perjantai 6. helmikuuta 2015

Saigon shakes - or does it?

Kulttibändi Hanoi Rocks nimesi ensimmäisen legendaarisen albuminsa "Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks".

Bangkok ei taida niin kovin shokeerata, vaikka maailma yhden illan aikana siellä saattaakin muuttua osteriksi. Hanoista voin olla samaa mieltä, se kyllä rokkaa. Mut miten kovaa Saigon sheikkaa?

Riippu varmasti keneltä kysyy. Haluaisin niin kovasti kirjoittaa positiivisen kautta, mutta tästä kaupungista se on todella vaikeaa. Kolme päivää Saigonissa, eli Ho Chi Minh Cityssä ei jättänyt suurtakaan vaikutusta meihin. Kaupungissa on vain älyttömästi ihmisiä, siellä on tuskaisen kuuma, eikä juurikaan nähtävää, ellei halua tehdä turistitrippejä kaupungin ulkolaidoille tai kokonaan ulkopuolelle, jossa sitten löytyy sotahistoriallisia juttuja ja Mekong Delta.









Ihmiset änkevät jatkuvasti iholle yrittäen myydä jotain, kaupustelijoita on niin kiusaksi asti että pahimpia joutuu huitomaan pois. Tuntuu siltä, että jokainen vastaantulija yrittää kusettaa minkä kerkeää. Siinä on muuten Irtiottoja-blogin Maijan lanseeraama termi kehitysmaaraivari lähellä. Hotellit ovat jokseenkin hinnakkaita Aasian yleiseen tasoon nähden, vaikkei ihan Hong Kongin tasolle päästäkään. Ainoa valopilkku lienee ravintolat, joissa on mistä valita aina katukeittiöstä parempitasoisiin rooftop -ravintoloihin. Shoppailijakin lie täältä löytävän paratiisin, mutta meillä kannettavaa on jo tarpeeksi ilman uusiakin ostoksia. Ja nekin hinnat kannattaa katukaupoissa neuvotella aina lähtökohtaisesti 60% alemmaksi. Central marketin ihmimspaljous ja pakkomyynti sai meidät lähtemään minuutin jälkeen paikasta pois - eikä vähiten sen takia että Bella oli siellä jatkuvan hiushiplaamisen uhri. Söpölläkin lapsella on oikeus yksityisyyteen.






Lapsille löytyy keskustasta kaksi yllättävän hyvää leikkipuistoa, jotka ehkä jäävät tämän käynnin helmiksi. Toisestahan te jo näittekin aiemmassa postauksessa videon.







Saigonissa skandinaavi tajuaa taas oman pienuutensa massoihin verrattuna, ymmärtää miten rauhallista ja mukavaa omassa maassa saattaa ollakaan moneen muuhun paikkaan verrattuna, ja arvostaa yhä enemmän sitä rehellisyyttä ja jämptiyttä mitä vastapuolelta Suomessa voi olettaa.

Jos diggaat tytttöbaareista, halvasta bissestä ja bileistä, tää on niin sun mesta. Muuten kannattaa jättää väliin jos mahdollista.

Me lähdettiin helpottuneina kohti Kambodzaa ja Phnom Penhiä muutaman päivän jälkeen. Ja Phnom Penh, tämähän on ollut vaikka miten kiva paikka, jossa ollaan viihdytty nyt viisi päivää, mutta ei sekoiteta sitä nyt tähän sen enempää.


Tässäpä teille vielä video siitä miten pahasti Saigonin liikenne sheikkaa.





//

Saigon is a crazy pace. I could have lived without experiencing it at all. It's a place hot, full of people, and the traffic is something from another world. Combining this with the fact that the street vendors are continuously on your skin, so close you need to physically throw away hands, and it feels like everybody tries to scam you with everything, it only reached the wrong end of top cities we've visited.

If you want to see something, you need to get out of the city to the war historical sites or the Mekong Delta. The best things in Saigon is probably the wide variety of restaurants to an affordable price.

If you like girlie bars, cheap bear and party, you might actually like this city. We were just relieved to leave Saigon behind and continue our trip towards Cambodia and Phnom Penh, which has turned out to be a nice surprise, but let's not mix that in here.  Check out the video how greatly the Saigon traffic shakes.

6 kommenttia:

  1. Olimme Saigonissa muutaman päivän marraskuussa - eikä tuo nyt niin pahana näyttäytynyt, Saigon. Kävimme katsomassa näköaloja kaupungin korkeimmasta rakennuksesta, vanhassa postitalossa ja "Notre Dame" -kirkossa. Ja lähdimme katsomaan Cu Chin tunneleita - ja kiertelimme hiukan markkinoilla. Liikenne oli tosiaan hurjaa, etenkin aamuruuhkassa kaupungissa ulospäin saattoi nähdä kaupunkiin vyöryvät pyörämäärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jaksaa lähteä kaupungista pois ja maksaa ekstrahintoja kierroksista, silloin voi Saigonissakin löytyä jotain mielenkiintoista. Ihan perusrakennukset ei jotenkin kiinnostanut, ja meillä on muutenkin tapana enemmän yrittää hengittää kaupungin fiilistä - sitä, mitä ei täältä löytynyt, ainakaan sellaista mistä olisimme tykänneet. Markkinat olivat tosissaan väenpaljoutensa ja lapseen kohdistetun yli-innostuneen huomion takia ihan silkka mahdottomuus, ellei halunnut jatkuvasti työntää käsiä pois. Näin viikko Saigonin jälkeen kun on jutellut muidenkin reppumatkailijoiden kanssa, keneltäkään ei ole mitenkään erityisesti kehuja tullut kaupungista, lähinnä helpotuksen huokauksia siitä että sieltä on päässyt pois.

      Mutta hienoa että joku on täältäkin voinut jotain hyvää ja mielenkiintoista löytää. :) Olisin niin paljon mielummin kirjoittanut tästä kaupungista jotain kaunista.

      Poista
    2. Juu, me emme kuulu reppumatkailijagenreen, eikä meillä ollut lapsia matkassa, joten näkökulmamme oli varmaan erilainen. Kaupungin historia on tosi mielenkiintoinen. Enkä nyt oikeastaan mieltänyt maksaneemme "ekstrahintoja" Ch Chin retkestä, oli se paikkana ja oppaan erinomaisella selostuksella elämästä tuolla sodan aikana sen verran mielenkiintoinen kuvio - mutta taas, ymmärrän, ettei sotahistoria ja pieni lapsi taida ihan kuulua samaan lauseeseen :-)

      Poista
    3. Pieni lapsi oli kyllä Phnom Penhissä sitten mukana sotahistoriallisissa jutuissa, kuten Killing Fieldseillä, joten se itsessään ei ole este, jos on valmis keksustelemaan ne asiat sitten oikealla ymmärrystasolla läpi. :) Ekstrahinnoilla tarkoitan siis lähinnä sitä että erikseen pitää buukata toureja ja matkoja kauemmas itse kaupungin ytimestä, ja sitä ei jaksettu. Ja se lähtemisen vaiva tietysti ja kaiken organisoiminen. Mutta tällä fiiliksellä me Saigonissa, onhan se tosissaan hyvä että muunkinlaista fiilistä jollekin muulle siitä jäänyt. :)

      Poista
  2. Ou mai gaad! Kokemus varmasti, vaikka ei niin mieluisa. Kääk! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nähdä ja kokea muutakin kun pelkkää autuutta, niin tietää mitä ja minne tässä elämässä haluaa. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!