävelevät huolettoman oloisesti pitkin katuja ja kujia.






Kaupunki jakautuu ylä- ja alakaupunkiin. Yläkaupunki on perinteinen ja vanha arkkitehtuuriltaan. Sieltä löytyy paitsi Notre Damea muistuttava, mutta pienempi kirkko, kujia, mukulakiveä ja noita vanhoja, vanhoja taloja, joihin on pesiytynyt ravintoloita, kahviloita, baareja ja trendikkäitä pienpanimoita. Lauantaisena aamupäivänä tuntuu siltä että koko kaupunki on päättänyt lähteä ulos nauttimaan auringoista ja kahvista. Tämän kadun varrelta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

Zagrebin kaupunki on valinnut symbolikseen sydämen. Eikä se ole mitään päälleliimattua. Kaupunki on muun muassa kilpailun tuloksena pystyttänyt suosituimmille pussauspaikoille sydäntuoleja, joissa mielittynsä kanssa voi vaihtaa suukon tai ehkä jopa kaksi. :)









Vanhan kaupungin Amelie -kahvilasta saa kuulemma kaupungin parhaat herkut. Sen on pistänyt pystyyn pankkimaailmaan kyllästynyt nainen, joka teki rakkaasta harrastuksestaan bisneksen. Minä päätän testata sen heti kun opas on vetänyt kierroksensa loppuun ja pääsen omilleni. Macaronsit ja jäätelö saavat kiitettävän arvosanan ja suosituksen mennä käymään.





Alakaupungissa osa arkkitehtuurista on uudempaa, vaikka vanhojakin rakennuksia löytyy. Kaikkialla kaupungissa on pienempiä ja isompia puistoja, jotka houkuttelevat istahtamaan edes hetkeksi. Ja jokaisessa puistossa on istutettu kukkia pieteetillä. Ne ovat kaupungin ylpeys. Melkein haluaisin sanoa Amsterdamin häviävän tulppaanikilpailussa Zagrebille.

Kaupungissa on myös hiljaisuuden ja rauhallisuuden tyyssija, pääsymaksuton kasvitieteellinen puutarha, jonka varjoisille poluille ihmiset tulevat hengähtämään. Olemme juuri oikeaan aikaan paikalla nähdäksemme kirsikkapuiden kukinnan.










Ja tiesitkö muuten että kravatti on kotoisin Kroatiasta? Se on peruja sanasta hravatska, eli kroaatti. Hienoimman saa kuulemma Zagrebista, tietystä kravattikaupasta vanhasta kaupungista.

Illalla kävelemme pitkin katuja vatsa kylläisenä kohti hotellia. Kaduilla on turvallinen olo liikkua pehmeässä ja lämpimässä alkukesän illassa. Toteamme molemmat olevamme tykästyneitä kaupunkiin jo ensimmäisen päivän jälkeen. Kun puolentoista päivän jälkeen lähdemme kohti Plitviceä, jää olo että kaupungin todellinen luonne on vielä näkemättä. 

Ehkä pitääkin buukata tänne suorat lennot seuraavalle kaupunkilomalle, kunhan ne toukokuussa alkavat. Kravattikin jäi tällä kertaa ostamatta.



7 vinkkiä mitä tehdä Zagrebissa

  1. Valitse mieleisesi museo
    Zagrebissa on 62 eri museota ja galleriaa; muun muassa huippusuosittu Museum of Broken Relationships, jossa esitellään vanhoja parisuhdesymboleja ja tarinoita niiden takana. Tai mikset kävisi vaikka Museum of Illusionissa, jos optiset harhat kiinnostavat? Hanki itsellesi Zagreb Card, jolla saat ilmaisen sisäänpääsyn kolmeen valittuun museoon ja alennuslipun moniin muihin, sekä rajattoman käytön julkiselle liikenteelle. Vuorokauden kortti maksaa 13€, kolme vuorokautta 18€.

  2. Käy kahvilla
    Kahvi otetaan täällä vakavasti. Kahviloita on vähän joka nurkassa, ja kroatialaisten tapa onkin istahtaa tutun tavatessa 10 minuutiksi pikakahveille sen sijan että seisoisi keskellä katua vaihtamassa kuulumisia. Illalla sanotaan myös “lähtevänsä kahville” työpäivän jälkeen, mutta totuuden nimissä ystävät ja työkaverit menevät ottamaan drinkin tai pari. Kukaan ei kuitenkaan vetele övereitä, joten pari on todellakin vain pari.

  3. Mene puistoon
    Puistoja on vähän joka nurkassa. Hae eväät lähileipomosta ja pullo viiniä kaupasta ja mene istumaan paikallisten sekaan puistoon tai kasvitieteelliseen puutarhaan.

  4. Käy syömässä!
    Ravintoloita on joka lähtöön. Vanhan kaupungin ravintolakadulta löytyy vaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla vaikka alakaupungin trendikkäämpiä yrityksiä, esimerkiksi Lari & Penatia, jonka sanotaan olevan tällä hetkellä paras ja trendikkäin. Kaikissa ravintoloissa palvelu oli erittäin hyvää, vaikka ruoka ei suuria wow-elämyksiä tarjonnutkaan. Kautta linjan ruoka oli kuitenkin hyvää.

  5. Varaa itsellesi ooppera vaikka kahdelle illalle
    Zagrebin ooppera panostaa vaihteluun - viikon aikana on useampia eri esityksiä. Lippujen hinnat alkaen 7 euroa.

  6. Käy lauantaitorilla
    Lauantaisin yläkaupungin torilta paikalliset hakevat sunnuntailounaansa tarpeet. Sieltä saa ihan mitä tahansa kaipaakin, ja kaikki tuoreena katkaravuista mansikoihin ja retiiseihin. Kaikki omasta maasta hankittua.

  7.  Joulumarkkinat
    Zagrebin joulumarkkinat on palkittu Euroopan parhaimpana joulumarkkinana. Suuri osa kaupunkia on osa tätä kokonaisuutta, ja erilaisia tapahtumia järjestetään sen aikana. Ruotsalaiset matkabloggaajat Freedom Travelista kävivät viime joulukuussa tutustumassa näihin. Jos ruotsi taipuu, lue postaus täältä - tai ihaile vain kuvia.














Kroatiassa olimme VisitCroatian vieraina. Osa ohjelmasta oli järjestettyä, osan järjestimme itse. Useimmat kohteista oltiin saatu ohjelmaan mukaan omasta pyynnöstämme, jotta kävisimme kohteissa jotka muutenkin meitä kiinnostaisivat.

8 kommenttia:

  1. Me suunnataan perjantaina Zagrebiin, joten oli mukava jo vähän etukäteen fiilistellä kaupunkia, josta on kuullut ja lukenut niin kovin vähän ennen tätä. Vaikuttaa kyllä ihan loistavalta! Vaikka kaupunki ei vielä suomalaisten suosiossa olekaan niin tuo suora lentoyhteys tulee muuttamaan asiaa varmasti ja ainakin itse ihan innolla odotan että pääsen näkemään Kroatiasta myös sitä toisenlaista versiota kun Dubrovnikin seudun turistikeskittymää. Teidän Kroatian reissu on vaikuttanut aika loistavalta ja sitä on kyllä ollut mukava seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tulipa sitten hyvää saumaan! Menkää ihmeessä ainakin lauantaimarkkinoille jos silloin osutte paikalle ja tuonne yläkaupunkiin! Kello 12 joka päivä sieltä ammutaan myös tykinlaukaus, ihan tuon näköalapaikan lähellä, jossa on myös tuo valasgraffiti.

      Zagrebista on tosissaan vähän luettavaa, kun ihmiset suuntaa pääosin Splitiin ja Dubrovnikiin. Ihanaa matkaa! <3

      Poista
  2. Zagreb, rakkauteni! Käytiin siellä miehen kanssa heinäkuussa 2011 ja rakastuttiin kaupunkiin täysin. Siitäkin huolimatta, että kesäkaudella "kaikki" on rannikolla ja meiltäkin koko ajan kyseltiin, miksei me olla. Zagreb oli silloin siis hiljainen, mutta aina jostain tyhjästä alkoi illalla puistoissa tapahtumia, joissa oli pieni bandi, olutmyyntiä, taidetta... mä vaan tunsin olevani kotona. Paikalliset olivat ihania ja tekivät oman lisänsä rakkauteeni. :) On ihanaa, että suora lentoyhteys aukeaa. Täytyy mennä uusintakäynnille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että tekin siihen tykästyitte!

      Oppaamme Martina kertoi että kesäisin tuolla järkätään tosi paljon kaikkia musiikkitapahtumia, vähän sellaisia flowhenkisiä, mutta tosi, tosi paljon pienempiä. Kuulosti jotenkin tosi mukavalta ja houkuttelevalta!

      Mekin tykättiin paikallisista (täällä ja koko Kroatiassa), siellä kun tuntuu olevan superystävällistä ja -avuliasta porukkaa. Ja rehellistäkin. Uusintakäynnille, ehdottomasti!

      Poista
  3. Zagreb vaikuttaa just sellaiselta kaupunkikohteelta, jossa viihtyisin paremmin kuin hyvin! Ihania nuo sydäntuolit <3 Maailma tarvitsee enemmän romantiikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvitse! Hyvä Zagrebin kaupunki! :) Ja sinne siis käymään!

      Poista
  4. Tämä oli hyvä, en ollutkaan tiennyt, että tuonne lentää nyt suoraankin.
    Zagreb on yksi niitä harvoja Euroopan pääkaupunkeja, jossa emme ole käyneet vielä kertaakaan.
    Pitäisi varmaan yrittää nyt sovittaa tämä jotenkin vielä kevään/kesän/syksyn -ohjelmaan, sillä lennot tällaiseen vähän oudompaan kohteeseen saattavat loppua yhtä yllättäen kuin alkoivat :-)
    Elokuu onkin vielä ilman matkaa ... joten ehkäpä, Zagrebiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuussa vasta, mekin jouduimme Amsterdamin kautta menemään.

      Kai teidän nyt pitää tämäkin saada listalta ruksittua, joten elokuu ja Zagreb, miksipä ei! Varatkaa sen verran aikaa että otatte auton alle ja käytte joko rannikolla tai vaikka Sloveniassa. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!