keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ihan(a) kamala raskaus


Ajattelin joskus, että jos toistamiseen raskaudun otan siitä kaiken irti. Ensimmäisellä kerralla kaikki oli vähän jännittävää kun ei tiennyt mistään mitään. Ei raskaudesta saatikka sen jälkeisestä elämästä. Toisella kerralla kaiken piti olla tuttua ja turvallista, tietäisi missä mennään, mitä kroppa tekee, miten se reagoi, mitä kaikkea tapahtuu.




Toisessa raskaudessa jaksaisin kirjoitella blogiin kuulumisia, muutoksia, seurata vatsan seudun kasvua, fiilistellä vauvaa, rakentaa tulevaa. Ehkä jaksaisin ilmoittautua odotusajan mammamalliksi jonnekin raskaushehkuineni, yhdessä iltaisin kuulostella vauvan potkuja, lueskella sille kirjoja ja soittaa musiikkia. Samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla, jaksaisin urheilla ihan viimeisille asti, jos nyt en viikkoa ennen synnytystä kävisi golfkierrosta vetämässä kuten silloin, niin vähintään uintia ja mammajoogaa ryhmässä.




Suunnitelma on mennyt vähän mönkään. Tai itseasiassa aika paljonkin. Pääasiassa olen yrittänyt selviytyä jotenkin hengissä ja jaksaa edes pakolliset asiat. Välillä en vaan jaksa niitäkään.

Yli puolen vuoden ajan pahoivointi on alkanut siitä hetkestä kun silmät ovat auenneet herätessä, ja se on jatkunut siihen asti kun ne painuvat kiinni. Oikeastaan on väärin sanoa näin sillä se ei ole aina loppunut siihenkään, vaan välillä huonovointisuus jatkuu yölläkin. Tuntuu siltä, kuin olisin pahassa krapulassa jatkuvasti, ilman että olen saanut edes nollata edellisiltana huolella. Positiivisena kokemuksena kai ei ainakaan tartte potea morkkista.




Ruoka on maistunut niin huonosti että järkyttävän väsymyksen syyksi paljastuikin anemia. Kovinkaan ihme se ei ole kun mikään ei tunnu menevän alas. Ihmettelin viikkotolkulla miten aamulla ei meinaa sängystä päästä ylös. Ihmekös tuo kun veriarvotkin ovat ihan väkkärällä. Muistan etäisesti tämän saman tunteen varhaisaikuisuudesta, jolloin keliakia jylläsi diagnostisoimattomana elimistössä, joka oli jatkuvassa tulehdustilassa. Onneksi palautuminen oli nopeaa, kun syy selvisi.

Mielialavaihteluja ei tässäkään raskaudessa onneksi ole. Se tästä vielä puuttuisi.




Ryhmäjoogakaan ei onnistu, joten olen ottanut yksityistunteja ja joogannut kotona sen minkä olen jaksanut.

Välillä olen kävellyt kuulaan kirkkaissa syysmaisemissa, yrittänyt piristää itseäni ja mieltä. Muutama päivä sitten kyynelet alkoivat valumaan vuolaana pitkin poskia. Oli hetki, jolloin en tuntenut pahaa oloa ja tunsin puhdasta iloa ja onnea vauvasta. Oli vain minä, kirkkaankeltaiset puut, aurinko kasvoilla ja vatsassa kasvava vauva.





Muutoin kyyneleet ovat valuneet pitkin poskia pikemminkin siksi, että tunnen vain huonoa oloa ja väsymystä, ja se alkaa käymään jo raskaaksi näin pitkän ajan jälkeen. Vauvasta iloitseminen on jäänyt taka-alalle, kun joutuu keskittymään selviytymiseen, vaikka pohjimmiltaan asia on tietysti iloinen - sellainen, mitä olemme toivoneetkin.

Sanotaan, että yhdeksän kuukautta on lyhyt aika elämän mittakaavassa. Pirun pitkältä se kuitenkin tuntuu juuri nyt.




Armollisuus omaa jaksamista ja kehoa kohtaan ei ole kuulunut päällimäisenä sanavarastooni. Jos jotain, tämän myötä olen oppinut erityisesti sitä. Aina ei ole pakko jaksaa ja kyetä kaikkeen. Asiat odottavat, kuin myös ihmeteot. Ja jos ei odota, ei ne kovin tärkeitä sitten olleetkaan.


Juuri nyt ihmeteoksi riittää se että selviytyy tästä yli yhdeksän kuukauden urakasta jotenkin hengissä ja onnistuu luomaan uuden ihmiselämän. 

6 kommenttia:

  1. Voimia loppumetreille.Itsellä kaikissa neljässä raskudessa oksentelu on alkanut enekuin tajunnut että raskaana ja loppunut synnytykseen. Välillä käytiin päivystyksessä hakemassa tipasta energiaa.
    En ollut kenellekkään mukavaa seuraa enkä hehkunut raskauden onnea. Jos jotain pysy sisällä närästi ja kaikki hajut ja maut etoi. Neljänen jälkeen tajusin että tää oli sitten tässä emenpää psyyke ei kestä raskauksia.
    Aika kultaa muistot tässäkin nyt kun kaksi jo aikuista lasta ja kaksi peruskoululaista niin elämä on mukavaa.
    äiti*4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan täysin sitä ettei psyyke kestänyt yhtään enempää raskauksia. Alkaa käymään aika raskaaksi kun jatkuvasti on jaksaminen niin huonolla tolalla, eikä oikein pääse liikkumaan minnekään.

      Loppuu kuulemma aikanaan, luotan siihen. Loppusuoralla ollaan kuitenkin jo.

      Poista
  2. Voi ei, inhottavaa että olet joutunut voimaan noin huonosti Gia! �� ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Ensimmäinen raskaus kun oli äärimmäisen helppo, tämä onkin ihan erilainen. Toivottavasti tämä vielä helpottaisi edes vähän.

      Poista
  3. Tsemppiä, kyllä se kohtapuolin helpottaa. Joskus on vain vaikeaa, mutta sitten hyvätkin hetket on entistä arvokkaampia.
    Jaksamisia koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne sanovat. Ei enää pitkään tsempattavaa, onneksi.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!