sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Naimisiin Havaijilla!



"From this day forward
you shall not walk alone.
My heart will be your shelter,
and my arms will be your home."





Kosinta


Se oli eräskin marraskuinen aamu kuusi vuotta sitten kun Miika kiikutti eteeni kirjekuoren aamiaisen kera. Kirjekuoren sisältä paljastui tähti. Nimekseen tuo tähti oli saanut "Tuutsie miun vaimoks?". Kyllä vain, sen niminen tähti on nyt jossain tuolla tähtitaivaalla, ihan virallisesti, ja se on meidän. :)


Onnen ja liikutuksen kyyneleiden lomassa alkoi pohdinta siitä miten ja missä meidän häitämme vietettäisiin. Pitkään meillä ei mennyt päättää että vihkiminen tapahtuisi kaikessa hiljaisuudessa kuukauden päästä alkavalla vajaan kuukauden reissulla, joka suuntaisi Los Angelesin ja Las Vegasin kautta Havaijin Mauille. Vaikka Vegasissa oma viehätyksensä onkin, päädyimme valitsemaan hääpaikaksi Mauin. Vegasin lisäksi, myös Maui on USA:ssa yksi helpoimpia osavaltioita mennä naimisiin byrokratiansa osalta.

Tuli kuitenkin lievästikin sanottuna kiire saada kaikki järjestettyä.





Valmistelut Suomessa


Päätimme olla kertomatta asiasta kenellekään, hiljaa hissukseen valmistella kaikki ja jättää kihlavaiheenkin kokonaan välistä. Morsiuspuvun tilasin netistä suoraan mittatilauksena Mauille odottelemaan parasta toivoen, sormus löytyi tiukan etsintävaiheen jälkeen, ja saatiin kultasepältä päivää ennen lähtöä mukaan. Esteettömyystodistukset tilattiin maistraatilta varmuuden vuoksi, kun mistään ei oikeastaan löytynyt mitään tietoa aiheesta. Ihan vaan ettei jäisi siitä sitten kiinni.

Esteettömystodistusta Suomesta ei kuitenkaan tarvita kun vihkiminen tapahtuu ulkomailla, vaan paikalliset lait ja määräykset ovat ne minkä mukaan mennään. Lisää voi lukea täältä.





Hääkoordinaattori Mauilta


Päätimme myös etsiä nk. wedding coordinatorin Mauilta, joka oli todellakin haastavaa Suomesta käsin. Haastavampaa tosin olisi varmasti ollut itse yrittää säätää kaikki asiat kuntoon etäältä.

Erityisesti asiaa hankaloitti se että oli kyse kahdenkeskisestä tilaisuudesta, eikä kymmen- tai satapäisestä juhlasta. Internet on pullollaan mauilaisten hääkoordinaattoreiden sivuja, mutta ongelma oli, että kaikki halusivat tarjota valmiita paketteja, joihin kuului tietty määrä asioita aina kukkakimpuista vihkijään, valokuvaajaan, ruokapakettiin ja juhlapaikkaan. Kuviakin sai paketteihin mukaan vain muutaman. Vieraita olisi saanut enemmänkin.

Monelle koordinaattorille lähetimme sähköpostilla kyselyitä, ja monet näistä eivät olleet halukkaita muuttamaan pakettejaan. Ja sitten onneksi löysimme Fayn. Sivut olivat aika karmeat jo tuolloin, eikä niitä näemmä vieläkään olla uusittu. Nainen vaikutti kuitenkin timanttiselta.

Fayllä oli googletellessa hyvät referenssit ja hän ymmärsi yskän täydellisesti. Fay myös vinkkasi että valitsimme sitten kenet tahansa, kaikki rannat Mauilla on julkisia rantoja, eikä yhdenkään käytöstä saa pyytää vuokraa - ilmeisesti tätä joskus tehdään.

Tärkeintä meille oli että joku hanskasi aikataulutuksen, hankkisi vihkijän, kukat ja valokuvaajan. Erityisesti valokuvaaja oli tärkeä - olisivathan ne meidän muistojen ja sormusten lisäksi ainoa asia mikä jäisi näistä jäljelle. Ehkä vanhempia ja ystäviä myös kiinnostaisi nähdä jotain näistä...






Valokuvaajien linkkilistasta valitsimme kuvaajan, jonka tyyli näytti istuvan meille parhaiten, ja Fay hoiti kaikki buukkaukset. Maksoimme koko hääpaketista kuvaajinen, vihkijöineen yms. noin 1000 USD:tä, joka oli silloisella kurssilla noin 650 euroa.

Sitten tarvitsikin enää lähteä matkaan ja toivoa parasta.


Valmistelut Mauilla


Vihdoin perillä Mauilla!

Paikan päällä saamme kulumaan yhden päivän vihkiluvan, eli marriage licensen, hankkimiseen. Fay on toimittanut meille osoitteen ja ajan missä pitäisi olla, käymme näyttämässä passimme ja täytämme paperit, ja voilá, 30 minuutin jälkeen kävelimme ulos muutaman kympin köyhempänä naimalupa kädessä.

Lisäksi pitää valita vihkikaava. Fay toimittaa meille valmiita pohjia, joita hieman muuntelemme. Ilmoitamme minkä väriset kukat haluaisimme kimppuun ja lei'hin. Mikä ihanan kutkuttava ajatus saada mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa kaukaisella rannalla paljain jaloin lei kaulassa.

Suoraan Mauille toimitettu morsiuspukukin istuu kuin hanska. Aivan mielettömän hieno juttu, sillä vatsassa kasvaa pieni seikkailijattaren alku neljättä kuukautta. Lievä epävarmuustekijä vaatteiden istuvuuden osalta. :)








Paljain jaloin Tyynenmeren hiekkarannalla, auringonlaskun aikaan


Hääpäivän aamuna synkkaamme vielä järjestelyjen osalta Fayn kanssa, sillä taivas näyttää sateiselta. Iltapäiväksi kuitenkin luvataan pilvetöntä, joten pitäydymme alkuperäisessä suunnitelmassa. Ja kas, hieman aamukymmenen jälkeen taivas aukeaa!

Aamupäivän vietän rannalla bikineissä ja papiljotit päässä huivin alla. Vatsanpohjassa lentelee pieniä perhosia. Katselen kun Miika snorklailee metsästäen jättimäisiä merikilpikonnia, joita meidän rannalta löytyy harvase aamu.






Vihkipaikaksi on valittu noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Paipu beach syrjäisen sijaintinsa, rauhallisuutensa ja kauniin rantansa takia. Häätamineissa taiteilemme pienen kasvuston ja kivien läpi, kunnes edessä aukeaa lähes autio hiekkaranta, juuri sellaisena kuin olinkin vihkipaikkani ajatellut.


Reverend Bobin aloittaa vihkiseremonian puhaltamalla simpukkaan. Pelkään koko ajan milloin kyynelvirta alkaa. Koko seremonia on kuitenkin niin äärettömän lämminhenkinen ja rento että jännitys laukeaa nopeasti. Ei mitään pönötyksiä, välillä meidän käsketään katsomaan silmiin, välillä tulee jokin pieni vitsinpoikanenkin.

Kaikki sanottu on niin kaunista.









Tässä sitä nyt seistään. Uskomattomissa maisemissa, paljaat varpaat hiekkaan upotettuina, kaukana kaikesta. Kaikki on juuri niinkun pitääkin. Ihminen rinnallani on se, jonka kanssa minun tämä elämä kuuluukin elää, on aina kuulunut.

Vain me kaksi Havaijilla auringonlaskun aikaan. Kaikki on niin oikein.











"I give you this lei of love,
my beloved,
with all the Aloha in my heart.
  

With this, I join my life with yours."




Vihkikaava etenee kuten pitääkin. Lopuksi Bob julistaa meidät mieheksi ja vaimoksi.



Viimeisenä Bob puhaltaa simpukkaan seremonian päättymisen merkiksi ja kertoo ettei ole pystynyt puhaltamaan pidempään kuin yksikään pari on vastavihittynä suudellut. Emmekä mekään ole ne ensimmäiset. Pastori kehottaa meitä myös kävelemään yhdessä ensimmäistä kertaa avioparina rannan päästä päähän, ja painaa mieleen ne maisemat ja tunteet, ja pitämään ne ikuisesti muistissa.


Ei pelkoa, ei tämä unohdu koskaan.









Avioliiton virallistaminen Suomessa


Vihkimisestä saadut viralliset paperit pitää vielä toimittaa Havaijin kuvernöörille postilla paikan päällä. Parin kuukauden kuluttua meille tipahtaa Suomessa postiluukusta paperi, apostille, jossa näyttää olevan hieman tekstiä, kuvernöörin allekirjoitus ja Tiimarista hommattu kultainen joulutähtitarra jonkinlaisen leiman kera.

Kirjeen kanssa marssimme maistraattiin, jätämme paperit ja kerromme mitkä nimet haluamme. Kukaan ei muuten missään vaiheessa kysy henkilöllisyystodistusta. Näin on avioliitto rekisteröity myös Suomeen.







Kannattiko?


Kannatti. Me halusimme virallistaa suhteen ihan kahden kesken. Jos kuitenkin kaipaa itselleen isoja juhlia, ei kannata valita tätä vaihtoehtoa, ellei sitten omaa kohtuurikasta sukua, tai suurta hääbudjettia lennättää vieraat paikalle. Hyvin stressitön ja äärettömän kaunis vaihtoehto kuitenkin tämä.


Kun tänään 6. hääpäivänäni katson taaksepäin kuluneita vuosia, ne tuntuvat menneen ohi hujauksessa. Vannon kuitenkin satavarmasti ettei se ihan joka hetkenä ole tuntunut siltä, kuten esimerkiksi rättiväsyneenä 20 tunnin junamatkan jälkeen Vietnamissa, tai keskellä kodin remonttia, joka tuntui jatkuvan pienen ikuisuuden. Yhtäkaikki, ne vaikeammatkin jutut on meitä hitsanneet vain enemmän yhteen. Ja niitä hyviä hetkiä on varmaan satakertaisesti enemmän.

Ei, ei kaduta.

Rinnallani on nämä vuodet kulkenut juuri se ihminen, ja niin paljon enemmänkin, jonka kuvittelin naivani. Aika on mennyt lähes siivillä - ja niin paljon näihin vuosiin on mahtunutkin, jopa yksi maailmanympärimatka. Sitä en olisi ehkä koskaan uskaltanut tehdä yksin.

Ilman meitä, elämä olisi ollut niin paljon tyhjempää.









Yleensä olemme viettäneet hääpäiväämme jossain kaukomailla, mutta tänä vuonna se ei oikein huvittanut. Jotain spesiaalia piti kuitenkin keksiä, ja siitä lisää myöhemmin.



"There is a wonderful life ahead of you.

Live it fully. Love its changes and choices.

Let life amaze you and bring you great joy.

Go forward in peace, recognizing that what you
undertake together will bring you great joy,
and that the love you 
share will strengthen you in all that you do.

May you feel the love of each other forever."






PS. Bloggaajakolleegamme Jenni sai äskettäin Iironsa myös USA:ssa, Coloradon Kalliovuorilla. Lue Jennin kokemukset täältä.

Tätä kirjoittaessa taustalla soi Ed Sheeranin One.

35 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän upean näköiset häät ja niin romanttiset! Sitäkin suuremmalla syyllä tämä kiinnostaa, koska omat kahdenkeskiset häät ovat kohta edessä jossain ulkomailla :). Tiedän, että haluan itsekin olla ihan kahdestaan vihkitilaisuudessa, joten se ei itsessään epäilytä, mutta toisaalta oli tosi kiva lukea teidän kokemuksista, koska se vielä entisestään vahvistaa sitä, että tämä on meille oikea päätös.

    Mahtava postaus, upeat kuvat ja tuo "Just Maui'd" oli tosi hauska veto :D. Valtavasti onnea teille ja hyvää vuosipäivää, mitä sitten ikinä teettekään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin muuten sanoa vielä, että tuo kosinta oli mahtava :D!

      Poista
    2. Aivan, teillähän on tulossa suuret juhlat tässä piakkoin, aivan mahtavaa! :)

      Jotenkin ehkä arvelinkin että teilläkin olisi suunnitelmissa jotain vastaavanlaista, reissussa kaukana kotoa. Hienoa jos täältä pystyy vähän valamaan uskoa vielä siihen että päätös on oikea!

      Jos sitten jälkikäteen tuntuu että haluaa vielä ystävien ja sukulaisten kanssa juhlia, voi aina järkätä jotkut juhlat kotonakin. Meillä oli pienimuotoiset juhlat kotona kavereille ja myöhemmin vielä kastetilaisuudessa siunattiin liitto, joten vanhemmatkin pääsivät osalliseksi, ilman että tarvitsi suorittaa hääjuhlia perinteiseen tapaan.

      "Just Maui'd" oli hauska joo, ja siitä löytyy vähän mauttomampikin versio "I got lei'd" joka ehkä kaikessa huonoudessaan vähän silti naurattaa. :P Erityisesti lämmittää tietää että tuo tähti on tuolla jossain taivaalla. Siinä on kymmenien vuosien päästä tähtitieteilijöillä vähän mietittävää nimen kanssa! :D

      Paljon tsemppiä passelin paikan etsimiseen ja kaikkiin järjestelyihin! ♥

      Poista
    3. Jep, omannäköiset häät on pakko saada :).

      Meinattiinkin, että voisi ehkä pitää vielä läheisille jotkut pienimuotoiset juhlat, mutta sitä pitää vielä katsoa sitten jossain vaiheessa. Kuitenkin korkeintaan jotkut todella rennot :).

      Tuon "lei'd" version olenkin kuullut :P. Voi tosiaan tähtitieteilijät ihmetellä vielä joskus tuota nimeä xD.

      Kiitos paljon!

      Poista
  2. Ihanaa :') En edes tunne teitä ja itku pääsi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan! ♥ Ilon ja onnen asia tämä silti, vaikka itsekin välillä vähän tippa linssissä näitä muisteleekin. :)

      Poista
  3. Joka kerta, kun näitä kuvia katselen, tulee sellainen lämmin ja kiva tunne. On niin teidän näköinen tilaisuus, vaikka oli mukavaa myös päästä jälkikäteen kilistämään yhdessä (ja syötiinkö me jopa hernekeittoa teidän avioliiton kunniaksi?! :D) Enpä tiennyt, että noin nopeasti rykäisitte suunnitelmat kasaan, jotenkin kuvittelin, että oli pidemmän juonimisen tulos. Onnea te ihanat, mahtavaa hääpäivää! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihan meidän näköinen ja oloinen tapahtuma, samaa mieltä! Aika nopsaan tosiaan leivottiin suunnitelmat kasaan, mutta hyvä siitä tuli silti. Ja niin hienoa tilaisuutta ei olisikaan, etteikö sitä hernarilla sopisi juhlistaa! :D Tosiasia taisi kuitenkin olla että oltiin ajateltu vähän mäkilaskua laskiaissunnuntain kunniaksi, silloin kun kavereiden kanssa pidettiin noi juhlat, mutta ehkä se olisi ollut sittenkin vähän liikaa. Ärde ja pannari sai jäädä! :D

      Me ollaan vähän nopeita käänteissä välillä! Kiitos kaunis onnitteluista! ♥

      Poista
  4. Siinä on kokemus, jota tosiaan muistelee vielä siellä paljon puhutussa kiikkustuolissa. Upeaa! Ihanaa hääpäivää teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irina! Tämä tosiaan tuonee hymyn huulille vielä aikojen kuluttuakin :)

      Poista
  5. Hyvää hääpäivää! <3


    Kati

    VastaaPoista
  6. Oi miten kaunista! Kieltämättä tuollaisissa kahden keskeisissä häissä paratiisissa on paljon viehätystä. Ja voi miten ihanat kimput ja leit teillä oli! Lisää vaan trooppiseen teemaan valkoisia asuja vasten. Oikein ihanaa hääpäivää teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Pieni jännitys oli kukkien ja kaikkien kanssa, mutta ammattilaisilla oli homma hallussa kiitettävän hienosti, ja kaikki oli täydellistä ♥

      Poista
  7. Oi, miten kauniin näköiset häät! Noista kuvistanne kyllä paistaa pitkälle onni ja rakkaus. Hyvää hääpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä kaunis tapahtuma, ei käy kieltäminen. Ja mahdotonta noita onnen ja rakkauden tunteita oli pidätelläkään, ne saakin näkyä kauas! :)

      Poista
  8. Aivan iiiiihania kuvia ja mikä tunnelma!!! Wooooow <3 Ja ihan huippu toi Just Maui´d! :)))
    Onnittelut teille hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika siisti tilaisuuskin! Silleen kiva kyllä että välittyy sinne asti toi fiilis. :) Vähän jänskätti saada kuvat käteen, että mitäs jos ne oliskin olleet ihan karmeat, ja ainoa jäljelle jäävä muisto jonka voi jakaa. Onneksi ei!

      Kiitos kaunis onnitteluista! ♥

      Poista
  9. Loistava tapa mennä naimisiin. Voittaa sata-nolla sen old school tyylin jossa vuokrataan kartano viikonlopuksi ja syötetään ja juotetaan viikonloppu sukulaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meidän tapamme, ja toimi täydellisesti juuri meille :) Isommillekin tilaisuuksille on paikkansa, mutta kyllähän tällainen oli kaiken lisäksi myös kovin paljon stressittömämpää.

      Poista
  10. Kiva että jaoit tämän! Ihanat häät ja kauniita kuvia ootte saaneet. Me harkittiin myös kahdenkeskisiä häitä, ja yksi vahva vaihtoehto niille olisi varmasti ollut Havaiji. Ja häiden järkkääminen ulkomailta no haastavaa, se saatiin mekin kokea. Ihanaa hääpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! Havaiji oli kyllä loistava vaihtoehto, mutta sieltäkin löytyy sitä tarjontaa sen verran laidasta laitaan että sen oikean järjestelijän löytäminen on varmasti todella iso osa koko tilaisuuden onnistumista.

      Missäs teidän häitä juhlittiin?

      Poista
  11. Minäkin ihan herkistyin kun luin tätä ja katselin noita kuvia. voi että. Todella kaunis paikka mennä naimisiin, ja selvästi juuri teidän näköinen. Tunnelma välittyi voimakkaasti. Kiitos kun jaoitte tämän, on aina hienoa nähdä palanen rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkautta ei tässä maailmassa liikaa ole! Kiitos kaunis, oli juuri sitä mitä haettiinkin, ja ihanaa että se välittyy myös sinne toiselle puolelle ruutua. ♥

      Poista
  12. Voi miten kaunista, ja voi että te näytätte onnellisilta. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. <3

    VastaaPoista
  13. Oi, miten ihanan romanttista ja just teidän näköistä!! Iso kiitos myös siitä, että luettavaa ja arkiaamuja piristäviä juttuja riittää vielä maailmanympärimatkan jälkeenkin. Vuosi sitten näihin aikoihin oli aina mahtava herätä uuteen aamuun lukemalla teidän seikkailuistanne. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! ♥ Kaikki oli just niinkun pitikin! :)

      Näitä juttujahan kyllä riittää, eikä matkatkaan vielä lopu, joten kyllä, näitä täällä löytyy piristämään aamuja vielä pitkään, pitkään jatkossa. Maailmanympärimatkaltakin taitaa vielä oli useampi kymmenen juttu tuloillaan...

      Ihanaa pakkasaamua sinne!

      Poista
  14. Onnittelut hääpäivänä <3 Upea pari ja kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana teksti ja upeat kuvat, onnea teille molemmille! :)

    VastaaPoista
  16. Löysin blogiinne vasta äskettäin. Ensin etsin eloping Hawaiii sivuja ja sitten naimisiin Havaijillia. Havaiji on meille vanha tuttavuus ja talvilomalla tarkoitus suunnata Oahullr ja Kauaille. Mietin olisikohan tässä meille mahdollisuus karata naimisiin :D Loppujen lopuksi se ei tainnut olla ihan hirveän haastavaa?

    VastaaPoista
  17. Eksyin vastikään teidän blogiin. Etsin eloping hawaii sivuja ja naimisiin Havaijilla vinkkejä. Havaiji vanha tuttavuus meille (Oahu ja Big Island). Tuleva talviloma suuntautumassa Oahulle ja Kauaille. Mietin jos tässä olisi meidän mahdollisuus karata naimisiin. Se ei tainnut olla kovin haastavaa, onnistuu varmaan meiltäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se:) En tiedä miten vaikeaa on saada luvat Ohulla ja Kauailla, kannattaa tarkistaa se etukäteen. Mauillahan tuo ei ollut juttu eikä mikään, mutta se onkin yksi helpompia paikkoja mennä naimisiin.

      Toivottavasti pääsette haluamaanne lopputulemaan! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!