perjantai 17. huhtikuuta 2015

Onnenpoika

Joka kerta kun haistan sen tuoksun, lennän takaisin Buenos Airesiin.


Astun laulaen sisään huoneeseen, kannan pientä kakunkaltaista kynttilällä ja skumppapulloa. Liikuttunut ilmeesi kertoo kaiken.







Vähänpä tiesin siitä, minkälaista perinnettä olin siinä hostellihuoneessa aloittamassa. Vähänpä tiesin siitä, millaiselle matkalle se minut - meidät - veisi.

Huhtikuussa seitsemän vuotta sitten Buenos Airesin kadut ovat syksyiset mutta lämpimät. Värikkäässä kadunvarsiravintolassa viini on rubiininpunaista ja pihvit isoja. Taksissa pikkurillimme koskevat ja lävitseni menee sähköisku. Istun ja katson ulos ikkunasta, ihan kuin ei mitään. Oikeasti olen revetä liitoksistani, onnesta.






Piskuisessa paikallisten tangopaikassa opeteltiin elämän ensimmäisiä yhteisaskeleita. Lensin pää pilvissä takaisin kotiin, uuden matkan kynnyksellä. Matkan, jollaista en tiennyt olevan.

Astuin sisään huoneeseen laulaen tänäänkin, kakunkaltainen kynttilällä ja skumppapullolla.
Siinä sinä olet, elämäni matkakumppani. Kallioni. Paras ystäväni. Puolisoni. Seitsemän vuotta vanhempana tänään Melbournessa kesken maailmanympärimatkaa. Matkalla, jota en ilman sinua olisi tekemässä. Elämässä, jollaista en olisi elämässä ilman sinua.






Hei Miika, en tietenkään lähde tänään minnekään ilman sinua - mennään yhdessä nauramaan, katsomaan onko viini rubiininpunaista ja pihvit suuria. Ottamaan muutama elämän tanssiaskelista lisää, tekemään asioita mitä en uskonut koskaan tekeväni. Katsomaan mitä tällä syksyisellä kaupungilla on tänä iltana meille tarjota.


Lähdethän mukaan, onnenpoika?





11 kommenttia:

  1. <3 Oon täällä ihan tippa linssissä. Onnea Miikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut yksi jos toinenkin tippa linssissä tämän luettuaan... Kiitos kaunis, Laura!

      - Miika ♥

      Poista
  2. Minä menin aivan sanattomaksi, ensinnäkin nähtyäni sen mielettömän aamiaisen mitä keittiössä rakenneltiin kasaan samalla kun hyssyteltiin Bellaa ettei herättäisi iskää kesken unien, ja toisekseen luettuani tämän aivan ihanan tekstin.

    Kiitos, rakas! Tämä oli aivan mahtava päivä, kuten jokainen muukin kanssasi vietetty ♥

    - M

    VastaaPoista
  3. Joko siitä on 7 vuotta? Tuntuu oikeasti melkein eiliseltä, vaikka onhan tässä yhtä sun toista ehtinyt itse kullekin sinä aikana tapahtunua! Ihanat :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-i! Niin ne vuoden hujahtaa, mutta onhan tässä ehtinyt aivan järjettömästi tekemään kaikkea.

      - Miika ♥

      P.S. Ite ootte.

      Poista
  4. Voi teitä onnekkaita! <3 Ihanaa luettavaa; onnenpojasta ja onnentytöstä! <3 Hyvää syntymäpäivää, Miika!

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Senkin uhalla ettei kuulu suomalaiseen mentaliteettiin, niin kyllä tässä aika onnekkaaksi itseään voi sanoa :)

      - Miika ♥

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!