sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

"Toivon, että teillekin käy josksu huonosti, ehkä puoliso pettää, toinen sairastuu, tulee ero, loppuu työt ja lähtee kämpät sun muut alta."


Suomi on sellainen maa, että täällä on sananvapaus. Ja se sananvapaus tarkoittaa sitä että minulla on oikeus Nimettömänä ja Anonyyminä tulla kertomaan teille bloggaajille että sinä olet kamala ihminen ja minä olen loukkaantunut. Koska niin minä olen. Sekin on minun oikeus.


Minä olen niin kovin loukkaantunut siitä että koska sinä olet lapseton niin et tiedä mitään millaista lasten kanssa on. Minä kerron sinulle ettet sinä lapsettomana ymmärrä mistään mitään. Ja nyt kun sinulla on sitten yksi lapsi niin et tiedä kuitenkaan mistään mitään. Että turha sanoa mitään. Sitten vasta kun sinulla on monta lasta ja niistä ainakin yksi on erityislapsi, sitten sinä ehkä tiedät jotain, mutta et varmaan sittenkään.

Sen minä tiedän, ettei sinulla ei ole yhtä kurjaa kun minulla etkä sinä muutenkaan mistään tiedä mitään ja minä olen nyt loukkaantunut kun et osannut kirjoittaa juuri minun näkökulmastani ja kattaa kaikkia vähemmistöjä ja ruokavammaisia ja erityistilanteita tässä samassa postauksessa.

Sitiä minä olisin halunnut lukea, sellaisen postauksen missä kaikki maailman näkökulmat ja tavat ja tilanteet olisi yhteen koottu.

Sellaisia postauksia minä aina luen ja itsekin syvällisesti pohdiskelen. Kaikkien näkökulmia aina pohdiskelen, ja siksi tiedän ettet sinä tiedä mitään.





Mutta erityisesti minä luen näitä postauksia koska ne on ilmaisia, minä en mistään sisällöistä ala maksamaan. Täällä Suomessa meistä on hyvä jos joku on ilmaista, erityisesti ämpärit. Ilmainen on hyvä aina, paitsi jos se on minulta pois. Ja bloggaajat, nehän saa kaiken ilmaiseksi, vaikka minä en, niin se on minulta pois.

Että vaikka en minä ole koskaan mitään blogia kirjoittanut, mutta tiedän kuitenkin että se on niin helppoa. Että sinun ei ole mitään sen eteen tarvinnut tehdä. Sinne vaan pari kuvaa ja tekstiä laitat ja kaiken saat ilmaiseksi ja pelkkiä drinkkejä aina juot kutsuilla, mistä sitten laitat kuvia jonnekin sosiaaliseen mediaan.

Omahyväistäkin sellainen.

Sitten sinä kirjoitat siitä, ja minä sanon että sinä et ole sitä ansainnut etkä osaa mielipidettäkään itse muodostaa siitä asiasta kun ilmaiseksi sait.

Että ihan huonoa on tämä sinun ilmainen sisältö.






Etkä sinä minkään eteen ole koskaan mitään tehnyt, kuten minä. Minä sentään olen masentunut ja raadan palkkani eteen, etkä sinä edes ymmärrä sitä, koska sinä kuulut eliittiin kun olet bloggaaja.

Tästä minun näkökulmastani sinun kuuluisi täällä sinun blogissasi kirjoittaa. Kovin olen siitä vihainen ettet sinä minun kokemuksistani kirjoittanut. Sinä et ole koskaan ollut työttömänä tai onneton, sen minä tiedän, etkä sinä ole joutunut työtä tekemään minkään eteen. Sinun elämäsi on helppoa ja on ollu aina, sen minä tiedän kun olen yhden postauksen blogistasi lukenut.


Siitä minä olen ylpeä että meillä Suomessa voi saada arvostusta vain jos on ensin raatanut niska limassa ja unohtanut perheen ja ystävät. Että on työlleen ihan kaikkensa antanut ja ehkä vähän burnoutistakin kärsinyt. Se on kunnioitettavaa se. Saappaat jalassa mennään kun on raadettu ensin. Bloggaaminen se ei ole mitään oikeaa työtä, koska se on vaan niin helppoa eikä kunnon työ. Eikä edes harrastus.

Sitä mieltä minä olen, ja sen minä sinulle kerron aina kun voin.

Kuka niitä blogeja edes lukee kun ne on niin huonoja, en edes ymmärrä, mutta minä siellä sitten kommentoin ja kerron senkin että on huono blogi eikä tätä kukaan lue, heti kun olen sen ensin lukenut.






Näitä kommentteja opin kirjoittamaan siellä koulussa. Meillä täällä Suomessa on myös tasa-arvo. Ja kaikilla on samat mahdollisuudet saada koulutusta, ja se on hienoa se, ja siitä me ollaan ylpeitä sitten aina kun joku ulkomailla huomaa sen. Että tasa-arvoisia ollaan.

Mutta jos on hankkinut sellaisen korkeakoulututkinnon niin sitten kuuluu eliittiin, koska sitten voi saada korkeampaa palkkaa. Että tartteeko sitä yrittää olla parempi kun muut. Sellanen korkeakoulututkinto, se on vaan omahyväisyyttä.

Mutta hieno on tämä meidän koulutussysteemi.

Ja sinä bloggari, sinä olet vissiin joku korkeakoulutettu. Ja se on kuule paha se koska silloin sinä vasta eliittiä oletkin. Koska sitten sinä saat korkeampaa palkkaa kuin minä, minä vain tiedän että saat, ja teet sillä kaikkea hauskaa, mistä täällä blogissasi leveilet etkä koskaan kirjoita mistään tärkeistä asioista. Helppoa sinun on  kun ei ole tarvinnut koskaan mistään luopua eikä säästää ja sinulla on vain se yksi lapsikin, toisin kun minulla ja se on väärin.

Sitten minä kotonani mutisen että jotain pitäisi jollekin tehdä, mutta mitään ei koskaan tapahdu, että mitä sinäkin bloggaaja voisit koskaan tehdä sellaista oikeasti tärkeää. Koskaan ei bloggaajat mitään tärkeää tee.

En minä niitä sinun bloggauksia jaksa lukea jossa kirjoitetaan jotain tärkeää, että kirjoita vaan mutta minä en sellaisia jaksa lukea missä kaiken maailman näkökulmia esitellään, ja niin helppoakin se bloggaaminen.

Siksi minä haukun sinua nyt, ja vähän genitaaliasioita laitan mukaan siihen kommenttiin, jonka Nimettömänä kirjoitan.

Sitä on tämä somevaikuttaminen. Että nyt minä vaikutan täällä somessa kun genitaaliasioita Nimettömänä kirjoittelen.






Me täällä Suomessa kun ei tykätä siitä että kerrotaan mistään hyvästä ja onnistumisista, ja rahasta me ei puhuta ollenkaan, eikä pitäisi sinunkaan siellä omahyväisessä blogissasi. Ettet vaan kuvittelisi olevan toisia parempi, koska sitä se automaattisesti on kun jostain blogissasi kirjoitat. Koska sinäkin bloggari, sinä kun käyt matkoillasi ja juot niitä ilmaisia drinkkejä niissä juhlissasi, sinä et ymmärrä miten kurjaa meillä kaikilla muilla on, ja sinullakin pitäisi olla.

Kärsimyksen kautta meillä kuuluu täällä Suomessa mennä, se on tämä meidän luterilainen näkemys. Että älä sinä siellä minnekään kuuseen kurkottele ja luule olevas muita parempi siellä blogissasi.

Kun käyt siellä matkoillasi niin aina matkustat kaiken lisäksi väärin. Että maailmanympärimatka, sellainen elitistien hauska matka, senkin teit ihan väärin kun et käynyt siellä missä minä olisin käynyt.

Mitään et siellä oppinut, sen minä tiedän, vaikken itse ole sellaista matkaa tehnytkään, enkä tätä blogiasi lukenut.

Tämä blogi, sen takia sinulla ei mitään empatiaa ole, etkä vähäosaisia ymmärrä yhtään. Sen minä tiedän, vaikken minä sinua tunne. Kun sinun elämäsi on pelkkää hattaraa ja pumpulia, ja minun ei, ja se on väärin se, eikä minulla ole edes varaa lähteä sinne samanlaiselle maailmanympärimatkalle, jonka sinä teit noin vaan kun rahaa on kuin roskaa. Sinulla sitä on ja on ja on, ihan tosta noin vaan etkä sinä mitään sen eteen tee.






Minusta ei koskaan pitäisi ketään tuomita millään tapaa ja sen minä kerron kommentissani. Sitten minä tällä sananvapausoikeudellani kerron sinulle kaiken tämän Nimettömänä ja Anonyyminä. Sillä minä "Toivon, että teillekin käy josksu huonosti, ehkä puoliso pettää, toinen sairastuu, tulee ero, loppuu työt ja lähtee kämpät sun muut alta."


Koska se olisi teille ihan oikein. Ja on minun oikeus sanoa sinulle se, bloggaaja, vaikket sinä minulle mitään ikävää henkilökohtaisesti olekaan sanonut.



----

Tämän postauksen inspiraationa on toiminut ne kymmenet palautteet eri kanavissa, joita Anonyymit ja Nimettömät ovat meille antaneet näiden kohta kolmen vuoden saatossa.

Ja jotta asialla olisi toinenkin puoli, kiitos teille mahtaville lukijoille ja kävijöille niistä kaikista ihanista, sadoista positiivisitsa kommenteista, joita olette meille jatkuvasti jättäneet. Onneksi te olette valtavassa enemmistössä. 

PS. Meille voi antaa palautetta myös Facebookissa ja Instagramissa, tosin siellä vain nimellä tai nimimerkin takaa.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

"Mitäs sä aiot tehdä lomalla?"


"Mitäs aiot lomilla tehdä?" on varmasti ollut kesäkuun kysytyin kysymys suomalaisten keskuudessa. Lomat siintää edessä, aikaisimmat ovat jo ehkä jääneet laitumille. Kaikilla pitää kiirettä saada maailma valmiiksi ennen lomaa, että voi sitten rentoutua kunnolla kun tietää rehkineensä niinkuin muutkin.





Kysymykseen "mitä aiot tehdä lomalla" pitää olla tiukka vastaussetti siitä miten fantsunmageita ja huikeita kokemuksia on tiedossa ties minkälaista heti kun ehditty juosta kaikki sukulaiset ja mökit läpi ja käyty vähintään lintsi-korkeasaari-elämyspuisto -ruljanssi läpi jälkikasvun kanssa parin miljoonan muun suomalaisen kanssa.

On sitten mitä postailla someenkin. Että näin meillä lomaillaan ja paljon ehditään tehdä.




"Mä en aio tehdä oikeastaan mitään."

Se on hassua miten keskustelun ylle laskeutuu sellainen ohut verho kun kysymykseen vastaa ettei oikein aio tehdä mitään. Että aikoo vaan olla ja katsoa mitä jaksaa tehdä, jos mitään, ja ettei suunnitelmia ole.

Onko se laiska? Eikö sillä ole kavereita? Vai loppuiko rahat kesken? Sillä ei varmaan ole kaikki ihan hyvin?


Miksei se tee edes kuten ministeri Lintilä suositteli ja iske satoja euroja sitten kotimaanmatkailuun?






Vastaus siihen ettei aio tehdä mitään, eikä ole suunnitelmia on yleensä ihmettelevä "aijaa?". Lomalla pitäisi nyt vähintään olla joku yksi asia tai tekeminen sovittuna. Että niinkun laiskotella ja loikoilla vaan ympäriinsä? Se ei sovi suomalaiseen mentaliteettiin, jossa on kunnia-asia kaatua saappaat jalassa.


Useammastakin syystä kulunut kevät ja alkukesä ovat olleet todella raskaita. Palataan siihen joskus vähän myöhemmin. En itseasiassa muista milloin se olisi tuntunut niin raskaalta ja väsyttävältä kuin nyt. Meidän täydellisen nappiin mennyt Kroatian loma huhtikuussa oli ihana pilkahdus iloisuutta ja rentoa menoa, ja se tuli tarpeeseen.






Kesäloma ei ole suorittamista varten. Juuri nyt mitkään suunnitellut reissut tai jopa ulkomaanmatkat tuntuisivat suorittamiselta. Siksipä meidän reilu viikko takaperin alkanut kesäloma suuntautuu ilman minkäänlaisia ennakkosuunnitelmia vain veneilemään ja mökkeilemään. Ja se on ollut ihanaa.

Takana on reilu viikko sitä "ei mitään" -tekemistä. Olen ehtinyt lukea kolme kirjaa, syödä ehkä noin 10 litraa mansikkaa, ihailla auringonlaskuja ja vähän sateenkaariakin. Nukkunut monet päiväunet ja vain loikoillut muun muassa laiturilla bikinit päällä.

Ja sitten olen päätynyt syömään lähiruokabrunssia, vahingossa sukuloimaankin ja meidän kesäparatiisiin, joka tuntuu vähän oudolta kun isomummo ei enää toivota meitä tervetulleeksi kärpäslätkä kädessään.








Ollaan tehty vain asioita joita ollaan oikeasti ja aidosti jaksettu ja haluttu. Juuri tähän lomaan tämä on täydellistä. En odota mitään enempää, paitsi ehkä mustikka-vaniljapiirakkaa ja lisää aurinkoisia päiviä, jolloin voi taas tehdä, niin noh, sitä ei-mitään.

Pahin väsymys on jo alkanut helpottamaan.







Oletko koskaan kokeillut lomaa ilman suunnitelmaa ja jos, niin mihin se on sinut vienyt?


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Parasta mitä voit tehdä kumipuvussa - kanjonointi Kroatian Cetina Canyonissa



Vielä äsken kuuluneet iloiset naurunpurskahdukset ja rento kelluminen virran vietävänä ovat vaihtuneet huolestuneiksi ilmeiksi. 

Edessä on köysilaskeutuminen 60 metristä.








Kroatiassa vietetystä vajaasta kahdesta viikosta aivan jokainen päivä oli mielettömän upea, mutta yksi jäi erityisesti mieleen. Tuskin olimme laskeutuneet maan kamaralle ziplinelta, kun minulle ilmoitettiin, että seuraavaksi olisi synttärilahjani vuoro. Gia on onnistunut juonimaan tämän täysin selkäni takana.

Minulle ei ole lainkaan selvää, mitä extreme canyoning pitää sisällään, mutta jotain sellaista ollaan lähdössä kuulemma tekemään. Lyhyen briiffauksen jälkeen vedämmekin jo tiukkoja märkäpukuja (no okei, se oli neopreenia eikä kumia) ja valjaita päälle ja sovitamme kanjonointikenkiä. Vielä viisi minuuttia sitten en edes tiennyt, että kanjonointiinkin valmistetaan kenkiä.







Pienen minibussimatkan päässä kokoontumispaikastamme Zadarjen kylästä hyppäämme ulos autosta rauhallista piknikiä viettävän nuorenparin ihmetellessä toimintaamme. Aloitamme pitkän laskeutumisen jyrkkää ja kapeaa polkua pitkin kohti kaukana alapuolellamme virtaavaa Cetina-jokea. Hiki virtaa valtoimenaan, sillä aurinko lämmittää kuumasti neopreenillä päällystettyjä vartaloitamme. Ensimmäiset kauhunkiljahdukset kuullaan jo ennen joelle saapumista, kun Gia bongaa käärmeen polulta.


Epäselväksi jää, kumpi säikähtää enemmän.


Olemme vihdoin päässeet kanjonin pohjalle, ja on aika aloittaa tositoimet. Edeltä menee Janne ja Jussi, jotka hyppäävät isolta kiveltä veteen Katja perässään. Gia menee varovaisemmin kipeän polvensa kanssa rannalta. Minä molskahdan muiden seuraksi veteen viimeisenä ja aloitamme seikkailun.









Oppaamme Duje on kohtuullisen tiukassa kunnossa oleva kaveri, eikä pienen lajikokeilun jäljiltä jää epäselväksi, millä kunto on hankittu. Kanjonointi on yhdistelmä kahlaamista, kiipeämistä, uimista, kellumista, hyppäämistä, köysilaskeutumista, kivien päällä liukastelua ja ties mitä muuta. Kun olemme ottaneet ensimmäiset työläät askeleet liukkaalla pohjalla, meille käy pikkuhiljaa selväksi että tämähän on itse asiassa aivan hemmetin rankkaa hommaa! Duje on jo nyt pelkkää luuta ja lihasta, mutta sanoo, että kauden jälkeen hän on vielä kymmenen kiloa kevyempi.

En ihmettele.









Ylempänä vuorilla sijaitsevasta lähteestä pulppuava kylmä vesi on jo matkannut monen mutkan ja putouksen kautta ennen kuin se solahtaa kauluksestani sisään ja valuu pitkin selkää kun me vuoroin olemme virran vietävänä, ja vuoroin kauhomme joessa kanjonin pohjalla. Lihakset ponnistelevat jatkuvasti ja kokonaisvaltaisesti, kun kahlaamme, uimme ja välillä kontaamme joessa, Vielä äsken kylmältä tuntunut vesi on muuttunut mukavan viilentäväksi. Vesi pärskyy samalla kun jalat hakevat tukevaa sijaa pohjasta. Välillä kiipeän joenpinnasta nousevan kiven päälle, hyppään viereiselle kivelle ja sieltä takaisin veteen.


Tämä on koko kehoa kuormittavaa treeniä parhaimmillaan. 


Tapailen varpaillani kiviä vyötärönkorkuisessa vedessä, kunnes pohja katoaa jalkojen alta. Lihakset saavat hetken lepoa kelluessani virran vietävänä. Koitan ottaa kömpelöitä uintiliikkeitä, mutta tiukka märkäpuku ja valjaat saavat liikkeet tuntumaan raskailta. Mahdamme näyttää hassuilta kanjonin laelta katsottuna - lauma kömpelöitä, keltaisia kypäräpäitä kellumassa kuohuissa ja hyppimässä kivikoilla.







Duje kertoo, että kesällä kanjonissa on paitsi enemmän vettä, myös ihmisiä jonoksi saakka. Hän vetää välillä isompia ryhmiä, ja koska kanjonointi on fyysistä ponnistelua ja ihmisiä on moneen lähtöön, ryhmät saattavat venyä kymmenien metrien mittaisiksi ihmisletkoiksi. Märkien kivien päällä taiteillessa loukkaantumisen riski on myös jatkuvasti läsnä, joten oppaalla on melkoinen haaste paimentaa koko laumaa. Keskeltä kanjonia on pitkä matka ihmisten ilmoille, eli kieli keskellä suuta kannattaa mennä. Kanjonointikengät ovat yllättävän pitävät kun niihin oppii luottamaan.

Me saamme kuitenkin nauttia kanjonista täysin omassa rauhassa, sillä kolmen tunnin taipaleemme aikana emme näe ketään muita. Koko 101 km mittaisen joen läpi kulkeva kanjonointi Cetinan kylästä aina Omiksen vierestä laskevaan Adrianmereen saakka kestäisi kolme päivää.


Me olemme aivan puhki kolmen tunnin jälkeen.


Jossain kohtaa nousemme joesta rannalle ja kävelemme pitkää tunnelia pitkin ylämäkeen. Vesi loiskuu täälläkin jalkojen alla, kun koitamme olla kolhimatta itseämme taskulampun heikossa valossa. Ylempänä tunneli avautuu pieneksi hyllyksi korkealla joenpinnan yllä. Vieressä jylisee vesiputous Dujen kaivaessa vedenpitävästä repustaan kiipeilyköydet ja kertoessa, että seuraava ohjelmanumero on köysilaskeutuminen.


Korkeutta on vajaa kuusikymmentä metriä, eikä kaukana alempana välkkyvää joenpintaa edes näy kunnolla, koska se jää kalliokielekkeen alle.


Vitsailu alkaa muuttua väkinäisemmäksi ja ilmeet vakavoituvat kun yksi kerrallaan hivuttaudumme empivin askelin tyhjyyden päälle. Aiemmin laskeutuneita ei alempana näy, ennen kuin vasta parikymmentä metriä alempana ylitän kalliokielekkeen. Sen jälkeen olenkin irti kalliosta, ja nautin maisemista ja ihailen viereistä vesiputousta samalla, kun Duje laskee minua alaspäin.





Adrenaliinipiikin jälkeen alhaalla on voittajafiilis, ja itsensä ylittäneet seikkailijat ovat yhtä hymyä. Yksi tosin toteaa "en nauttinut siitä lainkaan mutta tulipahan tehtyä". Ainoastaan korkeuskammoinen Gia tuli mutkittelevaa polkua alas, tyytyväisenä valintaansa.

Pahimmat adrenaliinihuurut alkavat haihtumaan kun kellumme virtaa alas kirkkaassa, smaragdinvihreässä vedessä. Edessä on vielä toinenkin, tällä kertaa parinkymmenen metrin korkuinen laskeutuminen. Giakin uskaltautuu tästä alas, ja meiltä muilta tämä tuntuukin jo menevän vanhalla rutiinilla.  Kiipeämme vielä vastapäiselle kalliolle tekemään uimahyppyjä - valittavana on neljä hyppypaikkaa neljästä yhdeksään metriin. Kanjoni on tässä kohtaa kapea, alle kymmenen metrin levyinen. Alla on kuitenkin kolmekymmentä metriä vettä. Jussikin ylittää itsensä ja hyppää korkealta kalliolta kuten muutkin.






Uimahyppypaikan jälkeen joki levenee pieneksi järveksi, ja aurinkokin pääsee paistamaan meille. Kellun selälläni ja annan virran kuljettaa, ja tunnen miten aurinko lämmittää kasvojani.



Vesi loiskuu poskilleni katsellessani kanjonin laella kasvavia puita ja alas kuohuvaa vesiputousta, jonka pärskeistä muodostuu auringon säteissä sateenkaari. Olo tuntuu uskomattoman seesteiseltä ja rauhalliselta. 



Kuin pisteenä onnistuneelle seikkailulle, saamme nauttia ihan keskenämme vesiputouksesta kauniin hetken. Viimeisen ryhmäkuvan otamme tietysti sen edessä. We did it! Maisema on suorastaan maalauksellinen.








Jokiseikkailun jälkeen vaihdamme kuivat vaatteet päälle tienposkessa ja suuntaamme takaisin lähtöpaikalle Zadarjen kylään, joka näin pääsiäisenä on suorastaan aavemaisen hiljainen (kun taas lähtöpäivänämme siellä puolestaan oli vilkkaat ja supersöpöt maalaismarkkinat lehmäkauppiaineen kaikkineen). Perillä meitä odottaa vanhan herrasmiehen ja paikallisen mestarin leipoma jättimäinen soparnik - satoja vuosia vanhan reseptin mukaan valmistettu, juuri tämän alueen perinteinen herkku. Leipä on niin taivaallisen hyvää, että sen syömistä ei vain pysty lopettamaan. Jos vielä yksi pala!

Väsynyt mutta onnellinen seurue lähtee kotimatkalle kohti huvilaa, yhtä uskomatonta seikkailua rikkaampana. Kroatia tarjosi meille parastaan.












Extreme Canyoning maksaa noin 60€ per henkilö Advententure Dalmatian kautta. Jos haluat mennä rauhalliseen aikaan, tähtää huhti-toukokuulle tai syys-lokakuulle.

Tämä retki oli täysin itse kustannettu vaikka Kroatiassa olimmekin VisitCroatian vieraina. Lämmin suosittelu.