perjantai 13. maaliskuuta 2015

Saarivibat vei bloggaajan mennessään Gili Airilla // Lazyness stranded on Gili Air

// English version beneath Finnish


Laiskuus yllätti matkabloggaajan täällä Gili Airilla. Muistatteko kun kirjoittelin maailmaympärimatkaajan matkaväsymyksestä, siitä ettei kiirehtiessä sielu ehdi mukana? Tänne rauhan ja hiljaisuuden, mutta länkkärimatkailijalle sopivilla palveluilla varustetulle Gili Airille me pysähdyimme odottelemaan sieluja saapuvaksi.

Takana on yhdeksän ihanaa päivää, enkä ole jaksanut teille kertoa tästä juurikaan mitään. Saarivibat on täällä niin relat, että se vie mennessään. Edessä vielä ainakin pari viikkoa lisää tätä. Ai mitä tätä?

No tätä.






















Gili -saaret ovat noin 2 tunnin pikavenematkan päässä monien paremmin tuntemalta Balilta. Voiko sellainen paikka huono ollakaan, jonka venematkalla delfiinit tulevat veneen molemmin puolin tervehtimään matkaa tekeviä iloisilla hypyillään?

Indonesia ja Bali rankattiin Lonely Planetin toimesta Paras vastine rahoille -kohteeksi tänä jumalan, tai jos kiinalaisilta kysyt, vuohen vuonna 2015. Lisäksi Gili Trawangan on 10 maailman parhaan sukelluskohteen listoilla Lonely Planetin puolesta. Ei varmasti mene kauaa kun turistit tajuavat hypätä Balilta paattiin ja matkata joukossa Gileille. Maantieteellisesti saaret sijoittuvat Balin ja Lombokin välille, joista Lombok on huomattavasti lähempänä. Tänne ei ole erityisen vaikea päästä, joten kohteena tämä käy vähän vähemmänkin matkanneille, mutta sellasille jotka haluavat jotain vähän muuta suurimpien rysien ulkopuolelta.











Saaria on kolme - Gili Trawangan, frendien kesken Gili T, Gili Meno ja tämä meidän valitsema Gili Air. Kaikki ovat viboiltaan vähän erilaisia.


Gili T on kaikista suurin ja turistoitunein. Myös palvelut on mitoitettu suuremmille turistimassoille sopivaksi, ja paikka sopii niille jotka tykkäävät menevämmästä lomasta. Meille useampi travelleri täällä on jo ehtinyt avautua siitä miten tulivat Airille Trawanganilta hakemaan rauhaa ja chillailua, vaikka varmasti sieltäkin löytyy rauhallisempia alueita. Lisää Gili T:llä hengailusta voi lukea vaikkapa Irtioton Maijan blogista, joka miehineen taisi viettää saarella lähemmäs kaksi kuukautta.

Gili Meno on taas paljon pienempi saari, kolmikon rauhallisin. Menolta palveluita ei löydy yhtään samalla tavalla, vaan saarella on vain joitain majoitusvaihtoehtoja, ravintoloita ja sukelluskeskuksia. Täyttä hiljaisuutta kaipaavalle siis täydellinen.

Näiden kahden välimaastoon sijoittuu lähinnä Lombokia oleva Gili Air, joka oli meidän valinta. Jossain sanotaan että Air on autenttisin ja sillä on eniten paikallisasutusta edelleen. Koko saari tuntuu hiljenevän kymmenen aikoihin illalla, muutama baaria lukuunottamatta, majoitusta löytyy eri tasoisia vaihtoehtoja, ruokapaikoissa on mistä valita, samoin sukelluskeskuksia useampia. Joogaa tarjotaan vain kahdessa paikassa, joten esimerkiksi omaa suosikkiani, astangaa, on ollut vähän haasteellista löytää. Tuleepahan testattua vähän uusiakin muotoja.











On pakko myöntää etten oikein jaksaisi ihan pelkkää bambumajaa ja kanariisiä paikassa, jossa pitäisi saada relattua täysin ja ladattua akkuja tulevia seikkailuja varten. Kyllä. Minä kaipaan lämmintä suihkua, länsimaista vessaa eikä pelkkää reikää lattiassa, vähän yksityisyyttä, edes kohtuullisen mukavaa sänkyä, ja vähän vaihtoehtoja ruokaankin. Se, ettei jumalatonta turrehälinää jatkuvasti ole ympärillä, on suuuuuuri plussa.

Saarella ei ole lainkaan autoja, vaan täällä liikutaan jalan, pyörällä tai hevoskyydillä. Koko tunnelma on muun muassa tästä syystä todella rauhallinen. Saaren pyöräilee reilussa puolessa tunnissa ympäri, jalan aikaa menee ehkä puolisentoista tuntia. Saarta kiertävän rantoja pitkin menevän tien varrella on milloin lehmiä, milloin varaaneja, paikallisten pienten putiikkien, ravintoloiden ja milloin minkäkin bungalow-viritelmän vieressä. Saarelle ei saa tuoda paitsi autoja, myöskään mopoja tai koiria. Paikalliset ovat superystävällistä sorttia ja kaikkeen vastataan hymyllä. Kusetusmeininkiä täällä ei ole ollenkaan, vaikka kaikki hinnat saa ja pitääkin neuvotella. Niitä ei lähtökohtaisesti kuitenkaan aseteta mitenkään superkorkeaksi mistä ensin pitää ottaa puolet pois. Ei uskoisi merirosvojen pohjasakan jälkeläisistä. Aikoinaan Gilit olivat kuulemma se paikka minne merirosvot dumppasivat kaikki ne joista ei tykätty. Rosmojen alinta kastia. Siinäpä geenipoolia kerrakseen.
















Meillä on päivät kuluneet snorklatessa, rannalla maatessa, uima-altaalla molskiessa ja joogatessa. Öisin meitä viihdyttää trooppiset ukkosmyrskyt, joita ollaan isolta terassiparvekkeella kölliessä ihailtu, ja näin sadekauden aikana sateita saattaa välillä tulla päivälläkin. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan tuntuu päinvastoin oikein vilvoittavalta.

Miika aikoo vähemmän yllättäen täällä sukeltaa enemmänkin ja tekee parhaillaan sukelluskuvauskurssia meidän huikean hyvän resortin, Sunrise Gili Airin yhteydessä sijaitsevan Gili Air Diversin kanssa. Tiedossa lisää sukelluspostauksia, ja toivon mukaan vieläkin parempia vedenalaisia kuvia.

Suoraan hotellin edessä olevalta rannalta pääsee snorklaamaan saaren parhaimpien korallien näkymille. Niitä parempia snorklaus- ja sukelluskuvia odotellessa voitte myös tästä videolta katsella miten meidän tyttärelle on kasvanut evät ja kidukset. Tai ainakin isältä perityt norppageenit alkaa näkyä kun neljävuotias sukeltaa kolmemetrisen altaan pohjalle heittämällä. Tämä homma muuten jatkui sittemmin meressä, jossa Bella käy sukeltamalla tarkistelemassa koralleja ja kaloja vähän lähempänä pohjaa.

Tekee tiukkaa ottaa takkiin neljävuotiaalta tyttäreltä missään vähänkään urheiluun liittyvässä. Minä, joka on veren maku suussa treenannut olympialaiset silmissä kiiltäen! Tai siis enhän mä nyt mitään takkiin tässäkään tietysti ota, kyse on vaan siitä etten halua sukeltaa noin..


















Itse kokeilin ensimmäistä kertaa SUP-joogaa, ja sehän oli vaikka kuinka kivaa! Todella haasteellista, sillä korsetti on koko tunnin ajan kovassa käytössä ja jännityksessä kropan hakiessa jatkuvasti balanssia liikkuvalla ja keinuvalla alustalla. Kertaakaan en muuten tippunut veteen, ihme kyllä. Hauskaa ja haasteellista sanon minä!


Rantahiekka on valkoista ja pehmeää. Tilaa ympärillä on sopivasti, eikä missään ravintolassa tarvitse juurikaan palvelua odottaa, hiljaista kautta kun eletään. Kaikki ruoka mitä saarella ollaan syöty, on ollut todella hyvää, liekö ranskalaisen kolonialismin peruja sekin. Bonuksena täällä on ihana rantakahvila, joka tekee pelkistä riisijauhoista (gluteenittomia) lettuja, tai ranskanpullien mukaan crepesejä! I'm in heaven!













On pakko vähän liputtaa myös ylipäänsä Indonesian puolesta rantakohteena: kun Nepalin jälkeen siirryimme matkan ensimmäiseen rantakohteeseen, eli Thaimaahan, tuntui siltä että se kaikki ilo ja hymy mistä Thaimaa on aiemmin ollut tunnettu, on kadonnut jonnekin. Fiilis jatkui sen reilun puolentoista kuukauden ajan kaikissa kohteissa missä Thaimaassa käytiin. Köyhään Nepaliin verrattuna ihmiset tuntuivat jopa töykeiltä, eikä vastine rahoille tuntunut erityisen hyvältä. Se sama fiilis on jatkunut läpi matkan, kun kaikissa muissa Aasian maissa vastaan on tullut hymyileviä ja superystävällisiä ihmisiä, ja nyt varsinkin täällä Indonesiassa ollessa ero korostuu edelleen. Indonesian rannat vetävät nimittäin täysin vertoja Thaimaalle, mutta täällä kaikki on vaan todella paljon ystävällisempää ja hinnatkin ehkä himpun edullisemmat. Ainakin vaikuttaa siltä että bang for buck on vaan paljon parempi.

Kyllästyikö Thaimaa länkkärituristeihin, vai loppuiko sieltä yritys jos raha virtaa sisään joka tapauksessa?













Gili Airilla on kaikki mitä ihminen voi tähän meidän tarkoitukseen tarvita - hiljaisuutta, rauhaa, pitkiä aamiaisia, rantoja, snorklausta, hyvät palvelut (eli suklaata ja juustoa monessa muodossa!) ja niitä ystävällisiä ihmisiä. Eikä me nyt ihan laiskoiksi aiottu heittäytyä. Kyllä näitä juttuja täältä tulee, joten pysykää mukana matkassa!


- Gia ♥


PS. Keksitkö meidät jo instagramin puolella? Siellä matkaa tehdään reaaliajassa kuvien muodossa. :)

PPS. Bellan blogissakin tapahtuu, muista käydä myös siellä kurkkimassa!


//



We've already spent 9 days here on the tranquil little piece of heaven Indonesia has to offer, and I haven't really told you anything about it! Of the 3 Gili islands we chose to stay at Gili Air for our second beach destination of this rtw of ours. We just needed some time off from the constant traveling, new hotels and changing places. Who would have thought that traveling around the world could be so exhausting?

Gili Air is a lot more quiet than it's big sister Gili Trawangan, and it has more to offer the the quiet little sister Gili Meno. Still it hasn't lost it's peaceful vibe, in which it's so easy to get lost. It's not uncommon for someone to come here with just a few days planned, and end up staying for years because of falling in love with the island.

Before our next stop, Australia, we will stay here for at least two more weeks to snorkel, relax, dive, do some yoga, lay in the hammock and enjoy all the good food there is to eat. We haven't yet been disappointed with any of the dishes we've tried - and as a bonus I found a place that makes glutenfree crepes, which to me equals almost to heaven!

The snorkeling right out from our heavenly resort Sunrise Gili Air is quite good. The 3 meter deep pool here also has offered our little 4 year old the opportunity to try out her fishy genes inherited from her father, so in the video in the Finnish text above you can see her dive down to the bottom without any problems. I'm just slightly worried when I will really start losing to her in all the rest of sports as well.

The Gili islands and Indonesia overall offers an awesome place for anybody searching for great beach destinations that isn't yet totally discovered by everybody else. But it won't take long before it will. Indonesia and Bali was after all voted as a best value for money destiantion by Lonely Planet for 2015.

We have been so lazy updating anything because of the peaceful island vibe that reached us pretty much immediately when we arrived, but we promise to make this up to you with upcoming stuff about underwater photography, the best accommodation you can find on Gili Air and more on diving here. Then there's some romance in the air as well as great tips for travelling families, so stay tuned as we find our way back from the nirvana we have fallen in to lately. :)


- Gia ♥


PS. Did you already find us on instagram, where you can enjoy our journey more real time?

PPS. There's things happening also on Bellas blog - remember to check it out!

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa just eikä melkein täydelliseltä! Repu tuo pieni poni vetämässä järkyttävän kokoisia kärryjä kuumuudessa. Gilillä (vai oliko se Balilla) on mun mielestä joku järjestö, joka auttaa nuita heppoja ja toimittaa uusia varusteita yms. Minä en ole käynyt Indoissa ku Sumatralla, joten tuonne olis ihana päästä! Ehkä ens vuonna :) Ja aika samat vibat Thaimaasta! Ku vertasi vaikka Myanmariin tai aiempiin reissuihin naapurivaltioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tää just on tähän tarkoitukseen - täydellinen!

      Tiedätkö, mä noita hepoja itekin kattelin ja mietin että voi parkoja. :/ Onneksi täällä ei jengit mitenkään yleisesti käytä näitä kulkuvälineenä, muutaman kerran oon nähnyt turret pollejen matkassa. Suurin osa vaan kävelee tai käyttää fillaria, koska se on miljoonasti kätevämpää. Sen sijan pollet kyllä joutuu kuskaamaan kamoja, mutta niitäkään kyytejä ei älyttömästi nää, sillä vaikuttaa siltä että hotelleihin tuodaan veneellä suoraan rantaan kamat. Loistavaa silti että joku tekee jo jotain näidenkin hepojen olojen parantemisen eteen, itse kun voi tässä hetkessä äänestää vaan - ihan käytännössäkin - jaloillaan. :)

      Ei ne Thaimaan vibat sitten ollut meillä vaan kuvitelmaa. Eihän se nyt mitenkään kamala paikka ole edelleenkään, mutta jotenkin vaan muissa maissa ystävällisyys on loistanut ihan eri tavalla! Harmittaa kyllä vähän sekin ettei päästy nyt Myanmariin, mutta jääpähän jotain käytäväksi vielä myöhemminkin. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa todella buenolta paikalta! Teillä on kyllä ihanan letkeä meininki. Thaimaa on tullut nähtyä jo monta kertaa, mutta Indonesiassa en ole koskaan käynyt. Kun seuraavan kerran suunnitellaan rantalekottelua, täytyy pitää tuo Gili Air mielessä :) Ainoa mikä näin koiraihmisenä pisti silmään, oli kielto tuoda koiria saarelle. Minä kun tykkään kovasti niistä rantapummikoirista, jotka on yleensä onnellisen oloisia ja hyväkuntoisia ja hengailevat mielellään ihmisten keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lämmöllä suosittelen tätä kyllä just tähän tarkoitukseen - lötköpötköilemään rauhassa kauniissa maisemissa. :) Indonesia yllätti meidät jo sen nelisen vuotta sitten, mutta nyt vieläkin positiivisemmin.

      Koiria tänne ei tosissaan saa tuoda. Olen nähnyt tasan yhden jonkun turistin mukana hihnassa, mutta kissoja täällä saarella on rapsutettavana ihan mielettömästi. En tiedä johtuisiko kielto siitä ettei haluta riskeerata rabiesta saarella tai yleisesti vaan koirayhteisöjen muodostumista? Balilla se oli kuulemma muodostunut jossain vaiheessa jo niin pahaksi ongelmaksi että parempien keinojen puutteessa laittoivat rannat täyteen rotanmyrkkyä...

      Poista
  3. Näyttääpä ihanalta! Meillä on Bali ollut yhtenä kohteena ensi talven reissua mietittäessä ja jostain syystä hylättiin se..paitsi että tämän postauksen myötä se taitaakin kivuta listalla ykköseksi :) Blogisi löysin aikanaan etsiessäni kokemuksia Malediiveista ja taas sain hyviä vinkkejä. Olen seuraillut matkaanne ja jatkan edelleen. Ihania kuvia ja tarinoita, joista saan inspiraatioita omaankin arkeen. On aina huikeaa kun ihmiset uskaltavat toteuttaa unelmiaan! Ihanaa matkaa, mukana ollaan ruudun täällä puolen :)

    -Mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi taas Mari! :)

      Mahtavaa että seuraat matkaa täällä! Indonesiaa ja Balia ei tosissaan kannata kokonaan ruksia listalta pois, mutta mekin oltiin Balin pääsaarella vain kolme päivää kun järkkäiltiin asioita. Se on jo niin läpeensä turistoitunut, vaikkakin nyt low seasonin aikaan jopa kohtuullisen hiljainen, ettei meitä kiinnostanut sinne jäädä. Ilmeisesti pohjoisosassa on kuitenkin hiljaisempia paikkoja kuten Amed, jossa todennäköisesti mennään käymään vielä ennen siirtymistä Ausseihin.

      Gilit sen sijan ovat vielä palanen hiljaista paratiisia, joten näille iso, iso peukku! Tästä tulee vielä useampi postaus lisää, samoin kuin Nusa Lembonganista, jossa käytiin ennen tänne saapumista. Mutta sen taisitkin jo tietää jos aiempiakin juttuja olet seuraillut.

      Tosi kiva Mari kun olet matkassa mukana! ♥

      Poista
    2. Amedissa olemme itse juuri tällä hetkellä ja paikkahan löytyy Balin itä puolelta, ei suinkaan pohjoisesta. Gilille on suunta seuraavaksi ja juurikin trawanganille sekä airille on matka, täällä toimii myös suomalainen toimisto nimeltä i love bali minkä kautta ollaan todella hyvän hintaan sekä joustavasti saatu järkättyä kaikki mitä ollaan tarvittu kuljetuksia sekä majoituksia myöten.

      Balin etelä puolelta voidaan ainakin näin lapsiperheen silmin suositella sanurin aluetta, ubudissa olimme myös pari yötä ennenkuin tulimme tänne amediin, tosin omakohtaisesti ubudin olisi nähnyt yhden päivän aikana jo, itse olen enemmän rannalla viihtyvä.

      Kaiken kaikkiaan Balin on tähän mennessä ollut erittäin positiivinen yllätys ja uskoisin että tänne tulemme kyllä vielä uudestaan.

      Poista
  4. Siis voi mikä paratiisipostaus ihanasti näin perjantaiaamuun! Nyt jaksaa lähteä töihin haaveileen ;) Mahtavat maisemat ja olen kuullutkin paljon hyvää noista Gili saarista. Luulen, että joskus vielä kun suuntaan Aasian suunnalle niin aloitan Balilta ja Gili saarilta ja poikaystävä haluaisi käydä katsomassa niitä 'komodo dragon'-elukoita (ei mitään hajua mikä tuo olis suomeksi tai kirjoitinko edes englanniksi oikein :D). Upeita kuvia. Ah. Jatkan haaveilua, kiitos tästä piristeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä on oikein hyvä aloittaa! Itse asiassa, juuri nyt tuntuu siltä ettei paljoa muuta tarvitsisi Indonesiasta nähdäkään :D Mutta kiitos kaunis kehuista, ihanaa että toi nostetta perjantaihin! ♥

      Poista
  5. Ihan pakko kommentoida blogiasi, jäin kertaheitolla siihen koukkuun, mahtavia kuvia, mahtavaa kerrontaa. Itse makailen hotellissa Bangkokissa juuri 6 viikon Indonesia ( Sulawesi, Lombok) ja Thaimaa tourneelta palanneena. Olen TÄYSIN samaa mieltä tästä Thaimaalaisten hieman kömöstä käyttäytymisestä, puhuttiin siitä mieheni kanssa usein matkan aikana ja onkin kiva huomata että emme ole ainoita jotka näin asiasta ajattelevat, toki poikkeuksiakin löytyy mutta muutamasta saaresta jäi erittäin huono maku juuri tämän asian suhteen, outoa! Ehdottomasti täältä lähtee myös pisteet Indonesialle, gileillä ja nusa lembonganilla oltiin pari vuotta sitten ja ehdottomasti palataan sinne vielä joskus uudestaan, myös Sulawesi teki lähtemättömän vaikutuksen. Jos et ole ollut vielä pulau Bunakenilla sukeltamassa niin kuulemma kannattaa mennä, itse en sukellusta harrasta mutta muutama tyyppi matkan varrelta hehkutti sitä kovasti. Snorklaamassa käytiin ja olen vaikuttunut!
    Aivan Superia matkaa teille, täällä yksi uusi lukija odottaa postauksia kuin kuuta nousevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista, ja tervetuloa mukaan! Tähänastisten kokemusten perusteella tuntuu siltä, että Thaimaan rannat on nyt nähty ja saavat vastedes jäädä odottamaan muita matkailijoita. Tänne Gilien suunnalle kyllä epäilemättä meilläkin vielä tämän jälkeen matka käy, sen verran hyvin ollaan viihdytty :)

      Sulawesi on ollut todo-listalla jo pitkään, mutta luulen että sinne tulee ehkä joskus tehtyä ihan erillinen reissu. Kaikilta siellä käyneiltä oon kyllä kuullut kovasti kehuja, joten pakkohan se on itsekin kokea!

      Leppoisaa hotelliloikoilua sinne, jatketaan postauksia ja koitetaan pitää siut jatkossakin koukussa :D

      - Miika ♥

      Poista
  6. Apua, juuri kun edelliseen postaukseen kommentoin valinneeni Lembonganin yli Gilien... Mutta Gili Airilla näyttää todella ihanalta. Lembongan VAI Gili Air? Kumpi teistä on kivempi? Sukellusnäkökulma painaa kyllä aika paljon, joten Gili Airin sukelluksista odotan mielenkiinnolla infoa.

    P.s. Me aiotaan majailla myös Tulambenissa, Amedista vähän pohjoisemmaksi. Sieltä löytyy _se kuuluisa_ hylky, jonka päälle pääsee ihan snorklailemaankin. Amedista tietty tehdään retkiä sinne myös, kuulostavat juuri mukavan rauhallisilta mestoilta molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja kun nyt ehdin kehua Lembonganin hyviä puolia, niin aion tehdä valinnan vielä vaikeammaksi kehumalla Giliä :D Lembonganilla oli todella - siis todella - mahtavia juttuja, kuten Pahlaisrauskujen kanssa snorklaus ja Devil's Tearin auringonlasku. Mutta jos rantaelämää arvostaa, niin Lembongan ei ole siihen paras mahdollinen. Sen sijaan kun näin Gili Airin rannat ensimmäistä kertaa, tunsin että olin tullut kotiin. Ja siltä tämä tuntuu vielä parin viikon jälkeenkin.

      Sukellusnäkökulmasta Lembonganin korallit ovat uskomattoman hienossa kunnossa, mutta ei niissä täällä Gileilläkään moittimista ole. Takana on neljä sukellusta Gileillä, ja pikkuotusten lisäksi täällä on näkynyt muutamia kilpikonnia ja pieniä riuttahaita, ja sitten taas makrojuttuja kuten sormenpäätä pienempi Pygmy seahorse. Vedet ovat yhtälailla kirkkaita molemmissa paikoissa.

      Kuten sanottua, Nusa Lembongan on mahtava paikka, mutta meillä oli tilausta rennolle rantahengailulle, joka ei siellä ollut parasta mahdollista. Jos suinkin aikataulu antaa myöten, niin sanoisin että Nusa Lembonganilla muutama päivä että saatte pakolliset jutut tsekattua, ja sitten Gili Airille rentoutumaan ja nauttimaan lopuista jutuista :)

      En tiedä miten päin teidän reittisuunnitelma menee, mutta Amedista pääsee suoraan Gileille, ja toisaalta ei sieltä Nusa Lembonganistakaan paria tuntia kauempaa kestä. Vaikeita valintoja!

      - Miika ♥

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!