tiistai 18. elokuuta 2015

Valittu Nordic Nomadsin jäseneksi! // Proud new member of the Nordic Nomads!

Meidät on yhdessä kolmen muun suomalaisen matkabloggaajan kanssa valittu mukaan Nordic Nomadsin bloggaajaverkostoon. Nordic Nomads on perustettu vuosi sitten ja tänä keväänä sinne valittiin perustajajäsenten lisäksi uusia jäseniä tarkoin kriteerein. Verkosto koostuu pohjoismaalaisista bloggaajista, matkakirjoittaista ja -kuvaajista.

Mietit varmaan mielessäsi mitäs sitten?







No, ensinnäkin on ihan vaan meidän kannalta siistiä tulla valituksi mukaan tällaiseen pro-joukkoon, ja on mukavaa että olemme tasoltamme yltäneet sinne!

Toisekseen verkostoissa on voimaa. Verkostoitumalla bloggaajista tulee isompi rypäs, joilla on parempi mahdollisuus vaikuttaa paitsi mielipiteisiin ja saada uusinta tietoa ja uutisia matkailuun liittyvistä aiheista. Teidän lukijoiden kannalta tämä taas tarkoittaa sitä että me pystymme tarjoamaan teille lisää hyvää sisältöä myös jatkossa!

Muistatteko taannoin matkablogeissa esiintyneen #ReilutBlogit -kampanjan jonka masinoimme yhdessä Tarinoita maailmalta -blogin Annikan kanssa? Iloksemme Annika on yksi niistä muista kolmesta mukaan valitusta blogista. Lisäksi joukkoon on päätynyt Norjassa asuvan Sadun paljon ulkoilmaelämää käsittelevä ja monasti palkittu Destination Unknown sekä USA:n Coloradossa asuvan Jennin etenkin USA:ta käsittelevä mainio Globe called home.

Tässä jengissä on hyvä olla.






Nordic Nomadsilla on jo tämän meidän lyhyen jäsenyyden aikana ollut useampi pressimatka ja muutakin tapahtumaa, jonne me ei nyt tietenkään olla päästy osallistumaan täältä käsin. Tulevaisuudessa tilanne lie toinen.

Kaikki Nordic Nomadsit löytää täältä ja tarinaa Nordic Nomadsien synnystä taaseen täältä. Muista diggailla myös NoNon fb-sivusta jos myös muiden pohjoismaisten blogien sisällöt kiinnostavat.


Ja suurin kiitos kuuluu teille, arvon matkaajat. Te olette kannustaneet ja auttaneet meitä luomaan yhä parempaa sisältöä. Jatketaan yhdessä matkaa!







PS. Kuten ehkä osa teistä onkin huomannut, blogin desktopulkoasu on muuttunut. Suurin muutos on se, että etusivulta löytyy enää vain yksi blogipostaus. Jos käyt harvakseltaan, muista kattoa tekstin alapuolelta mitä kaikkea muuta viime aikoina on kirjoiteltu!



--


New members of the Nordic Nomads!



We're happy to announce that we have been chosen to Nordic Nomads blog network along with three other Finnish travel bloggers. Nordic Nomads was founded a year ago in 2014 and new members were carefully selected this spring to accompany the founders.

You probably think "so what"?








Well, first of all it's quite awesome being selected to a group of highly talented travel bloggers, writers and photographers and it's especially nice that our quality is on par! Secondly, networks are powerful. By networking bloggers will form a bigger group with better possibilities effect opinions and get the newest information and news on travel related issues. For you, dear readers, this means us offering valuable quality content to you also in the future!


Some months ago we launched a campaign for ethical traveling together with Annika who writes the "Tarinoita maailmalta" blog. Annika is one of the three other bloggers chosen to Nordic Nomads. Satu, who lives in Norway and is the author behind the multiple awarded outdoor related blog Destination Unknown and Jenni, living in Colorado, author of the excellent Globe called home concentrating especially USA are the final two Finnish authors.


It's awesome to be in such a great company!







Even during our short membership Nordic Nomads has had few press trips and other events, which we haven't off course been able to attend to. But we'll have a rain-check on this when we return back home.

All the Nordic Nomads can be found from here and the story behind the founding of Nordic Nomads from here. Remember also to like NoNo Fb page if you find other Nordic blogs interesting.


And the biggest thanks goes out to all of you readers, whom have been leading and helping us towards better quality content and staying with us traveling!



PS. As some of you may have noticed, our desktop layout has changed a bit. The biggest change is that we now give the attention of the front page to solely one blog post. If you're not popping in too often, make sure you check out what else is new at the bottom of the page!

6 kommenttia:

  1. Hienoa, onneksi olkoon! :) Jatkakaa samaa rataa!

    VastaaPoista
  2. Veit jalat suustani, tassa joukossa on hyva olla :) Toivottavati tulevaisuudessa nahdaan lisaakin suomalaisia bloggajia mukana. Minakin innolla odotan, etta mita tama jasenyys tuo mukanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on - ja toivottavasti tosissaan nähdään lisää suomalaisia aktiiveja mukana. :) Hyvältä vaikuttaa toistaiseksi, pidetään boogie yllä!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!