maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jos koralliriuttoja ei ole, niitä tehdään - #ReilutBlogit // If there are no coral reefs, let's build one

// EN text below Finnish version

#ReilutBlogit-hengessä törmäsin sattumalta kestävää kehitystä tukevaan sukelluskeskukseen, joka ansaitsee erityismaininnan. Tämä postaus tulee jälleen kerran muutaman kuukauden jälkijunassa, sillä tätä kirjoittaessa olemme siirtyneet Indonesiasta Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja takaisin Australiaan.

Sukeltaessa näkee poikkeuksellisen suoraan ihmisten toiminnan aiheuttamat jäljet merelle. Väärin ankkuroitujen veneiden tai dynamiittikalastuksen rikkomia koralleja, mereen huuhtoutunutta tai sinne heitettyä muovijätettä, kuollutta kasvillisuutta, kalojen puutetta. Näiden ensi käden havaintojen seurauksena sukeltajat ovat usein ympäristötietoisia ihmisiä, jotka ymmärtävät kestävän kehityksen päälle sekä kunnioittavat luontoa. Sukelluskeskukset puolestaan ovat avainasemassa viedessään tätä asennetta eteenpäin.






Kävin Gili Airilla sukeltamassa 7Seas -nimisen sukelluskeskuksen kanssa. Itse sukelluksista kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta ympäristönäkökulmat vaativat vielä uudenkin postauksen. Juttelin keskuksen ranskalaisen omistajan Laurentin kanssa ympäristöasioista, ja sai samalla minut nyökyttelemään hyväksyvästi kertoessaan projekteistaan ja toiminnastaan sekä vedenalaisen että -päällisen ympäristön suojelemiseksi. Mielenkiintoisin projekti oli sukelluskeskuksen eteen rakennettu keinotekoinen riutta, biorock. Pohjaan on laskettu metallista muotoiltu rakenne, johon johdetaan rannalta käsin heikko sähkövirta. Tämä saa aikaiseksi yläasteen kemiantunnilta tutun reaktion, elektrolyysin. Käytännössä meriveteen liuenneet mineraalit, kuten magnesium, kalsium ja vetykarbonaatti kiinnittyvät metallirakenteeseen ja muodostavat kalkkikivipinnoitteen rakenteen pintaan. Ajan myötä rakenteesta tulee yhtä luja kuin betonista.

Seuraavassa vaiheessa rakenteeseen sidotaan kiinni sukelluspaikoilta löytyneitä irrallisia korallin osia, jotka kiinnittyvät kalkkikiveen, jatkavat kasvuaan ja tulevat vuosien kuluessa peittämään koko alkuperäisen metallirakenteen alleen. Koralliriutat puolestaan houkuttelevat kaloja, ja lajien monimuotoisuus kasvaa.

Myös rantaviiva muuttuu aikojen kuluessa, koska koralliriutat toimivat luonnollisina aallonmurtajina. Ilman esteitä aallot vyöryvät kauas rannalle ja kuljettavat takaisin merelle vetäytyessään rantahiekkaa mukanaan, kun taas korallien suojaamat rannat ovat vähemmän alttiina voimakkaille aalloille. Kuulostaa ehkä vaatimattomalta, mutta rannalla oleva hiekka saattaa olla ainoa este suolaisen meriveden ja puhtaan pohjaveden välissä. Kun suolavettä pääsee pohjaveteen, kaivoja joudutaan poraamaan yhä syvemmiksi. Kuolleet korallit ovat myös rakenteeltaan heikkoja, ja saattavat romahtaa aaltojen voiman vaikutuksesta. Tämä puolestaan jouduttaa eroosiota, joten maatalousalueilla maanviljelijät saattavat joutua etsimään uuden elinkeinon kun pellot menetetään. Koska korallien tuhoutuminen ja sen kerrannaisvaikutukset ovat usein ihmisten aikaansaannosta, on kohtuullista että ihmiset myös pyrkivät suojelemaan ja ylläpitämään, tai jopa rakentamaan uusia koralliriuttoja. Useammankin surullisen, tuhoutuneen ja kuolleen koralliriutan nähneenä on helppo ymmärtää, miksi keinotekoisten riuttojen rakentaminen houkuttelee.









7Seasin ympäristöajattelu ei rajoittunut ainoastaan veden alle. Laurent kertoi että heidän sukelluskeskuksensa ja sen yhteydessä olevat majoitusrakennukset ovat rakennettu kierrätysmateriaaleista. Hostellina toiminut rakennus, jossa mekin ensimmäisenä yönä yövyimme, on palvellut aiemmin tallina mantereen puolella. Siellä se on sittemmin purettu, kuljetettu saarelle, rakennettu uudelleen ja majoittaa uuden elämänsä myötä nykyään sukeltajia lehmien ja aasien sijan. Muillakin rakennuksilla oli vastaavanlainen historia.

Luontoa säästetään myös käyttämällä kallisarvoisen puhtaan veden sijasta sadevettä esim. varusteiden huuhtelemiseen sukellusten jälkeen. Rantoja ja lähivesiä pidetään siistinä järjestämällä kerran viikossa siivoussukellus, jolla kerätään lähivesistä ja rannoilta irtoroskaa. Sukellus on osallistujille ilmainen, ja on kuulemma innoittanut esimerkillään myös paikallisia siivomaan rantoja ja jopa lajittelemaan jätteitä.

Pieniä tekoja kenties maailman mittakaavassa, mutta kohtuullisen merkittävä asia pienen saaren mittakaavassa. Eikä paratiisin isompi tarvitse ollakaan. Korallien elämään vaikuttavat monet asiat, ja koralliriutat ovat keskeinen osa trooppisten merialueiden ekosysteemiä. Sukeltajat voivat parhaiten edesauttaa korallien säilymistä paitsi levittämällä tietoa, myös kunnioittamalla niitä.

Muista siis: tuo pinnalle vain kuvia, jätä taaksesi vain kuplia.


- Miika


7Seas on toiminut postauksen inspiraation lähteenä, sekä sukellusten sponssina.




---


As a diver it's painfully easy to see what humans can do to oceans. Broken corals by careless anchoring or by bomb fishing, floating rubbish, dead fauna, lack of fishes where there should be them. Because of this divers are usually supporters of sustainable development and respect the nature. Dive operators have important role in the front line spreading this attitude forward.

I did few dives in Gili Air with 7Seas. After the dives I had a good chat with Laurent, the guy who runs the business. They had a good number of environment friendly projects and practices both underwater and on the surface that sets them apart from your regular dive shop. The most interesting project was biorock, an artificial reef. In the front of the dive shop there is a submerged metal structure into which a low electrical current is passed from the shore. This results into a chemical reaction called electrolysis in which minerals in the seawater attach into the structure and cover it with limestone, making the structure as strong as concrete.







In the next phase divers collect pieces of loose corals and attach them into the structure. The corals continue growing and within years they'll cover the whole structure. This of course draws fishes to the reef and therefore grows the diversity of species. As I've seen plenty of sad, dead and colorless coral reefs it's easy to understand why building an artificial reef is tempting.

Reefs also act as natural barriers for waves rolling into beaches and therefore can also move the shoreline. As waves retreat after hitting the beach they'll carry sand with them and therefore shrink the shoreline. In other words, smaller waves will carry less sand away from the beach to the sea.

This maybe sounds like a small thing but it actually makes a huge difference as sand might be the only thing blocking the seawater entering underground fresh water wells. And if the fresh water is contaminated, people living especially in rural areas getting their living in agriculture are forced to drill deeper to get into fresh water supplies or even abandon their fields and find new careers. Dead coral reefs will also be riddled with holes weakening the structure itself until it collapses under the wave stress, which causes erosion. As the coral reefs are dying – often by human activities – it’s reasonable that humans are also doing their best to maintain and restore them, or even build new ones for that matter.







7Seas' environmental activities were not limited underwater. Laurent told that the buildings of the dive center and accommodation next door were mostly recycled. The hostel where also we stayed for the first night in Gili Air was once a staple in the mainland. There it was disassembled and built again in the island to accommodate divers instead of cows and donkeys. Also other buildings shared a similar story.

As fresh water supplies are limited in the island, equipment are washed after the dives by using collected rain water. They also organize weekly cleaning dives where the beaches and nearby waters are cleared from plastic and other debris. The dives are free for all the participants. This has inspired also local inhabitants to clean the beaches and even sort the garbage they collect.

Minor things on a global scale perhaps, but in the scale of a small island it seems that 7Seas is willing to go that extra mile. And hey, paradise can be as small as an island. Coral reefs are highly vulnerable to human actions, so please remember to protect them by spreading the awareness and observing your own actions underwater.

Remember to take only photos and leave only bubbles and you'll do fine.

- Miika


This blog post has been done inspired by 7Seas, and dives sponsored by them.

32 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, menee heti jakoon! On mukavaa kuulla että siellä täällä, joka maailman kolkassa on ihmisiä jotka oikeasti tekevät asioiden eteen jotain, eivätkä vaan mieti. Tuo siivoussukellus kuulostaa loistavalle ja valitettavasti tärkeälle, kun sitä moskaa noissa maissa mereen yhä valuu! Itse olen kirjoittanut Thaimaan Trash Heroista ja tämä siivoussukellus kohdentuu nyt sitten ns. pinnan alle. Hyvä 7Seas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista ja jaosta! Aasian suunnalla on niin paljon tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä juurikin roskaamisen osalta, että seuraukset ovat välillä surullista katseltavaa. Jos ihmiset eivät omakohtaisesti näe miten mikäkin teko vaikuttaa eikä heille siitä kukaan tule kertomaan, niin eipä se siitä itsestäänkään mihinkään muutu.

      Gileille valuu aina toisinaan sateiden jälkeen paljon roskia merivirtojen ja tuulien suunnasta riippuen joko Balilta tai Lombokilta. Ihmisillä on kuulemma tapana heivata jätteensä jokien varteen, ja sitten jos sattuu satamaan vähän enemmän niin nehän lähtevät siitä mereen saakka ja sieltä ties minne. Kuulin useammaltakin sukelluskeskukselta tuolla suunnalla että tekevät töitä toisaalta levittääkseen tietoa ja toisaalta siivotakseen paikkoja. Ehkäpä maailmasta vielä tulee piirun verran siistimpi :)

      Poista
  2. En ymmärrä, miten jengi ei tajua ettei merestä noukita mitään mukaan, eikä sinne myöskään työnnetä roskaa? Itsestäänselvyys minulle. Sukelluskuvat on aina mielenkiintosia, sillä en oo koskaan sukeltanut. En varmaan sukellakaan pintaa syvemmälle, sillä uintitaito on vähän niin ja näin ja ahtaanpaikankammo iskee helposti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tähän pätee aika pitkälti sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä." Jos ei näe miten paljon roinaa meressä on, niin ei varmaan tule ajateltua koko asiaa. Tai ihan vähintäänkin ajatellaan, että ei haittaa jos sinne nyt yhden korkin tai röökinatsan joskus heittää.

      Mutta jos sukeltaminen yhtään kiinnostaa, niin sitä kyllä voi testata ihan turvallisissakin olosuhteissa. Varoituksen sanana vain, että harrastus vie mukanaan :)

      Poista
  3. Tärkeääkin tärkeämpi aihe! Sukeltamista en ole koskaan kokeillut, mutta varmaankin täysin totta tuo, että sitä kautta "pääsee" näkemään aitiopaikalta mitä kaikkea roinaa mereen heitetäänkään.
    Hyvä asia että siivoussukelluksia järjestetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnan alta löytyy kyllä kaikkea mielenkiintoista, mutta harmillisesti tosiaan myös se varjopuoli hyppää joskus silmille. Hyvä tosiaan, että asialle tehdään jotain!

      Poista
  4. Malesiassa Tiomanin saarella oli järkyttävää nähdä paratiisin kääntöpuoli, joka puolella kasoittain roskia dumpattuna luontoon. Olisi ajatellut, että saaren upeaa luontoa olisi arvostettu sen verran, että paikat olisi pidetty puhtaina. Sukeltaessa varmasti näkee myös sen ikävän todellisuuden, miten paljon roinaa ihmiset heittävätkään mereen, joten siivoussukellukset eivät varmasti ole huono idea. Parempi tietysti olisi, ettei sellaisille olisi edes tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarilla taitaa ylipäätään olla ongelmana se, että roskahuolto on joko olematonta tai sitä sitten se on järjestetty vaan vähän sinnepäin. Roskien kuljettaminen mantereelle on työn ja tuskan takana ja pelkästään tropiikissa ainaisena riesana olevien muovisten juomapullojen käsittely vaatii melkoisen logistiikan. Tai ainakin idean siitä. Sitä monilla resorteille ei valitettavasti tunnu aina olevan :/

      Poista
  5. Minä en ole koskaan sukeltanut, mutta Mauritiuksella jo snorklatessa pääsi todistamaan tätä koralliriuttojen surullista tuhoa. Hienoa, että asioille pyritään tekemään jotain ja että mainitsemasi siivoussukellus on saanut paikallisiakin toimimaan puhtaamman luonnon puollesta. Tulin juuri Italiasta, ja siellä Sorrenton rannalla joka aamu kiersi vene, jossa iloiset miehet haaveilla poimi merestä roskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riutat on kyllä monessa paikkaa hätää kärsimässä, olisi todella mielenkiintoista tietää missä kunnossa ne ovat olleet esim. 40v sitten... Mutta asiaan on onneksi havahduttu yhä useammassa paikassa, toivottavasti jää jotain pelastettavaakin!

      Poista
  6. Hyvä postaus!

    Olinkin aikaisemmin noista tekokoralliriutoista lukenut. Ei olisi tullut mieleenkään, ennen kuin siitä kuulin. Pitkä aikahan tuossa tosiaan menee, mutta hyvä, että asioita yritetään korjata. Merten roskaisuus on kyllä kamala ongelma. Tuollaisessa kirkkaassa vedessä sen varmasti huomaa vielä vahvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mielenkiintoinen konsepti tosiaan, mutta kyllähän se kokolailla massiivisen tekoriutan vaatii että korvaisi esim. ilmastonmuutoksen myötä vesien lämpenemisestä johtuvan korallikadon. Kaikki on kuitenkin kotiinpäin, ja mahtavaa että jaksetaan yrittää!

      Poista
  7. Eikö jossain päin maailmaa tehdä koralliriuttoja vanhoista metrovaunuista , ja jossain taas tankeista? Miten minulla on sellainen tunne, että olisin tällaisesta lukenut. Voi olla päiväuniakin...

    Olin Egyptissä muutaman päivän meribiologin kanssa samassa majoituksessa, ja hän kertoi paljon koralliriuttojen ongelmista. Yksi positiivinen asia jäi mieleen, sitä ei saisi kertoa, eli en kerro, mutta se liityy osan korallien uusiutumiseen. On vielä toivoa!!

    Mä en kestä roskaisia rantoja ja koralleja. Jos jossain sellaisen näen, niin valitan ihan kamalasti hotellien ym. omistajille. Kun turisti on tyytymätön, rupeaa yleensä sillä rannalla tapahtumaan. Tyytymätön turisti - Ei businesta. Ei se koralleja pelasta, mutta ehkä ihan vähän auttaa. Toivon ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein muistelet, esim. jenkeissä dumpataan käytöstä poistettuja metrovaunuja mereen korallien kasvualustaksi.

      Mutta juu, korallit ovat tosiaan sikäli aika sitkeitä otuksia, että ne eivät ihan vähällä kuole. Elpymiseen kuitenkin menee vuosia, joten eräänlaista vuoristorataa mennään tuhoutumisen ja uusiutumisen välillä.

      Valittaminen kannattaa aina ;) Suomalaisilla etenkin on monesti tapana vain kyräillä asioista itsekseen ja korkeintaan jälkeenpäin valitetaan kavereille. Moniin asioihin kuitenkin saa parannusta, kun avaa suunsa ihan niiden tyyppien edessä, jotka käsillä olevaan ongelmaan pystyvät oikeasti vaikuttamaan.

      Poista
  8. Todella hyvä ja tärkeä aihe. Kiitos tästä postauksesta :)! Hienoa kuulla, että näiden eteen tehdään jossain hyvää duunia. Small things matter. Ja itse en uskalla sukeltaa, niin on mukavaa katsella toisten sukelluskuvia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, mukavaa että tästä oli iloa! Pienet jutut ovat tosiaan tärkeitä, kun niitä tehdään vain riittävästi. Rohkeasti vain kokeilemaan, kuvista saa vain aavistuksen lajin hienoudesta ja vedenalaisesta rauhasta, vaikka miten hienoja olisivatkin :)

      Poista
  9. En ole sukeltamiseen innostunut, mutta snorklannut olen mm. Australiassa, Malediiveilla ja Karibialla ja erityisesti Karibialla oli aika paljon esillä korallien tuhoutumisen uhka. Ainakin Karibialla paikoitellen uhkana on myös ankkuroivat veneet. Hienoja ovat maisemat usein veden alla, erityisesti Malediiveilta on jäänyt mieleeni näkymä (jota emme edes kuvanneet, ei vielä silloin joka paikkaan roudattu kameraa), jonka listaisin kyllä yhtenä kymmenestä hienoimmasta näkymästä maailmassa - ja olen minä niitä muutaman jo ehtinyt näkemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malediivit on kyllä omaa luokkaansa, sekä pinnan alta että päältä :) Tuo veneiden ankkurointi - tai riuttoihin kiinnitetyt liian kevyet kiinnitysnarujen pohjapainot - saavat kyllä todella pahaa jälkeä aikaan. Indonesiassa kuulin tapauksesta, jossa oli haluttu tehdä veneen kiinnittäminen sukelluspaikalla helpommaksi laittamalla kiinteä naru pohjaan. Ongelmana oli nimenomaan liian kevyt pohjapaino, eli kun siihen laitettiin isompi vene kiinni, niin tuuli painoi siihen malliin että vene lähti ajelehtimaan. Koska vene oli kuitenkin narussa edelleen kiinni, niin pohjapaino veti mennessään sata metriä korallia sileäksi :(

      Poista
  10. Vedenalainen maailma ei ole minulle tuttu kuin luonto-ohjelmista, mutta pari päivää sitten näin miehen ensimmäisiä videoita sukellusretkeltä. Oikeastaan ensimmäinen kommenttinsa oli: "Tuo on kuollutta korallia." Ei hyvä. Täällä Balillakin ovat alkaneet tehdä tekoriuttoja. Hienoa, että sukellusporukoissa ainakin ollaan ympäristötietoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuollutta korallia on kyllä harmillisen monessa paikassa nykyään, ja monesti oon vieläpä kuullut että esim. Great Barrier Reefillä (josta itse satuin tänään ottamaan ensimmäiset kokemukset) on menty ihan muutamassa vuodessa todella paljon alaspäin. Mutta sukeltajat monesti osaavat onneksi arvostaa luontoa ja myöskin toimia aktiivisesti sen suojelemiseksi. Vielä hienompaa tietysti olisi, jos ei tarvitsisi.

      Poista
  11. Hienoa että ekokohteitakin löytyy!

    Itseä otti talvella pannuun Meksikossa se, että snorklausretkellä ihmiset koskettelivat kilpikonnaa, joka tuli alueelle askareisiinsa. Toki itsekin kävin sitä läheltä katsomassa, mutta minulle ei mieleenkään tullut koskettaa kyseistä eläintä. Ihminen on itsekäs, ei siitä mihinkään pääse - valitettavasti :-( Jokainen voi tietysti omalla toiminnallaan auttaa asiaa ja kannattaa tukea näitä reilunmatkailun yrittäjiä, jos siihen on vain kohteessa mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ikäviä tarinoita löytyy harmillisesti vaikka miten paljon - kun se on jotain eksoottista, niin pelkkä katsominen ei tunnu jostain syystä riittävän. Vasta pari päivää sitten katsoin videon, missä kaksi idioottia vesihiihti valashain päällä... Jaloillaan voi tosiaan äänestää, jokainen ympäristötietoisesti valittu askel vie kohti kestävämpää kehitystä.

      Poista
  12. Mahtava idea nuo siivoussukellukset! Pieni juttu sinänsä, mutta jos se on auttanut jopa paikallisia ymmärtämään kiinnittämään huomiota rantojen siisteyteen, niin homma on toiminut paremmin kuin hyvin. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Nimenomaan tietouden levittäminen on tehokkain tapa saada asioita parannettua. Paratiisisaarten paikalliset eivät monesti näe omakohtaisesti minne heidän roskansa joutuvat, joten jos homma laitetaan kuntoon jo ketjun alkupäässä, niin aina parempi. Silloin ratkaistaan syytä, sen sijan että korjattaisiin seurauksia.

      Poista
  13. "Muista siis: tuo pinnalle vain kuvia, jätä taaksesi vain kuplia." Todella hyvä lopetus jutulle tuo. Vaikka sukellluskeskuksilla on päävastuu aiheesta toimintansa ja periaatteidensa vuoksi, en vaan ymmärrä miten väliinpitämättömiä sukeltajatkin voivat joskus olla. Me oltiin snorklaamassa Koh Wain lähettyvillä Thaimaassa, mikä ei tietysti ole millään tavalla rinnastettavissa sukellukseen, mutta matkassa oli sukeltajia. Ja he kertoivat juuri noita kauhutarinoita väliinpitämättömistä sukellusfirmoista maailmalla, sekä sukeltajistakin jotka noukkivat ties mitä mukaansa. Ihana että on olemassa firmoja jotka ovat oikealla asialla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Jokaisesta ihmisryhmästä - myös sukeltajista - löytyy valitettavasti omat mädät omenansa. Kyse on monesti joko tietynlaisesta ihmistyypistä joka ei välitä luonnon kunnioittamisesta vaikka periaatteessa tietäisikin mitä saa ja mitä ei saa tehdä, tai sitten sukelluskeskuksesta, joka ei välitä kouluttaa kunnioittamaan ympäristöä.

      Nyt ei ole mitenkään tarkoitus yleistää, mutta olen huomannut vuosien saatossa, että länsimaalaisten vetämissä sukelluskeskuksissa homma on pääsääntöisesti paremmin hallussa. Toisaalta tässäkin on tapahtunut tietynlainen kulttuurimuutos - parikymmentä vuotta sitten tuntui olevan yleisesti hyväksytympää keräillä matkamuistoja milloin mistäkin kohteesta. Ei ole yksi tai kaksi tarinaa, jossa takanreunuksella komeilee jostain historiallisesti arvokkaasta hylystä nostettu voitonmerkki.

      Poista
  14. Kyllä! Pienistä teoista sen on lähdettävä. Kerrannaisvaikutus on todella suuri, varsinkin kun parhaimmillaan paikallisetkin alkavat ymmärtää luonnon vaalimisen vaikutusta myös heidän toimeentulolleen. Sukelluskeskusten tulee todellakin toimia esimerkkinä ja esikuvana kaikelle liiketoiminnalle kyseilillä alueilla.

    Onneksi nykyjään on internet, joka yleensä pitää huolen siitä, että huono ja piittaamaton bisnes ei kestä kauaa. Sana kiirii nopeasti. Toisaalta positiiviset ja hyvämaineiset yritykset taas saavat ansaitsemansa huomion myöstä maksavia asiakkaita.

    Tulipa sukelluskuume! Edellisestä dyykistä onkin taas vierähtänyt aikaa. Nämä roskienkeräys- ym. sukellukset saisivat ehdottomasti levitä laajemmaltikin. Lähtisin saman tien. Saattaisin jopa maksaa jos pääsisi vaikka hyvällä ja kokeneella porukalla siivoamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on juurikin näin. Paikallisia kouluttamalla ja jaloilla äänestämällä saa muutoksia aikaan, ja tarpeeksi kun sitä harrastetaan niin pikkuhiljaa mennään kokonaisuudenkin kannalta parempaan suuntaan. Itsellänikin on tämä harrastus enemmän tai vähemmän reissujen ympärillä pyörivää, mutta nyt kun on koko ajan reissussa niin pääsee vähän tasaisemmin väliajoin harrastamaan. Eilen viimeksi :D

      Poista
  15. Hyvä postaus! Pienistä purooista tulee suuria jokia jne. Peukut ylös vastuulliselle sukellusbisnekselle!

    VastaaPoista
  16. En ehkä lähtis sukeltamaan, mutta snorklaamista voisin kokeilla. Todella järkyttävän näköistä tuo roskaaminen. Siivoustalkoisiin voisin kyllä turistina lähteä ja kaikki kynnelle kykenevät paikalliset roskaajat saisivat osallistua myös.
    Toivottavasti koralliriuttoja riittää nähtäväksi ja maailmanperinnöksi vielä omille lapsille joskus tulevaisuudessa.
    Tärkeä aihe, kiitos kun kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koralliriuttojen säilymiseen vaikuttaa niin hirmuisen moni asia, yksi niistä suurimmista on ilmaston ja vesien lämpeneminen. Kaikki kun tekevät oman osuutensa niin saadaan nämä säilytettyä myös jatkossa ja ylläpidettyä koko luonnon tasapainoa.

      Mukavaa että tykkäsit lukea, toivottavasti mahdollisimman moni muukin jotta asian tärkeys ymmärretään!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!