perjantai 13. heinäkuuta 2018

Parasta, mitä voit tehdä, on jättää lapset hoitoon ja lähteä hunningolle


Jos parisuhteesi ei voi hyvin, ei voi myöskään koko perhe. Kokonaisuuden kannalta on äärettömän tärkeää, ettei puolisoa unohda, vaikka ruuhkavuodet hakkaavat päälle ja tuntuu ettei aikaa ole mihinkään muuhun kuin pakollisiin asioihin ja arjen pyörittämiseen. Meille on muodostunut tavaksi viettää kahdenkeskistä aikaa muutama päivä aina kesäloman alkuun, ja sitten lähteä ihan uusilla mielin viettämään loppulomaa koko perheen voimin. Niin myös tänä vuonna. Jostain syystä (lue: vauva) tämän vuoden rakkausloma tuntui edellisvuosiakin tarpeellisemmalta.





Parasta oli, että kolmen päivän rakkausloman aikana en kantanut kertaakaan kameraa mukana, en instagramittanut, en miettinyt edes blogia tai somea muutenkaan. Oltiin vaan, nautittiin toistemme seurasta ja vapaasta olosta ja elosta. Sillä vaikka lapset on ihan paras juttu maailmassa koskaan, niin on meidän parisuhdekin. Ja sen eteen kannattaa todellakin laittaa useampikin tikku ristiin.

Tästä postauksesta voit kopioida itsellesi suoraan kolmen päivän treffiohjelman pääkaupunkiseudulle. Tajusin vasta jälkikäteen, että puhelimella olin napsinut meistä kuvia pitkin lomaa muistoksi. Jaettakoon nekin nyt kuitenkin teille. :)

Perjantai - Wino ja The Bull & The Firm


Kallio on alkanut kukkimaan yhä paremmalla ruoka- ja juomatarjonnalla. Ihan ensimmäisenä suuntasimme Fleminginkatu 11:een ravintola Winoon. Se on naturalviineihin ja bistrohenkiseen fine diningiin erikoistunut rento ja pieni paikka. Talsimme paikalle hetken mielijohteesta, jalassa läpsyt ja lenkkarit ja vähemmän viralliset vaatteetkin päällä. Ei haitannut lainkaan. Onhan se kuitenkin Kalliossa.

Yleensä tänne kyllä kannattaa tehdä pöytävaraus, mutta satuimme saamaan hyvällä onnella pöydän perjantai-iltana ilman varausta.






Paikasta on kuulunut paljon hyvää, eikä suotta. Menu vaihtuu kohtuullisen usein, mutta raaka-aineissa panostetaan tuoreuteen ja luomuun. Gluteenittomana ruokalistalta löytyi useampi vaihtoehto, joista päädyin villiloheen, kesäkeittöön ja härkätatakiin. Viimeisin näistä oli paras. Miikan Fried chicken ja vihreä tuorepasta saivat mieheltä kehuja tatakin lisäksi. Suositellut viinit eivät lasissa sellaisenaan hurmanneet shamppanjaa lukuunottamatta, mutta ruoan kanssa toimivat älyttömän hyvin.






Jälkkäridrinkeille suuntasimme drinkkeihin ja gineihin erikoistuneeseen The Bull & The Firmiin, ihan siihen Sörnäisten Kurviin. Ei kannata pelätä, kyllä siellä voi iltaisin kävellä.

Pientä snacksiakin tarjoilevasta tunnelmallisesta paikasta otin porkkanat ruskeavoikastikkeella ja listalta löytyi molemmille erinomaiset drinkit.

Kyllä kannatti.




Lauantai - torikahvit, Hernesaaren ranta, Kaivari, leffa ja Teurastamo


Kun ei tarvitse miettiä ketä kuskailee ja minne, päätettiin ottaa meidän iki-ihanat cruiserit alle ja lähteä ihan ytimeen fiilistelemään. Miika kävi hieronnassa ja minä hoidin asioitani ihan rauhassa ilman kenenkään tylsistymistä tai nälkää tai muutakaan.

Kesähelsinkiin kuuluu ehdottomasti toritunnelma, oli se sitten Kauppatori, Hakaniemi tai Hietalahti. Torilla ihmiset jaksavat olla iloisia, näkee ihmisvilinää ja saa tuoreet mansikatkin mukaan.





Vaikka Kaivarissa on selkeästi trendikkäimmäksi paikaksi noussut Löyly, ei parane unohtaa erittäin mukavaa Hernesaaren rantaa ihan päiväsaikaankin. Ei ole muuten juurikaan jonoja tuolloin. Pienistä kiskoista saa kukin varmasti itselleen passelin ruoan, minä panostin Pad thaihin, Miika burgeriin.

Vähän fiilistelyä ja hengailua auringossa.





Koskaan ei tiedä milloin tulee fiilis vaan hengailla jossain, joten meillä kulkee usein mukana picnicviltti. Niin myös tällä kertaa. Ruoan päälle suuntasimme hengailemaan ja päikkäröimään viltille Kaivariin. Torilta ostetut marjat katosivat parempiin suihin.

PS. Puistoissa viltillä on myös tosi kiva ihan vaan pussailla! :)





Vaikka ulkona on miten ihana keli, leffaan pääsee harvoin yhdessä, joten todellakin päätettiin mennä katsomaan Deadpool 2. Niille, jotka epäilevät Marveleita; anna genrelle mahdollisuus. Ihmettelen nimittäin miksi en antanut aiemmin. Ai-van loistavia.




Ja koska ilta oli vielä nuori, yritimme etsiä ihan Helsingin ytimestä sopivaa drinksubaaria ilman pahoja jonoja ja vielä passeleilla istumapaikoilla. Koska tämä osoittautui haastavaksi komboksi, suuntasimme cruiserimme kohti Teurastamoa ja Helsinki Distilling Companyn yllättävän viihtyisää terassia. Ystävälliset baarin pojat kertoivat, että Penicillin -niminen drinkkini todellakin on siis hyvää lääkettä inkivääriuutteineen ja sitruksineen. Kyllä voisin tuollaisia lääkkeitä vedellä enemmänkin.






Mutta tälläkin kertaa, yksi hyvä riitti. :)


Sunnuntai - avoauto, Porvoo, Sinne ja Petris Chocolate Room


Jos nyt autolla pitää ajaa, niin kannattaahan se tehdä sitten mahdollisimman hauskasti. Jos et vielä tiennyt, että naapurin autoa voi vuokrata, tsekkaapa ShareIt Blox Car -palvelu. Alle voi ottaa vaikka tämän avoauton, joka muuten on sama mikä meilläkin oli. Ja sitten vaan hiukset hulmuten menoksi!






Bemarin nokan suuntasimme kohti Porvoota, jonka ravintolatarjonta on ollut jo pitkään aivan erinomainen. Tällä kertaa valitsimme Sinnen sunnuntaibrunssin. Aiemmin olen antanut sille 10/10, eikä se kauaksi jäänyt tälläkään kertaa.

Runsas ja hyvälaatuinen alkupalapöytä oli lähes kokonaan gluteeniton, ja caesarsalaattikin tehtiin vielä erikseen pyynnöstä. Pääruoaksi otin hieman mauttoman parsarisoton, ja Miika neljän euron lisämaksusta mauiltaan paremman päivän kala-annoksen. Jälkkäriksi tarjoiltiin ruusujäätelöä mantelimurulla, kreemillä ja mansikoilla. Jumalaista. Sinnen kesäisistä sunnuntaibrunssista köyhtyy 34 € /hlö + juomat.

Hintalaatu on varsin kohdillaan.











Muuten Porvoo on vähän pilvisemmälläkin kelillä fiilisteltävä paikka. Kun hetken aikaa oltiin annettu ruoan laskeutua ja katseltu ihmisivilinää siinä torin laidalla, otettiin vielä toiset jälkkärit Petris Chocolate Roomissa, koska miksi ei! Aikuiset saa itse päättää!







Petrin valikoimissa ongelma on aina sama - liikaa hyviä vaihtoehtoja, sillä lähestulkoon kaikki kakut on gluteenittomia! Vadelmavalkosuklaa osoittautui varsinaiseksi voittajaksi, vaikkei mango-passionkaan huono ollut. Petriltä kannattaa myös muutamat käsintehdyt suklaat napata mukaan kotiinviemisiksi.









Kolmen päivän rakkauslomalla ei suoritettu tai tehty mitään, mitä ei jaksettu. Ainoa aikataulutettu asia olikin sunnuntain autovuokra ja brunssi. Kun mitään ei ole pakko tehdä, jää sattumalle varaa, voi vaikka päikkäröidä keskellä päivää, lähteä ex-tempore leffaan, tai ihan vaan olla ja lukea kirjaa tai lehteä. Tärkeintä on saada olla kiireettömästi puoliskonsa kanssa.

Ja vaikka rakastankin lapsiani yli kaiken, joskus parasta mitä voi parisuhteensa kannalta tehdä, on jättää heidät hoitoon ja lähteä hunningolle kolmeksi päiväksi sen ihmisen kanssa, jonka kanssa ne lapset yhdessä halusikin.

Silloin on todennäköistä, että skideillä on jatkossakin tyytyväinen mutsi ja faija viettämässä heidän kanssaan aikaa.



PS. Hei sinä ihana lukija, joka tulit kertomaan meille Porvoossa että tykkäät lukea meidän juttuja, ihan hirmuisen lämmin kiitos! Ei varmaan pöllästyksissämme tajuttu sanoa, että jokainen kohtaaminen ja saatu palaute on tosi arvokasta. <3




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

torstai 5. heinäkuuta 2018

Radisson Seasiden Taikaa -konsepti lapsille ja Double King -huoneet takaavat onnistuneen perheloman Helsingissä - ota talteen alennuskoodi!


Saimme Helsingin Hietalahden ja Bulevardin päässä sijaitsevalta Radisson Blu Seasidelta kutsun testaamaan heidän lapsille kehitettyä Taikaa -konseptia ihan ihka ensimmäisinä, ja samalla kokeilemaan miten perheen kanssa mahtuu Double King -huoneeseen, jonka valtti on kaksi kappaletta kaksi metriä leveitä sänkyjä. Ihan virallisestkin niihin saa mahdutttaa perheen kaksi aikuista ja kolmekin alle 18-vuotiasta lasta.


*kaupallinen yhteistyö*






Mutta kuulkaa! Kun trendikkäitä staycationeita (eli yhden tai kahden yön kestäviä hotellilomia omassa tai lähikaupungissa) on markkinoitu lähinnä dinkkupariskuntien harrastukseksi, nyt Radisson Blu Seaside on kehitellyt loistavien perheille, tai myös kaveriporukoille sopivien Double King -huoneiden kaveriksi lapsille Taikaa -konseptin, jonka myötä staycationit on myös perheille oiva lomanviettotapa!

Tätä konseptia ei ollut vielä kukaan muu testannut ennen meidän pientä perhettä.

Taikaa -konsepti toimii niin, että sisäänkirjautuessa muksut saavat omat rannekkeensa, ja samalla isketään käteen katuliituja, värikynät ja yhdessä Sanoma Pron kanssa tehty puuhakirja, jossa on vähän vanhemmillekin skideille sopivia pähkinöitä ratkottavaksi. Rannekkeella saakin sitten ruokailun yhteydessä hotellin Bistro Gimiksestä tai aulabaari Rorosta ruokailun yhteydessä pirtelön veloituksetta, sekä limpparia niin paljon kun vaan jaksaa juoda. Epäilemättä tästä tykkää enemmän lapset kuin heitä paimentavat aikuiset. :)






Yhtä kaikki, ehkä lomalla voi hieman höllätä, totesivat vanhemmat, jotka antoivat esikoisensa vetää kolme limua yhdessä päivässä, normaalin max yksi per viikko sijan.

Vastaanotosta saa myös lainaan pelejä, jos tuntuu siltä, ettei tekemistä muuten riitä. Eikä tämä vielä tässä, lukekaapa mitä muuta hotellista löytyy skidien kanssa lomailuun!





"Tää sänky on ihana! Ja täällä on kylpyamme!"


Double King -huoneet ovat tilavat ja toimivat juuri perheelle tai isommalle kaveriporukalle, kuten Gia varpajaisissaan tyttöjen kanssa huomasi. Kaksi metriä leveisiin sänkyihin mahtuu ihan yhteen jopa koko meidän perhe köllöttelemään mukavasti hereillä ollessa. Koska joku kuitenkin aina nukkuu poikittain, ihan kiva että sänkyjä on kaksi. Yhteensä kokonaiset neljä metriä sänkyä! Sängyt on Familonin Radissonille yksinoikeudella suunnittelemat, ja ne ovat äärimmäisen hyvät nukkua. Sen totesi meidän esikoinenkin.







Huoneessa on vessa ja kylppäri erikseen, joka on todella hyvä etu, erityisesti jos huoneeseen päätyy kaveriporukalla. Käytävätilaa on niin paljon, että vauvelin vaunut mahtui huoneeseen ihan ongelmitta. Ja ihanaa kun ei tarvinnut pelätä että vauva onnistuu pyörimään sängyltä pois!

Se on hassua, että kun tila antaa myöten, sallii se myös ihan erilaisia bondaushetkiä siskoksille. Ja varmasti loma antoi tähän vielä omansa.<3







Kun vanhemmat saavat syödä rauhassa Bistro Gimiksessä



Ihan liikaa ei niitä ravintoloita ole, ketjuravintoloita lukuunottamatta, missä lapsiperhetarpeet oltaisiin huomioitu. Joskus aiemminkin meidän perheessä on tullut kohkattua siitä miksei lapsia oteta ravintoloissa paremmin huomioon. Ei aikuiset lapsen saamisen jälkeen lakkaa pitämästä hyvästä ruoasta. Olisi ihan kaikkien etu tehdä muksuille leikkinurkka tai hankkia edes kori leluja. Häiritsisivät nimittäin vähemmän muitakin ruokailijoita touhutessaan. Ja saisi ravintolat enemmän euroja viivan alle kun kohderyhmäksi passaisi aika iso ryhmä kansasta.







Seasidessa tämän ongelman on ratkaissut Bistro Gimis erinomaisesti. Lapsille on tehty erillinen leikkinurkka, jossa on pelejä, rakennettavia palikoita, leluja ja piirrustuskone. Kun vauva soi armollisesti meidän ruokahetkeen päikkäriajan, istuimme me vanhemmat kaikessa rauhassa siemailemassa alkudrinkkejämme ja nautimme alkupaloista.  Rauhaa kesti muuten aina siihen asti kun meidän piti koko ajan käydä katsomassa mitä hienoimpia tornirakennelmia. :)

Alkupalat Gimiksessä oli muuten aivan hirvittävän hyvät - valitsimme juustolautasen ja toiselle talon makkaralautasen. Kokonsa puolesta olisivat voineet melkein olla pääruokia. Ja pääruoat taas - yksi parhaista gluteenittomista hampurilaisista koskaan. Eikä viisi tuntia haudutettu karitsanpaistikaan kylmäksi jättänyt.









Lapset saavat valita omasta listastaan pääruoaksi kalaa, kanaa tai lihaa, ja lisukkeeksi perunaa muutamassa muodossa, tai kasviksia ja pastaa. Hyvin näytti uppoavan kahdeksanvuotiaaseen, vaikka hän kyllä ilmoitti että ensi kerralla ottaa myös karitsaa.







Lasten annos jälkkärillä kustantaa  8 € (lapset 2-5-8v.) tai 12 € (6-12v.), ja aikuisten annokset huitelevat jossain 20-30 euron hujakoilla annoksesta riippuen. Hinta-laatusuhde on erittäin kohdillaan aikuisilla. 2-5v. annoshinnoittelusta voisin hieman olla nyreissäni, mutta loppupeleissä se ei kuitenkaan budjettia kaada. Euro per ikävuosi on yleensä tuntunut kohtuullisen reilulta, joka voisi täälläkin toimia, vinkivink!

Henkilökunta kohtaa lapsen muuten mukavasti, ja lasta puhutellaan erittäin miellyttävällä tavalla. Se on hienoa se, sillä näinhän se lapsi sitten oppii asioimaan ravintolassa ihan itsekin joskus tulevaisuudessa.


Gimiksessä tarjoillaan myös aamiainen, joka on erittäin hyvä. Kannattaa ottaa se mukaan huonehintaan - jokaiseen huoneeseen se ei automaattisesti kuulu. Tarjolla on hyvä ja laadukas kattaus vähän kaikkea, erillinen leipäbuffet, juustoja, tuoretta hedelmää ja vihannesta, smoothieita ja terveysshotteja, kalaa ja kaikkea herkkua.





Mitä valitsi meidän esikoinen? Paahtoleipää, makujugurttia ja muroja, eli kaikkea sitä, mitä kotona ei juurikaan heru...


Katuliituja, jättimäinen sisäpiha ja Yrre -orava!


Hotellilla on oma, jättimäinen sisäpiha. Se toivottavasti tulevaisuudessa valjastetaan vielä terassi-leikkipuisto -käyttöön, kuten Tanskassa on monessa paikassa tapana. Saahan sitä suomalainen vanhempi toivoa.

Nyt se on kuitenkin Suomen suurin piirrustuspaperi, jonne jälkikasvu saa käydä tallentamassa oman taiteellisen näkemyksen katuliiduilla. Pinta-alaa riittää. Se on muuten jännä, miten esikoisen innostuttua askartelusta ja piirtämisestä on itsekin tajunnut kuinka terapeuttista se on nysvätä noita juttuja.

Ihan sitä melkein inspiraatio pääsee iskemään kun saa värikynän tai -liidun käteensä. Kangaspaloista yms. nyt puhumattakaan.








Hotelliin on lisäksi piilotettu Yrre -oravia, joita bongaillaan. Heidän sijaintinsa pitää raportoida respaan nimen ja yhteystietojen kera, niin osallistuu viikonloppuloman arvontaan.


Koska Helsinki, kesä, lapset ja Linnanmäki kuuluu yhteen, on respassa tarjolla S-ryhmähintaan (36 €, norm. 39 €) lintsirannekkeita. Seasiden staycationiin kannattaa myös Lintsi yhdistä, eikä ehkä pelkästään muksujen takia!








Hotellin alakerran erittäin hyvin varustellulla salilla pääsee muuten vanhemmat tekemään hyvän treenin, jos sellaista tykkää harrastaa. Samassa yhteydessä on hotellin sauna. Harmillisesti mukaan oli tarttunut treenitrikoiden sijan kaksi treenipaitaa.


On todella hienoa, että staycationeita on kehitelty tähän suuntaan. Kaupunkihotelleja, joissa on hyvät ravintolat, hyvä palvelu, kauniit puitteet ja lapsetkin huomioitu, ei ihan liikaa ole. Se tekee asioista hieman helpomman, kun vanhempikin kuitenkin haluaa lomasta nauttia. Hyvistä hotelli- ja ravintolakokemuksista tykkää meillä koko perhe, sillä kun vanhemmat viihtyvät, viihtyvät lapsetkin, ja toisin päin. Win-win.


Jos Seasidessa yöpyminen innostaa, varaa huone radissonblu.com sivuilta etukoodilla SUMSUM ja saat -10% alennuksen päivän hinnasta standard- ja superiorluokan huoneista. Etu on käytettävissä 9.8.2018 asti.

Eikä suinkaan tarvitse olla perhe! Alennuksen saa myös yksin tai kaksinkin matkaavat, tietysti. :)





Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?