torstai 16. heinäkuuta 2015

Sukelluskuvauskurssilla Gili Air Diversin kanssa // Learning underwater photography with Gili Air Divers


// EN text below Finnish


Kävin taannoin Gili Airilla loistavan sukelluskuvauskurssin. Kuvien valitseminen ja muokkaaminen oli sen kokoluokan mörkö että muutama kuukausi piti odotella inspiraatiota, mutta tässä tämä nyt viimeinkin on!


En ole ikinä pitänyt itseäni valokuvaajana, mutta otan mielelläni valokuvia etenkin sukelluksilta. Tämä on ihan oma taiteenlajinsa, koska usein kohteiden lisäksi myös sekä ympäristö että kuvaaja itse ovat liikkeessä. Tämän lisäksi on koko joukko muita muuttuvia tekijöitä, joiden takia suuri osa otetuista vedenalaisista valokuvista ei tule ikinä julkaistuksi missään.


Gili Air Diversin laajat palvelut

Gili Airilla mahtavan majapaikkamme Sunrise Gili Airin naapurissa sattui olemaan Gili Air Divers. Olin jo buukannut sukelluksia etukäteen muualta, mutta halusin käyttää hyväkseni myös naapurin palveluita – ja sieltähän löytyikin juuri sitä, mistä olin jo etukäteen haaveillut, nimittäin sukelluskuvauskurssi.

Gili Air Diversin (ja Gili Meno Diversin) toinen omistaja, ranskalainen Bibi on ollut kuvioissa mukana seitsemän vuotta, eli tuntee paikalliset kohteet läpikotaisin. Tämän lisäksi kaveri osoittautui melkoiseksi velhoksi kuvauksen suhteen, ja Bibin kymmenen vuoden kokemus sukelluskuvauksesta kävi ilmi jotakuinkin ensimmäisessä varovaisessa tiedustelussani sukelluskuvauskurssista.







Vaihtoehtoja oli kaksi. Voisin käydä kahden päivän, ja kahden sukelluksen mittaisen sukellusorganisaatio SSI:n virallisen sukelluskuvauskurssin, josta saisin todistukseksi sukelluskuvauskortin/sertifikaatin, jota voisin säilyttää lompakossani.

Kaupallisessa sukellustoiminnassa on normaalien laitesukelluskurssien lisäksi todella paljon erilaisia erikoistumiskursseja – kuivapukusukellus, venesukellus, yösukellus, lajitunnistus ja jopa golfpallojen sukellus golfkenttien vesiesteistä. Kyllä, tällekin on oma kurssinsa, jos joku nyt sellaiseen haluaa erikoistua ja siitä maksaa. Eri juttu on se että ihmiset maksavat sen pallon lyömisestä sinne esteeseen.


Toinen Bibin tarjoamista vaihtoehdoista oli räätälöity kurssi – neljä sukellusta, joista jokaisella keskityttäisiin eri asioihin ja lisäksi katsottaisiin muutamia kikkoja vedenalaisten valokuvien jälkikäsittelyyn Lightroomissa.

Koska tämä kuulosti huomattavan paljon hyödyllisemmältä ja kortteja on muutenkin lompakko täynnä, niin en juurikaan epäröinyt buukatessani itseni pidemmälle kurssille. Iltalukemiseksi sain kuitenkin SSI:n kurssikirjan, joka sinänsä ansiokkaasti perehdyttää lukijan vedenalaisen valokuvauksen perusteisiin.






Risuja ja ruusuja

Seuraavana aamuma käytiin hieman teoriaa läpi, Bibin vuoroin opastaessa ja vuoroin tentatessa. Sain pyyhkeitä erityisesti kotelon huollosta - en ollut juurikaan voidellut kotelon vesitiiviydestä huolehtivaa O-rengasta, joten olin kuulemma äärimmäisen onnekas että kotelo oli säilynyt ylipäätään vesitiiviinä ja kamera hengissä!

Käytiin myös hieman läpi ottamiani kuvia, jotta Bibillä olisi käsitys lähtötasostani ja kuvaustyylistäni. Kompositio eli kuvan asettelu minulla oli jo jotakuinkin hallussa. Aloittelevien sukelluskuvaajien yleinen virhe on, että otetaan kuva suoraan kohteen yläpuolelta, jolloin kohde sulautuu helposti taustaan.

Kontrastia kuvaan saadaan toisin sanoen sillä, että kuvauskohteen taustalla on avointa vettä, jolloin saadaan kauniin sininen tausta ja paljon kontrastia. Harmillisesti tämä tarkoittaa yleensä sitä, että vääntäydytään erinomaisen hankalaan asentoon, jossa kamera, ja samalla kuvaajan naama, ovat kiinni pohjassa ja jokin lihas kramppaamassa hetkenä minä hyvänsä.

Muita sommitteluun liittyviä sääntöjä on esim. että kalan tai sukeltajan pitäisi olla kuvassa kokonaan, ellei kyseessä ole sitten kasvokuva. Lisäksi olisi suotavaa, että kuvan reunassa ei vilahtaisi kenenkään räpylä, regulaattorin letku tai mikä tahansa mikä vie huomiota pois itse kuvauskohteesta. Hyvää kuvaa saattaa siis joutua odottamaan useammankin hetken, mikä saattaa olla hankalaa jos sukeltaa ryhmän mukana kuten lämpimissä ja kirkkaissa vesissä yleensä on tapana.


Miten otetaan teknisesti hyvä vedenalainen kuva?

Myös kuvauksen teknisestä puolesta keskusteltiin hyvä tovi - miten mikäkin säätö vaikuttaa lopputulokseen. Otetaanpa esimerkiksi valotusaika. Clownfish eli tuttavallisemmin Nemo on paitsi aikamoinen veijari, mutta myös erinomaisen hankala kuvattava pujotellessaan kotikorallinsa lonkeroiden välissä nopeammin kuin kuvaaja ehtii mukaan.

Olen koittanut etsiä onnistunutta tapaa kuvata Nemo lukemattomia kertoja, mutta Bibi osasi viimeinkin kertoa, että liikkuvan kohteen kuvaaminen vaatii yleensä vähintään 1/100 tai 1/125s valotusajan. Tästä viisastuneena olen sittemmin mitä tahansa liikkuvaa kohdetta kuvatessa tarkastanut ensimmäiseksi valotusajan ja vasta sen mukaan laittanut muut säädöt kohdilleen.

Lisäksi on hyvä tietää otuksen käyttäytymisestä - pienimmät yksilöt kurkistelevat ujosti korallin kätköistä ja odottavat että mitä tuo jättimäinen sukeltajakin tuossa nyt patsastelee ja eikö se voisi jo häipyä, kun taas isoin Nemo, aka paikan isäntä, koittaa ajaa tunkeilijaa matkoihinsa tekemällä uhkaavia pyrähdyksiä kameraa kohti pistämällä peliin koko kymmensenttisen olemuksensa. Koralli liikkuu aaltojen tai virran mukana ärsyttävästi ja on jatkuvasti kalan edessä ja kala itse on turhauttavan nopea, eli kuvaa ottaessa täytyy tarkkailla kalojen liikkeitä ja ennakoida sopiva hetki, koska kun se tulee kohdalle olet todennäköisesti jo myöhässä.


Korallin takana piilossa //  Hiding behind the coral



Hieman liian pitkä valotusaika ja kummallinen möykky taustalla
//Slightly too long shutter speed and weird lump on the background



Aavistuksen verran epätarkka vielä, mutta muuten kelpaa!
Still slightly blurry but otherwise nailed it!



Vedenalaisessa kuvauksessa yksi pääsäännöistä on, että kameran ja kohteen välissä tulee olla mahdollisimman vähän vettä. Etäisyyden ja syvyyden lisääntyessä värit alkavat kadota ja sininen väri tulee hallitsevammaksi, ja lisäksi vedessä olevat roskat yms. heijastavat salaman takaisin ja saavat kuvat näyttämään siltä, että ne olisi otettu lumisateessa.

Eri kamerat taipuvat eri tavoin eri olosuhteisiin, ja järkkäreillä on mahdollisuus valita putket ennen sukellusta sen mukaan, otetaanko makro- eli lähikuvia minikääpiöistä vai laajakulmakuvia ryhävalaista. Ulkoisia salamavaloja on niin ikään moneen lähtöön, joten jos valokuvaus on muuten välineurheilua niin veden alla koko homma nousee seuraavaan potenssiin.


Teoria käytännössä sukelluksella

Seuraavaksi kurvasimmekin veneellä naapurisaaren Lombokin rantavesiin, jossa olisi tiedossa muck dive, eli toisin sanoen pienten ja astetta harvinaisempien otusten etsimistä muutoin kohtuullisen mielenkiinnottomasta hiekkapohjasta.

Sukelluksen tavoitteena oli etsiä olosuhteet ja etäisyydet, joissa kamerani sisäistä salamaa voidaan käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Sukelsin Bibin kanssa kahdelleen – hän keskittyi etsimään kuvattavaa, ja minä koitin parhaani mukaan taltioida otuksia ja samalla tutkia, miltä etäisyyksiltä salama pystyy valaisemaan kohteen optimaalisesti.

Kameran sisäisen salaman kanssa kuvattaessa ongelmaksi tulee se, että liian kaukaa otetuissa kuvissa kamera ei valaise kaikkea, ja liian läheltä otetuissa kuvissa sukelluskotelosta itsestään saattaa jäädä varjo kuvaan. Ammattilaisen vinkkinä olikin, että joissain tilanteissa kannattaa kääntää kamera ylösalaisin, jolloin salama valaisee kohteen tasaisemmin. Rahamiehen ratkaisu puolestaan on ostaa ulkoinen lisäsalama. Tai kaksi.


Kamera oikein päin. Oikeanpuoleinen koralli jää tummaksi, koska salama valaisee vain vasemman.
// Camera in upright position. Coral on the right is left dark since flash illuminates only the left coral.



Kamera ylösalaisin. Koska salama on nyt oikealla puolella, oikeanpuoleinen korallikin valaistaan tasaisemmin.
// Camera is upside down. Since flash is now on the right hand side, also the coral on the right is illuminated evenly.




Oman kaluston rahkeiden ymmärtäminen

Meillä ei ole matkalla mukana järkkäriä, sillä väsyimme jo pitkälti ennen matkaa raahaamaan järkkäriä mukana. Nykyään ja tälläkin matkalla käytössä aivan erinomainen Sony RX 100 –pokkari ja siihen sopiva Ikeliten vedenalainen kotelo lisäkahvalla. Koska jokaisessa kamerassa ovat säätimet hieman eri kohdissa, niin sukelluskotelot sopivat yleensä vain tasan yhdelle kameramallille.

Nyrkkisääntönä kotelon hinta on jotakuinkin sama kuin kameran, joka sinne laitetaan. Meidän kameralla oli pari vuotta sitten ostaessa hintaa 600e, nyt noin 400e - joskin saman mallin uudemman sukupolven kameran saa kannettua kaupasta kotiin jotakuinkin hintaan 800e.

Kameraamme sopiva sukelluskotelo sekä vakautta tuova lisäkahva kustansivat yhteensä 460e. Kotelo on laajennettavissa, joten satasia kun alkaa latomaan tiskiin niin siihen saa sitten ulkoista salamaa, kalansilmäobjektiivia, filtteriä ja ties mitä.

Koteloitakin on toki moneen lähtöön, ja hifiluokan koteloissa on yleensä kosteusanturi varoittamassa mahdollisista vuodoista, sillä jokainen sukelluskuvaaja kuulemma tärvelee kameransa ennen pitkää kun kotelo ottaa vettä sisään, läpivienti ulkoiselle salamalle, kestävämmät säätimet jne. Oma Ikeliten kotelo on siellä jossain keskikastissa.








Käytön myötä olen huomannut ongelmia esim. joidenkin säätimien jumiutuessa riittävän syvällä. Huolellinen huuhtelu tai tarpeen vaatiessa yön yli etikalla maustetussa vedessä liottaminen ehkäisee ongelmaa. Sukelluksen jälkeen kannattaa myös kääntää kotelo ylösalaisin ja painella painikkeita hyvä tovi, jotta säätimen ja kotelon väliin jumiutunut merivesi saadaan ulos. Säätimen mekanismiin hammastikulla ujutettu silikonitippa auttaa sekin.


Mutta niin. Meillä on kuvaamiseen käytössä aika perussetti, joskin kamera on kokoonsa nähden erinomaisen hyvä. Kurssin tavoitteena oli oppia, millaisia kuvia juuri tällä kokoonpanolla pystyy ottamaan, ja ennen kaikkea millaisia kuvia sillä ei pysty ottamaan.

Kun olin yrittänyt ottaa kuvaa sormenpäätä reilusti pienemmästä kääpiömerihevosesta, jouduin toteamaan että sekä kameran että kuvaajan rajat olivat jääneet jonnekin kauas taakse. Sen sijaan Bibin osoittamasta korallin kyljessä olevasta punaisesta, nähdäkseni muodottamasta läiskästä sain ihan kelvollisen kuvan. Jälkikäteen kuulin että se oli jotakuinkin harvinainen frog fish, joskin minun on edelleen vaikea hahmottaa kuvasta koko otusta.


Punainen läiskä
// A red spot



Frog fish, kuulemma
// Frog fish, I was told





Hyvän opettajan huomassa

Huomasin myös heti ensimmäisellä sukelluksella, että Bibillä on ilmiömäinen kyky tehdä itsensä täysin ymmärrettäväksi merkkikielellä, ja hän pystyi aina viittilöimään minulle veden alla mitä tulisi ottaa huomioon ja mitä asetuksia säätää kamerasta jotta kuvan saisi onnistumaan. Valokuvaajan näkökulmasta sukellus on onnistunut, mikäli sieltä on tuloksena edes yksi hyvä kuva. Ensimmäisen sukelluksen jälkeen olin vähän alamaissa, koska olin nähnyt Bibin kymmenen vuoden kokemuksella ja omalla hifikokoonpanollaan ottamia portfoliokuvia, ja vertasin omia tuotoksiani niihin...


Muilla sukelluksilla keskityimme laajakulmakuvaukseen sekä kameran valkotasapainon säätämiseen veden alla. Sukellusten myötä opin paitsi ihan perusjuttuja valokuvauksesta, myös ennen kaikkea käyttämään omaa kameraamme tehokkaammin ja paremmin kuin aiemmin.

Erityisen hyödylliseksi homma muodostui siinä vaiheessa, kun katsoimme ottamiani kuvia Lightroomissa. Bibi opasti miten värit saadaan luonnollisemmiksi, mutta hyödyllisin oppi vastaisuuden varalle tuli käydessämme läpi huonoja otoksia. Koska kuvista näkee mitkä asetukset kamerassa on ollut kuvaa ottaessa, Bibi pystyi sanomaan minkä takia kuvat olivat epäonnistuneita ja mitä kamerassa olisi pitänyt säätää, että ne onnistuisivat seuraavalla kerralla.


Olisin voinut lukea nämä samat asiat myös kirjasta ja testailla niitä käytännössä, mutta hupisukelluksilla yleensä mennään muun ryhmän mukana joten yleensä ei ole aikaa jäädä kohteiden ääreen hieromaan kameran asetuksia kuntoon ja kokeilemaan eri variaatioita, ennen kuin täytyy jo jatkaa matkaa. Koska sukelsimme Bibin kanssa kahdelleen, aikaa kokeiluille oli riittävästi ja palaute oli välittömästi saatavilla.

Kaiken kaikkiaan kurssi oli erittäin hyödyllinen, ja Bibin ammattimainen ote ja Gili Air Diversin leppoisa ilmapiiri olivat omiaan saamaan vedenalaisista kuvistani jatkossa enemmän irti. Hyvää settiä siis kaikin puolin!


// Postaus on tehty yhteistyössä Gili Air Diversin kanssa.





---

Few months ago I attended to underwater photography course in Gili Air. Choosing and editing these photos has haunted me a long time but I finally managed to finish this post!


I've never considered myself as a photographer but I enjoy shooting photos especially underwater. This is a whole different ball game as not only the subject but also both environment and photographer himself are in constant motion. In addition to this there's a whole bunch of different actors that make their best effort to ruin your underwater photos.


Lots of options with Gili Air Divers

Our superb accommodation Sunrise Gili Air shared partially their premises with Gili Air Divers. I had already booked some dives beforehand elsewhere but I really wanted to use neighbor's services as well. And as it turned out they happened to have exactly what I was looking for, which was underwater photography course. One of the owners of Gili Air Divers (and Gili Meno Divers), French Bibi, had been running the business for the last seven years and knew the dive sites like his own pockets. Bibi turned out to be also quite a wizard what comes to underwater photography and his 10+ years of experience came clear already on my first careful inquiry about underwater photography course.


I had two options. I could attend to a two days (and two dives) long official underwater photography course by SSI (which is one of the big dive certification agencies). As a proof for the course I'd have a certification that I could store in my wallet with all the other certifications. In commercial diving business there is a huge variety of special courses - dry suit diving, boat diving, night diving, coral restoration, diving golf balls from water hazards. Yes, there is a course for that and therefore I would resume there are also people willing to pay for that precious skill. (It's a whole different story that people actually pay for hitting the balls there.)






Another one of Bibi's options was a tailored course - four dives over four days, each one concentrating on different issue and also some handy tips for postdive editing in Lightroom. Since my wallet is full of cards anyway and this sounded a lot more useful I didn't hesitate booking myself to this course. I got however the SSI course book which goes through the basics of underwater photography.


Time for some theory

Next morning it was time for some theory. We examined my equipment (it turned out I was extremely lucky having not flooded my camera as I hadn't really taken care of the o-ring that makes the whole package waterproof) and also had a look at the photos I've taken so that Bibi would get a better understanding of my current level and shooting style.

I had a decent understanding of good composition (i.e. how to select a target, from which angle to shoot, how is the background, what is the "story" of the picture). Usual mistake for beginners is to take a photo from up, towards the bottom. The problem is that subject easily blends to the background which makes the image dull. In other words contrast is built by taking photos from below so there's open water behind the subject. This makes a nice blue background with lots of contrast. Sadly this means that you need to position your camera along with your head near the bottom in an awkward pose which guarantees that some muscle is about to cramp any second now.

Another rule of thumb regarding to composition is that subject, whether it be a fish or a diver, should be whole in the picture unless it's a portrait. Background should be clear of other diver's fins, hoses or anything unwanted items which might take the attention out of the subject itself. In other words it usually takes a while to take a good photo especially when you're diving as a part of a bigger group.







How to shoot a technically good underwater photo?

We discussed also a lot about technical aspects of photography - what kind of effect different adjustments make. Let's take a shutter speed for example. Clownfish, or Nemo as everyone knows it nowadays, is one damn difficult subject. It's not also annoyingly fast but it's home coral anemone also moves in a way that the fish is always either in the wrong place or behind the coral. I've tried to get a decent photo of a Nemo countless times, but Bibi told me finally that shooting a moving object requires a 1/100th or 1/125th second shutter speed. Since then I've always checked the shutter speed when shooting a moving subject and only after that start to make other adjustments.

It's also worth knowing something about subject's behaviour. What comes to Nemo, smallest ones are hiding behind the corals waiting for the giant scary diver to go away whereas the biggest one (aka the Boss) tries to scare the intruder away with it's mighty ten centimeters. As said, fish is fast and coral moves along the current and waves so you'd need to foresee the right moment as you're most likely already late once it comes.


Putting the theory into practice

After the theory session we hopped on board and drove to nearby Lombok shore for a muck dive. In other words one would expect to find slightly rarer creatures from otherwise somewhat boring sandy bottom. The objective for the dive was to find out the circumstances and distances in which my camera's internal flash could be most efficiently used. I was diving alone with Bibi. He concentrated on finding something to shoot at and I was trying to figure out which was the best distance for my flash to illuminate the subject.

The problem with internal flash is that in the photos taken too far the subject will be dark and in the photos taken too close the underwater housing itself might cast a shadow to the subject. Pro tip was to turn the camera upside down in some cases to get an even illumination for the subject. Rich man's option would be to buy an external flash. Or two.





Kilpikonna sekoittuu taustaan ja on osittain korallin takana
// Turtle blends into background and is partially behind the coral





One of the rule of thumbs in underwater photography is that there should be minimum amount of water between the camera and the subject. When distance (or depth) grows, colors start to fade away and blue is becoming more and more dominant. The flash also bounces back if there is any debris floating in the water making the photo appear like it was taken in the middle of snowstorm. Of course different kinds of cameras behave differently in different circumstances. Using an SLR makes it possible to choose the lens before the dive depending whether the diver is going to shoot tiny mini midgets or humpback whales. There's naturally a wide selection of external flashes and light sources which makes underwater photography quite a perfect sport for gizmo lovers.


Understanding limitations of your setup

We got tired of carrying a heavy SLR already long before this trip. Nowadays we're using Sony's excellent pocket camera RX 100 and matching Ikelite underwater housing with an external handle to give more stability. As every camera has it's own layout of controls underwater housings are usually made to match only that one specific camera. Generally one might expect the price of the camera and the housing to be pretty much at the same level. Two years ago our camera cost around 600 euros while it's price has gone down to around 400 euros nowadays. The newest generation of the same camera has a price tag of about 800 euros. The Ikelite housing with extra handle was about 460 euros. The housing is expandable so one has great possibilities to get rid of their money by purchasing external flashes, objectives, filters and so forth.

There is also some variety in housings with the high end ones having extras like moisture sensor for warning about possible leaks (apparently every underwater photographer is going to flood their camera sooner or later),  connectors for attaching external flashes, more durable controls and a price tag with double the price.

My own Ikelite is somewhere in the middle, having better extensibility than the budget housings yet missing some of the extras. I've noticed some problems with the controls as some buttons tend to get stuck during the dive making the changing of settings difficult (though it usually helps to ascend a little). Proper post dive rinsing and maintenance helps to keep the problems minimal. Soaking the housing overnight in fresh water with a hint of vinegar is also an efficient way of cleaning. It's also advisable to turn the camera upside down after the dive and work through the buttons until the salt water stuck between the control and the housing is let out. Setting a small drop of silicon grease in a toothpick to the mechanism of the controls might also prevent future problems.


Helppo kohde, ei lähde karkuun 
// Easy subject that won't swim away



Rapua yritin kuvata, mutta kamera tarkenti vain koralliin
// Tried to shoot the crab but the camera kept focusing on the coral




We have somewhat basic setup for the underwater photography although the camera is brilliant for a pocket camera. The objective for the course was not only to learn which kind of photos it is possible to shoot with this specific setup and especially which kind of photos it is not possible to shoot. Once I tried to shoot a photo of a pygmy seahorse (which is way smaller than the tip of your finger) I had to admit that both photographer and the equipment were not up to task. I managed to however get a decent shot of the red, obscure spot on the side of the coral that Bibi pointed out, appearing to be quite excited about it. I later learned that it was a somewhat rare frog fish, yet I'm still having problems figuring it out from the photo.



Taken care by a good teacher

During our first dive I noticed that Bibi has an extraordinary ability to make himself completely understood using signs underwater. He was always able to point out the things worth considering and what setting I needed to adjust on my camera to make the photos succesful. From photographers point of view the dive can be considered as succesful if there is even one good photo to bring back to surface. After the first dive I was a bit down since I made a mistake to compare my own shots to ones that Bibi had in his portfolio...

On the remaining dives we concentrated on wide angle photography and setting the camera's white balance under water. During the dives I learned not only some basic things about photography but especially using our camera more efficiently and better than I had previously done. Processing the photos after the dives in Lightroom was like having a cherry on top of the ice cream. Bibi showed how the colors could be adjusted to make the photos appear more natural. The best tips I got however while looking at the not-so-good photos. As Lightroom shows what were the settings when each photo was shot, Bibi was able to tell exactly how they could have been better had I used slightly different settings. A bit faster shutter speed to capture the motion here, a slightly bigger aperture to get better depth of field in there.


Bibi



Muokkaamaton kuva siipisimpusta
// Unedited photo of lionfish 



Käännetty, rajattu ja värikorjattu. Huomaa, miten salama heijastuu hiukkasista.
// Rotated, cropped and color corrected. Notice how flash bounces back from particles.



I could've read all there from a book and test them myself, but in a fun dives you usually go along the group and there's not too much time to try out different settings and wait for that damn fish to be in perfect position to get the best composition. As we dove alone with Bibi there was enough time to try out various things and the feedback was also immediately available.


In overall Bibi's professional yet relaxed touch and Gili Air Divers' friendly and laid back atmosphere were able to make my future underwater photos so much better. Good stuff, highly recommended not only for the fun dives but also improving yourself as a photographer - both above and below the surface!


// This blogpost has been made in partnership with Gili Air Divers.

46 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, ja hienoja kuviakin olet saanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Lea! Kurssi oli varsin mielenkiintoinen ja hienoa jos olet sitä mieltä että lopputuloskin on onnistunut :)

      Poista
  2. Nyt vasta ennätin lukea tämän postauksen ja suurella mielenkiinnolla luinkin. Itse useamman vuoden valokuvausalalla (joskaan en suoranaisesti kuvaajana) olleena uskallan sanoa, että upeita kuvia olet saanut aikaiseksi. Tosin opettaja kuulostaa myös aika huipulta, joten mitä muuta voi odottaa :) Vaikka kamerat muuten ovat tuttuja niin vedenalaisiin kuvausvälineisiin en ole juuri perehtynyt. Olisi ollut kiva nähdä kuva myös tuosta kotelosta, johon kamera laitetaan. Ja täytyypä tutkia googlen avulla, jos löytyisi kuva kokonaisesta kuvauskalustosta valoineen kaikkineen itse kuvaushetkellä.

    Toivottavasti tulee lisää sukelluksia ja lisää ihania vedenalaisia kuvia. Kiehtoisi kovasti tuo sininen maailma, mutta korvat ovat siinä kunnossa, että en usko niiden koskaan kestävän sukeltamista. -Janni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitoksia Janni! Tässähän vallan punastuu :) Opettajasta oli tosiaan paljon kiinni että sai kurssista kaiken hyödyn irti, mutta aivan ehdottomasti kannatti käydä!

      Kotelosta piti tosiaan laittaa kuva tähän, mutta unohtui sitten kuitenkin. Pitää lisätä se tänne vielä myöhemmin, mutta tässä nyt ensi hätään: http://www.ikelite.com/housings/sony/6116.10-sony-rx100.html

      Korvaongelmat saattavat tosiaan rajoittaa sukeltamista, mutta snorklaamallakin pääsee jo oikein mukavasti fiilikseen!

      Poista
  3. Hienoja kuvia! :) Sukeltaminen on myös minun lempiharrastuksia matkoilla ja aina välillä sukeltaessa käy mielessä, että kuinka mukavaa olisikin tallentaa näkymiä myös kuviin. Toki joitakin räpsyjä sukelluksilta jo on, mutta niistä niin huomaa sen, että vaatisi juurikin sitä testailua ja oikeiden asetusten hakemista ja jonkun neuvoja, jotta laatu olisi nautittavampaa. Ehkäpä mun pitää myös hakeutua vastaavalle kurssille, vaikkapa sitten Gilille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitosta! Aika pitkän polun oon itsekin kulkenut niistä ensimmäisistä räpsyistä, mutta kokemus on kyllä paras opettaja. Bibin jälkeen :D

      Samalla harmittelen sitä, että nykyään on mahdotonta edes ajatella lähtevänsä sukeltamaan ilman kameraa, koska kuitenkin juuri sillä sukelluksella olisi jotain fantastista kuvattavaa...

      Mutta jos aihe yhtään kiinnostaa, niin kyllä tällaisesta kurssista alkaa hyvän lentävän lähdön saa :)

      Poista
  4. On kyllä todella hyviä otoksia! Todella mielenkiintoinen kurssikin.

    VastaaPoista
  5. Upeita ovat. Sinänsä epäilemättä jaat arvokkaita vinkkejä, mutta ensin pitäisi uskaltautua veden alle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Vähän kerrassaan vaan kato, ensin vähän maskin kanssa katselee vaikka laiturilta tai polvenkorkuisessa vedessä kaikessa rauhassa miltä siellä veden alla näyttää. Baby steps :)

      Poista
  6. Veden alla kuvaaminen on kyllä varmasti hyvin haastavaa. Malesiassa snorklatessa mietin, että olisi ollut kiva saada vedenalaisestakin elämästä kuvia, mutta itsellä ei ole kameraan mitään koteloa. Toisaalta ei tässä varmaan niin paljoa tule snorklailtua, että tuollaisen kotelon hankkiminen olisi kannattavaakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ilma taiteenlajinsa. Ei nämä romppeet ihan ilmaisia ole, mutta monessa paikkaa saa nykyään myös vuokrattua. Kavereilta kannattaa myös kysellä jos olisi lainata reissulle, niin ei heti tarvitse omaan investoida jos arveluttaa että jää vähäiselle käytölle.

      Poista
  7. Ooh! Voi kunpa vain pääsisi... Mutta ensin pitäisi tosin uskaltautua sukeltamaan, ja olla miljonääri jotta pystyisi sijoittamaan tuhansia euroja kaikkiin tarvittaviin laitteisiin ja kursseihin... ;D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askel kerrallaan, ensin meet tekemään paikallisen sukellusseuran järjestämälle kokeilusukellukselle ja sitten onkin jo piru vienyt pikkusormen mennessään :D

      Poista
  8. Voi Miika, kyllä se vaan olet sinäkin tässä puuhassa kehittynyt! Upeita kuvia, etenkin postauksen loppupäässä :) On se vedenalaiskuvaus niin omanlaistaan puuhaa normikuvaukseen verrattuna, mutta minä ainakin tunnen oloni aivan alastomaksi, jos ei ole sukelluksella kameraa mukana. Ehkä pitäisi joskus myös mennä tuollaiselle kurssille, niin saisi vielä taitoja vähän hiottua, mutta kyllä sen pitäisi olla sitten juuri tuollainen oikeasti hyvä, eikä mikään sellainen peruslässytys, josta ei kuitenkaan jää kovasti käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Henna! Vaikea tosiaan kuvitella nykyään menevänsä ilman kameraa veteen, mikä on toisaalta melko rasittavaakin. Mutta ehdottomasti vaan tuollaiselle kurssille, siellä vähintäänkin ymmärtää taitojensa ja kalustonsa puutteet :D

      Poista
  9. Mielettömiä kuvia! Merenalainen maailma on kyllä kaunis. Harmi vaan, kun vihaan sukelamista, en tiedä miksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mutta kaikki ei sovi kaikille, niin se vaan on. Jos ei sukellus pienen siedätyshoidonkaan jälkeen ala maistumaan niin aina voi sentään katsella kuvia :)

      Poista
  10. Upeita on kuvat!! Mielellään katson kuvia syvyyksistä kun sukeltaminen ei ole mun juttu lainkaan, eikä mua ole saatu kuutta metriä syvemmälle vaikka on yritetty. Tai ehkä mä voisin kouluttautua sukeltamaan niitä golfpalloja, ei kai ne vesiesteet ole kovin syviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Terhi! Useimmat eivät ole käyneet siellä kuudessakaan metrissä, joten ei se mikään huono suoritus ole :) Golfpalloja löytynee matalammaltakin, mutta vesiesteissä ei pääse vielä maisemia ihailemaan :D

      Poista
  11. Nämä vinkit pitää tulla lukemaan uudelleen, kun ollaan lähdössä jonnekin missä pääsee snorklailemaan! Voin uskoa, että ei ole vedessä kuvaaminen mikään ihan helppo juttu. Näyttää upealta tuo vedenalainen maailma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan uudemmankin kerran, Elina! Aihe ei varsinaisesti vanhene, ja vedenalaisia maisemiakin ehtii toivottavasti vielä ihailemaan. Koralliriutat ovat harmillisesti katoamassa, mutta ei nyt ihan vielä ensi viikolla.

      Poista
  12. Pitäisi varmaan ensin harrastaa sukellusta, että tästä olisi hyötyä :-) Kerran osallistuin introsukellukseen, mutten oikein innostunut. Snorklausta olen ajoittain sopivissa paikoissa harrastanutkin, mutta ilman kameraa - ehkä snorklatessakin voisi kuvata, mutta en koskaan tullut sitä ajatelleeksikaan, vielä ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snorklatessakin toki voi kuvata, ja itse asiassa lähellä pintaa otetuissa kuvissa on eniten valoa joten myös värit näkyvät luonnollisempina. Vähemmän kuvien editointia siis :) Koteloita saa peruspokkareihin reilulla satasella, joten kohtuutonta investointia ei vaadita että saa jutun juonesta kiinni :)

      Poista
  13. Tosi mielenkiintoinen postaus! Mä olen itse miettinyt tuota vedenalaista kuvaamista nyt, vaikka sukellusta en harrastakaan, kun kävin ensin katsomassa Havaijilla paholaisrauskuja ja sen jälkeen snorklaamassa Key Westillä. Lopputuloksena molemmista oli 0 onnistunutta vedenalaista kuvaa: ensimmäisellä kerralla kokeilin onneani kertakäyttöpokkarilla, ja ihan susiahan ne kuvat olivat, ja toisella kerralla olin varustautunut GoProlla... johon olin hankkinut liian ison muistikortin, jota kamera ei sitten tukenut. Kiva huomata veneessä.

    No, ehkä tulee vielä kolmas kerta ja pääsee kokeilemaan! GoProssa ei vaan taida ihan hirveästi olla noita säätömahdollisuuksia, mihin on järkkärin kanssa tottunut, ja toisaalta en ole ihan varma, haluanko maksaa järkkärille tehdystä suojakotelosta. Näistä kuvista päätellen ehkä pitäisi.

    Mä muuten hahmotin tuon frog fishin heti, kun sanoit, että se on kala. :D Sitä ennen en huomannut kuin möykyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertakäyttöpokkarilla minäkin joskus aloitin, ja niistä kuvista ei tainnut jäädä jälkipolville paljoa näytettävää... Harmillinen juttu tuon GoPron ja muistikortin kanssa, mutta toisaalta sen still-kuvien onnistuminen taitaa olla aika lailla herran hallussa. Järkkärien koteloiden hinta lähtee jotakuinkin tonnista eteenpäin, joten ehkä kannattaa ensin koittaa vuokrata tai lainata pokkarikameraa ja koteloa jostain, niin saa vähän osviittaa millaisesta puuhasta on kyse. Sitten vaan odottelet että nälkä kasvaa syödessä :D

      Poista
  14. Vau, upeita kuvia! Selvästi sinulla ollut huippu ope ja itse olet ollut huippu oppilas! Otin joskus snorklatessa kuvia sellaisella kertakäyttöisellä vesitiiviillä kameralla (ei siis millään digikameralla), mutta ne kuvat taisivat päätyä roskikseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sellaisella kertakäyttöisellä filmikameralla minäkin ensimmäiset sukelluskuvani otin, eikä niistäkään tullut mitään :D Sittemmin on tullut treenailtua :)

      Poista
  15. Hienoja kuvia todellakin! Itse olen vasta kokeillut snorklausta ja kuvaajanakin vasta opettelen, joten voin kuvitella ettei kuvien ottaminen veden alla ole mikään helppo juttu. Kuullostaa todella hyödylliseltä kurssilta, ja kiitos sinullekin näistä hyödyllisistä vinkeistä, niiden pariin pitää ehdottomasti palata jos joskus vielä yritän ottaa veden alla kuvia (ensimmäiset vedenalaiset snorklauskuvani eivät todellakaan juuri onnistuneet, joten vinkit tulisivat tarpeeseen ;) ). Toivottavasti näemme blogissanne lisää vedenalaisia kuvia tämänkin jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ihan suoraviivaisesta hommasta ei tosiaan ole kysymys, ja varsinkin jos ei ole kokemusta sukeltamisesta tai snorklaamisesta niin jo vedessä liikkumiseen joutuu keskittymään sen verran tiiviisti että kuvaamiselle ei oikein riitä enää kaistaa. Mutta mitä enemmän alkaa olla sinut ympäröivän elementin kanssa niin kuvaamiseenkin pystyy keskittymään paremmin, ja jo alkaa luonnistua =) Mutta hienoa jos koet, että näistä vinkeistä saattaisi olla jotain hyötyäkin!

      Kuvia on tulossa kyllä lisääkin kunhan tässä ehditään, ei hätää!

      Poista
  16. Erittäin hyviä kuvia teksteineen ja mielenkiintoinen postaus ylipäätään! Itse en sukella, mutta mahdollisuuksien mukaan aina snorklannut kun on jotain katsottavaa veden alla. Muutama hyvä pointi kuvaamisesta tuossa tuli esiin mitä pitää huomioida. Olihan siinä muutama sellainen itsestäänselvyyskin, että pitäisi itsekin tajuta kun ylipäätään valokuvaa sitten ihan missä ja mitä tahansa. Viime snorklausretkellä Meksikossa oli mukana yksi ammattilaiskuvaaja kalustollaan ja se otti kyllä kanssa hienoja kuvia -> oli mukava kun sai ostaa sitten ne dvd-levyllä itselleen. Ajattelin että sellainen vedenalaien pikkupokkari riittäisi tuohon hommaan itselle, vaikka muuten täyskennokameralla kuvailenkin -> nimittäin muutamaa kertaa vuodessa varten ei minun kannata hommata sen ihmeellisempää kameraa vesikuvaukseen. Mutta tuollaisilla snorklausretkilläkin se olisi jo kiva.

    Sehän tietysti koko jutun idea tällaisessa kurssissa on, että pääsee sen käymään kunnon olosuhteissa missä on kuvattavaa! Mielenkiintoinen kokemus ollut varmasti ja mukava oppimisympäristö :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Rami! Snorklatessakin löytyy katseltavaa ja kuvattavaa mielin määrin, ja mukavaahan se on niistäkin joku muisto saada matkaan. Ammattilaiskalustolla saa kyllä hienoa jälkeä aikaiseksi, mutta ei minullakaan hermot riittäisi niiden roudaamiseen. Eikä rinkassakaan olisi tilaa :D

      Nyt on tosiaan ongelmaa ratkaistu hankkimalla mahdollisimman hyvä pokkari ja siihen sopiva keskitason kotelo, eli jos ei nyt ihan järkkäritasoa niin riittävän lähellä. Pokkaririntamalla pääsee vedenalaisessakin kuvauksessa peliin kiinni ihan kohtuullisilla summilla, ja nykyäänhän on jo vedenkestäviä pokkareitakin joihin ei edes erillistä koteloa tarvita. Vaihtoehtoja siis on!

      Poista
  17. Onpa upeita kuvia! En muuten ikinä olisi arvannut että golfpallojen sukellusta varten golfkenttien vesiesteistä on oma kurssi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Tanja! Vaikea sitä on minunkaan uskoa kaikkien näiden vuosien jälkeenkään :D

      Poista
  18. Upeita kuvia on! Olisi muuten todella mielenkiintoinen tommonen kurssi. Jos tilaisuus tulisi, osallistuisin, tosin se ehkä tyssäisi sihen etten osaisi/uskaltaisi sukeltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kurssi oli kyllä mielenkiintoinen, mutta sukellustaito oli tosiaan yksi osallistumisvaatimuksista :D

      Poista
  19. Minua häiritsee vedenalaisissa kuvissa ylensä niiden epätarkkuus. Moni julkaisee kuvia kirjavista kaloista ja hehkuttaa kuinka upeitaa tämä ja tämä on, ja minä vaan katson kuvaa, ja mietin, miten ihmeessä siitä on voitu saada noin epätarkka, ja mitä hevvettiä siellä taustalla heiluu : D

    Oltiin Egyptissa sukeltelemassa ja snorklaamassa ( ts. minähän vaan pulikoin), ryhmässä, missä vetäjillä oli sellaiset hienot telineet ja kamerat ja vimpaimet. Kuvat oli kyllä loistavia. Samalla matkalla oli mukana ns. amattikuvaajia. ( No ei olleet, mutta olisivat halunneet olla)

    Siis jokainen saa kuvata mitä haluaa, mutta ihmettelen lähinnä sitä, mihin itsekritiikki osalla ihan ammattivalokuvaajillakin katoaa, kun kyse on vedenalaisista kuvista? Silmät kirkkaina ollaan tyytyväisiä sellaiseen tasoon, mitä muuten ei kenellekään näytettäisi.

    Eli siis pointini on se, että koska vedessä kuvaus on niin haastavaa, on todella hyödyllistä opiskella sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tarkkoja kuvia on yllättävän vaikea ottaa, etenkin ryhmän kanssa sukeltaessa kun aina on pikkaisen kiire eikä ehdi jäädä mallailemaan ja säätämään asetuksia. Kuvaajalle saattaa iskeä helposti fiilis, että jotain kuvia pitäisi pystyä kuitenkin näyttämään, joten julkaisukynnys on yleensä matalampi kuin maan päällä otetuissa kuvissa, tyyliin "onhan tämä vähän huono, mutta on se silti hai enkä tiedä milloin tällaisen näkee seuraavaksi ja olihan se nyt kuitenkin niin siistiä että kyllä tästä kuva pitää saada näytille!" Myönnän syyllistyneeni itsekin tähän joskus :D

      Mutta joo. Voisi olettaa että ammattilaiskaluston kanssa otetaan hienoja kuvia, mutta etenkin veden alla sen kaluston oikeaoppinen käyttö vaatii opiskelua, yritystä ja erehdystä. Ja opiskeluhan kannattaa aina!

      Poista
  20. Voi että, ihanan värikästä merenalaista elämää! Mä olen jotenkin aina vähän pelännyt merta ja kaikkia sen otuksia, enkä ole edes snorklaamassa käynyt ja pelkkä meressä uiminenkin monesti hirvittää. Tällaisia kuvia kun näkee, tekis kuitenkin mieli päästä kurkistelemaan tuotakin maailmaa ihan livenä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimolla on hyvin samankaltainen suhtautuminen mereen ja snorklaamiseen, mutta täytyy kyllä kehua että hurjasti se on reipastunut kun on vaan ajan mittaan totuteltu. Omien mukavuusalueiden rajoissa kun vaan menee ja vähän kerrassaan venyttää niitä niin hyvä siitä tulee! Great Barrier Reefillä bongailivat Bellan kanssa snorklatessa jo hainkin kun minä olin sukeltamassa, ja hengissä selvisivät siitäkin :)

      Vedenalainen luonto voi kyllä olla todella upea, mukavaa kuulla jos sain edes pienen kiinnostuksen kipinän kytemään!

      Poista
  21. herranjumala miten upeita kuvia! Niin paljon kuin itselläkin tulee kuvattua, niin koskaan en ole veden alla edes yrittänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedenalainen kuvaus on kyllä oma taiteenlajinsa. Usein turhauttavaa, mutta aina välillä palkitsevaa. Kiitos paljon, mukavaa että tykkäsit!

      Poista
  22. Upeita kuvia! Itse juuri 2 viikkoa sitten Gili airilla kyselin kyseisestä kurssista mutta jostain syystä en mennytkään, ajattelin goporo materiaalin riittävän tuoreelle sukeltajalle, mutta nyt kun katsoo kuviasi niin kyllä harmittaa että jätin kurssin väliin! ensi kerralla sitten. Pakko se on seuraavalle reissulle joku kotelo ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, missed by inches! GoPro on varmasti videoon monessa mielessä parempi vaihtoehto, mutta still-kuvien onnistuminen ilman näyttöä taitaa olla aika arpapeliä sillä... Aika ehdoton edellytys kuitenkin että pystyy saman tien tsekkaamaan millaisen kuvan on ottanut ja mahdollisesti säätämään asetuksia sen mukaan. Mutta hienoa jos tykkäsit, ja samalla harmi etten saanut postausta ilmoille aiemmin!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!