tiistai 20. helmikuuta 2018

Naiset, omitaan varpajaiset takaisin - ja tehdään se tyylillä!


Mikä se sellainen tapa oikein on, että isät lähtevät juomaan viskiä kavereiden kesken kun vauva on syntynyt? Ihan kummallinen. Ensin äiti on reilu yhdeksän kuukautta kasvattanut sisällään vauvaa, kärsinyt mahdollisia oireita (tai kuten allekirjoittanut, koko hela raskausajan vähän kaikkea) ja sen jälkeen käynyt vielä synnyttämässä vauvan. 

Ei ole ihan kivutonta puuhaa se, voin kertoa.




Äiti ei ole paljoa raskausaikana juhlinut, ainakaan toivottavasti. Eikö olisi oikeudenmukaista, että äiti olisi se, joka järjestäisi ne varpajaiset? Näin minä sen ainakin järkeilin.

Historiallisesta näkökulmasta en ole ihan väärässä tässä asiassa. Näin nimittäin kertoo Wikipedia aiheesta:

"Etnografi Eljas Raussi kertoo varpajaisten olleen alkujaan naisten perinne. Alkoholin käyttöön juhlissa on ainakin osittain liittynyt alkujaan terveydellinen vaikutus. Viinaa käytettiin synnytyksen yhteydessä lieventämään ja vahvistamaan äidin synnytystä ja sen onnistumista. Kun synnytys oli saatu loppuun, synnytyksessä avustaneet ”asianaiset” ryyppäsivät varpajaisia sekä nauttivat voita, lihaa sekä leipää."

Kyllä ei minulle tarjottu synnytyslaitoksella mitään viinaksia, vaikka muuta kivunlievitystä kylläkin. Synnytyshotelliin asti sai odotella skumppia.

Niinpä päätin omia perinteen takaisin naisille, ja kutsua kymmenen ystävääni juhlimaan varpajaisia.






Suunnistimme sekä pienten, että isojen varpaiden kera Radisson Blu Seasideen, tuonne Helsingin eteläiseen, merelliseen kärkeen. Viime syksynä hotelli vietti avajaisiaan täyden uudistuksen jälkeen. Se on nyt raffimpi, kulmikkaampi, mutta silti hirmuisen kotoisa jotenkin. Hotelli itse kuvailee uudistusta 'tribuutiksi stadilaiselle elämänmenolle'. Avajaisissa tutustuin huikeaan shamppanjasviitttiin, leffankatseluun optimoituun ikkunattomaan huoneeseen (voisin hyvin kuvitella yöpyväni siellä!), ja Double king -huoneeseen, joka yövyttää helposti perheen tai kaveriporukankin.






Itse ihastuin hotellin fiilikseen ja uudistettuun sisustukseen jo tuolloin. Osaisinpa itse yhdistellä yhtä hienosti kuoseja, materiaaleja ja tyylejä, mutta ei, tasan ei käy tässäkään onnenlahjat. Eri huoneet on tehty eri tarkoituksiin, ja palvelevat eri tunnetiloissa, osasivat hotellissa kertoa. Radisson Seaside kutsuu itseään aistiystävälliseksi hotelliksi, jossa kaikki on otettu huomioon ääniä myöten.

Siitä en osaa sanoa muuta, kuin että paitsi fyysisesti, ihan henkisestikin viihdyin vallan mainiosti. Kauniit interiöörit saavat sen yleensä aikaan.






Meidän yhden makuuhuoneen ja oleskeluhuoneen saunallisessa sviitissä mahtui tällaisella porukalla olemaan ihan täydellisesti. Tyylikäs sisustus sopi eittämättä tilaisuuden laatuun, koska pääasiassa juhlimme kuplien voimin, ja tässä iässä jo aika maltillisesti. Ainakin tällä kertaa. Ensin laskettiin yhdessä pienet varpaat. Sitten ne saivat kotiutua muun perheen kanssa, kun me naiset jatkoimme iltaa.







Saunan mahduttaessa kerralla neljä ihmistä, pääsin pitkästä, pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia oikein ajan kanssa niin monen tärkeän ihmisen kanssa. Vihdottiin ja vastottiin, muisteltiin menneitä, pohdittiin tulevaa, ehkä suunniteltiin tulevia, yhteisiä reissujakin illan mittaan.

Pääasia oli, että kaikki tuntuivat viihtyvän.









Ja kaiken sen jälkeen, mitä raskausaikana sain kestää, tämä ilta tuntui todella ansaitulta. Parasta on, kun saa ympäröidä itsensä tärkeillä ihmisillä, jotka ovat rinnalla niin hyvässä kuin huonossakin, ja tehdä se vielä mukavissa puitteissa. Suosittelen lämmöllä myös muita äitejä omimaan varpajaisperinteen takaisin naisille, vaikka kivunlievitykseen kannattaa ehkä käyttää jotain ihan muuta kuin napanderia.






Ja mikä parasta, tällaisesta ystävien kokoontumisesta voi tehdä perinteen ihan muuten vaan. Kyllä ystävyys on sen arvoista, että nähdään edes kerran vuodessa ihan vaan keskenään.



Raamit varpajaisille tarjosi Radisson Blu Seasiden väki blogiyhteistyönä. Saunalliseen, yhden makuuhuoneen sviittiin voit tutustua täältä. Jos vaikka omat juhlat tai illanistujaiset siellä innostaisi. Tai miksei ihan yöpyminenkin. Sviittejä on yhtensä viisi, ja neliöitä niissä on 40m2.

PS. Tulepa takaisin vielä tällä viikolla käymään, tulossa on nimittäin erinomainen tarjous yöpymisestä Radisson Blu Seasidessa!



----------------------


Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

torstai 15. helmikuuta 2018

Kaltiokivi - hotelliravintola, joka yllätti positiivisesti


Hotelliravintoloista tulee mieleen lähinnä nuhjuinen sisustus lehtipihvillä ja ranskalaisilla höystettynä, jossa yksinäiset työmatkailijat istuvat pöydissä näpläämässä puhelimiaan. Jotkut piilottelevat sormuksiaan seuran toiveessa, kun kerrankin on päässyt liesuun.




Työmatkoilla olen yleensä päätynyt tilaamaan huoneeseen caesarsalaatin ja oluen, jolla tyydyttää ravinnontarve ja vähän relata, ja voi keskittyä itsekseen ihan muihin juttuihin yleensä rankan päivän päätteeksi ilman häiriötekijöitä.

Jos hotellin sijainti on kaukainen, sen ei ehkä erityisesti kannatakaan panostaa ravintolaan ja sen palveluun. Jos sijainti sen sijan on muutenkin keskeinen, ravintola palvelee hyvin myös muita kuin hotelliasukkaita.

Kaltiokivi pääsee yllättämään


Rukalla yöpyessämme hotelli Rukahovissa, harvassa olivat ne illat kun jaksoimme lähteä illastamaan isosti laskupäivän jälkeen, erityisesti laskuista väsyneen esikon ja pienen vauvan kanssa. Siispä päädyimme eräs ilta testaamaan Rukahovin hotelliravintolan, Kaltiokiven.

Sisustus ravintolassa mukailee huviretkimäistä henkeä, eikä anna odottaa paljoa.


Odotukset eivät ole sen takia kovinkaan korkealla.






Paikka on yllättävän täynnä, mutta saamme oman, rauhallisen nurkkamme. Ystävällinen tarjoilija tuo meille leivät, ja pyydettäessä myös gluteenittoman perään. Minä tilaan hienon metsäsienikeiton, Miika kevyesti suolattua lohta ja siikaa.

Keitto on ihanan kermaista. Sen suutuntumaa ja ulkoasua on parannettu paahdetulla jäkälällä - ja se toimii todella hyvin.






Miika kehuu omaa annostaan itsellensä mieleiseksi. Minulle se maistuu liikaa kalalle, hassua kyllä, mietin merenelävien ystävänä.

Juomaksi olemme pyytäneet alkuruoan kanssa valkoista, ja pääruoan kanssa punaista. Meille tuodaan lasilliset molempia, mutta niitä ei sen kummemmin esitellä, eikä valintojakaan erityisesti perustella. Sitä puolta voisi vielä palvelussa parantaa. Viinit toimivat kohtuullisesti ruokien kanssa kuitenkin.


Päädymme molemmay yhteistuumin ottamaan laajalta á la carte -listalta pororuoat - olemmehan jossain Lapin tuntumassa. Minä valitsen poronkäristyspaistoksen juustogratiinilla ja valkosipuliperunoilla. Miika ottaa poron ulkofileen.

Paistos jättää ulkoasultaan hieman toivomisen varaa, mutta maku on kermainen ja pehmeä. Juusto on mukavan rapeaa.


Tämä on vähän niinkun poronkäristysdeluxe. Pikkuisen parempi kuin se tavallinen kama.






Miikan ulkofileannos vie kuitenkin voiton. Sen maut ovat huomattavasti selkeämpiä ja eroteltuja, mutta kokonaisuus silti toimiva. Maut ovat pehmeitä ja miellyttäviä. Jäkälä tuo oman mukavan ripauksensa tähänkin annokseen. Poden pientä annoskateutta.

Olemme tähän mennessä positiivisesti yllättyneitä niin alku- kuin pääruoistakin. Ihan näin hyvää emme tältä ravintolta odottaneet. Ja esikoinenkin on vetänyt oman lasten poronkäristyksensä ilman mitään mukinoita. Harvinaista.


Jälkkärilista räjäyttää potin


Jälkiruokalista näyttää siltä, että keliaakikolla karkaa mopo täysin - melkein kaikki on saatavana gluteenittomana. Siksipä tilaammekin paitsi kanelikermassa haudutetun leipäjuuston lakkahillolla, myös karpalot kinuskissa JA suklaakakun maitosuklaavanukkaalla. Koska miksei!

Perheen esikoinen saa erityiskohteluna vielä kesän huikean jäätelöannoslistan eteensä, ja valitsee sieltä kaikista sateenkaarimaisimman annoksen. Ruokaa kaikille aisteille.








Vanhempien kolmikosta selkeä voittaja on leipäjuusto, mutta se ei ole kummallekaan yllätys. Se on täydellinen yhdistelmä kaikkea, kermaista, hapanta, makeaa.


Kukapa ei leipäjuustoa rakastaisi.


Eivätkä muutkaan jälkkärit huonoja ole. Jääkarpalot ja kuuma kinuskikastike toimii aina, ja suklaakakku vanukkaalla ja karpalohyydykkeellä on sekin suussasulavan hyvää. Ei mennyt todellakaan hukkaan mikään näistä.





Hotelliravintolat eivät usein ole erityisen toimivia. Ruoka on jotain vähän sinnepäin.

Hotellimme ravintolalta emme myöskään paljoa odottaneet. Ravintola Kaltiokiveltä saimme kuitenkin hyvän esityksen. Erityisesti kun laskupäivän jälkeen ei jaksa raahautua pitkälle, on tämä toimiva ratkaisu hotelliasukkaalle, mutta myös Rukalla lomaiöevalle muutenkin.

Miinukseksi jää meille tarjoiltujen viinien esittelemättäjättäminen ja vaihtoehtojen puute viineissä, sekä grillimäinen sisustus.

Ruoka- ja makukokemus sen sijan vetivät kokemuksen roimasti plussalle, ja palvelun ystävällisyys hinaavat myös pisteitä ylös. Samoin hyvä ja laaja gluteeniton valikoima (eritoten jälkkärit! :).

Perheystävällisyydestä myös ravintolalle plussaa. Tälläkin kokoonpanolla homma toimi loistavasti. Hyvin voi ilmeisesti vielä kaksilapsisena perheenäkin, ja jopa vauvan kanssa vedellä useamman ruokalajin illallisia viinilasinkin kera.






Hotelli Rukahovin omassa Kaltiokivi -ravintolassa kävimme illastamassa maukkaissa blogiyhteistyön merkeissä.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

"Kun katson häntä, sisälläni läikähtää lämpö, joka ylettyy aina sormenpäihin asti" - pari sanaa parisuhteesta


Se ei ole mikään helppo juttu, se parisuhde. Alussa se on täynnä toivoa kaikesta kauniista tulevaisuudessa, helposta ja ihanasta elämästä. Mikään ei tunnu mahdottomalta. Elämä on yhtä vaaleanpunaista huumaa.

Ja se on ihanaa.

Elämä muuttaa kuitenkin muotoaan. Vaaleanpunainen höttö ei säily ikuisesti. Mukaan astuvat arjen realiteetit.

Siinä vaiheessa punnitaan, paljonko suhde oikeasti kestää. Alkuhuumassa kun kaikki on helppoa, eikä mikään este ole liian suuri voitettavaksi.






Kävimme ennen joulua Yle Suomella juttelemassa parisuhteesta. Mukana olivat myös Flirttimaisteri ja trubaduuri, parisuhdebloggaajat. Ohjelman voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä.


Ohjelman juontaja Paula Jokimies halusi tietää, miten parisuhteessa säilytetään jatkuva intohimo. Se onkin hyvä kysymys. Intohimo on kuitenkin se asia, joka erottaa parisuhteen muista ihmissuhteista.

Marjaanaa ja Pekkaa oli ihana kuunnella. Yhteistä taivalta heillä on takana suurin piirtein yhtä paljon kuin meilläkin, mutta elämäntilanne on aivan eri. Heillä on lapset lentäneet jo pesästä, ja asuttavat viikot eri kaupungeissa koteja. Viikonloput vietetään tiiviisti yhdessä.






Meillä taas ollaan enemmänkin viikolla tiiviisti, viikonloppuna saattaa molemmilla olla omia menoja. Pienin lapsista on kaksi kuukautta ja esikoinen on vastikään aloittanut koulutaipaleensa. Kotikin on remonttivaiheessa, joten kiirettä piisaa.

Vasta viime vuosina olemme ymmärtäneet mitä sana "ruuhkavuodet" tarkoittaa. Se on sitä, kun pitää ehtiä venymään töissä uran takia, ja joutuu lähtemään taksilla töistä, jotta ehtisi hakemaan lapsen tarhasta ennen kuin se sulkee. Se on sitä kun yhtäkkiä toteaakin valmiiden pinaattilettujen olevan ihan käypää ruokaa lapselle, koska tärkeämpää on saada lapsi pidettyä hengissä. Se on sitä kun risteilee jossain wilmaviestien, harrastusten noutojen ja hakujen, eväsleipien tekemisten, vaipanvaihdon, kauppareissujen, laskunmaksujen, ikkunatoimittajien selvittämisten, pyykinpesun, ystäväsuhteiden ylläpitämisen, omien ja puolison harrastusten aikataulutetriksen ja lyhyiden yöunien seassa.





Se on sitä, kun päivän päätteeksi kaatuu sängylleen väsyneenä ja huokaisee helpotuksesta jos puolet asioista on muistettu hoitaa.


Samalla se on sitä, että tuntee suunnatonta iloa ensimmäisistä hymyistä, elää uudelleen oman ensimmäisen koulupäivänsä, kokee syvää tyytyväisyyttä kun näkee kasvun tapahtuvan niiden pinaattilettujenkin avulla, saa ympärilleen liudan uusia ystäviä muista vanhemmista, saa tukea niistä vanhoista, näkee, miten elämä sittenkin kantaa. Saa seurata, miten oma kopla kasvaa ja kehittyy, kokea se kaikki yhdessä.

Parisuhde saa pakostakin uusia piirteitä. Toiseen on tukeuduttava ihan eri tavalla, on rakennettava kaikin puolin toimiva tiimi, jotta arki rullaa. Enää ei kyse ole kahdesta, vaan kolmesta, neljästä, ehkä useammasta.





Sitä löytää voimaa pelkästään siitä, että on lämmin syli, johon käpertyä lusikkaan nukkumaan yhteiseen sänkyyn. Rakkauden uusi muoto on se, kun löytää aamulla valmiiksi paistetun kananmunan keittiöstä, tai se, että toinen hoitaa ruokaostokset, harrastukseenviennit tai ruoanlaiton, jotta toinen saa hengähdystauon. Se on sitä, kun keskellä kaikkea kaaosta saa halauksen, hellän sipaisun olkapäälle, tai sitä kun toinen jaksaa silittää uneen.



Yhdessä pysyminen kaiken keskellä on molemmille vapaaehtoista. Joka ikinen päivä me teemme valinnan olla toistemme kanssa.






Rakastuminen on helppoa. Rakastaminen ei aina. Sitä tietää kipinän vielä olevan tallella kun katsoo häntä pihalla haravoimassa lehtiä, seisomassa hoitopöydän äärellä vaihtamassa vaippaa, kantamassa kauppakasseja kotiin keskellä pimeää ja loskaa, ja sisällä läikähtää lämpö, joka ylettyy aina sormenpäihin asti.


Rakkaus on siellä kaiken elämän keskellä.



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kävin bambukeppeilemässä Rukalla. Se kannatti.


Tiedättekö sen tunteen, kun kaikkia paikkoja särkee lasketteluloman päätteeksi? Jalat ovat täysin muussina, mutta tavallaan se on aika ihanaa, sillä tietää että takana on liuta hyviä päiviä.

Olisinpa tajunnut jo joskus nuorempana miten tärkeä osa hyvinvointia lihashuolto on. Pyrin nykyään käymään säännöllisesti hieronnassa ehkäistäkseni jumeja. Niinpä suuntasin Rukan laskettelulomalla testaamaan jotain itselleni ihan täysin uutta, nimittäin bambukeppihierontaa.





Hotelli Rukahovissa on hemmottelua kaipaaville Ruka Day Spa, oikealta nimeltään Studio Feel It. Samainen day spa löytyy myös mm. Tampereelta, Leviltä ja Vanajalinnasta. Hotellin vieraana day spahan pääsee mukavasti kylpytakissaan tallustelemaan hoitoon huoneeltaan.

75 minuutin hieronta aloitetaan viemällä miellyttävästi lämmitetyt kepit pitkin niskaa, selkää ja jalkoja. Lihakset rentoutuvat jo tästä. Ja se onkin sen syvin tarkoitus - laukaista lihasjännityksiä ja rentouttaa myös syvempiä lihaksia.





Paitsi että keho tuntuu olevan väsynyt useamman päivän laskettelusta, se tuntuu olevan vielä hieman väsynyt myös raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Tämä on täyttä mannaa minulle. Makaan täysin rentoutuneena kun hoitaja aloittaa viemällä lämpimiä keppejä pitkin hartioitani ja selkää vuorotellen.


Sitten havahdun siihen, että olenkin tainnut nukahtaa.


Hieronnassa käytetään eri kokoisia keppejä, ja rullaus- ja rannetekniikoita. Olen yllättynyt kuullessani, että tämä kuuluu nykyään kosmetologien opetukseen ihan Suomessakin, ja näin ollen hierontaa saa ympäri maata. Olin nimittäin kuvitellut, että tämä olisi harvinasempikin hoito.

Yleensä käyn urheiluhieronnassa huollattamassa lihaksia, ja suhtaudun hieman skeptisesti aina kosmetologien suorittamiin hemmotteluhoitoihin. Odotukset hoidosta on sen mukaiset.






Rullaavalla ja rentouttavalla hieronnalla on vähän samantyyppinen vaikutus kuin kotiin ostettavilla hierontarullilla - paitsi että tämä on kyllä noin tuhat kertaa mukavampi tapa hoidattaa lihaksiaan.


Olen hoidon jälkeen noin seitsemännessä taivaassa. Mikä ihanan rentouttava hetki, täysin omaa aikaa. Lihakset tuntuvat avautuneen, eikä pohkeissakaan jomota laskut samalla tavalla. Muistan taas miten tärkeää onkaan varata aikaa itselleen ja itsensä hoitamiseen. Puolentoista tunnin hoidon jälkeen ulos astuu täysin uusi ihminen, joka taas jaksaa paremmin.

Myöhemmin käyn vielä ottamassa saunan, ja illalla uni tuleekin silmään yrittämättä.





Äitien ja tyttärien hemmottelua


Oman rentoutumishetken jälkeen päästän Miikan mäkeen, ja vietän molempien lasten kanssa vielä pienen hemmotteluhetken Ruka Day Spa'ssa. Kuopus saa nukkua lämmitetyllä hierontapöydällä, ja näkyy hymyistä päätellen siitä nauttivan.





Esikoinen saa käsihoidon kuorintoineen, hierontoineen ja lakkauksineen. Ehkäpä tuo jälkipolvi helpommin oppii itsestään huolehtimisen taidon, kun vähän tiellä avittaa. Lakkaa ihaillaan ja hoitohetkeä muistellaan vielä kotonakin.

Ja oikeasti on tosi mukavaa kun me pystytään jo puuhastelemaan tällaisiakin juttuja yhdessä vanhemman tyttären kanssa.








Reilun tunnin rentouttavaan bambuhierontaan pääsee 120 € hintaan. Hierontoja ja hoitoja löytyy laidasta laitaan. Tarjontaan voit tutustua täältä.

Sivuilta huomasin day spa'lla olevan kuukausittaisia tarjouksia - kannattaa tietysti tarkistaa nekin! 






Hoidot toteutettiin erittäin miellyttävässä yhteistyössä Ruka Day Spa'n / Studio Feel Itin kanssa. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

"Laitetaan lapsiperheet kaikki yhteen karsinaan lennolla", ja muita älynväläyksiä lapsista ja matkustamisesta


Hei kaikki, olen paljasjalkainen stadilainen, jonkin verran uraa luonut ja akateemisesti koulutettu, jossain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välimaastossa oleva yhden 7-vuotiaan ja yhden 7-viikkoisen äiti, vaimo ja intohimoinen urheilu- ja ulkoilmafanaatikko. Tykkään tehdä ihan kaikenlaista liikkumista kehollani, kunhan ei tarvitse mennä korkealle tai syvyyksiin. Jätän sen puoliskolle. Ja lentopelostani huolimatta tykkään matkustella, ja monasti tehdä jotain aktiviteettejakin matkoilla. Hyvästä ruoastakin tykkään, mutta olen surkea kokki. 







Kaikki edellä mainittu tarkoittaa sitä, että raahaan ylensä myös lapsiani mukaan vähän kaikkialle, erityisesti koska hoitavia käsipareja heille ei aina löydy.

Vaihtoehtona olisi jumittaa kotona. En varmankaan olisi kovinkaan mukava ihminen jos niin tekisin.

Joskus siis olen olosuhteiden pakosta yhden tai kahden lapsen kanssa tekemässä milloin mitäkin. Usein koko perheen voimin.

Seitsemänvuotias esikoinen on mm. kiertänyt maailman ympäri vuoden verran, ollut ensimmäistä kertaa snorklaamassa mustekalan kanssa 2,5 -vuotiaana ja vetelee nykyään lasketellessa mustatkin mäet kanssani.

Kuopus on jo yöpynyt kahdessa hotellissa, matkaillut junalla, ja lentänyt ensimmäiselle laskettelulomalle. Lisäksi hän on evästänyt kanssani kolmen ruokalajin illallisen Emossa siinä Kämpin alakerrassa, ja sillä kertaa olin vielä yksinhuoltajana, joskaan en yksin, matkassa. Ravintolakokemuksia on muutenkin ehtinyt jo kertyä niin reippaasti, etten ole laskenut niitä.





Ja sitten välillä tulee vastaan ihmisiä joiden mielestä lapsen kanssa ei saisi mennä minnekään, koska lapsi sattaa pitää ääntä tai häiritä muita ihmisiä. Vähintäänkin kaikki lapselliset pitäisi laittaa karsinaan yhdelle alueelle pois muiden silmistä.


Eräässäkin Facebookin ryhmässä aloitettiin keskustelu siitä voisiko lapsiperheet iskeä kaikki ihan omaan osastoonsa lentokoneissa, koska henkilöllä oli mennyt pitkällä lennolla lepääminen metsään lapsen huutaessa. Ymmärrän kyllä tämän harmituksen, mutta ratkaisuehdotus on paitsi huolella syrjivä, myös käytännön tasolla huono.





Sitten on myös niitä, jotka paheksuvat lapsia paremmissa ravintoloissa, koska meille lapsiperheille on ABC-Rosso-RAX -mättöpaikat ilmeisesti ainoat sopivat.


Että vähän niinkun mitäs läksit kun lapsen teit, älä tule minnekään minne missä minä käyn, ja jos tulet niin haluan rajata teidät pois maailmastani laittamalla eri karsinaan. Koska MINULLA on suurempi oikeus kuin teillä.


Lapsiviha ei käy päinsä


Tavallaan ymmärrän tällaisen sammakon päästämisen näppäimistöltään muiden luettavaksi, koska itseänikin harmittaa vietävästi istua pitkällä lennolla jos kuka tahansa, useimmin kuitenkin aikuinen, häiritsee uniani.


Minuakin potuttaa jos ravintolassa annetaan lasten mellasta miten tahansa. Tai oikeastaan minua häiritsee jos kuka tahansa mellastaa ärsyttävästi ravintolassa, kuten monasti tekeekin. Eritysesti minua ottaa päähän ärsyttävät kakarat ja niiden vanhemmat - tapaukset jossa vanhemmat eivät edes yritä hoitaa vanhempien tehtäviään ja kasvattaa lapsiaan huomioimaan ympäristöään, vaan he saavat tehdä mitä tahansa.






Esimerkiksi ravintolassa voi olla ihan suoraan vaarallista antaa lasten juosta miten tahansa kun tarjoilijat kantavat kuumia annoksia. Pitkällä lennolla vaikkapa istuimen potkimisen salliminen ei vain käy päinsä, vaan vanhemman kuuluu kertoa lapselleen ettei se tunnu edessä istuvasta mukavalta.

Tai se, että näplää itse puhelinta eikä edes katso mitä lapsi tekee julkisessa tilassa vaikka muille lapsille, ennen kuin lapsi on validoidusti tarpeeksi vanha ja fiksu tähän, sekään ei käy päinsä.


Lapsi tarvitsee ohjausta sosiaalisissa tilanteissa aika pitkään. Jotkut pidempään kuin toiset.


Mutta se, että muutaman tapauksen takia halutaan änkeä kaikki lapsiperheet erilleen muusta maailmasta, ja kieltää osa asioista ei ole ok.





Jos yksi aikuinen käyttäytyy ääliömäisesti kapungilla, kaikkia aikuisia ei automaattisesti laiteta pannaan kaupungilta sen takia.

Jos yksi punapää saa raivokohtauksen ravintolassa, kaikkia punapäitä ei kielletä tulemasta ravintolaan.

Jos yksi keski-ikäinen mies mesoaa lennolla ja potkii edessä olevan istuinta läpi lennon, ei heti olla ehdottamassa ettei keski-ikäiset miehet saa matkustaa enää lentokoneessa.


Miksi siis lapset saisi kategorisoida yhdeksi "ongelmaryhmäksi"?


Facebook-keskustelussa kiteytykin asia hyvin yhteen kommenttiin:

"Tässä ketjussa jo yli 100 kommenttia. Oikeestaan 1 vastaus olis riittänyt: Kaikilla, katsomatta ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon tai muuhunkaan, on oikeus matkustaa julkisessa kulkuneuvossa, ihan normaalisti. Ihan sama kun ehdottaisin, että uskontonsa tai jonkun muun syyn takia suitsukkeita käyttävät, ja mielestäni ”pahalta haisevat”, olisi hyvä saada junassa omaan vaunuunsa, jotta nenääni ei pistä. Mutta eihän niin voi tietenkään sanoa! Tai että vi***taa katella kaiken maailman akkoja kun äijien kanssa istutaan metrossa, pitäskö niille olla kokonaan oma vaunu. Jossain onkin, ja sitä suuri osa täällä paheksuu. Mutta lapsiperheitä kyllä voitaisiin ajaa omaan karsinaan, ellei jopa omaan koneeseen."


Mutta miten MINÄ kestän?!


Monelle ongelma tuntuu olevan sitä miten kestää esimerkiksi itkevää lasta lennolla, tai lasten ääniä ravintolassa.

Vastaus on: ihan samalla tavalla kuin mitä muuta tahansa, mistä et pidä.

Deal with it. Se kuuluu elämään.






Valitettavasti maailma ei aina ole miellyttävä jokaiselle, koska meillä kaikilla on oma henkilökohtainen ärsytyskynnys ja mieltymykset. Siinä missä vauvan jokeltelu on toiselle musiikkia korville, se on toisille ärsyttävää. Jonkun mielestä omenan syöminen on kamalinta mitä voi kuunnella, toiset ei sitä edes huomaa. Joillakin on herkempi hajuaisti kuin toisilla. Emme pidä kaikkien maailman ihmisten mielipiteistä. Musiikkimakumme ovat erilaiset. Pidämme erilaisista ruoista.


Samalla kun haluaa luoda itselleen miellyttävämmän maailman, saattaa rajata muiden maailmaa aika lailla.


Minä en esimerkiksi haluaisi missään nimessä matkustaa lentokoneessa "lapsiperheiden karsinassa". Ai miksikö? Koska olen sattunut saamaan hyväuniset lapset, enkä haluaisi automaattisesti joutua paikkaan, jossa potentiaalisesti joku pitäisi hereillä meidät koko lennon ajan. Sekin on koettu. Seuraava päivä meni totaalisen mönkään, kun kaikilla oli väsymyksestä kiukku.






En myöskään tiedä millaiset seinät lentokoneessa pitäisi lapsiperhealueen äänet leviämästä muualle koneeseen. On todennäköistä nimittäin että jos yksi huutaa, vieressä oleva alkaa myös huutamaan, ja näin ollen ongelma eskaloituisi korviahuumaavaksi mölyksi. Onnea sille lennolle.

Miksi en halua käydä vain Rossossa syömässä? Koska minä, ja lapseni satumme pitämään hyvästä ruoasta molemmat. Esikoinen on myös opetettu siihen ettei ympäri käytäviä juosta. Kyllä, hyödynnämme välillä myös Onni Oravan leikkinurkkaa kuitenkin.


Ja sitten se kaikista turhin kysymys, mitä olen saanut:

"Pitääkö lapsen kanssa edes matkustaa? Eihän se vanhempana muista siitä mitään." 


Se ei kuulkaa haittaa. Matkustan lasten kanssa, jotta lapset oppivat tästä maailmasta ja miten se toimii. Matkustamme siksi, että me vanhemmat pidämme siitä. Ja vaikka lapsi ei muista, me muistamme.






Vaikka lapset saattaisivat välillä aiheuttaa ääntä ympärilleen, on maailma yhtä paljon heidän kuin meidän aikuisten. Aion jatkossakin raahata lapsiani mukana tekemään yhtä jos toista. Paitsi että haluan tehdä rakastamiani asioita, ja opettaa niistä myös lapsilleni, se on heille ainoa tapa oppia maailmasta.

Ja se on myös ainoa tapa oppia huomioimaan muita ihmisiä. Ettei heistä vaan tule niitä, jotka haluavat rajata muiden elintilaa koska vähän sattuu ärsyttämään.







PS. Annan ison peukun vain aikuisille tarkoitetuille hotelleille, tai miksei vaikka erillisille lennoillekin. Se on kuitenkin eri asia kuin ajaa lapset ja lapsiperheet rajatuille alueille yleisissä, kaikille tarkoitetuissa tiloissa.