sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

#olisinpatiennyt - kirje nuorelle minälleni


Olin jo pitkään miettinyt tällaista postausta. Kun Lujasti lempeä -blogia kirjoittava Maaret Kallio lanseerasi #olisinpatiennyt -kampanjansa, tiesin että tämä on se hetki. Taino, sanotaan nyt että ehdin sentään kahden viikon sisään siitä ajatuksesta, joka on nykyään jo kohtuullisen nopeaa tässä elämäntilanteessa.

---





Kun sinä ensimmäisen kerran tunnet jo pienenä tyttönä, ettei kaikki tunnu nyt jotenkin menevän ihan oikein, olet ihan oikeassa. Kun sinulle kerrotaan, ettei sinun ammattihaaveesi ole järkeviä koska olet tyttö, et vielä tiedä miten vahva ja rohkea sinusta kasvaa juuri sen mielipiteen takia.

Se tie on välillä kivikkoinen. Saat kuulla olevasi lesbo, ämmä, huora, saat kaikenlaisia uhkauksia ja sinut laitetaan koville, vain koska olet tyttö. Se tekee sinusta vahvemman, vaikkei niin pitäisi olla. Ja joka ikinen kerta kun mietit, ettei tämä ole oikein, olet ihan oikeassa.

#olisinpatiennyt, että maailma tulee muuttumaan juuri sen takia, että vaikka sinusta tuntuu siltä ettei sanoillasi ole merkitystä, niillä on suurempi merkitys kuin pitkään aikaan ymmärrätkään. Pitäisitpä pääsi tässä asiassa aina, etkä antaisi ylivoimankaan musertaa sinua. Kuten et useimmiten annakaan. Pysy rohkeana, sinä huima tyttö! Maailma muuttuu juuri sinunlaistesi takia. Lopulta tulet huomaamaan, että takanasi on suuri joukko ihmisiä.





Kun epävarmuuksissasi mietit, ettet sinä ole koskaan kenenkään toisen arvostuksen ja rakkauden arvoinen, et vielä tiedä miten kauniita ja läheisiä ihmisiä polullesi astuukaan. Älä usko niitä ihmisiä, jotka sanovat sinusta pahaa, tai - ehkä vielä pahempaa - eivät sano mitään. Tulet vielä joskus katsomaan kuvia itsestäsi juuri siltä ajankaudelta, ja mietit miten kaunis sinä olitkaan, juuri silloin, juuri sellaisena. Ja miten arvokas. Näkisitpä itsesi muiden silmien kautta.

#olisinpatiennyt että kaikkien kolhujenkin kautta löytyy vierelle sellainen ihminen, jonka olemassaolosta saatoit vain haaveilla. Sielunkumppanisi, toinen kappaleesi. Ihminen, jonka myötä kaikki tuntuu asettuvan oikeille raitelle, ja jonka kanssa kävelet läpi pahimmistakin tyrskyistä, mutta myös elämäsi onnellisimmista päivistä.






Haaveillessasi maailman kaikista kolkista, jotka tuntuvat monesta syystä niin kaukaisilta, et edes voi aavistaa kuinka suuria seikkailuja tuo ihminen sinun elämääsi tuokin. Saat nähdä ja kokea kaikkea sitä, joiden ajattelit jäävän vain kaukaisiksi haaveiksi. Kun sinuun valetaan uskoa ja rohkeutta, kykenet mihin tahansa. Myös toteuttamaan unelmasi. Kyllä sinä osaat.


Älä aikuistu liian nopeasti. Sinä ehdit. Juhlia tulee niin paljon ettet jaksa kaikkiin mennä, ehdit valvoa pitkään aamuun ja nähdä auringon nousevan ihanassa pienessä humalassa, sinä ehdit herätä töihin kahdeksaksi ja tehdä pitkää päivää. Nauti nuoruudesta ja anna sen viedä. Sitä ei kestä kauaa, ja vasta jälkikäteen ymmärrät, miten huoletonta se on. Elämä ei lopu kolmeenkymmeneen, se ei lopu naimisiinmenoon, eikä se lopu perheeseen, vaikka nyt niin luuletkin.





Sinun ei tarvitse tietää juuri nyt mikä sinä haluat olla isona. Eteesi tulee avautumaan erilaisia polkuja intohimojesi rintamalla. Aina ei tarvitse valita oikein, sillä kukaan ei ole virheetön. Kokeile rohkeasti niitä asioita, jotka sinua kiinnostavat. Maailma ei ole valmis, ja työelämä kehittyy. Kuuntele intuitioasi, joka useimmiten on oikeassa. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea ja ehtiä kaikkialle. Uskalla sanoa myös ei, silloin kun jokin ei tunnu omalta.

Tulet vielä huomaamaan, ettei maailma ole mustavalkoinen. Harmaan sävyt ovat kauniita, ja ne kertovat empatiasta. Sinäkin opit ne näkemään ja tuntemaan.





Arvosta niitä ihmisiä, jotka sinua tukevat ja jotka pysyvät rinnallasi. Muista aina kertoa se heille. Ilman muita et tule selviämään elämästä täysjärkisenä. Et koskaan voi tietää milloin heitä tarvitset. Ja he kyllä tulevat.






Et voi suunnitella elämää valmiiksi, vaikka onkin hyvä olla päämääriä ja tavotteita, ja tehdä töitä ne saavuttaakseen. Tiedä kuitenkin, ettet voi hallita elämää ja maailmaa. Asioita tapahtuu ja niistä selvitään. Jätä suunnitelmiin ilmaa ja anna elämälle itselleen mahdollisuus yllättää.

Nauti, naura ja tee hauskoja asioita. Niitä ei ole koskaan liikaa. Pienistä asioista syntyy joskus parhaat muistot. Huomioi muita ja tee kaikkesi tärkeimpien ihmisten eteen. Tiedä, että tapahtui mitä tahansa, siitä tulee kuitenkin hyvä.


#olisinpatiennyt, että sinussa on niin paljon potentiaalia kaikkeen. Että sinä osaat, kykenet, olet sittenkin rohkea, empaattinen ja kaikin puolin kaunis, epätäydellinen ihminen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!