tiistai 3. marraskuuta 2015

Onnellisen naisen lomahiusten pelastus - Stage 11 ja Olaplex


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin näemmä myös vuorotteluvapaa. Itseasiassa tänään. Pienellä jännityksellä olen odottanut töihinpaluuta, koska vaikka Suomeen palaaminen on tuntunut ihanalta, en ole ihan varma miltä tuntuu kun todellinen arki ja rutiinit astuvat kuvaan.

Helpotusta paluuseen on tuonut uusi positio töissä, joka on aika pitkälti kaikkea sitä mitä tässä vaiheessa työltään voisi toivoa. Tai ainakin siltä se näin etukäteen vaikuttaa. Pomon kanssa pidetyn paluupalaverin jälkeen taisin hymyillä enemmän kuin aurinko matkan viimeisissä kuvissa Floridasta.

Tarvitseeko sanoa että olen suorastaan innoissani siitä että unelmareissua seuraa mahdollisuus päästä unelmaduuniin?







Yksi asia joka sen sijan on hymyilyttänyt vähemmän, on hiukset - paitsi matkalla, erityisesti sen jälkeen. Hiuslaatuni on sellainen ärsyttävän lasimainen, liukas ja vaikka sitä on paljon, se ei ole erityisen paksua. Saat läträtä hiukset täyteen ties mitä ainetta jos haluat että ne pysyy ruodussa, ja lisäksi pistää aimo ajan käsittelyä päälle. Tiedättekö tunteen?


Himmeällä laittamisella ne saa näyttämään ihmismäiseltä, mutta koko vuoden reissun aikana on varmasti yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun niitä laitoin, tai ylipäänsä pääsin laittamaan olosuhteiden pakosta. Lisäksi niitä ei vuoteen ole juurikaan hoidettu. Aurinko, kuluminen, normaalia heikommat pesu- ja hoitoaineet, meri- ja kloorivedessä liottaminen ja ties mikä on antanut omansa kuntoon. Ei väriä, ei leikkausta, ei mitään vuoteen. No, kyllähän te näitä kuviakin olette nähneet matkalta. Mahdollisuuksien salliessa olen valmis näkemään hiusten eteen vaivaa - ja joskus vaikka mahdollisuuksia ei olisikaan. Matkalla on kuitenkin päätä koristanut kamala maailmanmatkaajan moppitukka.

Onko teillä koskaan ollut samaa ongelmaa aurinkoloman aikana, tai ihan vaan pitkän loman jälkeen?








Vähän enemmänkin innoissani astelin Helsingin Citykäytävän toiseen kerrokseen Stage 11 -kampaamoon hoitamaan hiuksiani hienommaksi jotta töihin ei tarvitsisi palata moppitukkamaailmanmatkaajana. Teetä hörppiessä kävimme hieman kampaajani Annan kanssa läpi vaihtoehtoja mitä tehdä pahasti kärsineille lomahiuksille.

Vuoden matkan aikana hiustenhoidossa on tehty mullistava keksintö nimeltä Olaplex, joka tuntuu olevan suorastaan ihmeaine. Normaalisti hiuksia värjätessä prosessissa käytettävät hapetteet vaurioittavat hiusten rakennetta, ja vaikka hiukset hetkellisesti saattavat näennäisesti näyttää parempikuntoisilta, loppujen lopuksi kaikki käsittelyt kuluttavat hiusta paljonkin. Vaalennus on vielä värjäystäkin astetta pahempi. Myös föönaus, suoristaminen ja ihan harjauskin vaurioittaa rikkisiltoja hiusten kuitukerroksissa, joka siis on se syy ja hiusten huono kunto puolestaan seuraus.

Olaplex-käsittelyn voi tehdä värjäyksen yhteydessä tai ihan yksistään jos ei väriä kaipaa. Kahden amerikkalaisen huippukemistin kehittämän aineen kerrotaan vaikuttavan hiuksen sisältä käsin - ei vain ulkoisesti, kuten hoidot aikaisemmin. Molekyyli, jolle nimeksi on siis annettu tuo Olaplex, paitsi korjaa vaurioituneita rikkisiltoja, myös vahvistaa niiden sidoksia. Tulos on pysyvää, ja se tekee tästä hoidosta niin mullistavan.


Tästä hoidosta on karmean kuontalon pelastukseksi, eikä vain väliaikaisesti.








Päädyimme Annan kanssa Olaplex -hoitoon, sekä kevytväriin, jotta kärsinyt hius ei kärsisi yhtään enempää, vaan sitä hoidettaisiin mahdollisimman paljon.

Ensimmäisenä hiuksiin levitettiin väri, sekä ensimmäinen osa hoitoa, yhtäaikaisesti. Molemmat saivat vaikuttaa reilut puoli tuntia, ja pesun jälkeen levitettiin vielä hoidon toinen vaihe.

Nyt on myös pakko hehkuttaa - Stage 11:llä on nimittäin hierovat pesutuolit. Hiustenpesu on muutenkin aika ihana hetki aina  kampaajalla, mutta täällä se on vielä astetta parempi. Olen joskus Filippiineillä istunut kampaajalla, jossa kampaaja hieroi hartioita lähes koko vaikuttamisen ajan. Mietin miksei Suomessa olla keksitty vastaavaa palvelukulttuurin parannukseksi, ja nyt onneksi on.









Kahden hoitovaiheen jälkeen vielä leikkaus ja föönaus, ja voilá, näin oli maailmanympäritravellerista kuoriutunut taas työkelpoinen nainen! Kauan kaivattu otsatukkakin tuli taas takaisin kun ei tarvitse miettiä miten se tropiikin kuumuudessa toimisikaan.





Lomahiusten hoitovinkit


Hiukset kärsivät monesta syystä. Lomahiuksille Anna ehti heittää parhaat vinkkinsä:


1. Suojaa hiukset auringossa aina hatulla tai huivilla.

Aurinko pääsee vaurioittamaan rakennesiltoja, ja hiusten kunto huononee ja erityisesti latvat kuivahtavat helposti. Hiusten UV-suoja on lähinnä päänahan suojaamista.


2. Käytä hoitavia ja suojaavia tuotteita.

Lomallakin kannattaa muistaa käyttää hoitavia tuotteita. Pakkaa kassiin mukaan myös hoitoaine ja tehohoito. Shampoo omalle hiustyypille. Käytä lämpösuojaa hiusta käsiteltäessä, sillä vaikka hius kestää kuumuutta, lämpösuojatuotteet suojaavat mekaaniselta rasitukselta ja poistavat pörröisyyttä ja kosteutta, sekä ehkäisee sähköistymistä.


3. Hyvä leikkaus

Mitä parempi leikkaus, sen vähemmän käsittelyä hius tarvitsee.


Ja viimeisenä vinkkinä halutessaan ennaltaehkäistä hiusten joutumista huonoon kuntoon ja säilyttää niiden kiillon, tai kun vahinko on jo ehtinyt tapahtua, eli kaltaiseni tukkakatastrofin jälkeen:


4. Olaplex -käsittely kampaajalla

Käsittelyn voi uusia joka kampaajakäynnillä, vaikka jo yhden käsittelyn tulos on pysyvää. Lisäksi kotiin suositellaan kerran viikossa käytettävää kotihoitotuotetta. Vaikka unohtaisi sen välillä laittaa, se ei haittaa tuloksen kannalta. Tuotetta voi lisäksi laittaa pehmittämään kynsinauhoja, vinkkasi Anna.


Tietysti, miksi en itse tullut ajatelleeksi.



Käsittelystä on nyt aikaa pari viikkoa. Hiukset tuntuvat taas eläväisiltä ja hyväkuntoisilta, ja olen huomannut että jostain syystä normaali 2-3 päivän pesuväli on pidentynyt 3-4 päivän väliksi. Aiemmin on myös tuntunut että pituuskasvu jumahtaa juuri tähän pituuteen. Annan mukaan se saattaa johtua siitä että hiukset ovat liian hauraat ja huonokuntoiset kasvaakseen pidemmäksi, ja alkavat katkeilemaan. Elättelen siis toiveita, että Olaplex-hoidot saisivat tähän muutoksen.


Ehkä ensi matkalla toimin silti vähän fiksummin hiusten suhteen.





Niin, vaikka työt tässä alkavat, niin pari seuraavaa matkaakin on jo tiedossa. Toisessa nämäkin vinkit tulevat tarpeen. Tämän viikon lopusta lähden ihan A-luokan matkalle itsekseni, ensiksi elvyyttämään hetkeksi heikommalla hapella ollutta lasketteluharrastusta Rukan avajaisiin. Marraskuun lopussa haen vähän lisää D-vitamiinia Benidormin auringosta aktiviteetteja testaillen ja eri ruokapaikkoihin tutustuen. Siellä aion suojata hiuksiani vähän paremmin.


Tänään kuitenkin töihin palaa paitsi hiuksiinsa huomattavasti tyytyväisempi ja erityisesti elämästään monestakin syystä onnellinen nainen.


Vaikka olisihan sitä tietysti voinut jäädä vielä vapailevan aviomiehen kainaloon nukkumaankin.






// Tämä postaus on tehty yhteistyössä maan mainion Helsingin Citykäytävässä sijaitsevan Stage 11 -kampaamon kanssa. Lämmin kiitos lookin pelastamisesta!

62 kommenttia:

  1. Wau, no aika mahtavaa että vuoden poissaolon jälkeen pääsee vielä unelmaduuniin! Lucky you! Kivaa töihinpaluuta! :)

    VastaaPoista
  2. Todella. Kiinalaisessa onnenkeksissä saamani teksti "Life will throw you a pleasant curve" taitaa käydä toteen. ;)

    Kiitos Katja!

    VastaaPoista
  3. Kotihoitotuote kannattaa todellakin napata käsittelyn jälkeen kampaamosta mukaan ja sitä kannattaa myös muistaa käyttää =) Olaplex on mainio tuote ja sillä pystyy tekemään vaalennuksia entistä rohkeammin. Aivan kaikkiin ihmeisiin sekään ei kuitenkaan yllä yhdellä kerralla. Ihmeaine se ei siis ole, vaikka se siltä saattaisi tuntuakin.
    Olemme koonneet saamiamme kysymyksiä & vastauksia sivuillemme, joten sieltä saa vastauksen omiin Olaplex-pulmiin: http://blackouthair.fi/olaplex/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mainiosti koottu, kiitos linkkauksesta tänne!

      Ilmeisesti tulos vaan paranisi tästä kun kävisi useammin hoidossa, ja todennäköisesti käynkin. Kotihoitotuotteenkin käytön jälkeen hiukset on aina ihan kuin uudet.

      Poista
  4. Olaplex käytössä täälläkin, tosin unohdan sen aina kuukausiksi kaapin perälle ja sitten hädässä koitan sen kanssa läträtä... Täällä painin Kiinassa ongelmissa vaaleiden, lähes valkoisten hiusteni kanssa. Olen nyt käynyt kerran värjäyttämässä tyvikasvun ja pieleenhän se meni. Tiistaina aika toiseen paikkaan, katsotaan jos tällä kertaa lopputuloksesta tulisi muun tukan tavoin valkoinen eikä oranssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Siellä tosissaan varmaan vähän erilaiset aineet käytössä, ja ovat tottuneet vähän erilaista hiuslaatua käsittelemäänkin. Pidetään peukut pystyssä että tulee toivottu tulos! :D

      Poista
  5. Vaikka tykkään tuosta surffitukastakin, niin ehkä lopputulos on sittenkin parempi töihin :) Olaplexiä pitäisi minunkin kokeilla kun on aina ollut aika huonokuntoinen tukka, eikä tanskalainen kova vesi paranna tilannetta lainkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä olisi vielä ollut vähän eri juttu, mutta näin talvea kohti moppitukka olis kyllä näyttänyt duunissa vaan vähän epäilyttävältä. :D

      Lämmin suositus kyllä Olaplexille. Palasi kiilto ja kunto matkatukkaan.

      Poista
  6. Tuo Olaplexin kokeilu on täälläkin ollut monesti mielessä, mutta kun se kynnys varata aikaa kampaajalle on vaan niin korkea (en värjää hiuksia ja pitkät saa helposti leikattua itse). Luulen että tästä rohkaistuneena voisin kuitenkin jo hyvissä ajoin varata ajan hoitoon heti talven pidemmän reissun päätteeksi niin kehtaa sitten itsekin palata takaisin töihin kun edes etäisesti näyttää ihmiseltä.;)

    On muuten aika mahtavaa että pääsit pitkän reissun jälkeen takaisin tuollaiseen työtilanteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkissä hiuksissa on kyllä todellakin puolensa, samoin siinä että EI ole otsatukkaa, mutta satun nyt vaan tykkäämään siitä, olkootkin että sitä pitää sitten käydä leikkaamassa kolmen viikon välein.

      Omalla kokemuksella voin kyllä suositella just reissun jälkeen ainakin tuota Olaplexiä jos haluaa saada hiukset taas johonkin ruotuun. Eihän tästä nyt vielä mitään eteläeuroopan hiuslaatua saatu, mutta jos nyt kuitenkin edes vähän enemmän edustuskelpoinen.

      Ja ihan todellakin mahtijuttu että duunikuviot meni näin!

      Poista
  7. Hienoa, että sinullakin työkuviot järjestyivät reissun jälkeen parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, se on aina iloinen asia että arkijutut saa toimimaan parhain päin! :)

      Poista
  8. Upea uusi look! Ja hienoa että pääset unelmatyöhön, mikäs sen parempi tapa aloittaa taas arki Suomessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä ihan nappiin tämä homma tällä kertaa, ja mikäs sen mukavampaa. Helpottaa paluuta arkeen, vaikka se noin ylipäänsä kyllä on mukava palata jonkinlaiseen säännölliseen rytmiin muutenkin. :)

      Poista
  9. Vau... sä näytät niin hyvältä. Punainen väri sopii sulle todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos vallan maiju!

      Jos pinkki on sulle SE juttu, niin punainen on kyllä ehdottomasti mulle. :)

      Poista
  10. Ihania tukkakuvia! :) En ollut ikänä kuullutkaan tosta Olaplexistä. Pitääkin omalta kampaajalta kysyä, tekeekö se sellaisia hoitoja. Kävin muuten juuri viikonloppuna pikavisiitillä Benidormissa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä, ja jos ei niin hakeudu paikkaan jossa tekevät! Ainakin tuota Stagea voi nyt suositella tämän kokemuksen perusteella.

      Mitäs tykkäsit Benidormista?

      Poista
  11. Seurasin maailmanympärimatkaanne ja olin iloinen, että pääsitte noin mahtavalle reissulle pienen lapsen kanssa. Kiva kuulla, ettei töihin palaaminen tunnu pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuo lapsen kanssa matkailu ei ole koskaan ollut mikään kynnys, ei edes pidemmälle matkalle. Ja toivottavasti ei kenellekään muullekaan joka sellaisesta haaveilee!

      On tietysti outoa olla taas sorvin ääressä, mutta varsin iloinen asia on se että pääsee tekemään mieleisiään hommia. :)

      Poista
  12. Tosi hienoa että vuoden poissaolon jälkeen pääset unelmapaikkaan! Mulla se unelmapaikan haku on vasta käynnissä, valmistun joulukuussa ja jotain töitä ois kiva löytää. Hyvä vinkkilista siihen miten hiukset saa pidettyä kunnossa myös matkalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että työnhau natsaa opiskelujen jälkeen!

      Pitää muistaa suojata näitä hiuksia vähän paremmin jatkossa. Ettei sitten ole ihan niin paljoa korjattavaa..

      Poista
  13. Mahtihomma tuo työkuvio!! Onnea! :) Ja Olaplexkin on aika mahtihomma, vaikkei ehkä ihan samassa mittakaavassa noin niinkuin henk.koht. elämän kannalta, mutta loistokeksintö kuitenkin...

    VastaaPoista
  14. Tiedän niin tuon tunteen reissuhiuksista! Ulkomailla ei ikinä tiedä miltä kampaajan jälkeen näyttää! Varmasti ihana päästä Suomessa kampaajalle pitkän reissun jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomailla on ihan hasardia mennä kampaajalle, varsinkin kun suomihius vaatii yleensä ihan erilaista käsittelyä kuin ulkomaalaisten. Kamal yleistys, mutta suomalaisten hius on ihan erilaista kuin muualla, sen on todennut moni.

      Ihanaa tuntea itsensä edes jokseenkin ihmiseksi taas! :D

      Poista
  15. Vain yksi kommentti: suoristusrauta. Hoitaa homman, jos vaan on sähköä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä korjattiin kyllä nyt ihan muita ongelmia kuin sähköisyyttä. :)

      Poista
    2. ... tarkoitin, että suoristusrauta toimiakseen tarvitsee tietysti sähköä :-) Ei että se sähköisyyttä korjaisi.

      Poista
    3. Niin tietysti! :D

      Juu vaatii sähköä! Mutta ei varsinaisesti kyllä korjaa ongelman kuin näennäisesti. Siitähän hius sitten vaan kuluu lisää kun suoristusraudalla muotoilee. Olaplexillä sitten korjaillaan muun muassa niitä suoristusraudalla aiheutettuja vaurioita. :)

      Poista
  16. Itse voin kampaajana suositella tuota Olaplex-hoitoa kaikille. Ja voin myös kertoa, että suutarin lapsella ei todellakaan ole kenkiä. Usein matkoillani hiusten suojaaminen unohtuu täysin, harja saattaa jäädä kotiin ja edellisellä reissulla pesin hiukseni saippualla. Muille kyllä muistan aina suositella kaikki muun muassa sinunkin mainitsemasi vinkit! Onnea työstä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sehän on just niin aina ettei omalla osaamisalueellaan ole asia kunnossa, kuuluu asiaan. :D

      Se on tosi ikävä tunne kun tajuaa että shampoo on loppu eikä missään ole mitään järkevää paikkaa mistä ostaa mitään järkevää lähelläkään. Onnekis saa Olaplexiä sitten kotona korjaamaan.

      Ja kiitos paljon, hyvä fiilis paluusta!

      Poista
  17. Oon kuullut monilta Olaplexista vain hyvää. Tekisi mieli itsekin kokeilla. Uusi tukka näyttää muuten ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsin juuri huhujen takia itsekin tuota lähteä kokeilemaan ja toimi kyllä, joten kannattaa!

      Kiitos pus, viihdyn siinä ainakin paremmin kuin surffitukassa täällä Suomessa. ;)

      Poista
  18. Mä en suojaa hiuksianii oikeastaan mitenkään auringossa, koska haluan niihin aurinkoraidat. Onneksi mulla ei hius auringosta kärsi. Kampaajalla tosin voisi käydä vähän useamminkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuppaa vähän itsellänikin unohtumaan kampaajakäynnit... ja suojauksetkin. Mutta sun hius ei taidakaan olla lainkaan yhtä herkkä vaurioitumaan kun tämä omani. Onnekkaita ovat ne, jotka kärsivät vähemmistä hiusongelmista. :P

      Poista
  19. Mahtavaa, että työkuviot järjestyivät aivan unelmasuuntaan!
    Ja todella hyvä leikkaus & väri, sopii hyvin Sinulle.

    Hyvä kampaaja on kullan arvoinen ja oikeanlainen leikkaus tekee hiusten laiton niin helpoksi.
    Kampaajakäynneistä en tingi vaikka mikä olisi - tukka hyvin, kaikki hyvin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pyrin itsekin sen ajattelemaan useampien huonojen kampaajakäyntien jälkeen. Jos löytää hyvän, siitä kannattaa pitää kiinni!

      Ja kiitos paljon, moni asia meni kivasti putkeen paluussa. :)

      Poista
  20. Onnea unelmatyöstä! Ja hyvältä näyttää nuo hiuksetkin :) Itse jatkuvasti reissavana olen luopunut kaikenlaisista värjäämisistä ja sen kummemmista hiusmalleista. Pidän vaan hiukseni pitkinä, niin saan elekielelläkin selvitetty kampaajalle mitä niille pitää tehdä: "tuosta vaan naps huonot latvat pois :)" Se mihin nykyään kiinnitän huomiota on, että minulla on hyvä shampoo ja hoitoaina mukana plus muutama yksittäispakattu tehohoitoaine. Varsinkaan syrjäseuduilla kun ei voi luottaa siihen, että marketista löytää minkäänlaista järkevää shampoota, saatika sitten hoitoainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en juurikaan värjäykseen perusta, mutta nyt oli tullut kaiken maailman vanhat värit ja raidat esiin tuolta kun mitään ei oltu tehty vuoteen. Pyrin pitämään mahdollisimman luonnollisena itsekin värin. Sinulla se on varmasti vielä tärkeämpää kun elämä on yhtä pitkää matkaa. :)

      Kunnon shampoo ja hoitoaine on ihan must, mutta ei tosissaan aina saatavilla! Ärsytti todella paljon kun purkit loppui kesken jossain huitsin skutassa, eikä kunnollista korvaajaa löytynyt viikkoihin mistään. :P

      Poista
  21. Nyt voin kyllä samaistua, eipä tullut tukkaa hoidettua vuoden reissaamisen aikana ja siltä se kyllä näyttikin. Aurinko teki tuhoaan ja latvat hapsottivat kuivuuttaan. Toissapäivänä sain vihdoin minäkin aikaiseksi käydä kampaajalla ja pituutta lähtikin reippaasti, nyt on tukkahuolet taas selätetty hetkeksi. Eipä sitä reissussa jaksa (tai ainakaan minä en jaksa) laittaa hiuksia joka päivä eikä tarvitsekaan :) Sopii sulle tuo tukka ja onnea uusista työkuvioista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukka ei jotenkin ole ensisijaisella prioiteetilla matkalla. :P Pitäisi vaan muistaa noita Annan vinkkejä käyttää, jotta paluu kotiin ei olisi sen asian osalta ihan yhtä tuskaista.

      Kiitos, ja kiitos kovasti. :)

      Poista
  22. Täällä yksi maailmanympärimatkaaja myös, jonka hiuksia pelastetaan Olaplexilla! :) Aloitin käytön elokuussa ja täytyy seuraavaksi ostaa uusi pullo kotiin.
    ps. Onnittelut unelmaduunista! Älyttömän hienoa työnantajan puoleltakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olaplex on ystävä!

      Ja kiitos, oli kyllä tosi kivasti hoidettu työnantajalta. Mahtavaa että ymmärrystä löytyy paitsi ihmisen omien ammatillisten intressien hyödyntämiseen, myös moisen pitkän vapaan myöntämiseen.

      Poista
  23. Kun tukkaa on kahden ihmisen edestä, en lähde reissuun ilman omia aineita. Ne painavat, mutta säästyn paljolta. Vuodessa kyllä kehittyisi leikkaamatta sellainen pääskysenpesä päähän, että huh! Olaplex minullekin vieras, mutta ei sellaista ole kampaajakaan tarjonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla kampaajilla ei ole tuota Olaplexiä tarjonnassa, kannattaa siis katsella paikkaa missä on muualta jos ei omalla ole ja sitä kaipaa.

      Olisipa jaksanut kantaa ja ennen kaikkea maailmalta vielä löytää oikeat tuotteet mukaan. Vähän heikosti oli välillä tarjolla. Ja koska kaikille kolmelle ei viitsinyt hommata omia, piti katsoa sellaiset jotka suurinpiirtein sopii kaikille. Ongelmahan vaan on että kaikilla on ihan erilaiset hiukset. :)

      Poista
  24. Noniin, nyt uusi yritys läppäriltä! Kommentoin viimeksi, että mun tukka on kyllä aikamoinen surffitukka suurimman osan aikaa ja sen käsittelyyn olis nyt kyllä tarvetta. Espanjassa tukka oli mun mielestä tosi hyvässä kunnossa, mistä lie johtui (aurinko paistoi muttei paahtanut, huippu suihku....?), mutta Saksassa on taas ihan toista maata. Äh, on sellainen perus suomitukka, joka ei asetu millään. Matteollakin on varmaan enemmän tukkaa kun mulla, sillä on ihan kauhee pehko. :D Onnea unelmaduunista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tätä jatkuvaa tukkataistelua! :D

      Kannattaa kysellä siellä Saksasskin Olaplexin perään jos kaipaa kunnon tehohoitoa, jenkkikeksintö, ja luultavasti siis myös sieltä löytyy. Tai sitten buukkaat Suomesta kun seuraavan kerran tulet tänne. :)

      Poista
  25. Mulla on kaikki maailman kokemukset surffitukkahommista, hrrr. Olen käynyt säännöllisesti kampaajalla 5-8 viikon välein käytännössä koko elämäni, ja vain vuodet ulkomailla olen ollut omien värjäystaitojeni varassa - ja päätynyt aina Suomeen palattuani milloin millaisiinkin tehohoitoihin kun tukka on ollut niin kaameassa kunnossa. Aina ne ovat auttaneet, ja olaplexiäkin on kokeiltu, mahtavaa ainetta. Toinen uusi suosikkini on ruskea hiuspuuteri, kun siirryin vaihtelun vuoksi ruskeatukkaiseksi ja hiusmalli on tällä hetkellä otsatukkaa myöten melkein sama kuin sinulla. :-) Puuterilla saa pidennettyä pesuväliä ja samalla vähentämään kuivaus- ja suoristuskertoja -> tukka voi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sullahan on siis vaan älyttömän hyvä maku ainakin hiusten suhteen! :D

      Kerropas mistä löysit ruskeaa hiuspuuteria? Pätevää värillistä kuivashampootakin on vaikeeta löytää, puuterista nyt puhumattakaan!

      Poista
    2. Ihan sieltä liikkeestä, 4 reasons tai 4 seasons tai vastaava oli se merkki. Ihan paras tuote ja olen nyt monessa kampaamon ikkunassa sitä nähnyt kun olen osannut katsoa...

      Mun mies sanoi uuden tukan nähdessään että "voi voi kun näytät väsyneeltä, pitäiskö sun käydä solariumissa..." ;D :D ?!

      Poista
    3. :D :D :D

      Nyt on jäänyt mieskoulutus vaiheeseen!

      Mutta kiitos, mun pitää tsekata tota merkkiä myös, niillä on yleensä hyvät tuotteet. Ensihätään löysin Baptiste (vai onko Batistea), mutta se oli vain kuivashampoo, eli jos tuolta sitten sitä puuteria.

      Poista
  26. Itsellä ei ole kyllä lomalla ongelmaa hiuksista eli yleensä lyhennä niitä hieman ja annan parran rehottaa koko reissun ajan sitä siistimättä. Pidän sitä osittain turvallisuuskysymyksenä, sillä "rähjääntyneen" näköisenä voikin sitten liikkua missä huvittaa ja tutustua kohteeseen parhaalla mahdollisella tavalla :-D No omat reissuni on olleet aina alle kuukauden mittaisia, niin tarvittaessa pääsee kyllä sisään haluamiin paikkoihin etsiessä laadukkaampia ruokakokemuksia :-)

    P.S. Onnittelut unelmaduunista unelmareissun jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei toistaiseksi olla käännytetty ravintolan ovelta moppitukallakaan, ja ehkä naisia ei ihan niin herkästi muutenkaan, mutta oma fiilis on se ratkaiseva. Liian sliipattuna ei tosissaan viiti kaikissa kohteissa mennäkään ja täytyy sanoa että jossain kaukaisilla saarilla kun tuli vastaan mimmejä, jotka olivat vetäneet vimpan päälle meikit, ripset, hiukset ja kaikki snorkkelimatkaa varten, ei jotenkin ihan istunut ympäristöön ylipäänsä. :)

      Lomalook on ihan fine lomalla, mutta tälleen töihin paluun kynnyksellä on kiva tuntea itsensä vähän ihmiseksikin.

      Ja lämmin kiitos onnitteluista!

      Poista
  27. Otsis sopii sulle tosi hyvin. :-) Mä oon käsitellyt oman tukkani ihan pilalle... No, onneksi se kasvaa aika nopeasti, niin saa sitä tervettä hiusta sitten taas sieltä (että voi pilata lisää). Musta tuntuu, että mun hiukset voi paremmin Japanissa kuin Suomessa. Onkohan vedellä jotain tekemistä? Samat shampoot on kuitenkin yleensä käytössä. Tai ehkä ilmankosteus tekee mun hiuksille parempaa kuin Suomen kuiva ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä ihan otsis-ihminen, vaikka aina välillä tulee joku tarve kasvattaa se pois. Viimeeksi nyt oikeastaan vaan reissun takia.

      Olen aina katsellut kuvista sun hiuksia että ne ovat niin ihanan väriset! Tiedän kyllä että sitä varten joutuu tekemään kovasti työtä, varsinkin ylläpidon osalta, mutta hyvältä ne ainakin kameran linssin läpi näyttää.

      Vesissä kyllä muuten taitaa olla eroja, sillä joissain paikoissa huomaan itsekin hiusten voivan paremmin, ja asettuvan helpommin kuin kotona.

      Poista
  28. Mahtavaa uutta elämänvaihetta! Ja kyllä - upealta näyttää :-)

    VastaaPoista
  29. Mahtavaa, että saat heti reissun jälkeen aloittaa unelmaduunissa! Ei ala arkikaan varmaan heti tympäistä, kun palmut ja aurinko on vaihtunut pimeään Suomen marraskuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosissaan, eli jos nyt pitää kuitenkin jossain vaiheessa hyljätä ne palmut ja aurinko niin tämä oli kyllä oikein hyvä vaihtoehto sille. :)

      Poista
  30. Aina tällaisia juttuja lukiessa mun ensireaktio on googlata, toimiiko hehkutettu ihmetuote oikeasti, ja täytyy sanoa, että olin aika yllättänyt, että tämä vaikuttaisi oikeasti kemiallisesti toimivan. :) Mä oon tällainen "kampaajalle kerran vuodessa"-ihminen, mutta samat "hiusongelmat" multakin löytyy joten ehkäpä pitää etsiä joku Olaplexiä tarjoava kampaamo täältä. Värjäykset ei enää kiinnosta samaisesta harvasta kampaamokäyntimäärästä johtuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan samanlainen reaktio, ja ihan ensitöikseni googlettelin näitä juttuja mäkin! :D

      Jos lähtökohtaisesti hiukset on vähän paremmassa kunnossa eikä tartte kampausta päivittää tai ylläpitää niin varmaan jää kampaajakerratkin vähän vähempään. Itsekin voisin niissä vähän skarpata, ja ihan vaan tuon Olaplexin takia taidan skarpatakin. Ja kai niitä latvojakin on hyvä säännöllisesti napsia pois.

      Itse olen näitä värjäyksiä vähentänyt ihan senkin takia ettei niitä niin pitkään olla vielä tutkittu mikä pitkäaikainen vaikutus käytöllä on ylipäänsä, ja koska tummasta pohjasta johtuen niille ei koskaan mitään erityisen radikaalia edes tehdä.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!