perjantai 14. elokuuta 2015

Piña coladan historiaa ja entisiä lempidrinkkejä maistelemassa Fijin Taveunilla

Herkulliselle Piña coladalle on ilmoittautunut monen monta keksijä-isää sitten 1950 -luvun. Syntypaikaksi on kuitenkin päädytty yhteistuumin olevan Puerto Ricon pääkaupunki San Juan ja tarkemmin ottaen The Caribe Hiltonin Beachcomber Bar.

Ilmeisesti pääasiassa uskottavimman tarinan mukaan vuonna 1954 baarimestari Ramon "Monchito" Marreroa pyydettiin hotellijohdon toimesta kehittämään drinkki, jossa maistuu kaikki saaren maut. Marrero teki työtä käskettyä ja sekoitteli kolmen kuukauden aikana satoja drinkkiyhdistelmiä. Kun Hollywood-legenda Joan Crawford maistoi hotellin signatuuridrinkkiä ensimmäistä kertaa hän kuvaili makua sanoilla "better than slapping Bette Davis in the face". Kuulemma Marrero sekoitteli hotellin baarissa drinkkejä 35 vuotta aina vuoteen 1989, kunnes eläköityi.






Seuraavaksi kerron teille pienen tarinan rakkaudesta Piña Coladaan.

Meidän parisuhteessa minä olen se joka mielellään juo olutta, Miika siideriä. Baarissa ihan väistämättä juomatilausta tarjoiltaessa minun eteeni laitetaan siideri, Miikalle lätkäistään se olut. Katsomme aina toisiamme hieman hymyillen ja tarjoilijan lähdettyä vaihdamme lasit. Juomakulttuurissakin näkyy yllättävän vahvasti sukupuolittuneisuus ja oletukset.


Aloittaessamme seurustelun, Miikan lempidrinkki oli Piña colada. Tykkään kyllä itsekin makeista drinkeistä, mutta yleensä preferoin silti esimerkiksi ihan perusrehellista Gin & Tonicia. Voitte varmasti arvata miten päin nämäkin meille yleensä tarjoillaan. Tai no, tarjoiltiin.







2009 joulukuussa lähdimme vajaan kuukauden matkalle USA:han ensin katselemaan vähän Los Angelesia ja koska nyt "olimme hoodeilla" ajeltiin Route 66:iä pitkin Las Vegasiin, tuohon jättimäiseen ekokatastrofiin. Jotkut kotona olivat ilmeisesti odottaneet että sieltä kuuluu hääuutisia, mutta ei - Elvikseksi pukeutunut pappi ei ollut meidän juttu. Sen sijan meillä oli salasuunnitelma mennä naimisiin myöhemmin matkalla Havaijin Mauilla. Ja mentiinkin.


Mutta Las Vegas, onko parempi paikka pitää polttareita!? No ei todellakaan! Polttareiden kannalta harmillisesti olin neljännellä kuulla raskaana, mutta vahvasti kannustin Miikaa ottamaan kaiken irti. Polttarit raskaana olevan, tulevan vaimon kanssa kahden kesken ei nyt ehkä muotoudu maailman villeimmäksi vaikka Las Vegasissa oltiinkin, mutta jos nyt edes vähän jotain.







Tuolla Sodoman ja Gomorran valtaamassa synnin mekassa on tarjolla vähän kaikkea, eikä vähiten jumalatonta määrää alkoholia bilettelijöille. Jumalattoman kokoisia drinkkejä myydään vähän joka kadun kulmassa. Miika päätti aloittaa siitä ja tilasi itselleen noin 1,5 -litraisen Piña coladan. Hyvää se kyllä oli, ryystöäänistä päätellen.


Sitkeänä sissinä mies veteli drinkkinsä loppuun asti ja alkoi aika nopeasti valittelemaan huonoa oloa sen jälkeen. Ilmeisesti liika on liikaa myös herkkudrinkeissäkin. Vetäydyttiin jossain vaiheessa hotellille, sillä enempi ei enää maistunut. Eikä sen koommin ole maistunut lainkaan, Piña colada nimittäin. Itse olen sen sijan oppinut tykkäämään tästä mieheni entisestä lempidrinkistä.






En varsinaisesti ollut pahoillani kun Australiassa treffatessamme Petri ja Laura kertoivat he että Taveunilta saa maailman parhaat Piña coladat. Paljon maailmaa matkanneelta pariskunnalta on tullut muutenkin hyviä vinkkejä meille tällä matkalla, joten tottahan tämäkin piti itse saada kokea. Tuumasta toimeen siis! Taveunilla yöpaikkamme oli entinen viiden tähden resortti Maravu Lodge, joka oltuaan viitisen vuotta tyhjillään on taas aloittanut toimintansa uuden omistajan johdolla. Nykyään ehkä hätäisesti kolmeen tähteen yltävä paikka on ihanasti rempallaan, ja sitä kunnostetaan jatkuvasti. Meidän private villa saatiin valmiiksi ihan parahiksi kun siihen muutettiin, mutta ravintola on jo jonkin aikaa ollut täydessä toiminnassa.


Superystävällinen baarimikko Chukee lupasikin meille kädestä pitäen demonstroida miten maailman parhaat Piña coladat tehdään, ja rakkaat lukijat, tässä teille myös videolla koko setti, jotta voitte kotonakin samaa toteuttaa.







Tähän tarvitaan:

- ananasmehua, mieluiten tuoretta
- kookospähkinän puolikas ja raastin
- vettä
- vaaleaa rommia
- Malibua tai muuta kookosrommia

 - korkea lasi

 - koristeluun kirsikka, kookosta, ananasta ja kukka, tai vaikka ihanan kitschimäinen drinkkivarjo

Sitten ei muuta kun videon mukaisesti.







..ja jos halajat toteuttaa alkuperäisen reseptin mukaisesti, tässäpä tämä.


CARIBE HILTONIN PIÑA COLADA RESEPTI

2 unssia rommia
1 unssi kookoskermaa
1 unssi kermaa
6 unssia tuoretta ananamehua
1/2 kuppia jäämurskaa


Sekoita rommi, kookoskerma, kerma ja anansmehu blenderissä. Lisää jäämurska ja sekoita 15 sekuntia lisää. Kaada korkeaan lasiin ja koristele tuoreella ananaksella ja kirsikalla.








Kannattaa kokeilla myös kotona, mutta nautinto on ehkä parhaimmillaan autenttisessa ympäristössään Fijin Taveunilla tai miksei myös Puerto Ricossa.


PS. Ei sitten kannata kokeilla mitäään puolentoistalitran settejä kerralla!

2 kommenttia:

  1. Uuh, voin hyvin kuvitella, että ei drinksu enää maistu puolentoistalitran jälkeen :D Sen sijaan olen todeistanut vierestä, kun ystävä Thaimaassa veteli ämpärillisen GT:tä eikä ole kyllä siihen kyllästynyt sittenkään. Sanonta ei makeaa mahan täydeltä pitänee siis paikkansa, mutta kitkerämmät on sitten asia erikseen. Ihanalta näyttää siellä Fijillä kaikkinensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bucketti geeteetä kuulostaa sekin aika liialta niin monella tapaa! :D Taidan jättää senkin silti kokeilematta vaikka tilaisuus tulisikin.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!