torstai 30. lokakuuta 2014

Lentopelkoisen tunnustukset // Confessions of an aerophobic

Olen pelännyt lentämistä niin kauan kun muistan. Se asettaa vähän haasteita matkustamiselle. Lievää ironiaahan siinä on että lentopelkoisen suurin unelma on lähteä kiertämään maailmaa vuodeksi.

Istun joka ikinen kerta koneessa ennen lähtöä vähän hermostuneena, ja mietin miksi olen taas kiusaamassa itseäni. Kamalinta lennossa on nousu. Se kun kone lähtee ottamaan vauhtia ja tuntee kun pyörät nousee maasta. Kuuluu ääniä, selkä painautuu pakostakin vasten istuinta, ja pahinta kaikesta - et pysty tekemään asialle mitään.

Lentopelko on ainakin kontrollifriikkien fobia. Pystyn hyvin sen kyllä myöntämään: pelottaahan se kun ei tiedä minkälainen kaveri siellä ohjaamossa on viemässä konetta ilmojen halki. Mitä jos se ei osaakaan hommaansa? On normipäivä ja joku meneekin vähän vikaan? "Itte tekisin paremmin", noin niinkun kärjistetysti.

Tai entäs jos pelikaani menee turbiiniin?

Lentämisessä on liikaa asioita mihin ei pysty itse vaikuttamaan mitenkään. Kyllä - se tuntuu kontrollifriikistä ikävältä.

Kävin jokunen vuosi takaperin Finnairin järjestämän lentoturvakurssin. Se oli niitä aikoja kun lentelin parhaimmillani työni vuoksi useamman kerran viikossa, ja joka kerta se tuntui yhtä kurjalta. Kaiken sen hauskuuden keskellä Turun Sanomien toimittaja oli tekemässä kurssista juttua ja päädyin hurmaavalla ilmeellä Treffi -lisäosan kansitytöksi hypätessäni evakuointiliukumäkeä alas ovesta. Naamasta taitaa nähdä miltä tuntui. :)






Täytyy silti sanoa että kurssista oli paljon hyötyä. Kun tietää tasan tarkkaan miten koko prosessi menee lentäjien säännöistä alkaen, tietää selityksen kaikkiin niihin ääniin mitä koneessa kuulee, ja ymmärtää lentokoneen aerodynamiikkaa hitusen paremmin, samoin kuin turvajärjestelmiä, on edes hiukan sellainen olo että on jollain lailla kontrollissa, niskan päällä. Kurssilla listattiin myös hyviä käytännön vinkkejä miten saada huomio pois niistä ikävistä ajatuksista johonkin mukavampaan ja miten parhaiten yrittää rentoutua jotta pääsee ikävästä ajatuskehästä eroon.

Lapsena lentopelko hallitsi niin pahasti etten lähtenyt muun perheen kanssa lomamatkoille. Sittemmin matkustusjano on ollut huomattavasti suurempi, eikä pelko ole saanut olla esteenä elämiselle. Lentomaileja on kerätty kaikkien lapsena menetettyjenkin edestä. Vaikkei lentäminen edelleenkään tunnu hirveän mukavalta, en ole antanut sen olla rajoite unelmien toteuttamiselle.

Onkohan täällä muitakin, jotka eivät lentämisestä niin välitä? Jotka puristavat vierustoverinsa käden valkoiseksi aina nousun aikana (kiitos mm. Anna, Anu ja Miika!)?


Mitä te asialle teette?


- Gia



Come fly with me, let's fly, let's fly away
If you can use some exotic booze
There's a bar in far Bombay
Come fly with me, let's fly, let's fly away


 
// I'm terribly afraid of flying, and have been for as long as I can remember. It's slightly ironic that the dream of someone who's afraid of flying is to travel around the world. I've taken a flight safety course by Finnair back in the days when I used to travel for work sometimes many times a week. It did help but still flying isn't really my cup of tea. What's your best trick of not thinking about it while flying?



And to keep ourselves reminded, its time to hit the sky again. Pretty soon.



8 kommenttia:

  1. Höh, taisi edellinen kommentti kadota jonnekin bitti avaruuteen. Kokeillaas siis uusiksi.
    Kovin tuttuja tuntemuksia nämä kaikkia. Mullekin se nousu on pahin...ja onhan noita jännityksen paikkoja aina lennoilla. Tosin, on myös miellyttäviä, hyviä lentoja joista jää tosi hyvä fiilis. Ironisintahan tässä tosiaan on, että sitten päätyy maailmanympärimatkalle :)
    Lentopelkokurssia olen miettinyt monesti. On ehkä himpun verran hintava, mutta kiva kuulla että siitä on ollut apuja sinulle.
    Tsemppiä meille tuleville lennoille ja vieruskaverille tsempit myös, sillä se käden rutistus on tärkeä apu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, lisää maailmanympärimatkaavia lentopelkoisia! Siis eihän se silleen kiva ole, mutta vähän lohduttaa tietää ettei ole yksin. :)

      Aina välillä on tosissaan mukaviakin lentoja ja välillä on niin väsynyt että unohtaa vallan pelätä - pelkästään ajatus siitä että on kohta perillä on niin lohduttava.

      Kurssit on tosissaan hintavia, tosin niitä maksaessa voi kai käyttää pisteitä? Suosittelen kyllä lämpimästi kenelle tahansa lentopelkoiselle, sillä siitä on ollut ihan huimasti apuja. Tsemppiä meille kaikille! :D ♥

      Poista
  2. Hyvä aihe, juuri tästä keskustelemme kaverin kanssa työnteon lomassa. Itsekin aina hitusen hermostuttaa ennen lentoa. Muistan lukeneeni, että konetta pitäisi ajatella vähän kuin laivana ja turbulenssia aallokkona - eihän laivakaan uppoa heti merenkäynnin lisääntyessä. Tätä sitten hoen itselleni, kun kone kesken matkanteon alkaa täristä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen juttu kurssilla taisi olla nimenomaan se että ilma on substanssia eikä "ei-mitään", ja se pitää sen koneen ilmassa. Itse lohduttaudun paitsi tällä, myös sillä että koneet on suunniteltu kestämään sitä turbulenssia, eikä se itsessään ole vaarallista. Mutta ne kaikki äänet, ne äänet, ne saa aina välillä silti vähän huolettamaan..

      Poista
  3. Tää oli mielenkiintoinen kirjoitus ja aiheena lentopelko kiinnostaa muutenkin. Entisenä lentopelkoisena (nimenomaan niin, että en lapsena lähtenyt lomamatkoille, heh...) erityisesti, totta kai. Hassua tässä on se, että nykyään pidän lentämisestä, työskentelen kentällä ja toivon jatkavani töitä ilmailun parissa tulevaisuudessakin opintojen edetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niistä peloistakin voi vaan oppia pois! Ei ole omanikaan yhtään niin paha kun mitä se ennen kurssia oli, mutta taitaisi vaatia kokonaisvaltaisesti persoonallisuuden muutoksen että pääsisi tästä kokonaan. Ihanaa että tuollaisiakin tarinoita on, ja toivotaan että unelmasi tulevaisuuden hommista käy toteen! ♥

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus, kiitos että vinkkasit :) "pahinta kaikesta - et pysty tekemään asialle mitään." Niinpä! Ennen tämä oli vaikeampi pala, ja en edes halunnut nähdä minkä näköiset tyypit siellä cockpitissä häärää: entä jos ne onkin jotain nuoria jannuja, jotka ei ole ihan täysin varmoja miten homma toimii!? Kerran pilottina oli nainen ja mun ensimmäinen ajatus oli "APUA!", jonka jälkeen kyllä soimasin itseäni typerästä reaktiosta... Nykyään kun kone lähtee rullaamaan ajattelen, että en voi enää millekään mitään: olen kyydissä ja siellä pysyn, joten better just enjoy the ride!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävettää myöntää että ajattelin joskus täysin samoin vuosia sitten kun ensimmäistä kertaa olin naispilotin kyydissä. En olisi ajatellut että koskaan tulee sellainen ajatus edes mieleen. Onneksi tajusi ratianlisoida sen homman nopeasti takaisin oikeille raiteille. :D

      Vähän samalla tapaa mietin aina itsekin ja mielessäni kertailen noita ääni ja mitä ne tarkoittaa, samoin vaiheita - mitä tapahtuu seuraavaksi ja mitä ne siellä ohjaamossa (toivottavasti!) tekee. :)

      Kiitos vertaistuesta!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!