sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Perinteenä vappubrunssi - Te Anau, Uusi-Seelanti

Edellisessä postauksessa näittekin jo hulvattoman vappumeiningin Milford Soundin risteilyllä, jossa tuhottiin skumppa kielloista huolimatta Matin ja Karinin kanssa.

Meillä on Suomessa ollut perinteenä viettää vappubrunssia vappupäivänä. Ei siis niinkään lähteä yleensä palelemaan Ullanlinnanmäelle tai Kaisaniemeen, sillä vappukelit ovat Suomessa välillä superkoleat. Miltä siellä tänä vuonna näytti?

Välillä ollaan menty ravintolaan brunssille (Sandro, kaipaan sinua!), välillä ollaan kutsuttu ystävät meille, yksi vuosi oltiin jopa Lappeenrannan linnoituksilla eväiden ja skumpan kanssa. Tänä vuonna istuttiin perheen kesken Te Anaun huikeissa maisemissa.






Parintuhannen ihmisen Te Anau on kirkasvetisen järven pieni rantakaupunki, joka toimii yleensä lähtöpaikkana pidemmille trekeille Milford Soundiin ja Fiordlandin luonnonpuistoon. Se toimii myös tukikohtana turisteille jotka vähän höllemmin suorittaa maailmanperintökohdetta vaikka vaan ajamalla sen maisematietä tai käymällä risteilyllä. Kaupunki tarjoaa 4000 yösijapaikkaa, tuplasti oman asukasmääränsä. Ei liene vaikea arvata mikä kaupunkilaisia elättää.










En ole koskaan saanut juhlia vappua näin hienoissa maisemissa. Hell, en tiedä olenko koskaan ollut näin hienoissa maisemissa kun Uusi-Seelanti! Skumppapullo poksahti kun me lähes kolmen kesken paistateltiin superaurinkoista ja ihanan lämmintä päivää rannalla herkutellen järvi-vuorimaisemisessa.
















Se neljä tuntia oli ihanaa. On hassua kaiken sen kauneuden keskellä istua kaipaamassa ympärilleen niitä ihmisiä, jotka tekevät elämästä vieläkin ihanampaa. Ei se ole koti-ikävä mikä vaivaa. Se on ystäväikävä.


Kertokaa meille miten siellä vappu sujui ja miten kesänodotus etenee. Vaikka ei edes vielä tunnettaisi.

8 kommenttia:

  1. Voi Te Anau ja Uusi-Seelanti! Täällä vaivaa ikävä sinne <3 Mutta samoissa maisemissa olen potenut itsekin ystäväikävää. Sosiaalinen elämä kun yhtäkkiä muuttuukin kahdenkeskeiseksi reissuarjeksi, missä aina uusia ihmisiä kohdatessa käydään ne samat lätinät läpi ja taas matka jo jatkuukin, niin siinä tulee ystäviä tosiaan ikävä. Vaikka kuinka somet ja muu teknologia tässäkin on isoksi avuksi, niin itse ainakin koin, että jo vuorokauden totaalisen eriaikaisuus aiheutti sen tunteen, että välimatka oli todella muutakin kuin pelkkiä kilometrejä. Ei sitä kasvotusten ystävän kanssa käytyä keskustelua voita sitten mikään :) Mutta niin ei voita näitä teidän maisemiakaan! Ihanaa toukokuuta sinne maailman ääriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin Milla! Vaikka miten on somet ja muut ja maisematkin huikaisevat, ei se silti ole sama juttu kun istua sen skumpan äärellä ystävien kanssa.

      En ollut edes tullut ajatelleeksi että aikaerokin on se joka tekee tähän oman osansa, kun jotenkin tämä ikävä helähti kovin päälle vasta täällä.

      Ihanaa toukokuuta myös sinne! Uutisista päätellen kesä tekee kovasti tuloaan. :)

      Poista
  2. Hyvää vappua tai vapun jälkeistä elämää täältä Santa Monicasta! Huikeet on teillä(kin) olleet noi vappu-maisemat. Meillä ne meni täällä Kaliforniassa munkkeja leipoen ja onneksi eilen päästiin suomijengin pippaloihin Bel Airiin niin johan tuli oikea vappu-fiilis! Mutta joo, ystävät ja vappu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näytti hyvältä teidänkin vappu! Munkeista oon ihan lievästi kade, se ei meillä camperissa sentään onnistunut. :D

      Ystävät on aika <3 ilman vappuakin. :)

      Poista
  3. Näyttääpäs kerrassaan upealta ja herkulliselta! Me ollaan menossa tänään Sandroon illalla. ;) Ihana toukokuutta teille sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oim kuolaan sitten instasta sun kuvia! :D

      Ihanaa toukokuuta myös sinne, Huli!

      Poista
  4. Voi kait sitä vapun viettää noinkin, mielettömät maisemat! On aika iso kontrasti sille, miltä Tammerkosken rannalla näytti vappupäivänä - ei ole roskista teillä tietoakaan :-) Voimia hetkelliseen koti-ikävään ja mukavia matkapäiviä sinne k a u a s ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten asia joka on meitäkin täällä hämmästyttänyt - kaikkialla on todella puhdasta, ei roskia lain. Hauskaa että huomasit jo kuvista saman!

      Kiitos Rami, jokainen tsemppi on mahdollisuus.. siis tekee päivästä paremman ja ikävästä kestettävämmän. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!