torstai 13. syyskuuta 2018

Nams! Herkkusuun vinkit Saimaalle - Lappeenrannan Wolkoff, Puumalan Sahanlahti ja Juvan teehuone


Suuntaatko Saimaan suunnille? Siellä nimittäin hemmotellaan herkkusuita ihan urakalla. Muutama paikka on ollut meidän jokakesäisiä kohteita, joihin mennään aina uudestaan. Päätin koostaa niistä teille vinkkipostauksen.






Yksi uusikin tuttavuus tälle kolmen listalle mahtuu, kaksi muuta on moneen ottteeseen kokeiltu. Olen ollut ihan vilpittömän iloinen siitä, että Suomessa löytyy niin järjettömän hyviä ruokaelämyksiä Helsingin ulkopuolellakin. Pääkaupunkiammehan suitsutetaan nykyään uutena gastronomian mekkana ja ruokamatkailukohteena, eikä suotta.

Mutta koska kotimaanmatkailu on nostanut meilläkin arvoaan, tässäpä teille Saimaan ruokavinkit!

Wolkoffin ravintola Lappeenrannassa


Wolkoffin hurmaava ravintola sijaitsee Lappeenrannan vanhimmassa talossa keskeisellä sijainnilla kävelykadun kupeessa. Myös satamasta on lyhyt matka kävellä.

Wolkoff on kaupungin ehkä ainut fine dining -ravintola, mutta kilpailun puute ei sen tasoa heikennä.

Ravintolan palvelu on superystävällistä, puolikkaat viinikaadot onnistuvat ongelmitta ja illan menu saadaan toteutettua gluteenittomana helposti.




Otamme neljän ruokalajin Kesämenun, joka onkin ainoa, mitä illalla tarjoillaan. Viinipaketti puolitetaan, koska kokonaiset kaadot vaan ovat yksinkertaisesti liikaa.


55 € Kesämenussa tarjoillaan:

Kuorttisen luomukananmunaa, uuden sadon perunaa Lemiltä, sienisalaattia, kevätsipulia ja hiillostettua ruohosipuliöljyä





Kevyesti savustettua siikaa, perunavaahtoa ja pikkelöityjä kevään kasviksia





Paistettua järvikuhaa, uudensadon porkkanaa, purjoa ja porkkana-appelsiinivoikastiketta

tai

Suomalaista härän marmorifilettä, grillattuja kauden kasviksia, paahdettuja uusia perunoita ja ruskeavoikastiketta






Vadelmaa (mansikkaa), pullaa ja maitoa
Gluteenittomaksi vaihdetaan mustikkapiirakkahkojäätelöhkö-superkaunis-kukka-annos





Jokainen ruokalaji on erinomainen.

Poistumme ravintolasta HYVIN tyytyväisinä, ja alamme haikailemaan jo talven bliniviinkoille, josta tarjoilija ehtii vinkata.


Juvan teehuoneella on Suomen ensimmäinen teesommeliér (ja makoisat tarjoilut)


Teahouse of Wehmais pääsi meidän blogiin viime kesänä ihan omalla postauksellaan, mutta ansaitsee uudenkin maininnan tässä sakissa.

Paikka sijaitsee Juvalla, ja se on hurmaava herraskartano, jota Grotenfeltien suku ylläpitää. Tilalla voi katsella lehmiksiä ja tänä kesänä iiiiiiihania pikkukilejä. Vielä kun niiden kanssa olis päässyt joogaamaan!







Teehuone on saanut tänä kesänä myös ensimmäisen teesommelierinsa omistaja-Annasta, ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tarjoiluun on lisätty teepohjaisia drinkkejä. Ilmiselvää on, että me maistetaan niitä.






Tilaamme taas kerran aina yhtä erinomaisen Afternoon Tean koko perheelle, ja aikuisille lisäksi drinkit. Gluteenittomuudesta olen ilmoittanut päivää etukäteen ja kolmikerroksiselta vadiltani löytyy gluteenittomat sormileivät, gluteenittomat sconesit, sekä pienet makeat herkut, samat kuin normaalisyöjienkin vadeilta.








Kattaus on tämäkin aivan erinomainen, myös minulle. Teedrinkit ovat makoisat. Apple Teeteeni ja Blueberry Black Fizz ovat molemmat hyviä, mutta Apple Teeteeni voittaa meidän perheen aikuisten makupisteet.


Samana päivänä emme juurikaan ruokaa kaipaa. Pidemmän ja tarkemman selostuksen Teahouse of Wehmaisilta kannattaa lukea tuolta yllä olevasta linkistä, ja buukata sinne käynti hetimiten!


Sahanlahti panostaa lähiruokaan ja puhtaisiin raaka-aineisiin


Jostain syystä kesäinen Saimaan lomaveneily ohjaa aina nokan kohti Puumalan kunnassa sijaitsevaa Sahanlahtea, tuota Saimaan riveraa, josta viime vuoden kesäloman jälkeen kirjoitimmekin.

Sahanlahden terassilta sanotaan olevan Suomen kaunein terassinäkymä. Ainakin se vetää kovasti puoleensa. Päärakennuksessa toimiva á la carte -ravintola panostaa lähiruokaan ja luomuun. Olimme jo edellisvuonna testanneet brunssin, aamiaisen ja illallisen.




Kävimme maistelemassa lounasta sekä jälkkäreitä. Lounasmenu tarjoilee maittavan alkuruokapöydän, josta mummonkurkut, pikkelsi sekä perunasalaatti vievät voiton. Pääruoaksi otamme sekä Puumalan lohen että Kaartilan mallaspossun. Näistä lohi on erinomainen ja possu menee kategoriaan "ihan hyvä, muttei super". 26 € hinta on ehkä lievästi yläkanttiin, mutta ei sen maksaminen harmita. Gluteenittomuus toimii erinomaisesti.







Illalla syömme täydelliset burgerit (17 €) Sahanlahden Rantamakasiinissa ja maistelemme pari drinkkiä. Pelkästään näiden takia Sahanlahteen voisi palata, vaikka gluteenittomat sämpylät ovatkin loppuneet, ja joudun omani syömään ilman sämpylää.





Käymme vielä kartanolla ottamassa jälkiruoat. Kappelin Juustolan Ilmeikäs Illuusia -juusto omenaahillokkeella ja kauranäkkärillä köyhdyttää meitä 8 € verran. Miika päättää vielä ottaa mansikkakermakakkupalasen, ja on valintaansa tyytyväinen. Jälkkärit olemme hulauttaneet alas Puumalan Niiniviinin mustaherukkaisella jälkkäriviinillä. Namskis!




Saimaalle ja sen ympäristöön on viime vuosien aikana ilmestynyt toinen toistaan parempia paikkoja, joissa tarjoillaan mahtavia makuelämyksiä. Kenties ensi kesänä jaksamme Mikkeliin Tertin kartanolle, Anttolanhoviin ja Punkaharjun uudistetulle valtionhotellillekin maistelemaan lisää makuja, joita jakaa teidän kanssanne.

Mutta ottakaa nyt nämä kolme vinkkiä talteen ja menkää näihin ensihätään!






2 kommenttia:

  1. Nälkä tuli :) Wehmasta lukuun ottamatta kaikki muut mestat kokeiltu ja erinomaisiksi havaittu. Sahanlahdessa söin tänä kesänä parhaat muikut ever. Toi Wolkoffin menu näyttää niin taivaallisen herkulliselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wehmas on ihana, menkää sinne myös käymään! Järkkäävät erilaisia teemapäiviäkin, standupia, burgeripäiviä jne.

      Wolkoff oli aivan tädäri. <3 Odotan vaan, että ne bliniviikot tulee. Saattaa olla kiireellistä asiaa anoppilaan käymään. ;)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!