maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ärsyttävät kakarat ja niiden vanhemmat



Olemme päässeet sisälle koneeseen, jonka on määrä lentää yötä vasten Indonesian Balilta Australian Melbourneen, seuraavaan maailmanympärimatkan kohteeseen. Päiväunet ja ruokailut on hoidettu niin, että koko perhe voi nukkua koneessa, ja saapua virkeänä noin aamuneljältä Melbourneen, jatkaa siitä nopeasti taksilla majapaikkaan, ja nukkua pitkään aamulla. Seuraavana päivänä voidaankin jo hiljakseen tutustua kaupunkiin.




Suoraan takanamme istuu aussiäiti noin 3-vuotiaan tyttönsä ja ehkä 8-vuotiaan poikansa kanssa. Per**le, mietin, ja toivon, että aussiäiti on hoitanut homman kotiin samoin lastensa kanssa.

Bella menee ikkunapaikalle, Miika keskelle ja minä jään käytävän puolelle. Oma tytär kaivaa repustaan kirjan esiin ja alkaa värittämään sitä, kyselee milloin tulee ruoka ja koska kone lähtee, mutta yölentoihin tottuneena tietää suurin piirtein mitä on odotettavissa. Ensin nousu, sitten ruoka ja sen jälkeen nukkumaan.



Takanani istuva kahdeksanvuotias tönii penkkiä jatkuvasti. Ajattelen  että tästä tulee pitkä lento.


Kolmevuotias tyttö alkaa kirkumaan kun äiti ottaa häneltä hetkeksi pois puhelimen. Eikä tyttö hiljene millään vaan huutaa suoraa huutoa "GIIIVE IT TO ME, MOMMYYYYY, GIIIVE IT TO MEEEEEEE!". Bella tarjoaa hänelle omista leluistaan jotain, tyttö ottaa sen ja on hetken tyytyväinen, ennen kuin huuto alkaa taas.

Kahdeksanvuotias potkii selkänojaani edelleen. Boarding ei ole vielä edes completed.

Takapenkin äiti hokee molemmille lapsilleen vain "stop it" ja "shut up" ilmaan minkäänlaista vaikutusta. Lopuksi hän menettää malttinsa niin että takaa kuuluu läpsähdyksiä. Sekään ei lopeta lasten huutoa ja marinaa. Tässä vaiheessa ei ole vielä edes kokeiltu keskustelua, lahjontaa, uhkailua, jäähyjä tai mitään muutakaan vastaavaa. Ainoastaan "stop it","shut up" ja läiske.

Surullista. Todella surullista niin monella tapaa.





Sama meno jatkuu koneen noustua ja ruokailun jälkeen. Bella ei meinaa kestää vuotta nuoremman tytön huutoa, vaan toteaa meille että "toi tyttö käyttäytyy tosi huonosti. Voisiko se kohta olla hiljaa kun minä haluan nukkua". Yritämme kaikki mennä nukkumaan. Se onnistuu vain hyväuniselta Bellalta kuulokkeet päässä.


Lopulta menetän malttini kahdeksanvuotiaan jatkuvaan istuimen potkimiseen ja käännyn ympäri. 


Otan jäätävimmän äänen jonka pystyn (ja se on kuulkaa aika jäätävä) ja totean englanniksi:

"Listen, now you have two choices; either you stop kicking my seat and start behaving, or I will take you on a time out and make it stop. Do you understand?"


Poika katsoo huuli pyöreänä ja silmät suurena ja lopettaa heti koko loppulennon ajaksi. Kas niin on rajat asetettu ja kerrottu että käytöksellä on seurauksia.

Tyttö sen sijan jatkaa kiukuttelua ja huutamista, joten nukkuminen yölennolla on kaukainen haave vain, muilla paitsi Bellalla. Olen vaihteeksi yölennon jälkeen aivan kuitti.





Harmittelen paitsi itseni, myös lasten puolesta. Jos vanhemmat olisivat hoitaneet vanhempien tehtävänsä ennen lentoa, eli laittaneet käytökselle rajoja, kinnittäneet huomiota lapsien tekemiseen ja valmistautuneet lentoon, lapset eivät saisi ärsyttävien pentujen leimaa.

Hotellilla


Makaamme Kuala Lumpurin hotellin kattouima-altaalla. Paikka on enemminkin nuorten kun perheiden suosiossa. Bella uiskentelee altaalla renkaassa ja sukeltelee tyytyväisenä. "Kato äiskä, äiskä kato!", ja sitten taas mennään. Huuhtaisen altaan vieressä olevassa suihkussa nopeasti pois aurinkorasvahien ennen kuin pulahdan altaaseen tytön kanssa, ja nousen hetken kuluttua taas siihen reunalle lötköttelemään aurinkoon. Pullervo tässä hei!







Hetken kuluttua paikalle tulee toinenkin perhe. Vanhemmista toinen käy ensin vieressä olevalla salilla ottamassa hien päälle. 


Lapset alkavat hyppimään altaaseen niin että joudun siirtymään kauemmas, ellen halua kastua jatkuvista roiskeista, ja kuunnella huutoa korvan juuressa. Lievästi ärsyttävää. Olin kuitenkin tullut siihen ensin, eikä tilaa tiukalla terassilla juurikaan ole.


Isä tulee suoraan salilta ja hyppää suoraan altaaseen käymättä suihkuruudun kautta. Kevyen ällöttävää. Ei huvita enää mennä altaaseen uimaan. Hetken kuluttua itsensä altaalle saapuessa rasvannut äiti tekee saman.


Altaan pinnalle jää rasvahikivana kellumaan. Se on siellä vielä seuraavana päivänäkin.



VR:n raiteilla


Skidin kanssa on äärettömän helppoa liikkua Suomessa junalla. Leikkivaunu on totaalisen ässä keksintö, ja syy miksi liikumme anoppilaan yleensä junalla. Harmillisen usein leikkivaunussa eskaloituu kuitenkin äänitaso todella korkeaksi, eikä leikitkään aina suju yhdessä. Harvoin kukaan vanhemmista käskyttää lapsiaan olemaan yhtään hiljempaa. Suurimmalti osin kaikki tuijottelevat puhelimiaaan. Jonkun muun hommaa, se lastenkaitsenta.




Kerran olen karjaissut vaunussa täysillä "Nyt lapset kaikki hiljempaa!", ja saanut koko vaunulta aploodit.


Tällä kertaa olemme matkalla kotia kohti kun kolmevuotias tyttö tulee vetämään Bellaa hiuksista. Bella pyytää tyttöä lopettamaan, mutta hän vain nauraa. Kohta sama tapahtuu uudestaan. Seuraavaksi tyttö yrittää tunkea sormiaan pakolla Bellan suuhun. Tytär käskee tämän lopettamaan tämänkin, mutta tyttö ei lopeta. Vanhemmat ovat jossain näpläämässä puhelimiaan. Seuraavaksi tyttö keksii yrittää nostaa Bellaa sillä seurauksella että kaikki kaatuvat ja Bella satuttaa itsensä. Ketään ei vieläkään näy.

Tätä jatkuu niin pitkään kunnes Miika käy sanomassa tytölle tiukasti että noin ei saa tehdä ja nämä pitää lopettaa nyt heti. Äitiä tai isää ei näy missään vaiheessa.


Päiviä reissun jälkeen Bella jaksaa muistaa miten se tyttö käyttäytyi tosi tyhmästi ja kysyy että jos joku kiusaa tosi pitkään vaikka pyytää lopettamaan, saako sitä vetää turpaan.



Vastaan että lähtökohtaisesti ketään ei saa lyödä koskaan, mutten ihan osaa vastata kuinka paljon kiusaamista pitää kestää ennen kuin on joutunut kestämään tarpeeksi. Osaako joku?





Ravintolassa syömässä


Olemme päätyneet syömään keskitason ravintolaan. Bellalle on otettu mukaan värikyniä ja vihko ja tiukan paikan tullen laitetaan puhelimesta muumit pyörimään. Homma menee kuten yleensäkin - erittäin hyvin oman skidin kanssa. Ilta on mukava ja ruoka maistuu viinilasillisen kera. Lasta on käytetty 0-vuotiaasta asti ravintoloissa, eikä se ole mikään kummallinen juttu. Joskus käydään Savoyssa, Demossa, Farangissa, milloin missäkin, joskus taas Rossossa ja Onni Oravan leikkipaikassa (niillä on ihan kohtuulliset gluteenittomat pizzat nääs).




Pitkät brunssit ystäväperheiden kanssa on ihan tuttu juttu, ja niillä on yleensä oikein mukavaa.

Tällä kertaa paikalle saapuu perhe, jotka päästävät lapsensa vapaaksi per heti. Lapset saavat juosta ympäri ravintolaa ja meuhkata minkä haluavat.


Ärsyttää, koska puhumisesta ei meinaa tulla mitään, ja on vaikeaa selittää omalle lapselle, miksi meuhkaaminen ei ole ihan ok ja miksi hän ei saa juosta pitkin ravintolan käytäviä.


En tiedä, mitä pitäisi vastata? "Koska sinä et vaan saa, vaikka muut saavat?"




Miksi tästä pitää kirjoittaa?


Miksi ylipäänsä kirjoitan näistä asioista? Yksi syy on se, että tämä on kytenyt jo yli vuoden kirjoittamistaan.

Toinen on se, että Hanna Sumari nosti aihetta ravintolasyömisen osalta ansiokkaasti esille.

Kolmas on se, ettei näistä kukaan lapseton voisi kirjoittaa, ilman jumalatonta myrskyä.

Neljäs, että heitän mielelläni pari vinkkiä kehiin aiheen tiimoilta, vaikkemme yleensä niin paljoa lasten asioista kirjoittele tänne.





Olen listannut tähän vain muutaman esimerkin siitä, miten perheelliset ihan omilla toimillaan ajavat kaikki lasten kanssa asioita tekevät ikävään maineeseen. Välillä en yhtään ihmettele sitä että ihmiset huokaavat syvään kun näkevät lapsiperheen tulevan ravintolaan, lentokoneeseen tai hotelliinsa, sillä pahimmillaan lasten kasvatus uupuu täysin, ja huomauttamalla mistään asiasta saat lapsivihaajan maineen päällesi.

Lapset ovat lapsia, ja lasten kuuluu tehdä tiettyjä asioita, mutta ei ihan joka tilanteessa.


Ei ole ok terrorisoida koko ympäristöä huonolla käytöksellä. Ei ole ok potkia koko lennon ajan edessä olevan tuolin selkänojaa. Ei ole ok juosta ja meuhkata ympäri ravintolaa. Ei ole ok tulla melskaamaan suoraan rauhaa haluavan ihmisen viereen uima-altaalle, tai minnekään muualle.

Kyllä, hieman pitää aikuistenkin sietää lasten olemassaoloa julkisilla paikoilla.






Sen sijan pieni lapsi saattaa kyllä itkeä ilman näkyvää syytä joskus, eikä sille voi mitään. Hän saattaa myös saada raivokohtauksen, hän saattaa haluta asioita, mitä et juuri sillä hetkellä pysty vanhempana antamaan, ja sinun tehtäväsi on hoitaa homma kotiin mahdollisimman hyvin - selittämällä, juttelemalla, hellimällä, lahjomalla, asettamalla rajoja.

Mitä nuorempana homman aloittaa, sen helpompaa se on.


Vinkit


En ole varsinaisesti mikään jarisinkkonen tai superäiti muutenkaan. Menen monasti sieltä mistä aita on matalin, enkä edes yritä ylisuorittaa tätä vanhemmuutta.


Aidan matalimmasta kohdasta meneminen tosin tarkoittaa itselleni sitä, että teen asiat pitkällä jänteellä helpoksi. 


Joskus menetän malttini, ja se on ihan ok. Niin saattaa käydä. Välillä lapseni osaa olla aivan järkyttävän ärsyttävä (ja välillä maailma suloisin).




Lapseni on nähnyt minun juovan viiniä, skumppaa, olutta ja tanssivan ystävien kanssa. Olen raahannut lapsen maailman ympäri kerran, ja viisikuisena reppureissulle Aasian kaukaisille paratiisisaarille. Sen jälkeen vähän jatkumolla kaikkialle. Mustekalojen kanssa hän snorklasi meressä 2,5 -vuotiaana (kai se on ihan turvallista?) ja neljävuotiaana vaelsi Himalajalla. Olen syöttänyt hänelle ties mitä ruokia, ja syötän edelleen, välillä pienesti pakottaenkin jotta makumaailma laajenee.

Eri asiat toimivat eri ikäisille ja jokainen lapsi on vielä kaupan päälle persoonansa, jolle toimii eri jutut. Muutama asia on kuitenkin universaali ja helpottaa matkantekoa ja elämää noin ylipäänsä. Omaa ja kaikkien muiden.








1. Kasvata lastasi jo ennen matkaa

Matka ei ole mikään asia joka maagisesti saisi lapsesi käyttäytymään hyvin ja eri tavoin jos muuten saa elää kuin sika pellossa. Lapsi, jokaa vaatii saada kaiken-aina-heti-nyt-mulle-tänne-tai-huudan tekee sitä varmasti lentokoneessakin/jonossa/hotellilla.


Opeta lapsellesi kärsivällisyyttä ja rajoja jo ennen kuin lähdet matkalle, ettei tartte alkaa läpsimään, vaan mahdollisesti keskustelu riittää.


En usko että oma lapseni esimerkiksi on mikään suuri nero, joka vaan jostain syystä tajuaa että lentokoneessa istutaan ja odotellaan kunnes ollaan perillä, vaan ne asiat on monasti käyty läpi ja selitetty miksi jokin asia menee kuten menee. Ja niitä on vähän treenattukin.





2. Rutiinit

Vaikka meidän kellonajat voivat olla mitä sattuu (aamiaisen voi syödä aamukuudelta tai yhdeltätoista aamupäivästä), lapsetkin pitävät siitä että tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tulee ruokaa, tulee viihdykettä, tulee lepoa.

Asiat voi ja kannattaa myös ihan suusanallisesti kertoa.

"Huomenna me lähdemme lentämään päivällä sinun päiväuniaikaan, joten aamulla syömme ensin ja sitten lähdemme lentokentälle, kunhan olemme heränneet.". Tai "Nyt me syömme lounasta, ja kun pääsemme koneeseen, sinä saat heti nousun jälkeen sitten nukkua. Ennen sitä ehdit ehkä pelata/värittää/lukea hetken.". Lapsi ehtii itsekin vähän ajatella ja valmistautua.




Huolehdi siitä että muksu saa tarpeeksi lepoa, ruokaa ja virikettä. Nälkäisenä, väsyneenä ja turhautuneena tulee itse kullekkin kiukku helposti.


Tähän vielä bonusvinkki: kannattaa varata lennot niin että ne osuvat joko päiväuniaikaan tai yölle, jos lapsi kykenee nukkumaan lentokoneessa. Tai vaihtoehtoisesti siirtää päikkäriaikaa lennolle sopivaksi.


3. Keskustele

Keskustele aina lapsenkin kanssa. Mitä enemmän jaksat selittää ja avata asioita, sen selkeämmäksi ne käy.


Jokin asia tapahtuu jostain syystä, jonka sinä aikuisena ymmärrät, mutta lapsi ei. 




Selitä miksi lapsen tasolle sopivalla tavalla. Ja sitten kun lapsi kysyy "iskä, miten maailma alkoi?", niin siitä saa kuulkaa useaksi tunniksi viihdykettä, sekä lapsi että esimerkiksi äiti. Alkujärähdys, se oli kuulkaa kova juttu se. Mutta niin on sekin kun kerrot miksi passijono nyt on olemassa, tai miksi ravintolassa ei saa juosta, tai miksi kiusaaminen on typerä juttu.



4. Viihdyke

Ei varmasti jaksa kukaan lapsi käydä tuntitolkulla älyllistä keskustelua ruokapöydässä tai istua lentokoneessa paikoillaan kymmentä tuntia. Huolehdi siitä että lapsellesi on tasoistaan viihdykettä, oli ne sitten porkkanapaloja, värityskirjoja, akuankkoja, musiikkia tai pädi. Vinkkinä muuten että pädistä jotkut lapset saattavat tulla kärttyisäksi - meidän taktiikka on pitkittää sen, tai puhelimen käyttöönottoa mahdollisimman pitkään.

Muista vara-akku tai patteriarsenaali!





5. Huomaa lapsesi

On ihan normaalia ettei lapsi ole ihan koko aikaa täysin omalla tutkalla.


Kuitenkin, jos 2,5 tunnin junamatkalla lapsi ei ole missään vaiheessa tutkalla, tai skidi saa tuntitolkulla potkia lentokoneen edessä olevan istuinta, ollaan menty metsään pahasti. 


Laske puhelin välillä ja pidä lastasi silmällä. Jos näyttää siltä ettei kaikki suju ihan kuin unelma, on sinun tehtäväsi mennä juttelemaan lapsesi kanssa. Se on sitä vanhemmille kuuluvaa tekemistä, vaikkei aina mieluisinta.




Lapsi muuten saattaa joskus ihan vaan sen takia käyttäytyä ikävästi, että vanhempi laskisi sen puhelimen ja huomaisi hänet.



6. Opeta lapset ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristö

Ei se aina onnistu sataprosenttisesti, mutta on täysin mahdollista opettaa aika pienellekin lapselle ettei esimerkiksi ravintoloissa voi pöytien välissä rymytä, koska se on vaarallista, ja häiritsee muita. Aika nuori oppii mitä on toisen kiusaaminen. Lapselle voi vaikka rajata alueen millä saa vapaasti liikkua ja melskata, jotta muillekin ihmisille jää tilaa olla ja hengittää.





Ja hei, jos kolmevuotiaalla ja sitä vanhemmalla on yskä-pärske -tauti, opeta sitä yskimään ja aivastamaan toiseen suuntaan tai vähintään käsi edessä. Juuri tuossa todistin tapausta minne sairas muksu tuotiin keskelle isoa lapsiryhmää yskimään ja aivastamaan kaikkien muiden päälle. Äiti katsoi vieressä, eikä tehnyt yhtään mitään. Ällöttävää.


7. Rajat ovat rakkautta

Tarvitseeko tätä nyt erityisesti vielä jotenkin perustella?






Huonosti käyttäytyvä lapsi ei tee sitä pahuuttaan. Hän tekee sitä siksi, ettei kukaan ole opettanut paremmin. Ei se lapsen vika ole, jos hän on ärsyttävä, vaan vanhemman.


Kukaan ei koskaan väittänyt että vanhemmuus on aina helppoa ja kivaa. Joskus sitä joutuu venymään ja paukkumaan. Ei meilläkään kaikki aina mene kuin unelma. Lapsia tarvitaan maailmassa ja he voivat olla maailman suloisin juttu. Ympäristö ei kuitenkaan kaipaa pikkudiktaattoreita määräämään marssitahtia kaikille muillekin.

Hoida siis perustehtäväsi vanhempana ja kasvata lapsesi. Näin meillä kaikilla on paljon mukavampi olla reissuissa ja julkisilla paikoilla. Ja lämpimästi tsemppiä siihen hommaan.



Sana on vapaa mielipiteille, vinkeille ja kauhistelulle.


------------

Lisäys 8.6.2017

Kommentointi on tämän postauksen osalta suljettu, kiitos kaikille siihen osallistuneille.

Tätä postausta ei ole kirjoitettu erityslasten tai vammaisten lasten vanhemmille, vaan ihan tavallisista lapsista, tavallisille vanhemmille, jotka vaikkapa jättävät pienen lapsen yhdessä muiden kanssa suljettuun tilaan useaksi tunniksi, eivätkä valvo lapsensa tekemisiä mitenkään, tai antavat mitään yrittämättä lasten häiritä muuta ympäristöä ilman ensimmäistäkään yritystä kertoa miksi niin ei saisi tehdä.

Useampi kommentoija on myös lähtenyt siitä oletuksesta että yksi tyttölapsi on aina helppo kasvatettava ja sillon ei voi tietää mistään mitään. Se on enemmän kuin vähän sukupuolittunut ja asenteellinen näkemys siitä että tytöt ovat aina kilttejä ja helppoja lähtökohtaisesti.

Lopussa olevat vinkit ovat ihan yleismaailmallisia, esimerkiksi jokainen lapsi tarvitsee itselleen sopivan määrän lepoa, aktiviteettia ja ruokaa, jonka määristä oma vanhempi parhaiten tietää. Matkalle lähdettäessä se on todella tärkeä huomioida paitsi muiden, myös ihan oman elämänsä helpottamiseksi. Ja esimerkiksi lapsen kanssa keskustelu tuskin koskaan on haitaksi?

Lämpimästi kiitoksia kaikille huimasta määrästä positiivista palautetta meidän omissa kanavissamme, jatketaan tästä!

112 kommenttia:

  1. Kiitos! Loistava kirjoitus. Huomiosi siitä, kuinka lapseton ei tästä aiheesta voi kirjoittaa, on aivan totta. Niin paljon kuin joku yllä oleva asia ärsyttäisi ja häiritsisikin, minulla ei lapsettomana ei ole mitään oikeutta tätä asiaa kritisoida tai oikeastaan edes puhua siitä. Kerran erehdyksissäni totesin ääneen, että musta on ihan kiva, että on myös ravintoloita, joihin lapset eivät ole tervetulleita, ja siitähän sainkin sitten kuulla. Olen itsekäs, tyhmä, olen unohtanut olleeni itsekin lapsi, pitäisi kuulemma ymmärtää, että lapsi vasta opettelee pitämään sitä lusikkaa kädessään ja siitä nyt voi roiskua ympärille ruokaa, ja lisäksi "miksi en pidä lapsista?" ja "kuinkas ne lapset muuten oppii käyttäytymään?" olivat myös melko yleisiä kysymyksiä. Niin. Itse olen lähtöisin kodista, jossa on ollut selkeät rajat, tiukat sellaiset, mutta varsin selkeät. Me käytiin mm. ravintoloissa, mutta syömään oli opeteltu kotona, missä oli opittu myös käytöstavat. Minun kotonani ja vanhenpieni mielestä ei ollut ok käyttäytyä huonosti, huutaa, riehua, juoksennella ympäriinsä jne.. Mutta, mutta... Tää on niin tätä. Jos erehtyy ikinä kommentoimaan mitään lapsiin liittyvää, paskamyrsky on aina taattu. Sitten saa kuulla, kuinka ei tajuta erityislapsia ja kuinka lapsetkin ovat erilaisia, vaikka kyllähän nyt jokainen terve aikuinen ymmärtää, että lapsia on erilaisia ja juu, toisilla on erityistarpeita, jotka täytyy huomioida ja joiden käytökselle ei yksinkertaisesti aina voi mitään. Jokainen huonosti käyttäytyvä lapsi ei kuitenkaan satavarmasti ole tällainen erityishuomioitava. Kyllä on niin järjettömän paljon myös vanhempia, joille ihan perus käytöstavat ei merkitse paljonkaan, joita ei näytä kiinnostavan muut ihmiset ja joiden lapset saavat tehdä mitä tahansa. Kyllä sen on nähnyt jo omassa kaveripiirissäkin. Toisilla on säännöt, toisilla ei, toiset keskustelee ja kyselee lapsen haluja, toiset kyselee päivän kuulumisia, toiset lykkäävät padin käteen heti, toiset ovat ulkoistaneet kaiken isovanhemmille. Vanhemmuutta on erilaista enkä sitä sinällään kritisoikaan, kukin periaatteessa kasvattakoon lapsensa miten haluaa, mutta kyllä mä ihan tavallisia, perus käytöstapoja eli toisten huomioon ottamista kuitenkin peräänkuuluttaisin hyvin vahvasti.

    Kiitos tosiaan tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä lasten kasvatus on Suomessa ainakin niin herkkä asia ettei sitä passaa kommentoida. Lisäksi on heti liuta whataboutismin harrastajia, jotka kertovat että "kuule, kun tämä minun erityislapsi on sellainen ja sellainen", kun sitten taas arviolta noin 90% lapsista on ihan normaaleja skidejä, joille toimisi ihan perusjutut.

      Ihan kuten tuolla toteat, niin suurin osa lapsista ei todellakaan ole erityislapsia.

      Ei meilläkään kaikki jutut aina putkeen mene, mutta nuo vinkit on nyt todettu toimivaksi. Kun katsoo vaan millaisia ihmisiä aikuisissa on, sitä toivoisi että lapsista edes kasvatettaisiin vähän enemmän toisiaan huomioonottavia. Mutta se taitaa kuitenkin olla turha toivo. :/

      Kiitos pitkästä ja perustellusta kommentistasi!

      Poista
  2. En tiedä onko nykyään niin, että lasten toihuihin kiinnitetään enemmän huomiota kuin aikuisten, nimittäin itse voisin kuvitella tuon kirjoittamasi käytöksen olevan ihan aikuisten käytöstä. Minulla on niin huonoja kokemuksia juuri aikuisista ravintoloissa esimerkiksi. Buffetissa juostaan hullun kiilto silmissä jonoon, tuupitaan ja tönitään, etuillaan ja kiroillaan edessä olevalle. Kasataan ruokaa lautaselle sellaisia määriä, että osa putoilee lattioille.
    On niitä penkkien potkioita aikuisissakin, muutama junamatka tullut koettua, myös se, että etupenkin iso mies kääntää selkänojan minun syliini ja kun pyydän häntä nostamaan sen niin, että voin itse liikkua tulee kuunon kiroilut ja huorittelut päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida. Viime lennolla minulla oli alle 2v tyttäreni sylissä ja edessä oleva päätti laittaa istuimensa makuuasentoon. Minä ja tytär ei millään mahduttu olemaan penkillämme. Yritin sanoa, että voisitko nostaa penkkiä, mutta se meni kuuroille korville. En edes ymmärrä miten hän pystyi nauttimaan olostaan kun tyttäreni pää osui vähän väliä penkkiin. Lopulta pyysin lentoemäntää sanomaan asiasta. Nainen ei siltikään meinannut suoristaa penkkiään. Onneksi lentoemo oli tiukka ja seisoi vieressä kunnes penkki oli ylhäällä.

      Poista
    2. Hieno kuulla. Muistan itse aikanaan kun lensin ensimmäisen kerran lentokoneella, olin aivan hermona, äiti rauhoitteli mutta meni kuuroille korville se rauhoittelu. Joka puolelta kihelmöi, ahdisti, ihmismäärä ahdisti, koneen pinuus ahdisti, olin aivan pakokauhussa, teki mieli huutaa ja itkeä, juosta pakoon. Jos normaali terve lapsi tuntee tällaista lennolla niin voi vain kuvitella millaista on autistilla. Siihen aikaan kun olin lapsi niin lentokoneessa oli lapsille tekemistä. Lentoemo toi minulle askartelu ja värityskirjat nenän eteen sekä kynät. Näin matka taittui rauhallisesti askarrellen ja värittäen. En ole sellaista enää nähnyt.

      Poista
    3. Jos lapsi on jo kooltaan iso, vaíkka iällisesti alle kaksi vuotta, kannattaa hänelle ostaa oma paikka niin itsekin nauttii enemmän matkasta. Usealla lentoyhtiöllä on yhä myynnissä, mahdollisesti ennakkoon tilattavissa tuotteissa kuvatunkaltaisia puuhapaketteja.

      Poista
    4. No auts, onpa tosi kurjaa tuo penkkien kääntely. Halpislennoilla taitaa suurin osa penkeistä nykään olla sellaisia ettei niitä edes pysty kääntämään. Onko se sitten hyvä vai huono.

      Mutta kyllä vain, aikuisistahan kaikki lähtee - lapset joko ottavat oppia tai jäävät vaille sitä muita huomioivaa kasvatusta. Aikuiset osaavat kyllä tosissaan nekin näyttää huonoimmat puolensa. Jos kasvatus jää vaiheeseen skidinä, valitettavasti niitä kasvaa juuri sellaisia aikuisia, jotka eivät ota toisia huomioon. Lapsissa on tulevaisuus.

      Itsekin kärsin lentopelosta, ja lentäminen on joka ikinen kerta kurjaa. Muistan hyvin ensimmäisen lennon, jonka jälkeen siihen hommaan tulikin 15 vuoden tauko. Lapsille voi ostaa tosissaan vaikka minkälaista askartelua, joillain yhtiöillä ne saa edelleen automaattisesti, mutta aika harvalla. Varman siksi että useimmilla vanhemmilla on mukana omat viihdykkeet lennoilla.

      Poista
  3. Mielettömän hyvä postaus! Se on tosiaankin totta, ettei lapseton yleensä saa puuttua koko aiheeseen sanallakaan, mikä on omasta mielestäni typerää. Käytöstavat eivät periaatteessa katso ikää, joten ihmisten pitäisi pystyä näkemään aihe tuosta näkökulmasta eikä siitä, onko lapsia vai ei.

    Myönnän kuuluvani siihen joukkoon, jolla käy pieni "voi ei" mielessä, kun näen pieniä lapsia tietyissä, varsinkin suljetuissa paikoissa, mutta välillä saa yllättyä iloisesti, kun he käyttäytyvätkin paremmin kuin monet aikuiset. Toisaalta taas välillä saa laittaa vastamelukuulokkeet päähän ja jazzin täysille, ettei tarvitse kuunnella huutoa. Mutta niinhän se valitettavasti on, että monet aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä tippaakaan, joten ei ihme, jos samat tavat siirtyvät lapsille. Useammin taidan nykyään ärsyyntyä aikuisista.

    Todella tärkeää on juuri tuo mainitsemasi muiden huomioiminen. Tuntuu välillä, että suurin osa kansasta tarvitsisi sitä koulutusta :).

    Uskon ehdottomasti, että teidän kasvatustavat ovat erittäin kohdallaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei koske pelkästään pikkuväkeä tuo muiden huomioiminen, ei todella - kyllä sitä voisi opettaa suurelle osalle aikuistakin. :)

      Menee meilläkin kasvatus välillä ihan metsään, ja tulee ties minkälaista mutkaa matkaan. Ei olla täydellisiä mekään, harmi kyllä, eikä varmaan yksikään vanhempi. Harmillisesti vaan näkee niitä vanhempia jotka ei edes yritä, ja se on se joka sitten saa aikaa vaikka ihan älytöntä ravintolakäytöstä.

      Vastamelukuulokkeet on muuten ihan parhaat, eikä pelkästään lasten takia! <3

      Poista
    2. Tärkeintä ei tosiaan olekaan täydellisyys vaan se yrittäminen :). Jos ei ole itse valmis kasvamaan henkisesti vanhempana, miten voi odottaa minkäänlaista henkistä kasvua lapselta.

      Jep, Boset pelastaa kylläkin useammin niiltä aikuisten remuamisilta kuin lapsilta xD

      Poista
  4. Asiaa. Koska olen itse lapseton, niin en voi ottaa missään kantaa koska "enhän minä voi tietää". Paskat. Juuri minä maksan siitä, kun vanhemmat eivät ole kasvattaneet lapsiaan, asettaneet niitä rajoja eivätkä ymmärrä, että siinä tapauksessa kannattaa pysyä siellä omalla hiekkalaatikolla eikä tulla sinne ihmisten ilmoille. En jaksa enää ainuttakaan raivaria, jossa lapsi esimerkiksi huutaa täyttä kurkkua kaupassa ja äiti katsoo menoa mitään sanomatta. Tulenko minä sinun työpaikallesi terrorisoimaan?

    Teidän Bella <3 Se, että te vanhempina otatte vastuunne tosissanne ja olete oivaltaneet, että se maailma ei pyöri vain teidän napanne ympärillä, vaan ne muutkin on otettava huomioon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset itse pysy siellä omalla hiekkalaatikolla?

      Poista
    2. Niin, siis en tiedä aina että kenellä on se suurempi oikeus vaikka koskien ravintolaruokailua:

      - aikuisella/pariskunnalla, joka vaikka on harvalla vapaalla/säästänyt päästäkseen/ihan kuitti työpäivän jälkeen nauttia maksamastaan ruoasta edes jokseenkin rauhassa

      vai

      - skideillä mesota minkä jaksavat, ilman että kukaan puuttuu asiaan

      Että onko tosissaan niin että lapsilla on aina oikeus "olla lapsia" ja tehdä mitä haluavat ihan joka paikassa sillä verukkeella? En tiedä.

      Ei mekään Bellan kanssa aina onnistuta, mutta yritetään nyt ainakin opettaa että maailmassa on muitakin ihmisiä, eikä kaikki pyöri vain sen ympärillä mitä minä-just-nyt-tässä haluan.

      Poista
    3. Muuten aika samaa mieltä, mutta toi raivari kaupassa voi kyllä myös olla esimerkki tilanteesta jossa ulkopuolistenkin pitäisi ymmärtää perusteita lapsen kanssa olemisesta. Sitä raivaria on turha mennä keskeyttämään, ja eihän se kivaa ole, mutta joskus (etenkin pieni) lapsi päätyy etenkin raskasärsykkeisessä ympäristössä ylikierroksille ja jos niin käy niin sen pitää antaa sitten kulua loppuun. Toki lapsen voi väkivalloin rehata sivuun ettei muut "kärsi", mutta moinen on vähän suhteetonta silti minusta kaupassa jossa on kuitenkin tilaa kulkea.

      Sitä asiaa käsiteellään lapsen kanssa sitten sen jälkeen, ei sen aikana. Eikä silloinkaan moittivasti, vaan selittäen miksi se on ikävää kun rupeaa keskellä kauppaa, ja opettaen tunnistamaan mistä tunteesta se tilanne lähti, ja miten sen voisi jatkossa huomioida ettei pääse käymään uudestaan. Osoittaa että kohtaus keskellä muita ihmisiä on väärin, mutta ei syyttävästi. Ei se lapsi itsekään sitä raivokohtausta halua.

      Joskus toki on kyse ihan vaan siitä ettei lasta huomioida yhtään eikä opeteta pois mankumisesta (tai pahempaa, lopulta turhautuneena palkitaan siitä!)

      Poista
    4. Nimenomaan: "Maksaa"! Aikuinen, hyvätuloinen, joka maksaa itse kaikesta. Maksaa ollakseen keskipisteenä, maksaa naurettavuuksistaan, matkoistaan, erikoisuuden tavoittelustaan, joka on aina maksanut itse kaiken. Ei pitäisi joutua kohtaamaan epämiellyttäviä tilanteita, ihmisiä (lapsia, jotka ovat aivan perseestä, tietenkin). Ehdotankin, että lentolippujen ja ravintolaruokailun hinnat nostetaan niin korkeaksi (esim. transatlanttinen lento 50 000 €, ravintolaillallinen 5000 €), ettei roskaväellä (lue: lapsiperheillä) olisi varaa pilata teidän korkeakoulutettujen parempien ihmisten mukavuuksia.

      Poista
    5. Voi kun teitä Anonyymejä täällä on niin paljon että vastaaminen on lievästikin vaikeaa.

      Huomioin tässä nyt ensimmäisenä siis sen ettei blogipostaus käsittele mitenkään kaupassa saatavia raivareita, vaan sitä että vaikka 3-vuotias jätetään yksin ilman valvontaa 2,5 h ajaksi junamatkalla tai että vanhemmat laittavat heti ravintolaan saavuttua lapset juoksemaan ympäri käytäviä.

      Viimeiselle Anonyymille vielä sellainen, että entäs jos aikuinenkin on erityisherkkä ihminen? Tai entä jos pariskunta on vaikka saanut yhden vapaaillan (vaikean) lapsen hoidostaan ja kerrankin haluaisi nauttia rauhassa? Onko silloin ihan jees, että paikalle saapu perhe, joka laittaa lapset suoraan juoksemaan käytäville, eikä edes yritä? Niin, en tiedä.

      Kukaan ei ole puhunut lapsiperheistä roskaväkenä, sen teit sinä itse.

      Poista
  5. Asiaa!

    Mikään ei toimi paremmin lapsen kanssa kuin se, että kertoo ennakkoon, mitä tulee tapahtumaan. Voi miten monet kiukut sitä säästäisikään, jos aina muistaisi tehdä saman. Toimii kerta toisensa jälkeen täydellisesti. Olettaen, että on syöty ja nukuttu :) Lapsi ei tosiaan voi tietää, miten tulee käyttäytyä, jos kukaan ei kerro sitä hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä se tosissaan unohtuu, kunnes havahtuu että niinjoo, tämä jäi tosissaan tekemättä. :) Helpotti kummasti kun tajusi että lapsihan ei ole ollut mukana kaikissa aikataulu- ja sunnittelukeskusteluissa. Olisihan sitä itsekin aika hermostunut jos vaan raahattaisiin jonnekin, ilman tietä siitä mitä tuleman pitää.

      Ja sitten ruokailu, lepo ja virikkeet. Sellaiset perusjutut.

      Poista
  6. Amen. Hyvä kirjoitus, allekirjoitan kaiken. Yölennoilla käyttäytymisen luulisi menevän edes aikuisille jakeluun ja jos ei mene, olisi kiva jos koneen henkilökunta ojentaisi. Meillä ensimmäisiä opetettavia käyttäytymissääntöjä on ollut se, että kinuamisella ja itkupotkuraivareilla ei tapahdu _mitään_. Paitsi, että saatetaan kantaa ulos kaupasta/ravintolasta tms (pitäähän rajoja joskus testata ja aikuisen ne pitää). On elämä kahden skidin , esiteinin ja teinin kanssa ollut aika helppoa, kun ovat sisäistäneet, että hyvä käytös kantaa pitkälle ja siitä saattaa joskus hyötyäkin jotain. Ihan mukavaa matkaseuraa siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit joo, toi olikin hyvä lisävinkki, jonka olen kokonaan unohtanut; mekin opetettiin heti ettei huutamalla ja kinuamalla saa tässä perheessä yhtään mitään, mutta neuvottelemalla ja nätisti olemalla voi saadakin. Nykyään siitä on tullut niin samperin hyvä neuvottelija, että välillä huomaa miten vanhempia viedään. Hyvä kun lisäsit!

      Lisäksi ollaan sovellettu sitä että kaikki mitä uhkaa, pitää olla myös valmis toteuttamaan (eli vaikka kävelemään sitten ulos jostain paikasta). Ei turhia lupauksia, eikä turhia uhkauksia. :)

      Poista
  7. Hauska ja hyvä kirjoitus :). Kahden pojan (4 v ja 5 v) isänä huomaa että vähitellen alkaa oppi mennä perille, eli kyllä kasvattaminen ja opettaminen näköjään jossain vaiheessa itsensä palkitsee :). Näin jälkikäteen ajateltuna etelänmatkat silloin kun nuorempi oli alle 1 v ja vanhempi alle 2 v olivat sekä vanhemmille että erityisesti ympäristölle varmasti erittäin stressaavia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhemmaksi tulevat, sen helpompaahan se on.

      Tuntui siltä että siinä 1-1,5 vuotta olivat ne haasteellisimmat ajat matkustaa, koska menojalkaa oli, mutta älliä ei lainkaan eikä ilmaisukykykään ollut vielä kummoinen, eli arvailun puolelle aina meni mikä oli vialla. Eniten minusta tuntuu että ns. "normitapauksissa" vanhempi on se joka stressaa eniten, ei ympäristö. Ei jonkun vauvan pieni huuto paljoa haittaa, vaikka vanhemmat paniikissa hyssyttelevät, koska se tuntuu itsestä paljon pahemmalta. Että jos noista on selvitty niin voiton puolella todennäköisesti olette. :)

      Poista
  8. Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta on ihan oikeasti olemassa aika paljon lapsia jotka ei pysty tuohon. On adhd ja vaikka mitä ongelmia. Herkästi ajattelee että puuttuu vain kuri ja/tai ymmärtäväinen äiti, ja joo onhan se joskus niinkin. Kannattaisi kuitenkin muistaa että myös adhd-lapsiperhellä on oikeus käydä lomalla ja ravintolassa. He vasta hienoa työtä vanheimpana tekevätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, tässä postauksessa puhutaankin normilapsista ja heidän vanhemmistaan. Arviolta kai noin maksimissaan 6% suomalaisista lapsista kärsii esimerkiksi adhd:sta, joten jäljelle jää vielä 94% lapsia joilla ei sitä ole. Esimerkkitapauksissa ei adhd:sta ole ollut kyse.

      Kaikki kunnia erityislasten vanhemmille - ei mahda olla helppoa se.

      Poista
    2. Erityislapsivanhemmuus antaa aina oikeuden tulla kertomaan, että "et voi kuule tietää lasten kasvattamisesta _mitään_ kun sun lapsi on tavis" samalla tavalla, kuin vanhemmuus on aiemmin antanut oikeuden kertoa lapsettomille, että et kuule voi ottaa mitään kantaa näihin lapsijuttuihin. ;)

      Poista
    3. Tottahan se onkin, ellei sinulla itselläsi ole erityislasta, niin et todellakaan tiedä, millaista sellaisessa perheessä eläminen on! Olen juuri parhaillaan vanhemmillani hakemassa 5- ja 7-vuotiaita poikiani. Lapset tulivat tänne jo viikko sitten. Ajellessani 400 kilometrin matkaa, puhuin äitini kanssa puhelimessa. Hän kertoi, että kyllä se vanhempi poikani on nyt näyttänyt, mitä osaa, kun sille päälle sattuu. Ihan hyvinkin oli toki mennyt osan aikaa. Lapsi on siis 7-vuotias ADHD. Hän on koko ikänsä ollut aika ajoin hoidossa vanhemmillani ja silti he eivät ole tajunneet vieläkään, millaista meidän elämämme on. Aika helvettiä! Oma vastaukseni äidilleni oli, joo ei tarvi mulle selittää, kyllä mä tiedän. Ja maanantaina lähdemme tästä huolimatta Amerikkaan lomalle. Anteeksi vain kaikille jo etukäteen!

      Poista
    4. ADHD ei näy päällepäin, eli ilmeisesti siis kysyit diagnoosista/sen puutteesta, jos tiedät, ettei mainitsemissasi tapauksissa ollut siitä kyse. Penkkiä potkiva poika ja junan kolmevuotias tyttö nimittäin kuulostavat hyvin tyypillisiltä ADHD-lapsilta. Motorisen levottomuuden lisäksi mm. omien ja toisen rajojen ymmärtäminen ei ole niin helppoa kuin neurotyypillisellä.
      Varmasti häiriötä tuottaviin mahtuu myös porukkaa "normilapsista", mutta usein ne hiljaisemmat ja hyvin käyttäytyvät lapset eivät jää mieleen ja muutamat meluavat tai muuten häiritsevät muistetaan puolestaan kyllä.

      Poista
    5. Meidän lapsista kaksi vanhinta oli tällaisia belloja, joiden kanssa pystyi syömään pitkiä illallisia ja kaikki sujui tosi nätisti. Tunsin olevani hyvä kasvattaja ja olisin voinut mielelläni kirjoitella neuvoja siitä, miten lapset saa käyttäytymään hienosti.

      Kolmas lapsi onkin sitten toista maata... kuopus on villi, karkaileva, äänekäs ja ei ota ohjausta ja palautetta vastaan. Kaikki uhkailu, kiristys ja lahjonta vain pahentaa tilannetta. Lapsella ei ole mitään diagnooseja (ainakaan vielä). Muuten kehitys on tosi paljon edellä ikäänsä (esim. taidollinen & verbaalinen). Meistä tuli siis tämän lapsen myötä huonoja kasvattajia ja meille nuo kaikki vanhat jo käytössä olevat opit olisivat tarpeen, niinkö? Kieltämättä olemme jo joutuneet lähtemään ravintolasta n kertaa, konsertteihin voimme mennä vain kahden aikuisen kanssa (jotta toinen voi poistua lapsen kanssa) ja matkustaminen on turvallisinta omassa autossa, missä lapsen saa kiinni turvaistuimeen. Valjasreppu on jatkuvassa käytössä karkaamisen takia. Ehkä pahin vaihe on nyt menossa ja tämä tästä helpottaa. Rajoja, rakkautta, huomiota, kasvatusta tämä lapsi on varmasti saanut vähintään saman kuin isommat sisaruksensa. Jotkut vaan ovat temperamentiltaan ja aktiivisuustasoltaan erilaisia. Usein pojat vielä tyttöjä pahempia.

      Poista
    6. 8-vuotias kykeni lopettamaan heti käskyn saatua lopuiksi viideksi tunniksi potkimisen, joten tuskinpa oli adhd.

      Viimeinen Anonyymi kommentoija tekee sen virheen että olettaa meidän lapsen olevan luonnostaan jotenkin rauhallinen. Meille on mm. suositeltu "haastava lapsi" -kursseja, koska lapsi on niin vilkas ja liikkuvainen. Hän on myös siirretty vanhempien ryhmään päiväkodissa, koska oli motoorisesti niin paljon muita edellä. Se siitä rauhallisuudesta siis.

      Jotkut tosissaan ovat tempperamentiltaan erilaisia. Siksi vinkeissä sanonkin että tarpeeksi lepoa, aktiviteettia ja ruokaa. Aktiviteettia meillä joudutaan yleensä harrastamaan todella paljon.

      Poista
    7. Sepä se, kun yhdelle lapselle kaksi vanhempaan voi tarjota sopivasti niitä "lepoa, aktiviteettia ja ruokaa". Just oikea-aikaisesti ja oikeamääräisesti. Mutta hankkikaapa toki muutama lapsi lisää, ja kertokaa kokemuksistanne ja 7-kohtaisista neuvolistoista sitten... Lapsen temperamenttiin ei kauheasti pysty vaikuttamaan kasvatuksella. Että olkaa kiitollisia vilkkaasta tottelevaisesta isompienryhmässäolevasta Bellastanne.

      Ja kun niitä vaihtoehtoja on muitakin kuin ADHD ja ei-ADHD. Ehkä hänen lääkityksensä alkoi juuri vaikuttamaan tai hän järkyttyi aikuisen vieraan ihmisen ilkeästä kommentista niin, että hädin tuskin pystyi hengittämään loppumatkalla?

      Poista
    8. Whataboutsimi. Sitä voimmekin harrastaa kaiken suhteen tästä ikuisuuteen. Mitäs jos hankkisitte monta lasta. Mitäs jos lääkitys vaikutti. Mitäs jos kommentti ei ollutkaan ilkeä, vaan jämpti. Mitäs jos haluaisi poimia vinkeistä edes jonkun ja kokeilla. Mitäs jos joku saattaisikin toimia. Mitäs jos lapsi olikin ihan normaali. Mitäs jos ongelma olikin vain jämptiyden puutteesta. Mitäs jos aurinko ei olisikaan paistanut. Mitäs jos. Mitäs jos. Mitäs jos.

      Niin. Mitäs jos.

      Poista
  9. Fantastinen kirjoitus. Joku matkatoimisto voisi jakaa tätä oppikirja-hengessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, jos nyt joku vanhempi saa jotain vinkkiä edes siihen miten selvitä vähän helpommalla, niin sekin olis jo jotain. :)

      Poista
  10. Tässä jutussa oli hyviä pointteja, paljon reissaavana hyvinkin tuttua. Etenkin tuo aikuisten urpo käyttäytyminen (usein ne urpoimmat tosin ovat niitä jotka reissaavat ilman lapsia, kaveriporukalla) Mutta se Sumarin juttu oli kyllä aika kaamea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojo, aikuisista kyllä löytyy, vaan lapsissa on tulevaisuus, joten heissä on vielä toivoa!

      Mikä Sumarin jutussa oli niin kaameaa?

      Poista
  11. Kyllä suihku ennen uintia pitäs olla itsestäänselvyys, toi tympee toi rasvahikivana. Mut käyn usein uimas Mäkelänrinteessä. Sielläkin monta kertaa päiväs kuulutetaan, et käythän suihkus ennen uintia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä luulis, vaan ei ole. :/ En tykkää uida muiden hiki- ja rasvavanoissa.

      Poista
    2. Usein tuntuu että on ainoa joita koskee altaalla sääntö että sihkun kautta uimaan. Mikähän siinä on niin vaikea ymmärtää?

      Poista
  12. Ah ihana postaus, kiitos. Itsehän en tästä lapsettomana edes saa puhua, sillä heti saan kommentteja "kyllä sä ymmärrät sitten, kun sulla on omia lapsia", enkä ollenkaan ymmärrystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin tota samaa silloin kun meillä ei ollut omaa lasta. On paljon asioita niiltä ajoilta mitä en vieläkään ymmärrä vaikka nyt on oma skidi. Sitten on kyllä joitain asioita mitä myös ymmärrän. :)

      Poista
  13. Väittäisin et suurin osa näistä kohtaamistasi ongelmista on sun korvien välissä. Oikeanlaisella suhtautumisella lapsiin yleisesti olisit voinut välttää paljon mielipahaa. Nyt tulee kuva et oot puristanut mailaa koko reissun ajan kun näet noita ongelmia joka puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nomutta hei, onneksi tässä blogissa on 249 muutakin postausta mitkä voit Ilkka lukea ja miettiä menikö diagnoosi nyt ihan kohdilleen! :)

      Poista
    2. Samaa mieltä, että kyllä kirjoittajalla on nyt hiekkaa siellä ja syvällä. Koko kirjoituksesta paistaa läpi, millaisia elitistejä olette. Kyllä teillä on rahaa harjoitella yhden ainokaisen tytön kanssa matkustelemalla ympäri maailmaa ja viemällä hienoihin ravintoloihin. Tällaiseen mahdollisuus on pienellä prosentilla ihmisillä. Voihan olla niinkin, että sillä AIr Asian koneessa olleella oli halvat 20 euron liput, eikä normisti todellakaan rahaa opettaa lapsilleen lentokone-käyttäytymistä. Tähän 40 vuoden ikään mennessä olen sen oppinut, että älä koskaan arvostele/arvioi ketään tuntematonta, et voi koskaan tietää, mitä taustalla on. Jos oma elämäsi on yhtä kermakakkua ja hattaraa, niin hyvin ei valitettavasti meillä kaikilla ole asiat. Jollakin meistä voi olla sairas lapsi, mies tai oma mieli, puoliso juuri kuollut, oma työttömyys, masennus, unettomuus... Silloin ei vain välttämättä jaksa välittää. Opettele yksinkertainen asia, kysy seuraavalla kerralla:"Voinko auttaa jotenkin?". Sitä me esim. ADHD-lasten vanhemmat arvostaisimme eniten maailmassa. Muistan vieläkin lähes 5 vuotta sitten tapahtuneen episodin kauppakeksuksessa. Puin leikkihuoneessa vauvalle haalaria, ADHD-esikoinen (vilkas 2½-vuotias jo silloin) karkasi potalta ja lähti suoraan juoksuun kauppakeksuksen käytäville. Kaappasin vauvan kainaloon ja lähdin kipittämään perään korollisilla nilkkureilla (sen jälkeen ei korkoja näkynyt jalassani vuosiin). Mikä tunne, mahtava kiitollisuus ja ilo sydämen valtasi, kun vieras nainen nousi Hesburgerista pöydästä ja juoksi jo kauas ehtineen housut nilkoissa juosseen poikani perään. Itkin ja itken vieläkin sitä muistellessani. En jaksa uskoa, että sinä tekisit samoin.

      Poista
    3. Jes,juuri näin!

      Poista
    4. Ahaa, eli ongelma olikin se että jollain oli varaa tehdä jotain mitä jollain toisella ei ollut, ja sitten olikin ihan ok tulla ilmoittamaan että bloggaajalla on jotain genitaaleissa.

      Kun olet kuitenkin oppinut ettei ketään tuntematonta kuulu arvostella, niin tänne oli kuitenkin ihan ok tulla huutelemaan tuollaista, tuntemattomalle?

      Paljon tsemppiä sinulle ADHD-lapsen vanhempana. Tämä kirjoitus ei kuitenkan käsitellyt sitä miten adhd-lasta tai vammaista kuuluisi kasvattaa, vaan esimerkiksi sitä että vanhemmat laittavat lapset heti ravintolaan saavuttua juoksemaan ympäri käytäviä, tai jättävät 3-vuotiaansa 2,5 tunnin junamatkan ajaksi ilman minkäänlaista valvonaa.

      Paljon kiitoksia palautteesta.

      Poista
  14. Loistava postaus.

    Astetta pahempi tilanne on se, kun aikuinen ei osaa käyttäytyä. Aikuisia penkin potkijoita on näkynyt useita. Toisinaan myös yölennolla on ollut takana kovin meluisia aikuisia. Huonosti käyttäytyvälle aikuisille on vaikea selittää, miten tulisi käyttäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin totta kun olla ja voi - aikuiset voi olla paljon lapsia pahempia käyttäytymiseltään, ja usein onkin. Yleensä henkilökunta saa tosin aikuiset ruotuun, mutta lapsiin ei jostain syystä puututa yhtään samalla tavalla. Että jos vaikka skidi vaan kirkuu haluavansa puhelimen neljä tuntia, niin siihen ei sanota mitään, mutta jos aikuinen niin tekee, niin arvaisin että henkilökunta jossain vaiheessa tarttuu asiaan. :D

      Poista
    2. Olisko näiltä huonosti käyttäytyviltä aikuisilta jäänyt tavoille oppiminen jossain vaiheessa puutteelliseksi. Joten sinällään nämä postauksen vinkit pätevät tulevaisuuden aikuisiin. ;-)

      Poista
  15. Voi kauhistus mikä kirjoitus. Hienosti nostat itsesi korokkeelle yhden kiltin Bella tytön vanhempana. Lapsilla on kuitenkin aika suuria eroja temperamenteissa, eikä kaikki sinun kertomasi pelisäännöt vaan päde kaikissa perheissä. Eikä se, että asioita sitkeästi opettaa ja selittää välttämättä tuota haluttua tulosta toistoista huolimatta. Erityislapsien erillaisuutta ei usein ole havaittavissa ulkoisesti, mutta käytös voi olla normista poikkeavaa. Ja tällaisten lasten vanhemmat kohtaavat juuri kaltaistesi ihmisten kauhistelua riittämiin. Vain harvoin joku tulee esimerkiksi tarjoamaan apuaan tai kysymään mikä tilanne on. Voihan toki olla, että ajattelet ettei tällaisten lasten kanssa pitäisi edes matkustella tai syödä ravintolassa. Moni tähän ratkaisuun päätyykin kun eivät enää jaksa vastaanottaa huonoa kohtelua, vaikka ovat tehneet parhaansa että lapsi käyttäytyisi yhteiskunnan yleisten normien mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään lisättävää. Tästä kirjoituksesta tuli lähinnä vihainen ja ennen kaikkea pettynyt olo - niin turhauttavaa on aina ollut odottaa ymmärrystä äärimmäisen herkän ja myös erityislapsen äitinä. Kaikille elämä lapsen kanssa ei ole niin helppoa lapsen erityisyydestä ja vaativuudesta johtuen.

      Poista
    2. Melkoinen olkinukke tämä kommentti. On kaksi eri asiaa olla tekemisissä ns. normaalin lapsen, ja erityislapsen kanssa, ja uskoisin, että jutun kirjoittaja ei ole ymmärtämätön asian suhteen. Lapsilla on paljonkin temperamenttieroja, tottakai. Silti, älypuhelinta lapsesta piittaamattomana tuijottavat vanhemmat, jotka eivät yksinkertaisia asioita huomioon ottamalla, esim. tilanteiden ennakointi ja lapselle sen selittäminen, edes yritä olla kohteliaampia ympärillä oleville ihmisille, ovat tässä kirjoituksessa kritisoinnin kohde, eivätkä erityislapset. Erityislapsista ko artikkelissa ei puhuta, joten sen asian käyttäminen vasta-argumenttina, on täysin ohiampuvaa. On ymmärrettävää, että lapsissa on eroja, mutta niin on myös vanhemmissa.

      Poista
    3. Tämä! Itse en vammaisen lapseni kanssa ole käynyt enää vuosiin missään, juuri näiden täydellisten Bella-lasten vanhempien paheksunnan ja syyllistämisen takia. Kokeilkaapa tekin jäädä Bellan kans joskus muutamaksi vuodeksi kotiin, niin ei tarvi urputtaa. Mitäs läksitte, jos ottaa noin koville?!

      Poista
    4. Kiitos ope, kun huomautit tästä olkinukesta.

      Ja kiitos monelle Anonyymeille näistä nimettömistä kommenteista, se aina tuo jotenkin lisäuskottavuutta näihin kommentteihin kun nimettömänä vastailee.

      Mutta jos tähän nyt sitten vielä open kommenttiin lisäys että tässä postauksessahan ei tosissaan puhuttu vammaisista tai erityislapsista yhtään mitään. Sellaisia kuuluu meidänkin tuttavapiiriin.

      Vammaisuus esimerkiksi monasti näkyy ulospäin jollain tapaa (disclaimer: ei toki aina), ja silloin kuka tahansa ymmärtää ettei samoja asioita voi lapselta vaatia. Ja sitten taas esimerkiksi adhd -skidejä on jonkun tilaston mukaan noin 6% suomalaislapsista. Siinä on vielä 94% ns. normilapsia. En esimerkiksi usko että VR:n leikkivaunussa kaikki sattuisi olemaan ADHD -lapsia, tai muuten erityistarpeisia.

      Joka ikinen kerta kun herättää keskustelua lasten kasvatuksesta tai käytöksestä, vastaan iskee whataboutismi. Että sitten kun on tämä ja tämä erityistapaus ja kun kaikki ei ole samanlaisia. Ei ole ei. Mutta suurin osa on ihan normaalilapsia, joihin toimii ihan normaalit kasvatuskeinot.

      Noista 249 blogin muusta postauksesta voi lukea sitten miten reissut on menneet, ennenkuin näistä tässä postauksessa mainituista neljästä esimerkistä vetää hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä miten reissut ovat menneet. Niitä voi käydä sieltä kurkkimassa!

      Poista
    5. Pyytäisin kiinnittämään huomion siihen, että vammaisuus ei suinkaan aina näy ulospäin. Kannattaa googlata ilmiö 'invisible illness'. Juu, sairaus ei ole synonyymi vammaisuudelle mutta tämä ilmiö auttaa ymmärtämään, että ulkopuolisen näkemän habituksen ja toimintakyvyn todellisten rajoitteiden välillä voi olla ristiriita.

      Poista
    6. Onko vaihtoehdot vain normaali ja ADHD? Onko blogisti todella noin yksinkertainen?

      Monet "vaikeammat" lapset saavat yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Syksyllä 2015 tehostettua tai erityistä tukea sai 16 % peruskoululaisista. Tämä on määrässä noin 85000 lasta Suomessa. Päiväkoti-ikäiset vielä tähän päälle, joten kyse ei ole mitenkään pienestä otoksesta. Muista ongelmista esim. uhmakkuushäiriöstä kärsii noin 10 % jossain vaiheessa (saattavat olla samoja kuin tehostetun/erityisen tuen lapset). Kielellisen kehityksen häiriöstä kärsii noin 7 % lapsista. Näitä kun summailee, niin todennäköisyys sille, että se ongelmalapsi kärsiikin ihan oikeasti jostain ongelmasta. Ja tässä vielä yllätys: monet jutut ovat perinnöllisiä, joten ehkäpä ne vanhemmuuden taidotkaan eivät vaikka ADHD-vanhemmalla ole niin prikulleen mallikkaat.

      Oma lapseni saa tehostettua tukea ja hänestä ei päälle päin huomaa mitään. Tästä voisikin järjestää näille Hyville Vanhemmille jonkun tunnistamispäivän, jolloin voisivat tuomita huonosti käyttäytyviä vs. diagnoosilapsia.

      Poista
    7. Erityistukeen lukeutuu myös ne, joilla ei esimerkiksi ole varaa maksaa maksuja, joten tuosta luvusta ei voi suoraan vetää johtopäätöksiä käytöshäiriöistä, siksi esimerkkinä on käytetty adhd:sta. Niihin lukeutuu myös ne, jotka tarvitsevat esimerkiksi lukemiseen tai kirjoittamiseen tukea.

      Ja sitten quote tekstistä: "Vammaisuus esimerkiksi monasti näkyy ulospäin jollain tapaa (disclaimer: ei toki aina)".

      Lisäisin tähän vielä että blogipostaus ei myöskään käsittele sitä miten käytöshäiriöisiä tai vammaisia lapsia tulisi kasvattaa. Vaan esimerkiksi sitä, onko ok laittaa lapset juoksemaan ympäri ravintolaa heti kun sinne päästään, tai onko ok jättää 3-vuotias kokonaan ilman vanhemman valvontaa 2,5 tunnin ajaksi junassa. Milloin se lapsi, joka joutuu sitten kiusatuksi tämän toimesta saa reagoida kun he ovat samassa suljetussa tilassa?

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Aivan loistava kirjoitus! Monen muun kommentoijan tavoin minullakaan ei ole lapsia, joten "en tietenkään voi tietää mistään mitään" ;) Muistan kuitenkin omasta lapsuudesta sen verran, että meillä on oltu tosi tarkkoja, että osataan käyttäytyä eikä aiheuteta harmia muille ympärillä oleville ihmisille, vaikka joskus kiukuttaisikin. Sama sekä lapsilla että myös aikuisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs muuten siellä Italiassa lasten käytös ravintoloissa ja julkisilla paikoilla?

      Poista
    2. Omien tarkkailujeni perusteella Italiassa lapset otetaan pienestä pitäen mukaan arkeen myös ravintoloihin ja alkuillan aperitiiveille. Eikä kukaan myöskään paheksu, jos vanhemmat (tai vanhempi) istuu terassilla rattaiden kanssa, koska tämä on niin yleinen näky. Yleisesti ottaen italialaiset rakastavat lapsia ja he ovat tervetulleita ihan joka paikkaan. En muista juurikaan nähneeni huonosti käyttäytyviä muksuja julkisilla paikoilla, mutta toisaalta italialaiset komentaakin myös hyvin kovaäänisesti, ja paljon (ehkä joskus liiaksikin?). Kyllähän lapsista toki ääntä lähtee, mutta lähtee sitä täällä myös aikuisista :)

      Poista
    3. Näin olen itsekin sen Italianlomilla huomannut, samoin Ranskassa. Ehkä se on sitä että lapset otetaan pienestä pitäen kaikkialle mukaan, niin oppivat jo pienestä miten eri tilanteissa toimitaan. Eikai komentamisessa varsinaisesti vikaa ole, sehän voi olla juuri sitä rajojen asettamista. :)

      Poista
  18. Tämä on täyttä asiaa. Minulla ei ole lapsia, mutta olen viettänyt puoli vuotta au pairina kolmessa eri perheessä. Kaikilla perheillä hyvin erilainen tilanne kaiken kaikkiaan, mutta kahdelle ensimmäiselle oli yhteistä se, että vanhemmat eivät olleet riittävästi läsnä lapsilleen. Juuri tässä postauksessa kuvattujen kaltaisia tilanteita - ja paljon pahempiakin - kohtasin päivittäin. Lapset kärsivät ja minä kärsin. Moni muukin aikuinen kärsi.

    Vanhemmuus on aina yksilötyötä, mutta jotain sääntöjä maailmassa on olemassa ja niitä täytyy kunnioittaa. Lapsi oppii tämän taidon vain, jos vanhemmat tai vastaavassa asemassa oleva aikuinen opettaa sen taidon. Keinot ja tarvittava aika ja vaiva vaihtelee, mutta vanhemman vastuu ei katoa.

    Minusta postauksen pointti on juuri tässä: sinä, vanhempi, ohjaa lastasi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja tee samallaa niin itsekin. Sanoiko kukaan, että se on helppoa? Ei. Sanoiko kukaan, että olet huono, jos et aina onnistu siinä? Ei. Osoitettiinko teksti tietyille vanhemmille? Ei. Ennen kuin kerrot kuinka ilkeä ihminen kirjoittaja mielestäsi on, lue teksti vielä uudelleen. Ehkä sen tarkoitus ei sittenkään ollut loukata ketään, vaan kiinnittää huomio varsin universaaliin kaikkia koskettavaan ongelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun oli tässä alkuvuodesta täysi remontti käynnissä ja muutto siihen päälle, jäi huomion antaminen skidille paljon vähemmälle. Sen huomasi ihan suoraan käytöksessä. Eikä ihme - lapsi tulee maailmaan ja hänen kuuluu vanhemmiltaan tietty huomiokiintiö saadakin (se mikä se on, määrittelee jokainen yksikkö itse). Nyt kun tilanne on ehtinyt kuukausien ajan rauhoittua, on käytöskin taas ihan erilaista ja arki luistaa taas mukavammin.

      Tässä sinun kommentissa oli todella hyviä pointteja ja huomioita myös perheen ulkopuolelta katsottuna. Ja tosissaan, on hassua miten täällä vedetään lynkkausmielialalla ja pahoitetaan mieltä kun heittää muutaman vinkin siihen miten asiaa _voisi_ käsitellä.

      Kiitos Ida, kiva kun tulit taas fiksulla kommentilla mukaan keskusteluun!

      Poista
    2. Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi!

      Poista
  19. Kirjoituksessasi oli ehkä hivenen perääkin, mutta päällimmäisenä tuli ärtymys. Kehuitko nyt varmasti tarpeeksi itseäsi ja täydellistä lastasi!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma, koska missasin sen kurssin missä kerrottiin kuinka suomalaisen ei kuulu koskaan myöntää että jotain on tullut ehkä joskus tehtyä hyvin ja olla mistään ylpeä, saatikka kertoa siitä.

      Sekin kurssi tuli missattua missä opetetaan teksistä lukemaan vain se minkä haluaa lukea.

      "Joskus menetän malttini, ja se on ihan ok. Niin saattaa käydä. Välillä lapseni osaa olla aivan järkyttävän ärsyttävä (ja välillä maailma suloisin)."

      "En usko että oma lapseni esimerkiksi on mikään suuri nero, joka vaan jostain syystä tajuaa että lentokoneessa istutaan ja odotellaan kunnes ollaan perillä"

      Poista
  20. Juuri toi universaalisuus tekee kirjoituksestä käsittämättömän ylimielisen ja kapeakatsoisen. Matkailu ei ole selvästikään avartanut tätä kirjoittajaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne. Asiaa sinänsä, mutta rasittavaa oman erinomaisuuden korostamista. Kääntöpuolena kokisinkin nämä (yksilapsisten) perheiden pikkuvanhat "Bellat". Tuollainen toistuva "olipa se huonokäytöksinen" -jankutus kielii lähinnä siitä, että lapsi kerjää toistuvaa itsensä kehumista ja pahimmillaan oppii samalla (vanhempiensa kautta tietysti)asettamaan itsensä jotenkin paremmaksi kuin nämä "huonokäytöksiset". Itse yleensä pyrin kiinnittämään lasteni huomion muualle, enkä anna heidän jäädä äimistelemään tai vertailemaan muita itseensä. Sanotaan vaan, että tuo käytös ei sovi tähän paikkaan, mutta jokaisella on syynsä käytökseensä. Koska kukaan ei ole joka tilanteessa täydellinen lapsi, äiti, isä,kasvattaja tai kanssamatkustaja, kuten kirjoittaja toki maailmaasyleilevästi lopussa taisi todeta.

      Poista
    2. Aivan, no niinhän se juuri on kuten Ilkka ja Anonyymi täällä keksiikin. :)

      Mitään ei olla opittu ja kapeakatseisia ollaan. Näin sen on pakko olla.

      Paljon kiitoksia palautteesta. :)

      Poista
    3. maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa - ja tapoja kasvattaa tulevaa sukupolvea. vain omasta pohjoisesta lintukodosta käsin sitä ei vaan voi ymmärtää.

      Poista
  21. Täytyy myöntää, että kahden kiltin tyttölapsen vanhempana erehdyin minäkin ajattelemaan, että jotenkin osaan tämän kasvatushomman. Onneksi sitten syntyi pieni poika. Ihan tavallinen, iloinen ja eläväinen pikkukaveri, joka on opettanut äidilleen yhtä ja toista kasvatusasioista ja vanhempana olemisesta. Maailma on rakennettu pienille tytöille ja rempseät pojat eivät aina siihen meinaa mahtua. Nyt kuitenkin on todettava, kun pojanpatukkakin on jo 10v, että hänestäkin näyttää kasvavan kiva tyyppi, jonka kanssa pystyy lähtemään ihmistenkin ilmoille. Tsemppiä muillekin eläväisten kanssa eläville. Toivoa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on ehkä sellainen hienoinen erehdys, että olettaa kaikkien tyttölasten olevan samanlaisia ja rauhallisia, joka ei nyt ainakaan tässä meidän tapauksessa pidä paikkaansa. Meille on muun muassa joskus suositeltu "haastavan lapsen" -vanhempainkurssia. Haastavauus lähinnä siis johtuu siitä että skidi sattuu olemaan normimuksua huomattavasti fyysisempi ja aktiivisempi.

      Mutta jokainen lapsi on tosissaan oma yksilönsä. Eli ei ole samaa kaavaa vaikkapa sille kuinka paljon lepoa, aktiviteettia tai ruokaa lapset tarvitsevat, vaan yksilön tarpeen mukaan pitää mennä.

      Kiva että pojasta on kuoriutunut mukavaa seuraa! :)

      Poista
  22. Kirjoituksen alku oli jopa hieman lupaava, mutta sitten lähti kirjoittajalta mopedi pahemman kerran käsistä. Matkustelu ei tosiaankaan ole avartanut tätä kirjoittajaa. Kannattaa ainakin seuraavalla reissulla suunnata merenrannalle, niin ei tarvitse valittaa muiden allaskäyttäytymisestä. Ja itse olen lapseton, lähes keski-ikäinen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole matkailu avartanut mitenkään eikä merenrannallakaan olla koskaan käyty. Tervetuloa lukemaan ne 249 muutakin postausta jotka täältä blogista löytyy. :)

      Poista
    2. edelleen määrä ei korvaa laatua. hyväksi koettu oppi.

      Poista
  23. Erittäin fiksu ja hyvä kirjoitus! Kyse on ihan maalaisjärjestä, eikä siitä että kirjoittaja haluaisi mainostaa omaa erinomaisuuttaan (tämä siis haters gonna hate-osastolle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! Mahtavaa, että joku osasi lukea sen kuten oltiin tarkoitettukin! :)

      Poista
  24. Itse matkustin puolivuotiaan tyttäreni kanssa, menomatka sujui kuin unlema, mutta paluulennolla tyttö huusi sylissäni neljä tuntia putkeen. Edessä istui perhe: äiti, isä ja noin 8-vuotias tyttö. Äiti huokaili , puhisi ja jupisi äänekkäästi, "että mä en jaksa noita rääkyviä kakaroita". Uskokaa pois, kokeilin kaikkea rauhoittaakseni tyttöä, imetin, hyssyttelin, kävelin pitkin käytävää, vaan eipä siinä aina mikään auta saati sitten ns. järkipuhe puolivuotiaalle. Lentokentällä, kun odotimme matkatavaroitamme, kuulin perheen äiti katsoi meitä tuohtuneena ja sanoi äänekkäästi miehelleen "en ymmärrä miksi pitää noin pienen lapsen kanssa matkustaa, jos lapsi ei osaa käyttäytyä". Ei tullut mieleenkään pahoitella lapseni käytöstä hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuinen ihminen eikä ymmärrä, että puolivuotia ei osaa kertoa mikä ärsyttää, sattuuko, pelottaako jne.

      Poista
    2. Puolivuotiaalta lie vielä turha odottaa "käytöstapoja". :) Tällä kertaa ne taisivat kyllä uupua tuolta perheen äidiltä. Muutenkin on hassua kun jotkut ihmiset puhuvat "kilteistä vauvoista". Ei vauva ole kiltti tai tuhma, sehän on täysin vaistojensa varassa toimiva.

      Kurjaa, että jouduit tuollaiseen tilanteeseen. Itse olen joskus ottanut väsyneen näköiseltä äidiltä vauvan hyssyteltäväksi pitkällä lennolla.

      Poista
  25. Hyvä kirjoitus!
    Ja enkä muuten löydä siitä mitään omaa erinomaisuuttaan korostavaa mitä nämä monet anonyymit kommentoijat jankuttavat. Aivan kuin osa olisi päättänyt jo ensimmäisen lauseen jälkeen mitä postauksessa lukee ja sillä moodilla filteroinut lukemansa.
    Hankala aihe, mutta hyvin vedetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Vuorotellen_vhjtp! Mukavaa, ettei suurin osa ole laittanut heti filtteriä päälle. =)

      Poista
  26. Musta tässä blogissa paistaa taas läpi lapsiviha, muita kuin omaa täydellistä lasta kohtaan. Lentokoneessa äiti lyö lapsiaan, siihen et puutu, mutta siihen puutut, että se pahoinpidelty lapsi potkii sun tuolia. Vielä oikein jaksat huutaa lapselle, joka on juuri saanut iskuja taholta, jonka luulisi viimeisenä niin tekevän. Omg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tottakai, lapsivihaaja tässä tietenkin, niin on kaikki, jotka uskaltavat puolittaista sanaa sanoa mistään kasvattamiseen liittyvästä. Ja huusin, tottakai, niinhän tuossa blogipostauksessakin sanotaan nimenomaan, että huusin.

      Kiitos paljon palautteesta.

      Poista
  27. Jos joitakin kirjoitus ärsyttää, heidän kannattaisi tutkia omaa käytöstään lapsiensa/lasten kanssa. Välinpitämätön asenne eteenkin oman jälkikasvunsa temppuiluun kertoo paljon vanhemman suhteesta lapseen..

    Lapsen kanssa matkusteleminen on hauskaa, en olisi koskaan voinut jättää omiani kotiin lomamatkan ajaksi.

    Miksi muuten odotetaan lentoyhtiöltä puuhapaketteja, kun voi itse pakata reppuun värityskirjan, pelejä lukemista ym.?

    Ystävällisellä käytöksellä (kanssamatkustajatkin huomioiva) kaikilla on parempi mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on mahdollista lukea kaikki väärin ja ottaa itseensä, kiitos tästä palautteesta! :)

      Tosissaan, muut huomioimalla maailma olisi paljon parempi paikka.

      Poista
  28. Lyhyt pikainen yleiskommentti. Kirjoituksessa (tai kirjoittajalla) on seuraavia virheitä (ongelmia):

    1) Ylikategorisointi. Lapsia (ja aikuisia) ei ole vain normaaleja ja erityislapsia vaan ihmiset ovat jatkumoa ja siten jo lähtökohtaisesti erilaisia.

    2) Yliyleistäminen. Kirjoittajalla (kuten meillä kaikilla) on yksi kokemus omasta perheestä, vanhemmuudesta ja omista lapsista. Tältä pohjalta yleistäminen ei useinkaan toimi vaan tarvitaan laajempia otoksia ja hyvin suunniteltuja tutkimuksia.

    3) Väärä syyllisyys. Samassa perheessä voi olla paremmin ja paljon huonommin käyttäytyvä lapsi, vaikka kasvatus on tehty samoin. Ei kaikkea syyllisyyttä voi asettaa vanhemmille ja kasvatukselle.

    4) Oman toiminnan vaikutusten arviointi. Lapsi suhtautuu eri tavoin oman vanhemman ja ulkopuolisen suorittamaan ojentamiseen, koska oma vanhempi on monesti se, jolle uskalletaan enemmän laittaa vastaan.

    5) Muiden toiminnan motivaatioiden arviointi. Aika yleinen elämänohje on, että kannattaa olettaa parasta ja positiivista muiden ihmisten olosuhteista ja toiminnan syistä. Jollain voi olla ollut vaikea päivä tai elämäntilanne, joka vaikuttaa johonkin tilanteeseen ja hän toimiikin eri lailla kuin yleensä.

    6) Näistä mainituista virheistä seuraa pahantahtoinen ja valitettavasti melkein jopa kaikkitietävän oloinen osoittelu muita ihmisiä kohtaan.

    VastaaPoista
  29. Oikein hyvä postaus, kiitos siitä. Lapsia, aikuisia ja lapsiperheitä on joka lähtöön. Osa osaa käyttäytyä, osa ei. Kiitos kaikille hyvin käyttäytyville.

    Olen itse manuaalipyörätuolilla liikkuva aikuinen ihminen. Minulla ei ole lapsia, mutta vietän toisinaan paljon aikaa lasten kanssa mm. junissa ja busseissa. Syy sille on se, että näissä kulkuneuvoissa pyörätuoli- ja lastenvaunupaikat ovat samalla alueella. Etenkin kaukojunissa on toisinaan todella rasittava olla, koska vanhemmat eivät puutu lastensa metelöintiin, riehumiseen, potkimiseen tai muuhun häiritsevään käyttäytymiseen.

    Ymmärrän, että matkustaminen voi olla tylsää tai lasta voi väsyttää. Mietin kuitenkin usein sitä, voisiko lasta kuitenkin hiukan huomioida. Olen pahimmillaan nähnyt, kuinka tylsyyttä valittava lapsi istuu keskellä IC-junan palveluvaunun käytävää, nuolee kämmeniään ja hankaa sitten niillä lattiaa toistaakseen sen yhä uudelleen ja uudelleen äidin lukiessa samalla silmääkään räpäyttämättä Opettaja-lehteä (itsesuojeluvaistoni varoitti puuttumasta tähän tilanteeseen). Tablettia tai puhelinta saatetaan käyttää liian kovalla äänenvoimakkuudella. Jotkut vanhemmat kieltäytyvät menemästä leikkivaunuun metelin vuoksi sillä seurauksella, että myös palveluvaunun puoli pysyy meluisena.

    Liikuntavammainen ihminen ei pääse mihinkään karkuun näitä tilanteita. Pahimmillaan käy vielä niin, että junasta pyörätuolipaikan ostanut ja sitä tarvitseva henkilö joutuu ottamaan vastaan lasten vanhempien kiukun siitä, että he joutuvat väistämään toisen henkilön ostamalta paikalta. Se on samalla malli lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näistä tapauksista tämä postaus kertookin - siitä että lapsi jätetään heitteille, ei se että se joskus kauppareissulla saa raivokohtauksen tai sylivauva tai taapero itkee lennolla. Mukavaa Ronja, että osasit lukea tämän juuri niin, ja sinulla näyttää olevan kokemuksiakin näistä.

      Olen ymmärtänyt että junissa on tosissaan liikuntavammaisille niin vähän paikkoja, kuin myös lastenvaunuille, että tämä aiheuttaa skismaa molemmissa ryhmissä. Luin jostain VR:n vastauksen että pyörätuolipaikkoja saa käyttää vain jos pyörätuolia ei tule kyytiin, eli teillä on aina etuoikeus niihin. Kurjaahan se tietysti on lastenvaunuilla matkustavalle, mutta ne saa sentään taitettua jollain tapaa kasaan.

      Toivotaan, että tiloja saadaan enemmän juniin ja yhteiselo sujuu sutjakammin.

      Poista
  30. Kiitos postauksestasi! Palasi mieleeni, ne ajatukset, joita ennen lapsia kävin mielessäni läpi, kun kohtasin matkoillani lapsiperheitä. Onneksi olen omien lasten myötä päässyt noista muiden kasvatusmetodeja arvostelevista ajatuksista eroon ja sitä myöten myös voin olla itselleni ja lapsilleni armollisempi, kun tilanne vain eskaloituu ja lapset hepuloi. Sellasta se elämä välillä on. Ääntä kuuluu ja pitääkin kuulua. Me kaikki reagoimme uusissa paikoissa, uusiin asioihin erilailla ja lapsilla ne reaktiot tulevat niin vilpittömän avoimesti ja suoraan, että välillä on pakko vain antaa reaktion (esim kaupassa parkunan) mennä ohi, jolloin tilanne voi näyttää ulkopuolisen silmin siltä, ettei vanhempi tee mitään. Asiasta voi sitten keskustella jälkikäteen tai pienemmän kanssa huokaista, että ohhoijaa olipas se iso tunne se, mutta siitä selvittiin. Monesti esim. 2-vuotias on itsekkin hämmentynyt isoista tunteistaan ja kaipaa vain tukea ja turvaa ison tunteen ajaksi. Ulkopuolisen kylmä ja kova kehoitus olla hiljaa voi tässä tilanteessa säikäyttää lapsen entisestään. Itsd kohtasin junassa tälläisen tilanteen esikoisen kanssa, joka 2v uhmassaan ryhtyi kiljumaan, ettei halua junasta pois, eikä takkia päälle. Käytävän toisella puolella oleva keski-ikäinen nainen päätti ojentaa lastani sanomalla "nyt kuuld olet hiljaa, eihän täällä junassa kukaan mukaan tuolla tavalla huuda". Lapsi hiljeni ja katsoi säikähtäneenä naista ja mä katsoin epäuskoisena naista, joka sanoi perään "noni katsos heti hiljeni. Kuria tuo lapsi tarvitsee. Minä olen kasvatustieteidem maisteri. Kyllä minä tiedän kuinka lasten kanssa ollaan". Katsoin edelleen epäuskoisena naista, kunnes poikani ryhtyi kahta kauheammin huutamaan, nyt myös erityisen kauhuissaan ja säikähtäneenä. Keräilin kiukkuani ja itkuani ja ryhdyin kantamaan lastani kohti rattaita itku kurkussa. Vaunupaikoilla oli toinen äiti, joka katsoi minua ja sanoi "älä välitä". Se solidaarisuus mitä sain tuolta äidiltä oli niin ihanan aitoa ja ymmärtävää, että oisin varmasti halannut tuota kanssaäitiä, jos olisin huutavalta lapseltani kyennyt. Se hetki oli käänteentekevä mun tajunnassa. Siitä hetkestä lähtien tajusin, että ulkopuolisilla ei ole mitään tajua siitä, kuka minä olen ja miten minä lastani kasvatan ja millainen lapseni on. Ulkopuoliset miettiköön mitä miettivät minusta tai lapsestani. Minä tiedän miten minä lapseni kanssa toimin ja olen. Ainoastaan minä tunnen lapseni, joista olen sanomattoman ylpeä myös silloinkin, kun he ovat ison tunteen vallassasaa tai eivät "ole pieni aikuisia" ja huutavat ja iloitsevat ja hyppivät ja eivät pysy nahoissaan. Rakkaat kanssavanhemmat olkaa ylpeitä itsestänne. Te teette varmasti aina parhaanne ja teillä on upeat lapset, joista voitte olla ylpeitä myös niinä haasteellisimpina hetkinä. Ps. Blogin kirjoittajalle vinkki. Olisit voinut kokeilla sanoa ensin ystävällisesti 8v pojalle "voisitko olla potkimatta selkänojaani. Se tuntuu todella ikävältä selkääni. Haluatko tulla kokeilemaan miltä se tuntuu?" Esim oma poikani voi ihan ajattelematta potkia, kun on vähän kokoajan vipinää jaloisa (eikä äiti välttämättä edes huomaa sitä kun on keskittynyt pienempään lapseen). Se, että joku yhtäkkiä suuttuu ja uhkaa ilman, että on kertaakaan sanonut siitä aikasemmin, on sekin aika huonoa käytöstä ja sai pojan varmasti ihmettelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan missään tässä kirjoituksessa ei kritisoitukaan sitä että lapset saavat tunteenpurkauksia, vaan sitä, että vanhemmat ei tee sellaisille asioille mitään, jossa ei ole kyse tunteenpurkauksesta. Eli esimerkkinä ei tässä esimerkiksi ollut kauppareissulla saatu itkupotkuraivari, vaan se että perhe tulee ravintolaan ja pistää muksunsa juoksemaan pitkin käytäviä samointein. Tai se että kolmevuotias on laitettu 2,5 tunniksi yksin junaan leikkimään, ilman minkäänlaista ohjausta. Se on hieman eri asia.

      Eli esimerkkisi ei nyt ihan oikein osu tämän kirjoituksen kanssa yksiin, vaikka ne sinällään jostain varmasti kertovatkin.

      Poista
  31. Lapset ovat erilaisia,niin kuin koiratkin, samat keinot eivät välttämättä toimi kaikilla, on ylivilkkautta, kaikki eivät hallitse itseään jne... vaikka mitä tekisit. Monen lapsen kokemuksella herra kirjoittaa?

    VastaaPoista
  32. On tosi tärkeää näyttää hyvää mallia kaikkien kaikille lapsille. Koittaa pitää huolta, että kaikilla on hyvä olla ja olo on turvallinen.

    Hyvät käytöstavat ovat arvokkaita. Helpottavat elämää. Lapsemme (meillä ja maailman lapset) eivät aina saa nauttia perheestä, jossa nämä osataan. Silloin taitavampi voinee auttaa, tukea.

    Kun ymmärrys lisääntyy, lisääntyy myös empatia vaikka osin ovatkin sama asia.

    Tunnen Belloja - he ovat tavallaan etuoikeutettuja - nauttivat näkyvyydestä ja siitä, että välitetään ja välitetään kasvattaa. He myös pystyvät kasvamaan. Ei-Bellat ovat kirjava ryhmä, valtava kirjo. Osaa emme me vanhemmat osaa kasvattaa. Osa ei omista geneettisistä/ympäristöltä opituista tai molemmista syistä kykene ottamaan opiksi.

    Yksikin hyvä kommentti saattaa kuitenkin jäädä versomaan hyvää kasvua lapsen sisimpään. Kuinka on myös voima negatiivisilla lausahduksilla vielä väkevämpi ja itseään toteuttavampi...

    Bellalla on loistavat unenlahjat. Jokaisella lapsella lahjansa. Löytäkäämme ne, sanoittakaamme ja tukekaamme kasvua - jos omista lähtökohdistamme voimme. Mekin olemme olleet lapsia. Millaisia sanoja ja tekoja olisimme kaivanneet läheisiltä ja vierailta niissä paikoissa, kun kaipasimme, kun emme (vielä/vieläkään) kyenneet?

    Hyvä avaus keskusteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla ei harmillisesti ole samoja eväitä elämään, ja se on todella kurjaa. Suomessa on toistaiseksi sentään yritystä siihen.

      Kiitos hyvästä keskustelulisästä.

      Poista
  33. Bravo! Tolkullista tekstiä! Jos vaan kelattais, että kaikkien (nuorten, vanhojen, isojen, pienten...) pitää osata olla muita huomioiden, niin oltais jo pitkällä.

    VastaaPoista
  34. Piiiiiitkä kirjoitus siitä, kuinka minä olen niin hyvä kasvattaja että! (Myönnän, en jaksanut lukea loppuun asti. Kyllästyin jatkuvaan toistoon) Varmaan kuitenkin suurin osa vanehmmista on ollut sekä se, joka voi tuntea ylpeyttä omasta jälkikasvustaa silloin kun muut lapset riehuu ympärillä että myös se, joka on saanut hävetä silmät päästään. Aika yksioikoista tulkita asiat niin, että aina se on hyvä kasvattaja, jonka lapset on kunnolla (sillä hetkellä). Tai ainakaan ei voi mitenkään tulkita niinpäin, ettei (sillä hetkellä) riehuvien lasten vanhemmat osaisi kasvattaa lapsiaan. Nykyään tällainen besserwisserismi on todella in, kun kaikki on kaikkien alojen asiantuntijoita sillä sekunnilla kun kirjoittavat siitä blogiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, no lopussahan tuli vasta vinkit, joten kannattaa ehkä lukea loppuun se sitten vielä! Kiitos nimettömästä palautteestasi, Anonyymi.

      Poista
  35. Uuh! Vuoden nillittäjä on valittu ��
    Kuka tällaista jaksaa lukea edes??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sinä, ja vielä kommentoidakin! :) Kiitos paljon palautteesta!

      Poista
  36. Kyllä tuo ylimielisyys on jotain aivan järkyttävää. Huomaa jo noista kommenteista annettuun palautteeseenkin! Ilmeisesti vain hehkutuskommentit kelpaavat. Itse ehkä miettisin, että onko omassa asenteessa kuitenkin jotain pielessä, mikäli noi monelle kommentoijalle välittyy myös noin negatiivinen kuva omasta ulosannista.Kannattaa harkita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se että katsoo asiakseen tulla nimettömänä kommentoimaan negatiivisuuksia voi tietysti olla yksi syy. Mutta kiitos nyt tästäkin kommentista, Anonyymi!

      Onneksi tästä on pääosin eri kanavista tullut erittäin positiivista palautetta. :)

      Poista
  37. Teksti kuulostaa kuin omalta kirjoitukseltani tyttömme kanssa matkustaessa.Taitaapa olla saman ikäinen myös teidän tytön kanssa.Siksi olikin pakko kirjoittaa...Meilläpä on nimittäin myös poika ja hänen toimintansa tuohon tekstiin lisättynä ei enää olisikaan sama :D Eli eroja on jo paljon tyttöjen ja poikien välittä,vaikka kuinka meilläkin aika natsi-kasvatusta harrastetaan.Harva poikalapsi esim lentokoneessa kaivaa esille sitä askartelu/värityskirjaa tai ainakaan viihtyy sen parissa kovin pitkään :D Eli joo,yhden,varsinkin tyttölapsen kanssa meno on taatusti vähemmän haastavampaa kuin jos lapsia on useampi ja lapsikatraasta löytyy myös poikia...Ja mistä tiedät minkämoinen matka-aika tuollakin perheellä oli jo takana,kenties äitiä myöten kaikki yliväsyneitä jne.

    Ja tiedän kuinka SUPERÄRSYTTÄVIÄ ovat nämä lapset ja perheet joissa kaikki vanhempia myöten kokovat oikeudekseen käyttäytyä miten sattuu,lähinnä vaan tässä jutussa nyt pisti silmään tuo itsensä erinomaisuuden korostaminen.

    Ja kolmevuotias on kyllä aikalailla pieni vielä käyttäytymään täydellisesti varsinkin väsyneenä vaikka kuinka siihen kotona kasvatettaisiinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ihan lähtisi sukupuolittamaan tätä, enkä myöskään vetäisi johtopäätöksiä siitä että yksi tyttö jostain syystä on helppo koska on tyttö.

      Tekstistä voi poimia haluamansa asiat ja keskittyä niihin, harmi että se on kohdallasi (ei millään tavalla tarkoitettu) itsensä korostaminen. Vaikeahan sitä on muiden perheiden ja lapsien reaktioista kirjoittaa kuin omansa.

      Kolmevuotiasta ei varmaankaan tarvitse sijoittaa keskelle lapsikatrasta, vaan pitää vaikka omassa sylissään.

      Poista
  38. Ikävää, että tuo diivamainen "meidän perhe on parempi kuin teidän perhe"- asenne on ilmeisesti mahdollisesti tarttumassa jo noin nuoreen lapseenkin. Jos mun lapsi olis kommentoinut jotain toisesta huonosti käyttäytyneestä lapsesta, olisin käynyt keskustelun siitä, että on ikävää, että omalle kohdalle käy tuollainen matkakokemus, mutta emme voi mitenkään tietää mistä yksittäisellä matkalla on ollut kyse. Emme voi arvostella vielä tuon perusteella, emmekä tiedä mitään kyseisestä perheestä ja heidän edeltävistä tapahtumista (saati kasvatusmetodeista!) Voimme vaikutaa vain omaan käytökseen ja tietysti pyytää (ja tarvittaessa vaatiakin) omien oikeuksien toteutumista, mutta ei ole meidän asiamme eikä asemamme antaa muille ohjeita muka parempina ihmisinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin...

      Poista
    2. Harmillisesti, yhten blogipostaukseen ei mahdu kaikki elämässä käydyt keskustelut, tapahtumat ja esimerkit.

      Itse käyt blogissa kritisoimassa vielä nimettömänä yhden lukeamasi postauksen perusteella postauksen kirjoittaneen persoonan, perheen ja elämän. Eli yhden postauksen perusteella voi kuitenkin arvostella bloggaajan kauttaaaltaan? Tosissaan, voimme vain vaikuttaa omaan käytökseen ja omiin tekoihin ja sellaisia tuolla lopuksi annetaankin - vinkkejä, miten voi halutessaan yrittää vaikuttaa.

      Kiitos palautteesta.

      Poista